When the Lord led His last-day people back to Jeremiah’s “old paths” on September 11, 2001, He had already identified the rule of the triple application of prophecy.
Kun Herra 11. syyskuuta 2001 johdatti viimeisten päivien kansansa takaisin Jeremian ”ikivanhoille poluille”, Hän oli jo osoittanut profetian kolminkertaisen sovellutuksen säännön.
Thus saith the Lord, Stand ye in the ways, and see, and ask for the old paths, where is the good way, and walk therein, and ye shall find rest for your souls. But they said, We will not walk therein. Also I set watchmen over you, saying, Hearken to the sound of the trumpet. But they said, We will not hearken. Jeremiah 6:16, 17.
Näin sanoo Herra: Asettukaa teille ja katsokaa, ja kysykää muinaisia polkuja, missä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin löydätte levon sieluillenne. Mutta he sanoivat: Emme tahdo sitä vaeltaa. Minä asetin myös vartijoita teidän ylitsenne, sanoen: Kuulkaa pasuunan ääntä. Mutta he sanoivat: Emme tahdo kuulla. Jeremia 6:16, 17.
When the Lord returned His people to the old paths, they would find rest (the latter rain), and the watchmen were then given a trumpet message. All the prophets most perfectly identify the end of the last days, so the trumpet message of the last days would be the final trumpet, which is the seventh trumpet, which is the third woe.
Kun Herra palautti kansansa muinaisille poluille, he löytäisivät levon (myöhäissateen), ja vartijoille annettiin silloin pasuunan sanoma. Kaikki profeetat osoittavat mitä täydellisimmin viimeisten päivien lopun, joten viimeisten päivien pasuunan sanoma olisi viimeinen pasuuna, joka on seitsemäs pasuuna, joka on kolmas voi.
When His last-day people began to walk within the old paths, it was recognized that the characteristics of the first woe, identified a specific symbolic historical leader (Mohammed), and that the second woe, did the same thing (Osman). It was found that each of the first four trumpets also had specific symbolic leaders to identify the trumpet, and it was then recognized that Osama bin Laden was the symbolic leader of the third woe.
Kun Hänen viimeisten päivien kansansa alkoi vaeltaa vanhoilla poluilla, havaittiin, että ensimmäisen voi-huudon tuntomerkit yksilöivät tietyn symbolisen historiallisen johtajan (Muhammedin) ja että toinen voi-huuto teki saman (Osmanin). Havaittiin, että myös kullakin neljästä ensimmäisestä pasuunasta oli pasuunan yksilöivät tietyt symboliset johtajat, ja silloin ymmärrettiin, että Osama bin Laden oli kolmannen voi-huudon symbolinen johtaja.
Mohammed was associated with Arabia, and Osman was the symbol of the Ottoman Empire in Turkey, and Osama bin Laden represented world-wide Islamic terror, though he, as with Mohammed, was an Arabian.
Mohammed liittyi Arabiaan, ja Osman oli Turkin Osmanien valtakunnan symboli, ja Osama bin Laden edusti maailmanlaajuista islamilaista terroria, vaikka hänkin, kuten Mohammed, oli arabialainen.
It was also recognized that the first woe, hurt the armies of Rome and that the second woe, killed the armies of Rome. September 11, 2001 was then recognized as the point when Islam of the third woe, hurt the army of Rome (the United States), but that at the Sunday law, it will kill the army of Rome, as the United States comes to its conclusion as the sixth kingdom of Bible prophecy, and surrenders its national sovereignty to the threefold union of the dragon, the beast and the false prophet.
Tunnustettiin myös, että ensimmäinen voi haavoitti Rooman sotajoukkoja ja että toinen voi surmasi Rooman sotajoukot. Sen jälkeen tunnistettiin 11. syyskuuta 2001 ajankohdaksi, jolloin kolmannen voin islam haavoitti Rooman sotajoukon (Yhdysvallat), mutta että sunnuntailaissa se surmaa Rooman sotajoukon, kun Yhdysvallat tulee päätökseensä Raamatun profetian kuudentena valtakuntana ja luovuttaa kansallisen suvereniteettinsa lohikäärmeen, pedon ja väärän profeetan kolminkertaiselle liitolle.
It was recognized that the United States was the earth beast with two horns of power. A primary prophetic characteristic of the earth beast is that it changes from a lamb to a dragon. Prophetically horns represent strength, and the strength of the earth beast was Republicanism and Protestantism, represented as the two horns of the earth beast. But now in the last days, the two strengths of the earth beast have changed to military and economic power. On September 11, 2001 Islam of the third woe struck the earth, a symbol of the earth beast, the Pentagon, a symbol of its military might, and the Twin Towers in New York City, a symbol of its economic strength.
Tunnistettiin, että Yhdysvallat oli maasta nouseva peto, jolla oli kaksi vallan sarvea. Maasta nousevan pedon ensisijainen profeetallinen tunnusmerkki on se, että se muuttuu karitsasta lohikäärmeeksi. Profeetallisessa kielessä sarvet edustavat voimaa, ja maasta nousevan pedon voima oli tasavaltalaisuus ja protestanttisuus, joita kuvataan maasta nousevan pedon kahtena sarvena. Mutta nyt viimeisinä päivinä maasta nousevan pedon nämä kaksi voimaa ovat muuttuneet sotilaalliseksi ja taloudelliseksi mahdiksi. Syyskuun 11. päivänä 2001 kolmannen vitsauksen islam iski maahan, maasta nousevan pedon vertauskuvaan, Pentagoniin, sen sotilaallisen mahdin vertauskuvaan, ja New Yorkin kaksoistorneihin, sen taloudellisen voiman vertauskuvaan.
When it was also recognized that the beginning history of the first woe, and the ending history of the second woe, both presented an illustration of the sealing of the one hundred and forty-four thousand, it was recognized that at the arrival of the third woe, when the great buildings of New York were brought down, it was identified that the sealing process of the one hundred and forty-four thousand had began.
Kun lisäksi havaittiin, että sekä ensimmäisen voi-huudon alkua koskeva historia että toisen voi-huudon päätöshistoria esittivät kuvauksen sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisestä, tunnistettiin kolmannen voi-huudon saapuessa, jolloin New Yorkin suuret rakennukset syöstiin maahan, että sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisprosessi oli alkanut.
“Now comes the word that I have declared that New York is to be swept away by a tidal wave? This I have never said. I have said, as I looked at the great buildings going up there, story after story, ‘What terrible scenes will take place when the Lord shall arise to shake terribly the earth! Then the words of Revelation 18:1–3 will be fulfilled.’ The whole of the eighteenth chapter of Revelation is a warning of what is coming on the earth. But I have no light in particular in regard to what is coming on New York, only that I know that one day the great buildings there will be thrown down by the turning and overturning of God’s power. From the light given me, I know that destruction is in the world. One word from the Lord, one touch of his mighty power, and these massive structures will fall. Scenes will take place the fearfulness of which we cannot imagine.” Review and Herald, July 5, 1906.
”Onko nyt tullut se sana, jonka mukaan olen julistanut, että New York on pyyhkäistävä pois hyökyaallon toimesta? Tätä en ole koskaan sanonut. Olen sanonut katsellessani siellä kohoavia suuria rakennuksia, kerros kerrokselta: ’Miten kauheita tapahtumia onkaan oleva, kun Herra nousee kauhistuttavasti järkyttämään maata! Silloin Ilmestyskirjan 18:1–3 sanat täyttyvät.’ Koko Ilmestyskirjan kahdeksastoista luku on varoitus siitä, mikä on kohtaava maata. Mutta minulle ei ole annettu erityistä valoa siitä, mitä on tuleva New Yorkin ylle, paitsi että tiedän, että eräänä päivänä siellä olevat suuret rakennukset syöstään maahan Jumalan voiman kääntymisen ja kumoutumisen kautta. Minulle annetun valon perusteella tiedän, että hävitys on maailmassa. Yksi sana Herralta, yksi hänen valtavan voimansa kosketus, ja nämä massiiviset rakennelmat sortuvat. Tapahtumia on oleva, joiden kauheutta emme voi kuvitella.” Review and Herald, 5. heinäkuuta 1906.
The “destruction that is in the world,” is the character of Islam, for its character is represented as Apollyon and Abaddon in chapter nine, verse eleven of Revelation.
„turmelus, joka maailmassa on”, on islamin luonne, sillä sen luonne esitetään Ilmestyskirjan yhdeksännen luvun yhdestoista jakeessa Apollyonina ja Abaddonina.
And they had a king over them, which is the angel of the bottomless pit, whose name in the Hebrew tongue is Abaddon, but in the Greek tongue hath his name Apollyon. Revelation 9:11 (NINE ELEVEN).
Ja heillä oli kuninkaanaan syvyyden kuilun enkeli, jonka nimi on hebreaksi Abaddon, mutta kreikaksi hänen nimensä on Apollyon. Ilmestys 9:11 (YHDEKSÄN YKSITOISTA).
The meaning of the name, or character, of the king that rules Islam, both in Hebrew and Greek, as represented by the two names is “death” and “destruction,” which arrived on September 11, 2001, when the great buildings of New York were thrown down. At that point, Revelation chapter eighteen, verses one through three began to be fulfilled.
Islamia hallitsevan kuninkaan nimen eli luonteen merkitys, sekä hepreaksi että kreikaksi, kuten nuo kaksi nimeä sitä ilmaisevat, on ”kuolema” ja ”hävitys”; tämä tuli esiin 11. syyskuuta 2001, jolloin New Yorkin suuret rakennukset sortuivat. Siinä vaiheessa Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun jakeet yhdestä kolmeen alkoivat täyttyä.
It was recognized that the first mention of the wild man of Islam in the book of Genesis used the Hebrew word for the “wild Arabian ass,” which was translated in the verse as a “wild man.” The symbol of Islam is the horse family, and in Revelation chapter nine, it was also represented as a warhorse. Upon the sacred charts of Habakkuk, that God’s people had been informed “should not be altered,” Islam was also represented by the war horses.
Tunnistettiin, että islamin villimiehen ensimmäinen maininta Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa käytti heprean sanaa ”villistä arabialaisesta aasista”, joka jakeessa oli käännetty sanalla ”villimies”. Islamin symboli on hevoseläinten suku, ja myös Ilmestyskirjan yhdeksännessä luvussa sitä kuvattiin sotahevosena. Habakukin pyhissä kartoissa, joista Jumalan kansalle oli ilmoitettu, ettei niitä ”pidä muuttaa”, islam oli niin ikään esitetty sotahevosina.
And the angel of the Lord said unto her, Behold, thou art with child, and shalt bear a son, and shalt call his name Ishmael; because the Lord hath heard thy affliction. And he will be a wild man; his hand will be against every man, and every man’s hand against him; and he shall dwell in the presence of all his brethren. Genesis 16:11, 12.
Ja Herran enkeli sanoi hänelle: Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan, ja annat hänelle nimen Ismael, sillä Herra on kuullut sinun kurjuutesi. Ja hän on oleva villiaasin kaltainen mies; hänen kätensä on oleva jokaista vastaan, ja jokaisen käsi häntä vastaan; ja hän on asuva kaikkien veljiensä nähden. 1. Moos. 16:11, 12.
The first mention of the birth of Ishmael was associated with a “restraint,” which became a primary symbol associated with Islam.
Ensimmäinen maininta Ismaelin syntymästä liittyi ”pidätykseen”, josta tuli ensisijainen islamiin liitetty symboli.
Now Sarai Abram’s wife bare him no children: and she had an handmaid, an Egyptian, whose name was Hagar. And Sarai said unto Abram, Behold now, the Lord hath restrained me from bearing: I pray thee, go in unto my maid; it may be that I may obtain children by her. And Abram hearkened to the voice of Sarai. Genesis 16:1, 2.
Mutta Sarai, Abramin vaimo, ei synnyttänyt hänelle lapsia. Ja hänellä oli egyptiläinen palvelijatar, jonka nimi oli Hagar. Ja Sarai sanoi Abramille: Katso nyt, Herra on estänyt minua synnyttämästä; mene, pyydän, minun palvelijattareni luo; ehkäpä minä saan hänen kauttaan lapsia. Ja Abram kuuli Sarain ääntä. 1. Mooseksen kirja 16:1, 2.
In the very same first mention of Islam, as represented by the birth of Ishmael, submission is emphasized. The concept of submission is fundamental to the religion of Islam. The word “Islam,” is derived from two Arabic words, “salaam,” which means “peace”, and “aslama,” which means “to submit” or “surrender”. Islam teaches that believers should submit their will to the will of Allah (God) in all aspects of life. Once Sarah realized she had made a bad decision by encouraging Abraham to take Hagar and produce Ishmael she got permission from Abraham to treat Hagar harshly, causing Hagar to flee from the home of Abraham. There she received a message from the angel.
Jo aivan ensimmäisessä maininnassa islamista, jota Ismaelin syntymä edustaa, korostetaan alistumista. Alistumisen käsite on islamin uskonnolle perustavanlaatuinen. Sana ”islam” juontuu kahdesta arabian sanasta, ”salaam”, joka merkitsee ”rauhaa”, ja ”aslama”, joka merkitsee ”alistua” tai ”antautua”. Islam opettaa, että uskovien tulee alistaa tahtonsa Allahin (Jumalan) tahdolle kaikilla elämänalueilla. Kun Saara ymmärsi tehneensä huonon päätöksen rohkaistessaan Abrahamia ottamaan Haagarin ja siittämään Ismaelin, hän sai Abrahamilta luvan kohdella Haagaria ankarasti, minkä seurauksena Haagar pakeni Abrahamin kodista. Siellä hän sai sanoman enkeliltä.
But Abram said unto Sarai, Behold, thy maid is in thy hand; do to her as it pleaseth thee. And when Sarai dealt hardly with her, she fled from her face. And the angel of the Lord found her by a fountain of water in the wilderness, by the fountain in the way to Shur. And he said, Hagar, Sarai’s maid, whence camest thou? and whither wilt thou go? And she said, I flee from the face of my mistress Sarai. And the angel of the Lord said unto her, Return to thy mistress, and submit thyself under her hands. And the angel of the Lord said unto her, I will multiply thy seed exceedingly, that it shall not be numbered for multitude. And the angel of the Lord said unto her, Behold, thou art with child, and shalt bear a son, and shalt call his name Ishmael; because the Lord hath heard thy affliction. And he will be a wild man; his hand will be against every man, and every man’s hand against him; and he shall dwell in the presence of all his brethren. Genesis 16:6–12.
Mutta Abram sanoi Saaraille: Katso, palvelijattaresi on sinun vallassasi; tee hänelle niin kuin hyväksi näet. Ja kun Saarai kohteli häntä kovasti, hän pakeni hänen kasvojensa edestä. Ja Herran enkeli löysi hänet vesilähteen ääreltä erämaassa, sen lähteen ääreltä, joka on Suuriin vievän tien varrella. Ja hän sanoi: Haagar, Saarain palvelijatar, mistä tulet ja minne menet? Ja hän sanoi: Minä pakenen emäntäni Saarain kasvojen edestä. Ja Herran enkeli sanoi hänelle: Palaa emäntäsi luo ja nöyrry hänen käsiensä alle. Ja Herran enkeli sanoi hänelle: Minä teen sinun jälkeläisesi sangen lukuisiksi, niin ettei niitä voida paljouden tähden lukea. Ja Herran enkeli sanoi hänelle: Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan, ja sinun tulee antaa hänelle nimeksi Ismael; sillä Herra on kuullut sinun kurjuutesi. Ja hänestä on tuleva villiaasin kaltainen mies; hänen kätensä on oleva kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi häntä vastaan, ja hän on asuva kaikkien veljiensä edessä. 1. Mooseksen kirja 16:6–12.
The restraint of Islam, the “submission” that represents the character of the religion of Islam, and the role of Islam are all in the first mention of Ishmael, and represent the prophetic DNA of the Islam represented by the three woes of Revelation. Once the Lord brought His people to Jeremiah’s old paths they also recognized that the “four winds” that are held in check by the four angels of Revelation chapter seven, are specifically the four winds of Islam.
Islamin hillitsevyys, ”alistuminen”, joka edustaa islamin uskonnon luonnetta, sekä islamin rooli sisältyvät kaikki Ismaelin ensimmäiseen mainintaan, ja ne edustavat sen islamin profeetallista DNA:ta, jota Ilmestyskirjan kolme voi-huutoa kuvaavat. Kun Herra oli johdattanut kansansa Jeremian vanhoille poluille, he ymmärsivät myös, että ne ”neljä tuulta”, joita Ilmestyskirjan seitsemännen luvun neljä enkeliä pidättävät, ovat nimenomaisesti islamin neljä tuulta.
“Angels are holding the four winds, represented as an angry horse seeking to break loose and rush over the face of the whole earth, bearing destruction and death in its path.” Manuscript Releases, volume 20, 217.
”Enkelit pidättelevät neljää tuulta, joita kuvataan raivoisana hevosena, joka pyrkii pääsemään irti ja syöksymään yli koko maan pinnan tuoden kulkureitillään hävitystä ja kuolemaa.” Manuscript Releases, volume 20, 217.
The “angry horse” of Islam that is also the “four winds” that are “restrained” while the sealing of the one hundred and forty-four thousand is accomplished, bear “death and destruction” (Abaddon and Apollyon) in their “path.” Just as the restraint placed upon Hagar, placed that prophetic attribute into the symbol of Islam, the four winds and the angry horse are both restrained, and with that fact in place it was recognized that the beginning of the first woe, identifies a restraint upon Islam as represented by Abubakar’s historical command.
Islamin ”vihainen hevonen”, joka on myös ne ”neljä tuulta”, joita ”pidätetään”, samalla kun sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöiminen saatetaan päätökseen, kantaa ”kuolemaa ja hävitystä” (Abaddon ja Apollyon) ”polullaan”. Aivan kuten Haagarille asetettu pidätys sijoitti tuon profeetallisen ominaisuuden Islamin symboliin, sekä neljää tuulta että vihaista hevosta pidätetään, ja tämän tosiasian ollessa voimassa tunnistettiin, että ensimmäisen voihuudon alku osoittaa Islamiin kohdistuvan pidätyksen, sellaisena kuin se ilmenee Abubakarin historiallisessa käskyssä.
And it was commanded them that they should not hurt the grass of the earth, neither any green thing, neither any tree; but only those men which have not the seal of God in their foreheads. Revelation 9:4.
Ja heille annettiin käsky, etteivät he vahingoittaisi maan ruohoa eivätkä mitään vihantaa eivätkä yhtäkään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan. Ilmestys 9:4.
Line upon line, the beginning of the second woe, which in the triple application of the three woes is placed over the beginning of the first woe, identifies a release of the four angels, who in the verse represents the release of Islam’s second great jihad.
Rivi riviltä, toisen voihuudon alku, joka kolmen voihuudon kolminkertaisessa sovelluksessa on asetettu ensimmäisen voihuudon alun ylle, ilmaisee niiden neljän enkelin päästämisen irti, mikä jakeessa edustaa islamin toisen suuren jihadin vapautumista.
Saying to the sixth angel which had the trumpet, Loose the four angels which are bound in the great river Euphrates. Revelation 9:14.
Sanoen kuudennelle enkelille, jolla oli pasuuna: Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran ääreen. Ilmestys 9:14.
It was therefore understood that at the beginning of the third woe, Islam would be both released and restrained, which is the very testimony of Sister White.
Sen tähden ymmärrettiin, että kolmannen voi-huudon alussa islam sekä päästettäisiin valloilleen että pidätettäisiin, mikä on juuri sisar Whiten todistus.
“At that time, while the work of salvation is closing, trouble will be coming on the earth, and the nations will be angry, yet held in check so as not to prevent the work of the third angel. At that time the ‘latter rain,’ or refreshing from the presence of the Lord, will come, to give power to the loud voice of the third angel, and prepare the saints to stand in the period when the seven last plagues shall be poured out.” Early Writings, 85.
”Tuona aikana, jolloin pelastustyö on päättymäisillään, ahdistus on kohtaava maan, ja kansakunnat vihastuvat, mutta niitä pidetään kurissa, etteivät ne estäisi kolmannen enkelin työtä. Tuona aikana tulee ’myöhäissade’ eli virvoitus Herran kasvojen edestä antamaan voimaa kolmannen enkelin suurelle äänelle ja valmistamaan pyhät kestämään sinä aikana, jolloin ne seitsemän viimeistä vitsausta vuodatetaan.” Early Writings, 85.
When the historical record of Islam was investigated it was found that the warfare and accomplishments of Arabic Islam of the first woe, is understood by Islam as “the first great jihad”, and that the warfare of the Ottoman Empire that began when the four angels were loosed is understood by Islam as “the second great jihad”. In agreement with the triple application Islam believes the third and last great jihad, began on September 11, 2001. As William Miller once wrote, “History and prophecy, doth agree.”
Kun islamin historiallista aineistoa tutkittiin, havaittiin, että ensimmäisen voi-huudon arabialaisen islamin sodankäynti ja saavutukset ymmärretään islamissa ”ensimmäiseksi suureksi jihadiksi” ja että Osmanien valtakunnan sodankäynti, joka alkoi neljän enkelin päästämisen yhteydessä, ymmärretään islamissa ”toiseksi suureksi jihadiksi”. Kolminkertaisen sovelluksen mukaisesti islam uskoo kolmannen ja viimeisen suuren jihadin alkaneen 11. syyskuuta 2001. Kuten William Miller kerran kirjoitti: ”Historia ja profetia ovat yhtä mieltä.”
The “line upon line” application of a release and simultaneous restraint as represented by laying the beginning prophetic line of the first and second woes, over one another, was perfectly confirmed by the Spirit of Prophecy, and immediately after Islam struck on September 11, 2001 President George W. Bush placed a world-wide restraint upon Islam by initiating his war on terror. The simultaneous releasing and restraining of the “angry horse” of Islam was confirmed by the Bible, the Spirit of Prophecy, and also history.
Ensimmäisen ja toisen vitsauksen alkua profeetallisen linjan asettaminen päällekkäin, ”rivi rivin päälle” -sovelluksena vapauttamisesta ja samanaikaisesta pidättämisestä, vahvistettiin täydellisesti Profetian Hengen kautta, ja heti sen jälkeen, kun islam iski 11. syyskuuta 2001, presidentti George W. Bush asetti islamille maailmanlaajuisen pidäkkeen käynnistämällä terrorisminvastaisen sotansa. Islamin ”vihaisen hevosen” samanaikainen vapauttaminen ja pidättäminen vahvistettiin Raamatussa, Profetian Hengessä ja myös historiassa.
Those who “follow the Lamb” back to the Millerite old paths find the “rest,” which is the latter rain, that Sister White identifies begins when the nations are angered, yet held in check, as they were on September 11, 2001.
Ne, jotka ”seuraavat Karitsaa” takaisin milleriittiläisiin vanhoihin polkuihin, löytävät sen ”levon”, joka on myöhäissade, ja jonka sisar White osoittaa alkavan silloin, kun kansakunnat ovat vihastuneet, mutta niitä pidetään kurissa, niin kuin niitä pidettiin 11. syyskuuta 2001.
“At that time, while the work of salvation is closing, trouble will be coming on the earth, and the nations will be angry, yet held in check so as not to prevent the work of the third angel. At that time the ‘latter rain,’ or refreshing from the presence of the Lord, will come, to give power to the loud voice of the third angel, and prepare the saints to stand in the period when the seven last plagues shall be poured out.” Early Writings, 85.
”Tuohon aikaan, samalla kun pelastustyö on päättymässä, ahdistus on kohtaava maata, ja kansakunnat ovat vihastuvat, kuitenkin pidätettyinä, niin etteivät ne estäisi kolmannen enkelin työtä. Tuohon aikaan on tuleva ’myöhäissade’ eli virvoitus Herran kasvojen edestä antamaan voimaa kolmannen enkelin voimalliselle äänelle ja valmistamaan pyhät kestämään sinä aikana, jolloin ne seitsemän viimeistä vitsausta vuodatetaan.” Early Writings, 85.
Those who “follow the Lamb” back to the Millerite old paths find the “rest,” which is the latter rain, that Sister White identifies begins when the mighty angel of Revelation eighteen descended on September 11, 2001.
Ne, jotka ”seuraavat Karitsaa” takaisin milleriläisille vanhoille poluille, löytävät ”levon”, joka on myöhäissade ja jonka sisar White osoittaa alkaneen, kun Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun väkevä enkeli laskeutui 11. syyskuuta 2001.
“The latter rain is to fall upon the people of God. A mighty angel is to come down from heaven, and the whole earth is to be lighted with his glory.” Review and Herald, April 21, 1891.
”Myöhäissade on vuodatettava Jumalan kansan ylle. Väkevä enkeli on astuva alas taivaasta, ja koko maa on valaistava hänen kirkkaudellaan.” Review and Herald, 21. huhtikuuta 1891.
That mighty angel descended when the buildings of New York were thrown down, the sealing of the one hundred and forty-four thousand began, and the latter rain began to sprinkle. Those who were led back to Jeremiah’s old paths, and found the “rest,” which is the latter rain, then recognized that Isaiah’s “rest and refreshing,” was also the latter rain, but it was also an identification of the test which on September 11, 2001 confronted God’s people, and especially the “scornful men” who “ruled Jerusalem”. They came to understand that the test was twofold, for it represented the message of Islam of the third woe, and just as importantly, it represented the biblical methodology that established the message of the latter rain.
Tuo väkevä enkeli laskeutui silloin, kun New Yorkin rakennukset sortuivat, sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöiminen alkoi ja myöhäissade alkoi vihmoa. Ne, jotka johdatettiin takaisin Jeremian muinaisille poluille ja löysivät ”levon”, joka on myöhäissade, tunnistivat silloin, että myös Jesajan ”lepo ja virvoitus” oli myöhäissade, mutta se oli myös sen koetuksen tunnusmerkki, joka 11. syyskuuta 2001 kohtasi Jumalan kansan ja erityisesti ”pilkkaajat”, jotka ”hallitsivat Jerusalemia”. He tulivat ymmärtämään, että koetus oli kaksinainen, sillä se edusti kolmannen voihuudon islamin sanomaa, ja yhtä tärkeästi se edusti sitä raamatullista menetelmää, joka vahvisti myöhäissateen sanoman.
To whom he said, This is the rest wherewith ye may cause the weary to rest; and this is the refreshing: yet they would not hear. But the word of the Lord was unto them precept upon precept, precept upon precept; line upon line, line upon line; here a little, and there a little; that they might go, and fall backward, and be broken, and snared, and taken. Wherefore hear the word of the Lord, ye scornful men, that rule this people which is in Jerusalem. Isaiah 28:12–14.
Joille hän sanoi: Tämä on lepo, jossa te voitte antaa väsyneen levätä; ja tämä on virvoitus; mutta he eivät tahtoneet kuulla. Niin Herran sana oli heille käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle; sääntö säännön päälle, sääntö säännön päälle; vähän täällä, vähän tuolla; jotta he menisivät ja kaatuisivat selälleen ja murskaantuisivat ja joutuisivat paulaan ja tulisivat vangituiksi. Sen tähden kuulkaa Herran sana, te pilkkaajat, jotka hallitsette tätä kansaa, joka on Jerusalemissa. Jesaja 28:12–14.
Walking in the old paths allowed God’s last day people to then see that the parable of the ten virgins, which “illustrates the experience of the Adventist people,” was to be repeated “to the very letter,” during the sealing time of the one hundred and forty-four thousand. The testimony of the history where the parable was first fulfilled identified that Habakkuk chapter two was directly connected with and part of the parable. Therefore the “debate” of Habakkuk two represented the test of the rest and refreshing that the scornful men refused to hear. As faithful Bible students continued to investigate the old paths, they realized that not only was the parable of the ten virgins, and Habakkuk two, the same prophecy, but so too was Ezekiel chapter twelve.
Vaeltaminen vanhoja polkuja pitkin antoi Jumalan viimeisten päivien kansalle mahdollisuuden nähdä, että vertaus kymmenestä neitsyestä, joka ”havainnollistaa adventtikansan kokemusta”, tuli toistumaan ”kirjaimellisesti”, sadanneljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen aikana. Sen historian todistus, jossa vertaus ensimmäisen kerran täyttyi, osoitti, että Habakukin toinen luku oli suoranaisesti yhteydessä vertaukseen ja osa sitä. Sen vuoksi Habakukin toisen luvun ”väittely” edusti levon ja virvoituksen koetusta, jota pilkkaajat eivät suostuneet kuulemaan. Kun uskolliset Raamatun tutkijat jatkoivat vanhojen polkujen tutkimista, he ymmärsivät, että eivät ainoastaan vertaus kymmenestä neitsyestä ja Habakukin toinen luku olleet sama profetia, vaan myös Hesekielin kahdestoista luku.
“A portion of Ezekiel’s prophecy also was a source of strength and comfort to believers: ‘The word of the Lord came unto me, saying, Son of man, what is that proverb that ye have in the land of Israel, saying, The days are prolonged, and every vision faileth? Tell them therefore, Thus saith the Lord God. . . . The days are at hand, and the effect of every vision. . . . I will speak, and the word that I shall speak shall come to pass; it shall be no more prolonged.’ ‘They of the house of Israel say, The vision that he seeth is for many days to come, and he prophesieth of the times that are far off. Therefore say unto them, Thus saith the Lord God; There shall none of My words be prolonged any more, but the word which I have spoken shall be done.’ Ezekiel 12:21–25, 27, 28.” The Great Controversy, 393.
Eräs osa Hesekielin profetiasta oli niin ikään uskoville voiman ja lohdutuksen lähde: ”Ja minulle tuli Herran sana, ja se kuului: Ihmislapsi, mikä on tämä sananlasku, jota teillä on Israelin maassa ja joka kuuluu näin: Päivät pitkittyvät, ja jokainen näky raukeaa? Sano heille sen tähden: Näin sanoo Herra, Herra.... Päivät ovat lähellä, ja jokaisen näyn täyttymys.... Minä puhun, ja se sana, minkä minä puhun, toteutuu; se ei enää viivy.” ”Israelin heimo sanoo: Näky, jonka hän näkee, koskee päiviä, jotka ovat kaukana tulevaisuudessa, ja hän ennustaa ajoista, jotka ovat kaukana. Sano sen tähden heille: Näin sanoo Herra, Herra: Ei yksikään minun sanoistani enää viivy, vaan sana, jonka minä puhun, toteutuu.” Hesekiel 12:21–25, 27, 28.” Suuri taistelu, 393.
The period of the sealing of the one hundred and forty-four thousand, as represented by the Advent movement of 1840 to 1844, represents the period of time in the last days, when “the effect of every vision” “shall come to pass.” The prophetic history of the first woe, laid upon the prophetic history of the second woe, identifies the prophetic history of the third woe, which is the prophetic history of the sealing of the one hundred and forty-four thousand. It is also the history of 1840 to 1844. It is also the history where the work of the messenger who prepares the way for the Messenger of the Covenant is accomplished. It is the history where the two horns of the earth beast go through a transition from the sixth unto the “eighth” that “is of the seven”. It is the history where the two prophets are slain in the street, in chapter eleven of Revelation.
Sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen ajanjakso, sellaisena kuin sitä kuvaa adventtiliike vuosina 1840–1844, edustaa viimeisten päivien ajanjaksoa, jolloin ”jokaisen näyn täyttymys” ”toteutuu”. Ensimmäisen vitsauksen profeetallinen historia, asetettuna toisen vitsauksen profeetallisen historian päälle, yksilöi kolmannen vitsauksen profeetallisen historian, joka on sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen profeetallinen historia. Se on myös vuosien 1840–1844 historia. Se on myös se historia, jossa liiton Enkelille tien valmistavan sanansaattajan työ saatetaan päätökseen. Se on se historia, jossa maasta nousevan pedon kaksi sarvea käyvät läpi siirtymän kuudennesta siihen ”kahdeksanteen”, joka ”on niiden seitsemän joukosta”. Se on se historia, jossa ne kaksi profeettaa surmataan kadulla Ilmestyskirjan yhdestoista luvussa.
Just as significant though, is the fact that because God’s word never fails, in conjunction with the principle that all the prophets are speaking more of the last days than any other period, on September 11, 2001 the “prophetic days are at hand” where the “words that” God has spoken “will come to pass,” and “it shall be no more prolonged.”
Yhtä merkittävä on kuitenkin se tosiasia, että koska Jumalan sana ei koskaan petä, ja yhdessä sen periaatteen kanssa, että kaikki profeetat puhuvat viimeisistä päivistä enemmän kuin mistään muusta ajanjaksosta, 11. syyskuuta 2001 ”profetian päivät ovat käsillä”, jolloin ne ”sanat”, jotka Jumala on puhunut, ”käyvät toteen”, eikä se ”enää viivy”.
The rebellion of 1863 assigned Laodicean Adventism to wander in the wilderness until they were all dead. The Lord returned to that history on September 11, 2001 as He had done with ancient Israel at Kadesh.
Vuoden 1863 kapina määräsi laodikealaisen adventismin vaeltamaan erämaassa, kunnes he kaikki olivat kuolleet. Herra palasi tuohon historiaan 11. syyskuuta 2001, niin kuin Hän oli tehnyt muinaiselle Israelille Kaadeksessa.
The first visit to Kadesh produced the rebellion of the ten spies, and brought the time of wandering in the wilderness. At the end of the forty years, they returned to Kadesh, and it was there that Moses struck the Rock a second time and was prevented from entering into the Promised Land, but they went in with Joshua. September 11, 2001, identifies the last generation, and God will no longer prolong His Word.
Ensimmäinen käynti Kadesissa synnytti kymmenen vakoojan kapinan ja toi mukanaan erämaavaelluksen ajan. Neljänkymmenen vuoden päättyessä he palasivat Kadesiin, ja siellä Mooses löi Kalliota toisen kerran, minkä vuoksi häneltä estettiin pääsy Luvattuun maahan, mutta he menivät sinne Joosuan kanssa. Syyskuun 11. päivä 2001 yksilöi viimeisen sukupolven, eikä Jumala enää pitkitä Sanaansa.
We will address this fact in the next article.
Käsittelemme tätä seikkaa seuraavassa artikkelissa.
“The history of the wilderness life of Israel was chronicled for the benefit of the Israel of God to the close of time. God’s dealings with the wanderers of the desert in all their marchings to and fro, in their exposure to hunger, thirst, and weariness, and in the striking manifestations of his power for their relief, are a divine parable, fraught with warning and instruction for his people in all ages. The varied experience of the Hebrews was a school of preparation for their promised home in Canaan. God would have his people in these last days review with humble hearts, and teachable spirits, the fiery trials through which ancient Israel passed, that they may be instructed in their preparation for the heavenly Canaan.
Israelin erämaavaelluksen historia kirjoitettiin muistiin Jumalan Israelin hyödyksi ajan loppuun saakka. Jumalan menettelytavat autiomaan vaeltajien kanssa kaikissa heidän edes takaisin kulkemisissaan, heidän altistuessaan nälälle, janolle ja uupumukselle sekä hänen voimansa vaikuttavat ilmestymiset heidän avukseen ovat jumalallinen vertaus, täynnä varoitusta ja opetusta hänen kansalleen kaikkina aikoina. Heprealaisten monivaiheinen kokemus oli valmistava koulu heidän luvattua kotiaan, Kanaania, varten. Jumala tahtoo, että hänen kansansa näinä viimeisinä päivinä nöyrin sydämin ja opetettavin mielin tarkastelee niitä tulisia koetuksia, joiden kautta muinainen Israel kulki, jotta he saisivat opetusta valmistautuessaan taivaallista Kanaania varten.
“The rock which, smitten by the command of God, sent forth its living waters, was a symbol of Christ, smitten and bruised that by his blood a fountain might be prepared for the salvation of perishing man. As the rock had been once smitten, so Christ was to be ‘once offered, to bear the sins of many.’ But when Moses rashly smote the rock at Kadesh, the beautiful symbol of Christ was marred. Our Saviour was not to be sacrificed a second time. As the great offering was made but once, it is only necessary for those who seek the blessings of his grace to ask in Jesus’ name,—to pour forth the heart’s desires in penitential prayer. Such prayer will bring before the Lord of hosts the wounds of Jesus, and then will flow forth afresh the life-giving blood, symbolized by the flowing of the living water for thirsting Israel.
”Kallio, joka Jumalan käskystä lyötynä antoi elävät vetensä, oli Kristuksen vertauskuva, lyödyn ja ruhjotun, jotta hänen verensä kautta voitaisiin valmistaa lähde hukkuvan ihmiskunnan pelastukseksi. Niin kuin kalliota oli lyöty kerran, samoin Kristuksen tuli olla ”kerran uhrattuna, ottaakseen pois monien synnit”. Mutta kun Mooses uhkarohkeasti löi kalliota Kaadeksessa, Kristuksen kaunis vertauskuva turmeltui. Vapahtajaamme ei ollut määrä uhrata toistamiseen. Koska tuo suuri uhri annettiin vain kerran, niiden, jotka etsivät hänen armonsa siunauksia, tarvitsee ainoastaan pyytää Jeesuksen nimessä — vuodattaa sydämensä toiveet katuvassa rukouksessa. Sellainen rukous tuo sotajoukkojen Herran eteen Jeesuksen haavat, ja silloin elämää antava veri virtaa jälleen esiin, kuten elävän veden virtaaminen janoiselle Israelille vertauskuvallisesti osoitti.”
“Only by living faith in God, and humble obedience to his commands, can man hope to meet the divine approval. On the occasion of that mighty miracle at Kadesh, Moses, wearied with the continual murmuring and rebellion of the people, lost sight of his Almighty Helper; he heeded not the command, ‘Speak ye unto the rock, and it shall give forth its waters;’ and without the divine strength he was left to mar his record with an exhibition of passion and human weakness. The man who should, and might have stood pure, firm, and unselfish to the close of his work, was overcome at last. God was dishonored before the congregation of Israel, when he might have been honored, and his name glorified.
Vain elävän uskon kautta Jumalaan ja nöyrän kuuliaisuuden kautta hänen käskyjään kohtaan ihminen voi toivoa saavansa jumalallisen hyväksynnän. Tuon suuren ihmeen tapahtuessa Kaadeksessa Mooses, kansan lakkaamattoman napinan ja kapinoinnin uuvuttamana, kadotti näkyvistään kaikkivaltiaan Auttajansa; hän ei ottanut varteen käskyä: ”Puhukaa kalliolle, niin se antaa vetensä”; ja ilman jumalallista voimaa hänen annettiin turmella elämäntyönsä osoittamalla kiivautta ja inhimillistä heikkoutta. Mies, jonka olisi tullut ja joka olisi voinut pysyä puhtaana, lujana ja epäitsekkäänä työnsä loppuun asti, joutui viimein tappiolle. Jumalaa häväistiin Israelin seurakunnan edessä, vaikka häntä olisi voitu kunnioittaa ja hänen nimensä kirkastaa.
“The judgment immediately pronounced against Moses was most cutting and humiliating,—that he with rebellious Israel must die before crossing the Jordan. But shall man assert that the Lord dealt severely with his servant for that one offense? God had honored Moses as he had honored no other man then living. He had vindicated his cause again and again. He had heard his prayers, and had spoken with him face to face, as a man speaketh with a friend. Just in proportion to the light and knowledge which Moses had enjoyed, was his criminality increased.” Signs of the Times, October 7, 1880.
”Moosesta vastaan välittömästi langetettu tuomio oli mitä tuskallisin ja nöyryyttävin: hänen oli kapinallisen Israelin kanssa kuoltava ennen Jordanin ylittämistä. Mutta rohkeneeko ihminen väittää, että Herra menetteli ankarasti palvelijaansa kohtaan tuon yhden rikkomuksen tähden? Jumala oli kunnioittanut Moosesta niin kuin hän ei ollut kunnioittanut ketään muuta silloin elossa olevaa ihmistä. Hän oli yhä uudelleen puolustanut hänen asiaansa. Hän oli kuullut hänen rukouksensa ja puhunut hänen kanssaan kasvoista kasvoihin, niin kuin mies puhuu ystävänsä kanssa. Aivan siinä määrin kuin Mooses oli saanut valoa ja tietoa, lisääntyi myös hänen syyllisyytensä.” Signs of the Times, 7. lokakuuta 1880.