In the prophetic history of the first Woe, the leader who followed Mohammed was Abu Bakr Abdullah ibn Abi Quhafa, father-in-law of Mohammed. We will refer to him as Abubakar. Both he and Mohammed are referenced in the first four verses. Abubakar was the first Islamic ruler after Mohammed, and history records a command that he gave to his soldiers, that is represented in verse four of Revelation chapter nine. The command represents the sealing process that began at the arrival of the third woe, which was also the Seventh Trumpet, which was also the arrival of the third angel.
Ensimmäisen voi-huudon profeetallisessa historiassa johtaja, joka seurasi Muhammedia, oli Abu Bakr Abdullah ibn Abi Quhafa, Muhammedin appi. Viittaamme häneen nimellä Abubakar. Sekä häneen että Muhammediin viitataan neljässä ensimmäisessä jakeessa. Abubakar oli ensimmäinen islamilainen hallitsija Muhammedin jälkeen, ja historia tallentaa käskyn, jonka hän antoi sotilailleen ja jota Ilmestyskirjan yhdeksännen luvun neljäs jae edustaa. Tämä käsky kuvaa sinetöimisprosessia, joka alkoi kolmannen voi-huudon saapuessa, mikä oli myös seitsemäs pasuuna, mikä oli myös kolmannen enkelin saapuminen.
And the fifth angel sounded, and I saw a star fall from heaven unto the earth: and to him was given the key of the bottomless pit. And he opened the bottomless pit; and there arose a smoke out of the pit, as the smoke of a great furnace; and the sun and the air were darkened by reason of the smoke of the pit. And there came out of the smoke locusts upon the earth: and unto them was given power, as the scorpions of the earth have power. And it was commanded them that they should not hurt the grass of the earth, neither any green thing, neither any tree; but only those men which have not the seal of God in their foreheads. Revelation 9:1–4.
Ja viides enkeli puhalsi pasuunaan, ja minä näin tähden, joka oli pudonnut taivaasta maan päälle; ja sille annettiin syvyyden kuilun avain. Ja se avasi syvyyden kuilun; ja kuilusta nousi savua niin kuin suuren pätsin savu, ja aurinko ja ilma pimenivät kuilun savusta. Ja savusta tuli maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin valta, niin kuin maan skorpioneilla on valta. Ja niille sanottiin, etteivät ne saisi vahingoittaa maan ruohoa eivätkä mitään vihantaa eivätkä mitään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ollut Jumalan sinettiä otsassaan. Ilmestys 9:1–4.
The “star” that fell from heaven was Mohammed, who began his ministry in the year 606. Mohammed was given a “key” that was to “open” the “bottomless pit” allowing “smoke” to darken the “sun and the air,” and brought forth “locusts” who were given “power” as the power of “scorpions.” The key was a military battle that produced weakness in the Roman’s military strength, thus allowing the rise of the warfare of Islam. The bottomless pit is a symbol of Arabia, the birthplace of Islam, and the smoke represented the false religion of Islam that was to spread across the earth and take possession of the same geography that would be swarmed by the swarms of locusts that sweep across northern Africa, southern Europe and Arabia. The locusts are a symbol of Islam, and power prophetically represents military power. Their power was to be as scorpions, which strike unexpectedly. Uriah Smith states:
Taivaasta pudonnut ”tähti” oli Muhammed, joka aloitti palvelutyönsä vuonna 606. Muhammedille annettiin ”avain”, jonka tuli ”avata” ”syvyydetön kuilu”, sallien ”savun” pimentää ”auringon ja ilman”, ja se toi esiin ”heinäsirkkoja”, joille annettiin ”voima” niin kuin ”skorpionien” voima. Avain oli sotilaallinen taistelu, joka synnytti heikkoutta roomalaisten sotilaallisessa voimassa ja siten mahdollisti islamin sodankäynnin nousun. Syvyydetön kuilu on Arabian vertauskuva, islamin syntymämaan, ja savu kuvasi islamin väärää uskontoa, jonka oli määrä levitä yli maan ja ottaa haltuunsa sama maantieteellinen alue, jonka peittäisivät parvet heinäsirkkoja, jotka pyyhkäisevät halki Pohjois-Afrikan, Etelä-Euroopan ja Arabian. Heinäsirkat ovat islamin vertauskuva, ja voima edustaa profeetallisesti sotilaallista voimaa. Niiden voiman tuli olla kuin skorpionien, jotka iskevät odottamatta. Uriah Smith toteaa:
“A star fell from heaven unto the earth; and to him was given the key of the bottomless pit.
“Taivaasta putosi tähti maahan, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain.
“While the Persian monarch contemplated the wonders of his art and power, he received an epistle from an obscure citizen of Mecca, inviting him to acknowledge Mohammed as the apostle of God. He rejected the invitation, and tore the epistle. ‘It is thus,’ exclaimed the Arabian prophet, ‘that God will tear the kingdom, and reject the supplication of Chosroes.’ Placed on the verge of these two empires of the East, Mohammed observed with secret joy the progress of mutual destruction; and in the midst of the Persian triumphs he ventured to foretell, that, before many years should elapse, victory would again return to the banners of the Romans. ‘At the time when this prediction is said to have been delivered, no prophecy could be more distant from its accomplishment since the first twelve years of Heraclius announced the approaching dissolution of the empire.’. ..
Kun Persian hallitsija tarkasteli taiteensa ja valtansa ihmeitä, hän sai Mekan tuntemattomalta kansalaiselta kirjeen, jossa häntä kehotettiin tunnustamaan Mohammed Jumalan apostoliksi. Hän hylkäsi kutsun ja repi kirjeen. ”Näin”, huudahti arabialainen profeetta, ”Jumala repii valtakunnan ja hylkää Chosroeen anomuksen.” Näiden kahden idän valtakunnan rajalla Mohammed seurasi salaisella ilolla niiden keskinäisen tuhon edistymistä; ja persialaisten voittojen keskellä hän uskalsi ennustaa, että ennen kuin monta vuotta olisi kulunut, voitto palaisi jälleen roomalaisten lippujen luo. ”Sinä aikana, jolloin tämän ennustuksen sanotaan annetun, mikään profetia ei voinut olla kauempana täyttymyksestään, sillä Herakleioksen ensimmäiset kaksitoista vuotta ennakoivat valtakunnan lähestyvää hajoamista.”...
“Chosroes subjugated the Roman possession [in] Asia and Africa. And ‘the Roman empire,’ at that period, ‘was reduced to the walls of Constantinople, with the remnant of Greece, Italy, and Africa, and some maritime cities, from Tyre to Trebizond, of the Asiatic coast. The experience of six years at length persuaded the Persian monarch to renounce the conquest of Constantinople, and to specify the annual tribute of the ransom of the Roman empire,—a thousand talents of gold, a thousand talents of silver, a thousand silk robes, a thousand horses, and a thousand virgins. Heraclius subscribed to these ignominious terms. But the time and space which he obtained to collect those treasures from the poverty of the East were industriously employed in the preparation of a bold and desperate attack.’
”Khosrau saattoi Rooman hallussa olleet alueet Aasiassa ja Afrikassa valtaansa. Ja ’Rooman valtakunta’ oli tuona aikana ’supistunut Konstantinopolin muureihin sekä siihen, mitä oli jäljellä Kreikasta, Italiasta ja Afrikasta, ja muutamiin Aasian rannikon merikaupunkeihin, Tyroksesta Trebizondiin. Kuuden vuoden kokemus sai Persian hallitsijan viimein luopumaan Konstantinopolin valloituksesta ja määräämään vuotuisen veron Rooman valtakunnan lunnaiksi: tuhat talenttia kultaa, tuhat talenttia hopeaa, tuhat silkkiviittaa, tuhat hevosta ja tuhat neitsyttä. Herakleios hyväksyi nämä häpeälliset ehdot. Mutta se aika ja tila, jotka hän sai kootakseen nuo aarteet idän köyhyydestä, käytettiin uutterasti rohkean ja epätoivoisen hyökkäyksen valmisteluun.’”
“The king of Persia despised the obscure Saracen, and derided the message of the pretended prophet of Mecca. Even the overthrow of the Roman empire would not have opened a door for Mohammedanism, or for the progress of the Saracenic armed propagators of an imposture, though the monarch of the Persians and chagan of the Avars (the successor of Attila) had divided between them the remains of the kingdoms of the Caesars. Chosroes himself fell. The Persian and Roman monarchies exhausted each other’s strength. And before a sword was put into the hands of the false prophet, it was smitten from the hands of those who would have checked his career and crushed his power.
”Persian kuningas halveksi vähäpätöistä saraseenia ja pilkkasi Mekan tekeytyneen profeetan sanomaa. Ei edes Rooman valtakunnan kukistuminen olisi avannut ovea muhamettilaisuudelle tai saraseenien aseistettujen petoksen levittäjien etenemiselle, vaikka persialaisten hallitsija ja avaariensa kagan (Attilan seuraaja) olisivat jakaneet keskenään keisarien valtakuntien jäännökset. Chosroes itse kukistui. Persian ja Rooman monarkiat kuluttivat toistensa voiman loppuun. Ja ennen kuin väärän profeetan käteen pantiin miekka, se lyötiin pois niiden käsistä, jotka olisivat estäneet hänen etenemisensä ja murskanneet hänen valtansa.”
“‘Since the days of Scipio and Hannibal, no bolder enterprise has been attempted than that which Heraclius achieved for the deliverance of the empire. He explored his perilous way through the Black Sea and the mountains of Armenia, penetrated into the heart of Persia, and recalled the armies of the great king to the defense of their bleeding country.’
”Scipion ja Hannibalin päivistä lähtien ei ole yritetty rohkeampaa yritystä kuin se, minkä Herakleios toteutti valtakunnan vapauttamiseksi. Hän kulki vaarallista tietään pitkin Mustanmeren ja Armenian vuoriston kautta, tunkeutui Persian sydämeen ja kutsui suuren kuninkaan sotajoukot takaisin puolustamaan verenvuodosta kärsivää maataan.”
“In the battle of Nineveh, which was fiercely fought from daybreak to the eleventh hour, twenty-eight standards, besides those which might be broken or torn, were taken from the Persians; the greatest part of their army was cut in pieces, and the victors, concealing their own loss, passed the night on the field. The cities and palaces of Assyria were opened for the first time to the Romans.’
”Niiniven taistelussa, jota käytiin kiivaasti aamunkoitosta yhdenteentoista hetkeen saakka, persialaisilta vallattiin kaksikymmentäkahdeksan lippua, niiden lisäksi, jotka saattoivat murtua tai repeytyä; suurin osa heidän sotajoukostaan hakattiin kappaleiksi, ja voittajat, salaten omat tappionsa, viettivät yön taistelukentällä. Assyrian kaupungit ja palatsit avautuivat ensi kerran roomalaisille.”
“The Roman emperor was not strengthened by the conquests which he achieved; and a way was prepared at the same time, and by the same means, for the multitudes of Saracens from Arabia, like locusts from the same region, who, propagating in their course the dark and delusive Mohammedan creed, speedily overspread both the Persian and the Roman empire.
“Rooman keisari ei vahvistunut niistä valloituksista, jotka hän saavutti; ja samalla valmistettiin tie, samoilla keinoilla, Arabian lukuisille saraseeneille, jotka samalta seudulta nousivat kuin heinäsirkat ja jotka levittäen kulkunsa varrella pimeää ja harhaanjohtavaa muhamettilaista uskoa levittäytyivät nopeasti sekä Persian että Rooman valtakunnan yli.
“More complete illustration of this fact could not be desired than is supplied in the concluding words of the chapter from Gibbon, from which the preceding extracts are taken. ‘Although a victorious army had been formed under the standard of Heraclius, the unnatural effort seems to have exhausted rather than exercised their strength. While the emperor triumphed at Constantinople or Jerusalem, an obscure town on the confines of Syria was pillaged by the Saracens, and they cut in pieces some troops who advanced to its relief,—an ordinary and trifling occurrence, had it not been the prelude of a mighty revolution. These robbers were the apostles of Mohammed; their frantic valor had emerged from the desert; and in the last eight years of his reign, Heraclius lost to the Arabs the same provinces which he had rescued from the Persians.
Täydellisempää tämän tosiasian havainnollistusta tuskin voisi toivoa kuin se, jonka tarjoaa sen Gibbonin luvun päätössanat, josta edelliset otteet on otettu. ”Vaikka Herakleioksen lipun alla oli koottu voitokas armeija, luonnoton ponnistus näyttää pikemminkin kuluttaneen kuin harjaannuttaneen heidän voimansa. Samalla kun keisari riemuitsi Konstantinopolissa tai Jerusalemissa, syyrialaisten rajamailla sijaitseva vähäpätöinen kaupunki joutui saraseenien ryöstämäksi, ja he hakkasivat kappaleiksi eräitä joukkoja, jotka etenivät sen avuksi, — tavallinen ja vähäinen tapahtuma, ellei se olisi ollut mahtavan mullistuksen alkusoitto. Nämä rosvot olivat Muhammedin apostoleja; heidän hurja urheutensa oli noussut autiomaasta; ja hallituskautensa kahdeksana viimeisenä vuotena Herakleios menetti arabeille samat maakunnat, jotka hän oli pelastanut persialaisilta.
“‘The spirit of fraud and enthusiasm, whose abode is not in the heavens,’ was let loose on earth. The bottomless pit needed but a key to open it, and that key was the fall of Chosroes. He had contemptuously torn the letter of an obscure citizen of Mecca. But when from his ‘blaze of glory’ he sunk into the ‘tower of darkness’ which no eye could penetrate, the name of Chosroes was suddenly to pass into oblivion before that of Mohammed; and the crescent seemed but to wait its rising till the falling of the star. Chosroes, after his entire discomfiture and loss of empire, was murdered in the year 628; and the year 629 is marked by ‘the conquest of Arabia,’ and ‘the first war of the Mohammedans against the Roman empire.’ ‘And the fifth angel sounded, and I saw a star fall from heaven unto the earth; and to him was given the key of the bottomless pit. And he opened the bottomless pit.’ He fell unto the earth. When the strength of the Roman empire was exhausted, and the great king of the East lay dead in his tower of darkness, the pillage of an obscure town on the borders of Syria was ‘the prelude of a mighty revolution.’ ‘’The robbers were the apostles of Mohammed, and their frantic valor emerged from the desert.’
”’Petoksen ja hurmoksen henki, jonka asuinsija ei ole taivaissa,’ päästettiin irti maan päälle. Syvyydettömän kuilun avaamiseen tarvittiin vain avain, ja tuo avain oli Khosraun lankeemus. Hän oli halveksivasti repinyt kappaleiksi Mekan tuntemattoman kansalaisen kirjeen. Mutta kun hän ’kirkkauden loistostaan’ vajosi siihen ’pimeyden torniin’, johon yksikään silmä ei voinut tunkeutua, oli Khosraun nimi äkisti väistyvä unohdukseen Muhammedin nimen tieltä; ja puolikuu näytti vain odottavan nousuaan tähden lankeamiseen saakka. Khosrau murhattiin vuonna 628, sen jälkeen kun hän oli tullut täydellisesti kukistetuksi ja menettänyt valtakuntansa; ja vuosi 629 on merkitty sanoilla ’Arabian valloitus’ ja ’muhamettilaisten ensimmäinen sota Rooman valtakuntaa vastaan’. ’Ja viides enkeli puhalsi pasuunaan, ja minä näin tähden, joka oli pudonnut taivaasta maan päälle; ja sille annettiin syvyydettömän kuilun avain. Ja se avasi syvyydettömän kuilun.’ Hän putosi maan päälle. Kun Rooman valtakunnan voima oli ehtynyt ja idän suuri kuningas makasi kuolleena pimeyden tornissaan, Syyrian rajalla sijaitsevan tuntemattoman kaupungin ryöstö oli ’mahtavan mullistuksen alkusoitto’. ’Ryöstäjät olivat Muhammedin apostoleja, ja heidän hurja urheutensa syöksyi esiin erämaasta.’”
“The Bottomless Pit.—The meaning of this term may be learned from the Greek , which is defined ‘deep, bottomless, profound,’ and may refer to any waste, desolate, and uncultivated place. It is applied to the earth in its original state of chaos. Gen.1:2. In this instance it may appropriately refer to the unknown wastes of the Arabian desert, from the borders of which issued the hordes of Saracens like swarms of locusts. And the fall of Chosroes, the Persian king, may well be represented as the opening of the bottomless pit, inasmuch as it prepared the way for the followers of Mohammed to issue from their obscure country, and propagate their delusive doctrines with fire and sword, till they had spread their darkness over all the Eastern empire.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 495–498.
”Pohjaton kuilu.—Tämän ilmauksen merkitys voidaan oppia kreikan kielestä, jossa se määritellään sanoilla ’syvä, pohjaton, perin syvä’, ja se voi viitata mihin tahansa autioon, hävitettyyn ja viljelemättömään paikkaan. Sitä käytetään maasta sen alkuperäisessä kaaoksen tilassa. 1. Moos. 1:2. Tässä tapauksessa se voi soveliaasti viitata Arabian autiomaan tuntemattomiin erämaihin, joiden rajoilta saraseenien laumat lähtivät liikkeelle kuin heinäsirkkaparvet. Ja Khosrau’n, Persian kuninkaan, kukistumista voidaan hyvin kuvata pohjattoman kuilun avaamisena, koska se valmisti tien Muhammedin seuraajille lähteä esiin hämärästä maastaan ja levittää harhaanjohtavia oppejaan tulella ja miekalla, kunnes he olivat levittäneet pimeytensä koko itäisen valtakunnan ylle.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 495–498.
The first woe, which is the fifth trumpet identifies the beginning of the warfare of Islam against Rome, and it identifies a battle between Rome and Persia where Rome prevailed, but in doing so expended its military strength to the extent that it could not prevent the rise of the Islamic power. The prophetic characteristics of the first woe and the second woe, identify the prophetic characteristics of the third woe, and it is important to recognize the first two woes as symbols of the history of the third woe, for that history represents the period of the sealing of the one hundred and forty-four thousand, which began on September 11, 2001. After the prophetic history represented by Mohammed in the first three verses, verse four introduces Abubakar, the first leader after Mohammed.
Ensimmäinen voi, joka on viides pasuuna, osoittaa islamin sodankäynnin alkua Roomaa vastaan, ja se osoittaa myös Rooman ja Persian välisen taistelun, jossa Rooma voitti, mutta käytti siinä niin perusteellisesti sotilaallisen voimansa, ettei se kyennyt estämään islamilaisen vallan nousua. Ensimmäisen voin ja toisen voin profeetalliset tuntomerkit osoittavat kolmannen voin profeetalliset tuntomerkit, ja on tärkeää tunnistaa kaksi ensimmäistä voita kolmannen voin historian symboleiksi, sillä tuo historia edustaa niiden sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen ajanjaksoa, joka alkoi 11. syyskuuta 2001. Ensimmäisten kolmen jakeen Mohammedissa esitetyn profeetallisen historian jälkeen jae neljä esittelee Abubakarin, ensimmäisen johtajan Mohammedin jälkeen.
And it was commanded them that they should not hurt the grass of the earth, neither any green thing, neither any tree; but only those men which have not the seal of God in their foreheads. Revelation 9:4.
Ja heille annettiin käsky, etteivät he vahingoittaisi maan ruohoa, eivätkä mitään vihreää, eivätkä mitään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan. Ilmestys 9:4.
The command of Abubakar instructed the Islamic warriors to make a distinction between two types of worshippers that existed in the Roman territories at that time. One class was the Catholics, who had some religious orders that shaved the back of their heads (the tonsure), and observed the worship of Sunday. The other class were seventh-day Sabbath keepers, and the Sabbath is the seal of God.
Abubakarin käsky kehotti islamilaisia sotureita tekemään eron kahdenlaisten niiden palvojien välillä, joita tuohon aikaan oli Rooman alueilla. Toinen ryhmä oli katolilaiset, joilla oli eräitä sääntökuntia, joiden jäsenet ajoivat päänsä takaosan paljaaksi (tonsuurin), ja jotka noudattivat sunnuntain palvontaa. Toinen ryhmä olivat seitsemännen päivän sapatin pitäjät, ja sapatti on Jumalan sinetti.
“After the death of Mohammed, he was succeeded in the command by Abubekr, A.D. 632, who, as soon as he had fairly established his authority and government, dispatched a circular letter to the Arabian tribes, from which the following is an extract:—
”Muhammedin kuoleman jälkeen hänen johtoonsa tuli hänen seuraajakseen Abubekr vuonna 632 jKr., joka, heti saatuaan valtansa ja hallituksensa vakaasti perustetuksi, lähetti Arabian heimoille kiertokirjeen, josta seuraava on ote:—
“‘When you fight the battles of the Lord, acquit yourselves like men, without turning your backs; but let not your victory be stained with the blood of women and children. Destroy no palm-trees, nor burn any fields of corn. Cut down no fruit-trees, nor do any mischief to cattle, only such as you kill to eat. When you make any covenant or article, stand to it, and be as good as your word. And as you go, you will find some religious persons who live retired in monasteries, and propose to themselves to serve God that way; let them alone, and neither kill them nor destroy their monasteries. And you will find another sort of people that belong to the synagogue of Satan, who have shaven crowns; be sure you cleave their skulls, and give them no quarter till they either turn Mohammedans or pay tribute.’
”Kun käytte Herran sotia, käyttäytykää miehekkäästi älkääkä kääntäkö selkäänne; mutta älköön voittonne tahriutuko naisten ja lasten verellä. Älkää hävittäkö palmuja älkääkä polttako viljapeltoja. Älkää kaatako hedelmäpuita älkääkä tehkö karjalle mitään vahinkoa, paitsi niille eläimille, jotka teurastatte ravinnoksennne. Kun teette jonkin liiton tai sopimuksen, pysykää siinä ja pitäkää sananne. Ja matkallanne kohtaatte uskonnollisia henkilöitä, jotka elävät eristäytyneinä luostareissa ja ovat valinneet sillä tavoin palvella Jumalaa; jättäkää heidät rauhaan älkääkä tappako heitä älkääkä hävittäkö heidän luostareitaan. Ja te kohtaatte toisenlaisia ihmisiä, jotka kuuluvat Saatanan synagogaan ja joilla on ajellut päälaki; pitäkää huoli, että halkaisette heidän kallonsa, älkääkä antako heille armoa, ennen kuin he joko kääntyvät muhamettilaisiksi tai maksavat veroa.”
“It is not said in prophecy or in history that the more humane injunctions were as scrupulously obeyed as the ferocious mandate; but it was so commanded them. And the preceding are the only instructions recorded by Gibbon, as given by Abubekr to the chiefs whose duty it was to issue the commands to all the Saracen hosts. The commands are alike discriminating with the prediction, as if the caliph himself had been acting in known as well as direct obedience to a higher mandate than that of mortal man; and in the very act of going forth to fight against the religion of Jesus, and to propagate Mohammedanism in its stead, he repeated the words which it was foretold in the Revelation of Jesus Christ that he would say.
”Ei sanota profetiassa eikä historiassa, että inhimillisempiä määräyksiä olisi noudatettu yhtä tunnontarkasti kuin tuota raivokasta käskyä; mutta niin oli heille käsketty. Ja edellä mainitut ovat ainoat ohjeet, jotka Gibbon on merkinnyt muistiin Abubekrin antamiksi niille päälliköille, joiden velvollisuutena oli antaa käskyt kaikille saraseenijoukoille. Käskyt vastaavat erottelukyvyltään ennustusta, ikään kuin kalifi itse olisi toiminut tunnetussa samoin kuin välittömässä kuuliaisuudessa korkeammalle käskylle kuin kuolevaisen ihmisen; ja juuri lähtiessään taistelemaan Jeesuksen uskontoa vastaan ja levittämään sen sijaan muhamettilaisuutta hän toisti ne sanat, jotka Jeesuksen Kristuksen ilmestyksessä oli ennustettu hänen lausuvan.
“The Seal of God in Their Foreheads.—In remarks upon chapter 7:1–3, we have shown that the seal of God is the Sabbath of the fourth commandment; and history is not silent upon the fact that there have been observers of the true Sabbath all through the present dispensation. But the question has here arisen with many, who were those men who at this time had the seal of God in their foreheads, and who thereby became exempt from Mohammedan oppression? Let the reader bear in mind the fact, already alluded to, that there have been those all through this dispensation who have had the seal of God in their foreheads, or have been intelligent observers of the true Sabbath; and let them consider further that what the prophecy asserts is that the attacks of this desolating Turkish power are not directed against them, but against another class. The subject is thus freed from all difficulty; for this is all that the prophecy really asserts. Only one class of persons is directly brought to view in the text; namely, those who have not the seal of God in their foreheads; and the preservation of those who have the seal of God is brought in only by implication. Accordingly, we do not learn from history that any of these were involved in any of the calamities inflicted by the Saracens upon the objects of their hate. They were commissioned against another class of men. And the destruction to come upon this class of men is not put in contrast with the preservation of other men, but only with that of the fruits and verdure of the earth; thus, Hurt not the grass, trees, nor any green thing, but only a certain class of men. And in fulfilment, we have the strange spectacle of an army of invaders sparing those things which such armies usually destroy, namely, the face and productions of nature; and, in pursuance of their permission to hurt those men who had not the seal of God in their foreheads, cleaving the skulls of a class of religionists with shaven crowns, who belonged to the synagogue of Satan.
”Jumalan sinetti heidän otsissaan. — Huomautuksissa luvusta 7:1–3 olemme osoittaneet, että Jumalan sinetti on neljännen käskyn sapatti; eikä historia vaikene siitä tosiasiasta, että todellisen sapatin pitäjiä on ollut kautta koko nykyisen armotalouden ajan. Mutta tässä on monien mielessä noussut kysymys: keitä olivat ne miehet, joilla tuohon aikaan oli Jumalan sinetti otsassaan ja jotka siten vapautuivat muhamettilaisesta sorrosta? Lukijan olkoon mielessään se seikka, johon on jo viitattu, että tämän armotalouden koko aikana on ollut niitä, joilla on ollut Jumalan sinetti otsassaan eli jotka ovat tietoisesti pitäneet todellista sapattia; ja harkitkoon hän edelleen, että se, mitä profetia vakuuttaa, on tämä: tämän hävittävän turkkilaisvallan hyökkäykset eivät kohdistu heihin, vaan toiseen ryhmään. Näin aihe vapautuu kaikesta vaikeudesta; sillä juuri tämän verran profetia todellisuudessa väittää. Tekstissä tuodaan suoranaisesti esiin vain yksi ihmisryhmä, nimittäin ne, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan; ja niiden säilyminen, joilla Jumalan sinetti on, tulee esiin ainoastaan epäsuorasti. Niinpä emme historiasta opi, että yksikään näistä olisi joutunut osalliseksi niistä onnettomuuksista, joita saraseenit kohtasivat vihansa kohteisiin. Heidät oli valtuutettu toimimaan toista ihmisryhmää vastaan. Ja tämän ihmisryhmän ylle tulevaa hävitystä ei aseteta vastakohdaksi muiden ihmisten säilymiselle, vaan ainoastaan maan hedelmien ja vihreyden säilymiselle; näin: Älkää vahingoittako ruohoa, puita älkääkä mitään vihreää, vaan ainoastaan tiettyä ihmisryhmää. Ja täyttymyksessä näemme oudon näyn: hyökkäävä armeija säästää ne asiat, jotka tällaiset armeijat tavallisesti hävittävät, nimittäin luonnon pinnan ja sen tuotteet; ja noudattaen heille annettua lupaa vahingoittaa niitä ihmisiä, joilla ei ollut Jumalan sinettiä otsassaan, halkaisee päälaet eräältä uskonnollisten ihmisten luokalta, joilla oli ajellut päälaki ja jotka kuuluivat saatanan synagogaan.”
“These were doubtless a class of monks, or some other division of the Roman Catholic Church. Against these the arms of the Mohammedans were directed. And it seems to us that there is a peculiar fitness, if not design, in describing them as those who had not the seal of God in their foreheads; inasmuch as that is the very church which has robbed the law of God of its seal, by tearing away the true Sabbath, and erecting a counterfeit in its place. And we do not understand, either from the prophecy or from history, that those persons whom Abubekr charged his followers not to molest were in possession of the seal of God, or necessarily constituted the people of God. Who they were, and for what reason they were spared, the meager testimony of Gibbon does not inform us, and we have no other means of knowing; but we have every reason to believe that none of these who had the seal of God were molested, while another class, who emphatically had it not, were put to the sword; and thus the specifications of the prophecy are amply met.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 500–502.
”Nämä olivat epäilemättä jokin munkkien luokka tai jokin muu roomalaiskatolisen kirkon ryhmä. Heitä vastaan muhamettilaisten aseet suunnattiin. Ja meistä näyttää, että heidän kuvaamisessaan niiksi, joilla ei ollut Jumalan sinettiä otsassaan, on erityinen osuvuus, ellei suorastaan tarkoituksellisuus; sillä juuri tämä kirkko on riistänyt Jumalan lailta sen sinetin repimällä pois todellisen sapatin ja pystyttämällä sen tilalle väärennöksen. Emmekä ymmärrä sen paremmin profetiasta kuin historiastakaan, että ne henkilöt, joita Abubekr käski seuraajiensa olla ahdistelematta, olisivat olleet Jumalan sinetin hallussa tai että he välttämättä olisivat muodostaneet Jumalan kansan. Keitä he olivat ja mistä syystä heidät säästettiin, sitä Gibbonin niukka todistus ei meille ilmoita, eikä meillä ole muitakaan keinoja tietää sitä; mutta meillä on täysi syy uskoa, ettei ketään niistä, joilla oli Jumalan sinetti, ahdisteltu, kun taas toinen luokka, jolla sitä painokkaasti ei ollut, annettiin miekan surmattavaksi; ja siten profetian yksityiskohdat täyttyvät runsaasti.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 500–502.
Abubakar consolidated Mohammed’s followers into a Caliphate after Mohammed’s death, so even though they are two different historical figures, taken together they represent the beginning of the testimony of Islam of the first woe, and the historical figure who marks the history of the first woe is Mohammed.
Abubakar yhdisti Muhammadin seuraajat kalifaattiin Muhammadin kuoleman jälkeen, joten vaikka he ovatkin kaksi eri historiallista henkilöä, yhdessä tarkasteltuina he edustavat ensimmäisen voihuudon islamin todistuksen alkua, ja ensimmäisen voihuudon historiaa määrittävä historiallinen henkilö on Muhammad.
In the beginning history of the second woe, Mohammed II conquered Constantinople in 1453. In 1449, four angels, representing Islam were loosed. The beginning and ending of the first woe, is marked by a Mohammed, the first and second respectively. Prophetically the beginning and ending of the history of the first woe, bears the signature of Alpha and Omega.
Toisen voihuudon historian alkuvaiheessa Muhammed II valloitti Konstantinopolin vuonna 1453. Vuonna 1449 neljä enkeliä, jotka edustivat islamia, päästettiin vapaiksi. Ensimmäisen voihuudon alku ja loppu on merkitty Muhammedilla, ensimmäisellä ja toisella, vastaavasti. Profeetallisesti ensimmäisen voihuudon historian alku ja loppu kantaa Alfa ja Omega -allekirjoituksen.
The beginning of the second woe includes a time prophecy of four angels, who represent Islam who were then loosed, and then restrained on August 11, 1840. From that point until October 22, 1844, the sealing of the one hundred and forty-four thousand is illustrated. The beginning of the second woe identifies the loosing of Islam, and the ending marks the restraining of Islam. Both the first and second woe have precise prophetic markers tying their beginnings to the endings.
Toisen voi-huudon alkuun sisältyy neljää enkeliä koskeva aikaprofetia; nämä edustavat islamia, joka silloin päästettiin irti ja joka sitten pidätettiin 11. elokuuta 1840. Tuosta ajankohdasta aina 22. lokakuuta 1844 asti kuvataan sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimistä. Toisen voi-huudon alku osoittaa islamin irtipäästämisen, ja sen loppu merkitsee islamin pidättämistä. Sekä ensimmäisellä että toisella voi-huudolla on täsmälliset profeetalliset tunnusmerkit, jotka sitovat niiden alut niiden loppuihin.
The first two woes are to be placed upon one another, “line upon line,” in order to identify the third woe. One of the prophetic characteristics that is identified by the first two witnesses of Islam is that they represent a specific period of time that marks the beginning and ending with the signature of Alpha and Omega. They also possess a secondary signature, for the beginning of the first woe, identifies the sealing of God’s people, and the ending of the second woe, also identifies the sealing of God’s people.
Kaksi ensimmäistä voi-huutoa on asetettava toistensa päälle, ”rivi rivin päälle”, jotta kolmas voi-huuto voidaan tunnistaa. Yksi niistä profeetallisista ominaispiirteistä, jotka Islamin kaksi ensimmäistä todistajaa ilmaisevat, on se, että ne edustavat määrättyä ajanjaksoa, jonka alku ja loppu on merkitty Alfan ja Omegan tunnusmerkillä. Niillä on myös toissijainen tunnusmerkki, sillä ensimmäisen voi-huudon alku osoittaa Jumalan kansan sinetöimisen, ja toisen voi-huudon loppu osoittaa samoin Jumalan kansan sinetöimisen.
The third woe arrived when Islam suddenly and unexpectedly attacked the earth beast of Revelation thirteen, thus beginning the period of the sealing. The sealing of the one-hundred and forty-four thousand ends at the soon-coming Sunday law, and in response to that apostasy national apostasy is followed by national ruin. As typified with pagan Rome and papal Rome national ruin is accomplished by God’s trumpet judgments. The three woes are also trumpets. Islam of the third woe, will strike suddenly and unexpectedly again at the soon coming Sunday law in the United States, when the period of the sealing of the one hundred and forty-four thousand ends. That period has been typified by the beginning period of the first woe, and also by the ending period of the second woe.
Kolmas voi saapui, kun islam äkillisesti ja odottamatta hyökkäsi Ilmestyskirjan kolmannentoista luvun maapetoa vastaan, aloittaen siten sinetöimisen ajan. Sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöiminen päättyy pian tulevan sunnuntailain kohdalla, ja vastauksena tuohon luopumukseen kansallista luopumusta seuraa kansallinen hävitys. Kuten pakanallisen Rooman ja paavillisen Rooman esikuvassa, kansallinen hävitys toteutetaan Jumalan pasuunatuomioiden kautta. Myös kolme voi-huutoa ovat pasuunoita. Kolmannen voi-huudon islam iskee jälleen äkillisesti ja odottamatta Yhdysvalloissa pian tulevan sunnuntailain kohdalla, kun sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen aika päättyy. Tuota aikaa on ollut esikuvallisesti kuvaamassa ensimmäisen voi-huudon alkuvaihe ja myös toisen voi-huudon loppuvaihe.
We will continue this study in the next article.
Jatkamme tätä tutkimusta seuraavassa artikkelissa.
And Sarah saw the son of Hagar the Egyptian, which she had born unto Abraham, mocking. Wherefore she said unto Abraham, Cast out this bondwoman and her son: for the son of this bondwoman shall not be heir with my son, even with Isaac. And the thing was very grievous in Abraham’s sight because of his son. And God said unto Abraham, Let it not be grievous in thy sight because of the lad, and because of thy bondwoman; in all that Sarah hath said unto thee, hearken unto her voice; for in Isaac shall thy seed be called. And also of the son of the bondwoman will I make a nation, because he is thy seed. And Abraham rose up early in the morning, and took bread, and a bottle of water, and gave it unto Hagar, putting it on her shoulder, and the child, and sent her away: and she departed, and wandered in the wilderness of Beersheba. And the water was spent in the bottle, and she cast the child under one of the shrubs. And she went, and sat her down over against him a good way off, as it were a bowshot: for she said, Let me not see the death of the child. And she sat over against him, and lift up her voice, and wept. And God heard the voice of the lad; and the angel of God called to Hagar out of heaven, and said unto her, What aileth thee, Hagar? fear not; for God hath heard the voice of the lad where he is. Arise, lift up the lad, and hold him in thine hand; for I will make him a great nation. And God opened her eyes, and she saw a well of water; and she went, and filled the bottle with water, and gave the lad drink. And God was with the lad; and he grew, and dwelt in the wilderness, and became an archer. Genesis 21:9–20.
Ja Saara näki egyptiläisen Haagarin pojan, jonka tämä oli synnyttänyt Aabrahamille, pilkkaavan. Sentähden hän sanoi Aabrahamille: Aja pois tämä orjatar poikinensa, sillä tämän orjattaren poika ei ole perivä minun poikani, Iisakin, kanssa. Ja asia oli Aabrahamista kovin raskas hänen poikansa tähden. Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: Älä pahastu pojan tähden äläkä orjattaresi tähden; kaikessa, mitä Saara sinulle sanoo, kuule hänen ääntänsä, sillä Iisakista sinulle nimetään siemen. Mutta myös orjattaren pojasta minä teen kansan, koska hänkin on sinun siemenesi. Niin Aabraham nousi varhain aamulla ja otti leipää sekä vesileilin ja antoi ne Haag arille, pannen ne hänen olallensa, ja antoi myös pojan, ja lähetti hänet pois. Ja hän lähti ja harhaili Beerseban erämaassa. Ja kun vesi leilistä loppui, heitti hän pojan erään pensaan alle. Ja hän meni ja istuutui loitommaksi häntä vastaan, noin jousen kantaman päähän; sillä hän sanoi: Älköön minun tarvitsisi nähdä pojan kuolemaa. Ja hän istui häntä vastaan, korotti äänensä ja itki. Mutta Jumala kuuli pojan äänen; ja Jumalan enkeli huusi Haagarille taivaasta ja sanoi hänelle: Mikä sinun on, Haagar? Älä pelkää, sillä Jumala on kuullut pojan äänen siinä, missä hän on. Nouse, ota poika ja tartu häneen kädelläsi, sillä minä teen hänestä suuren kansan. Ja Jumala avasi hänen silmänsä, niin että hän näki vesikaivon; ja hän meni ja täytti leilin vedellä ja antoi pojalle juoda. Ja Jumala oli pojan kanssa; ja hän kasvoi ja asui erämaassa ja tuli jousimieheksi. 1. Mooseksen kirja 21:9–20.