We will now begin to proceed through chapter eleven of Daniel.
Aloitamme nyt kulkea Danielin kirjan yhdettätoista lukua läpi.
Also I in the first year of Darius the Mede, even I, stood to confirm and to strengthen him. And now will I show thee the truth. Behold, there shall stand up yet three kings in Persia; and the fourth shall be far richer than they all: and by his strength through his riches he shall stir up all against the realm of Grecia. And a mighty king shall stand up, that shall rule with great dominion, and do according to his will. And when he shall stand up, his kingdom shall be broken, and shall be divided toward the four winds of heaven; and not to his posterity, nor according to his dominion which he ruled: for his kingdom shall be plucked up, even for others beside those. Daniel 11:1–4.
Minäkin seisoin meedialaisen Dareioksen ensimmäisenä vuotena vahvistaakseni ja tukeakseni häntä. Ja nyt minä ilmoitan sinulle totuuden. Katso, Persiassa on vielä nouseva kolme kuningasta; ja neljäs on oleva paljon rikkaampi kuin he kaikki; ja voimassaan rikkautensa kautta hän nostattaa kaikki Kreikan valtakuntaa vastaan. Sitten nousee mahtava kuningas, joka hallitsee suurella vallalla ja tekee mielensä mukaan. Mutta kun hän on noussut, hänen valtakuntansa murtuu ja jakautuu taivaan neljää tuulta kohti; eikä hänen jälkeläisilleen, eikä sen vallan mukaisesti, jolla hän hallitsi; sillä hänen valtakuntansa revitään pois, ja se joutuu muille kuin niille. Daniel 11:1–4.
Gabriel begins by informing Daniel that he also worked with Darius in his first year, which is the year Darius’ nephew, his general, took Babylon and slew Belshazzar. Daniel is receiving this vision in the third year of Cyrus, according to the first verse of chapter ten, so Gabriel is marking both Darius and Cyrus as the symbols representing the “time of the end.” Belshazzar and Babylon were taken by the Medo-Persian Empire in the year 538 BC.
Gabriel aloittaa ilmoittamalla Danielille, että hänkin toimi Dariuksen kanssa tämän ensimmäisenä hallitusvuotena, joka on se vuosi, jolloin Dariuksen veljenpoika, hänen kenraalinsa, valloitti Babylonin ja surmasi Belsassarin. Daniel saa tämän näyn Kyyroksen kolmantena hallitusvuotena, kymmenennen luvun ensimmäisen jakeen mukaan, joten Gabriel merkitsee sekä Dariuksen että Kyyroksen symboleiksi, jotka edustavat ”lopun aikaa”. Belsassarin ja Babylonin valtasi Meedo-Persian valtakunta vuonna 538 eKr.
“Cyrus besieged Babylon, which he took by stratagem in 538 BC, and with the death of Belshazzar, whom the Persians killed, the kingdom of Babylon ceased to exist.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 46.
”Kyyros piiritti Babylonin, jonka hän valloitti juonella vuonna 538 eKr., ja Belsassarin kuoleman myötä, jonka persialaiset surmasivat, Babylonin valtakunta lakkasi olemasta.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 46.
In the year 538 BC, Daniel recorded chapter nine.
Vuonna 538 eKr. Daniel kirjoitti yhdeksännen luvun.
“The vision recorded in the preceding chapter [chapter eight] was given in the third year of Belshazzar, BC 538. In the same year, which was also the first of Darius, the events narrated in this chapter [chapter nine] occurred.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 205.
”Edellisessä luvussa [kahdeksannessa luvussa] muistiin merkitty näky annettiin Belsassarin kolmantena hallitusvuotena, vuonna 538 eKr. Samana vuonna, joka oli myös Daarioksen ensimmäinen, tapahtuivat tässä luvussa [yhdeksännessä luvussa] kerrotut tapahtumat.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 205.
The first year of Darius, which was the third and last year of Belshazzar, in 538 BC, the Lord punished the land of the Chaldeans, and made it desolate.
Daarioksen ensimmäisenä vuonna, joka oli Belsassarin kolmas ja viimeinen hallitusvuosi, vuonna 538 eKr., Herra rankaisi kaldealaisten maata ja teki sen autioksi.
And this whole land shall be a desolation, and an astonishment; and these nations shall serve the king of Babylon seventy years. And it shall come to pass, when seventy years are accomplished, that I will punish the king of Babylon, and that nation, saith the Lord, for their iniquity, and the land of the Chaldeans, and will make it perpetual desolations. Jeremiah 25:11, 12.
Ja koko tämä maa on tuleva autioksi ja kauhistukseksi, ja nämä kansat palvelevat Babylonian kuningasta seitsemänkymmentä vuotta. Ja on tapahtuva, kun seitsemänkymmentä vuotta on täyttynyt, että minä rankaisen Babylonian kuningasta ja sitä kansaa, sanoo Herra, heidän pahuutensa tähden, sekä kaldealaisten maata, ja teen siitä iankaikkiset autiot seudut. Jeremia 25:11, 12.
In verse ten, the Lord employs the word “after,” as He leads into the punishment of Babylon. “After” Babylon is made desolate, the Lord would perform his good work for God’s people.
Kymmenennessä jakeessa Herra käyttää sanaa ”jälkeen”, johdattaessaan puheensa Babylonin rangaistukseen. ”Sen jälkeen”, kun Babylon on tehty autioksi, Herra toteuttaisi hyvän tekonsa Jumalan kansan hyväksi.
For thus saith the Lord, That after seventy years be accomplished at Babylon I will visit you, and perform my good word toward you, in causing you to return to this place. Jeremiah 25:10.
Sillä näin sanoo Herra: Kun Babylonissa on kulunut seitsemänkymmentä vuotta, minä pidän huolen teistä ja toteutan teitä kohtaan hyvän sanani, palauttaessani teidät tähän paikkaan. Jeremian kirja 25:10.
The captivity of seventy years began in 606 BC.
Seitsemänkymmenen vuoden pakkosiirtolaisuus alkoi vuonna 606 eKr.
“Commencing the seventy years BC 606, Daniel understood that they were now drawing to their termination.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 205.
”Koska Daniel ymmärsi, että ne seitsemänkymmentä vuotta, jotka olivat alkaneet vuonna 606 eKr., olivat nyt lähestymässä päättymistään.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 205.
The seventy-year captivity began in 606 BC, and ended in 536 BC, which was two years after the death of Belshazzar and the desolation of Babylon in 538 BC. It was the third year of Cyrus. Gabriel places the prophecy of the Hiddekel River in the third year of Cyrus, and begins the narrative of chapter eleven, by referencing the first year of Darius, and in doing so he is identifying two specific years. 538 BC and 536 BC were both appointed times, 538 BC was the appointed time for the prophecy of seventy years to conclude, and 536 BC was the appointed prophetic time when “after” 538 BC, the Lord would perform His good work for His people.
Seitsemänkymmentä vuotta kestänyt pakkosiirtolaisuus alkoi vuonna 606 eKr. ja päättyi vuonna 536 eKr., mikä oli kaksi vuotta Belsassarin kuoleman ja Babylonin hävityksen jälkeen vuonna 538 eKr. Se oli Kyyroksen kolmas hallitusvuosi. Gabriel sijoittaa Hiddekel-joen profetian Kyyroksen kolmanteen hallitusvuoteen ja aloittaa yhdennentoista luvun kertomuksen viittaamalla Daareioksen ensimmäiseen hallitusvuoteen; näin tehdessään hän yksilöi kaksi täsmällistä vuotta. Vuodet 538 eKr. ja 536 eKr. olivat molemmat määräaikoja: vuosi 538 eKr. oli määrätty aika, jolloin seitsemääkymmentä vuotta koskevan profetian tuli päättyä, ja vuosi 536 eKr. oli määrätty profeetallinen aika, jolloin Herra, “jälkeen” vuoden 538 eKr., täyttäisi hyvän tekonsa kansansa hyväksi.
538 BC and 536 BC, are both appointed times, and they are represented by two historical figures, one was the first king of Media and the second the first king of Persia. The end of the seventy years of literal Israel being captive in literal Babylon, represented the twelve hundred and sixty years that spiritual Israel was captive in spiritual Babylon, from the year 538 AD to 1798. 1798 was an “appointed time”, and then the period that is prophetically identified as the “time of the end,” began. 538 BC, and 536 BC which are represented as an “appointed time”, also mark the beginning of a period represented as “the time of the end”.
Vuosi 538 eKr. ja vuosi 536 eKr. ovat molemmat määräaikoja, ja niitä edustavat kaksi historiallista henkilöä: toinen oli Meedian ensimmäinen kuningas ja toinen Persian ensimmäinen kuningas. Kirjaimellisen Israelin kirjaimellisessa Babylonissa viettämän seitsemänkymmenen vuoden vankeuden päättyminen edusti niitä tuhatta kahtasataa kuuttakymmentä vuotta, joiden ajan hengellinen Israel oli vankina hengellisessä Babylonissa, vuodesta 538 jKr. vuoteen 1798. Vuosi 1798 oli ”määräaika”, ja silloin alkoi ajanjakso, joka profeetallisesti tunnistetaan ”lopun ajaksi”. Vuodet 538 eKr. ja 536 eKr., joita esitetään ”määräaikana”, merkitsevät myös ajanjakson alkua, jota kuvataan ”lopun ajaksi”.
“God’s church on earth was as verily in captivity during this long period of relentless persecution as were the children of Israel held captive in Babylon during the period of the exile.” Prophets and Kings, 714.
”Jumalan seurakunta maan päällä oli tämän pitkän, hellittämättömän vainon ajan yhtä totisesti vankeudessa kuin Babylonissa pakkosiirtolaisuuden aikana vangittuina olleet Israelin lapset.” Prophets and Kings, 714.
All prophecy is addressing more specifically the last days, than the days in which they were first fulfilled, so 538 BC, and king Darius, along with 536 BC, and king Cyrus, represent the “time of the end” in 1989, and the two kings typify President Reagan and President Bush the first. 538 BC and 536 BC represent a waymark that is fulfilled with both dates understood to represent the one waymark. The waymark of the “time of the end,” consists of two symbols, and sometimes as with Reagan and Bush the first, both symbols are fulfilled in the same year. But that is the exception to the rule, for the waymark of the “time of the end” in the time of Moses was the birth of both Aaron and Moses, which was separated by three years. In the history of Christ, it was the birth of John the Baptist and Christ that was separated by six months.
Kaikki profetia kohdistuu tarkemmin viimeisiin päiviin kuin niihin päiviin, joissa ne ensi kerran täyttyivät; siten vuosi 538 eKr. ja kuningas Darius sekä vuosi 536 eKr. ja kuningas Kyyros edustavat ”lopun aikaa” vuonna 1989, ja nämä kaksi kuningasta ovat esikuvia presidentti Reaganista ja ensimmäisestä presidentti Bushista. Vuodet 538 eKr. ja 536 eKr. edustavat tienviittaa, joka täyttyy siten, että molemmat vuosiluvut ymmärretään yhtä ja samaa tienviittaa edustaviksi. ”Lopun ajan” tienviitta koostuu kahdesta symbolista, ja toisinaan, kuten Reaganin ja ensimmäisen Bushin kohdalla, molemmat symbolit täyttyvät samana vuonna. Mutta tämä on poikkeus säännöstä, sillä ”lopun ajan” tienviitta Mooseksen aikana oli sekä Aaronin että Mooseksen syntymä, joita erotti kolme vuotta. Kristuksen historiassa se oli Johannes Kastajan ja Kristuksen syntymä, joita erotti kuusi kuukautta.
With the “time of the end,” in the history of the antichrist it was 1798 and 1799. The French Revolution is a subject of prophecy, and it began in 1789, and lasted ten years ending in 1799, at its appointed time, just as 1798 was an appointed time. Together they identify the deadly wound given to the beast, and also the woman that rode upon and reigned over the beast. Darius was the king that defeated his enemy by sending his army in through the “wall”, and he represents Reagan, who defeated his enemy by bringing down the wall of the “iron curtain.” Cyrus represents Bush the first, for Cyrus is known as Cyrus the Great, and George Bush the first is Bush the greater, and Bush the last is Bush the lesser.
Antikristuksen historian yhteydessä ”lopun aika” oli vuosina 1798 ja 1799. Ranskan vallankumous on profetian aihe, ja se alkoi vuonna 1789 ja kesti kymmenen vuotta päättyen vuonna 1799, sille määrättyyn aikaan, aivan kuten 1798 oli määrätty aika. Yhdessä ne osoittavat pedolle annetun kuolinhaavan sekä myös naisen, joka istui pedon selässä ja hallitsi sitä. Darius oli se kuningas, joka voitti vihollisensa lähettämällä armeijansa ”muurin” läpi, ja hän edustaa Reagania, joka voitti vihollisensa murtamalla ”rautaisen esiripun” muurin. Kyyros edustaa ensimmäistä Bushia, sillä Kyyros tunnetaan Kyyroksena Suurena, ja George Bush vanhempi on suurempi Bush, kun taas jälkimmäinen Bush on pienempi Bush.
Because these two kings and the two dates they represent are actually one symbol. One marks the seventy years that Babylon would rule. That seventy-year period reached its appointed time in 538 BC and is represented by Darius. The completion of the captivity of seventy years reached its appointed time in 536 BC and is represented by Cyrus. Together they represent the “time of the end,” when prophetic light is to be unsealed. In 1798 the first angel of Revelation fourteen arrived at the “time of the end,” and Sister White says that angel “was no less a personage than Jesus Christ.”
Sillä nämä kaksi kuningasta ja ne kaksi ajankohtaa, joita ne edustavat, ovat todellisuudessa yksi symboli. Toinen merkitsee niitä seitsemääkymmentä vuotta, joiden ajan Babylon hallitsisi. Tuo seitsemänkymmenen vuoden ajanjakso saavutti määrättyyn aikansa vuonna 538 eKr., ja sitä edustaa Darius. Seitsemänkymmentä vuotta kestäneen vankeuden päättyminen saavutti määrättyyn aikansa vuonna 536 eKr., ja sitä edustaa Kyyros. Yhdessä ne edustavat ”lopun aikaa”, jolloin profeetallinen valo on määrä avata sineteistään. Vuonna 1798 Ilmestyskirjan neljäntoista luvun ensimmäinen enkeli saapui ”lopun aikaan”, ja sisar White sanoo, että tuo enkeli ”ei ollut kukaan vähäisempi henkilö kuin Jeesus Kristus”.
In the third year of Cyrus, Michael, the prince of God’s people, and the archangel to the angels, descended to engage with Cyrus and confirm the light that would lead Cyrus to pronounce the first of three decrees that would allow God’s people to return to Jerusalem, and rebuild the city, the sanctuary, and the streets and walls. That work typified the work of the first and second angels’, which began at the “time of the end” in 1798.
Kooreksen kolmantena hallitusvuotena Miikael, Jumalan kansan ruhtinas ja enkeleille arkkienkeli, astui alas ollakseen tekemisissä Kooreksen kanssa ja vahvistaakseen sen valon, joka johtaisi Kooreksen antamaan ensimmäisen niistä kolmesta käskykirjeestä, jotka sallivat Jumalan kansan palata Jerusalemiin ja rakentaa jälleen kaupungin, pyhäkön sekä kadut ja muurit. Tämä työ oli esikuva ensimmäisen ja toisen enkelin työstä, joka alkoi ”lopun aikana” vuonna 1798.
The descent of Michael at the time of the end in the days of Darius and Cyrus, represented the arrival of the first angel in 1798, and together they mark the arrival of the same angel, at the “time of the end,” in 1989. 1989 began the period of the “time of the end,” and it was also an appointed time. An appointed time identifies the termination of a prophetic period of time. The rebellion of 1863, at the first “Kadesh” for modern spiritual Israel, was the beginning of a period of one hundred and twenty-six years that terminated at “the time appointed” in 1989. One hundred and twenty-six is a tithe, or a tenth, of twelve hundred and sixty, and at the end of twelve hundred and sixty years in 1798, the movement of the first angel arrived into history. At the end of one hundred and twenty-six years, in 1989, the movement of the third angel arrived into history.
Mikaelin laskeutuminen lopun aikana Dareioksen ja Kyyroksen päivinä kuvasi ensimmäisen enkelin saapumista vuonna 1798, ja yhdessä ne merkitsevät saman enkelin saapumista ”lopun aikana” vuonna 1989. Vuosi 1989 aloitti ”lopun ajan” ajanjakson, ja se oli myös määrätty aika. Määrätty aika osoittaa profeetallisen ajanjakson päättymisen. Vuoden 1863 kapina, ensimmäisessä ”Kadešissa” nykyaikaiselle hengelliselle Israelille, oli sadan kahdenkymmenenkuuden vuoden ajanjakson alku, joka päättyi ”määrättynä aikana” vuonna 1989. Sata kaksikymmentäkuusi on kymmenys eli kymmenesosa tuhannesta kahdestasadastakuudestakymmenestä, ja tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen vuoden päättyessä vuonna 1798 ensimmäisen enkelin liike saapui historiaan. Sadan kahdenkymmenenkuuden vuoden päättyessä vuonna 1989 kolmannen enkelin liike saapui historiaan.
In verse one of Daniel chapter eleven, Gabriel is careful and precise in his identification that the history represented begins with Cyrus, at the time of the end in 1989. Cyrus the Great there represents Bush the greater, who would be followed by three kings, and then a fourth king which would be far richer than they all. Thus, the fourth rich king, that stirs up all of Grecia, is the sixth president since 1989.
Danielin kirjan yhdestoista luvun ensimmäisessä jakeessa Gabriel osoittaa huolellisesti ja täsmällisesti, että kuvattu historia alkaa Kyyroksesta lopun aikana vuonna 1989. Suuri Kyyros edustaa siinä suurempaa Bushia, jota seuraisi kolme kuningasta, ja sitten neljäs kuningas, joka olisi paljon heitä kaikkia rikkaampi. Näin ollen neljäs rikas kuningas, joka yllyttää koko Kreikan, on kuudes presidentti vuodesta 1989 lähtien.
In the events of chapter ten, Daniel is represented as mourning, and in his experience of mourning he is changed unto the image of Christ, as he beholds the vision. The twenty-one-day period of mourning, represents a period of death that concludes with a resurrection. In chapter ten, Michael has come down out of heaven, and in Jude seven, when He descends, He resurrects Moses. In Revelation chapter eleven Moses (and Elijah) have been slain, and are dead in the street for three and a half symbolic days. Then Moses, (along with Elijah) are resurrected by “a great voice”.
Kymmenennen luvun tapahtumissa Daniel kuvataan surevana, ja surun kokemuksessaan hän muuttuu Kristuksen kuvan kaltaiseksi katsellessaan näkyä. Kahdenkymmenenyhden päivän suruaika edustaa kuoleman ajanjaksoa, joka päättyy ylösnousemukseen. Kymmenennessä luvussa Miikael on tullut alas taivaasta, ja Juuda seitsemännessä jakeessa, kun Hän astuu alas, Hän herättää Mooseksen kuolleista. Ilmestyskirjan yhdestoista luvussa Mooses (ja Elia) on surmattu, ja he ovat kuolleina kadulla kolme ja puoli vertauskuvallista päivää. Sitten Mooses (yhdessä Elian kanssa) herätetään kuolleista ”suurella äänellä”.
And after three days and an half the Spirit of life from God entered into them, and they stood upon their feet; and great fear fell upon them which saw them. And they heard a great voice from heaven saying unto them, Come up hither. And they ascended up to heaven in a cloud; and their enemies beheld them. Revelation 11:11, 12.
Ja kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta lähtevä elämän henki, ja he nousivat jaloilleen; ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät. Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: Nouskaa tänne. Ja he nousivat ylös taivaaseen pilvessä; ja heidän vihollisensa näkivät heidät. Ilmestys 11:11, 12.
The “great voice” that resurrects is the voice of the archangel, and the archangel is Michael.
Ylösnousemuksen aikaansaava ”suuri ääni” on ylienkelin ääni, ja ylienkeli on Miikael.
For the Lord himself shall descend from heaven with a shout, with the voice of the archangel, and with the trump of God: and the dead in Christ shall rise first. 1 Thessalonians 4:16.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa; ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin. 1. Tessalonikalaiskirje 4:16.
The history where Moses and Elijah are murdered and resurrected is the history of the sealing of the one hundred and forty-four thousand. That history began on September 11, 2001 with the “first voice” of the angel of Revelation eighteen, which Sister White identifies as arriving when the great buildings of New York City were thrown down. The “second voice” of Revelation chapter eighteen, is sounded at the soon coming Sunday law, when God’s other flock is called out of Babylon. It is that history, the history of the sealing, where Daniel is represented as being changed into the image of Christ by beholding the “marah” vision, which is the feminine expression of the “mareh” vision. It is the “causative” vision, that “causes” the image beheld to be reproduced in those who behold it.
Se historia, jossa Mooses ja Elia murhataan ja herätetään henkiin, on sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen historia. Tuo historia alkoi 11. syyskuuta 2001 Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun enkelin ”ensimmäisestä äänestä”, jonka sisar White yksilöi saapuvan silloin, kun New Yorkin suuret rakennukset syöstiin maahan. Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun ”toinen ääni” kuuluu pian tulevan sunnuntailain yhteydessä, jolloin Jumalan toinen lauma kutsutaan ulos Babylonista. Juuri tuossa historiassa, sinetöimisen historiassa, Daniel esitetään muutettavan Kristuksen kuvan kaltaiseksi katselemalla ”marah”-näkyä, joka on ”mareh”-näyn feminiininen ilmaus. Se on ”kausatiivinen” näky, joka ”saa aikaan” sen, että katseltu kuva toistuu niissä, jotka sitä katselevat.
That history of the sealing, and of the transformation of Daniel in chapter ten, includes the descent of Michael when He resurrects and transforms those represented by Moses, Elijah and Daniel. He accomplishes the resurrection with the “great voice” of the archangel, thus providing a third “voice,” in the middle of the first and last voices, which are both the same, for they are both the voice of Revelation chapter eighteen. The middle voice, is where rebellion is represented, for when Michael resurrected Moses, he did not argue with Satan, though Satan, the author of rebellion, was there to protest.
Tuo sinetöimisen historia ja Danielin muutos kymmenennessä luvussa sisältää Mikaelin alaslaskeutumisen silloin, kun Hän herättää kuolleista ja muuttaa ne, joita Mooses, Elia ja Daniel edustavat. Hän toteuttaa ylösnousemuksen ylienkelin ”suurella äänellä” ja näin tuo esiin kolmannen ”äänen”, ensimmäisen ja viimeisen äänen välissä; nämä molemmat ovat sama ääni, sillä ne ovat kumpikin Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun ääni. Keskimmäisessä äänessä kapina tulee esiin kuvattuna, sillä kun Mikael herätti Mooseksen, Hän ei väitellyt saatanan kanssa, vaikka saatana, kapinan alkuunpanija, oli siellä vastustamassa.
Yet Michael the archangel, when contending with the devil he disputed about the body of Moses, durst not bring against him a railing accusation, but said, The Lord rebuke thee. Jude 7.
Mutta ylienkeli Mikaelkaan, kun hän riidellessään paholaisen kanssa väitteli Mooseksen ruumiista, ei rohjennut lausua tätä vastaan herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: “Nuhdelkoon sinua Herra.” Juud. 7.
The beginning of the sealing time that began on September 11, 2001, and ends at the soon coming Sunday law, is marked with the signature of “Truth,” for in the middle of that period, in July of 2023, the great voice of the archangel began the work of resurrecting the dead in Christ, who choose to hear His middle voice. Note that 2023 comes twenty-two years after 2001, and twenty-two is a tenth of two hundred and twenty, which is the symbol of the link between Divinity and humanity, and is also a symbol of restoration.
Sinetöimisen ajan alku, joka alkoi 11. syyskuuta 2001 ja päättyy pian tulevaan sunnuntailakiin, on merkitty ”Totuuden” sinetillä, sillä tuon ajanjakson keskivaiheilla, heinäkuussa 2023, ylienkelin suuri ääni alkoi työn Kristuksessa kuolleiden ylösnousemukseksi, niiden, jotka valitsevat kuulla Hänen keskimmäisen äänensä. Huomaa, että vuosi 2023 tulee kaksikymmentäkaksi vuotta vuoden 2001 jälkeen, ja kaksikymmentäkaksi on kymmenesosa kahdestasadastakahdestakymmenestä, joka on jumaluuden ja ihmisyyden välisen yhteyden vertauskuva ja myös ennalleenasettamisen vertauskuva.
In July 2023, the mighty angel that is no less a personage than Jesus Christ, and who is the Truth, who is also Michael, and who is the Alpha and Omega descending with a message in His hand. The little book in His hand is the portion of Daniel that was sealed up until the last days.
Heinäkuussa 2023 tuo väkevä enkeli, joka ei ole kukaan muu kuin Jeesus Kristus ja joka on Totuus, joka on myös Mikael ja joka on Alfa ja Omega, laskeutui kädessään sanoma. Hänen kädessään oleva pieni kirja on se osa Danielin kirjaa, joka oli sinetöity viimeisiin päiviin asti.
“In the Revelation all the books of the Bible meet and end. Here is the complement of the book of Daniel. One is a prophecy; the other a revelation. The book that was sealed is not the Revelation, but that portion of the prophecy of Daniel relating to the last days. The angel commanded, ‘But thou, O Daniel, shut up the words, and seal the book, even to the time of the end.’ Daniel 12:4.” Acts of the Apostles, 585.
”Ilmestyskirjassa kaikki Raamatun kirjat kohtaavat toisensa ja päättyvät. Tässä on Danielin kirjan täydennys. Toinen on profetia; toinen ilmoitus. Se kirja, joka sinetöitiin, ei ole Ilmestyskirja, vaan se osa Danielin profetiaa, joka liittyy viimeisiin päiviin. Enkeli käski: ’Mutta sinä, Daniel, sulje nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti.’ Daniel 12:4.” Apostolien teot, 585.
The portion of the prophecy of Daniel that relates to the last days, is chapter eleven. It is the last six verses of chapter eleven, but more specifically it is the histories found within the chapter that are repeated in those last six verses.
Danielin profetiasta se osa, joka liittyy viimeisiin päiviin, on yhdestoista luku. Se on yhdestoista luvun kuusi viimeistä jaetta, mutta vielä tarkemmin ne luvussa esitetyt historiat, jotka toistetaan näissä kuudessa viimeisessä jakeessa.
“We have no time to lose. Troublous times are before us. The world is stirred with the spirit of war. Soon the scenes of trouble spoken of in the prophecies will take place. The prophecy in the eleventh of Daniel has nearly reached its complete fulfillment. Much of the history that has taken place in fulfillment of this prophecy will be repeated.” Manuscript Releases, number 13, 394.
”Meillä ei ole aikaa hukattavana. Ahdistavat ajat ovat edessämme. Maailmaa kuohuttaa sodan henki. Pian toteutuvat ne ahdistuksen kohtaukset, joista profetioissa on puhuttu. Danielin kirjan yhdennentoista luvun profetia on lähes saavuttanut täydellisen täyttymyksensä. Suuri osa siitä historiasta, joka on tapahtunut tämän profetian täyttymyksenä, tulee toistumaan.” Manuscript Releases, numero 13, 394.
Verse sixteen, of Daniel chapter eleven, illustrates a history that is repeated in verse forty-one, for in the verse the king of the north stands in the glorious land. The history of verse sixteen identifies when the Roman general Pompey brought Judah and Jerusalem into captivity.
Danielin yhdestoista luvun kuudestoista jae havainnollistaa historiaa, joka toistuu jakeessa neljäkymmentäyksi, sillä siinä pohjoisen kuningas seisoo Ihanassa maassa. Jakeen kuusitoista historia osoittaa hetken, jolloin roomalainen kenraali Pompeius vei Juudan ja Jerusalemin vankeuteen.
But he that cometh against him shall do according to his own will, and none shall stand before him: and he shall stand in the glorious land, which by his hand shall be consumed. Daniel 11:16.
Mutta se, joka käy hänen kimppuunsa, tekee oman tahtonsa mukaan, eikä kukaan voi kestää hänen edessään; ja hän asettuu ihanaan maahan, joka hävitetään hänen kätensä kautta. Daniel 11:16.
I intend to use this verse as an anchor for our consideration of the verses which precede the verse, so I will put this understanding in place first. We intend to show that the history that follows the breakup of Alexander the Great’s kingdom in verses three and four, begins in 1989 and then identifies the current Ukrainian War, the victory of Putin over the forces of the West, and Putin’s subsequent defeat, which leads into verse sixteen.
Aion käyttää tätä jaetta ankkurina tarkastellessamme tätä jaetta edeltäviä jakeita, joten asetan tämän ymmärryksen ensin paikalleen. Tarkoituksemme on osoittaa, että se historia, joka seuraa Aleksanteri Suuren valtakunnan hajoamista jakeissa kolme ja neljä, alkaa vuonna 1989 ja tunnistaa sitten nykyisen Ukrainan sodan, Putinin voiton lännen voimista sekä Putinin sitä seuraavan tappion, joka johtaa jakeeseen kuusitoista.
“Although Egypt could not stand before Antiochus, the king of the north, Antiochus could not stand before the Romans, who now came against him. No kingdoms were longer able to resist this rising power. Syria was conquered, and added to the Roman empire, when Pompey, BC 65, deprived Antiochus Asiaticus of his possessions, and reduced Syria to a Roman province.
Vaikka Egypti ei voinut kestää pohjoisen kuninkaan Antiokhoksen edessä, ei Antiokhos voinut kestää roomalaisten edessä, jotka nyt tulivat häntä vastaan. Yksikään valtakunta ei enää kyennyt vastustamaan tätä nousevaa mahtia. Syyria valloitettiin ja liitettiin Rooman valtakuntaan, kun Pompeius vuonna 65 eKr. riisti Antiokhos Asiaticukselta hänen omaisuutensa ja alisti Syyrian Rooman provinssiksi.
“The same power was also to stand in the Holy Land, and consume it. Rome became connected with the people of God, the Jews, by alliance, BC 161, from which date it holds a prominent place in the prophetic calendar. It did not, however, acquire jurisdiction over Judea by actual conquest till BC 63; and then in the following manner.
”Saman vallan oli määrä myös asettua Pyhään maahan ja kuluttaa se. Rooma liittyi liiton kautta Jumalan kansaan, juutalaisiin, vuonna 161 eKr., mistä ajankohdasta lähtien sillä on huomattava sija profeetallisessa aikataulussa. Se ei kuitenkaan saanut Juudeaa lainkäyttövaltansa alaisuuteen varsinaisen valloituksen kautta ennen vuotta 63 eKr.; ja silloin seuraavalla tavalla.
“On Pompey’s return from his expedition against Mithridates, king of Pontus, two competitors, Hyrcanus and Aristobulus, were struggling for the crown of Judea. Their cause came before Pompey, who soon perceived the injustice of the claims of Aristobulus, but wished to defer decision in the matter till after his long-desired expedition into Arabia, promising then to return, and settle their affairs as should seem just and proper. Aristobulus, fathoming Pompey’s real sentiments, hastened back to Judea, armed his subjects, and prepared for a vigorous defense, determined, at all hazards, to keep the crown, which he foresaw would be adjudicated to another. Pompey closely followed the fugitive. As he approached Jerusalem, Aristobulus, beginning to repent of his course, came out to meet him, and endeavored to accommodate matters by promising entire submission and large sums of money. Pompey, accepting this offer, sent Gabinius, at the head of a detachment of soldiers, to receive the money. But when that lieutenant-general arrived at Jerusalem, he found the gates shut against him, and was told from the top of the walls that the city would not stand to the agreement.
”Kun Pompeius palasi sotaretkeltään Pontoksen kuningasta Mithridatesta vastaan, kaksi kilpailijaa, Hyrkanos ja Aristobulos, kamppaili Juudean kruunusta. Heidän asiansa tuli Pompeiuksen käsiteltäväksi, ja tämä havaitsi pian Aristobuloksen vaatimusten vääryyden, mutta halusi lykätä asiassa annettavaa ratkaisua siihen saakka, kunnes hänen kauan toivomansa sotaretki Arabiaan olisi päättynyt, luvaten sitten palata ja järjestää heidän asiansa sen mukaan kuin näyttäisi oikealta ja kohtuulliselta. Aristobulos, oivaltaen Pompeiuksen todelliset ajatukset, kiirehti takaisin Juudeaan, aseisti alamaisensa ja valmistautui tarmokkaaseen puolustukseen, päättäneenä kaikista vaaroista huolimatta pitää kruunun, jonka hän ennalta näki tuomittavan toiselle. Pompeius seurasi pakolaista läheltä. Hänen lähestyessään Jerusalemia Aristobulos, alkaen katua menettelyään, tuli häntä vastaan ja koetti sovittaa asian lupaamalla täydellisen alistumisen ja suuria rahasummia. Pompeius hyväksyi tämän tarjouksen ja lähetti Gabiniuksen sotilasosaston johdossa vastaanottamaan rahat. Mutta kun tuo kenraaliluutnantti saapui Jerusalemiin, hän havaitsi portit suljetuiksi edessään, ja muurien päältä hänelle ilmoitettiin, ettei kaupunki pitäytyisi sopimuksessa.
“Pompey, not to be deceived in this way with impunity, put Aristobulus, whom he had retained with him, in irons, and immediately marched against Jerusalem with his whole army. The partisans of Aristobulus were for defending the place; those of Hyrcanus, for opening the gates. The latter being in the majority, and prevailing, Pompey was given free entrance into the city. Whereupon the adherents of Aristobulus retired to the mountain of the temple, as fully determined to defend that place as Pompey was to reduce it. At the end of three months a breach was made in the wall sufficient for an assault, and the place was carried at the point of the sword. In the terrible slaughter that ensued, twelve thousand persons were slain. It was an affecting sight, observes the historian, to see the priests, engaged at the time in divine service, with calm hand and steady purpose pursue their accustomed work, apparently unconscious of the wild tumult, though all around them their friends were given to the slaughter, and though often their own blood mingled with that of their sacrifices.
”Pompeius, jottei häntä tällä tavoin petettäisi rankaisematta, pani Aristobuloksen, jota hän oli pitänyt luonaan, kahleisiin ja marssi heti koko sotajoukkonsa kanssa Jerusalemia vastaan. Aristobuloksen kannattajat tahtoivat puolustaa paikkaa; Hyrkanoksen kannattajat taas avata portit. Koska jälkimmäiset olivat enemmistönä ja pääsivät voitolle, Pompeius sai vapaan pääsyn kaupunkiin. Tämän jälkeen Aristobuloksen kannattajat vetäytyivät temppelivuorelle, yhtä päättäväisinä puolustamaan sitä paikkaa kuin Pompeius oli päättänyt vallata sen. Kolmen kuukauden kuluttua muuriin tehtiin hyökkäykseen riittävä aukko, ja paikka vallattiin miekan terällä. Seuranneessa hirvittävässä verilöylyssä surmattiin kaksitoista tuhatta henkeä. Oli sydäntä särkevä näky, huomauttaa historioitsija, nähdä pappien, jotka olivat tuolloin jumalanpalvelustehtävissä, rauhallisin käsin ja horjumattomin mielin jatkavan totuttua palvelustaan, ilmeisen tietämättöminä hurjasta melskeestä, vaikka heidän ympärillään heidän ystäviään annettiin teurastettaviksi ja vaikka usein heidän oma verensä sekoittui heidän uhriensa vereen.”
“Having put an end to the war, Pompey demolished the walls of Jerusalem, transferred several cities from the jurisdiction of Judea to that of Syria, and imposed tribute on the Jews. Thus for the first time was Jerusalem placed by conquest in the hands of that power which was to hold the “glorious land” in its iron grasp till it had utterly consumed it.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 259, 260.
“Saatettuaan sodan päätökseen Pompeius hajotti Jerusalemin muurit, siirsi useita kaupunkeja Juudean hallintovallan alaisuudesta Syyrian alaisuuteen ja määräsi juutalaisille veron. Näin Jerusalem joutui ensimmäisen kerran valloituksen kautta sen vallan käsiin, jonka oli määrä pitää ”ihana maa” rautaisessa otteessaan, kunnes se oli sen perin pohjin hävittänyt.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 259, 260.
We will continue this study in our next article.
हम इस अध्ययन को अपने अगले लेख में जारी रखेंगे।
“The fact that there is no controversy or agitation among God’s people should not be regarded as conclusive evidence that they are holding fast to sound doctrine. There is reason to fear that they may not be clearly discriminating between truth and error. When no new questions are started by investigation of the Scriptures, when no difference of opinion arises which will set men to searching the Bible for themselves to make sure that they have the truth, there will be many now, as in ancient times, who will hold to tradition and worship they know not what.
Se seikka, ettei Jumalan kansan keskuudessa ole kiistaa eikä kuohuntaa, ei ole pidettävä ratkaisevana todisteena siitä, että he pitävät lujasti kiinni terveestä opista. On syytä pelätä, etteivät he selvästi erota totuutta erehdyksestä. Kun Raamatun tutkimisen kautta ei nouse esiin uusia kysymyksiä, kun ei synny mielipide-eroja, jotka saattaisivat ihmiset tutkimaan itse Raamattua varmistaakseen, että heillä on totuus, silloin monet nykyään, niin kuin muinaisina aikoina, pitäytyvät perinnäissääntöihin ja palvovat tietämättä, mitä palvovat.
“I have been shown that many who profess to have a knowledge of present truth know not what they believe. They do not understand the evidences of their faith. They have no just appreciation of the work for the present time. When the time of trial shall come, there are men now preaching to others who will find, upon examining the positions they hold, that there are many things for which they can give no satisfactory reason. Until thus tested they knew not their great ignorance. And there are many in the church who take it for granted that they understand what they believe; but, until controversy arises, they do not know their own weakness. When separated from those of like faith and compelled to stand singly and alone to explain their belief, they will be surprised to see how confused are their ideas of what they had accepted as truth. Certain it is that there has been among us a departure from the living God and a turning to men, putting human in place of divine wisdom.
”Minulle on näytetty, että monet, jotka tunnustavat tuntevansa nykyisen totuuden, eivät tiedä, mitä he uskovat. He eivät ymmärrä uskonsa todistusaineistoa. Heillä ei ole oikeaa käsitystä tämän ajan työstä. Kun koetuksen aika tulee, on nyt toisia saarnaavia miehiä, jotka silloin, tarkastellessaan omaksumiaan kantoja, havaitsevat, että on monia asioita, joille he eivät kykene antamaan tyydyttävää perustelua. Ennen kuin heitä näin koeteltiin, he eivät tunteneet suurta tietämättömyyttään. Ja seurakunnassa on monia, jotka pitävät itsestään selvänä, että he ymmärtävät, mitä uskovat; mutta ennen kuin kiista syntyy, he eivät tunne omaa heikkouttaan. Joutuessaan eroon samanuskoisista ja pakotettuina seisomaan yksin ja erillään selittämään uskoaan he hämmästyvät nähdessään, kuinka sekavia heidän käsityksensä ovat siitä, minkä he olivat hyväksyneet totuutena. Varmaa on, että keskuudessamme on tapahtunut luopumista elävästä Jumalasta ja kääntymistä ihmisten puoleen, niin että inhimillinen on asetettu jumalallisen viisauden sijalle.
“God will arouse His people; if other means fail, heresies will come in among them, which will sift them, separating the chaff from the wheat. The Lord calls upon all who believe His word to awake out of sleep. Precious light has come, appropriate for this time. It is Bible truth, showing the perils that are right upon us. This light should lead us to a diligent study of the Scriptures and a most critical examination of the positions which we hold. God would have all the bearings and positions of truth thoroughly and perseveringly searched, with prayer and fasting. Believers are not to rest in suppositions and ill-defined ideas of what constitutes truth. Their faith must be firmly founded upon the word of God so that when the testing time shall come and they are brought before councils to answer for their faith they may be able to give a reason for the hope that is in them, with meekness and fear.
”Jumala herättää kansansa; jos muut keinot pettävät, heidän keskuuteensa tulee harhaoppeja, jotka seulovat heitä erottaen ruumenet vehnästä. Herra kutsuu kaikkia, jotka uskovat Hänen sanaansa, heräämään unesta. Kallisarvoista valoa on tullut, juuri tähän aikaan soveltuvaa. Se on Raamatun totuutta, joka osoittaa vaarat, jotka ovat aivan edessämme. Tämän valon tulisi johdattaa meidät ahkeraan Raamatun tutkimiseen ja mitä tarkimpaan niiden käsitysten tutkimiseen, joista pidämme kiinni. Jumala tahtoo, että kaikki totuuden näkökohdat ja kannat tutkitaan perusteellisesti ja hellittämättömästi, rukouksen ja paaston kera. Uskovien ei tule levätä otaksumusten ja epämääräisten käsitysten varassa siitä, mikä muodostaa totuuden. Heidän uskonsa tulee olla lujasti perustettuna Jumalan sanaan, jotta koetuksen ajan tullessa ja heidän joutuessaan neuvostojen eteen vastaamaan uskostaan he kykenisivät antamaan syyn siihen toivoon, joka heissä on, sävyisyydellä ja pelolla.
“Agitate, agitate, agitate. The subjects which we present to the world must be to us a living reality. It is important that in defending the doctrines which we consider fundamental articles of faith we should never allow ourselves to employ arguments that are not wholly sound. These may avail to silence an opposer, but they do not honor the truth. We should present sound arguments, that will not only silence our opponents, but will bear the closest and most searching scrutiny. With those who have educated themselves as debaters there is great danger that they will not handle the word of God with fairness. In meeting an opponent it should be our earnest effort to present subjects in such a manner as to awaken conviction in his mind, instead of seeking merely to give confidence to the believer.
”Kiihdyttäkää, kiihdyttäkää, kiihdyttäkää. Niiden aiheiden, joita esitämme maailmalle, tulee olla meille elävää todellisuutta. On tärkeää, että puolustaessamme oppeja, joita pidämme uskon perustavanlaatuisina uskonkappaleina, emme milloinkaan salli itsemme käyttää perusteluja, jotka eivät ole täysin päteviä. Ne saattavat kyetä vaientamaan vastustajan, mutta ne eivät kunnioita totuutta. Meidän tulee esittää päteviä perusteluja, jotka eivät ainoastaan vaienna vastustajiamme, vaan kestävät mitä lähimmän ja tarkimman tutkistelun. Niiden kohdalla, jotka ovat harjaannuttaneet itseään väittelijöiksi, on suuri vaara, etteivät he käsittele Jumalan sanaa oikeudenmukaisesti. Kohdatessamme vastustajan meidän tulee vilpittömästi pyrkiä esittämään asiat sellaisella tavalla, että hänen mielessään herää vakaumus, sen sijaan että pyrkisimme ainoastaan vahvistamaan uskovan luottamusta.”
“Whatever may be man’s intellectual advancement, let him not for a moment think that there is no need of thorough and continuous searching of the Scriptures for greater light. As a people we are called individually to be students of prophecy. We must watch with earnestness that we may discern any ray of light which God shall present to us. We are to catch the first gleamings of truth; and through prayerful study clearer light may be obtained, which can be brought before others.
”Olkoonpa ihmisen älyllinen edistys kuinka suuri tahansa, älköön hän hetkeksikään ajatelko, ettei perinpohjaiselle ja jatkuvalle Raamatun tutkimiselle suuremman valon saamiseksi olisi tarvetta. Kansana meitä kutsutaan yksilöinä olemaan profetian tutkijoita. Meidän tulee valvoa vakavalla hartaudella, jotta voisimme havaita jokaisen valonsäteen, jonka Jumala meille esittää. Meidän on tavoitettava totuuden ensimmäiset kajastukset; ja rukouksellisen tutkimisen kautta voidaan saada kirkkaampaa valoa, joka voidaan tuoda toisten eteen.
“When God’s people are at ease and satisfied with their present enlightenment, we may be sure that He will not favor them. It is His will that they should be ever moving forward to receive the increased and ever-increasing light which is shining for them. The present attitude of the church is not pleasing to God. There has come in a self-confidence that has led them to feel no necessity for more truth and greater light. We are living at a time when Satan is at work on the right hand and on the left, before and behind us; and yet as a people we are asleep. God wills that a voice shall be heard arousing His people to action.” Testimonies, volume 5, 707, 708.
”Kun Jumalan kansa on huoleton ja tyytyväinen nykyiseen valoonsa, voimme olla varmat siitä, ettei Hän katso siihen suosiollisesti. Hänen tahtonsa on, että he alati kulkisivat eteenpäin vastaanottamaan sitä lisääntyvää ja yhä lisääntyvää valoa, joka loistaa heille. Seurakunnan nykyinen asenne ei miellytä Jumalaa. On tullut itseriittoinen itsevarmuus, joka on johtanut heidät tuntemaan, ettei enempää totuutta ja suurempaa valoa tarvita. Elämme aikaa, jolloin Saatana toimii oikealla ja vasemmalla, edessämme ja takanamme; ja kuitenkin me kansana nukumme. Jumala tahtoo, että kuuluu ääni, joka herättää Hänen kansansa toimintaan.” Testimonies, osa 5, 707, 708.