And God was with the lad; and he grew, and dwelt in the wilderness, and became an archer. Genesis 21:20.
Ja Jumala oli pojan kanssa; ja hän kasvoi, asui erämaassa ja tuli jousiampujaksi. 1. Mooseksen kirja 21:20.
Ishmael became an archer, which is a symbol of warfare, and a symbol of the executive judgment which is brought against Rome.
Ismaelista tuli jousimies, mikä on sodankäynnin vertauskuva, samoin kuin Roomaa vastaan toimeenpantavan täytäntöönpanevan tuomion vertauskuva.
The voice of them that flee and escape out of the land of Babylon, to declare in Zion the vengeance of the Lord our God, the vengeance of his temple. Call together the archers against Babylon: all ye that bend the bow, camp against it round about; let none thereof escape: recompense her according to her work; according to all that she hath done, do unto her: for she hath been proud against the Lord, against the Holy One of Israel. Jeremiah 50:28, 29.
Niiden ääni, jotka pakenevat ja pelastuvat pois Babylonian maasta, julistamaan Siionissa Herran, meidän Jumalamme, koston, hänen temppelinsä koston. Kutsukaa jousimiehet kokoon Babylonia vastaan; kaikki te, jotka jännitätte jousen, leiriytykää sen ympärille joka puolelle; älkää antako yhdenkään sieltä päästä pakoon. Maksakaa sille sen tekojen mukaan; kaiken sen mukaan, mitä se on tehnyt, tehkää sille; sillä se on ollut ylpeä Herraa vastaan, Israelin Pyhää vastaan. Jeremia 50:28, 29.
The archers recompense Babylon according to her work, and that recompense begins at the soon-coming Sunday law, with the second voice of Revelation chapter eighteen, when the progressive executive judgment of Babylon begins.
Jousimiehet kostavat Babylonille hänen tekojensa mukaan, ja tuo kosto alkaa pian tulevan sunnuntailain myötä, Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun toisen äänen yhteydessä, jolloin Babylonin asteittainen toimeenpaneva tuomio alkaa.
And I heard another voice from heaven, saying, Come out of her, my people, that ye be not partakers of her sins, and that ye receive not of her plagues. For her sins have reached unto heaven, and God hath remembered her iniquities. Reward her even as she rewarded you, and double unto her double according to her works: in the cup which she hath filled fill to her double. How much she hath glorified herself, and lived deliciously, so much torment and sorrow give her: for she saith in her heart, I sit a queen, and am no widow, and shall see no sorrow. Revelation 18:4–7.
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: ”Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi osallisiksi hänen synneistään ettekä saisi osaksenne hänen vitsauksiaan. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen vääryytensä. Kostakaa hänelle niin kuin hän on teille kostanut, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen tekojensa mukaan; siihen maljaan, jonka hän on täyttänyt, täyttäkää hänelle kaksin verroin. Niin paljon kuin hän on itseään kirkastanut ja hekumassa elänyt, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Sillä hän sanoo sydämessään: Minä istun kuningattarena enkä ole leski, enkä ole surua näkevä.” Ilmestys 18:4–7.
Ishmael and his mother Hagar had been restrained from inheriting the right of the first born, and were cast out. Thus, jealousy became the prophetic motivation of Islam, and warfare their prophetic occupation. The first mention includes the restraint imposed upon Ishmael and his mother by Sarah, and their “restraint” became a primary prophetic characteristic of Islam throughout God’s Word, and history. Ishmael’s descendants were to be wild men, whose hand was against every man, and their wild attribute is represented by the wild Arabian ass, of the horse family. Thus, the Islamic warfare of the first and second woes, is represented as warriors riding upon angry horses.
Ismael ja hänen äitinsä Hagar estettiin perimästä esikoisen oikeutta, ja heidät karkotettiin. Näin kateudesta tuli islamin profeetallinen liikkeellepaneva voima ja sodankäynnistä sen profeetallinen tehtävä. Ensimmäinen maininta sisältää sen rajoituksen, jonka Saara asetti Ismaelin ja hänen äitinsä ylle, ja tästä heidän ”rajoittamisestaan” tuli islamin ensisijainen profeetallinen tunnuspiirre kautta Jumalan Sanan ja historian. Ismaelin jälkeläisten tuli olla kuin villit miehet, joiden käsi oli jokaista vastaan, ja heidän villi luonteensa kuvataan villin arabialaisen aasin, hevoseläinten heimoon kuuluvan eläimen, kautta. Näin ensimmäisen ja toisen voihuudon islamilainen sodankäynti esitetään vihaisilla hevosilla ratsastavina sotureina.
Islam is the message of the latter rain, and it is only fitting that the three woes represent three specific prophetic lines, for the methodology of the latter rain is “line upon line.” When the prophetic characteristics of the first two lines are brought together, they establish the line of the third woe. All three prophetic lines illustrate the period of the sealing of the one hundred and forty-four thousand. Those three lines represent the period of the pouring out of the latter rain, for the latter rain began to sprinkle when the third Woe arrived on September 11, 2001.
Islam on myöhäissateen sanoma, ja on täysin sopivaa, että kolme voi-huutoa edustavat kolmea erityistä profeetallista linjaa, sillä myöhäissateen menetelmä on ”rivi rivin päälle”. Kun kahden ensimmäisen linjan profeetalliset ominaispiirteet tuodaan yhteen, ne muodostavat kolmannen voi-huudon linjan. Kaikki kolme profeetallista linjaa havainnollistavat sadan neljänkymmenen neljän tuhannen sinetöimisen ajanjaksoa. Nuo kolme linjaa edustavat myöhäissateen vuodattamisen ajanjaksoa, sillä myöhäissade alkoi pirskottaa, kun kolmas voi-huuto saapui 11. syyskuuta 2001.
“The latter rain is to fall upon the people of God. A mighty angel is to come down from heaven, and the whole earth is to be lighted with his glory.” Review and Herald, April 21, 1891.
“Myöhäissateen on määrä langeta Jumalan kansan päälle. Väkevä enkeli on astuva alas taivaasta, ja koko maa on valaistuva hänen kirkkaudestaan.” Review and Herald, 21. huhtikuuta 1891.
The period of the sealing was also represented by the period that began on August 11, 1840 and ended with the arrival of the third angel on October 22, 1844. That period of time was also represented in Habakkuk chapter two. The Millerite history fulfilled Habakkuk chapter two, and in so doing it began when the angel descended on August 11, 1840, and it ended when the third angel arrived on October 22, 1844.
Sinetöimisen ajanjaksoa kuvasi myös se ajanjakso, joka alkoi 11. elokuuta 1840 ja päättyi kolmannen enkelin saapumiseen 22. lokakuuta 1844. Tätä ajanjaksoa kuvattiin myös Habakukin kirjan toisessa luvussa. Milleriläinen historia täytti Habakukin kirjan toisen luvun, ja näin tehdessään se alkoi, kun enkeli laskeutui 11. elokuuta 1840, ja päättyi, kun kolmas enkeli saapui 22. lokakuuta 1844.
Habakkuk chapter two identifies that at the end of the vision, the vision would “speak.” In verse three of Revelation chapter ten, the angel cried (spoke) with a loud voice, and on October 22, 1844 the same angel swore (spoke) that “time should be no longer.” Habakkuk’s watchman in verse one of chapter two, is located at August 11, 1840, for it is then that the watchmen lift up their voices.
Habakukin toinen luku osoittaa, että näyn lopussa näky ”puhuisi”. Ilmestyskirjan kymmenennen luvun kolmannessa jakeessa enkeli huusi (puhui) suurella äänellä, ja 22. lokakuuta 1844 sama enkeli vannoi (puhui), että ”aikaa ei enää olisi”. Habakukin toisen luvun ensimmäisen jakeen vartija sijoittuu 11. elokuuta 1840, sillä silloin vartijat korottavat äänensä.
In the rebellion of 1888, which Sister White identifies as representing the angel of Revelation eighteen that was to lighten the earth with His glory, the watchmen (Jones and Waggoner) lifted up their “voices” as a trumpet, to show God’s people their transgressions, for their message was the message to Laodicea. On September 11, 2001, which was typified by the history of 1888, the Lord led His last day people back to Jeremiah’s old paths, where the watchmen were not hearkened to. The descent of the angel marks the prophetic arrival of the watchmen.
Vuoden 1888 kapinassa, jonka sisar White osoittaa edustavan Ilmestyskirjan kahdeksattatoista enkeliä, jonka oli määrä valaista maa Hänen kirkkaudellaan, vartijat (Jones ja Waggoner) korottivat ”äänensä” kuin pasuunan näyttääkseen Jumalan kansalle heidän rikkomuksensa, sillä heidän sanomansa oli Laodikealle annettu sanoma. Syyskuun 11. päivänä 2001, jota vuoden 1888 historia esikuvasi, Herra johdatti viimeisten päivien kansansa takaisin Jeremian vanhoille poluille, missä vartijoita ei kuultu. Enkelin laskeutuminen merkitsee vartijoiden profeetallista saapumista.
The “voice” that arrived on August 11, 1840, was delivered through the watchmen, and Jeremiah was told that if he would return to his faith and trust in God after his disappointment that he would become God’s mouth. When the vision that had tarried finally arrived on October 22, 1844, it “spoke.” The period of Habakkuk chapter two, which was fulfilled in Millerite history, illustrates the period of the sealing of the one hundred and forty-four thousand.
”Ääni”, joka saapui 11. elokuuta 1840, välitettiin vartijoiden kautta, ja Jeremialle sanottiin, että jos hän pettymyksensä jälkeen palaisi uskoonsa ja luottamukseensa Jumalaan, hänestä tulisi Jumalan suu. Kun näky, joka viipyi, lopulta saapui 22. lokakuuta 1844, se ”puhui”. Habakukin toisen luvun ajanjakso, joka täyttyi milleriittien historiassa, havainnollistaa sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen ajanjaksoa.
It is essential, to recognize that August 11, 1840 through to October 22, 1844, illustrates the sealing of the one hundred and forty-four thousand, which is the period where the latter rain is poured out. It is essential for the latter rain message is to be identified by the methodology of “line upon line.” The special period which is the sealing of the one hundred and forty-four thousand is repeatedly represented in the prophetic lines, and this is so in Habakkuk two, which Sister White directly identifies as being fulfilled in Millerite history. She also repeatedly teaches that Millerite history is repeated in the history of the one hundred and forty-four thousand.
On olennaisen tärkeää tunnistaa, että 11. elokuuta 1840:stä 22. lokakuuta 1844:ään ulottuva ajanjakso havainnollistaa sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimistä, mikä on se ajanjakso, jolloin myöhäissade vuodatetaan. Tämä on olennaista, sillä myöhäissateen sanoma on tunnistettava menetelmällä ”rivi rivin päälle”. Tuo erityinen ajanjakso, joka on sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöiminen, esitetään toistuvasti profeetallisissa linjoissa, ja näin on myös Habakukin toisessa luvussa, jonka sisar White suoraan osoittaa täyttyneen milleriittien historiassa. Hän opettaa myös toistuvasti, että milleriittien historia toistuu sadan neljänkymmenenneljän tuhannen historiassa.
“Interwoven with prophecies which they had regarded as applying to the time of the second advent was instruction specially adapted to their state of uncertainty and suspense, and encouraging them to wait patiently in the faith that what was now dark to their understanding would in due time be made plain.
”Niihin profetioihin, joiden he olivat katsoneet koskevan toisen adventin aikaa, kietoutui opetusta, joka oli erityisesti sovitettu heidän epävarmuutensa ja jännityksensä tilaan ja rohkaisi heitä odottamaan kärsivällisesti uskossa, että se, mikä nyt oli heidän ymmärrykselleen hämärää, tehtäisiin aikanaan selväksi.
“Among these prophecies was that of Habakkuk 2:1–4: ‘I will stand upon my watch, and set me upon the tower, and will watch to see what He will say unto me, and what I shall answer when I am reproved. And the Lord answered me, and said, Write the vision, and make it plain upon tables, that he may run that readeth it. For the vision is yet for an appointed time, but at the end it shall speak, and not lie: though it tarry, wait for it; because it will surely come, it will not tarry. Behold, his soul which is lifted up is not upright in him: but the just shall live by his faith.’
Näihin profetioihin kuului Habakukin 2:1–4: ”Minä seison vartiopaikallani ja asetun varustukselle, ja tähystän nähdäkseni, mitä Hän minulle puhuu ja mitä minä vastaan, kun minua nuhdellaan. Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: Kirjoita näky ja tee se selväksi tauluihin, niin että sen lukija voi juosta. Sillä näky odottaa vielä määräaikaansa, mutta lopussa se puhuu eikä petä; vaikka se viipyisi, odota sitä, sillä varmasti se tulee, eikä se viivästy. Katso, hänen sielunsa on pöyhkeydessään väärä hänessä; mutta vanhurskas on elävä uskonsa kautta.”
“As early as 1842 the direction given in this prophecy to ‘write the vision, and make it plain upon tables, that he may run that readeth it,’ had suggested to Charles Fitch the preparation of a prophetic chart to illustrate the visions of Daniel and the Revelation. The publication of this chart was regarded as a fulfillment of the command given by Habakkuk. No one, however, then noticed that an apparent delay in the accomplishment of the vision—a tarrying time—is presented in the same prophecy. After the disappointment, this scripture appeared very significant: ‘The vision is yet for an appointed time, but at the end it shall speak, and not lie: though it tarry, wait for it; because it will surely come, it will not tarry. . . . The just shall live by his faith.’
Jo vuonna 1842 tässä profetiassa annettu ohje ”kirjoita näky ja piirrä se selvästi tauluihin, niin että sen lukija voi juosta” oli johtanut Charles Fitchin laatimaan profeetallisen kartan Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan näkyjen havainnollistamiseksi. Tämän kartan julkaisemista pidettiin Habakukille annetun käskyn täyttymyksenä. Kukaan ei kuitenkaan tuolloin huomannut, että samassa profetiassa esitetään näyn täyttymisen näennäinen viivästyminen — viipymisen aika. Pettymyksen jälkeen tämä raamatunkohta näytti hyvin merkitykselliseltä: ”Sillä näky odottaa vielä määräaikaansa, mutta lopussa se puhuu, eikä petä; vaikka se viipyisi, odota sitä, sillä varmasti se tulee, eikä viivähdä.... Vanhurskas on elävä uskostansa.”
“A portion of Ezekiel’s prophecy also was a source of strength and comfort to believers: ‘The word of the Lord came unto me, saying, Son of man, what is that proverb that ye have in the land of Israel, saying, The days are prolonged, and every vision faileth? Tell them therefore, Thus saith the Lord God. . . . The days are at hand, and the effect of every vision. . . . I will speak, and the word that I shall speak shall come to pass; it shall be no more prolonged.’ ‘They of the house of Israel say, The vision that he seeth is for many days to come, and he prophesieth of the times that are far off. Therefore say unto them, Thus saith the Lord God; There shall none of My words be prolonged any more, but the word which I have spoken shall be done.’ Ezekiel 12:21–25, 27, 28.” The Great Controversy, 391–393.
Myös eräs osa Hesekielin profetiasta oli uskoville voiman ja lohdutuksen lähde: ”Herran sana tuli minulle sanoen: Ihmislapsi, mikä on tämä sananlasku, joka teillä on Israelin maassa, kun sanotte: Päivät pitkittyvät, ja jokainen näky raukeaa? Sano heille siis: Näin sanoo Herra, Herra.... Päivät ovat lähellä, ja jokaisen näyn täyttymys.... Minä puhun, ja se sana, jonka minä puhun, toteutuu; sitä ei enää viivytetä.” ”Israelin huone sanoo: Näky, jonka hän näkee, koskee monia tulevia päiviä, ja hän profetoi kaukaisista ajoista. Sano sentähden heille: Näin sanoo Herra, Herra: Yhtäkään minun sanoistani ei enää viivytetä, vaan sana, jonka minä olen puhunut, tapahtuu.” Hesekiel 12:21–25, 27, 28.” Suuri taistelu, 391–393.
The Millerites not only saw themselves fulfilling the parable of the ten virgins, and Habakkuk chapter two, but they were also led to see that the history where they were fulfilling these prophecies, was also Ezekiel’s identification of that very same history, where “the effect of every vision,” was to be fulfilled. The line of history that represents the sealing of the one hundred and forty-four thousand is where the effect of every vision is fulfilled!
Milleriläiset eivät ainoastaan nähneet itseään täyttämässä vertausta kymmenestä neitsyestä sekä Habakukin toista lukua, vaan heidät johdatettiin myös näkemään, että se historian vaihe, jossa he täyttivät nämä profetiat, oli samalla Hesekielin osoitus juuri tuosta samasta historiasta, jossa ”jokaisen näyn täyttymys” oli toteutuva. Se historian linja, joka edustaa sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimistä, on se, jossa jokaisen näyn täyttymys toteutuu!
The lines which represent the period of the latter rain and the sealing of the one hundred and forty-four thousand are brought together to establish that prophetic history invariably possess the signature of Alpha and Omega.
Viivat, jotka kuvaavat myöhäissateen ajanjaksoa ja sadan neljänkymmenen neljän tuhannen sinetöimistä, tuodaan yhteen osoittamaan, että profeetallisessa historiassa on poikkeuksetta Alpha ja Omega -allekirjoitus.
Millerite history begins with the voice of the angel of Revelation ten, and ends with the same voice. September 11, 2001 begins with the first voice of Revelation chapter eighteen, and ends with the second voice of Revelation chapter eighteen. Habakkuk chapter two, begins with the voice of the watchmen, and ends with the voice of Jeremiah’s watchman. The first woe begins with Mohammed, and ends with Mohammed II. The second woe begins with the release of the four angels of Islam and ends with the restraint of Islam.
Millerilainen historia alkaa Ilmestyskirjan kymmenennen luvun enkelin äänellä ja päättyy samaan ääneen. Syyskuun 11. päivä 2001 alkaa Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun ensimmäisellä äänellä ja päättyy Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun toisella äänellä. Habakukin toinen luku alkaa vartijain äänellä ja päättyy Jeremian vartijan ääneen. Ensimmäinen voi alkaa Muhammedista ja päättyy Muhammed II:een. Toinen voi alkaa islamin neljän enkelin vapauttamisesta ja päättyy islamin pidättämiseen.
The methodology that is the latter rain is Isaiah’s “line upon line” methodology, and the lines that are brought together to identify and establish the message of the latter rain invariably contain the signature of Alpha and Omega. The first woe of Revelation chapter nine, begins with Mohammed and ends with Mohammed II. The period is divided into two types of warfare, the first being disorganized attacks upon Rome that began in earnest with Abubakar, and then a period of one hundred and fifty years where the first organized warfare of Islam was accomplished.
Se menettelytapa, joka on myöhäissade, on Jesajan ”rivi rivin päälle” -menetelmä, ja ne rivit, jotka tuodaan yhteen myöhäissateen sanoman tunnistamiseksi ja vahvistamiseksi, sisältävät poikkeuksetta Alfan ja Omegan tunnusmerkin. Ilmestyskirjan yhdeksäs luku alkaa ensimmäisen voi-huudon osalta Muhammedista ja päättyy Muhammed II:een. Tämä ajanjakso jakautuu kahteen sodankäynnin lajiin: ensimmäinen oli järjestäytymättömiä hyökkäyksiä Roomaa vastaan, jotka alkoivat toden teolla Abubakarin aikana, ja sitten seurasi sadanviidenkymmenen vuoden kausi, jonka aikana islamin ensimmäinen järjestäytynyt sodankäynti toteutui.
The one hundred and fifty years is represented by the time prophecy of “five months”. The second woe also possesses a time prophecy which is three hundred and ninety-one years and fifteen days. Therefore, since the prophetic structure of the first and second woes identify the ending with the beginning, it contains a division between the sealing, and a specific period of time, The sealing process is represented at the beginning of the history of the first woe, and it is represented at the ending of the second woe.
Sataa viittäkymmentä vuotta on esitetty ajan ennustuksessa ”viisi kuukautta”. Toisella voi-huudolla on samoin ajan ennustus, joka on kolmesataayhdeksänkymmentäyksi vuotta ja viisitoista päivää. Sen vuoksi, koska ensimmäisen ja toisen voi-huudon profeetallinen rakenne yhdistää lopun alkuun, se sisältää jaon sinetöimisen ja tietyn ajanjakson välillä. Sinetöimisprosessi esitetään ensimmäisen voi-huudon historian alussa, ja se esitetään toisen voi-huudon lopussa.
What follows the sealing of verse four, in the first woe, is the “five months” (one hundred and fifty years). The five months is identified twice, once in verse five and again in verse ten. What precedes the sealing process of August 11, 1840 to October 22, 1844 in the second woe is the prophecy of the “hour, day, month, and year” (three hundred and ninety-one years and fifteen days), of verse fifteen. Together in one continuous line the fifth and sixth trumpets begin and end with an illustration of the sealing process.
Sitä, mikä seuraa neljännen jakeen sinetöimistä ensimmäisessä voi-huudossa, ovat ”viisi kuukautta” (sata viisikymmentä vuotta). Viisi kuukautta yksilöidään kahdesti, kerran jakeessa viisi ja jälleen jakeessa kymmenen. Se, mikä edeltää toisen voi-huudon sinetöimisprosessia 11. elokuuta 1840 – 22. lokakuuta 1844, on viidennentoista jakeen profetia ”hetkestä, päivästä, kuukaudesta ja vuodesta” (kolmesataa yhdeksänkymmentäyksi vuotta ja viisitoista päivää). Yhdessä yhtenäisessä jatkumossa viides ja kuudes pasuuna alkavat ja päättyvät sinetöimisprosessin havainnollistukseen.
As two lines, applied “line upon line” they identify a beginning and ending marked by Mohammed the first and Mohammed the second. “Line upon line,” they identify two distinct periods in each line, that is produced by each line possessing a time prophecy. In the history of the first woe, Islam was to “hurt” Rome, and in the second woe, it was to “kill” Rome. The first woe was a warfare of spears, swords and arrows, and the second woe introduced gunpowder as the weaponry.
Kahtena linjana, sovellettuina ”rivi rivin päälle”, ne osoittavat alun ja lopun, joita merkitsevät Muhammed ensimmäinen ja Muhammed toinen. ”Rivi rivin päälle” ne osoittavat kummassakin linjassa kaksi erillistä ajanjaksoa, mikä johtuu siitä, että kumpikin linja sisältää aikaprofetian. Ensimmäisen voihuudon historiassa islamin tuli ”vahingoittaa” Roomaa, ja toisessa voihuudossa sen tuli ”tappaa” Rooma. Ensimmäinen voihuuto oli keihäiden, miekkojen ja nuolten sotaa, ja toinen voihuuto toi ruudin aseistukseksi.
“VERSE 10. And they had tails like unto scorpions, and there were stings in their tails: and their power was to hurt men five months. 11. And they had a king over them, which is the angel of the bottomless pit, whose name in the Hebrew tongue is Abaddon, but in the Greek tongue hath his name Apollyon.
”JAE 10. Ja niillä oli pyrstöt skorpionien kaltaiset, ja niiden pyrstöissä oli pistimet; ja niiden valta oli vahingoittaa ihmisiä viiden kuukauden ajan. 11. Ja niillä oli kuningas yllänsä, syvyyden kuilun enkeli, jonka nimi hebrean kielellä on Abaddon, mutta kreikan kielellä hänen nimensä on Apollyon.
“Thus far, Keith has furnished us with illustrations of the sounding of the first five trumpets. But we must now take leave of him, and proceed to the application of the new feature of the prophecy here introduced; namely, the prophetic periods.
”Tähän asti Keith on tarjonnut meille havainnollistuksia viiden ensimmäisen pasuunan soimisesta. Mutta meidän on nyt jätettävä hänet ja siirryttävä tarkastelemaan tässä esiin tuotua profetian uutta piirrettä, nimittäin profeetallisia ajanjaksoja.
“Their Power Was to Hurt Men Five Months.—1. The question arises, What men were they to hurt five months?—Undoubtedly the same they were afterward to slay (see verse 15); ‘The third part of men,’ or third of the Roman empire,—the Greek division of it.
”Heidän valtansa oli vaivata ihmisiä viisi kuukautta.—1. Herää kysymys: mitä ihmisiä heidän oli määrä vaivata viisi kuukautta?—Epäilemättä samoja, jotka heidän myöhemmin oli määrä surmata (ks. jae 15): ”ihmisten kolmas osa” eli Rooman valtakunnan kolmas osa — sen kreikkalainen osa.
“2. When were they to begin their work of torment? The 11th verse answers the question.
"2. Milloin heidän tuli aloittaa kidutustyönsä? 11. jae vastaa tähän kysymykseen.
“(1) ‘They had a king over them.’ From the death of Mohammed until near the close of the thirteenth century, the Mohammedans were divided into various factions under several leaders, with no general civil government extending over them all. Near the close of the thirteenth century, Othman founded a government which has since been known as the Ottoman government, or empire, which grew until it extended over all the principal Mohammedan tribes, consolidating them into one grand monarchy.
“(1) ‘Heillä oli kuningas yllään.’ Muhammedin kuolemasta aina lähelle kolmattatoista vuosisataa muhamettilaiset olivat jakaantuneina eri ryhmittymiin useiden johtajien alaisuudessa, ilman että heidän kaikkien ylle olisi ulottunut mitään yleistä maallista hallitusta. Lähellä kolmattatoista vuosisataa Othman perusti hallituksen, joka sittemmin on tullut tunnetuksi ottomaanien hallituksena eli valtakuntana ja joka kasvoi, kunnes se ulottui kaikkiin tärkeimpiin muhamettilaisiin heimoihin kooten ne yhdeksi suureksi monarkiaksi.
“(2) The character of the king. ‘Which is the angel of the bottomless pit.’ An angel signifies a messenger, a minister, either good or bad, and not always a spiritual being. ‘The angel of the bottomless pit,’ or chief minister of the religion which came from thence when it was opened. That religion is Mohammedanism, and the sultan is its chief minister. ‘The Sultan, or grand Seignior, as he is indifferently called, is also Supreme Caliph, or high priest, uniting in his person the highest spiritual dignity with the supreme secular authority.’—World As It Is, p.361.
“(2) Kuninkaan luonne. ’Joka on syvyyden enkelinä.’ Enkeli merkitsee sanansaattajaa, palvelijaa, joko hyvää tai pahaa, eikä aina hengellistä olentoa. ’Syvyyden enkeli’, eli sen uskonnon ylimmäinen palvelija, joka tuli sieltä, kun se avattiin. Tuo uskonto on muhamettilaisuus, ja sulttaani on sen ylimmäinen palvelija. ’Sulttaani eli suuri seigniori, miksi häntä välinpitämättömästi nimitetäänkin, on myös ylin kalifi eli ylipappi, yhdistäen persoonassaan korkeimman hengellisen arvon ja ylimmän maallisen vallan.’ —World As It Is, s. 361.”
“(3) His name. In Hebrew, ‘Abaddon,’ the destroyer; in Greek, ‘Apollyon,’ one that exterminates, or destroys. Having two different names in two languages, it is evident that the character, rather than the name of the power, is intended to be represented. If so, as expressed in both languages, he is a destroyer. Such has always been the character of the Ottoman government.
”(3) Hänen nimensä. Hepreaksi ”Abaddon”, tuhoaja; kreikaksi ”Apollyon”, se, joka hävittää tai tuhoaa. Koska sillä on kaksi eri nimeä kahdella kielellä, on ilmeistä, että tarkoituksena on esittää vallan luonne eikä sen nimi. Jos näin on, hän on, kuten molemmilla kielillä ilmaistaan, tuhoaja. Tällainen on aina ollut ottomaanien hallituksen luonne.
“But when did Othman make his first assault on the Greek empire?—According to Gibbon, Decline and Fall, etc., ‘Othman first entered the territory of Nicomedia on the 27th day of July, 1299.’
”Mutta milloin Othman teki ensimmäisen hyökkäyksensä Kreikan valtakuntaa vastaan? — Gibbonin teoksen Decline and Fall jne. mukaan: ”Othman tunkeutui ensimmäisen kerran Nikomedeian alueelle 27. päivänä heinäkuuta vuonna 1299.””
“The calculations of some writers have gone upon the supposition that the period should begin with the foundation of the Ottoman empire; but this is evidently an error; for they were not only to have a king over them, but were to torment men five months. But the period of torment could not begin before the first attack of the tormentors, which was, as above stated, July 27, 1299.
Muutamien kirjoittajien laskelmat ovat perustuneet oletukseen, että ajanjakson tulisi alkaa Osmanien valtakunnan perustamisesta; mutta tämä on ilmeisesti erehdys; sillä heidän ei ainoastaan tullut saada kuningasta ylleen, vaan heidän tuli myös vaivata ihmisiä viisi kuukautta. Mutta vaivauksen ajanjakso ei voinut alkaa ennen vaivaajien ensimmäistä hyökkäystä, joka oli, kuten edellä on todettu, 27. heinäkuuta 1299.
“The calculation which follows, founded on this starting-point, was made and published in a work entitled, Christ’s Second Coming, etc., by J. Litch, in 1838.
Seuraava laskelma, joka perustui tähän lähtökohtaan, laadittiin ja julkaistiin vuonna 1838 J. Litchin teoksessa nimeltä Christ’s Second Coming, etc.
“‘And their power was to hurt men five months.’ Thus far their commission extended, to torment by constant depredations, but not politically to kill them. ‘Five months,’ thirty days to a month, give us one hundred and fifty days; and these days, being symbolic, signify one hundred and fifty years. Commencing July 27, 1299, the one hundred and fifty years reach to 1449. During that whole period the Turks were engaged in an almost perpetual warfare with the Greek empire, but yet without conquering it. They seized upon and held several of the Greek provinces, but still Greek independence was maintained in Constantinople. But in 1449, the termination of the one hundred and fifty years, a change came, the history of which will be found under the succeeding trumpet.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 505–507.
“‘Ja niiden valta oli vahingoittaa ihmisiä viisi kuukautta.’ Tähän saakka ulottui heidän valtuutensa: he saivat jatkuvin hävitysretkin vaivata, mutta eivät poliittisessa mielessä surmata heitä. ‘Viisi kuukautta’, kolmekymmentä päivää kuukaudessa, antaa meille sata viisikymmentä päivää; ja nämä päivät, ollessaan vertauskuvallisia, merkitsevät sataa viittäkymmentä vuotta. Alkaen 27. heinäkuuta 1299 nämä sata viisikymmentä vuotta ulottuvat vuoteen 1449. Koko tuon ajanjakson turkkilaiset olivat mukana lähes lakkaamattomassa sodankäynnissä Kreikan valtakuntaa vastaan, mutta kuitenkaan sitä valloittamatta. He valtasivat ja pitivät hallussaan useita kreikkalaisia maakuntia, mutta silti Kreikan itsenäisyys säilyi Konstantinopolissa. Mutta vuonna 1449, sadan viidenkymmenen vuoden päättyessä, tapahtui muutos, jonka historia esitetään seuraavan pasuunan yhteydessä.” Uriah Smith, Daniel and Revelation, 505–507.
Uriah Smith is citing Josiah Litch’s calculation of the one hundred and fifty years, which when concluded, represents a starting point for the three hundred and ninety-one year and fifteen-day prophecy in the next Trumpet. Commenting on Litch’s prediction concerning these two connected time prophecies Sister White recorded:
Uriah Smith siteeraa Josiah Litchin laskelmaa sadastaviidestäkymmenestä vuodesta, joka päättyessään merkitsee lähtökohtaa seuraavan Pasuunan kolmensadanyhdeksänkymmenenyhden vuoden ja viidentoista päivän profetialle. Kommentoidessaan Litchin ennustusta näistä kahdesta toisiinsa liittyvästä aikaprofetiasta sisar White kirjoitti:
“In the year 1840 another remarkable fulfillment of prophecy excited widespread interest. two years before, Josiah Litch, one of the leading ministers preaching the second advent, published an exposition of Revelation 9, predicting the fall of the Ottoman Empire. According to his calculations, this power was to be overthrown . . . on the 11th of August, 1840, when the Ottoman power in Constantinople may be expected to be broken. And this, I believe, will be found to be the case.’
”Vuonna 1840 toinen huomattava profetian täyttyminen herätti laajaa kiinnostusta. Kaksi vuotta aikaisemmin Josiah Litch, yksi toisen adventin johtavista julistajista, julkaisi Ilmestyskirjan 9. luvun selityksen, jossa ennustettiin Osmanien valtakunnan luhistuminen. Hänen laskelmiensa mukaan tämän vallan oli määrä kukistua... 11. elokuuta 1840, jolloin Konstantinopolissa olevan ottomaanivallan voidaan odottaa murtuvan. Ja uskon, että näin tullaan toteamaan.”
“At the very time specified, Turkey, through her ambassadors, accepted the protection of the allied powers of Europe, and thus placed herself under the control of Christian nations. The event exactly fulfilled the prediction. When it became known, multitudes were convinced of the correctness of the principles of prophetic interpretation adopted by Miller and his associates, and a wonderful impetus was given to the advent movement. Men of learning and position united with Miller, both in preaching and in publishing his views, and from 1840 to 1844 the work rapidly extended.” The Great Controversy, 334, 335.
„Juuri määrättyyn aikaan Turkki hyväksyi lähettiläittensä välityksellä Euroopan liittoutuneiden valtojen suojeluksen ja asettui siten kristittyjen kansakuntien valvonnan alaiseksi. Tapahtuma täytti ennustuksen täsmällisesti. Kun tämä tuli tunnetuksi, suuret ihmisjoukot vakuuttuivat niiden profeetallisen tulkinnan periaatteiden oikeellisuudesta, jotka Miller ja hänen työtoverinsa olivat omaksuneet, ja adventtiliike sai ihmeellisen sysäyksen. Oppineet ja arvossa pidetyt miehet liittyivät Milleriin sekä hänen näkemystensä julistamisessa että niiden julkaisemisessa, ja vuodesta 1840 vuoteen 1844 työ levisi nopeasti.” The Great Controversy, 334, 335.
The first and second woes are connected by two interconnected time prophecies. The first woe, begins with an illustration of the sealing and the second woe, ends with the history of August 11, 1840 until the sounding of the seventh trumpet on October 22, 1844, which is also an illustration of the sealing. The beginning and ending bear the signature of Alpha and Omega, because, as with the history in which Christ confirmed the covenant for a week, the period is divided into two parts. The first period begins with the first Mohammed, and ends with the second Mohammed. The second period begins with “a voice from the four horns of the golden altar which is before God,” and it ends with the “voice” of Christ, swearing “by him that liveth for ever and ever, who created heaven, and the things that therein are, and the earth, and the things that therein are, and the sea, and the things which are therein, that there should be time no longer.”
Ensimmäinen ja toinen voi liittyvät toisiinsa kahden toisiinsa kytkeytyvän aikaprofetian kautta. Ensimmäinen voi alkaa sinetöimisen kuvauksella, ja toinen voi päättyy Augustin 11. päivän 1840 historiasta aina seitsemännen pasuunan soimiseen 22. lokakuuta 1844 saakka, mikä on niin ikään sinetöimisen kuvaus. Alku ja loppu kantavat Alfan ja Omegan tunnusmerkkiä, sillä, samoin kuin siinä historiassa, jossa Kristus vahvisti liiton yhdeksi viikoksi, ajanjakso jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen ajanjakso alkaa ensimmäisestä Muhammedista ja päättyy toiseen Muhammediin. Toinen ajanjakso alkaa ”äänellä Jumalan edessä olevan kultaisen alttarin neljästä sarvesta”, ja se päättyy Kristuksen ”ääneen”, joka vannoo ”hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei aikaa enää ole.”
We will continue this study in the next article.
हम इस अध्ययन को अगले लेख में आगे बढ़ाएँगे।
“Any question that Satan can arouse in the mind to create doubt in regard to the grand history of the past travels of the people of God will please his satanic majesty and is an offense to God. The tidings of the Lord’s soon coming in power and great glory to our world is truth, and in 1840 many voices were raised in its proclamation.” Manuscript Releases, volume 9, 134.
”Jokainen kysymys, jonka Saatana voi herättää mielessä synnyttääkseen epäilyksen Jumalan kansan menneitten vaellusten suuren historian suhteen, miellyttää hänen saatanallista majesteettiaan ja on loukkaus Jumalaa kohtaan. Sanoma Herran pian tapahtuvasta tulemisesta voimassa ja suuressa kirkkaudessa tähän maailmaamme on totuus, ja vuonna 1840 monet äänet kohotettiin sen julistamiseksi.” Manuscript Releases, osa 9, 134.