The one-hundred and forty-four thousand are represented as those who are purified by the Messenger of the Covenant, and the great multitude are represented by the white robes of martyrdom. The first of the two sacred periods of the last days identifies the work of the messenger who prepares the way for the Messenger of the Covenant, and the second period represents the work of Elijah. The first period represents the investigative judgment of the living of Laodicean Adventism and the second period represents the executive judgment of modern Rome.

Sataneljäkymmentäneljätuhatta esitetään niiksi, jotka Liiton Sanansaattaja puhdistaa, ja suuri joukko esitetään marttyyriuden valkoisissa vaatteissa. Näistä kahdesta viimeisten päivien pyhästä ajanjaksosta ensimmäinen yksilöi sen sanansaattajan työn, joka valmistaa tien Liiton Sanansaattajalle, ja toinen ajanjakso kuvaa Elian työtä. Ensimmäinen ajanjakso kuvaa laodikealaisen adventismin elävien tutkivaa tuomiota, ja toinen ajanjakso kuvaa nykyisen Rooman toimeenpanevaa tuomiota.

The “sign” to flee the cities in the last days has been misunderstood by Laodicean Adventism. Sister White informs us the destruction of Jerusalem from 66 to 70 AD provides an illustration of the warning sign for God’s people in the last days.

Viimeisten päivien ”merkki” paeta kaupungeista on ymmärretty väärin Laodikean adventismin piirissä. Sisaret White ilmoittaa meille, että Jerusalemin hävitys vuosina 66–70 jKr. tarjoaa havainnollistuksen varoitusmerkistä Jumalan kansalle viimeisinä päivinä.

“The time is not far distant, when, like the early disciples, we shall be forced to seek a refuge in desolate and solitary places. As the siege of Jerusalem by the Roman armies was the signal for flight to the Judean Christians, so the assumption of power on the part of our nation in the decree enforcing the papal sabbath will be a warning to us. It will then be time to leave the large cities, preparatory to leaving the smaller ones for retired homes in secluded places among the mountains.” Testimonies, volume 5, 464.

”Aika ei ole kaukana, jolloin meidän, varhaisten opetuslasten tavoin, on pakko etsiä turvapaikkaa autioista ja yksinäisistä seuduista. Niin kuin Jerusalemin piiritys roomalaisten sotajoukkojen toimesta oli merkki paolle Juudean kristityille, samoin vallan omaksuminen meidän kansakuntamme taholta siinä asetuksessa, joka panee täytäntöön paavillisen sapatin, on oleva meille varoitus. Silloin on aika lähteä suurista kaupungeista valmistautuen jättämään myös pienemmät kaupungit vetäytyäksemme syrjäisiin koteihin vuorten kätköissä olevissa eristetyissä paikoissa.” Testimonies, osa 5, s. 464.

The siege of Jerusalem which was the sign to flee was the first siege brought by Cestius. Cestius therefore represented a threat that was temporarily removed, for once he set the siege, he then withdrew mysteriously, and historians have never been able to determine his logic for doing so.

Jerusalemin piiritys, joka oli merkki paeta, oli ensimmäinen Cestiuksen toimeenpanema piiritys. Cestius edusti näin ollen uhkaa, joka poistui tilapäisesti, sillä kerran asetettuaan piirityksen hän sitten vetäytyi salaperäisesti, eivätkä historioitsijat ole koskaan kyenneet määrittämään hänen menettelynsä logiikkaa.

“After the Romans under Cestius had surrounded the city, they unexpectedly abandoned the siege when everything seemed favorable for an immediate attack.” The Great Controversy, 31.

”Kun Cestiuksen johtamat roomalaiset olivat piirittäneet kaupungin, he luopuivat piirityksestä odottamatta juuri silloin, kun kaikki näytti olevan välittömälle hyökkäykselle suotuisaa.” Suuri taistelu, 31.

In the 1880’s and 1890’s Senator Henry W. Blair from New Hampshire introduced a series of bills in Congress to designate Sunday as the National Day of Rest. These bills were commonly referred to as “Blair Sunday Bills.” Senator Blair was a strong advocate for observing Sunday as a day of rest and religious observance. He believed that a uniform day of rest would have positive moral and social effects on American society. While his efforts gained some support, especially from religious groups, they also faced opposition, including concerns about the separation of church and state.

1880- ja 1890-luvuilla New Hampshiren senaattori Henry W. Blair esitti kongressissa joukon lakiehdotuksia, joiden tarkoituksena oli määrätä sunnuntai kansalliseksi lepopäiväksi. Näistä lakiehdotuksista käytettiin yleisesti nimitystä ”Blairin sunnuntailait”. Senaattori Blair kannatti voimakkaasti sunnuntain viettämistä lepo- ja uskonnonharjoituksen päivänä. Hän uskoi, että yhtenäisellä lepopäivällä olisi myönteisiä moraalisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Vaikka hänen pyrkimyksensä saivat jonkin verran kannatusta, erityisesti uskonnollisten ryhmien taholta, ne kohtasivat myös vastustusta, mukaan lukien huolenaiheet kirkon ja valtion erottamisesta.

This was the first attempt to pass Sunday legislation in the history of the earth beast that was destined to speak as a dragon when it ultimately will pass a Sunday law. It was these series of Blair bills that A. T. Jones, one of the messengers of the 1888 General Conference session, went into the halls of Congress and so eloquently opposed. After a few attempts Senator Blair lost the momentum for his push for a National Day of Rest. In direct connection with that history, and the implications of a National Day of Rest (Sunday), the historical record of the counsel of Ellen White can be reviewed.

Tämä oli ensimmäinen yritys säätää sunnuntailainsäädäntöä sen maapetona tunnetun vallan historiassa, jonka oli määrä puhua lohikäärmeen tavoin, kun se lopulta säätää sunnuntailain. Juuri näitä Blairin lakiesitysten sarjoja vastaan A. T. Jones, yksi vuoden 1888 yleiskokouksen sanansaattajista, astui kongressin saleihin ja vastusti niitä niin kaunopuheisesti. Muutamien yritysten jälkeen senaattori Blair menetti ajamansa Kansallisen Lepopäivän hankkeen vauhdin. Suorassa yhteydessä tähän historiaan ja Kansallisen Lepopäivän (sunnuntain) merkityssisältöön voidaan tarkastella Ellen Whiten neuvon historiallista todistusaineistoa.

What is found in the review of her warnings of the Sunday law, is serious and widely misunderstood in Laodicean Adventism. In the context of needing to be out of the cities, which in the passage just cited, she wrote that, “it will then be time to leave the large cities, preparatory to leaving the smaller ones for retired homes in secluded places among the mountains.” She repeatedly taught that God’s people needed to live in the country, but her counsels on the subject of country living before 1888 places her direction to leave the cities in the context that in the near future God’s people would need to leave the cities. After 1888, in her written direction concerning country living, she never deviated from the counsel that we should already be out of the cities.

Se, mitä hänen sunnuntailakia koskevien varoitustensa tarkastelussa ilmenee, on vakavaa ja laajalti väärinymmärrettyä laodikealaisessa adventismissa. Siinä yhteydessä, että kaupungeista on lähdettävä pois, hän kirjoitti juuri lainatussa kohdassa: ”silloin on aika lähteä suurista kaupungeista, valmistautuen lähtemään pienemmistäkin syrjäisiin koteihin yksinäisissä paikoissa vuorten keskelle.” Hän opetti toistuvasti, että Jumalan kansan tuli asua maaseudulla, mutta hänen ennen vuotta 1888 antamansa neuvot maaseudulla asumisesta asettavat hänen kehotuksensa lähteä kaupungeista siihen asiayhteyteen, että lähitulevaisuudessa Jumalan kansan olisi lähdettävä kaupungeista. Vuoden 1888 jälkeen hän ei maaseudulla asumista koskevissa kirjallisissa ohjeissaan koskaan poikennut neuvosta, että meidän tulisi jo olla poissa kaupungeista.

The Blair National Day of Rest bills that arrived in history were the “sign” to leave the cities, and though the Blair bills lost the momentum necessary to accomplish the task, and withdrew into the darkness of history, the “sign” to flee had been given. It had been given at the historical waymark of the first siege, that was brought by Cestius. The soon-coming Sunday law is represented by the siege of Titus, and if any Laodicean Adventists are still in the cities when that siege arrives, they will die with the wicked.

Historiaan tulleet Blairin kansallisen lepopäivän lakiesitykset olivat se ”merkki”, jonka perusteella tuli lähteä kaupungeista, ja vaikka Blairin lakiesitykset menettivät tehtävän toteuttamiseen tarvittavan voiman ja vetäytyivät historian pimeyteen, ”merkki” paeta oli annettu. Se oli annettu ensimmäisen piirityksen historiallisessa tienviitassa, jonka toi Cestius. Pian tulevaa sunnuntailakia edustaa Tituksen piiritys, ja jos ketkään laodikealaiset adventistit ovat yhä kaupungeissa, kun tuo piiritys saapuu, he kuolevat jumalattomien kanssa.

There are two prophetic periods in the last days. They are separated by the soon-coming Sunday law. The first period is the investigative judgment of the living in Laodicean Adventism, and the second period is the executive judgment of the whore of Rome. Those two periods are repeatedly illustrated, for it is in those two periods that the parable of the ten virgins is fulfilled to the very letter, as it was in Millerite history. The tarrying time in the parable is the tarrying time of Habakkuk chapter two, so the two periods we are considering were also illustrated by Habakkuk chapter two. The parable of the ten virgins, and Habakkuk chapter two, were fulfilled to the very letter in Millerite history, and when they were, Ezekiel chapter twelve, verses twenty-one to twenty-eight was also fulfilled.

Viimeisinä päivinä on kaksi profeetallista ajanjaksoa. Ne erottaa toisistaan pian tuleva sunnuntailaki. Ensimmäinen ajanjakso on elävien tutkiva tuomio Laodikean adventismissa, ja toinen ajanjakso on Rooman porton toimeenpaneva tuomio. Nämä kaksi ajanjaksoa havainnollistetaan toistuvasti, sillä juuri noina kahtena ajanjaksona kymmenen neitsyen vertaus täyttyy kirjaimellisesti, niin kuin se täyttyi milleriläisessä historiassa. Vertauksen viipymisen aika on Habakukin toisen luvun viipymisen aika, joten myös Habakukin toinen luku havainnollisti näitä kahta ajanjaksoa, joita tarkastelemme. Kymmenen neitsyen vertaus ja Habakukin toinen luku täyttyivät kirjaimellisesti milleriläisessä historiassa, ja kun niin tapahtui, myös Hesekielin luvun kaksitoista jakeet kaksikymmentäyksi–kaksikymmentäkahdeksan täyttyivät.

The last eight verses from Ezekiel chapter twelve, identify a time when the “effect of every vision” will be fulfilled, at a time when God would “no longer prolong” His visions. The two periods of history that are repeated so often and identify the investigative judgment of the living in Laodicean Adventism, and the executive judgment of the whore of Tyre, is the prophetic period where every vision within the Bible reaches its perfect and final fulfillment. In that period the one hundred and forty-four thousand are established, and they represent the class that does not die, and live until Christ returns. In Luke chapter twenty-one Christ identifies a “sign” that identifies when that generation has arrived.

Hesekielin kahdentoista luvun kahdeksan viimeistä jaetta osoittavat ajan, jolloin ”jokaisen näyn toteutuminen” käy toteen, aikana jolloin Jumala ei ”enää pitkittäisi” näkyjään. Ne kaksi historian ajanjaksoa, jotka toistuvat niin usein ja jotka osoittavat elävien tutkivan tuomion Laodikean adventismissa sekä Tyyron porton toimeenpanevan tuomion, muodostavat sen profeetallisen ajanjakson, jossa jokainen Raamatun näky saavuttaa täydellisen ja lopullisen täyttymyksensä. Tänä aikana sataneljäkymmentäneljätuhatta vahvistetaan, ja he edustavat sitä joukkoa, joka ei kuole, vaan elää Kristuksen paluuseen asti. Luukkaan kahdennessakymmenennessä ensimmäisessä luvussa Kristus osoittaa ”merkin”, joka ilmaisee, milloin tuo sukupolvi on saapunut.

In the two histories represented by the “sign” to flee, as set forth by Christ in connection with the abomination of desolation, two periods are marked, and their beginning and endings have a “sign” at the beginning of the period and “signs” at the ending. The “sign” that Christ identified as representing the final generation who would live until He came in the clouds is the evidence that we are now in the final generation of earth’s history.

Niissä kahdessa historiallisessa tapahtumakulussa, joita pakenemiskäskyä tarkoittava ”merkki” edustaa, niin kuin Kristus esitti sen hävityksen kauhistuksen yhteydessä, osoitetaan kaksi ajanjaksoa, ja niiden alkuja ja loppuja osoittavat ajanjakson alussa oleva ”merkki” ja lopussa olevat ”merkit”. Se ”merkki”, jonka Kristus osoitti kuvaavan sitä viimeistä sukupolvea, joka eläisi siihen asti, kun Hän tulee pilvissä, on todiste siitä, että me elämme nyt maan historian viimeisessä sukupolvessa.

In Luke chapter twenty-one, Jesus identifies the history from the three and a half years trampling down and destruction of literal Jerusalem from the year 66 unto the year 70, unto the end of the three and a half years of trampling down of spiritual Jerusalem that began in 538 and ended in 1798.

Luukkaan evankeliumin luvussa kaksikymmentäyksi Jeesus osoittaa historian ulottuvan kirjaimellisen Jerusalemin tallaamisen ja hävityksen kolmesta ja puolesta vuodesta vuodesta 66 vuoteen 70 aina hengellisen Jerusalemin tallaamisen kolmen ja puolen vuoden loppuun saakka, joka alkoi vuonna 538 ja päättyi vuonna 1798.

And when ye shall see Jerusalem compassed with armies, then know that the desolation thereof is nigh. Then let them which are in Judaea flee to the mountains; and let them which are in the midst of it depart out; and let not them that are in the countries enter thereinto. For these be the days of vengeance, that all things which are written may be fulfilled. But woe unto them that are with child, and to them that give suck, in those days! for there shall be great distress in the land, and wrath upon this people. And they shall fall by the edge of the sword, and shall be led away captive into all nations: and Jerusalem shall be trodden down of the Gentiles, until the times of the Gentiles be fulfilled. Luke 21:20–24.

Mutta kun näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen ympäröimä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka ovat Juudeassa, paetkoot vuorille; ja ne, jotka ovat sen keskellä, lähtekööt pois; älköötkä ne, jotka ovat maaseudulla, menkö sinne. Sillä nämä ovat koston päivät, että kaikki, mikä on kirjoitettu, kävisi täytäntöön. Mutta voi raskaina olevia ja imettäviä niinä päivinä! sillä maassa on oleva suuri ahdistus ja viha tätä kansaa kohtaan. Ja he kaatuvat miekan terään, ja heidät viedään vankeina kaikkien kansojen sekaan; ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Luukas 21:20–24.

The “times” of the Gentiles trampling down Jerusalem is in the plural, for it represents the trampling down of literal Jerusalem that ended in the year 70, and the trampling down of spiritual Jerusalem that ended in 1798. The Gentiles represent both paganism and papalism, and it is those two powers that are the subject of the vision in the question of Daniel chapter eight, that asks, “How long.”

Pakanain ”ajat”, jolloin he tallaavat Jerusalemia, on monikossa, sillä se kuvaa sekä kirjaimellisen Jerusalemin tallaamista, joka päättyi vuonna 70, että hengellisen Jerusalemin tallaamista, joka päättyi vuonna 1798. Pakanat edustavat sekä pakanuutta että paavillisuutta, ja juuri nämä kaksi valtaa ovat Danielin kahdeksannen luvun näyssä esitetyn kysymyksen ”Kuinka kauan” kohteena.

Then I heard one saint speaking, and another saint said unto that certain saint which spake, How long shall be the vision concerning the daily sacrifice, and the transgression of desolation, to give both the sanctuary and the host to be trodden under foot? Daniel 8:13.

Sitten minä kuulin erään pyhän puhuvan, ja toinen pyhä sanoi sille pyhälle, joka puhui: Kuinka kauan kestää näky jokapäiväisestä uhrista ja hävityksen rikkomuksesta, joka antaa sekä pyhäkön että sotajoukon tallattavaksi? Daniel 8:13.

The “times of the Gentiles” in Luke chapter twenty-one, is referring to the twenty-five hundred and twenty years of God’s vengeance upon the northern kingdom which began in 723 BC and concluded in 1798. The year 538 marks when the man of sin stood in the holy place and proclaimed that he was God, thus dividing the period into two equal periods of twelve hundred and sixty years. The second period of twelve hundred and sixty years is the same history that is marked as concluding in Luke chapter twenty-one, verse twenty-four, when the “times of the Gentiles” was fulfilled. In the historical narrative that Jesus is identifying for His disciples verse twenty-four brings the testimony given to the disciples to the “time of the end” in 1798. From there Jesus begins to identify the “signs” associated with the Millerite movement.

Luukkaan evankeliumin luvussa kaksikymmentäyksi mainitut ”pakanain ajat” viittaavat Jumalan pohjoista valtakuntaa vastaan kohdistaman koston kahteentuhanteen viiteensataan kahteenkymmeneen vuoteen, joka alkoi vuonna 723 eKr. ja päättyi vuonna 1798. Vuosi 538 merkitsee ajankohtaa, jolloin synnin ihminen seisoi pyhässä paikassa ja julisti olevansa Jumala, jakaen siten tämän ajanjakson kahteen yhtä pitkään, tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen vuoden pituiseen osaan. Jälkimmäinen tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen vuoden jakso on sama historia, jonka Luukkaan evankeliumin luvun kaksikymmentäyksi jakeessa kaksikymmentäneljä osoitetaan päättyvän, kun ”pakanain ajat” täyttyivät. Siinä historiallisessa kertomuksessa, jonka Jeesus osoittaa opetuslapsilleen, jae kaksikymmentäneljä vie opetuslapsille annetun todistuksen ”lopun aikaan” vuonna 1798. Siitä eteenpäin Jeesus alkaa osoittaa niitä ”merkkejä”, jotka liittyvät milleriläiseen liikkeeseen.

And there shall be signs in the sun, and in the moon, and in the stars; and upon the earth distress of nations, with perplexity; the sea and the waves roaring; Men’s hearts failing them for fear, and for looking after those things which are coming on the earth: for the powers of heaven shall be shaken. And then shall they see the Son of man coming in a cloud with power and great glory. And when these things begin to come to pass, then look up, and lift up your heads; for your redemption draweth nigh. Luke 21:25–28.

Ja on oleva merkkejä auringossa ja kuussa ja tähdissä; ja maan päällä kansoilla ahdistus ja neuvottomuus, kun meri ja aallot pauhaavat; ihmiset menehtyvät pelosta ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivasten voimat järkkyvät. Ja silloin he saavat nähdä Ihmisen Pojan tulevan pilvessä voimassa ja suuressa kirkkaudessa. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän lunastuksenne on lähellä. Luuk. 21:25–28.

Jesus states that “there shall be signs,” and He identifies them as signs in the sun and moon, and in the stars, the distress of nations, the powers of heaven being shaken and then the Son of man comes in a cloud. All these “signs,” were fulfilled in the Millerite history.

Jeesus sanoo, että ”on oleva merkkejä”, ja Hän määrittelee ne merkeiksi auringossa ja kuussa ja tähdissä, kansojen ahdistukseksi, taivaan voimien järkkymiseksi, ja sitten Ihmisen Poika tulee pilvessä. Kaikki nämä ”merkit” täyttyivät milleriläisessä historiassa.

“Prophecy not only foretells the manner and object of Christ’s coming, but presents tokens by which men are to know when it is near. Said Jesus: ‘There shall be signs in the sun, and in the moon, and in the stars.’ Luke 21:25. ‘The sun shall be darkened, and the moon shall not give her light, and the stars of heaven shall fall, and the powers that are in heaven shall be shaken. And then shall they see the Son of man coming in the clouds with great power and glory.’ Mark 13:24–26. The revelator thus describes the first of the signs to precede the second advent: ‘There was a great earthquake; and the sun became black as sackcloth of hair, and the moon became as blood.’ Revelation 6:12.

”Profetia ei ainoastaan ennusta Kristuksen tulemisen tapaa ja tarkoitusta, vaan esittää myös tunnusmerkit, joista ihmisten on määrä tietää, milloin se on lähellä. Jeesus sanoi: ’Auringossa, kuussa ja tähdissä on oleva merkkejä.’ Luuk. 21:25. ’Aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.’ Mark. 13:24–26. Ilmestysten näkijä kuvaa näin ensimmäisen niistä merkeistä, joiden oli määrä edeltää toista adventtia: ’Tuli suuri maanjäristys; aurinko meni mustaksi niin kuin karvainen säkkikangas, ja kuu muuttui vereksi.’ Ilm. 6:12.”

“These signs were witnessed before the opening of the nineteenth century. In fulfillment of this prophecy there occurred, in the year 1755, the most terrible earthquake that has ever been recorded. . ..

„Nämä merkit nähtiin ennen yhdeksännentoista vuosisadan alkua. Tämän profetian täyttymykseksi tapahtui vuonna 1755 hirvittävin maanjäristys, joka on koskaan merkitty muistiin....”

“Twenty-five years later appeared the next sign mentioned in the prophecy—the darkening of the sun and moon. What rendered this more striking was the fact that the time of its fulfillment had been definitely pointed out. In the Saviour’s conversation with His disciples upon Olivet, after describing the long period of trial for the church,—the 1260 years of papal persecution, concerning which He had promised that the tribulation should be shortened,—He thus mentioned certain events to precede His coming, and fixed the time when the first of these should be witnessed: ‘In those days, after that tribulation, the sun shall be darkened, and the moon shall not give her light.’ Mark 13:24. The 1260 days, or years, terminated in 1798. A quarter of a century earlier, persecution had almost wholly ceased. Following this persecution, according to the words of Christ, the sun was to be darkened. On the 19th of May, 1780, this prophecy was fulfilled. . ..

”Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin ilmestyi seuraava profetiassa mainittu merkki — auringon ja kuun pimeneminen. Tämän teki vielä huomattavammaksi se seikka, että sen täyttymisen aika oli selvästi osoitettu. Vapahtajan keskustelussa opetuslastensa kanssa Öljymäellä, kuvattuaan ensin seurakunnan pitkän koetuksen ajan — ne 1260 vuotta paavillista vainoa, joista Hän oli luvannut, että ahdistus lyhennettäisiin — Hän mainitsi näin tietyt Hänen tulemustaan edeltävät tapahtumat ja vahvisti ajan, jolloin ensimmäinen niistä oli nähtävä: ’Niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa.’ Mark. 13:24. Ne 1260 päivää eli vuotta päättyivät vuonna 1798. Neljännesvuosisata aikaisemmin vaino oli lähes kokonaan lakannut. Tämän vainon jälkeen, Kristuksen sanojen mukaan, auringon tuli pimetä. Toukokuun 19. päivänä 1780 tämä profetia täyttyi....”

“Christ had bidden His people watch for the signs of His advent and rejoice as they should behold the tokens of their coming King. ‘When these things begin to come to pass,’ He said, ‘then look up, and lift up your heads; for your redemption draweth nigh.’ He pointed His followers to the budding trees of spring, and said: ‘When they now shoot forth, ye see and know of your own selves that summer is now nigh at hand. So likewise ye, when ye see these things come to pass, know ye that the kingdom of God is nigh at hand.’ Luke 21:28, 30, 31.” The Great Controversy, 304, 306–308.

”Kristus oli kehottanut kansaansa valvomaan Hänen tulemuksensa merkkejä ja iloitsemaan nähdessään tulevan Kuninkaansa ennusmerkit. ”Kun nämä alkavat tapahtua”, Hän sanoi, ”katsokaa ylös ja nostakaa päänne, sillä teidän lunastuksenne lähestyy.” Hän viittasi seuraajilleen kevään puhkeaviin puihin ja sanoi: ”Kun ne jo puhkeavat lehteen, te näette ja ymmärrätte itsestänne, että kesä on jo lähellä. Samoin te, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.” Luuk. 21:28, 30, 31.” Suuri taistelu, 304, 306–308.

The triple application of the three Rome’s identify that in the trampling down of Jerusalem by pagan Rome and then by papal Rome, the trampling down of the sanctuary and the host by modern Rome was represented by a period of either twelve hundred and sixty days (pagan Rome), or twelve hundred and sixty prophetic years (papal Rome). The symbolic twelve hundred and sixty days (forty-two months) identifying the period of modern Rome’s persecution of God’s faithful people will be each period with a singular “sign” that identifies the time of flight for the faithful of that period. Each of the three periods ends with a manifestation of several “signs,” not a singular “sign” as at the beginning of the period.

Kolmen Rooman kolminkertainen sovellus osoittaa, että Jerusalemin tallaaminen pakanallisen Rooman ja sitten paavillisen Rooman toimesta sekä pyhäkön ja sotajoukon tallaaminen nykyisen Rooman toimesta esitettiin ajanjaksona, joka oli joko tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää (pakanallinen Rooma) tai tuhat kaksisataa kuusikymmentä profeetallista vuotta (paavillinen Rooma). Symboliset tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää (neljäkymmentäkaksi kuukautta), jotka ilmaisevat nykyisen Rooman Jumalan uskollisen kansan vainon ajanjakson, tulevat kunkin ajanjakson osalta liittymään yhteen ainoaan ”merkkiin”, joka osoittaa tuon ajanjakson uskollisille pakenemisen ajan. Kukin näistä kolmesta ajanjaksosta päättyy useiden ”merkkien” ilmenemiseen, ei yhteen ainoaan ”merkkiin” niin kuin ajanjakson alussa.

“It is at midnight that God manifests His power for the deliverance of His people. The sun appears, shining in its strength. Signs and wonders follow in quick succession. The wicked look with terror and amazement upon the scene, while the righteous behold with solemn joy the tokens of their deliverance. Everything in nature seems turned out of its course. The streams cease to flow. Dark, heavy clouds come up and clash against each other. In the midst of the angry heavens is one clear space of indescribable glory, whence comes the voice of God like the sound of many waters, saying: ‘It is done.’ Revelation 16:17.” The Great Controversy, 636.

”Keskiyöllä Jumala ilmaisee voimansa kansansa vapauttamiseksi. Aurinko ilmestyy loistaen täydellä voimallaan. Merkit ja ihmeet seuraavat toisiaan nopeasti. Jumalattomat katsovat näkyä kauhun ja hämmästyksen vallassa, kun taas vanhurskaat näkevät vapautuksensa merkit juhlallisin mielin iloiten. Kaikki luonnossa näyttää poikenneen radaltaan. Virrat lakkaavat virtaamasta. Tummat, raskaat pilvet nousevat ja törmäävät toisiinsa. Raivokkaiden taivaiden keskellä on yksi kirkas alue, jonka sanoin kuvaamaton kirkkaus loistaa, ja sieltä kuuluu Jumalan ääni, monien vetten pauhun kaltainen, sanoen: ’Se on tapahtunut.’ Ilmestys 16:17.” Suuri taistelu, s. 636.

The period of the executive judgment upon the whore of Rome begins with the lifting up of the ensign that identifies that God’s other flock that is still in Babylon should flee. That period ends with “signs and wonders.” That period begins with the “second voice” of Revelation chapter eighteen, and it ends with the voice of God. Of course, the first and second voices of Revelation chapter eighteen is the voice of Christ. The first voice identifies the beginning of the investigative judgment of the living Laodicean Adventist church, and the second voice identifies the end of that period, but also marks the beginning of the executive judgment upon the whore of Rome.

Rooman porttoon kohdistuvan toimeenpanevan tuomion ajanjakso alkaa lipun korottamisella, joka osoittaa, että Jumalan muun lauman, joka yhä on Babylonissa, tulee paeta. Tuo ajanjakso päättyy ”merkkeihin ja ihmeisiin”. Tuo ajanjakso alkaa Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun ”toisella äänellä”, ja se päättyy Jumalan ääneen. Tietenkin Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun ensimmäinen ja toinen ääni on Kristuksen ääni. Ensimmäinen ääni osoittaa elävän laodikealaisen adventtikirkon tutkivan tuomion alun, ja toinen ääni osoittaa tuon ajanjakson lopun, mutta merkitsee myös Rooman porttoon kohdistuvan toimeenpanevan tuomion alkua.

The complete history is governed by the week in which Christ confirmed the covenant, and the soon-coming Sunday law is typified as the middle waymark as typified by the cross. Both histories possess the signature of Alpha and Omega, for the beginning and ending in either history is represented by God’s voice. They also represent the truth, for the middle waymark is the rebellion of the Sunday law, and the Hebrew word “truth” was created with the first, thirteenth and last letters of the Hebrew alphabet. The first voice of Revelation chapter eighteen is the voice of Christ, the last voice is the voice of God, and the voice in the middle, also being the voice of God, is also where the rebellion of the thirteenth letter is represented by the earth beast “speaking” as a dragon, as represented in Revelation chapter THIRTEEN.

Koko historiaa hallitsee se viikko, jonka aikana Kristus vahvisti liiton, ja pian tuleva sunnuntailaki on esikuvallisesti kuvattu keskimmäisenä tienviittana, niin kuin risti oli sen esikuva. Molemmissa historioissa on Alfa ja Oomega -tunnusmerkki, sillä kummankin historian alku ja loppu esitetään Jumalan äänen kautta. Ne edustavat myös totuutta, sillä keskimmäinen tienviitta on sunnuntailain kapina, ja heprean sana ”totuus” muodostettiin heprealaisen aakkoston ensimmäisestä, kolmattatoista ja viimeisestä kirjaimesta. Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun ensimmäinen ääni on Kristuksen ääni, viimeinen ääni on Jumalan ääni, ja keskellä oleva ääni, joka myös on Jumalan ääni, on samalla se kohta, jossa kolmattatoista kirjainta koskeva kapina esitetään maan pedon ”puhuessa” lohikäärmeen tavoin, niin kuin se esitetään Ilmestyskirjan KOLMANNESSATOISTA luvussa.

The ensign at the soon-coming Sunday law represents the “sign” to flee for God’s faithful, but it also identifies that the beginning of the prophetic period that ends with the ensign being lifted up must also have a “sign.” That “sign” is what Jesus identifies as evidence that the last generation of planet earth has arrived. In Luke chapter twenty-one the disciples ask what Christ meant when He identified that the temple was going to be destroyed.

Pian tulevaan sunnuntailakiin liittyvä lippumerkki edustaa Jumalan uskollisille annettua ”merkkiä” paeta, mutta se osoittaa myös, että sen profeetallisen ajanjakson alkamisella, joka päättyy lippumerkin nostamiseen, täytyy niin ikään olla ”merkki”. Tuo ”merkki” on se, minkä Jeesus osoittaa todisteeksi siitä, että maapallon viimeinen sukupolvi on saapunut. Luukkaan evankeliumin luvussa kaksikymmentäyksi opetuslapset kysyvät, mitä Kristus tarkoitti sanoessaan, että temppeli oli määrä hävittää.

And they asked him, saying, Master, but when shall these things be? and what sign will there be when these things shall come to pass? Luke 21:7.

Ja he kysyivät häneltä sanoen: ”Opettaja, milloin tämä sitten tapahtuu, ja mikä on oleva merkki siitä, kun tämä on toteutuva?” Luuk. 21:7.

Jesus then begins to identify the history that leads to the year 70 when the temple and city would be destroyed, and continues on to verse twenty-four where He identifies when the “times” of the Gentiles would be fulfilled.

Jeesus alkaa sitten yksilöidä sitä historian kulkua, joka johtaa vuoteen 70, jolloin temppeli ja kaupunki hävitettäisiin, ja jatkaa jakeeseen kaksikymmentäneljä, jossa Hän osoittaa, milloin pakanoiden ”ajat” täyttyisivät.

And they shall fall by the edge of the sword, and shall be led away captive into all nations: and Jerusalem shall be trodden down of the Gentiles, until the times of the Gentiles be fulfilled. Luke 21:24.

Ja he kaatuvat miekan terään ja joutuvat vankeina vietäviksi kaikkien kansojen sekaan; ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Luuk. 21:24.

The idea that this verse is referring to literal Jerusalem is based upon the Catholic theological foolishness called futurism, that applies symbolic literally and places the fulfillment of the prophecies exclusively at the end of the world. The attack upon the correct application of this verse has been a major attack of Satan throughout the reading of the New Testament. Literal Jerusalem ceased to be the symbol of prophetic Jerusalem in the time of Christ, when literal prophecy changed the spiritual application. This revelation was a major teaching established by the apostle Paul. The trampling down of Jerusalem identifies the twelve hundred and sixty years of papal darkness from the year of 538 to 1798.

Ajatus siitä, että tämä jae viittaisi kirjaimelliseen Jerusalemiin, perustuu katoliseen teologiseen mielettömyyteen, jota kutsutaan futurismiksi ja joka soveltaa symbolista kirjaimellisesti sekä sijoittaa profetioiden täyttymyksen yksinomaan maailman loppuun. Hyökkäys tämän jakeen oikeaa sovellutusta vastaan on ollut Saatanan merkittävä hyökkäys kautta koko Uuden testamentin lukemisen. Kirjaimellinen Jerusalem lakkasi olemasta profeetallisen Jerusalemin symboli Kristuksen aikana, jolloin kirjaimellinen profetia muutti hengellisen sovellutuksen. Tämä ilmoitus oli apostoli Paavalin vahvistama keskeinen opetus. Jerusalemin tallaaminen osoittaa paavillisen pimeyden tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen vuoden ajanjakson vuodesta 538 vuoteen 1798.

But the court which is without the temple leave out, and measure it not; for it is given unto the Gentiles: and the holy city shall they tread under foot forty and two months. Revelation 11:2.

Mutta jätä temppelin ulkopuolella oleva esikartano mittaamatta äläkä mittaa sitä, sillä se on annettu pakanoille; ja pyhää kaupunkia he tallaavat jalkoihinsa neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ilmestys 11:2.

Jerusalem of prophecy ceased to be the symbol of the chosen city at the cross.

Profetian Jerusalem lakkasi olemasta valitun kaupungin vertauskuva ristillä.

“How many there are who feel that it would be a good thing to tread the soil of old Jerusalem, and that their faith would be greatly strengthened by visiting the scenes of the Saviour’s life and death! But old Jerusalem will never be a sacred place until it is cleansed by the refining fire from heaven.” Review and Herald, June 9, 1896.

”Kuinka monia onkaan, jotka ajattelevat, että olisi hyvä astua muinaisen Jerusalemin maaperälle ja että heidän uskonsa vahvistuisi suuresti vierailemalla Vapahtajan elämän ja kuoleman tapahtumapaikoilla! Mutta vanha Jerusalem ei milloinkaan ole oleva pyhä paikka, ennen kuin se puhdistetaan taivaasta tulevalla puhdistavalla tulella.” Review and Herald, 9. kesäkuuta 1896.

Once Jesus led the disciples to the time of the end in 1798 in verse twenty-four, He then introduced the Millerite time when the announcement of the first angel arrived into history.

Kun Jeesus oli jakeessa kaksikymmentäneljä johdattanut opetuslapset lopun aikaan vuoteen 1798, Hän siirtyi sitten milleriittien aikaan, jolloin ensimmäisen enkelin julistus tuli osaksi historiaa.

And there shall be signs in the sun, and in the moon, and in the stars; and upon the earth distress of nations, with perplexity; the sea and the waves roaring; Men’s hearts failing them for fear, and for looking after those things which are coming on the earth: for the powers of heaven shall be shaken. And then shall they see the Son of man coming in a cloud with power and great glory. And when these things begin to come to pass, then look up, and lift up your heads; for your redemption draweth nigh. Luke 21:25–28.

Ja on oleva merkkejä auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja maan päällä kansoilla ahdistus ja neuvottomuus, kun meri ja aallot pauhaavat; ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa, sillä taivasten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä voimalla ja suurella kirkkaudella. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän lunastuksenne lähestyy. Luuk. 21:25–28.

The signs that introduced the Millerite history were fulfilled in agreement with the never-failing power of God’s Word.

मिलराइट इतिहासको प्रारम्भ गराउने चिन्हहरू परमेश्‍वरको वचनको कहिल्यै नचुक्ने शक्तिसँग मेल खाँदै पूरा भए।

“The signs in the sun, moon, and stars have been fulfilled.” Review and Herald, November 22, 1906.

”Merkit auringossa, kuussa ja tähdissä ovat täyttyneet.” Review and Herald, 22. marraskuuta 1906.

We will continue Luke chapter twenty-one in the next article.

Jatkamme Luukkaan evankeliumin kahdeskymmenensimmäistä lukua seuraavassa artikkelissa.

“December 16, 1848, the Lord gave me a view of the shaking of the powers of the heavens. I saw that when the Lord said ‘heaven,’ in giving the signs recorded by Matthew, Mark, and Luke, He meant heaven, and when He said ‘earth’ He meant earth. The powers of heaven are the sun, moon, and stars. They rule in the heavens. The powers of earth are those that rule on the earth. The powers of heaven will be shaken at the voice of God. Then the sun, moon, and stars will be moved out of their places. They will not pass away, but be shaken by the voice of God.

”16. joulukuuta 1848 Herra antoi minulle näyn taivaan voimien järkkymisestä. Näin, että kun Herra antaessaan Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan tallentamat merkit sanoi ”taivas”, Hän tarkoitti taivasta, ja kun Hän sanoi ”maa”, Hän tarkoitti maata. Taivaan voimat ovat aurinko, kuu ja tähdet. Ne hallitsevat taivaissa. Maan voimat ovat ne, jotka hallitsevat maan päällä. Taivaan voimat järkkyvät Jumalan äänen vaikutuksesta. Silloin aurinko, kuu ja tähdet siirtyvät paikoiltaan. Ne eivät katoa, vaan Jumalan ääni järkyttää niitä.

“Dark, heavy clouds came up and clashed against each other. The atmosphere parted and rolled back; then we could look up through the open space in Orion, whence came the voice of God. The Holy City will come down through that open space. I saw that the powers of earth are now being shaken and that events come in order. War, and rumors of war, sword, famine, and pestilence are first to shake the powers of earth, then the voice of God will shake the sun, moon, and stars, and this earth also. I saw that the shaking of the powers in Europe is not, as some teach, the shaking of the powers of heaven, but it is the shaking of the angry nations.” Early Writings, 41.

”Tummat, raskaat pilvet nousivat ja törmäsivät toisiaan vastaan. Ilmakehä aukeni ja vieri syrjään; sitten saattoi katsoa ylös Orionissa olevan avoimen tilan kautta, josta Jumalan ääni kuului. Pyhä kaupunki tulee laskeutumaan alas tuon avoimen tilan kautta. Minulle näytettiin, että maan vallat järkkyvät nyt ja että tapahtumat seuraavat toisiaan järjestyksessä. Sota ja sanomat sodista, miekka, nälänhätä ja rutto järkyttävät ensin maan valtoja; sitten Jumalan ääni järkyttää aurinkoa, kuuta ja tähtiä sekä myös tätä maata. Minulle näytettiin, että valtojen järkkyminen Euroopassa ei ole, niin kuin jotkut opettavat, taivaan valtojen järkkyminen, vaan se on vihastuneiden kansakuntien järkkyminen.” Early Writings, 41.