William Miller was given great light upon the seven churches, the seven seals and the seven trumpets in the book of Revelation. He placed those prophetic symbols within the framework of the two desolating powers of paganism followed by papalism. He did not see every prophetic characteristic of those symbols, but what he did see established the foundational understanding of the internal history and external history of God’s church from the time of apostles until the end of the world. The internal history was represented by the churches, and the churches’ external history was represented by the seals. He saw that the trumpets were symbols of God’s judgment upon Rome, that typified God’s judgment upon Rome at the end of the world, though he did not see that Rome at the end of the world was made up of a threefold union.

William Millerille annettiin suuri valo Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta, seitsemästä sinetistä ja seitsemästä pasuunasta. Hän sijoitti nämä profeetalliset vertauskuvat niiden kahden hävittävän vallan kehykseen, joissa pakanallisuutta seurasi paavillisuus. Hän ei nähnyt näiden vertauskuvien jokaista profeetallista ominaispiirrettä, mutta se, minkä hän näki, loi perustavan ymmärryksen Jumalan seurakunnan sisäisestä ja ulkoisesta historiasta apostolien ajasta maailman loppuun asti. Sisäistä historiaa kuvasivat seurakunnat, ja seurakuntien ulkoista historiaa kuvasivat sinetit. Hän näki, että pasuunat olivat vertauskuvia Jumalan tuomiosta Roomaa kohtaan, mikä esikuvasi Jumalan tuomiota Roomaa kohtaan maailman lopussa, vaikka hän ei nähnyt, että Rooma maailman lopussa muodostui kolminkertaisesta liitosta.

The book written by Uriah Smith titled Daniel and Revelation, contains some erroneous ideas, but it was identified by Sister White as, “God’s helping hand.” She identified that it should be circulated along with The Great Controversy, Patriarchs and Prophets, and The Desire of Ages. Her strong endorsement did not mean that the book was on the same inspired level as her books, but that the book contained “grand instruction,” and had been responsible for “bringing many precious souls to a knowledge of the truth.”

Uriah Smithin kirjoittama kirja Daniel and Revelation sisältää joitakin virheellisiä ajatuksia, mutta sisar White luonnehti sitä sanoilla: ”Jumalan auttava käsi.” Hän totesi, että sitä tuli levittää yhdessä kirjojen The Great Controversy, Patriarchs and Prophets ja The Desire of Ages kanssa. Hänen voimakas suosituksensa ei merkinnyt, että kirja olisi ollut samalla innoitetulla tasolla kuin hänen omat kirjansa, vaan että se sisälsi ”suurenmoista opetusta” ja oli ollut osaltaan ”johtamassa monia kallisarvoisia sieluja totuuden tuntemiseen”.

The book employs Millerite prophetic logic, accompanied with concepts of prophecy that were unseen before October 22, 1844. We will refer to passages in the book as we set forth the triple application of the three Woes.

Teos käyttää milleriläistä profeetallista logiikkaa yhdessä sellaisten profetiaa koskevien käsitteiden kanssa, joita ei nähty ennen 22. lokakuuta 1844. Viittaamme teoksen kohtiin esittäessämme kolmen voi-huudon kolminkertaisen sovellutuksen.

Miller stated that the “seven trumpets are a history of seven peculiar and heavy judgments sent upon the earth, or Roman kingdom.” The first four trumpets represent the judgments that were brought upon pagan Rome, and the fifth and sixth trumpets were God’s judgments that were brought upon papal Rome, but Miller would not have recognized that the seventh trumpet represented God’s judgment upon Modern Rome. Speaking of the seven seals and seven trumpets of Revelation, Uriah Smith wrote:

Miller totesi, että ”seitsemän pasuunaa ovat kertomus seitsemästä erityisestä ja ankarasta tuomiosta, jotka on lähetetty maan päälle eli Rooman valtakunnan ylle.” Ensimmäiset neljä pasuunaa edustavat tuomioita, jotka kohtasivat pakanallista Roomaa, ja viides ja kuudes pasuuna olivat Jumalan tuomioita, jotka kohtasivat paavillista Roomaa, mutta Miller ei olisi tunnistanut, että seitsemäs pasuuna edusti Jumalan tuomiota modernin Rooman ylle. Puhuessaan Ilmestyskirjan seitsemästä sinetistä ja seitsemästä pasuunasta Uriah Smith kirjoitti:

“Having taken the book, the Lamb proceeds at once to open the seals; and the attention of the apostle is called to the scenes that transpire under each seal. The number seven has already been noticed as denoting in the Scriptures completeness and perfection. The seven seals therefore embrace the whole of a certain class of events, reaching down perhaps to the time of Constantine, and the seven trumpets another series from that time farther on, cannot be correct. The trumpets denote a series of events which transpire contemporaneously with the events of the seals, but of an entirely different character. A trumpet is a symbol of war; hence the trumpets denote great political commotions to take place among the nations during the gospel age. The seals denote events of a religious character, and contain the history of the church from the opening of the Christian era to the coming of Christ.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 431.

“Otettuaan kirjan Karitsa ryhtyy heti avaamaan sinettejä; ja apostolin huomio kiinnitetään niihin tapahtumiin, jotka tulevat ilmi kunkin sinetin yhteydessä. Luku seitsemän on jo havaittu Raamatussa täydellisyyden ja täyteyden merkiksi. Sen vuoksi seitsemän sinettiä käsittää kokonaisuudessaan erään tapahtumaluokan, ulottuen ehkä Konstantinuksen aikaan saakka, eikä seitsemän pasuunan voida katsoa muodostavan toista sarjaa siitä ajasta eteenpäin. Pasuunat merkitsevät tapahtumasarjaa, joka toteutuu samanaikaisesti sinettien tapahtumien kanssa, mutta on luonteeltaan kokonaan toisenlainen. Pasuuna on sodan vertauskuva; sen tähden pasuunat osoittavat suuria poliittisia mullistuksia, joiden on määrä tapahtua kansojen keskuudessa evankeliumin aikakauden aikana. Sinetit osoittavat uskonnollisluonteisia tapahtumia ja sisältävät seurakunnan historian kristillisen aikakauden alusta Kristuksen tulemukseen saakka.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 431.

A trumpet is a symbol of war and political commotion. Speaking of verse two of chapter eight of Revelation Smith states:

Pasuuna on sodan ja poliittisen kuohunnan vertauskuva. Puhuessaan Ilmestyskirjan kahdeksannen luvun toisesta jakeesta Smith toteaa:

“‘VERSE 2. And I saw the seven angels which stood before God; and to them were given seven trumpets.’

”JAE 2. Ja minä näin ne seitsemän enkeliä, jotka seisoivat Jumalan edessä; ja heille annettiin seitsemän pasuunaa.”

“This verse introduces a new and distinct series of events. In the seals we have had the history of the church during what is called the gospel dispensation. In the seven trumpets, now introduced, we have the principal political and warlike events which were to transpire during the same time.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 476.

”Tämä jae esittelee uuden ja erillisen tapahtumasarjan. Sinettien yhteydessä meillä on ollut seurakunnan historia niin sanotun evankeliumin armotalouden aikana. Nyt esiteltävissä seitsemässä pasuunassa meillä on ne tärkeimmät poliittiset ja sodankäyntiin liittyvät tapahtumat, joiden oli määrä tapahtua saman ajanjakson kuluessa.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 476.

The seventh seal is opened in the first six verses of Revelation chapter eight, and in the backdrop of the opening of the seventh seal, seven angels with seven trumpets are prepared to blow.

Seitsemäs sinetti avataan Ilmestyskirjan kahdeksannen luvun kuudessa ensimmäisessä jakeessa, ja seitsemännen sinetin avaamisen taustalla valmistautuu seitsemän enkeliä, joilla on seitsemän pasuunaa, puhaltamaan.

And when he had opened the seventh seal, there was silence in heaven about the space of half an hour. And I saw the seven angels which stood before God; and to them were given seven trumpets. And another angel came and stood at the altar, having a golden censer; and there was given unto him much incense, that he should offer it with the prayers of all saints upon the golden altar which was before the throne. And the smoke of the incense, which came with the prayers of the saints, ascended up before God out of the angel’s hand. And the angel took the censer, and filled it with fire of the altar, and cast it into the earth: and there were voices, and thunderings, and lightnings, and an earthquake. And the seven angels which had the seven trumpets prepared themselves to sound. Revelation 8:1–6.

Ja kun hän avasi seitsemännen sinetin, tuli taivaassa hiljaisuus noin puoleksi tunniksi. Ja minä näin ne seitsemän enkeliä, jotka seisoivat Jumalan edessä; ja heille annettiin seitsemän pasuunaa. Ja toinen enkeli tuli ja asettui alttarin ääreen, pitäen kultaista suitsutusastiaa; ja hänelle annettiin paljon suitsuketta, jotta hän uhraisi sen kaikkien pyhien rukousten kanssa kultaisella alttarilla, joka oli valtaistuimen edessä. Ja suitsutuksen savu, joka nousi pyhien rukousten kanssa, kohosi enkelin kädestä Jumalan eteen. Ja enkeli otti suitsutusastian, täytti sen alttarin tulella ja heitti sen maahan; ja tuli ääniä ja ukkosenjylinää ja salamoita ja maanjäristys. Ja ne seitsemän enkeliä, joilla oli ne seitsemän pasuunaa, valmistautuivat puhaltamaan niihin. Ilmestys 8:1–6.

There is a prophetic anomaly that we have been identifying in previous articles, but which we have not yet specifically addressed its particular prophetic phenomenon. That anomaly is that symbols that represent a sequence of waymarks in prophetic history, are all brought together in the conclusion of the history they represent. We have shown that the four generations of Laodicean Adventism that is represented by the four abominations of Ezekiel chapter eight marked specific waymarks, but that each of them, as a test, repeat in the history of the sealing of the one hundred and forty-four thousand. This anomaly is also found in the seven trumpets, for though they represent specific judgments upon pagan, papal and modern Rome, they all come together again when the executive judgment upon modern Rome begins at the soon-coming Sunday law.

On olemassa profeetallinen poikkeavuus, jonka olemme tunnistaneet aiemmissa artikkeleissa mutta jonka erityistä profeetallista ilmiötä emme ole vielä käsitelleet nimenomaisesti. Tuo poikkeavuus on se, että symbolit, jotka edustavat merkkipaalujen sarjaa profeetallisessa historiassa, tuodaan kaikki yhteen sen historian päätöksessä, jota ne edustavat. Olemme osoittaneet, että Laodikealaisen adventismin neljä sukupolvea, joita Hesekielin kahdeksannen luvun neljä kauhistusta edustavat, merkitsivät tiettyjä merkkipaaluja, mutta että jokainen niistä toistuu koetuksena sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen historiassa. Tämä poikkeavuus ilmenee myös seitsemässä pasuunassa, sillä vaikka ne edustavat erityisiä tuomioita pakanallista, paavillista ja nykyajan Roomaa vastaan, ne kaikki tulevat jälleen yhteen, kun toimeenpaneva tuomio nykyajan Roomaa vastaan alkaa pian tulevan sunnuntailain myötä.

The seven trumpets have specific dates when they were fulfilled in the past, but Sister White also places the seven angels with seven trumpets in Revelation chapter eight, in the history of the soon coming Sunday law.

Seitsemällä pasuunalla on määrätyt ajankohdat, jolloin ne täyttyivät menneisyydessä, mutta sisar White sijoittaa myös Ilmestyskirjan kahdeksannen luvun seitsemän enkeliä, joilla on seitsemän pasuunaa, pian tulevan sunnuntailain historian yhteyteen.

“‘And when he had opened the fifth seal, I saw under the altar the souls of them that were slain for the word of God, and for the testimony which they held: and they cried with a loud voice, saying, How long, O Lord, Holy and true, doest Thou not judge and avenge our blood on them that dwell on the earth? And white robes were given unto every one of them [They were pronounced pure and holy]; and it was said unto them, that they should rest yet for a little season, until their fellowservants also and their brethren, that should be killed as they were, should be fulfilled’ [Revelation 6:9–11]. Here were scenes presented to John that were not in reality but that which would be in a period of time in the future.

“‘Ja kun hän avasi viidennen sinetin, minä näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli surmattu Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli; ja he huusivat suurella äänellä sanoen: Kuinka kauan, Herra, pyhä ja totinen, sinä viivyt tuomitsemasta ja kostamasta meidän vertamme niille, jotka maan päällä asuvat? Ja jokaiselle heistä annettiin valkeat vaatteet [Heidät julistettiin puhtaiksi ja pyhiksi]; ja heille sanottiin, että heidän tuli vielä vähän aikaa levätä, kunnes myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, niiden, jotka tultaisiin tappamaan niin kuin heidätkin, täyttyisi’ [Ilmestys 6:9–11]. Tässä Johannekselle esitettiin näkyjä, jotka eivät olleet silloista todellisuutta vaan sitä, mikä olisi tulevana aikana.”

“Revelation 8:1–4 quoted.” Manuscript Releases, volume 20, 197.

“Ilmestys 8:1–4 lainattuna.” Käsikirjoitusjulkaisut, osa 20, 197.

In the previous passage Sister White applies the dialogue and fulfillment of the fifth seal to the period when the seven angels are about to sound in chapter eight, but she also places the same representation at the history of the two voices of Revelation chapter eighteen.

Edellisessä katkelmassa sisar White soveltaa viidennen sinetin vuoropuhelua ja täyttymystä siihen ajanjaksoon, jolloin seitsemän enkeliä ovat luvussa kahdeksan aikeissa puhaltaa pasuunoihin, mutta hän sijoittaa saman kuvauksen myös Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun kahden äänen historian yhteyteen.

“When the fifth seal was opened, John the Revelator in vision saw beneath the altar the company that were slain for the Word of God and the testimony of Jesus Christ. After this came the scenes described in the eighteenth of Revelation, when those who are faithful and true are called out from Babylon. [Revelation 18:1–5, quoted.]” Manuscript Releases, volume 20, 14.

”Kun viides sinetti avattiin, Johannes ilmestyksensaaja näki näyssä alttarin alla joukon, joka oli surmattu Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen tähden. Tämän jälkeen seurasivat ne kohtaukset, jotka on kuvattu Ilmestyskirjan kahdeksannessatoista luvussa, jolloin ne, jotka ovat uskollisia ja totuudellisia, kutsutaan ulos Babylonista. [Ilmestyskirja 18:1–5, lainattu.]” Manuscript Releases, osa 20, s. 14.

The seven trumpets represent God’s judgment in the history of pagan, papal and Modern Rome, but they are also represented in the history of September 11, 2001, and the second voice of the soon-coming Sunday law. After addressing the first six verses of Revelation chapter eight, Uriah Smith begins to present the first four trumpets’ historical fulfillments.

Seitsemän pasuunaa edustavat Jumalan tuomiota pakanallisen, paavillisen ja modernin Rooman historiassa, mutta ne ilmenevät myös 11. syyskuuta 2001:n historiassa sekä pian tulevan sunnuntailain toisessa äänessä. Käsiteltyään Ilmestyskirjan kahdeksannen luvun kuusi ensimmäistä jaetta Uriah Smith alkaa esittää neljän ensimmäisen pasuunan historiallisia täyttymyksiä.

“The subject of the seven trumpets is here resumed, and occupies the remainder of this chapter and all of chapter 9. The seven angels prepare themselves to sound. Their sounding comes in as a complement to the prophecy of Daniel 2 and 7, commencing with the breaking up of the old Roman empire into its ten divisions, of which, in the first four trumpets, we have a description.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 477.

”Seitsemän pasuunan aihe otetaan tässä jälleen esille, ja se käsittää tämän luvun loppuosan sekä koko 9. luvun. Seitsemän enkeliä valmistautuu pasuunoimaan. Heidän pasuunoimisensa tulee Danielin 2. ja 7. luvun profetian täydennykseksi alkaen vanhan Rooman valtakunnan hajoamisesta sen kymmeneen osaan, joista ensimmäisten neljän pasuunan yhteydessä saamme kuvauksen.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 477.

Smith identifies that the first four trumpets were God’s judgments upon pagan Rome. He quotes verse seven that identifies the prophetic characteristics of the first trumpet, and then identifies its historical fulfillment.

Smith toteaa, että neljä ensimmäistä pasuunaa olivat Jumalan tuomioita pakanalliselle Roomalle. Hän lainaa jaetta seitsemän, joka osoittaa ensimmäisen pasuunan profeetalliset tunnusmerkit, ja sen jälkeen hän esittää sen historiallisen täyttymyksen.

“The first sore and heavy judgment which fell on Western Rome in its downward course, was the war with the Goths under Alaric, who opened the way for later inroads. The death of Theodosius, the Roman emperor, occurred in January, 395, and before the end of the winter the Goths under Alaric were in arms against the empire.

Ensimmäinen ankara ja raskas tuomio, joka kohtasi Länsi-Roomaa sen alennustilan tiellä, oli sota gootteja vastaan Alarikin johdolla; se avasi tien myöhemmille hyökkäyksille. Rooman keisarin Theodosiuksen kuolema tapahtui tammikuussa vuonna 395, ja jo ennen talven päättymistä Alarikin johtamat gootit olivat nousseet aseisiin valtakuntaa vastaan.

“The first invasion under Alaric ravaged Thrace, Macedonia, Attica, and the Peloponnesus, but did not reach the city of Rome. On his second invasion, however, the Gothic chieftain crossed the Alps and the Apennines and appeared before the walls of the ‘eternal city,’ which soon fell a prey to the fury of the barbarians.

Ensimmäinen Alarikin johtama hyökkäys hävitti Traakiaa, Makedoniaa, Attikaa ja Peloponnesosta, mutta ei ulottunut Rooman kaupunkiin. Toisella hyökkäyksellään goottien päällikkö kuitenkin ylitti Alpit ja Apenniinit ja ilmestyi ”ikuisen kaupungin” muurien eteen; tämä joutui pian barbaarien raivon saaliiksi.

“The blast of the first trumpet has its location about the close of the fourth century and onward, and refers to these desolating invasions of the Roman empire under the Goths.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 478.

”Ensimmäisen pasuunan äänen sijainti on suunnilleen neljännen vuosisadan lopulla ja siitä eteenpäin, ja se viittaa näihin Rooman valtakuntaa hävittäneisiin goottien hyökkäyksiin.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 478.

Smith identifies Alaric as the symbol of God’s judgment upon pagan Rome represented by the first trumpet. Each of the trumpets have a historical figure that represents the trumpet, Alaric represents the arrival of the first trumpet from the end of the fourth century. Miller could not have seen that this trumpet was brought upon Rome because of Sunday enforcement, for Miller was a Sunday keeper. Smith missed this fact also, but Smith did recognize that the first enforced Sunday law was instituted by Constantine in the year 321. The prophetic rule of thumb associated with Sunday enforcement is always the same, for God never changes, and that rule is that “national apostasy is followed by national ruin”. Alaric represents the beginning of national ruin which began in the very period that Constantine passed the first Sunday law.

Smith tunnistaa Alarikin Jumalan pakanallista Roomaa kohtaavan tuomion vertauskuvaksi, jota ensimmäinen pasuuna edustaa. Jokaisella pasuunalla on historiallinen henkilö, joka edustaa kyseistä pasuunaa; Alarik edustaa ensimmäisen pasuunan saapumista neljännen vuosisadan lopulta alkaen. Miller ei voinut nähdä, että tämä pasuuna tuli Rooman päälle sunnuntain pakottamisen vuoksi, sillä Miller oli sunnuntain viettäjä. Myös Smith jäi vaille tämän seikan ymmärtämistä, mutta Smith kyllä tunnisti, että ensimmäinen pakotettu sunnuntailaki säädettiin Konstantinuksen toimesta vuonna 321. Sunnuntain pakottamiseen liittyvä profeetallinen nyrkkisääntö on aina sama, sillä Jumala ei koskaan muutu, ja tuo sääntö on se, että ”kansallista luopumusta seuraa kansallinen perikato”. Alarik edustaa kansallisen perikadon alkua, joka alkoi juuri sillä ajanjaksolla, jolloin Konstantinus sääti ensimmäisen sunnuntailain.

Smith continues on by quoting verse eight, which identifies the second trumpet, and then continues his commentary:

Smith jatkaa lainaamalla kahdeksatta jaetta, jossa tunnistetaan toinen pasuuna, ja jatkaa sitten selitystään:

“The Roman empire, after Constantine, was divided into three parts; and hence the frequent remark, ‘a third part of men,’ etc., in allusion to the third part of the empire which was under the scourge. This division of the Roman kingdom was made at the death of Constantine, among his three sons, Constantius, Constantine II, and Constans. Constantius possessed the East, and fixed his residence at Constantinople, the metropolis of the empire. Constantine the Second held Britain, Gaul, and Spain. Constans held Illyricum, Africa, and Italy. (See Sabine’s Ecclesiastical History, p. 155.) Of this well-known historical fact, Elliott, as quoted by Albert Barnes, in his notes on Rev.12:4, says: ‘Twice, at least, before the Roman empire became divided permanently into the two parts, the Eastern and the Western, there was a tripartite division of the empire. The first occurred in A.D. 311, when it was divided between Constantine, Licinius, and Maximin; the other, A.D. 337, on the death of Constantine, Constans and Constantius.’” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 480.

”Rooman valtakunta jaettiin Konstantinuksen jälkeen kolmeen osaan; tästä johtuu usein esiintyvä ilmaus ”kolmas osa ihmisistä” jne., viittauksena siihen valtakunnan kolmanteen osaan, joka oli vitsauksen alaisena. Tämä Rooman valtakunnan jako tapahtui Konstantinuksen kuoltua hänen kolmen poikansa, Constantiuksen, Konstantinus II:n ja Constansin, kesken. Constantius hallitsi itää ja vahvisti asuinpaikakseen Konstantinopolin, valtakunnan pääkaupungin. Konstantinus Toinen hallitsi Britanniaa, Galliaa ja Espanjaa. Constans hallitsi Illyricumia, Afrikkaa ja Italiaa. (Ks. Sabine’s Ecclesiastical History, s. 155.) Tästä tunnetusta historiallisesta tosiasiasta Elliott, Albert Barnesin kautta lainattuna tämän muistiinpanoissa Ilm. 12:4:ään, sanoo: ”Ainakin kahdesti ennen kuin Rooman valtakunta jakautui pysyvästi kahteen osaan, itäiseen ja läntiseen, valtakunta jaettiin kolmeen osaan. Ensimmäinen tapahtui vuonna 311 jKr., jolloin se jaettiin Konstantinuksen, Liciniuksen ja Maximinuksen kesken; toinen vuonna 337 jKr., Konstantinuksen kuoltua, Constansin ja Constantiuksen kesken.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 480.

The historical phenomenon of Rome being divided into three parts, and also two parts that is referenced by the historians which Smith cites, are the elements of Rome that identify the threefold union of Modern Rome, that makes up a structure that is divided into two, representing the combination of church and state. When Smith continues he then identifies the historical figure associated with the second trumpet.

Rooman historiallinen ilmiö, jossa se jakautui kolmeen osaan, samoin kuin kahteen osaan, johon Smithin siteeraamat historioitsijat viittaavat, ovat niitä Rooman elementtejä, jotka yksilöivät Modernin Rooman kolmiosaisen liiton, joka muodostaa rakenteen, joka on jakautunut kahtia ja edustaa kirkon ja valtion yhdistelmää. Kun Smith jatkaa, hän tunnistaa sitten toiseen pasuunaan liittyvän historiallisen hahmon.

“The history illustrative of the sounding of the second trumpet evidently relates to the invasion and conquest of Africa, and afterward of Italy, by the terrible Genseric. His conquests were for the most part NAVAL; and his triumphs were “as it were a great mountain burning with fire, cast into the sea.” What figure would better, or even so well, illustrate the collision of navies, and the general havoc of war on the maritime coasts? In explaining this trumpet, we are to look for some events which will have a particular bearing on the commercial world. The symbol used naturally leads us to look for agitation and commotion. Nothing but a fierce maritime warfare would fulfil the prediction. If the sounding of the first four trumpets relates to four remarkable events which contributed to the downfall of the Roman empire, and the first trumpet refers to the ravages of the Goths under Alaric, in this we naturally look for the next succeeding act of invasion which shook the Roman power and conduced to its fall. The next great invasion was that of “the terrible Genseric,” at the head of the Vandals. His career occurred during the years A.D. 428–468. This great Vandal chief had his headquarters in Africa. . ..

“Toisen pasuunan soimista havainnollistava historia liittyy ilmeisesti Afrikan ja myöhemmin Italian maahantunkeutumiseen ja valloitukseen kauhistuttavan Genserikin toimesta. Hänen valloituksensa olivat suurimmaksi osaksi MERELLISIÄ; ja hänen voittonsa olivat ”ikään kuin suuri tulivuori, tulessa palava, heitettynä mereen”. Mikä vertauskuva havainnollistaisi paremmin, tai edes yhtä hyvin, laivastojen yhteentörmäystä ja sodan yleistä hävitystä merenrannoilla? Tätä pasuunaa selitettäessä meidän on etsittävä tapahtumia, joilla on erityinen vaikutus kaupan maailmaan. Käytetty symboli johtaa meidät luonnollisesti etsimään kuohuntaa ja mullistusta. Mikään muu kuin ankara merisota ei täyttäisi ennustusta. Jos ensimmäisten neljän pasuunan soiminen liittyy neljään huomattavaan tapahtumaan, jotka myötävaikuttivat Rooman valtakunnan kukistumiseen, ja ensimmäinen pasuuna viittaa Alarikin johtamien goottien hävityksiin, tässä me luonnollisesti etsimme seuraavaa peräkkäistä maahantunkeutumisen tekoa, joka järkytti Rooman valtaa ja edisti sen kukistumista. Seuraava suuri hyökkäys oli ”kauhistuttavan Genserikin” hyökkäys vandaalien johdossa. Hänen uransa sijoittui vuosien jKr. 428–468 välille. Tämän suuren vandaalipäällikön päämaja oli Afrikassa....”

“Concerning the important part which this bold corsair acted in the downfall of Rome, Mr. Gibbon uses this significant language: ‘Genseric, a name which, in the destruction of the Roman empire, has deserved an equal rank with the names of Alaric and Attila.’” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 481, 484.

”Mitä tulee siihen merkittävään osaan, jonka tämä rohkea merirosvo näytteli Rooman kukistumisessa, herra Gibbon käyttää tätä merkityksellistä kieltä: ’Genserik, nimi, joka Rooman valtakunnan hävityksessä on ansainnut samanarvoisen aseman Alarikin ja Attilan nimien rinnalla.’” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 481, 484.

Smith, while quoting the historian Gibbon, who pointed out the historical symbols of the first three trumpets, identified that Genseric was the second trumpet and then said that Genseric, “deserved equal rank with Alaric and Attila.” Alaric is the first trumpet, Genseric the second and Attila the Hun was the third trumpet, which is addressed in verse ten. Smith pointed out that the second trumpet, represented by Genseric, represented the history of “428-468.” Then Smith quotes verse ten which identifies the third trumpet, and continues his narrative:

Smith siteeratessaan historioitsija Gibbonia, joka toi esiin kolmen ensimmäisen pasuunan historialliset symbolit, totesi, että Genseric oli toinen pasuuna, ja sanoi sitten, että Genseric ”ansaitsi saman aseman kuin Alaric ja Attila”. Alaric on ensimmäinen pasuuna, Genseric toinen, ja Attila hunni oli kolmas pasuuna, jota käsitellään jakeessa kymmenen. Smith osoitti, että toinen pasuuna, jota Genseric edusti, kuvasi historian vaihetta ”428–468”. Tämän jälkeen Smith siteeraa jaetta kymmenen, joka osoittaa kolmannen pasuunan, ja jatkaa kertomustaan:

“In the interpretation and application of this passage, we are brought to the third important event which resulted in the subversion of the Roman empire. And in finding a historical fulfilment of this third trumpet, we shall be indebted to the Notes of Dr. Albert Barnes for a few extracts. In explaining this scripture, it is necessary, as this commentator says, ‘That there should be some chieftain or warrior who might be compared to a blazing meteor; whose course would be singularly brilliant; who would appear suddenly LIKE a blazing star, and then disappear like a star whose light was quenched in the waters.’— Notes on Revelation 8.

"Tämän kohdan tulkinnassa ja soveltamisessa meidät johdatetaan kolmanteen tärkeään tapahtumaan, joka johti Rooman valtakunnan kukistumiseen. Ja etsiessämme tämän kolmannen pasuunan historiallista täyttymystä olemme muutamien lainausten osalta kiitollisuudenvelassa tohtori Albert Barnesin Notes-teokselle. Tätä raamatunkohtaa selittäessään on, kuten tämä selittäjä sanoo, välttämätöntä, 'että olisi jokin päällikkö tai soturi, jota voitaisiin verrata hehkuvaan meteoriin; jonka rata olisi erikoisen loistava; joka ilmestyisi äkisti PALAVAN tähden kaltaisena ja sitten katoaisi kuin tähti, jonka valo sammui vesiin.' — Notes on Revelation 8."

“It is here premised that this trumpet has allusion to the desolating wars and furious invasions of Attila against the Roman power, which he carried on at the head of his hordes of Huns. . ..

"Tässä oletetaan, että tämä pasuuna viittaa Attilan hävittäviin sotiin ja raivoisiin hyökkäyksiin Rooman valtaa vastaan, joita hän kävi hunnilaumojensa johdossa...."

“‘And the Name of the Star is Called Wormwood [denoting the bitter consequences].’ These words—which are more intimately connected with the preceding verse, as even the punctuation in our version denotes—recall us for a moment to the character of Attila, to the misery of which he was the author or the instrument, and to the terror that was inspired by his name.

“‘Ja tähden nimi on Koiruoho [katkeria seurauksia merkitsevä].’ Nämä sanat — jotka liittyvät vielä läheisemmin edelliseen jakeeseen, kuten jo käännöksemme välimerkkikin osoittaa — palauttavat meidät hetkeksi Attilan luonteeseen, siihen kurjuuteen, jonka aiheuttaja tai välikappale hän oli, sekä siihen kauhuun, jota hänen nimensä herätti.

“‘Total extirpation and erasure,’ are terms which best denote the calamities he inflicted.’ He styled himself, ‘The Scourge of God.’” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 484, 487.

”’Täydellinen hävitys ja poispyyhkiminen’ ovat ilmauksia, jotka parhaiten kuvaavat niitä onnettomuuksia, joita hän aiheutti.” Hän nimitti itseään ”Jumalan ruoskaksi”. Uriah Smith, Daniel and Revelation, 484, 487.

The history of the third trumpet, represented by Attila the Hun, was the year 441, unto his death in the year 453. Smith then quotes verse twelve, which presents the fourth trumpet and describes the barbarian monarch Odoacer, where the threefold symbolism of Western Rome is represented by the sun, the moon and the stars. He identifies the three symbols as symbols of the “sun, moon, and stars—for they are undoubtedly here used as symbols—evidently denote the great luminaries of the Roman government,—its emperors, senators, and consuls. Bishop Newton remarks that the last emperor of Western Rome was Romulus, who in derision was called Augustulus, or the “diminutive Augustus.” Western Rome fell A.D. 476. Still, however, though the Roman sun was extinguished, its subordinate luminaries shone faintly while the senate and consuls continued. But after many civil reverses and changes of political fortune, at length, A.D. 566, the whole form of the ancient government was subverted, and Rome itself was reduced form being the empress of the world to a poor dukedom tributary to the Exarch of Ravenna.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 487.

Kolmannen pasuunan historia, jota Attila hunni edusti, ulottui vuodesta 441 hänen kuolemaansa vuonna 453. Tämän jälkeen Smith lainaa jaetta kaksitoista, joka esittää neljännen pasuunan ja kuvaa barbaarimonarkki Odoakeria; siinä Länsi-Rooman kolminkertainen symboliikka esitetään auringon, kuun ja tähtien kautta. Hän tunnistaa nämä kolme symbolia “auringon, kuun ja tähtien” vertauskuviksi — sillä niitä epäilemättä tässä käytetään symboleina — ja toteaa niiden ilmeisesti merkitsevän Rooman hallituksen suuria valonlähteitä, sen keisareita, senaattoreita ja konsuleita. Piispa Newton huomauttaa, että Länsi-Rooman viimeinen keisari oli Romulus, jota pilkallisesti kutsuttiin Augustulukseksi eli “pieneksi Augustukseksi”. Länsi-Rooma kukistui vuonna 476 jKr. Kuitenkin, vaikka Rooman aurinko sammui, sen alisteiset valonlähteet loistivat heikosti edelleen senaatin ja konsulien jatkaessa toimintaansa. Mutta monien sisäisten vastoinkäymisten ja poliittisen kohtalonvaihteluiden jälkeen koko muinaisen hallitusmuodon perusta lopulta kukistettiin vuonna 566 jKr., ja itse Rooma alennettiin maailman keisarinnasta köyhäksi herttuakunnaksi, joka maksoi veroa Ravennan eksarkille.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 487.

Here we find another witness to the threefold division of Rome, that prefigures the threefold union of modern Rome. With eastern Rome and emperor Constantine the threefold division was represented by his three sons, but with western Rome it was their threefold form of government. Smith then identifies that the sun, moon, and stars represent a specific order in which western Rome was brought down. He concludes his narrative with the following introduction of the last three trumpets.

Tässä löydämme jälleen yhden todistuksen Rooman kolminkertaisesta jakautumisesta, joka on esikuva nykyisen Rooman kolminkertaisesta liitosta. Itäisen Rooman ja keisari Konstantinuksen kohdalla kolminkertaista jakautumista edustivat hänen kolme poikaansa, mutta läntisen Rooman kohdalla sitä edusti niiden kolmijakoinen hallitusmuoto. Smith osoittaa sitten, että aurinko, kuu ja tähdet edustavat tiettyä järjestystä, jossa läntinen Rooma kukistettiin. Hän päättää kertomuksensa seuraavalla johdannolla kolmeen viimeiseen pasuunaan.

“Fearful as were the calamities brought upon the empire by the first incursions of these barbarians, they were comparatively light as contrasted with the calamities which were to follow. They were but as the preliminary drops of a shower before the torrent which was soon to fall upon the Roman world. The three remaining trumpets are overshadowed with a cloud of woe, as set forth in the following verses.

“Niin pelottavia kuin ne onnettomuudet olivatkin, jotka näiden barbaarien ensimmäiset hyökkäykset toivat valtakunnan ylle, ne olivat verrattain lieviä verrattuina niihin onnettomuuksiin, jotka olivat vasta seuraavat. Ne olivat vain kuin sadekuuron ensipisarat ennen sitä tulvaa, joka pian oli syöksyvä Rooman maailman päälle. Kolmea jäljellä olevaa pasuunaa varjostaa voi-huutojen pilvi, niin kuin seuraavissa jakeissa esitetään.

“‘VERSE 13. And I beheld, and heard an angel flying through the midst of heaven, saying with a loud voice, Woe, woe, woe, to the inhabiters of the earth by reason of the other voices of the trumpet of the three angels, which are yet to sound.’

”JAE 13. Ja minä näin, ja kuulin enkelin lentävän keskitaivaan halki ja sanovan suurella äänellä: Voi, voi, voi maan päällä asuvia niiden muiden kolmen enkelin pasuunan äänten tähden, jotka vielä ovat soittamatta.”

“This angel is not one of the series of the seven trumpet angels, but simply one who announces that the three remaining trumpets are woe trumpets, on account of the more terrible events to transpire under their sounding. Thus the next, or fifth trumpet, is the first woe; the sixth trumpet, the second woe; and the seventh, the last one in this series of seven trumpets, is the third woe.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 493.

”Tämä enkeli ei kuulu seitsemän pasuunaenkelin sarjaan, vaan on yksinkertaisesti se, joka ilmoittaa, että kolme jäljellä olevaa pasuunaa ovat voi-pasuunoita niiden soidessa tapahtuvien kauheampien tapahtumien tähden. Näin ollen seuraava eli viides pasuuna on ensimmäinen voi; kuudes pasuuna toinen voi; ja seitsemäs, tämän seitsemän pasuunan sarjan viimeinen, on kolmas voi.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 493.

We will continue with the three trumpet Woes in the next article.

Jatkamme kolmen pasuunan vitsausten käsittelyä seuraavassa artikkelissa.

“The calamities of imperial Rome, in its downfall, were told to the very last of them, till Rome was without an emperor, a consul, or a senate. ‘Under the Exarchs of Ravenna, Rome was degraded to the second rank.’ The third part of the sun was smitten, and the third part of the moon, and the third part of the stars. The race of the Caesars was not extinct with the emperors of the West. Rome, before its fall, possessed but a portion of the imperial power. Constantinople divided with it the empire of the world. And neither Goths nor Vandals lorded over that still imperial city, the emperor of which, after the first transference of the seat of empire by Constantine, often held the emperor of Rome as his nominee and vicegerent. And the fate of Constantinople was reserved till other ages, and was announced by other trumpets. Of the sun, the moon, and the stars, as yet but the third part was smitten.

Keisarillisen Rooman onnettomuudet sen kukistumisessa kerrottiin aivan viimeiseen asti, kunnes Rooma oli ilman keisaria, konsulia ja senaattia. ”Ravennan eksarkkien aikana Rooma alennettiin toiseen arvoasteeseen.” Auringon kolmas osa lyötiin, ja kuun kolmas osa, ja tähtien kolmas osa. Caesarien suku ei sammunut lännen keisarien myötä. Rooma omisti ennen lankeemustaan vain osan keisarillisesta vallasta. Konstantinopoli jakoi sen kanssa maailman valtakunnan. Eivätkä gootit eivätkä vandaalit hallinneet tuota yhä keisarillista kaupunkia, jonka keisari Konstantinuksen ensimmäisen valtakunnan istuimen siirron jälkeen usein piti Rooman keisaria nimittämänään edustajana ja sijaisenaan. Ja Konstantinopolin kohtalo oli varattu myöhemmille aikakausille, ja siitä ilmoitettiin toisten pasuunoiden kautta. Auringosta, kuusta ja tähdistä oli toistaiseksi lyöty vasta kolmas osa.

“The concluding words of the Fourth Trumpet imply the future restoration of the Western Empire: ‘The day shone not for the third part of it, and the night likewise.’ In respect to civil authority, Rome became subject to Ravenna, and Italy was a conquered province of the Eastern Empire. But, as more appropriately pertaining to other prophecies, the defense of the worship of images first brought the spiritual and temporal powers of the pope and of the emperor into violent collision; and, by conferring on the pope all authority over the churches, Justinian laid his helping hand to the promotion of the papal supremacy, which afterward assumed the power of creating monarchs. In the year of our Lord 800, the pope conferred on Charlemagne the title of Emperor of the Romans.’—Keith. That title was again transferred from the king of France to the king of Germany. And by the Emperor Francis the Second even this fiction was finally and forever renounced, Aug. 6, 1806.” A. T. Jones, The Great Nations of Today, 54.

"Neljännen pasuunan päätössanat viittaavat läntisen valtakunnan tulevaan ennallistamiseen: 'päivä ei paistanut sen kolmatta osaa, eikä yö samoin.' Siviilivallan kannalta Rooma joutui Ravennan alaisuuteen, ja Italia oli itäisen valtakunnan valloitettu maakunta. Mutta, kuten toisiin profetioihin soveltuvammin kuuluu, kuvien palvonnan puolustaminen saattoi ensi kerran paavin ja keisarin hengelliset ja maalliset vallat väkivaltaiseen yhteentörmäykseen; ja antaessaan paaville kaiken vallan seurakuntien yli Justinianus ojensi auttavan kätensä paavillisen ylivallan edistämiseksi, ylivallan, joka myöhemmin otti itselleen vallan luoda hallitsijoita. Herramme vuonna 800 paavi antoi Kaarle Suurelle roomalaisten keisarin arvonimen.'—Keith. Tuo arvonimi siirrettiin jälleen Ranskan kuninkaalta Saksan kuninkaalle. Ja keisari Frans II:n toimesta jopa tästä oikeuskuvitelmasta luovuttiin lopullisesti ja ainiaaksi 6. elokuuta 1806." A. T. Jones, The Great Nations of Today, 54.