Rome establishes the vision, and Rome is revealed in its “time”. This is a statement by Sister White where she states what should be understood as the obvious:
Rooma vahvistaa näyn, ja Rooma paljastetaan omassa ”ajassaan”. Tämä on sisar Whiten lausuma, jossa hän ilmaisee sen, mikä tulisi ymmärtää ilmeisenä:
“Revelation is a sealed book, but it is also an opened book. It records marvelous events that are to take place in the last days of this earth’s history. The teachings of this book are definite, not mystical and unintelligible. In it the same line of prophecy is taken up as in Daniel. Some prophecies God has repeated, thus showing that importance must be given to them. The Lord does not repeat things that are of no great consequence.” Manuscript Releases, volume 9, 8.
”Ilmestyskirja on sinetöity kirja, mutta se on myös avattu kirja. Se kuvaa ihmeellisiä tapahtumia, joiden on määrä toteutua tämän maan historian viimeisinä päivinä. Tämän kirjan opetukset ovat täsmällisiä, eivät salaperäisiä ja käsittämättömiä. Siinä käsitellään samaa profetian linjaa kuin Danielin kirjassa. Jumala on toistanut joitakin profetioita osoittaen siten, että niille on annettava erityinen merkitys. Herra ei toista sellaista, millä ei ole suurta merkitystä.” Manuscript Releases, osa 9, s. 8.
The “Lord does not repeat things that are of no great consequence” and the “times” associated with Rome are repeated over and over. It is of “great consequence” to understand the “time” associated with Rome, for that is what reveals Rome as the subject that establishes the vision. Seven times the twelve hundred and sixty years of papal rule is directly referenced in Daniel and Revelation.
”Herra ei toista asioita, joilla ei ole suurta merkitystä”, ja Roomaan liittyvät ”ajat” toistetaan yhä uudelleen. On ”erittäin merkityksellistä” ymmärtää Roomaan liittyvä ”aika”, sillä juuri se paljastaa Rooman näyn perustavaksi aiheeksi. Seitsemän kertaa paavillisen vallan tuhat kaksisataakuusikymmentä vuotta mainitaan suoraan Danielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa.
And he shall speak great words against the most High, and shall wear out the saints of the most High, and think to change times and laws: and they shall be given into his hand until a time and times and the dividing of time. Daniel 7:25.
Ja hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan, kuluttaa loppuun Korkeimman pyhät ja aikoo muuttaa ajat ja lain; ja heidät annetaan hänen käsiinsä ajaksi ja ajoiksi ja puoleksi ajaksi. Daniel 7:25.
And I heard the man clothed in linen, which was upon the waters of the river, when he held up his right hand and his left hand unto heaven, and sware by him that liveth for ever that it shall be for a time, times, and an half; and when he shall have accomplished to scatter the power of the holy people, all these things shall be finished. Daniel 12:7.
Ja minä kuulin pellavavaatteisiin puetun miehen, joka oli virran vetten yläpuolella, kun hän nosti oikean kätensä ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttaan, joka elää iankaikkisesti, että siihen on oleva aika, ajat ja puoli aikaa; ja kun hän on saattanut päätökseen pyhän kansan voiman hajottamisen, kaikki nämä asiat tulevat päätökseen. Daniel 12:7.
But the court which is without the temple leave out, and measure it not; for it is given unto the Gentiles: and the holy city shall they tread under foot forty and two months. Revelation 11:2.
Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano jätä pois äläkä mittaa sitä, sillä se on annettu pakanoille; ja pyhää kaupunkia he tallaavat jalkoihinsa neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ilmestys 11:2.
And I will give power unto my two witnesses, and they shall prophesy a thousand two hundred and threescore days, clothed in sackcloth. Revelation 11:3.
Ja minä annan voiman kahdelle todistajalleni, ja he profetoivat tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää säkkeihin puettuina. Ilmestys 11:3.
And the woman fled into the wilderness, where she hath a place prepared of God, that they should feed her there a thousand two hundred and threescore days. Revelation 12:6.
Ja vaimo pakeni erämaahan, missä hänellä on Jumalan valmistama paikka, jotta häntä siellä elätettäisiin tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää. Ilmestys 12:6.
And to the woman were given two wings of a great eagle, that she might fly into the wilderness, into her place, where she is nourished for a time, and times, and half a time, from the face of the serpent. Revelation 12:14.
Ja naiselle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä, jotta hän voisi lentää erämaahan, omaan paikkaansa, missä häntä elätetään aika ja ajat ja puoli aikaa käärmeen kasvojen edestä. Ilmestys 12:14.
And there was given unto him a mouth speaking great things and blasphemies; and power was given unto him to continue forty and two months. Revelation 13:5.
Ja hänelle annettiin suu, joka puhui suuria sanoja ja pilkkapuheita; ja hänelle annettiin valta toimia neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ilmestys 13:5.
These seven direct references present different specific prophetic characteristics of Rome. It is in those passages that Rome is revealed. Sister White adds that these periods are also represented as “three years and a half or 1260 days.” You do not find either three and a half years or twelve hundred and sixty days” in the Bible. Sister White is simply applying the computation of the seven references accordingly.
Nämä seitsemän suoraa viittausta esittävät Rooman erilaisia erityisiä profeetallisia tuntomerkkejä. Juuri näissä kohdissa Rooma paljastetaan. Sisari White lisää, että nämä ajanjaksot esitetään myös muodossa ”kolme ja puoli vuotta eli 1260 päivää”. Et löydä Raamatusta ilmauksia ”kolme ja puoli vuotta” etkä ”tuhatta kaksisataa kuusikymmentä päivää”. Sisari White vain soveltaa näiden seitsemän viittauksen laskentaa sen mukaisesti.
“In chapter 13 (verses 1–10) is described another beast, ‘like unto a leopard,’ to which the dragon gave ‘his power, and his seat, and great authority.’ This symbol, as most Protestants have believed, represents the papacy, which succeeded to the power and seat and authority once held by the ancient Roman empire. Of the leopardlike beast it is declared: ‘There was given unto him a mouth speaking great things and blasphemies…. And he opened his mouth in blasphemy against God, to blaspheme His name, and His tabernacle, and them that dwell in heaven. And it was given unto him to make war with the saints, and to overcome them: and power was given him over all kindreds, and tongues, and nations.’ This prophecy, which is nearly identical with the description of the little horn of Daniel 7, unquestionably points to the papacy.
Luvussa 13 (jakeissa 1–10) kuvataan toinen peto, ”pantterin kaltainen”, jolle lohikäärme antoi ”voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan”. Tämä vertauskuva, niin kuin useimmat protestantit ovat uskoneet, edustaa paaviutta, joka peri vallan, istuimen ja arvovallan, jotka muinoin kuuluivat antiikin Rooman valtakunnalle. Tästä pantterinkaltaisesta pedosta sanotaan: ”Sille annettiin suu puhumaan suuria sanoja ja pilkkapuheita…. Ja se avasi suunsa pilkatakseen Jumalaa, pilkatakseen Hänen nimeänsä ja Hänen majaansa ja niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät; ja sille annettiin valta kaikkien sukukuntien ja kansojen ja kielten ja kansanheimojen yli.” Tämä ennustus, joka on lähes sama kuin Danielin 7. luvun pienen sarven kuvaus, viittaa kiistatta paaviuteen.
“‘Power was given unto him to continue forty and two months.’ And, says the prophet, ‘I saw one of his heads as it were wounded to death.’ And again: ‘He that leadeth into captivity shall go into captivity: he that killeth with the sword must be killed with the sword.’ The forty and two months are the same as the ‘time and times and the dividing of time,’ three years and a half, or 1260 days, of Daniel 7—the time during which the papal power was to oppress God’s people. This period, as stated in preceding chapters, began with the supremacy of the papacy, A.D. 538, and terminated in 1798. At that time the pope was made captive by the French army, the papal power received its deadly wound, and the prediction was fulfilled, ‘He that leadeth into captivity shall go into captivity.’” The Great Controversy, 439.
”Ja hänelle annettiin valta toimia neljäkymmentäkaksi kuukautta.” Ja profeetta sanoo: ”Minä näin yhden hänen päistään ikään kuin kuolettavasti haavoitettuna.” Ja jälleen: ”Jos joku vie vankeuteen, hän joutuu vankeuteen; jos joku tappaa miekalla, hänet on miekalla tapettava.” Ne neljäkymmentäkaksi kuukautta ovat sama ajanjakso kuin Danielin 7. luvun ”aika ja ajat ja puoli aikaa”, kolme ja puoli vuotta eli 1260 päivää — se aika, jonka kuluessa paavillisen vallan tuli sortaa Jumalan kansaa. Tämä ajanjakso, kuten edellisissä luvuissa on todettu, alkoi paavikunnan herruuden alkaessa vuonna 538 jKr. ja päättyi vuonna 1798. Tuolloin Ranskan armeija otti paavin vangiksi, paavillinen valta sai kuolettavan haavansa, ja ennustus täyttyi: ”Jos joku vie vankeuteen, hän joutuu vankeuteen.”” Suuri taistelu, 439.
With the inspired authority to also consider three and a half years as the “time” which “reveals” Rome, other biblical references to Rome emerge.
Sen innoitetun valtuutuksen nojalla pitää myös kolmea ja puolta vuotta sinä ”aikana”, joka ”paljastaa” Rooman, nousee esiin myös muita Roomaa koskevia raamatullisia viittauksia.
But I tell you of a truth, many widows were in Israel in the days of Elias, when the heaven was shut up three years and six months, when great famine was throughout all the land. Luke 4:25.
Mutta totisesti minä sanon teille: monta leskeä oli Israelissa Eliaan päivinä, kun taivas oli suljettuna kolme vuotta ja kuusi kuukautta ja suuri nälänhätä oli koko maassa. Luuk. 4:25.
The three and a half years of Elijah, connects the time with Jezebel, who is the symbol of papal Rome in the church of Thyatira.
Elian kolme ja puoli vuotta yhdistää tämän ajanjakson Iisebeliin, joka on paavillisen Rooman vertauskuva Tyatiran seurakunnassa.
Notwithstanding I have a few things against thee, because thou sufferest that woman Jezebel, which calleth herself a prophetess, to teach and to seduce my servants to commit fornication, and to eat things sacrificed unto idols. And I gave her space to repent of her fornication; and she repented not. Revelation 2:20, 21.
Mutta minulla on muutamia seikkoja sinua vastaan, sillä sinä siedät tuota naista Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi, opettamaan ja viettelemään minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. Ja minä annoin hänelle aikaa tehdä parannus haureudestaan, mutta hän ei tehnyt parannusta. Ilmestys 2:20, 21.
The “time” given the fourth church, represented by Jezebel, is also a “space.”
Neljännelle seurakunnalle, jota Iisebel edustaa, annettu ”aika” on myös ”tila”.
Elias was a man subject to like passions as we are, and he prayed earnestly that it might not rain: and it rained not on the earth by the space of three years and six months. James 5:17.
Elia oli samanlainen heikko ihminen kuin mekin, ja hän rukoili hartaasti, ettei sataisi; eikä maan päälle satanut kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Jaak. 5:17.
Commenting on the forty-two months being the same as the thousand two hundred and threescore days, Sister White identifies the period as “those days,” which Christ referred to.
Selittäessään, että neljäkymmentäkaksi kuukautta on sama ajanjakso kuin tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää, sisar White määrittelee tämän ajan niiksi ”päiviksi”, joihin Kristus viittasi.
“The periods here mentioned—‘forty and two months,’ and ‘a thousand two hundred and threescore days’—are the same, alike representing the time in which the church of Christ was to suffer oppression from Rome. The 1260 years of papal supremacy began in A.D. 538, and would therefore terminate in 1798. At that time a French army entered Rome and made the pope a prisoner, and he died in exile. Though a new pope was soon afterward elected, the papal hierarchy has never since been able to wield the power which it before possessed.
Tässä mainitut ajanjaksot — ”neljäkymmentä kaksi kuukautta” ja ”tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää” — ovat sama ajanjakso; molemmat kuvaavat sitä aikaa, jonka kuluessa Kristuksen kirkon oli kärsittävä Rooman harjoittamaa sortoa. Paavillisen ylivallan 1260 vuotta alkoivat vuonna 538 jKr. ja päättyisivät sen mukaisesti vuonna 1798. Tuolloin ranskalainen armeija tuli Roomaan ja otti paavin vangiksi, ja hän kuoli maanpaossa. Vaikka pian sen jälkeen valittiin uusi paavi, paavillinen hierarkia ei ole sen koommin koskaan kyennyt käyttämään sitä valtaa, joka sillä aikaisemmin oli.
“The persecution of the church did not continue throughout the entire period of the 1260 years. God in mercy to His people cut short the time of their fiery trial. In foretelling the ‘great tribulation’ to befall the church, the Saviour said: ‘Except those days should be shortened, there should no flesh be saved: but for the elect’s sake those days shall be shortened.’ Matthew 24:22. Through the influence of the Reformation the persecution was brought to an end prior to 1798.” The Great Controversy, 266.
”Seurakunnan vaino ei jatkunut koko 1260 vuoden ajanjaksoa. Jumala lyhensi armossaan kansaansa kohtaan heidän tulisen koetuksensa ajan. Ennustaessaan seurakuntaa kohtaavasta ”suuresta ahdistuksesta” Vapahtaja sanoi: ”Ja ellei niitä päiviä lyhennettäisi, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.” Matteus 24:22. Uskonpuhdistuksen vaikutuksesta vaino päättyi ennen vuotta 1798.” Suuri taistelu, s. 266.
Christ and Sister White identify the expression of “those days,” as the “time,” which identifies papal Rome. When Daniel speaks of the persecution which followed the placing of the papacy on the throne of the earth in verse thirty-one of chapter eleven, he speaks of that time of persecution as “many days.”
Kristus ja sisar White samaistavat ilmauksen ”nuo päivät” siihen ”aikaan”, joka tarkoittaa paavillista Roomaa. Kun Daniel puhuu luvun yksitoista jakeessa kolmekymmentäyksi siitä vainosta, joka seurasi paaviuden asettamista maan valtaistuimelle, hän nimittää tuota vainon aikaa ”moniksi päiviksi”.
And arms shall stand on his part, and they shall pollute the sanctuary of strength, and shall take away the daily sacrifice, and they shall place the abomination that maketh desolate. And such as do wickedly against the covenant shall he corrupt by flatteries: but the people that do know their God shall be strong, and do exploits. And they that understand among the people shall instruct many: yet they shall fall by the sword, and by flame, by captivity, and by spoil, many days. Daniel 11:31–33.
Ja sotajoukot nousevat hänen puoleltaan, ja ne saastuttavat vahvan pyhäkön, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat hävityksen kauhistuksen. Ja ne, jotka tekevät jumalattomasti liittoa vastaan, hän turmelee mielistelyillä; mutta se kansa, joka tuntee Jumalansa, pysyy lujana ja tekee voimallisia tekoja. Ja kansan ymmärtäväiset opettavat monia; kuitenkin he kaatuvat miekkaan ja liekkeihin, vankeuteen ja ryöstöön, moneksi päiväksi. Daniel 11:31–33.
Rome is revealed in connection with the prophetic time which is associated with it, that is why Paul says the man of sin will be revealed in “his time”. The fact that Rome establishes the vision, which if we do not know, we perish, identifies why that prophetic time is represented so often, and in so many ways, for God “does not repeat things that are of no great consequence.” In the previous verses, the end of the period of time is also marked.
Rooma paljastetaan siihen liittyvän profeetallisen ajan yhteydessä; siksi Paavali sanoo, että synnin ihminen paljastetaan ”ajallansa”. Se seikka, että Rooma vahvistaa näyn, jota ellemme tunne, me hukumme, osoittaa, miksi tuo profeetallinen aika esitetään niin usein ja niin monin tavoin, sillä Jumala ”ei toista asioita, joilla ei ole suurta merkitystä”. Edellisissä jakeissa merkitään myös tämän ajanjakson päättyminen.
And they that understand among the people shall instruct many: yet they shall fall by the sword, and by flame, by captivity, and by spoil, many days. Now when they shall fall, they shall be holpen with a little help: but many shall cleave to them with flatteries. And some of them of understanding shall fall, to try them, and to purge, and to make them white, even to the time of the end: because it is yet for a time appointed. Daniel 11:33–35.
Ja kansan ymmärtäväiset opettavat monia; mutta he kaatuvat miekkaan ja liekkiin, vankeuteen ja ryöstöön moniksi päiviksi. Ja kun he kaatuvat, heitä autetaan vähäisellä avulla; mutta monet liittyvät heihin viekkain imarteluin. Ja muutamat ymmärtäväisistä kaatuvat, jotta heidät koeteltaisiin ja puhdistettaisiin ja valkaistaisiin lopun aikaan asti; sillä se on vielä määrättyyn aikaan. Daniel 11:33–35.
The “time of the end” “is yet for a time appointed.” The Hebrew word “appointed” is “moed,” and means a fixed time or an appointment. The prophetic relevance and importance of the “time appointed,” in the book of Daniel is identified by how often it is referenced. Very few Laodicean Adventists, if any, recognize that 1989, was a “time of the end,” and therefore 1989 was an appointed time. It was an appointment made by God, when He would unseal the knowledge for the movement of the one hundred and forty-four thousand. For this reason, the book of Daniel provides witnesses to the fact that the “time appointed” marks the arrival of “the time of the end”. In Daniel eight, this prophetic symbol is set forth.
“Lopun aika” ”on vielä määrättyyn aikaan”. Heprean sana ”määrätty” on ”moed”, ja se merkitsee määrättyä aikaa tai ennalta sovittua aikaa. ”Määrätyn ajan” profeetallinen merkitys ja tärkeys Danielin kirjassa käy ilmi siitä, kuinka usein siihen viitataan. Hyvin harvat laodikealaiset adventistit, jos yksikään, tunnistavat, että vuosi 1989 oli ”lopun aikaa”, ja sen tähden 1989 oli määrätty aika. Se oli Jumalan asettama aika, jolloin Hän avaisi sinetin tiedolta sadan neljänkymmenen neljän tuhannen liikkeelle. Tästä syystä Danielin kirja esittää todistajia sille tosiasialle, että ”määrätty aika” merkitsee ”lopun ajan” saapumista. Danielin kahdeksannessa luvussa tämä profeetallinen vertauskuva esitetään.
And I heard a man’s voice between the banks of Ulai, which called, and said, Gabriel, make this man to understand the vision. So he came near where I stood: and when he came, I was afraid, and fell upon my face: but he said unto me, Understand, O son of man: for at the time of the end shall be the vision. Now as he was speaking with me, I was in a deep sleep on my face toward the ground: but he touched me, and set me upright. And he said, Behold, I will make thee know what shall be in the last end of the indignation: for at the time appointed the end shall be. Daniel 8:16–19.
Ja minä kuulin ihmisäänen Ulain rantojen väliltä; se huusi ja sanoi: Gabriel, selitä tälle miehelle näky. Niin hän tuli lähelle sitä paikkaa, jossa minä seisoin; ja hänen tullessaan minä pelästyin ja vaivuin kasvoilleni. Mutta hän sanoi minulle: Ymmärrä, ihmislapsi, sillä näky koskee lopun aikaa. Ja hänen puhuessaan minulle minä vaivuin horroksiin, kasvot maata kohti; mutta hän kosketti minua ja nosti minut seisomaan. Ja hän sanoi: Katso, minä ilmoitan sinulle, mitä tapahtuu vihan ajan viimeisinä hetkinä; sillä määrättyyn aikaan tulee loppu. Daniel 8:16–19.
As with chapter eleven, the word “end,” in “time of the end” in these verses is a different Hebrew word than is translated as “appointed.” The time of the end is representing a period that commences at the time appointed. The “time appointed” (moed) is an appointment, and the time of the end (the Hebrew word “gets”) is a period of time, which begins at the time appointed. It is the “time” that reveals Rome, and that “time” is so important that the end of that period of time, and the period which follows the end of that time, are represented by several witnesses. In verse twenty-four of chapter eleven of Daniel, pagan Rome is identified as ruling the world for a “time.”
Samoin kuin yhdennessätoista luvussa, näissä jakeissa ilmauksen ”lopun aika” sana ”loppu” on eri heprean sana kuin se, joka on käännetty sanalla ”määrätty”. Lopun aika edustaa ajanjaksoa, joka alkaa määrättynä aikana. ”Määrätty aika” (moed) on määräaikainen asetettu hetki, ja lopun aika (heprean sana ”gets”) on ajanjakso, joka alkaa määrättynä aikana. Juuri tämä ”aika” paljastaa Rooman, ja tuo ”aika” on niin tärkeä, että tuon ajanjakson loppu ja ajanjakso, joka seuraa tuon ajan päättymistä, esitetään useiden todistajien kautta. Danielin yhdennentoista luvun kahdennessakymmenennessä neljännessä jakeessa pakanallinen Rooma tunnistetaan maailman hallitsijaksi yhden ”ajan” ajaksi.
A symbolic “time,” is three hundred and sixty years, for there are three hundred and sixty days in a biblical year. Pagan Rome ruled for a “time,” and papal Rome ruled for “a time, times and half a time.” Modern Rome rules for a symbolic “hour,” or a symbolic “forty-two months.” There is no prophetic time after 1844, so the “hour” and the “forty-two months” is the period from the soon-coming Sunday law unto the close of human probation. But pagan Rome ruled supremely from the Battle of Actium in 31 BC, until Constantine moved the capital of the empire to Constantinople in the year 330. We know the following verses are speaking of pagan Rome, for Christ is represented as the “prince of the covenant” that “shall be broken” when He was crucified. The power then ruling was pagan Rome, so the verses we are now going to look at identify pagan Rome.
Vertauskuvallinen ”aika” on kolmesataakuusikymmentä vuotta, sillä raamatullisessa vuodessa on kolmesataakuusikymmentä päivää. Pakanallinen Rooma hallitsi ”ajan”, ja paavillinen Rooma hallitsi ”ajan, ajat ja puolen ajan”. Nykyaikainen Rooma hallitsee vertauskuvallisen ”hetken” eli vertauskuvalliset ”neljäkymmentäkaksi kuukautta”. Vuoden 1844 jälkeen ei ole enää profeetallista aikaa, joten ”hetki” ja ”neljäkymmentäkaksi kuukautta” tarkoittavat ajanjaksoa pian tulevasta sunnuntailaista siihen asti, kun ihmisten koetusaika päättyy. Mutta pakanallinen Rooma hallitsi ylimmässä vallassa Aktionin taistelusta vuonna 31 eKr. siihen asti, kun Konstantinus siirsi valtakunnan pääkaupungin Konstantinopoliin vuonna 330. Tiedämme seuraavien jakeiden puhuvan pakanallisesta Roomasta, sillä Kristus esitetään ”liiton ruhtinaana”, joka ”murskataan”, kun Hänet ristiinnaulittiin. Tuolloin hallitseva valta oli pakanallinen Rooma, joten jakeet, joita nyt ryhdymme tarkastelemaan, osoittavat pakanallisen Rooman.
And in his estate shall stand up a vile person, to whom they shall not give the honour of the kingdom: but he shall come in peaceably, and obtain the kingdom by flatteries. And with the arms of a flood shall they be overflown from before him, and shall be broken; yea, also the prince of the covenant. And after the league made with him he shall work deceitfully: for he shall come up, and shall become strong with a small people. He shall enter peaceably even upon the fattest places of the province; and he shall do that which his fathers have not done, nor his fathers’ fathers; he shall scatter among them the prey, and spoil, and riches: yea, and he shall forecast his devices against the strong holds, even for a time. Daniel 11:21–24.
Ja hänen sijaansa nousee kelvoton mies, jolle ei anneta kuninkuuden kunniaa; mutta hän tulee rauhallisesti ja saa valtakunnan haltuunsa viekkailla liehakoilla sanoilla. Ja tulvan tavoin vyöryvät sotajoukot pyyhkäistään pois hänen edestään ja murskataan; niin myös liiton ruhtinas. Ja sen jälkeen kun liitto on tehty hänen kanssaan, hän menettelee petollisesti; sillä hän nousee ja vahvistuu vähäisen kansan avulla. Hän tunkeutuu rauhallisesti maakunnan lihavimpiinkin seutuihin; ja hän tekee sellaista, mitä eivät ole tehneet hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät; hän jakaa heidän keskuuteensa saalista, ryöstösaalista ja rikkauksia; niin, hän hautoo juoniaan linnoituksia vastaan, mutta vain määräajaksi. Daniel 11:21–24.
The word “against” in the last phrase of the verses actually means “from,” and the verse is saying that pagan Rome shall rule (forecast his devices) “from” its stronghold (the City of Rome) for three hundred and sixty years.
Sana ”against” jakeiden viimeisessä ilmauksessa merkitsee todellisuudessa ”from”, ja jae sanoo, että pakanallinen Rooma hallitsee (ennustaa hänen juonensa) ”from” linnakkeestaan (Rooman kaupungista) kolmensadankuudenkymmenen vuoden ajan.
“‘VERSE 24. He shall enter peacefully even upon the fattest places of the province: and he shall do that which his fathers have not done, nor his fathers’ fathers; he shall scatter among them the prey, and spoil, and riches: yea, and he shall forecast his devices against the strongholds, even for a time.’
”JAE 24. Hän käy rauhallisesti sisään maakunnan lihavimpiinkin seutuihin, ja tekee, mitä eivät hänen isänsä ole tehneet eivätkä hänen isiensä isät; saalista ja ryöstösaalista ja rikkauksia hän jakaa heidän keskuuteensa; niin ikään hän hautoo aikeitaan linnoituksia vastaan, mutta vain määräajaksi.”
“The usual manner in which nations had, before the days of Rome, entered upon valuable provinces and rich territory, was by war and conquest. Rome was now to do what had not been done by the fathers or the fathers’ fathers; namely, receive these acquisitions through peaceful means. The custom, before unheard of, was now inaugurated, of kings leaving by legacy their kingdoms to the Romans. Rome came into possession of large provinces in this manner.
Tavanomainen tapa, jolla kansat ennen Rooman päiviä olivat ottaneet haltuunsa arvokkaita maakuntia ja rikkaita alueita, oli sota ja valloitus. Rooman oli nyt määrä tehdä se, mitä isät tai isien isät eivät olleet tehneet; nimittäin saada nämä hankinnat rauhanomaisin keinoin. Nyt otettiin käyttöön tapa, josta ei ennen ollut kuultu, että kuninkaat testamenttaisivat valtakuntansa roomalaisille. Tällä tavoin Rooma sai haltuunsa laajoja maakuntia.
“And those who thus came under the dominion of Rome derived no small advantage therefrom. They were treated with kindness and leniency. It was like having the prey and spoil distributed among them. They were protected from their enemies, and rested in peace and safety under the aegis of the Roman power.
”Ja ne, jotka näin joutuivat Rooman vallan alaisuuteen, eivät saaneet siitä vähäistä hyötyä. Heitä kohdeltiin ystävällisesti ja lempeästi. Se oli kuin saaliin ja ryöstösaaliin jakamista heidän keskuuteensa. Heitä suojeltiin heidän vihollisiltaan, ja he lepäsivät rauhassa ja turvassa Rooman mahdin suojissa.
“To the latter portion of this verse, Bishop Newton gives the idea of forecasting devices from strongholds, instead of against them. This the Romans did from the strong fortress of their seven-hilled city. ‘Even for a time;’ doubtless a prophetic time, 360 years. From what point are these years to be dated? Probably from the event brought to view in the following verse.
“Tämän jakeen jälkimmäiseen osaan piispa Newton liittää ajatuksen sotajuonien laatimisesta varustuksista käsin eikä niitä vastaan. Näin roomalaiset tekivät seitsemänkukkulaisen kaupunkinsa vahvasta linnoituksesta käsin. ‘Ajaksi asti;’ epäilemättä profeetalliseksi ajaksi, 360 vuodeksi. Mistä ajankohdasta nämä vuodet on laskettava? Luultavasti siitä tapahtumasta, joka tuodaan esiin seuraavassa jakeessa.”
“‘VERSE 25. And he shall stir up his power and his courage against the king of the south with a great army; and the king of the south shall be stirred up to battle with a very great and mighty army; but he shall not stand: for they shall forecast devices against him.’
”‘Jae 25. Ja hän nostattaa voimansa ja rohkeutensa etelän kuningasta vastaan suuren sotajoukon kanssa; ja etelän kuningas valmistautuu sotaan sangen suuren ja väkevän sotajoukon kanssa; mutta hän ei ole pysyvä, sillä he juonittelevat häntä vastaan.’
“By verses 23 and 24 we are brought down this side of the league between the Jews and the Romans, BC 161, to the time when Rome had acquired universal dominion. The verse now before us brings to view a vigorous campaign against the king of the south, Egypt, and the occurrence of a notable battle between great and mighty armies. Did such events as these transpire in the history of Rome about this time?—They did. The war was the war between Egypt and Rome; and the battle was the battle of Actium. Let us take a brief view of the circumstances that led to this conflict.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 271–273.
“Jakeet 23 ja 24 tuovat meidät juutalaisten ja roomalaisten välisen liiton tältä puolen, vuoteen 161 eKr., siihen aikaan, jolloin Rooma oli saavuttanut yleismaailmallisen herruuden. Nyt edessämme oleva jae tuo näkyviin voimallisen sotaretken etelän kuningasta, Egyptiä, vastaan sekä merkittävän taistelun suurten ja mahtavien armeijoiden välillä. Tapahtuiko Rooman historiassa näihin aikoihin tällaisia tapahtumia? — Tapahtui. Sota oli Egyptin ja Rooman välinen sota; ja taistelu oli Aktionin taistelu. Tarkastelkaamme lyhyesti niitä olosuhteita, jotka johtivat tähän konfliktiin.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 271–273.
In the following verses the time appointed and the end are again referenced by Daniel.
Seuraavissa jakeissa Daniel viittaa jälleen määrättyyn aikaan ja loppuun.
And he shall stir up his power and his courage against the king of the south with a great army; and the king of the south shall be stirred up to battle with a very great and mighty army; but he shall not stand: for they shall forecast devices against him. Yea, they that feed of the portion of his meat shall destroy him, and his army shall overflow: and many shall fall down slain. And both these kings’ hearts shall be to do mischief, and they shall speak lies at one table; but it shall not prosper: for yet the end shall be at the time appointed. Then shall he return into his land with great riches; and his heart shall be against the holy covenant; and he shall do exploits, and return to his own land. At the time appointed he shall return, and come toward the south; but it shall not be as the former, or as the latter. Daniel 11:25–29.
Ja hän kokoaa voimansa ja rohkeutensa etelän kuningasta vastaan suuren sotajoukon kanssa; ja etelän kuningas varustautuu sotaan sangen suuren ja väkevän sotajoukon kanssa; mutta hän ei kestä, sillä häntä vastaan punotaan juonia. Ne, jotka syövät hänen ruokansa osan, saattavat hänet perikatoon, ja hänen sotajoukkonsa tulvii yli, ja monet kaatuvat surmattuina. Ja molempien näiden kuninkaiden sydämessä on pahuuden harjoittaminen, ja he puhuvat valhetta saman pöydän ääressä; mutta se ei menesty, sillä loppu tulee vielä määrättynä aikana. Sitten hän palaa maahansa suurten rikkauksien kanssa; ja hänen sydämensä on pyhää liittoa vastaan; ja hän tekee suuria tekoja ja palaa sitten omaan maahansa. Määrättynä aikana hän jälleen tulee ja hyökkää etelää kohti; mutta ei käy niin kuin ensimmäisellä eikä niin kuin jälkimmäisellä kerralla. Daniel 11:25–29.
In chapter eight, Gabriel identified that the “chazon,” vision of the twenty-five hundred and twenty years, would conclude at the time appointed, and then the period represented by “the time of the end” would begin. In this passage, the time appointed is the end of the three hundred and sixty years that pagan Rome would rule the world supremely. In this passage there is no “time of the end,” for there was nothing sealed up that was to be unsealed at the end of that period of history.
Kahdeksannessa luvussa Gabriel osoitti, että ”chazon”, näky kahdestatuhannesta viidestäsadasta kahdestakymmenestä vuodesta, päättyisi määräaikana, ja sitten alkaisi ajanjakso, jota edustaa ”lopun aika”. Tässä kohdassa määräaika on niiden kolmensadan kuudenkymmenen vuoden päättyminen, joiden ajan pakanallinen Rooma hallitsisi maailmaa ylimpänä valtana. Tässä kohdassa ei ole mitään ”lopun aikaa”, sillä mitään sinetöityä ei ollut, mikä olisi ollut määrä avata tuon historian ajanjakson lopussa.
In Daniel chapter eight, the vision of the “last end” of the indignation, which was the twenty-five hundred and twenty years that concluded at the same time as the twenty-three hundred years, was sealed up to the “time of the end,” for in 1844, which was the appointed time of both visions, the light of the third angel was unsealed. In Daniel eleven, verses thirty to thirty-six, at the end of the “first indignation” in 1798, there was to be a period represented as the “time of the end,” when the light of the first angel was unsealed. Therefore, the time prophecy of pagan Rome did not have a time of the end, but only a time appointed, identifying when the three hundred and sixty years concluded, but the time appointed in 1798, and the time appointed in 1844, both unsealed a message that was to be understood in the period represented as the “time of the end”.
Danielin kahdeksannessa luvussa näky “vihan viimeisestä lopusta”, joka oli kaksituhatta viisisataa kaksikymmentä vuotta ja päättyi samanaikaisesti kuin kaksituhatta kolmesataa vuotta, oli sinetöitynä ”lopun aikaan” saakka, sillä vuonna 1844, joka oli molempien näkyjen määräaika, kolmannen enkelin valo avattiin. Danielin kirjassa 11:30–36, ”ensimmäisen vihan” päättyessä vuonna 1798, oli tuleva ajanjakso, jota kuvattiin ”lopun ajaksi”, jolloin ensimmäisen enkelin valo avattiin. Sen tähden pakanallisen Rooman aikaprofetialla ei ollut lopun aikaa, vaan ainoastaan määräaika, joka osoitti, milloin ne kolmesataa kuusikymmentä vuotta päättyivät; mutta määräaika vuonna 1798 ja määräaika vuonna 1844 avasivat kumpikin sanoman, joka oli ymmärrettävä ajanjaksossa, jota kuvattiin ”lopun ajaksi”.
Rome is revealed as it is represented prophetically within its prophetic time. “Time, times and dividing of time”, “forty-two months”, “twelve hundred and sixty days”, and “three and a half years” are some of the various symbols that represent the period when the papacy ruled during the Dark Ages. The period of time that links the movement of the Millerites to the movement of the one hundred and forty-four thousand is one hundred and twenty-six years. One hundred and twenty-six is also a symbol of twelve hundred and sixty days, for it is a tithe or a tenth of that amount. The one hundred and twenty-six years from the rebellion of 1863, unto the time appointed in 1989, identifies 1989 as God’s appointment with His last day people.
Rooma paljastetaan sellaisena kuin se on profeetallisesti esitettynä omassa profeetallisessa ajassaan. ”Aika, ajat ja puoli aikaa”, ”neljäkymmentä kaksi kuukautta”, ”tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää” ja ”kolme ja puoli vuotta” ovat joitakin niistä erilaisista symboleista, jotka kuvaavat sitä ajanjaksoa, jolloin paavius hallitsi pimeän keskiajan aikana. Se ajanjakso, joka yhdistää milleriittien liikkeen sadan neljänkymmenenneljän tuhannen liikkeeseen, on sata kaksikymmentäkuusi vuotta. Sata kaksikymmentäkuusi on myös tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän symboli, sillä se on sen määrän kymmenys eli kymmenesosa. Sata kaksikymmentäkuusi vuotta vuoden 1863 kapinasta määrättyyn aikaan vuonna 1989 osoittaa, että 1989 on Jumalan määräaikainen kohtaaminen Hänen viimeisten päivien kansansa kanssa.
We will continue this study in the next article.
Jatkamme tätä tutkimusta seuraavassa artikkelissa.
“How shall we search the Scriptures? Shall we drive our stakes of doctrine one after another, and then try to make all Scripture meet our established opinions, or shall we take our ideas and views to the Scriptures, and measure our theories on every side by the Scriptures of truth? Many who read and even teach the Bible, do not comprehend the precious truth they are teaching or studying. Men entertain errors, when the truth is clearly marked out, and if they would but bring their doctrines to the word of God, and not read the word of God in the light of their doctrines, to prove their ideas right, they would not walk in darkness and blindness, or cherish error. Many give the words of Scripture a meaning that suits their own opinions, and they mislead themselves and deceive others by their misinterpretations of God’s word. As we take up the study of God’s word, we should do so with humble hearts. All selfishness, all love of originality, should be laid aside. Long-cherished opinions must not be regarded as infallible. It was the unwillingness of the Jews to give up their long established traditions that proved their ruin. They were determined not to see any flaw in their own opinions or in their expositions of the Scriptures; but however long men may have entertained certain views, if they are not clearly sustained by the written word, they should be discarded.
”Kuinka meidän tulee tutkia Raamattua? Tuleeko meidän lyödä oppimme paalut maahan toinen toisensa jälkeen ja sitten yrittää saada koko Raamattu mukautumaan vakiintuneisiin mielipiteisiimme, vai tuleeko meidän viedä ajatuksemme ja näkemyksemme Raamatun tutkittaviksi ja mitata teorioitamme totuuden Kirjoituksilla joka puolelta? Monet, jotka lukevat ja jopa opettavat Raamattua, eivät käsitä sitä kallista totuutta, jota he opettavat tai tutkivat. Ihmiset omaksuvat erehdyksiä, vaikka totuus on selvästi osoitettu; ja jos he vain toisivat oppinsa Jumalan sanan eteen eivätkä lukisi Jumalan sanaa oppiensa valossa todistaakseen ajatuksensa oikeiksi, he eivät vaeltaisi pimeydessä ja sokeudessa eivätkä vaalisi harhaa. Monet antavat Raamatun sanoille merkityksen, joka sopii heidän omiin mielipiteisiinsä, ja he johtavat itseään harhaan ja pettävät toisia Jumalan sanan väärillä tulkinnoillaan. Kun ryhdymme tutkimaan Jumalan sanaa, meidän tulee tehdä se nöyrin sydämin. Kaikki itsekkyys, kaikki omaperäisyyden rakkaus, tulee panna syrjään. Kauan vaalittuja mielipiteitä ei tule pitää erehtymättöminä. Juuri juutalaisten haluttomuus luopua kauan vakiintuneista perinnäissäännöistään koitui heidän turmiokseen. He olivat päättäneet olla näkemättä mitään virhettä omissa mielipiteissään tai Raamatun selityksissään; mutta vaikka ihmiset olisivat kuinka kauan tahansa pitäneet kiinni tietyistä näkemyksistä, ellei kirjoitettu sana niitä selvästi tue, ne tulee hylätä.
“Those who sincerely desire truth will not be reluctant to lay open their positions for investigation and criticism, and will not be annoyed if their opinions and ideas are crossed. This was the spirit cherished among us forty years ago. We would come together burdened in soul, praying that we might be one in faith and doctrine; for we knew that Christ is not divided. One point at a time was made the subject of investigation. Solemnity characterized these councils of investigation. The Scriptures were opened with a sense of awe. Often we fasted, that we might be better fitted to understand the truth. After earnest prayer, if any point was not understood, it was discussed, and each one expressed his opinion freely; then we would again bow in prayer, and earnest supplications went up to heaven that God would help us to see eye to eye, that we might be one, as Christ and the Father are one. Many tears were shed. If one brother rebuked another for his dullness of comprehension in not understanding a passage as he understood it, the one rebuked would afterward take his brother by the hand, and say, ‘Let us not grieve the Holy Spirit of God. Jesus is with us; let us keep a humble and teachable spirit;’ and the brother addressed would say, ‘Forgive me, brother, I have done you an injustice.’ Then we would bow down in another season of prayer. We spent many hours in this way. We did not generally study together more than four hours at a time, yet sometimes the entire night was spent in solemn investigation of the Scriptures, that we might understand the truth for our time. On some occasions the Spirit of God would come upon me, and difficult portions were made clear through God’s appointed way, and then there was perfect harmony. We were all of one mind and one Spirit.
”Ne, jotka vilpittömästi haluavat totuutta, eivät epäröi avata näkemyksiään tutkittaviksi ja arvosteltaviksi, eivätkä he loukkaannu, jos heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan vastustetaan. Tämä oli se henki, jota vaalittiin keskuudessamme neljäkymmentä vuotta sitten. Kokoonnuimme sielultamme kuormitettuina, rukoillen, että olisimme yhtä uskossa ja opissa; sillä tiesimme, ettei Kristus ole jakaantunut. Yksi kohta kerrallaan otettiin tutkimuksen kohteeksi. Vakavuus leimasi näitä tutkimusneuvotteluja. Kirjoitukset avattiin kunnioittavan pelon vallassa. Usein paastosimme, jotta olisimme paremmin valmistautuneita ymmärtämään totuuden. Hartaasti rukoiltuamme, jos jotakin kohtaa ei ymmärretty, siitä keskusteltiin, ja kukin ilmaisi mielipiteensä vapaasti; sitten kumarruimme jälleen rukoukseen, ja taivaaseen kohosi hartaiden anomusten ääni, että Jumala auttaisi meitä näkemään samalla tavalla, jotta olisimme yhtä, niin kuin Kristus ja Isä ovat yhtä. Monia kyyneleitä vuodatettiin. Jos joku veli nuhteli toista hänen hitaasta käsityskyvystään sen vuoksi, ettei tämä ymmärtänyt jotakin raamatunkohtaa niin kuin hän itse sen ymmärsi, nuhdeltu tarttui myöhemmin veljeään kädestä ja sanoi: ’Älkäämme murehduttako Jumalan Pyhää Henkeä. Jeesus on kanssamme; säilyttäkäämme nöyrä ja opetettava henki’; ja puhuteltu veli sanoi: ’Anna minulle anteeksi, veli, olen tehnyt sinulle vääryyttä.’ Sitten polvistuimme jälleen uuteen rukoushetkeen. Vietimme tällä tavoin monta tuntia. Tavallisesti emme yleensä tutkineet yhdessä enempää kuin neljä tuntia kerrallaan, mutta toisinaan koko yö kului Kirjoitusten vakavaan tutkimiseen, jotta ymmärtäisimme aikamme totuuden. Joissakin tilaisuuksissa Jumalan Henki tuli minun päälleni, ja vaikeat kohdat tehtiin selviksi Jumalan säätämän tien kautta, ja silloin vallitsi täydellinen yksimielisyys. Olimme kaikki yhtä mieltä ja yhtä Henkeä.
“We sought most earnestly that the Scriptures should not be wrested to suit any man’s opinions. We tried to make our differences as slight as possible by not dwelling on points that were of minor importance, upon which there were varying opinions. But the burden of every soul was to bring about a condition among the brethren which would answer the prayer of Christ that his disciples might be one as he and the Father are one. Sometimes one or two of the brethren would stubbornly set themselves against the view presented, and would act out the natural feelings of the heart; but when this disposition appeared, we suspended our investigations and adjourned our meeting, that each one might have an opportunity to go to God in prayer, and without conversation with others, study the point of difference, asking light from heaven. With expressions of friendliness we parted, to meet again as soon as possible for further investigation. At times the power of God came upon us in a marked manner, and when clear light revealed the points of truth, we would weep and rejoice together. We loved Jesus; we loved one another.
“Pyrimme mitä vakavimmin siihen, ettei Raamattua väännettäisi mukautumaan kenenkään mielipiteisiin. Koetimme tehdä erimielisyytemme mahdollisimman vähäisiksi olematta viipymättä seikoissa, jotka olivat vähämerkityksisiä ja joista vallitsi erilaisia käsityksiä. Mutta jokaisen sielun sydämellä oli saattaa veljien keskuuteen sellainen tila, joka vastaisi Kristuksen rukoukseen, että hänen opetuslapsensa olisivat yhtä niin kuin hän ja Isä ovat yhtä. Toisinaan yksi tai kaksi veljistä asettuivat itsepintaisesti esitettyä näkemystä vastaan ja ilmaisivat sydämen luonnollisia tunteita; mutta kun tämä mieliala tuli ilmi, keskeytimme tutkimuksemme ja päätimme kokouksemme, jotta kullakin olisi tilaisuus mennä rukouksessa Jumalan eteen ja, keskustelematta muiden kanssa, tutkia erimielisyyden kohtaa pyytäen valoa taivaasta. Ystävällisyyttä osoittaen erosimme toisistamme kohdataksemme jälleen mahdollisimman pian jatkaaksemme tutkimista. Toisinaan Jumalan voima tuli päällemme erityisen tuntuvalla tavalla, ja kun kirkas valo paljasti totuuden kohdat, me itkimme ja iloitsimme yhdessä. Me rakastimme Jeesusta; me rakastimme toisiamme.”
“In those days God wrought for us, and the truth was precious to our souls. It is necessary that our unity today be of a character that will bear the test of trial. We are in the school of the Master here, that we may be trained for the school above. We must learn to bear disappointment in a Christ-like manner, and the lesson taught by this will be of great importance to us.
”Noina päivinä Jumala toimi meidän hyväksemme, ja totuus oli kallis meidän sieluillemme. On välttämätöntä, että meidän ykseytemme tänä päivänä on sellaista laatua, että se kestää koetuksen tulen. Olemme täällä Mestarin koulussa, jotta meitä valmennettaisiin ylhäällä olevaan kouluun. Meidän täytyy oppia kantamaan pettymys Kristuksen kaltaisella tavalla, ja tämän opettaman läksyn merkitys on meille suuri.
“We have many lessons to learn, and many, many to unlearn. God and heaven alone are infallible. Those who think that they will never have to give up a cherished view, never have occasion to change an opinion, will be disappointed. As long as we hold to our own ideas and opinions with determined persistency, we cannot have the unity for which Christ prayed.” Review and Herald, July 26, 1892.
”Meillä on paljon opittavaa ja hyvin, hyvin paljon poisopittavaa. Vain Jumala ja taivas ovat erehtymättömiä. Ne, jotka ajattelevat, ettei heidän koskaan tarvitse luopua vaalimastaan näkemyksestä eikä milloinkaan muuttaa mielipidettään, tulevat pettymään. Niin kauan kuin pidämme omista ajatuksistamme ja mielipiteistämme kiinni itsepintaisen päättäväisesti, emme voi saavuttaa sitä ykseyttä, jonka puolesta Kristus rukoili.” Review and Herald, 26. heinäkuuta 1892.