We are considering the line of Ezekiel chapter thirty-seven, which first identifies the sounding of the seventh trumpet and the message to Laodicea, that brings about the army of the one hundred and forty-four thousand. Then Ezekiel repeats and enlarges upon that line by introducing the joining of the two sticks of the northern and southern kingdoms of Israel, as an illustration of the process by-which Divinity and humanity are joined during the time of the sounding of the Seventh Trumpet. Once the two nations are joined together as one nation, Ezekiel identifies that they have a king over them, and then he addresses the everlasting covenant that is the covenant accomplished with the one hundred and forty-four thousand, while emphasizing those last day covenant people would have God’s sanctuary in their midst for eternity.
Tarkastelemme Hesekielin kirjan kolmannenkymmenennenseitsemännen luvun ajatuslinjaa, joka ensin yksilöi seitsemännen pasuunan soimisen ja Laodikealle osoitetun sanoman, joka saa aikaan sadan neljänkymmenenneljän tuhannen armeijan. Sitten Hesekiel toistaa tämän ajatuslinjan ja laajentaa sitä esittämällä Israelin pohjoisen ja eteläisen valtakunnan kahden sauvan yhteenliittämisen kuvauksena siitä prosessista, jossa jumaluus ja ihmisyys liitetään yhteen seitsemännen pasuunan soimisen aikana. Kun nämä kaksi kansakuntaa on liitetty yhdeksi kansaksi, Hesekiel osoittaa, että heillä on yksi kuningas ylitseen, ja sitten hän käsittelee iankaikkista liittoa, joka on se liitto, joka saatetaan voimaan sadan neljänkymmenenneljän tuhannen kanssa, samalla korostaen, että noilla viimeisten päivien liittokansalaisilla olisi Jumalan pyhäkkö keskellään iankaikkisesti.
We have added to that line, the work of John measuring the temple in 1844, thus typifying the final measuring that began on September 11, 2001. That measuring is also addressed by Zechariah, who includes that the measuring takes place when God once again chooses Jerusalem as the city to place His name. We are drawing a simile between the components that make up the temple, and the two sticks of the northern and southern kingdoms of Israel. The work of Christ in bringing together His Divinity with the humanity of the one hundred and forty-four thousand is represented in the two prophecies of the twenty-five hundred and twenty years of scattering brought upon the northern and southern kingdoms, in conjunction with the prophecy of twenty-three hundred years.
Olemme lisänneet tuohon linjaan Johanneksen työn temppelin mittaamisessa vuonna 1844, kuvaten siten esikuvallisesti lopullista mittaamista, joka alkoi 11. syyskuuta 2001. Tähän mittaamiseen viittaa myös Sakarja, joka esittää, että mittaaminen tapahtuu silloin, kun Jumala jälleen valitsee Jerusalemin kaupungiksi, johon Hän asettaa nimensä. Vedämme vertauksen temppelin muodostavien osatekijöiden ja Israelin pohjoisen ja eteläisen valtakunnan kahden sauvan välille. Kristuksen työ, jossa Hän yhdistää jumaluutensa sadan neljänkymmenenneljän tuhannen ihmisyyteen, esitetään kahdessa profetiassa niistä kahdestatuhannestaviidestäsadastakahdestakymmenestä hajottamisen vuodesta, jotka kohtasivat pohjoista ja eteläistä valtakuntaa, yhdessä kahdentuhannenkolmensadan vuoden profetian kanssa.
To identify what the sticks of Ezekiel represent in the work of the gospel requires a basic understanding of the gospel. Christ accepted our fallen flesh after four thousand years of inherited weakness, which were passed unto Him through Mary. As our Example, He demonstrated that by the exercising of His will, to be surrendered unto His Father’s will, we can overcome as He overcame, by exercising our will in subjection to His will. Our will is employed, either for good or evil in our brain, which is the citadel of the soul.
Jotta voitaisiin tunnistaa, mitä Hesekielin sauvat edustavat evankeliumin työssä, on välttämätöntä ymmärtää evankeliumi peruspiirteissään. Kristus otti päälleen meidän langenneen lihamme neljän tuhannen vuoden perityn heikkouden jälkeen; tämä heikkous oli tullut Hänelle Marian kautta. Esikuvanamme Hän osoitti, että käyttämällä tahtoaan Isänsä tahdolle alistettuna me voimme voittaa niin kuin Hän voitti, käyttämällä tahtoamme Hänen tahtonsa alamaisena. Tahtoamme käytetään aivoissamme joko hyvään tai pahaan; aivot ovat sielun linnoitus.
“The student who desires to put the work of two terms into one, should not be permitted to have his own way in this matter. To undertake to do double work means with many, overtaxation of the mind, and a neglect of proper physical exercise. It is not reasonable to suppose that the mind can grasp and digest an oversupply of mental food, and it is as great a sin to overfeed the mind as it is to load the digestive organs, giving the stomach no periods of rest. The brain is the citadel of the whole man, and wrong habits of eating, dressing, or sleeping, affect the brain, and prevent the attaining of that which the student desires,—a good mental discipline. Any part of the body that is not treated with consideration will telegraph its injury to the brain. There should be exercised much patience and perseverance in instructing the youth how to preserve their health. They should become well informed on this matter, that every muscle and organ may be so strengthened and disciplined that in voluntary or involuntary action, the best of health may result, and the brain be invigorated to sustain the taxation of study.” Christian Education, 124.
”Opiskelijaa, joka haluaa suorittaa kahden lukukauden työn yhdessä, ei tule sallia noudattaa tässä asiassa omaa tahtoaan. Kaksinkertaisen työmäärän ottaminen merkitsee monille mielen ylikuormittamista ja asianmukaisen ruumiillisen liikunnan laiminlyömistä. Ei ole järkevää olettaa, että mieli voi käsittää ja sulattaa liiallisen määrän henkistä ravintoa, ja on yhtä suuri synti yliruokkia mieltä kuin kuormittaa ruoansulatuselimiä jättämättä vatsalle lainkaan lepoaikoja. Aivot ovat koko ihmisen linnake, ja väärät tottumukset syömisessä, pukeutumisessa tai nukkumisessa vaikuttavat aivoihin ja estävät saavuttamasta sitä, mitä opiskelija tavoittelee,—hyvää henkistä kuria. Mikä tahansa ruumiin osa, jota ei kohdella huolellisesti, välittää vaurionsa aivoille. Nuorisoa opetettaessa siitä, kuinka heidän tulee varjella terveyttään, on harjoitettava paljon kärsivällisyyttä ja kestävyyttä. Heidän tulee saada tästä asiasta perusteellinen tieto, jotta jokainen lihas ja elin voisi vahvistua ja harjaantua niin, että joko tahdonalaisessa tai tahdosta riippumattomassa toiminnassa seurauksena olisi paras mahdollinen terveys ja aivot vahvistuisivat kestämään opiskelun rasitusta.” Christian Education, 124.
The work of the everlasting covenant is to write God’s law upon our hearts and our minds, and both our heart and our mind is located in the “citadel of our souls,” which is our brain.
Iankaikkisen liiton tehtävänä on kirjoittaa Jumalan laki sydämeemme ja mieleemme, ja sekä sydämemme että mielemme sijaitsevat ”sielumme linnoituksessa”, joka on aivomme.
“The mind of a man or woman does not come down in a moment from purity and holiness to depravity, corruption, and crime. It takes time to transform the human to the divine, or to degrade those formed in the image of God to the brutal or the satanic. By beholding we become changed. Though formed in the image of his Maker, man can so educate his mind that sin which he once loathed will become pleasant to him. As he ceases to watch and pray, he ceases to guard the citadel, the heart, and engages in sin and crime. The mind is debased, and it is impossible to elevate it from corruption while it is being educated to enslave the moral and intellectual powers and bring them in subjection to grosser passions. Constant war against the carnal mind must be maintained; and we must be aided by the refining influence of the grace of God, which will attract the mind upward and habituate it to meditate upon pure and holy things.” Adventist Home, 330.
”Miehen tai naisen mieli ei hetkessä laskeudu puhtaudesta ja pyhyydestä turmeltuneisuuteen, rappioon ja rikokseen. Ihmisen muuttaminen jumalalliseksi tai Jumalan kuvaksi luotujen alentaminen petomaisiksi tai saatanallisiksi vaatii aikaa. Me muutumme sen kaltaisiksi, mitä katselemme. Vaikka ihminen on luotu Luojansa kuvaksi, hän voi niin kasvattaa mielensä, että synti, jota hän kerran inhosi, tulee hänelle mieluisaksi. Kun hän lakkaa valvomasta ja rukoilemasta, hän lakkaa vartioimasta linnoitusta, sydäntä, ja antautuu synnille ja rikokselle. Mieli turmeltuu, ja sitä on mahdotonta kohottaa pois turmeluksesta samalla kun sitä kasvatetaan orjuuttamaan moraaliset ja älylliset kyvyt ja alistamaan ne karkeammille intohimoille. Lihallista mieltä vastaan on käytävä jatkuvaa sotaa; ja me tarvitsemme avuksemme Jumalan armon puhdistavaa vaikutusta, joka vetää mielen ylöspäin ja totuttaa sen mietiskelemään puhtaita ja pyhiä asioita.” Adventist Home, 330.
The “mind,” the “heart,” the “brain” is the “citadel of the soul.” A citadel is a fortress that is to be guarded from the entrance of sin.
“Mieli”, “sydän”, “aivot” ovat “sielun linnoitus”. Linnoitus on varustus, jota on vartioitava synnin pääsyltä.
“In His prayer to the Father, Christ gave to the world a lesson which should be graven on mind and soul. ‘This is life eternal,’ He said, ‘that they might know Thee the only true God, and Jesus Christ, whom Thou hast sent.’ John 17:3. This is true education. It imparts power. The experimental knowledge of God and of Jesus Christ whom He has sent, transforms man into the image of God. It gives to man the mastery of himself, bringing every impulse and passion of the lower nature under the control of the higher powers of the mind. It makes its possessor a son of God and an heir of heaven. It brings him into communion with the mind of the Infinite, and opens to him the rich treasures of the universe.” Christ’s Object Lessons, 114.
”Rukouksessaan Isälle Kristus antoi maailmalle opetuksen, joka tulisi kaivertaa mieleen ja sieluun. ’Ja tämä on iankaikkinen elämä’, Hän sanoi, ’että he tuntevat Sinut, ainoan totisen Jumalan, ja Hänet, jonka Sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.’ Joh. 17:3. Tämä on todellista kasvatusta. Se antaa voimaa. Kokemuksellinen tieto Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, jonka Hän on lähettänyt, muuttaa ihmisen Jumalan kuvaksi. Se antaa ihmiselle vallan itsensä yli saattaen jokaisen alemman luonnon yllykkeen ja intohimon mielen korkeampien voimien hallintaan. Se tekee omistajastaan Jumalan pojan ja taivaan perillisen. Se saattaa hänet yhteyteen Äärettömän mielen kanssa ja avaa hänelle maailmankaikkeuden rikkaat aarteet.” Kristuksen vertaukset, 114.
The “higher powers” are to be employed to control and bring into subjection the “impulses and passions of the lower nature.” The higher powers are located in the mind, and it is “communion with the mind of the Infinite,” that “transforms man into the image of God.” In the sealing time of the one hundred and forty-four thousand the image of the beast is formed in one class and the image of Christ in the other class. What accomplishes the transformation is the connection of minds. Those who have a carnal or fleshly mind as Paul identifies it, form the image of the flesh—the beast. Those who have attained the mind of Christ, form the image of Christ. The promise of the covenant is that we can attain to the mind of Christ at conversion, though we were all born with a carnal mind.
“Ylempiä voimia” on käytettävä “alemman luonnon yllykkeiden ja himojen” hillitsemiseen ja alistamiseen. Ylemmät voimat sijaitsevat mielessä, ja juuri “yhteys Äärettömän mieleen” “muuttaa ihmisen Jumalan kuvaksi”. Sataaneljäkymmentäneljätuhatta koskevan sinetöimisen aikana pedon kuva muodostuu yhdessä luokassa ja Kristuksen kuva toisessa luokassa. Muutoksen saa aikaan mielten yhteys. Ne, joilla on lihallinen mieli, niin kuin Paavali sitä nimittää, muodostavat lihan kuvan — pedon. Ne, jotka ovat saavuttaneet Kristuksen mielen, muodostavat Kristuksen kuvan. Liiton lupaus on, että voimme kääntymyksessä saavuttaa Kristuksen mielen, vaikka me kaikki synnyimme lihallisella mielellä.
Let this mind be in you, which was also in Christ Jesus: Who, being in the form of God, thought it not robbery to be equal with God: But made himself of no reputation, and took upon him the form of a servant, and was made in the likeness of men: And being found in fashion as a man, he humbled himself, and became obedient unto death, even the death of the cross. Philippians 2:5–8.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli: hän, joka oli Jumalan muodossa, ei katsonut saaliikseen olla Jumalan vertainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi; ja havaittuna olennaltaan sellaisena kuin ihminen hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Filippiläiskirje 2:5–8.
We are to have the mind of Christ in us, as it was also in Christ, for we were created in His image. But we do not have that mind, we have a carnal mind, sold under sin.
Meillä tulee olla Kristuksen mieli, niin kuin se oli myös Kristuksessa, sillä meidät luotiin Hänen kuvakseen. Mutta meillä ei ole sitä mieltä; meillä on lihallinen mieli, synnin alaiseksi myyty.
There is therefore now no condemnation to them which are in Christ Jesus, who walk not after the flesh, but after the Spirit. For the law of the Spirit of life in Christ Jesus hath made me free from the law of sin and death. For what the law could not do, in that it was weak through the flesh, God sending his own Son in the likeness of sinful flesh, and for sin, condemned sin in the flesh: That the righteousness of the law might be fulfilled in us, who walk not after the flesh, but after the Spirit. For they that are after the flesh do mind the things of the flesh; but they that are after the Spirit the things of the Spirit. For to be carnally minded is death; but to be spiritually minded is life and peace. Because the carnal mind is enmity against God: for it is not subject to the law of God, neither indeed can be. So then they that are in the flesh cannot please God. But ye are not in the flesh, but in the Spirit, if so be that the Spirit of God dwell in you. Now if any man have not the Spirit of Christ, he is none of his. And if Christ be in you, the body is dead because of sin; but the Spirit is life because of righteousness. Romans 8:1–10.
Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, jotka eivät vaella lihan mukaan, vaan Hengen mukaan. Sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut minut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikko, sen Jumala teki lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden sekä tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täyttyisi meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen mukaan. Sillä niillä, jotka ovat lihan mukaisia, on lihan mieli; mutta niillä, jotka ovat Hengen mukaisia, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta Hengen mieli on elämä ja rauha. Sen tähden, että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan; sillä se ei alistu Jumalan lain alle eikä se voikaan. Jotka siis ovat lihassa, ne eivät voi olla Jumalalle otollisia. Mutta te ette ole lihassa, vaan Hengessä, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta jos jollakulla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta Henki on elämä vanhurskauden tähden. Roomalaiskirje 8:1–10.
To be of the Spirit is life, and to be of the flesh is death. The flesh is the lower nature, it is the source of our feelings. The fleshly lower nature is to be governed by the higher nature, which is accomplished by the exercise of our wills in subjection to the Holy Spirit. Our higher carnal minds can be transformed here and now, but our lower nature must wait for the Second Coming to be changed.
Olla Hengestä on elämää, ja olla lihasta on kuolemaa. Liha on alempi luonto; se on tunteidemme lähde. Lihallisen alemman luonnon tulee olla korkeamman luonnon hallitsema, ja tämä toteutuu, kun tahdonvoimaamme käytetään alistettuna Pyhälle Hengelle. Korkeampi lihallinen mielemme voidaan muuttaa tässä ja nyt, mutta alemman luontomme on odotettava toista tulemista tullakseen muutetuksi.
Ezekiel’s two sticks identify a stick that is represented as the courtyard, and that stick reached its conclusion in 1798. It had been perfectly divided by twelve hundred and sixty years of paganism trampling down the host, and twelve hundred and sixty years of papalism trampling down the host. That stick did not represent the trampling down of God’s sanctuary, for God’s sanctuary was located in the southern kingdom. The host that was trampled down by paganism and papalism, was a human temple, but in relation to the southern kingdom it was the body, and the southern kingdom was where God chose to place the head. The northern kingdom was the body, the southern kingdom was the head.
Hesekielin kaksi sauvaa osoittavat sauvan, joka esitetään esipihana, ja tuo sauva saavutti päätöksensä vuonna 1798. Se oli täydellisesti jaettu tuhanteen kahteensataan kuuteenkymmeneen vuoteen pakanuutta, joka tallasi sotajoukon jalkoihinsa, ja tuhanteen kahteensataan kuuteenkymmeneen vuoteen paaviutta, joka tallasi sotajoukon jalkoihinsa. Tuo sauva ei edustanut Jumalan pyhäkön tallaamista jalkoihin, sillä Jumalan pyhäkkö sijaitsi eteläisessä valtakunnassa. Sotajoukko, jonka pakanuus ja paavius tallasivat jalkoihinsa, oli inhimillinen temppeli, mutta suhteessa eteläiseen valtakuntaan se oli ruumis, ja eteläinen valtakunta oli se paikka, johon Jumala valitsi asettaa pään. Pohjoinen valtakunta oli ruumis, eteläinen valtakunta oli pää.
The northern kingdom’s two divisions of twelve hundred and sixty years, represented the two various tendencies to sin in the body temple, as represented by inherited and cultivated tendencies. Paganism was a symbol of the inherited tendencies of sin in the body temple, and papalism’s adoption of the religion of paganism, represents the cultivated tendencies to sin. In either case, the body temple could not be transformed until the Second Coming, so the stick of the northern kingdom extended only to 1798, and when John was told to measure the temple, that stick was to be left off.
Pohjoisen valtakunnan kaksi tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen vuoden mittaista jaksoa edustivat niitä kahta erilaista taipumusta syntiin ruumiin temppelissä, joita kuvataan perittyinä ja viljeltyinä taipumuksina. Pakanallisuus oli vertauskuva ruumiin temppelissä olevista perityistä synnintaipumuksista, ja paavillisuuden omaksuma pakanallisuuden uskonto edustaa viljeltyjä taipumuksia syntiin. Kummassakaan tapauksessa ruumiin temppeli ei voinut muuttua ennen toista tulemusta, joten pohjoisen valtakunnan sauva ulottui vain vuoteen 1798, ja kun Johannesta käskettiin mittaamaan temppeli, tuo sauva oli jätettävä pois.
The word “conversion,” means a transformation or change from one state or condition to another. When Adam and Eve sinned, they were “converted” from their original state, for they had been created perfect, in the image of God, with the higher powers controlling the lower powers. When they sinned, they were “converted” into a being where the lower powers took ascendancy over the higher powers. They transmitted that condition to all their descendants.
Sana ”kääntymys” tarkoittaa muutosta tai siirtymistä yhdestä tilasta tai olosuhteesta toiseen. Kun Aadam ja Eeva tekivät syntiä, he ”kääntyivät” pois alkuperäisestä tilastaan, sillä heidät oli luotu täydellisinä, Jumalan kuvaksi, niin että korkeammat voimat hallitsivat alempia voimia. Kun he tekivät syntiä, he ”kääntyivät” sellaisiksi olennoiksi, joissa alemmat voimat saivat ylivallan korkeampiin voimiin nähden. He siirsivät tämän tilan kaikille jälkeläisilleen.
In the prophetic relation of Ezekiel’s two sticks, the Lord chose Jerusalem to be the head, the capital where the king resided. It was to be the higher power. In the simile of the two sticks the southern kingdom was the lower power in relation to the higher kingdom in the north. The conversion that is represented when the two sticks were to be joined, required that the southern kingdom was returned to its position as the head. It was to be converted unto the northern kingdom, for it was then joined with the true king of the north, and connected with the throne room of the true northern kingdom.
Hesekielin kahden sauvan profeetallisessa suhteessa Herra valitsi Jerusalemin pääksi, pääkaupungiksi, jossa kuningas asui. Sen tuli olla korkeampi valta. Kahden sauvan vertauksessa eteläinen valtakunta oli alempi valta suhteessa pohjoisen korkeampaan valtakuntaan. Kääntymys, jota kuvattiin siinä, että nämä kaksi sauvaa oli liitettävä yhteen, edellytti, että eteläinen valtakunta palautettiin asemaansa pääksi. Sen tuli kääntyä pohjoisen valtakunnan puoleen, sillä silloin se liittyi pohjoisen todelliseen kuninkaaseen ja yhdistyi todellisen pohjoisen valtakunnan valtaistuinsaliin.
For this reason, the northern kingdom only reached to 1798, and John was told to leave off the courtyard, which only reached to 1798. The southern kingdom would be joined to the stick of the twenty-three hundred years with the arrival of the third angel, but the northern kingdom would end as the combination of divinity and humanity was accomplished within the two apartments of the temple which John then measured. The northern kingdom was connected by the link of forty-six with the southern kingdom, at the arrival of the third angel, but it did not directly connect with 1844, as did the southern kingdom.
Tästä syystä pohjoinen valtakunta ulottui vain vuoteen 1798, ja Johannesta käskettiin jättämään esikartano pois, joka ulottui vain vuoteen 1798. Eteläinen valtakunta liitettäisiin kahdentuhannen kolmensadan vuoden sauvaan kolmannen enkelin saapuessa, mutta pohjoinen valtakunta päättyisi, kun jumaluuden ja ihmisyyden yhdistyminen toteutui temppelin kahdessa osastossa, jotka Johannes silloin mittasi. Pohjoinen valtakunta oli yhdistetty neljänkymmenenkuuden yhdistävän lenkin kautta eteläiseen valtakuntaan kolmannen enkelin saapuessa, mutta se ei liittynyt suoraan vuoteen 1844, niin kuin eteläinen valtakunta.
The southern kingdom was linked with both the temple of forty-six years, and the combination of divinity with humanity represented by the two hundred and twenty years. The northern kingdom in 1798, marked the foundation of the temple of forty-six years, but it there ended, for as the foundation, it represented the flesh which Christ had taken upon Himself, and His flesh was slain from the foundation of the world. All the temples are interchangeable symbols, and the foundation of the forty-six years in 1798, identifies His human flesh, and the conclusion of those forty-six years in 1844, identifies His Divinity.
Eteläinen valtakunta liittyi sekä neljänkymmenenkuuden vuoden temppeliin että jumaluuden ja ihmisyyden yhdistelmään, jota kaksisataakaksikymmentä vuotta edustivat. Pohjoinen valtakunta vuonna 1798 merkitsi neljänkymmenenkuuden vuoden temppelin perustusta, mutta siihen se myös päättyi, sillä perustuksena se edusti lihaa, jonka Kristus oli ottanut päällensä, ja Hänen lihansa teurastettiin maailman perustamisesta asti. Kaikki temppelit ovat toisiinsa vaihdettavia vertauskuvia, ja neljänkymmenenkuuden vuoden perustuksen sijoittuminen vuoteen 1798 osoittaa Hänen inhimillisen lihansa, ja noiden neljänkymmenenkuuden vuoden päättyminen vuonna 1844 osoittaa Hänen jumaluutensa.
The host that was trampled down until 1798 was not God’s sanctuary, though God’s sanctuary was represented as being trampled down in that period of time, but that trampling down was being carried out in the southern kingdom, where God had chosen Jerusalem, to place His sanctuary and name. The host that had been trampled down, represented the Gentiles, it represented the body.
Joukko, jota poljettiin maahan vuoteen 1798 saakka, ei ollut Jumalan pyhäkkö, vaikka Jumalan pyhäkkö esitettiinkin tuona ajanjaksona maahan poljettuna; mutta tuo maahan polkeminen tapahtui eteläisessä valtakunnassa, jossa Jumala oli valinnut Jerusalemin sijoittaakseen sinne pyhäkkönsä ja nimensä. Maahan poljettu joukko edusti pakanoita; se edusti ruumista.
When Adam and Eve sinned, the “seven times” of seven thousand years of humanity being trampled down by sin began. At that point, the Lamb who was slain from the foundation of the world provided skins of lamb to cover the sinful nakedness of humanity. When the trampling down of humanity concluded in 1798, the Lamb, who is the foundation and builder of every sanctified representation of a temple, was again slain. There the northern kingdom, and the human temple represented therein, ended.
Kun Aadam ja Eeva tekivät syntiä, alkoivat ne ”seitsemän aikaa”, ne seitsemän tuhatta vuotta, jolloin synti tallasi ihmiskuntaa maahan. Siinä vaiheessa Karitsa, joka on teurastettu maailman perustamisesta asti, antoi karitsain nahat peittämään ihmiskunnan syntisen alastomuuden. Kun ihmiskunnan maahan tallaaminen päättyi vuonna 1798, Karitsa, joka on jokaisen pyhitetyn temppeliesikuvan perustus ja rakentaja, teurastettiin jälleen. Siihen päättyi pohjoinen valtakunta ja siinä kuvattu inhimillinen temppeli.
1798 was when the counterfeit antichrist was slain after he had given his satanic witness of three and a half prophetic years, which began with his empowerment in the year 538, which was preceded by thirty years of preparation beginning in the year 508. That was a satanic counterfeit of Christ’s thirty years of preparation that began at His birth, which ended at His empowerment, when He was baptized, and thereafter He gave His testimony for three and a half literal years until He reached the point where the Lamb slain from the foundation of the world was crucified. Then was fulfilled His promise that once the temple was destroyed, He would raise it up in three days.
Vuosi 1798 oli se ajankohta, jolloin väärennetty antikristus surmattiin sen jälkeen, kun hän oli antanut saatanallisen todistuksensa kolmen ja puolen profeetallisen vuoden ajan; tämä todistus alkoi hänen valtaannousustaan vuonna 538, jota oli edeltänyt kolmenkymmenen vuoden valmistautumisaika vuodesta 508 alkaen. Tämä oli saatanallinen väärennös Kristuksen kolmestakymmenestä valmistautumisvuodesta, jotka alkoivat Hänen syntymästään ja päättyivät Hänen voitelemiseensa, kun Hänet kastettiin; ja sen jälkeen Hän antoi todistuksensa kolmen ja puolen kirjaimellisen vuoden ajan, kunnes saavutti sen hetken, jolloin maailman perustamisesta asti teurastettu Karitsa ristiinnaulittiin. Silloin täyttyi Hänen lupauksensa, että kun temppeli oli hävitetty, Hän oli nostava sen ylös kolmessa päivässä.
He would be the one that raised up His body temple, for it was the power of His divinity that accomplished the resurrection, for His divinity did not die at the crucifixion, it was His humanity that died on the cross, for it is impossible for God to die.
Hän olisi se, joka pystyttäisi jälleen ruumiinsa temppelin, sillä hänen jumaluutensa voima sai ylösnousemuksen aikaan; sillä hänen jumaluutensa ei kuollut ristiinnaulitsemisessa, vaan hänen ihmisyytensä kuoli ristillä, sillä Jumalan on mahdotonta kuolla.
“‘I am the resurrection, and the life’ (John 11:25). He who had said, ‘I lay down my life, that I might take it again’ (John 10:17), came forth from the grave to life that was in Himself. Humanity died; divinity did not die. In His divinity, Christ possessed the power to break the bonds of death. He declares that He has life in Himself to quicken whom He will.” Selected Messages, book 1, 301.
”Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Joh. 11:25). Hän, joka oli sanonut: ”Minä annan henkeni, että ottaisin sen jälleen” (Joh. 10:17), tuli haudasta esiin siihen elämään, joka oli hänessä itsessään. Ihmisyys kuoli; jumaluus ei kuollut. Jumaluudessaan Kristuksella oli voima murtaa kuoleman kahleet. Hän julistaa, että hänessä itsessään on elämä, jotta hän tekisi eläviksi kenet tahtoo.” Selected Messages, kirja 1, 301.
In 1798, the human temple, the host of the “northern kingdom”, came to a conclusion, for as the symbol of the lower nature, it could not be changed until the resurrection at the Second Coming. It did however identify the foundation of the forty-six years when Christ raised up the temple which could be transformed, represented by the southern kingdom, which was a symbol of the higher powers of the mind, which is transformed the moment a sinner is justified.
Vuonna 1798 ihmistemppeli, ”pohjoisen valtakunnan” sotajoukko, tuli päätökseensä, sillä alempaa luontoa kuvaavana vertauskuvana sitä ei voitu muuttaa ennen ylösnousemusta toisessa tulemuksessa. Se kuitenkin yksilöi niiden neljänkymmenenkuuden vuoden perustan, joiden aikana Kristus pystytti jälleen temppelin, joka voitiin muuttaa, eteläisen valtakunnan edustamana, mikä oli mielen korkeampien voimien vertauskuva; nämä muuttuvat sillä hetkellä, kun syntinen vanhurskautetaan.
“Upon the foundation that Christ Himself had laid, the apostles built the church of God. In the Scriptures the figure of the erection of a temple is frequently used to illustrate the building of the church. Zechariah refers to Christ as the Branch that should build the temple of the Lord. He speaks of the Gentiles as helping in the work: ‘They that are far off shall come and build in the temple of the Lord;’ and Isaiah declares, ‘The sons of strangers shall build up thy walls.’ Zechariah 6:12, 15; Isaiah 60:10.
Sille perustukselle, jonka Kristus itse oli laskenut, apostolit rakensivat Jumalan seurakunnan. Kirjoituksissa temppelin rakentamisen vertausta käytetään usein havainnollistamaan seurakunnan rakentumista. Sakarja viittaa Kristukseen Vesana, jonka oli määrä rakentaa Herran temppeli. Hän puhuu pakanoista työn avustajina: ”Ja kaukana olevat tulevat ja rakentavat Herran temppeliä”; ja Jesaja julistaa: ”Muukalaisten pojat rakentavat sinun muurisi.” Sakarja 6:12, 15; Jesaja 60:10.
“Writing of the building of this temple, Peter says, ‘To whom coming, as unto a living stone, disallowed indeed of men, but chosen of God, and precious, ye also, as lively stones, are built up a spiritual house, an holy priesthood, to offer up spiritual sacrifices, acceptable to God by Jesus Christ.’ 1 Peter 2:4, 5.
Kirjoittaessaan tämän temppelin rakentamisesta Pietari sanoo: ”Tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu ja kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle otollisia.” 1. Piet. 2:4, 5.
“In the quarry of the Jewish and the Gentile world the apostles labored, bringing out stones to lay upon the foundation. In his letter to the believers at Ephesus, Paul said, ‘Now therefore ye are no more strangers and foreigners, but fellow citizens with the saints, and of the household of God; and are built upon the foundation of the apostles and prophets, Jesus Christ Himself being the Chief Cornerstone; in whom all the building fitly framed together groweth unto an holy temple in the Lord: in whom ye also are builded together for an habitation of God through the Spirit.’ Ephesians 2:19–22.
”Juutalaisten ja pakanoiden maailman louhoksessa apostolit ahkeroivat tuoden esiin kiviä laskettaviksi perustukselle. Kirjeessään Efeson uskoville Paavali sanoi: ’Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan olette pyhien kanssa saman kaupungin kansalaisia ja Jumalan perhettä; ja olette apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Jeesus Kristus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muiden kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.’ Efesolaiskirje 2:19–22.”
“And to the Corinthians he wrote: ‘According to the grace of God which is given unto me, as a wise master builder, I have laid the foundation, and another buildeth thereon. But let every man take heed how he buildeth thereupon. For other foundation can no man lay than that is laid, which is Jesus Christ. Now if any man build upon this foundation gold, silver, precious stones, wood, hay, stubble; every man’s work shall be made manifest: for the day shall declare it, because it shall be revealed by fire; and the fire shall try every man’s work of what sort it is.’ 1 Corinthians 3:10–13.
Ja korinttilaisille hän kirjoitti: ”Sen Jumalan armon mukaan, joka minulle on annettu, minä olen taitavan rakennusmestarin tavoin laskenut perustuksen, ja toinen rakentaa sille. Mutta katsokoon kukin tarkoin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi laskea kuin mikä on laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle kultaa, hopeaa, kalliita kiviä, puita, heinää, olkia, niin kunkin teko tulee julki; sillä päivä on sen osoittava, koska se ilmestyy tulessa, ja tuli on koetteleva, millainen kunkin teko on.” 1. Korinttolaiskirje 3:10–13.
“The apostles built upon a sure foundation, even the Rock of Ages. To this foundation they brought the stones that they quarried from the world. Not without hindrance did the builders labor. Their work was made exceedingly difficult by the opposition of the enemies of Christ. They had to contend against the bigotry, prejudice, and hatred of those who were building upon a false foundation. Many who wrought as builders of the church could be likened to the builders of the wall in Nehemiah’s day, of whom it is written: ‘They which builded on the wall, and they that bare burdens, with those that laded, everyone with one of his hands wrought in the work, and with the other hand held a weapon.’ Nehemiah 4:17.” Acts of the Apostles, 595, 596.
”Apostolit rakensivat varman perustuksen varaan, itse iankaikkiselle Kalliolle. Tälle perustukselle he toivat kivet, jotka he louhivat maailmasta. Rakentajat eivät työskennelleet ilman esteitä. Heidän työnsä tehtiin tavattoman vaikeaksi Kristuksen vihollisten vastustuksen vuoksi. Heidän täytyi taistella niiden kiihkoilua, ennakkoluuloja ja vihaa vastaan, jotka rakensivat väärälle perustukselle. Monia, jotka työskentelivät seurakunnan rakentajina, voitaisiin verrata muurinrakentajiin Nehemian päivinä, joista on kirjoitettu: ’Jotka muuria rakensivat, ja taakkojen kantajat ynnä kuormaajat, tekivät kukin toisella kädellään työtä ja pitivät toisessa kädessään asetta.’ Nehemia 4:17.” Apostolien teot, 595, 596.
We will continue this study in the next article.
हम इस अध्ययन को अगले लेख में जारी रखेंगे।
“The fall of man filled all heaven with sorrow. The world that God had made was blighted with the curse of sin and inhabited by beings doomed to misery and death. There appeared no escape for those who had transgressed the law. Angels ceased their songs of praise. Throughout the heavenly courts there was mourning for the ruin that sin had wrought.
“Ihmisen lankeemus täytti koko taivaan murheella. Maailma, jonka Jumala oli tehnyt, oli synnin kirouksen turmelema, ja sitä asuttivat olennot, jotka oli tuomittu kurjuuteen ja kuolemaan. Ei näyttänyt olevan mitään pelastuksen tietä niille, jotka olivat rikkoneet lakia. Enkelit lakkasivat veisaamasta ylistyslaulujaan. Kautta taivaallisten esikartanoiden vallitsi suru siitä hävityksestä, jonka synti oli saanut aikaan.
“The Son of God, heaven’s glorious Commander, was touched with pity for the fallen race. His heart was moved with infinite compassion as the woes of the lost world rose up before Him. But divine love had conceived a plan whereby man might be redeemed. The broken law of God demanded the life of the sinner. In all the universe there was but one who could, in behalf of man, satisfy its claims. Since the divine law is as sacred as God Himself, only one equal with God could make atonement for its transgression. None but Christ could redeem fallen man from the curse of the law and bring him again into harmony with Heaven. Christ would take upon Himself the guilt and shame of sin—sin so offensive to a holy God that it must separate the Father and His Son. Christ would reach to the depths of misery to rescue the ruined race.
”Jumalan Poikaa, taivaan kirkasta Ylipäällikköä, valtasi sääli langennutta ihmissukua kohtaan. Hänen sydämensä täyttyi äärettömästä myötätunnosta, kun kadotetun maailman vaivat kohosivat Hänen eteensä. Mutta jumalallinen rakkaus oli laatinut suunnitelman, jonka kautta ihminen voitaisiin lunastaa. Jumalan rikottu laki vaati syntisen hengen. Koko maailmankaikkeudessa oli vain yksi, joka saattoi ihmisen puolesta täyttää sen vaatimukset. Koska jumalallinen laki on yhtä pyhä kuin Jumala itse, vain Jumalan vertainen saattoi sovittaa sen rikkomisen. Kukaan muu kuin Kristus ei voinut lunastaa langennutta ihmistä lain kirouksesta ja saattaa häntä jälleen sopusointuun taivaan kanssa. Kristus ottaisi päällensä synnin syyllisyyden ja häpeän — synnin, joka on niin vastenmielinen pyhälle Jumalalle, että sen täytyi erottaa Isä ja Hänen Poikansa toisistaan. Kristus ulottuisi kurjuuden syvyyksiin pelastaakseen turmeltuneen ihmissuvun.
“Before the Father He pleaded in the sinner’s behalf, while the host of heaven awaited the result with an intensity of interest that words cannot express. Long continued was that mysterious communing—’the counsel of peace’ (Zechariah 6:13) for the fallen sons of men. The plan of salvation had been laid before the creation of the earth; for Christ is ‘the Lamb slain from the foundation of the world’ (Revelation 13:8); yet it was a struggle, even with the King of the universe, to yield up His Son to die for the guilty race. But ‘God so loved the world, that He gave His only-begotten Son, that whosoever believeth in Him should not perish, but have everlasting life.’ John 3:16. Oh, the mystery of redemption! the love of God for a world that did not love Him! Who can know the depths of that love which ‘passeth knowledge’? Through endless ages immortal minds, seeking to comprehend the mystery of that incomprehensible love, will wonder and adore.
”Isän edessä Hän vetosi syntisen puolesta, samalla kun taivaan joukko odotti tulosta sellaisella kiinnostuksen jännityksellä, jota sanat eivät voi ilmaista. Kauan kesti tuo salaperäinen neuvonpito — ”rauhan neuvo” (Sakarja 6:13) langenneiden ihmislapsien tähden. Pelastussuunnitelma oli laadittu jo ennen maan luomista; sillä Kristus on ”teuras, joka on teurastettu maailman perustamisesta asti” (Ilmestys 13:8); kuitenkin se oli taistelu itse maailmankaikkeuden Kuninkaallekin luovuttaa Poikansa kuolemaan syyllisen ihmissuvun puolesta. Mutta ”niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Johannes 3:16. Oi lunastuksen salaisuutta! Jumalan rakkautta maailmaa kohtaan, joka ei rakastanut Häntä! Kuka voi tuntea sen rakkauden syvyyden, joka ”on kaikkea tietoa ylempänä”? Loppumattomien aikakausien halki kuolemattomat mielet, pyrkiessään käsittämään tuon käsittämättömän rakkauden salaisuuden, tulevat ihmettelemään ja kumartamaan.
“God was to be manifest in Christ, ‘reconciling the world unto Himself.’ 2 Corinthians 5:19. Man had become so degraded by sin that it was impossible for him, in himself, to come into harmony with Him whose nature is purity and goodness. But Christ, after having redeemed man from the condemnation of the law, could impart divine power to unite with human effort. Thus by repentance toward God and faith in Christ the fallen children of Adam might once more become ‘sons of God.’ 1 John 3:2.” Patriarchs and Prophets, 63, 64.
“Jumalan tuli ilmetä Kristuksessa, ‘ja sovitti maailman itsensä kanssa’. 2. Korinttolaiskirje 5:19. Ihminen oli synnin tähden tullut niin turmeltuneeksi, että hänen oli mahdotonta itsessään päästä sopusointuun Hänen kanssaan, jonka olemus on puhtaus ja hyvyys. Mutta Kristus, lunastettuaan ihmisen lain tuomiosta, saattoi antaa jumalallista voimaa liittymään inhimilliseen ponnistukseen. Näin Jumalaa kohtaan tunnetun katumuksen ja uskon kautta Kristukseen Aadamin langenneet lapset saattoivat jälleen tulla ‘Jumalan lapsiksi’. 1. Johannes 3:2.” Patriarkat ja profeetat, 63, 64.