The week that Christ confirmed the covenant represented the period from His baptism, until Christ in the heavenly sanctuary stood up at the stoning of Stephen.
Viikko, jona Kristus vahvisti liiton, kuvasi ajanjaksoa Hänen kasteestaan siihen asti, kun Kristus taivaallisessa pyhäkössä nousi seisomaan Stefanoksen kivittämisen hetkellä.
But he, being full of the Holy Ghost, looked up stedfastly into heaven, and saw the glory of God, and Jesus standing on the right hand of God, And said, Behold, I see the heavens opened, and the Son of man standing on the right hand of God. Then they cried out with a loud voice, and stopped their ears, and ran upon him with one accord, And cast him out of the city, and stoned him: and the witnesses laid down their clothes at a young man’s feet, whose name was Saul. And they stoned Stephen, calling upon God, and saying, Lord Jesus, receive my spirit. And he kneeled down, and cried with a loud voice, Lord, lay not this sin to their charge. And when he had said this, he fell asleep. Acts 7:55–60.
Mutta hän, Pyhää Henkeä täynnä, loi katseensa vakaasti taivaaseen ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella, ja sanoi: Katso, minä näen taivaat avattuina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella. Silloin he huusivat suurella äänellä, tukkivat korvansa ja hyökkäsivät yksimielisesti hänen kimppuunsa, ja ajoivat hänet kaupungin ulkopuolelle ja kivittivät hänet; ja todistajat panivat vaatteensa nuorukaisen jalkojen juureen, jonka nimi oli Saul. Ja he kivittivät Stefanusta, kun hän rukoili Jumalaa ja sanoi: Herra Jeesus, ota minun henkeni vastaan. Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä. Ja tämän sanottuaan hän nukkui pois. Apostolien teot 7:55–60.
When Stephen was stoned and Michael stood up, the gospel went to the Gentiles, for until that time the gospel was restricted to the Jews.
Kun Stefanus kivitettiin ja Mikael nousi seisomaan, evankeliumi meni pakanoille, sillä siihen asti evankeliumi oli rajoittunut juutalaisiin.
“Then, said the angel, ‘He shall confirm the covenant with many for one week [seven years].’ For seven years after the Saviour entered on His ministry, the gospel was to be preached especially to the Jews; for three and a half years by Christ Himself; and afterward by the apostles. ‘In the midst of the week He shall cause the sacrifice and the oblation to cease.’ Daniel 9:27. In the spring of A. D. 31, Christ the true sacrifice was offered on Calvary. Then the veil of the temple was rent in twain, showing that the sacredness and significance of the sacrificial service had departed. The time had come for the earthly sacrifice and oblation to cease.
“Sitten enkeli sanoi: ’Ja hän vahvistaa liiton monille yhdeksi viikoksi [seitsemäksi vuodeksi].’ Seitsemän vuoden ajan siitä, kun Vapahtaja aloitti palvelutyönsä, evankeliumia oli saarnattava erityisesti juutalaisille; kolme ja puoli vuotta Kristuksen itsensä toimesta ja sen jälkeen apostolien kautta. ’Ja viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin.’ Daniel 9:27. Keväällä vuonna 31 jKr. Kristus, todellinen uhri, uhrattiin Golgatalla. Silloin temppelin esirippu repesi kahtia osoittaen, että uhripalveluksen pyhyys ja merkitys olivat poistuneet. Oli tullut aika, jolloin maallisen uhrin ja ruokauhrin tuli lakata.”
“The one week—seven years—ended in A. D. 34. Then by the stoning of Stephen the Jews finally sealed their rejection of the gospel; the disciples who were scattered abroad by persecution ‘went everywhere preaching the word’ (Acts 8:4); and shortly after, Saul the persecutor was converted, and became Paul, the apostle to the Gentiles.” The Desire of Ages, 233.
”Se yksi vuosiviikko — seitsemän vuotta — päättyi vuonna 34 jKr. Sitten Stefanoksen kivittämisen kautta juutalaiset lopullisesti sinetöivät evankeliumin hylkäämisensä; ja ne opetuslapset, jotka vainon tähden olivat hajaantuneet, ’kulkivat paikasta toiseen ja julistivat sanaa’ (Ap. t. 8:4); ja pian tämän jälkeen Saul, vainooja, kääntyi ja hänestä tuli Paavali, pakanain apostoli.” Alfa ja omega, 233.
In the year 34, the sacred week (twenty-five hundred and twenty days), ended and ancient Israel was divorced from God, their probation had fully closed. At that point the retribution against ancient Israel for the rejection of the covenant, and for the crucifixion of the Son of God was subject to God’s executive judgment. God in His longsuffering mercy deferred the destruction of Jerusalem until the siege and destruction in 66 AD through to 70 AD.
Vuonna 34 päättyi pyhä viikko (kaksituhatta viisisataakaksikymmentä päivää), ja muinainen Israel hylättiin Jumalan puolisona; heidän koetusaikansa oli täysin päättynyt. Siitä hetkestä lähtien muinaista Israelia vastaan tuleva kosto liiton hylkäämisestä ja Jumalan Pojan ristiinnaulitsemisesta oli Jumalan toimeenpanevan tuomion alainen. Jumala pitkämielisessä armossaan lykkäsi Jerusalemin hävitystä piiritykseen ja tuhoon asti vuosina 66 jKr.–70 jKr.
The verses in Daniel chapter nine, that identified the week Christ confirmed the covenant, also identifies that pagan Rome (the prince that shall come) would destroy the city and sanctuary, but God in His longsuffering mercy, allowed the children of ancient Israel time to hear the gospel and make a decision as their fathers had done during the seven year period of Christ’s and the disciples’ ministry among them.
Danielin yhdeksännen luvun jakeet, jotka osoittivat sen viikon, jolloin Kristus vahvisti liiton, osoittavat myös, että pakanallinen Rooma (tuleva ruhtinas) hävittäisi kaupungin ja pyhäkön; mutta Jumala, pitkämielisessä armossaan, salli muinaisen Israelin lapsille aikaa kuulla evankeliumi ja tehdä ratkaisunsa, niin kuin heidän isänsä olivat tehneet Kristuksen ja opetuslasten heidän keskuudessaan suorittaman seitsemänvuotisen palvelutyön aikana.
“For nearly forty years after the doom of Jerusalem had been pronounced by Christ Himself, the Lord delayed His judgments upon the city and the nation. Wonderful was the long-suffering of God toward the rejectors of His gospel and the murderers of His Son. The parable of the unfruitful tree represented God’s dealings with the Jewish nation. The command had gone forth, ‘Cut it down; why cumbereth it the ground?’ (Luke 13:7) but divine mercy had spared it yet a little longer. There were still many among the Jews who were ignorant of the character and the work of Christ. And the children had not enjoyed the opportunities or received the light which their parents had spurned. Through the preaching of the apostles and their associates, God would cause light to shine upon them; they would be permitted to see how prophecy had been fulfilled, not only in the birth and life of Christ, but in His death and resurrection. The children were not condemned for the sins of the parents; but when, with a knowledge of all the light given to their parents, the children rejected the additional light granted to themselves, they became partakers of the parents’ sins, and filled up the measure of their iniquity.
”Lähes neljänkymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun Kristus itse oli julistanut Jerusalemin tuomion, Herra viivytti tuomioidensa toimeenpanoa kaupungin ja kansan ylle. Ihmeellinen oli Jumalan pitkämielisyys niitä kohtaan, jotka hylkäsivät Hänen evankeliuminsa ja surmasivat Hänen Poikansa. Vertaus hedelmättömästä puusta kuvasi Jumalan menettelyä juutalaista kansaa kohtaan. Käsky oli annettu: ’Hakkaa se maahan; miksi se saa maata rasittaa?’ (Luuk. 13:7), mutta jumalallinen armo oli säästänyt sitä vielä vähän aikaa. Juutalaisten keskuudessa oli yhä monia, jotka eivät tunteneet Kristuksen luonnetta ja työtä. Eivätkä lapset olleet saaneet nauttia niistä tilaisuuksista tai vastaanottaa sitä valoa, jonka heidän vanhempansa olivat torjuneet. Apostolien ja heidän työtovereidensa saarnan kautta Jumala antaisi valon loistaa heidän ylleen; heille sallittaisiin nähdä, kuinka profetia oli täyttynyt ei ainoastaan Kristuksen syntymässä ja elämässä, vaan myös Hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Lapsia ei tuomittu vanhempien synneistä; mutta kun lapset, tuntien kaiken sen valon, joka heidän vanhemmilleen oli annettu, hylkäsivät sen lisävalon, joka oli suotu heille itselleen, heistä tuli osallisia vanhempiensa synteihin, ja he täyttivät pahuutensa mitan.”
“The long-suffering of God toward Jerusalem only confirmed the Jews in their stubborn impenitence. In their hatred and cruelty toward the disciples of Jesus they rejected the last offer of mercy. Then God withdrew His protection from them and removed His restraining power from Satan and his angels, and the nation was left to the control of the leader she had chosen. Her children had spurned the grace of Christ, which would have enabled them to subdue their evil impulses, and now these became the conquerors. Satan aroused the fiercest and most debased passions of the soul. Men did not reason; they were beyond reason—controlled by impulse and blind rage. They became satanic in their cruelty. In the family and in the nation, among the highest and the lowest classes alike, there was suspicion, envy, hatred, strife, rebellion, murder. There was no safety anywhere. Friends and kindred betrayed one another. Parents slew their children, and children their parents. The rulers of the people had no power to rule themselves. Uncontrolled passions made them tyrants. The Jews had accepted false testimony to condemn the innocent Son of God. Now false accusations made their own lives uncertain. By their actions they had long been saying: ‘Cause the Holy One of Israel to cease from before us.’ Isaiah 30:11. Now their desire was granted. The fear of God no longer disturbed them. Satan was at the head of the nation, and the highest civil and religious authorities were under his sway.” The Great Controversy, 27, 28.
”Jumalan pitkämielisyys Jerusalemia kohtaan vain vahvisti juutalaisia heidän itsepäisessä katumattomuudessaan. Vihassaan ja julmuudessaan Jeesuksen opetuslapsia kohtaan he torjuivat viimeisen armon tarjouksen. Silloin Jumala veti pois suojeluksensa heidän yltään ja poisti hillitsevän voimansa Saatanasta ja hänen enkeleistään, ja kansa jätettiin sen johtajan vallan alaiseksi, jonka se oli valinnut. Sen lapset olivat halveksineet Kristuksen armoa, joka olisi tehnyt heidät kykeneviksi hillitsemään pahoja yllykkeitään, ja nyt niistä tuli voittajia. Saatana yllytti sielun kiivaimmat ja alhaisimmat intohimot raivoon. Ihmiset eivät järkeilleet; he olivat järjen ulottumattomissa — impulssin ja sokean raivon hallitsemia. Heistä tuli julmuudessaan saatanallisia. Perheessä ja kansakunnassa, niin ylimpien kuin alimpienkin luokkien keskuudessa, vallitsi epäluulo, kateus, viha, riita, kapina, murha. Missään ei ollut turvaa. Ystävät ja sukulaiset kavalsivat toisensa. Vanhemmat surmasivat lapsensa ja lapset vanhempansa. Kansan hallitsijoilla ei ollut valtaa hallita itseään. Hillitsemättömät intohimot tekivät heistä tyranneja. Juutalaiset olivat hyväksyneet väärän todistuksen tuomitakseen viattoman Jumalan Pojan. Nyt väärät syytökset tekivät heidän omankin elämänsä epävarmaksi. Teoillaan he olivat jo kauan sanoneet: ’Poistakaa Israelin Pyhä meidän edestämme.’ Jesaja 30:11. Nyt heidän toiveensa toteutui. Jumalan pelko ei enää häirinnyt heitä. Saatana oli kansan johdossa, ja korkeimmat maalliset ja uskonnolliset vallanpitäjät olivat hänen valtansa alla.” Suuri taistelu, 27, 28.
As the Messenger of the Covenant, Christ first dealt exclusively with the Jews. In the year 34, at the stoning of Stephen, the gospel then went to the Gentiles, and the time of God’s executive judgment arrived, though God in His mercy deferred that point in time for about forty years.
Liiton Sanansaattajana Kristus toimi aluksi yksinomaan juutalaisten parissa. Vuonna 34, Stefanoksen kivittämisen yhteydessä, evankeliumi meni sitten pakanoille, ja Jumalan toimeenpanevan tuomion aika koitti, vaikka Jumala armossaan siirsi tuon ajankohdan toteutumista noin neljälläkymmenellä vuodella.
As the Messenger of the Covenant, in fulfillment of Malachi chapter three, Christ twice cleansed the temple. He did so in a period that was especially set apart for the covenant people who were then being passed by and divorced, and also for those who would then become the new chosen people. When that period of time concluded, the time of God’s executive judgment began. John the Baptist was the messenger who prepared the way for Christ’s work of raising up a new chosen people that He would enter into covenant with.
Liiton Sanansaattajana, Malakian kolmannen luvun täyttymyksenä, Kristus puhdisti temppelin kahdesti. Hän teki sen ajanjaksona, joka oli erityisesti erotettu liittokansalle, joka silloin sivuutettiin ja hylättiin, sekä myös niille, joista silloin tulisi uusi valittu kansa. Kun tuo ajanjakso päättyi, Jumalan toimeenpanevan tuomion aika alkoi. Johannes Kastaja oli se sanansaattaja, joka valmisti tien Kristuksen työlle uuden valitun kansan nostamiseksi, jonka kanssa Hän tekisi liiton.
The two temple cleansings were object lessons identifying Christ’s work of cleansing the soul temple. When the Messenger of the Covenant suddenly arrives in Malachi chapter three, He purifies and also purges the sons of Levi, for the purpose of creating an offering, as in days of old.
Kaksi temppelin puhdistamista olivat havainto-opetuksia, jotka osoittivat Kristuksen työn sielun temppelin puhdistajana. Kun liiton Enkeli äkisti saapuu Malakian kolmannessa luvussa, Hän puhdistaa ja myös karsii Leevin pojat tarkoituksena saada aikaan uhri, niin kuin muinaisina päivinä.
But who may abide the day of his coming? and who shall stand when he appeareth? for he is like a refiner’s fire, and like fullers’ soap: And he shall sit as a refiner and purifier of silver: and he shall purify the sons of Levi, and purge them as gold and silver, that they may offer unto the Lord an offering in righteousness. Then shall the offering of Judah and Jerusalem be pleasant unto the Lord, as in the days of old, and as in former years. Malachi 3:2–3.
Mutta kuka kestää hänen tulonsa päivän, ja kuka voi pysyä pystyssä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niin kuin sulattajan tuli ja niin kuin vaatteidenvalkaisijain saippua. Ja hän istuu sulattajana ja hopean puhdistajana; ja hän puhdistaa Leevin pojat ja kirkastaa heidät niin kuin kullan ja hopean, että he toisivat Herralle uhrilahjan vanhurskaudessa. Silloin on Juudan ja Jerusalemin uhrilahja otollinen Herralle, niin kuin muinaisina päivinä ja niin kuin entisinä vuosina. Malakia 3:2–3.
Malachi chapter three, and the two temple cleansings represent a perfection of the faith of the sons of Levi that is accomplished by the Messenger of the Covenant. The perfection of the faith of the sons of Levi is represented by the purification of the gold.
मलाकी अध्याय ३, और मन्दिर की दो बार की गई शुद्धि लेवी के पुत्रों के विश्वास की उस सिद्धि का प्रतिनिधित्व करती है, जो वाचा के दूत द्वारा पूर्ण की जाती है। लेवी के पुत्रों के विश्वास की सिद्धि का प्रतिनिधित्व सोने के शुद्ध किए जाने द्वारा किया गया है।
“There must be, with all who have any influence in the sanitarium, a conforming to God’s will, a humiliation of self, an opening of the heart to the precious influence of the Spirit of Christ. The gold tried in the fire represents love and faith. Many are nearly destitute of love. Self-sufficiency blinds their eyes to their great need. There is a positive necessity for a daily conversion to God, a new, deep, and daily experience in the religious life.” Testimonies, volume 4, 558.
”Kaikkien niiden, joilla on mitään vaikutusvaltaa parantolassa, täytyy mukautua Jumalan tahtoon, nöyryyttää itsensä ja avata sydämensä Kristuksen Hengen kallisarvoiselle vaikutukselle. Tulessa koeteltu kulta edustaa rakkautta ja uskoa. Monet ovat miltei vailla rakkautta. Itseriittoisuus sokaisee heidän silmänsä näkemästä heidän suurta tarvettaan. On ehdoton välttämättömyys kääntyä päivittäin Jumalan puoleen, saada uusi, syvä ja jokapäiväinen kokemus uskonnollisessa elämässä.” Testimonies, osa 4, 558.
Malachi chapter three, and the two temple cleansings represent a perfection of the understanding of the increase of knowledge within the wise, who are the sons of Levi, that is accomplished by the Messenger of the Covenant. The perfection of the sons of Levi’s represented by the purification of the silver.
Malakian kolmas luku, ja nuo kaksi temppelin puhdistamista edustavat liiton sanansaattajan toteuttamaa täydellistymistä siinä ymmärryksessä, joka koskee tiedon lisääntymistä viisaiden keskuudessa, jotka ovat Leevin poikia. Leevin poikien täydellistyminen kuvataan hopean puhdistamisella.
The words of the Lord are pure words: as silver tried in a furnace of earth, purified seven times. Psalm 12:6.
Herran sanat ovat puhtaat sanat, kuin saviuunissa sulatettu hopea, seitsenkertaisesti puhdistettu. Psalmi 12:6.
The Messenger of the Covenant was to purify the sons of Levi as silver and gold. The Word of God is what purifies, for to be purified is to be justified and sanctified.
Liiton Sanansaattajan tuli puhdistaa Leevin pojat niin kuin hopea ja kulta puhdistetaan. Jumalan Sana on se, mikä puhdistaa, sillä puhdistetuksi tuleminen merkitsee vanhurskauttamista ja pyhittämistä.
Sanctify them through thy truth: thy word is truth. John 17:17.
Pyhitä heidät totuudessasi; sinun sanasi on totuus. Joh. 17:17.
John the Baptist was the messenger that prepared the way for the Messenger of the Covenant in the first fulfillment of Malachi chapter three, and his message in that regard was fourfold in nature. His work included the identification of the work of purification that was to be accomplished by the Messenger of the Covenant, and that the work of purification accomplished was represented as an act of sweeping a threshing-floor. He identified that the former chosen people were then in the process of being passed by. He also presented the Laodicean message to God’s people, thus showing them their sins and the sins of their fathers. He placed all these realities in the context of the “wrath to come.” The work of the messenger who prepared the way, represented a work by one who had never received an education in the educational system of the people who were being passed by.
Johannes Kastaja oli se sanansaattaja, joka valmisti tien liiton Sanansaattajalle Malakian kirjan kolmannen luvun ensimmäisessä täyttymyksessä, ja hänen sanomansa oli tässä suhteessa luonteeltaan nelijakoinen. Hänen työnsä sisälsi sen puhdistustyön tunnistamisen, jonka liiton Sanansaattajan oli määrä toteuttaa, ja sen, että toteutettu puhdistustyö esitettiin puimatantereen lakaisemisena. Hän osoitti, että entinen valittu kansa oli tuolloin joutumassa syrjäytetyksi. Hän esitti myös laodikealaisen sanoman Jumalan kansalle ja osoitti näin heille heidän syntinsä sekä heidän isiensä synnit. Hän asetti kaikki nämä todellisuudet tulevan vihan yhteyteen. Sen sanansaattajan työ, joka valmisti tietä, edusti sellaisen henkilön työtä, joka ei ollut koskaan saanut koulutusta sen kansan koulutusjärjestelmässä, joka oli joutumassa syrjäytetyksi.
“In John the Baptist the Lord raised up for Himself a messenger to prepare the way of the Lord. He was to bear to the world an unflinching testimony in reproving and denouncing sin. Luke, in announcing his mission and work, says, ‘And he shall go before Him in the spirit and power of Elias, to turn the hearts of the fathers to the children, and the disobedient to the wisdom of the just; to make ready a people prepared for the Lord’ (Luke 1:17).
”Johannes Kastajassa Herra herätti itselleen sanansaattajan valmistamaan Herran tietä. Hänen tuli antaa maailmalle horjumaton todistus nuhdellessaan ja tuomitessaan synnin. Luukas sanoo ilmoittaessaan hänen tehtävänsä ja työnsä: ’Ja hän käy hänen edellänsä Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääkseen isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskaiden mieleen, valmistaakseen Herralle toimitetun kansan’ (Luuk. 1:17).”
“Many of the Pharisees and Sadducees came to the baptism of John, and addressing these, he said, ‘O generation of vipers, who hath warned you to flee from the wrath to come? Bring forth therefore fruits meet for repentance: and think not to say within yourselves, We have Abraham to our father: for I say unto you, that God is able of these stones to raise up children unto Abraham. And now also the ax is laid unto the root of the trees: therefore every tree which bringeth not forth good fruit is hewn down, and cast into the fire. I indeed baptize you with water unto repentance: but He that cometh after me is mightier than I, whose shoes I am not worthy to bear: He shall baptize you with the Holy Ghost, and with fire: whose fan is in His hand, and He will throughly purge His floor, and gather His wheat into the garner; but He will burn up the chaff with unquenchable fire’ (Matthew 3:7–12).
”Monet fariseuksista ja saddukeuksista tulivat Johanneksen kasteelle, ja heille puhuen hän sanoi: ’Te kyykäärmeitten sikiö, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaa vihaa? Tehkää siis parannukseen soveliaita hedelmiä; älkääkä ajatelko voivanne sanoa mielessänne: Meillä on isänä Abraham; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää Abrahamille lapsia. Ja jo nyt on kirves pantu puitten juurelle; sentähden jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Minä kastan teidät vedellä parannukseen; mutta se, joka minun jälkeeni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiä minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa peräti puimatantereensa ja kokoaa nisunsa aittaan; mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa’ (Matteus 3:7–12).”
“The voice of John was lifted up like a trumpet. His commission was, ‘Shew My people their transgression, and the house of Jacob their sins’ (Isaiah 58:1). He had obtained no human scholarship. God and nature had been his teachers. But one was needed to prepare the way before Christ who was bold enough to make his voice heard like the prophets of old, summoning the degenerate nation to repentance.” Selected Messages, book 2, 147, 148.
”Johanneksen ääni kohosi kuin pasuuna. Hänen tehtävänään oli: ’Julista minun kansalleni heidän rikoksensa ja Jaakobin heimolle heidän syntinsä’ (Jesaja 58:1). Hän ei ollut saanut inhimillistä oppineisuutta. Jumala ja luonto olivat olleet hänen opettajinaan. Mutta tarvittiin joku valmistamaan tietä Kristuksen edellä, joku, joka oli kyllin rohkea antaakseen äänensä kuulua muinaisten profeettojen tavoin ja kutsuakseen turmeltuneen kansan parannukseen.” Selected Messages, kirja 2, 147, 148.
William Miller was the second messenger that prepared the way for the Messenger of the Covenant, and Miller’s person and work had been typified by John the Baptist.
William Miller oli toinen sanansaattaja, joka valmisti tien liiton Sanansaattajalle, ja Millerin persoonaa ja työtä oli esikuvannut Johannes Kastaja.
“Thousands were led to embrace the truth preached by William Miller, and servants of God were raised up in the spirit and power of Elijah to proclaim the message. Like John, the forerunner of Jesus, those who preached this solemn message felt compelled to lay the ax at the root of the tree, and call upon men to bring forth fruits meet for repentance.” Early Writings, 233.
“Tuhansia johdatettiin omaksumaan William Millerin saarnaama totuus, ja Jumalan palvelijoita nostettiin esiin Elian hengessä ja voimassa julistamaan sanomaa. Johanneksen, Jeesuksen edelläkävijän, tavoin ne, jotka saarnasivat tätä vakavaa sanomaa, tunsivat itsensä pakotetuiksi panemaan kirveen puun juurelle ja kutsumaan ihmisiä tuottamaan parannukseen soveltuvia hedelmiä.” Early Writings, 233.
The quibbling Jews in the time of Christ had been led to trust in a false message of the Messiah. “Messiah” is the Hebrew word for the Greek word “Christ” which means “anointed”.
Kristuksen ajan saivartelevat juutalaiset oli johdettu luottamaan väärään sanomaan Messiaasta. ”Messias” on kreikankielistä sanaa ”Kristus” vastaava heprealainen sana, ja se merkitsee ”voideltua”.
The word which God sent unto the children of Israel, preaching peace by Jesus Christ: (he is Lord of all:) That word, I say, ye know, which was published throughout all Judaea, and began from Galilee, after the baptism which John preached; How God anointed Jesus of Nazareth with the Holy Ghost and with power: who went about doing good, and healing all that were oppressed of the devil; for God was with him. Acts 10:36–38.
Sen sanan, jonka Jumala lähetti Israelin lapsille julistaen rauhaa Jeesuksen Kristuksen kautta — hän on kaikkien Herra — sen sanan, sanon minä, te tiedätte, joka levisi kautta koko Juudean ja alkoi Galileasta sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi; kuinka Jumala voiteli Jeesuksen Nasaretilaisen Pyhällä Hengellä ja voimalla, hänet, joka kulki ympäriinsä tehden hyvää ja parantaen kaikki, jotka olivat perkeleen vallan alaisia; sillä Jumala oli hänen kanssansa. Apostolien teot 10:36–38.
Both “messiah” and “Christ” mean “the anointed one”. Christ was anointed at His baptism, so technically He was not the Messiah or the Christ until His baptism. His baptism prophetically aligns with the descent of the angel in Revelation chapter ten, that descended on August 11, 1840, and it also aligns with the descent of the mighty angel of Revelation chapter eighteen, who descended on September 11, 2001. The three prophetic waymarks identify the manifestation of the Holy Spirit in the latter rain.
Sekä ”Messias” että ”Kristus” merkitsevät ”voideltua”. Kristus voideltiin Hänen kasteessaan, joten tarkasti ottaen Hän ei ollut Messias eikä Kristus ennen kastettaan. Hänen kasteensa asettuu profeetallisesti rinnakkain Ilmestyskirjan kymmenennen luvun enkelin laskeutumisen kanssa, joka tapahtui 11. elokuuta 1840, ja se asettuu myös rinnakkain Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun väkevän enkelin laskeutumisen kanssa, joka tapahtui 11. syyskuuta 2001. Nämä kolme profeetallista tienviittaa osoittavat Pyhän Hengen ilmenemisen myöhäissateessa.
The quibbling Jews held to a misconception, a false prophetic message that the Messiah would bring about a literal earthly kingdom where the nation of Israel would govern the world. It was a false message that promised “peace and prosperity”.
Hiuksia halkovat juutalaiset pitivät kiinni väärinkäsityksestä, väärästä profeetallisesta sanomasta, jonka mukaan Messias perustaisi kirjaimellisen maallisen valtakunnan, jossa Israelin kansa hallitsisi maailmaa. Se oli väärä sanoma, joka lupasi ”rauhaa ja menestystä”.
William Miller’s message had two major elements. The first was the application of the time prophecies that identified the cleansing of the sanctuary, and the second was his rejection of the Catholic interpretation of the thousand-year millennium that the Protestants were prone to believe. That false view of the millennium identified as a thousand years of peace and prosperity, had been represented by the false view of the Messiah’s kingdom that was held by the quibbling Jews.
William Millerin sanomassa oli kaksi pääelementtiä. Ensimmäinen oli niiden aikaprofetioiden soveltaminen, jotka yksilöivät pyhäkön puhdistamisen, ja toinen oli hänen hylkäämisensä katolisesta tulkinnasta tuhatvuotisesta milleniumista, johon protestantit olivat taipuvaisia uskomaan. Tätä väärää käsitystä milleniumista, joka määriteltiin tuhanneksi vuodeksi rauhaa ja hyvinvointia, oli ennakoinut se väärä käsitys Messiaan valtakunnasta, jota saivartelevat juutalaiset kannattivat.
Those two witnesses identify a counterfeit latter rain message promising “peace and prosperity” in the third and final fulfillment of the history of the messenger who prepares for the Messenger of the Covenant to suddenly come to His temple. That false latter rain message is identified as a “peace and safety” message, in contrast to the message of John the Baptist who identified that “every tree which bringeth not forth good fruit is hewn down, and cast into the fire,” when “the wrath to come” arrives. It was also represented by Miller’s identification that there would be no thousand years of peace, as Catholicism teaches, for when the Lord returns, He will destroy the earth with the brightness of His coming.
Nuo kaksi todistajaa tunnistavat väärennetyn myöhäissateen sanoman, joka lupaa ”rauhaa ja menestystä”, siinä sanansaattajan historian kolmannessa ja viimeisessä täyttymyksessä, joka valmistaa tietä liiton Sanansaattajan äkilliselle tulolle temppeliinsä. Tuo väärä myöhäissateen sanoma tunnistetaan ”rauhaa ja turvallisuutta” julistavaksi sanomaksi, vastakohtana Johannes Kastajan sanomalle, joka ilmoitti, että ”jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen”, kun ”tuleva viha” saapuu. Sitä kuvasi myös Millerin toteamus, ettei olisi olemassa tuhannen vuoden rauhaa, niin kuin katolilaisuus opettaa, sillä kun Herra palaa, Hän hävittää maan tulemuksensa kirkkaudella.
And to you who are troubled rest with us, when the Lord Jesus shall be revealed from heaven with his mighty angels, In flaming fire taking vengeance on them that know not God, and that obey not the gospel of our Lord Jesus Christ: Who shall be punished with everlasting destruction from the presence of the Lord, and from the glory of his power. 2 Thessalonians 1:7–9.
ja teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimallisten enkeliensä kanssa, tulen liekissä kostona niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumille. Heitä kohtaa rangaistuksena iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta. 2. Tessalonikalaiskirje 1:7–9.
The first two messengers who prepared for the Messenger of the Covenant to enter into covenant with a new chosen people, demonstrate that a false “peace and safety” latter rain message, which was formulated in the third generation of Laodicean Adventism, has been designed by Satan to prevent Laodicean Adventism in the fourth generation from recognizing the role of Islam, as represented in the third Woe.
Ensimmäiset kaksi sanansaattajaa, jotka valmistivat tietä Liiton Sanansaattajalle astua liittoon uuden valitun kansan kanssa, osoittavat, että väärä ”rauha ja turvallisuus” -myöhäissade-sanoma, joka muotoiltiin laodikealaisen adventismin kolmannessa sukupolvessa, on Saatanan suunnittelema estämään laodikealaista adventismia neljännessä sukupolvessa tunnistamasta islamin roolia, sellaisena kuin se esitetään kolmannessa voi-huudossa.
In the purification process that is accomplished for those represented by the sons of Levi, the one who comes after John the Baptist was to thoroughly sweep and “purge” His floor, with the fan that is in His hand. That work is accomplished by His Word.
Niiden puhdistusprosessissa, joita Leevin pojat edustavat, sen, joka tulee Johannes Kastajan jälkeen, tuli viskaimella, joka on hänen kädessään, perusteellisesti puhdistaa ja ”perkata” puimatantereensa. Tuo työ toteutetaan hänen Sanallaan.
“‘Whose fan is in His hand, and He will throughly purge His floor, and gather His wheat into the garner.’ Matthew 3:12. This was one of the times of purging. By the words of truth, the chaff was being separated from the wheat. Because they were too vain and self-righteous to receive reproof, too world-loving to accept a life of humility, many turned away from Jesus. Many are still doing the same thing. Souls are tested today as were those disciples in the synagogue at Capernaum. When truth is brought home to the heart, they see that their lives are not in accordance with the will of God. They see the need of an entire change in themselves; but they are not willing to take up the self-denying work. Therefore they are angry when their sins are discovered. They go away offended, even as the disciples left Jesus, murmuring, ‘This is an hard saying; who can hear it?’” The Desire of Ages, 392.
“‘Jonka viskin on hänen kädessään, ja hän puhdistaa tarkoin puimatantereensa ja kokoaa vehnänsä aittaan.’ Matteus 3:12. Tämä oli yksi puhdistamisen ajoista. Totuuden sanojen kautta akanat erotettiin vehnästä. Koska monet olivat liian turhamaisia ja itsevanhurskaita ottaakseen vastaan nuhteen, liian maailmaa rakastavia hyväksyäkseen nöyryyden elämän, he kääntyivät pois Jeesuksesta. Monet tekevät yhä samoin. Sieluja koetellaan tänä päivänä niin kuin noita opetuslapsia Kapernaumin synagogassa. Kun totuus saatetaan sydämeen, he näkevät, ettei heidän elämänsä ole sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. He näkevät tarvitsevansa itsessään täydellisen muutoksen; mutta he eivät ole halukkaita ryhtymään itsensä kieltämisen työhön. Sen tähden he vihastuvat, kun heidän syntinsä paljastetaan. He menevät pois loukkaantuneina, niin kuin opetuslapset jättivät Jeesuksen sanoen nuristen: ‘Tämä on kova puhe; kuka voi sitä kuulla?’” Aikakausien Toivo, 392.
The message of the latter rain is the “debate” of Habakkuk chapter two, and it is the words of truth, that separate the chaff from the wheat. That separation is the purging accomplished by the Messenger of the Covenant. In Millerite history, the message of Daniel chapter eight, verse fourteen, produced a purging when it first failed and brought about the tarrying time of Habakkuk chapter two and the parable of the ten virgins in Matthew chapter twenty-five. When the message of the Midnight Cry was ultimately fulfilled on October 22, 1844, it produced an even greater purging. Then it was that the Messenger of the Covenant suddenly arrived and began the final purging and purification. The movement that had passed through the first two of three purifications and purging’s, failed the third and was sent to the wilderness of Laodicea in 1863.
Myöhäissateen sanoma on Habakukin toisen luvun ”väittely”, ja juuri totuuden sanat erottavat akanat vehnästä. Tuo erottaminen on se puhdistus, jonka liiton Sanansaattaja toimittaa. Milleriläisessä historiassa Danielin kahdeksannen luvun neljännentoista jakeen sanoma sai aikaan puhdistuksen, kun se ensin petti ja toi mukanaan Habakukin toisen luvun viivytyksen ajan sekä vertauksen kymmenestä neitsyestä Matteuksen kahdessakymmenennessä viidennessä luvussa. Kun Keskiyön huudon sanoma lopulta täyttyi 22. lokakuuta 1844, se sai aikaan vielä suuremman puhdistuksen. Silloin liiton Sanansaattaja saapui äkisti ja alkoi lopullisen puhdistuksen ja puhdistamisen. Liike, joka oli kulkenut kolmen puhdistuksen ja puhdistamisen kahden ensimmäisen vaiheen läpi, epäonnistui kolmannessa ja lähetettiin Laodikean erämaahan vuonna 1863.
In the Millerite history the Protestants were first purged by the words of truth, thereafter the movement of the first angel was purged at the arrival of the third testing message. But those who had been the builders of the Millerite temple during the forty-six years from 1798 unto 1844, failed the third test, which arrived on October 22, 1844, though they perfectly fulfilled the parable of the ten virgins.
Milleriläisessä historiassa protestantit puhdistettiin ensin totuuden sanoilla; sen jälkeen ensimmäisen enkelin liike puhdistettiin kolmannen koettelevan sanoman saapuessa. Mutta ne, jotka olivat olleet milleriläisen temppelin rakentajia niiden neljänkymmenenkuuden vuoden aikana, jotka ulottuivat vuodesta 1798 vuoteen 1844, eivät läpäisseet kolmatta koetusta, joka saapui 22. lokakuuta 1844, vaikka he täydellisesti täyttivät vertauksen kymmenestä neitsyestä.
“Many who went forth to meet the Bridegroom under the messages of the first and second angels, refused the third, the last testing message to be given to the world, and a similar position will be taken when the last call is made.
Monet, jotka lähtivät Ylkää vastaan ensimmäisen ja toisen enkelin sanomien vaikutuksesta, hylkäsivät kolmannen, viimeisen koettelevan sanoman, joka on annettava maailmalle, ja samanlainen asenne omaksutaan, kun viimeinen kutsu esitetään.
“Every specification of this parable should be carefully studied. We are represented either by the wise or by the foolish virgins.” Review and Herald, October 31, 1899.
”Tämän vertauksen jokaista yksityiskohtaa tulee tutkia huolellisesti. Meitä kuvaavat joko viisaat tai tyhmät neitsyet.” Review and Herald, 31. lokakuuta 1899.
The prophetic history that began at the arrival of the third angel on October 22, 1844, was a failure, and it ended with the rebellion of 1863. By 1850 Sister White penned the following message.
Lokakuun 22. päivänä 1844 kolmannen enkelin saapuessa alkanut profeetallinen historia oli epäonnistuminen, ja se päättyi vuoden 1863 kapinaan. Vuoteen 1850 mennessä sisar White kirjoitti seuraavan sanoman.
“The Lord gave me a view, January 26, which I will relate. I saw that some of the people of God were stupid and dormant; and were but half awake, and did not realize the time we were now living in; and that the ‘man’ with the ‘dirt-brush’ had entered, and that some were in danger of being swept away. I begged of Jesus to save them, to spare them a little longer, and let them see their awful danger, that they might get ready before it should be forever too late. The angel said, ‘Destruction is coming like a mighty whirlwind.’ I begged of the angel to pity and to save those who loved this world, and were attached to their possessions, and were not willing to cut loose from them, and sacrifice them to speed the messengers on their way to feed the hungry sheep, who were perishing for want of spiritual food.
”Herra antoi minulle näyn tammikuun 26. päivänä, jonka nyt kerron. Näin, että jotkut Jumalan kansasta olivat turtia ja horroksessa; he olivat vain puoliksi hereillä eivätkä käsittäneet aikaa, jossa nyt elämme; ja että ’mies’, jolla oli ’likaharja’, oli tullut sisään, ja että jotkut olivat vaarassa joutua lakaistuiksi pois. Minä pyysin Jeesusta pelastamaan heidät, säästämään heitä vielä vähän aikaa ja antamaan heidän nähdä kauhistavan vaaransa, jotta he voisivat valmistautua, ennen kuin olisi iäksi liian myöhäistä. Enkeli sanoi: ’Hävitys tulee kuin mahtava pyörremyrsky.’ Minä pyysin enkeliä säälimään ja pelastamaan niitä, jotka rakastivat tätä maailmaa, olivat kiintyneet omaisuuteensa eivätkä olleet halukkaita irrottautumaan siitä ja uhraamaan sitä lähettiläiden matkan jouduttamiseksi, jotta nämä voisivat ruokkia nälkäisiä lampaita, jotka olivat menehtymässä hengellisen ravinnon puutteeseen.
“As I viewed poor souls dying for want of the present truth, and some who professed to believe the truth were letting them die, by withholding the necessary means to carry forward the work of God, the sight was too painful, and I begged of the angel to remove it from me. I saw that when the cause of God called for some of their property, like the young man who came to Jesus, [Matthew 19:16–22.] they went away sorrowful; and that soon the overflowing scourge would pass over and sweep their possessions all away, and then it would be too late to sacrifice earthly goods, and lay up a treasure in heaven.” Review and Herald, April 1, 1850.
”Kun katselin köyhiä sieluja kuolemassa nykyisen totuuden puutteeseen, ja näin, että jotkut, jotka tunnustivat uskovansa totuuden, antoivat heidän kuolla pidättämällä ne välttämättömät varat, joita tarvittiin Jumalan työn edistämiseen, näky oli liian tuskallinen, ja pyysin enkeliä poistamaan sen minun näkyvistäni. Minulle näytettiin, että kun Jumalan asia vaati osaa heidän omaisuudestaan, kuten nuorukaisen kohdalla, joka tuli Jeesuksen luo, [Matthew 19:16–22.] he menivät pois murheellisina; ja että pian tulviva ruoska kulkisi yli ja pyyhkäisisi kaiken heidän omaisuutensa pois, ja silloin olisi liian myöhäistä uhrata maallisia hyviä ja koota aarretta taivaaseen.” Review and Herald, April 1, 1850.
In 1850, the dirt-brush man had already arrived. On October 22, 1844, the Messenger of the Covenant had suddenly come to His temple, and He began the work of purging and purifying the sons of Levi.
Vuonna 1850 likaa harjaava mies oli jo saapunut. Lokakuun 22. päivänä 1844 liiton Enkeli oli äkisti tullut temppeliinsä, ja Hän alkoi Leevin poikien puhdistamisen ja kirkastamisen työn.
We will continue this study in the next article.
Jatkamme tätä tutkimusta seuraavassa artikkelissa.
“Today souls are being tested and tried, and many are passing over the same ground trodden by those who forsook Christ. When tested by the Word, they reject the divine Teacher. When rebuked because their lives are not in harmony with truth and righteousness, they turn from the Saviour; and their decision, like that of the offended disciples, is never reversed. They walk no more with Christ. Thus are the words fulfilled, ‘Whose fan is in His hand, and He will throughly purge His floor, and gather His wheat into the garner.’” Signs of the Times, May 15, 1901.
“Tänä päivänä sieluja koetellaan ja testataan, ja monet kulkevat samaa tietä, jota astelivat ne, jotka hylkäsivät Kristuksen. Kun heitä koetellaan Sanalla, he torjuvat jumalallisen Opettajan. Kun heitä nuhdellaan siitä, ettei heidän elämänsä ole sopusoinnussa totuuden ja vanhurskauden kanssa, he kääntyvät pois Vapahtajasta; ja heidän ratkaisuaan, samoin kuin loukkaantuneiden opetuslasten ratkaisua, ei koskaan peruuteta. He eivät enää vaella Kristuksen kanssa. Näin täyttyvät sanat: ‘Jonka viskin on hänen kädessään, ja hän puhdistaa puimatantereensa tarkoin ja kokoaa nisunsa aittaan.’” Signs of the Times, 15. toukokuuta 1901.