The Book of Daniel - Number Twelve

Jumalan inspiroimassa sanassa kahdesti toistettu sana tai ilmaus on toisen enkelin sanoman vertauskuva.

Yön ”pimeydessä” Nebukadnessar näki unta kuvapatsaasta, mutta hän ei kyennyt palauttamaan unta mieleensä. Yöllisessä unessa hän näki unta kuvapatsaasta, mutta uni kuvapatsaasta oli hänen ymmärrykselleen yhtä pimeä kuin se yö, jona hän oli sen nähnyt.

Nebukadnessarin kuvapatsasunesta annetun koetuksen tarkoituksena oli osoittaa, kuka kykenee antamaan oikean profeetallisen kuvauksen pimeyteen verhoutuneesta kuvapatsaasta sekä tulkinnan unen sisällöstä. Toisen enkelin sanoma, johon Milleriittien historiassa yhtyi Keskiyön huudon sanoma, oli saanut esikuvansa Eliassa Karmelinvuoren kamppailussa. Sekin oli koetus, joka toisi ilmi paitsi sen, kuka oli tosi Jumala, myös sen, kuka oli tosi profeetta. William Miller, jonka sisar White nimenomaisesti sanoo olleen Elian esikuva, edusti Eliaa Karmelinvuorella. Kuitenkaan edustettuna ei ollut niinkään William Miller itse kuin ne profeetallisen tulkinnan säännöt, jotka hänet oli johdatettu ymmärtämään. Karmelinvuorella miespuolisen jumalan Baalin profeetat ja naispuolisen jumalattaren Astarten profeetat osoitettiin vääriksi profeetoiksi. Milleriittien historiassa protestanttiset kirkot osoitettiin vääriksi profeetoiksi, kuten Karmelinvuori oli esikuvallisesti ilmaissut.

Kun protestanttiset kirkot ilmaisivat hylkäävänsä William Millerin profeetallisen tulkinnan säännöt, niistä tuli Rooman tyttäriä. Profeetallisesti tytär on äitinsä kuva. Se koetus, jossa protestantit epäonnistuivat milleriläisessä historiassa, oli se koetus, joka yksilöi ja tuotti pedon kuvan (tyttären). Juuri siinä todellisen protestantismin sarvi ilmeni vastakohtana luopioprotestantismin sarvelle. Nebukadnessar vaati tulkintaa, ja näin tehdessään hän kaitselmuksellisesti oli osallisena sekä väärien että tosi profeettojen ilmenemisen tuottamisessa.

Koetusaikojen päättyessä se ero, joka oli osoitettu Karmelinvuorella ja 22. lokakuuta 1844, havainnollistettiin myös Danielin kirjan toisessa luvussa. Karmelinvuoren, milleriläisen historian ja Nebukadnessarin kuvapatsasunen kolmen profeetallisen esityksen painopiste on oikeassa profeetallisessa tulkinnassa, jota edustavat Elia, Miller ja Daniel. Unen tulkinta on se sanoma, joka avataan siinä historiassa, jossa kaksi profeettojen luokkaa tulee ilmi.

Karmelinvuorella Elia esitti koetuksen, eikä hänen esittämänsä koetus ollut ainoastaan tarkoitettu ilmaisemaan, kuka oli tosi Jumala, vaan myös sen, kuka oli tosi profeetta. Danielin kirjan toisessa luvussa juuri kaldealaiset määrittelevät koetuksen, joka paljasti eron toden ja väärän välillä. He selittävät, että tulkinta, jota Nebukadnessar etsii, voidaan saada tietoon vain Jumalan kautta eikä ihmisten avulla. He valittivat myös, että Nebukadnessarin ja hänen uskonnollisten viisaidensa välinen suhde oli virheellinen, kun he sanovat, että ”mitä kuningas vaatii, on harvinaista”. He toivovat, että kuningas, joka edustaa valtiota, pysyisi erossa uskonnollisesta alueesta, jonka suhteen heidän on ymmärretty olevan auktoriteetteja. He eivät vastusta kirkon ja valtion yhdistämisen periaatteita, vaan he vastustavat sitä, että Nebukadnessar, valtiota edustaen, vaatii saavansa hallita kirkkoa. Heille kirkon ja valtion välinen suhde olisi hyväksyttävä, jos uskonnolliset johtajat hallitsisivat valtiota. Pedon kuvan koetus on se, jossa me ratkaisemme iankaikkisen kohtalomme — samoin kuin Nebukadnessarin unikuva — se on elämän ja kuoleman koetus.

Kun Daniel valaistaan ymmärtämään tuon vielä tuntemattoman patsaan unen elämän- ja kuolemantilannetta, hän edustaa niiden sadan neljänkymmenenneljän tuhannen valistumista siihen tosiasiaan, että he elävät kolmivaiheisen koetusprosessin toisen ja näkyvän koetuksen historian aikana. Mutta Daniel ei ainoastaan edusta niitä, jotka ovat valinneet syödä oikean ruokavalion ja siten läpäisseet ensimmäisen koetuksen, vaan hän edustaa myös sitä inhimillistä edustajaa, jolle Jumala oli antanut erityisen ymmärryksen raamatullisesta profetiasta.

Vaikka kaikki neljä uskollista heprealaista läpäisivät ruokavaliokoetuksen, Daniel valittiin näkyjen ja unien sanansaattajaksi. Daniel edustaa profeetallista sanansaattajaa, jollaisena häntä edustavat Elia, Johannes Kastaja, Johannes Ilmestyksensaaja, William Miller ja Future for America. Profeetallista sanansaattajaa ei koskaan eroteta profeetallisesta koetuksesta.

Kristuksen aikana ne, jotka hylkäsivät Johanneksen todistuksen, eivät voineet hyötyä Jeesuksesta. Milleriläisessä historiassa ne, jotka hylkäsivät ensimmäisen sanoman (jota William Miller edusti), eivät voineet hyötyä toisesta sanomasta. Kummassakin historiassa uskolliset eivät käsittäneet, mihin koetusprosessi oli johtamassa. Opetuslapset kieltäytyivät näkemästä ristiä, vaikka heille oli selvästi sanottu, että sen tuli tapahtua. Milleriläiset eivät voineet nähdä suurta pettymystä. Daniel, kun Arjok ilmoitti hänelle Nebukadnessarin patsasuneen liittyvistä elämän ja kuoleman olosuhteista, ei tiennyt, mikä unen sisältö oli tai mihin patsaskoetus oli johtamassa. Hän tiesi ainoastaan, että kyseessä oli elämän ja kuoleman tilanne. Daniel tarvitsi sen vuoksi aikaa ymmärtääkseen selityksen.

Daniel oli osoittanut uskoa siihen ruokavalioon (menetelmään), jonka hän oli päättänyt omaksua ensimmäisessä koetuksessa. Sen tähden hänelle annettiin aikaa, niin kuin opetuslapsille Kristuksen aikana. Se aika, joka opetuslapsille annettiin, oli Kristuksen kuoleman, hautaamisen, ylösnousemuksen ja hänen ensimmäisen taivaaseenastumisensa välinen ajanjakso, ennen kuin Hän kohtasi opetuslapset Emmauksen tiellä ja sitten jälleen yläsalissa. Sitten ajan päättyessä Hän puhalsi heidän päälleen Pyhän Hengen.

Hesekiel profetoi, ja kuolleet luut tulivat yhteen. Sitten Hesekiel profetoi jälleen, ja Pyhä Henki puhallettiin vastamuodostuneisiin ruumiisiin, ja ne nousivat pystyyn suurena sotajoukkona. Kun Kristus puhalsi opetuslasten päälle, Hän avasi heidän ymmärryksensä.

Kaikki profeetat puhuvat maailman lopusta, eikä Daniel ole poikkeus. Aika, jota hän pyysi, oli ajanjakso, jonka kuluessa hän saattoi saada valaistusta. Milleriläisten odotusaika ulottui ensimmäisestä pettymyksestä siihen asti, kunnes he ymmärsivät olevansa viipymisen ajassa yhteydessä Matteuksen kahdennenkymmenennenviidennen luvun ja Habakukin toisen luvun profetioihin. Viipymisen ajan historia Milleriläisten historiassa täyttyi toisen enkelin sanoman aikana. Danielin toinen luku esittää samaa historiaa, joten hänen aikapyyntönsä on profeetallisesti yhdenmukainen Milleriläisten viipymisen ajan kanssa. Sen tähden Danielin aikapyyntö ja Milleriläisten viipymisen aika kuvaavat sadanneljänkymmenenneljännentuhannen viipymisen aikaa, joka alkoi 18. heinäkuuta 2020.

Danielin pyyntö saada aikaa ymmärtääkseen Nebukadnessarin patsasunen merkitys esitetään Ilmestyskirjan luvussa yksitoista niiksi kolmeksi ja puoleksi päiväksi, joiden ajan kaksi todistajaa makaa kuolleena kadulla. Ilmestyskirjan yhdentoista luvun kolmen ja puolen päivän historiassa, noiden kolmen ja puolen päivän, jotka vertauskuvallisesti edustavat profeetallista erämaata, kuuluu ääni, joka huutaa. Ihmisääni, jota Puolustaja käyttää herättääkseen kuivat, kuolleet luut ja saattaakseen ne elämään, esitetään Danielissa, jolle annetaan profeetallinen ilmestys siitä, mikä uni oli ja mitä se edusti. Erämaassa huutavalle äänelle on annettu profeetallinen ymmärrys unista ja näyistä, kuten Daniel edustaa. Ääni huutaa ja siten osoittaa, että sille on annettu keskiyön huudon sanoma, ja huuto annetaan keskiyöllä, mikä edustaa pimeyttä.

Syvimmässä pimeydessä keskiyöllä äänelle (Daniel) annettiin ymmärrys sanomasta, joka oli verhottu pimeyteen. Äänelle (Hesekiel) annettu käsky on profetoida kuolleille kuiville luille. Kun hän tekee niin, Puolustaja puhalletaan kadulla makaavien kuolleiden päälle, ja heidät ”virvoitetaan”. Mutta virvoitus toteutuu ainoastaan rukouksen kautta. Rukous on tienviitta niiden kuolleiden kuivien luiden virvoittamisen historiassa, jotka on surmattu kadulla. Daniel edustaa profeetallisesti tuota tienviittaa juuri siinä asianmukaisessa kohdassa, jossa tienviitta tunnistetaan.

Koska Daniel uskoi siihen ravintoon, jonka hän oli valinnut syödäkseen, hänet johdatettiin sen jälkeen näkyvään koettelemusprosessiin, joka edellytti häntä käyttämään sitä menetelmää, jota hänen ruokavalionsa edusti: ensin lupaamaan, että hänen Jumalansa ilmoittaisi unen ja selittäisi sen, ja sen jälkeen esittämään tuon unen kuninkaalle. Hänellä oli oikea ravinto eli oikea menetelmä, ja sitten hänen tuli näkyvästi ilmaista uskonsa esittämällä sanoma Nebukadnessarin kuvapatsas-unesta, joka oli täydellisessä ”pimeydessä”. Hänen seuraava toimintansa oli hänen uskonsa näkyvä ilmentymä, sillä silloin hän sovelsi sitä jumalallista kaavaa, joka kuuluu Jumalan kansalle silloin, kun he joutuvat pimeyteen.

Nebukadnessarin yöllisen unen sisällön pimeyden ahdistamana Daniel liittyi kolmen toverinsa kanssa yhteen ja rukoili.

Sitten Daniel palkittiin Häneltä, joka ”tietää, mitä pimeydessä on”. Sunnuntailainsäädäntöä edistävä liike etenee pimeydessä, ja niiden, jotka ovat tunnustautuneet nauttimaan jumalallista ravintoa, tulee havaita pedon kuvan muodostuminen, joka valmistelee uskonnollisen ja poliittisen perustan paavillisen vallan merkin toimeenpanemiselle.

Danielin toinen luku ei yksinomaan yksilöi toisen enkelin historiaa milleriittien historiassa, vaan vielä suoranaisemmin se havainnollistaa toisen enkelin historiaa kolmannen enkelin liikkeessä. Nebukadnessarin kuvapatsasta koskevan unen koetuksessa edustuu pedon kuvan koetus. Jumalan kansan profeetalliset askeleet heidän herätessään lähestyvän sunnuntailain elämää ja kuolemaa koskeviin olosuhteisiin osoitetaan hyvin täsmällisesti Danielin ja Ilmestyskirjan kirjoissa.

Daniel edustaa sen historian sanansaattajaa, jossa kuvapatsasunen elämän tai kuoleman sanoma lähtee liikkeelle. Hän pysyy sillä ruokavaliolla, jonka hän on tullut ymmärtämään, ja uskossa hän lausuu, että Jumala voi tehdä näyn tunnetuksi, mutta hän pyytää aikaa. Aika on viipymisen aika. Viipymisen ajan päättyessä hänelle annetaan tieto siitä, mitä Nebukadnessarin pimeässä unessa oli, mutta ei ainoastaan sitä. Hän ei ainoastaan saa ymmärrystä kuvapatsasunesta, joka on pedon kuvaa ja siihen liittyvää koetusta kuvaava esikuva, vaan hän myös ylistää Jumalaa viipymisen ajan lopussa siitä, että Jumala ”antaa viisaille viisautta ja ymmärtäväisille tietoa. Hän paljastaa syvät ja salatut asiat; hän tietää, mitä pimeydessä on, ja valo asuu hänen tykönänsä.”

Daniel asettaa tässä ylistyksensä siihen yhteyteen, että on tapahtunut ”tiedon lisääntyminen”, sillä hän, joka kahdennessatoista luvussa osoittaa, että ”viisaat” ymmärtävät ”tiedon lisääntymisen”, ylistää myös Jumalaa siitä, että Hän oli antanut ”viisautta” ja ”tietoa” ”viisaille”. Hän viittaa suoraan viisaisiin neitsyihin ja yhdistää oman aikansa viipymisen aikaan. Hän sijoittaa toisessa luvussa olevan vertauskuvan suoraan Matteuksen kahdenkymmenennenviidennen luvun viipymisen ajan täydelliseen täyttymykseen kolmannen enkelin liikkeessä. Vielä merkittävämpi on se tosiasia, että Ilmestyskirja osoittaa, että juuri ennen armonaikansa päättymistä Johannesta käskettiin olemaan sinetöimättä Danielin ja Ilmestyskirjan kirjojen profetioiden sanoja, sillä ne ovat sama kirja.

Aika, jolloin Danielin ja Ilmestyskirjan profetiat on avattava, on kymmenen neitsyen vertauksen viivytyksen aika, ja tuota aikaa kuvataan Danielin pyynnöllä saada aikaa. Hänen pyyntöään saada aikaa seurasi rukous, jonka on tapahduttava ennen kuolleiden kuivien luiden ylösnousemusta. Sinä ajanjaksona, jolloin tiedon lisääntyminen ja pimeyden peittämän unikuvan ymmärtäminen paljastettiin, Jumala teki Danielille jotakin muutakin. ”Hän paljastaa syvät ja salatut asiat.” Keskiyön huudon historian salattu asia on Ilmestyskirjan profetia, joka avataan juuri ennen kuin koetusaika päättyy. Tuo ”syvä ja salattu” asia on ”totuus”.

Totuudesta tulee se profeetallinen avain, joka avataan Danielin edustamalle sanansaattajalle ja joka mahdollistaa ”seitsemän ukkosen” kätketyn historian tunnistamisen. Kätketty historia on kolmen tienviitan historia. Ensimmäinen on pettymys ja viimeinen on pettymys, niin kuin milleriläisessä historiassa havainnollistetaan. Heprealainen sana, joka on käännetty sanalla ”totuus”, on ”Ihmeellisen Kielitieteilijän” muodostama heprean aakkoston ensimmäisen, kolmattatoista ja viimeisen kirjaimen yhdistelmästä. Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen, ja Hän on ”totuus”. Sen sanan rakenne, jonka ”Ihmeellinen Kielitieteilijä” muodosti, osoittaa ne kolme profeetallista tienviittaa, jotka ovat ”seitsemän ukkosen” kätketty historia ja jotka oli määrä sinetöidä siihen asti, kunnes Daniel pyysi ”aikaa” ja meni rukoilemaan.

18. heinäkuuta 2020 koettu pettymys oli ensimmäinen tienviitta, ja se havainnollistaa pettymystä, joka liittyy kolmesta tienviitasta viimeiseen, joka on sunnuntailaki. Keskimmäinen kirjain, kolmastoista kirjain, on kapinan vertauskuva, ja se on seitsemän ukkosen salatun historian keskimmäisen tienviitan vertauskuva. Kapinaa edustavat tyhmät neitsyet keskiyön huudon aikana, sillä keskiyön huuto on 18. heinäkuuta 2020:n, keskiyön huudon ja pian tulevan sunnuntailain muodostaman kolmivaiheisen historian keskimmäinen tienviitta. Heti kun on keskiyö, aika siirtyy kolmanteentoista tuntiin, jolloin tyhmien neitsyiden näkyvä ilmentymä tulee osoitetuksi siinä, että he tunnistavat, ettei heillä ole kultaista öljyä.

Ilmestyskirjan yhdennentoista luvun symbolisessa ”erämaassa”, noiden ”kolmen ja puolen päivän” aikana, Jumalan kansa esitetään olevan kirouksen ”seitsemän ajan” symbolisessa historiassa. Tämän ajanjakson lopussa heidän tulee tunnistaa, että heidät on hajotettu, että he ovat tehneet syntiä, että heidän isänsä ovat tehneet syntiä, että he ovat vaeltaneet Jumalaa vastaan ja että Jumala on vaeltanut heitä vastaan. Tämän tunnustamisen tulee johtaa heidät rukoilemaan 3. Mooseksen kirjan kahdennenkymmenennen kuudennen luvun rukous. Tämä tunnustaminen, että heidän täytyy rukoilla 3. Mooseksen kirjan kahdennenkymmenennen kuudennen luvun rukous, on profeetallisessa sopusoinnussa Danielin rukouksen kanssa Danielin kirjan toisen luvun yhteydessä, ja sitä havainnollistaa Danielin rukous yhdeksännessä luvussa. Syy siihen, että Daniel rukoili 3. Mooseksen kirjan kahdennenkymmenennen kuudennen luvun rukouksen yhdeksännessä luvussa, perustui siihen, että hän ymmärsi olevansa Jeremian profetian mukaisten Jumalan kansan vankeuden seitsemänkymmenen vuoden lopussa.

Nu samoj sepdek jaroj reprezentas la historion de la sigelado de la popolo de Dio. Tiuj sepdek jaroj reprezentas la purigadon de Malaĥi ĉapitro tri kaj la du purigadojn de la templo fare de Kristo. Ili reprezentas la historion de la provo de la bildo de la besto. Tiu historio komenciĝis la 11-an de septembro 2001 kaj finiĝas ĉe la baldaŭ venonta dimanĉa leĝo. Je la fino de tiu simbola sepdekjara periodo, Daniel serĉas “prokrastan tempon”, por ke li povu preĝi. Lia preĝo estis respondita, kiam la fina sekreto de profetaĵo estis malkaŝita al li. Tiu malkaŝo venis dum la veraj protestantaj homoj de Dio ankoraŭ estis en la “dezerto” dum la tempo de disĵetado post la 18-a de julio 2020. En tiu tempo la “vero” estis malkaŝita al la “voĉo krianta en la dezerto”.

Jatkamme Danielin toista lukua seuraavassa artikkelissa.