We will now consider the history that took place in the aftermath of Alexander the Great’s sudden death, which represents the year 538 unto the time of the end in 1798.

Tarkastelemme nyt sitä historiaa, joka tapahtui Aleksanteri Suuren äkillisen kuoleman jälkimainingeissa ja joka kuvaa ajanjaksoa vuodesta 538 lopun aikaan vuonna 1798 saakka.

And when he shall stand up, his kingdom shall be broken, and shall be divided toward the four winds of heaven; and not to his posterity, nor according to his dominion which he ruled: for his kingdom shall be plucked up, even for others beside those. And the king of the south shall be strong, and one of his princes; and he shall be strong above him, and have dominion; his dominion shall be a great dominion. And in the end of years they shall join themselves together; for the king’s daughter of the south shall come to the king of the north to make an agreement: but she shall not retain the power of the arm; neither shall he stand, nor his arm: but she shall be given up, and they that brought her, and he that begat her, and he that strengthened her in these times. But out of a branch of her roots shall one stand up in his estate, which shall come with an army, and shall enter into the fortress of the king of the north, and shall deal against them, and shall prevail: And shall also carry captives into Egypt their gods, with their princes, and with their precious vessels of silver and of gold; and he shall continue more years than the king of the north. So the king of the south shall come into his kingdom, and shall return into his own land. Daniel 11:4–9.

Ja kun hän on noussut valtaan, hänen valtakuntansa murtuu ja jakautuu taivaan neljää tuulta kohti; eikä hänen jälkeläisilleen eikä sen vallan mukaisesti, jolla hän hallitsi, sillä hänen valtakuntansa revitään pois ja annetaan muille kuin niille. Ja etelän kuningas on oleva väkevä, samoin eräs hänen ruhtinaistaan; mutta tämä on oleva häntä väkevämpi ja hallitseva, ja hänen valtansa on oleva suuri valta. Ja vuosien kuluttua he liittyvät yhteen; sillä etelän kuninkaan tytär tulee pohjoisen kuninkaan luo tekemään sopimuksen; mutta hän ei säilytä käsivartensa voimaa, eikä tämäkään pysy, eikä hänen käsivartensa; vaan hänet annetaan alttiiksi, samoin ne, jotka toivat hänet, ja hän, joka hänet synnytti, sekä hän, joka häntä noina aikoina vahvisti. Mutta hänen juuriensa vesasta nousee yksi hänen sijaansa; hän tulee sotajoukon kanssa ja tunkeutuu pohjoisen kuninkaan linnoitukseen ja menettelee heitä vastaan ja saa voiton. Ja myös heidän jumalansa, kuvapatsaansa sekä heidän kallisarvoiset hopea- ja kulta-astiansa hän vie vankeina Egyptiin; ja hän pysyy vuosia pohjoisen kuningasta kauemmin. Niin etelän kuningas tulee valtakuntaansa ja palaa sitten omaan maahansa. Daniel 11:4–9.

Eventually, after Alexander the Great’s kingdom was broken, those who struggled for control of the former kingdom devolved into two primary kingdoms. The one kingdom controlling the south of Alexander’s former empire and the other controlling the north. From that point on in the prophetic narrative they are identified simply as the king of the south and the king of the north. Once the struggle for world dominance has reached the point where it is only portrayed between the king of the north and the south, the symbols of those two kingdoms continue through the entire chapter.

Lopulta, sen jälkeen kun Aleksanteri Suuren valtakunta oli hajonnut, ne, jotka taistelivat entisen valtakunnan hallinnasta, jakautuivat kahdeksi pääasialliseksi valtakunnaksi. Toinen valtakunta hallitsi Aleksanterin entisen valtakunnan eteläosaa ja toinen sen pohjoisosaa. Siitä lähtien profeetallisessa kertomuksessa niihin viitataan yksinkertaisesti etelän kuninkaana ja pohjoisen kuninkaana. Kun maailmanherruudesta käyty taistelu on edennyt siihen pisteeseen, että se esitetään ainoastaan pohjoisen kuninkaan ja etelän kuninkaan välisenä, näiden kahden valtakunnan symbolit jatkuvat läpi koko luvun.

In verse five, the king of the south is established, and he is strong, but the king of the north is also strong and his kingdom is larger. Then in verse six, the king of the south proposes an alliance with the northern kingdom. The peace treaty is secured by the king of the south giving his daughter to the king of the north, so the king of the north could marry her and ratify their alliance with a family bond. The king of the north agreed, and set aside his wife, and married the princess from the south, and the alliance was initiated.

Jakeessa viisi etelän kuningas vakiintuu asemaansa, ja hän on voimakas, mutta myös pohjoisen kuningas on voimakas, ja hänen valtakuntansa on laajempi. Sitten jakeessa kuusi etelän kuningas ehdottaa liittoa pohjoisen valtakunnan kanssa. Rauhansopimus varmistetaan siten, että etelän kuningas antaa tyttärensä pohjoisen kuninkaalle, jotta tämä voisi mennä hänen kanssaan naimisiin ja vahvistaa heidän liittonsa perhesiteellä. Pohjoisen kuningas suostui tähän, hylkäsi vaimonsa ja avioitui etelästä tulleen prinsessan kanssa, ja liitto pantiin toimeen.

Eventually the southern princess bears a male-child, but ultimately the northern king grew tired of his new wife, and set her aside, as he had done with his first wife, and takes his first wife back, but as soon as the original wife is restored, and has opportunity, she kills the king of the north, his southern bride, her child, and her entire Egyptian entourage. The act of the original wife murdering the southern princess and her child enrages the southern princesses family, and one of her brothers raises up an army and attacks the northern kingdom.

Lopulta eteläinen prinsessa synnyttää poikalapsen, mutta viime kädessä pohjoisen kuningas väsyi uuteen vaimoonsa ja hylkäsi hänet, niin kuin hän oli tehnyt ensimmäiselle vaimolleen, ja otti ensimmäisen vaimonsa takaisin; mutta heti kun alkuperäinen vaimo oli palautettu asemaansa ja sai tilaisuuden, hän surmasi pohjoisen kuninkaan, hänen eteläisen morsiamensa, tämän lapsen ja koko hänen egyptiläisen seurueensa. Alkuperäisen vaimon suorittama eteläisen prinsessan ja tämän lapsen murha raivostuttaa eteläisen prinsessan perheen, ja yksi hänen veljistään nostaa sotajoukon ja hyökkää pohjoista valtakuntaa vastaan.

The southern army prevails over the northern king, and the first wife that murdered the northern king, his southern bride and child is then executed. The original wife’s son, who had been installed as the ruling king of the north at the death of his father, is captured and carried back to Egypt by the southern king, along with some Egyptian artifacts and idols that had been taken from the southern kingdom by the northern kingdom in earlier battles. Once in Egypt the captured northern king falls from a horse and dies. Uriah Smith identifies the history as follows.

Etelän armeija saa voiton pohjoisen kuninkaasta, ja tämän jälkeen surmataan ensimmäinen vaimo, joka murhasi pohjoisen kuninkaan, sekä hänen eteläinen morsiamensa ja lapsensa. Alkuperäisen vaimon poika, joka oli asetettu hallitsevaksi pohjoisen kuninkaaksi isänsä kuollessa, vangitaan ja viedään etelän kuninkaan mukana takaisin Egyptiin, samoin kuin eräät egyptiläiset esineet ja epäjumalankuvat, jotka pohjoinen valtakunta oli ottanut eteläiseltä valtakunnalta aiemmissa taisteluissa. Egyptissä vangittu pohjoisen kuningas putoaa hevosen selästä ja kuolee. Uriah Smith yksilöi historian seuraavasti.

“‘VERSE 6. And in the end of years they shall join themselves together; for the king’s daughter of the south shall come to the king of the north to make an agreement: but she shall not retain the power of the arm; neither shall he stand, nor his arm; but she shall be given up, and they that brought her, and he that begat her, and he that strengthened her in these times.’

”JAE 6. Ja vuosien lopulla he liittyvät toisiinsa; sillä etelän kuninkaan tytär tulee pohjoisen kuninkaan luo tekemään sopimuksen; mutta hän ei säilytä käsivartensa voimaa; eikä hän pysy pystyssä, eikä hänen käsivartensa; vaan hänet annetaan alttiiksi, ja ne, jotka toivat hänet, ja hän, joka hänet synnytti, ja hän, joka vahvisti häntä näinä aikoina.”

“There were frequent wars between the kings of Egypt and Syria. Especially was this the case with Ptolemy Philadelphus, the second king of Egypt, and Antiochus Theos, third king of Syria. They at length agreed to make peace upon condition that Antiochus Theos should put away his former wife, Laodice, and her two sons, and should marry Berenice, the daughter of Ptolemy Philadelphus. Ptolemy accordingly brought his daughter to Antiochus, bestowing with her an immense dowry.

Egyptin ja Syyrian kuninkaiden välillä käytiin usein sotia. Erityisesti näin oli Egyptin toisen kuninkaan Ptolemaios Filadelfoksen ja Syyrian kolmannen kuninkaan Antiokhos Theoksen aikana. Lopulta he sopivat rauhasta sillä ehdolla, että Antiokhos Theoksen tuli hylätä entinen vaimonsa Laodike ja tämän kaksi poikaa sekä ottaa puolisokseen Berenike, Ptolemaios Filadelfoksen tytär. Sen mukaisesti Ptolemaios toi tyttärensä Antiokhokselle ja antoi hänen mukanaan suunnattoman myötäjäisomaisuuden.

“‘But she shall not retain the power of the arm;’ that is, her interest and power with Antiochus. And so it proved; for some time shortly after, in a fit of love, Antiochus brought back his former wife, Laodice, and her children, to court again. Then says the prophecy, ‘Neither shall he [Antiochus] stand, nor his arm,’ or seed. Laodice, being restored to favor and power, feared lest, in the fickleness of his temper, Antiochus should again disgrace her, and recall Berenice; and conceiving that nothing short of his death would be an effectual safeguard against such a contingency, she caused him to be poisoned shortly after. Neither did his seed by Berenice succeed him in the kingdom; for Laodice so managed affairs as to secure the throne for her eldest son, Seleucus Callinicus.

“‘Mutta hän ei säilytä käsivarren voimaa’; se tarkoittaa hänen vaikutusvaltaansa ja voimaansa Antiokhoksen luona. Ja niin myös tapahtui; vähän ajan kuluttua tämän jälkeen Antiokhos toi rakkaudenpuuskassaan entisen vaimonsa Laodiken ja hänen lapsensa jälleen hoviin. Sitten profetia sanoo: ‘Eikä hän [Antiokhos] pysy pystyssä, eikä hänen käsivartensa’ eli siemenensä. Laodike, tultuaan jälleen suosioon ja valtaan, pelkäsi, että Antiokhos luonteensa oikullisuudessa jälleen häpäisisi hänet ja kutsuisi Bereniken takaisin; ja katsoen, ettei mikään muu kuin hänen kuolemansa olisi tehokas turva tällaista mahdollisuutta vastaan, hän toimitti hänet myrkytettäväksi pian tämän jälkeen. Eikä myöskään hänen siemenensä Berenikestä seurannut häntä valtakunnassa; sillä Laodike johti asiat niin, että valtaistuin varmistettiin hänen vanhimmalle pojalleen, Seleukos Kallinikokselle.”

“But such wickedness could not long remain unpunished, as the prophecy further predicts, and further history proves.

Mutta sellainen jumalattomuus ei voinut kauan jäädä rankaisematta, niin kuin profetia edelleen ennustaa ja myöhempi historia osoittaa.

“‘VERSE 7. But out of a branch of her roots shall one stand up in his estate, which shall come with an army, and shall enter into the fortress of the king of the north, and shall deal against them, and shall prevail: 8. And shall also carry captives into Egypt their gods, with their princes, and with their precious vessels of silver and of gold; and he shall continue more years than the king of the north. 9. So the king of the south shall come into his kingdom, and shall return into his own land.’

”‘JAE 7. Mutta eräs vesa hänen juuristaan on nouseva hänen sijaansa; hän tulee sotajoukon kanssa, tunkeutuu pohjoisen kuninkaan linnoitukseen, käy heidän kimppuunsa ja saa voiton. 8. Hän vie myös vangittuina Egyptiin heidän jumalansa, heidän ruhtinaansa sekä heidän kallisarvoiset hopea- ja kultakalunsa; ja hän säilyy useampia vuosia kuin pohjoisen kuningas. 9. Niin etelän kuningas tulee valtakuntaansa ja palaa omaan maahansa.’”

“This branch out of the same root with Berenice was her brother, Ptolemy Euergetes. He had no sooner succeeded his father, Ptolemy Philadelphus, in the kingdom of Egypt, than, burning to avenge the death of his sister, Berenice, he raised an immense army, and invaded the territory of the king of the north, that is, of Seleucus Callinicus, who, with his mother, Laodice, reigned in Syria. And he prevailed against them, even to the conquering of Syria, Cilicia, the upper parts beyond the Euphrates, and almost all Asia. But hearing that a sedition was raised in Egypt requiring his return home, he plundered the kingdom of Seleucus, took forty thousand talents of silver and precious vessels, and two thousand five hundred images of the gods. Among these were the images which Cambyses had formerly taken from Egypt and carried into Persia. The Egyptians, being wholly given to idolatry, bestowed upon Ptolemy the title of Euergetes, or the Benefactor, as a compliment for his having thus, after many years, restored their captive gods.

Tämä samasta juuresta Bereniken kanssa versova haara oli hänen veljensä, Ptolemaios Euergetes. Tuskin hän oli seurannut isäänsä, Ptolemaios Filadelfosta, Egyptin valtakunnan hallitsijana, kun hän, palavan halukkaana kostamaan sisarensa Bereniken kuoleman, kokosi valtavan sotajoukon ja hyökkäsi pohjoisen kuninkaan alueelle, nimittäin Seleukos Kallinikoksen alueelle, joka yhdessä äitinsä Laodiken kanssa hallitsi Syyriassa. Ja hän menestyi heitä vastaan, aina Syyrian, Kilikian, Eufratin tuolla puolen olevien ylämaiden ja melkein koko Aasian valloittamiseen saakka. Mutta saatuaan kuulla, että Egyptissä oli noussut kapina, joka vaati hänen paluutaan kotiin, hän ryösti Seleukoksen valtakunnan, otti neljäkymmentä tuhatta talenttia hopeaa ja kallisarvoisia astioita sekä kaksituhatta viisisataa jumalien kuvaa. Näiden joukossa olivat ne kuvat, jotka Kambyses oli aikaisemmin vienyt Egyptistä Persiaan. Egyptiläiset, jotka olivat kokonaan antautuneet epäjumalanpalvelukseen, antoivat Ptolemaiokselle arvonimen Euergetes eli Hyväntekijä kohteliaisuuden osoituksena siitä, että hän näin monien vuosien jälkeen oli palauttanut heidän vangitut jumalansa.

“This, according to Bishop Newton, is Jerome’s account, extracted from ancient historians, but there are authors still extant, he says, who confirm several of the same particulars. Appian informs us that Laodice having killed Antiochus, and after him both Berenice and her child, Ptolemy, the son of Philadelphus, to revenge those murders, invaded Syria, slew Laodice, and proceeded as far as Babylon. From Polybius we learn that Ptolemy, surnamed Euergetes, being greatly incensed at the cruel treatment of his sister, Berenice, marched with an army into Syria, and took the city of Seleucia, which was kept for some years afterward by garrisons of the kings of Egypt. Thus did he enter into the fortress of the king of the north. Polyaenus affirms that Ptolemy made himself master of all the country from Mount Taurus as far as to India, without war or battle; but he ascribes it by mistake to the father instead of the son. Justin asserts that if Ptolemy had not been recalled into Egypt by a domestic sedition, he would have possessed the whole kingdom of Seleucus. The king of the south thus came into the dominion of the king of the north, and returned to his own land, as the prophet had foretold. And he also continued more years than the king of the north; for Seleucus Callinicus died in exile, of a fall from his horse; and Ptolemy Euergetes survived him for four or five years.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 250–252.

”Tämä on piispa Newtonin mukaan Hieronymuksen kertomus, koottu muinaisista historioitsijoista, mutta, hän sanoo, yhä on olemassa kirjoittajia, jotka vahvistavat useita samoja yksityiskohtia. Appianos kertoo, että Laodike surmattuaan Antiokhoksen sekä hänen jälkeensä sekä Bereniken että tämän lapsen, Ptolemaios, Filadelfoksen poika, kostakseen nämä murhat, hyökkäsi Syyriaan, surmasi Laodiken ja eteni aina Babyloniin saakka. Polybiokselta opimme, että Ptolemaios, lisänimeltään Euergetes, suuresti suuttuneena sisarensa Bereniken julmasta kohtelusta, marssi sotajoukon kanssa Syyriaan ja valtasi Seleukeian kaupungin, jota Egyptin kuninkaiden varuskunnat pitivät hallussaan vielä joitakin vuosia sen jälkeen. Näin hän tunkeutui pohjoisen kuninkaan linnoitukseen. Polyainos vakuuttaa, että Ptolemaios teki itsestään koko sen maan herran, joka ulottui Taurusvuorelta aina Intiaan saakka, ilman sotaa tai taistelua; mutta hän lukee tämän erehdyksessä isän ansioksi pojan sijasta. Justinus väittää, että ellei Ptolemaiosta olisi kutsuttu takaisin Egyptiin kotimaisen kapinan vuoksi, hän olisi saanut haltuunsa koko Seleukoksen valtakunnan. Näin etelän kuningas tuli pohjoisen kuninkaan herruusalueelle ja palasi omaan maahansa, niin kuin profeetta oli ennustanut. Ja hän eli myös useampia vuosia kuin pohjoisen kuningas; sillä Seleukos Kallinikos kuoli maanpaossa pudottuaan hevosensa selästä, ja Ptolemaios Euergetes eli hänen jälkeensä vielä neljä tai viisi vuotta.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 250–252.

A prophetic characteristic of Rome, and therefore the king of the north, is that in order to be established upon the throne, three geographical obstacles must be conquered. The first king of the north in the aftermath of Alexander’s broken kingdom was established by Seleucus Nicator who had served as a general to Ptolemy (the king of the south) for a little while between 316 and 312 BC. Verse five addresses this fact when it states, “And the king of the south shall be strong, and one of his princes; and he shall be strong above him.” Ptolemy was the king of the south, and he had a general (one of his princes), that was destined to become stronger than Ptolemy, and the final phrase of verse five says, “and have dominion; his dominion shall be a great dominion.” Ptolemy’s general Seleucus was to become the first king of the north. But for Seleucus to become the king of the north, he would need to separate from the southern king, and thereafter conquer three geographical areas.

Rooman, ja siis pohjoisen kuninkaan, profeetallinen tunnusmerkki on se, että valtaistuimelle vakiintuakseen sen on voitettava kolme maantieteellistä estettä. Ensimmäinen pohjoisen kuningas Aleksanterin hajonneen valtakunnan jälkimainingeissa vakiintui asemaansa Seleukos Nikatorin kautta, joka oli palvellut kenraalina Ptolemaioksen (etelän kuninkaan) alaisuudessa jonkin aikaa vuosien 316 ja 312 eKr. välillä. Jae viisi viittaa tähän tosiasiaan sanoessaan: ”Ja etelän kuningas vahvistuu, ja yksi hänen päämiehistään; ja hän vahvistuu häntä väkevämmäksi.” Ptolemaios oli etelän kuningas, ja hänellä oli kenraali (yksi hänen päämiehistään), jonka kohtalona oli tulla Ptolemaiosta voimakkaammaksi, ja jakeen viiden viimeinen lause kuuluu: ”ja hän hallitsee; hänen valtansa on oleva suuri valta.” Ptolemaioksen kenraalista Seleukoksesta oli tuleva ensimmäinen pohjoisen kuningas. Mutta tullakseen pohjoisen kuninkaaksi Seleukoksen tuli irtautua etelän kuninkaasta ja sen jälkeen valloittaa kolme maantieteellistä aluetta.

The first area conquered by Seleucus was the East in 301 BC. He then conquered the West (that had been held by Cassander’s successor) in 286 BC, and he then took his third territory in the North when he conquered Lysimachus in 281 BC. The king of the north was established on the throne in 281 BC.

Ensimmäinen alue, jonka Seleukos valloitti, oli itä vuonna 301 eKr. Tämän jälkeen hän valloitti lännen (joka oli ollut Kassandroksen seuraajan hallussa) vuonna 286 eKr., ja sitten hän otti kolmannen alueensa pohjoisessa, kun hän kukisti Lysimakhoksen vuonna 281 eKr. Pohjoisen kuningas vahvistettiin valtaistuimelle vuonna 281 eKr.

The peace treaty that was later formed with the southern king occurred in 252 BC. Six years later in 246 BC, Berenice (the southern princess), her son, and all her entourage were put to death. The southern king thereafter captured Laodice’s son, Seleucus Callinicus and took him back with him to Egypt, where he died falling from a horse. The reign of the first king of the north was from 281 BC until 246 BC, which equates to thirty-five years.

Myöhemmin eteläisen kuninkaan kanssa tehty rauhansopimus solmittiin vuonna 252 eKr. Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 246 eKr., Berenike (eteläinen prinsessa), hänen poikansa ja koko hänen seurueensa surmattiin. Tämän jälkeen eteläinen kuningas otti kiinni Laodiken pojan, Seleukos Kallinikoksen, ja vei hänet mukanaan takaisin Egyptiin, missä tämä kuoli pudottuaan hevosen selästä. Ensimmäisen pohjoisen kuninkaan hallitusaika kesti vuodesta 281 eKr. vuoteen 246 eKr., mikä vastaa kolmeakymmentäviittä vuotta.

The first king of the north in chapter eleven, conquered three geographical obstacles in order to be established upon the throne. Pagan Rome also conquered three geographical obstacles in order to be established upon the throne [See Daniel 8:9], and Papal Rome conquered three geographical obstacles in order to be established upon the throne [See Daniel 7:20]. Modern Rome also conquers three geographical obstacles in order to be established upon the throne [See Daniel 11:40–43].

Pohjan ensimmäinen kuningas luvussa yksitoista voitti kolme maantieteellistä estettä tullakseen vahvistetuksi valtaistuimelle. Pakanallinen Rooma voitti samoin kolme maantieteellistä estettä tullakseen vahvistetuksi valtaistuimelle [ks. Daniel 8:9], ja paavillinen Rooma voitti kolme maantieteellistä estettä tullakseen vahvistetuksi valtaistuimelle [ks. Daniel 7:20]. Nykyaikainen Rooma voittaa niin ikään kolme maantieteellistä estettä tullakseen vahvistetuksi valtaistuimelle [ks. Daniel 11:40–43].

Once established upon the throne, the first king of the north ruled for thirty-five years. Once established upon the throne, pagan Rome ruled for a “time” (three hundred and sixty years). Once established upon the throne, papal Rome ruled for “a time, times and dividing of time” (twelve hundred and sixty years.) Once established upon the throne, modern Rome will rule for a symbolic forty-two months (also noted as “an hour”).

Valtaistuimelle asetuttuaan ensimmäinen pohjoisen kuningas hallitsi kolmekymmentäviisi vuotta. Valtaistuimelle asetuttuaan pakanallinen Rooma hallitsi ”ajan” (kolmesataakuusikymmentä vuotta). Valtaistuimelle asetuttuaan paavillinen Rooma hallitsi ”ajan, ajat ja puolen ajan” (tuhat kaksisataakuusikymmentä vuotta). Valtaistuimelle asetuttuaan nykyinen Rooma hallitsee symboliset neljäkymmentäkaksi kuukautta (myös ilmaistuna ”tuntina”).

Sister White informs us that “much of the history recorded in Daniel chapter eleven is to be repeated.” She then quotes verses thirty-one through thirty-six, and says, “scenes similar to those described in these words will take place.” In those verses papal Rome (the abomination that maketh desolate), is “placed” upon the throne in 538, and then it persecutes God’s people for “many days” (twelve hundred and sixty years), until the first “indignation is accomplished” in 1798. The history of verses thirty-one to thirty-six is repeated in the last six verses of chapter eleven, but the history was also perfectly typified in verses five through nine.

Sisar White ilmoittaa meille, että ”suuri osa Danielin yhdennessätoista luvussa kerrotusta historiasta tulee toistumaan.” Tämän jälkeen hän lainaa jakeet kolmekymmentäyksi–kolmekymmentäkuusi ja sanoo: ”näiden sanojen kuvaamien kaltaisia kohtauksia tulee tapahtumaan.” Näissä jakeissa paavillinen Rooma (hävityksen kauhistus) ”asetetaan” valtaistuimelle vuonna 538, ja sitten se vainoaa Jumalan kansaa ”monta päivää” (tuhat kaksisataa kuusikymmentä vuotta), kunnes ensimmäinen ”vihan aika” päättyy vuonna 1798. Jakeiden kolmekymmentäyksi–kolmekymmentäkuusi historia toistuu yhdennentoista luvun kuudessa viimeisessä jakeessa, mutta tämä historia esikuvattiin myös täydellisesti jakeissa viisi–yhdeksän.

The establishment of Seleucus as king of the north in 281 BC, aligns with the year 538. Both represent the enthronement of the king of the north at the conclusion of the conquering of three geographical obstacles. The period of papal rule is expressed in several ways; twelve hundred and sixty days, forty-two months, time, times and dividing of time, a space, and three and a half years. Seleucus’ rule was for thirty-five years, and a tenth, or a tithe, of thirty-five, is three and a half. A tenth of thirty-five years is also expressed as “three-point-five” (3.5) years. “Three and a half” is a symbol of the period of papal rule.

Seleukoksen asettaminen pohjoisen kuninkaaksi vuonna 281 eKr. vastaa vuotta 538. Molemmat edustavat pohjoisen kuninkaan valtaistuimelle asettamista kolmen maantieteellisen esteen valloittamisen päättyessä. Paavillisen hallinnan ajanjakso ilmaistaan useilla tavoilla: tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää, neljäkymmentäkaksi kuukautta, aika, ajat ja puoli aikaa, ajanjakso sekä kolme ja puoli vuotta. Seleukoksen hallituskausi kesti kolmekymmentäviisi vuotta, ja kymmenesosa eli kymmenykset kolmestakymmenestäviidestä on kolme ja puoli. Kolmenkymmenenviiden vuoden kymmenesosa ilmaistaan myös muodossa ”kolme pilkku viisi” (3,5) vuotta. ”Kolme ja puoli” on paavillisen hallinnan ajanjakson symboli.

The papacy received its deadly wound in 1798 when the king of the south, Napoleon Bonaparte (meaning the “fortunate son”), sent his general to take the pope captive. A year later in 1799 the pope died in exile, as did the first king of the north who had also been taken into captivity by the king of the south. Seleucus Callinicus died by falling off a horse while captive in Egypt. The pope is the one who rode upon the beast. The beast represented the political system that the pope employed to accomplish his satanic works. That beast was slain in 1798, and the pope who had ridden upon and reigned over the beast died a year later. Seleucus Callinicus died falling off a horse (the beast he rode upon.) The captivity of the papacy in 1798 and 1799, was perfectly typified by the captivity of the first king of the north.

Paavius sai kuolinhaavansa vuonna 1798, kun etelän kuningas, Napoleon Bonaparte (merkitykseltään ”onnensuosima poika”), lähetti kenraalinsa ottamaan paavin vangiksi. Vuotta myöhemmin, vuonna 1799, paavi kuoli maanpaossa, samoin kuin ensimmäinen pohjoisen kuningas, jonka etelän kuningas oli niin ikään vienyt vankeuteen. Seleukos Kallinikos kuoli pudottuaan hevosen selästä ollessaan vankina Egyptissä. Paavi on se, joka ratsasti pedon selässä. Peto kuvasi sitä poliittista järjestelmää, jota paavi käytti toteuttaakseen saatanalliset tekonsa. Tuo peto surmattiin vuonna 1798, ja paavi, joka oli ratsastanut pedon selässä ja hallinnut sen yli, kuoli vuotta myöhemmin. Seleukos Kallinikos kuoli pudotessaan hevosen selästä (sen pedon, jonka selässä hän ratsasti). Paaviuden vankeus vuosina 1798 ja 1799 esikuvautui täydellisesti ensimmäisen pohjoisen kuninkaan vankeudessa.

What brought the wrath of the king of the south upon the northern king was a broken peace treaty, represented by the setting aside of Berenice (the southern bride) and her subsequent death at the hands of Laodice. Napoleon had entered into a peace treaty between Revolutionary France and the papal states in 1797. The treaty was named after the town of Tolentino in Ancona, Italy, where the treaty had been signed. It officially ended in February, 1798 when France took the pope captive. The reason why the treaty was disannulled was France’s effort to spread its Revolution.

Etelän kuninkaan vihan pohjoisen kuningasta vastaan aiheutti rikottu rauhansopimus, jota kuvasi Bereniken (eteläisen morsiamen) syrjäyttäminen ja hänen myöhempi kuolemansa Laodiken käsissä. Napoleon oli vuonna 1797 solminut rauhansopimuksen Vallankumouksellisen Ranskan ja paavillisten valtioiden välillä. Sopimus nimettiin Tolentinon kaupungin mukaan Anconassa, Italiassa, missä sopimus oli allekirjoitettu. Se päättyi virallisesti helmikuussa 1798, kun Ranska otti paavin vangiksi. Syy siihen, miksi sopimus mitätöitiin, oli Ranskan pyrkimys levittää vallankumoustaan.

Napoleon’s General Duphot, was in Rome in 1797 as part of the French expeditionary force sent by the Directory, the ruling government of France at the time. The purpose of the French expedition to Italy, which included General Duphot’s presence in Rome, was to support the Roman Republic, a short-lived client state established by French revolutionary forces in the Italian Peninsula. The French were actively involved in supporting revolutionary movements and spreading revolutionary ideals across Europe during this period. In Italy, they sought to overthrow monarchies and establish republics modeled after the French Republic.

Napoleonin kenraali Duphot oli Roomassa vuonna 1797 osana Ranskan retkikuntaa, jonka Direktorio, tuolloinen Ranskan hallitseva hallitus, oli lähettänyt. Ranskan Italiaan suuntautuneen retkikunnan tarkoituksena, johon kuului myös kenraali Duphot’n läsnäolo Roomassa, oli tukea Rooman tasavaltaa, lyhytikäistä asiakasvaltiota, jonka Ranskan vallankumoukselliset joukot olivat perustaneet Italian niemimaalle. Ranskalaiset osallistuivat tänä aikana aktiivisesti vallankumouksellisten liikkeiden tukemiseen ja vallankumouksellisten ihanteiden levittämiseen kaikkialla Euroopassa. Italiassa he pyrkivät kukistamaan monarkiat ja perustamaan Ranskan tasavallan mallin mukaisia tasavaltoja.

Duphot’s presence and actions in Rome provoked opposition from conservative factions, including supporters of the Papal States and local aristocrats. In December, 1797, during a confrontation between French troops and supporters of the Papal States, General Duphot was assassinated, and thus the pretense for Napoleon to send General Berthier to take the pope captive the next year was established. A broken peace treaty between the kings of the south and north provided the motivation in both histories for the king of the north being taken captive by the king of the south.

Duphot’n läsnäolo ja toiminta Roomassa herättivät vastustusta konservatiivisissa ryhmittymissä, mukaan lukien Paavin valtioiden kannattajat ja paikalliset aristokraatit. Joulukuussa 1797, ranskalaisten joukkojen ja Paavin valtioiden kannattajien välisen yhteenoton aikana, kenraali Duphot murhattiin, ja näin luotiin veruke sille, että Napoleon lähetti seuraavana vuonna kenraali Berthier’n ottamaan paavin vangiksi. Rikottu rauhansopimus etelän ja pohjoisen kuninkaiden välillä tarjosi kummassakin historiassa aiheen sille, että etelän kuningas otti pohjoisen kuninkaan vangiksi.

Verse eight says, “shall also carry captives into Egypt their gods, with their princes, and with their precious vessels of silver and of gold.” When Ptolemy returned to Egypt in fulfillment of this verse, the Egyptians gave him the title of “Euergetes” (the Benefactor), as a compliment for his work in returning their idols and artifacts that had previously taken from them by the king of the north. In 1798, the plundering of Rome by the French took place. On one day alone the historians record that five hundred horse-drawn vehicles, under a strong military guard, was seen leaving the city.

Jae kahdeksan sanoo: ”vie myös vankeina Egyptiin heidän jumalansa, ruhtinaittensa kanssa, sekä heidän hopeiset ja kultaiset kallisarvoiset astiansa.” Kun Ptolemaios tämän jakeen täyttymyksenä palasi Egyptiin, egyptiläiset antoivat hänelle kunnianimeksi ”Euergetes” (Hyväntekijä) tunnustuksena hänen toiminnastaan siinä, että hän palautti heidän epäjumalankuvansa ja esineistönsä, jotka pohjoisen kuningas oli aikaisemmin ottanut heiltä. Vuonna 1798 tapahtui Ranskan toimesta Rooman ryöstö. Historioitsijat kertovat, että yhtenä ainoana päivänä nähtiin viidensadan hevosten vetämän ajoneuvon lähtevän kaupungista vahvan sotilassaattueen suojaamina.

The procession contained an immense number of antique sculptures and Renaissance paintings that France was appropriating in accordance with the broken peace treaty of Tolentino. Those artworks included the Laocoon group, the Belvedere Apollo, the Dying Gaul, Cupid and Psyche, Ariadne on Naxos, the Medici Venus, and the colossal figures of the Tiber and the Nile; tapestries and paintings by Raphael, including the Transfiguration, the Madonna di Foligno, the Madonna della Sedia, Titian’s Santa Conversazione; and many other works. It was not till several years after that, these stolen treasures were exhibited in the Musee Napoleonian in the Louvre, which was opened in 1807. As Ptolemy was celebrated for returning the Egyptians treasures, the treasures carried from Rome were placed in the portion of the museum named after Napoleon.

Saattojoukkoon kuului suunnaton määrä antiikin veistoksia ja renessanssimaalauksia, jotka Ranska anasti rikotun Tolentinon rauhansopimuksen mukaisesti. Näihin taideteoksiin kuuluivat Laokoon-ryhmä, Belvederen Apollo, Kuoleva gallialainen, Amor ja Psyyke, Ariadne Naxoksella, Medicien Venus sekä Tiberin ja Niilin kolossaaliset hahmot; Rafaelin gobeliineja ja maalauksia, mukaan lukien Kirkastus, Madonna di Foligno, Madonna della Sedia, Tizianin Santa Conversazione; sekä monia muita teoksia. Vasta useita vuosia myöhemmin nämä varastetut aarteet asetettiin näytteille Louvressa sijaitsevassa Musée Napoleonienissa, joka avattiin vuonna 1807. Niin kuin Ptolemaiosta ylistettiin siitä, että hän palautti egyptiläisille heidän aarteensa, Roomasta viedyt aarteet sijoitettiin siihen museon osaan, joka oli nimetty Napoleonin mukaan.

Verses five through nine, are a perfect parallel to the history beginning in the year 538 and ending in 1798 and 1799. They align with verses thirty-one to thirty-six, which is represented in the last six verses of the chapter, which describe the final empowerment of modern Rome as it conquers three obstacles, and ultimately comes to its end with none to help. Verse ten then addresses the history of 1989.

Jakeet viidestä yhdeksään muodostavat täydellisen rinnakkaiskuvan historiasta, joka alkaa vuodesta 538 ja päättyy vuosiin 1798 ja 1799. Ne vastaavat jakeita kolmestakymmenestäyhdestä kolmeenkymmeneenkuuteen, joita edustavat luvun kuusi viimeistä jaetta; nämä kuvaavat modernin Rooman lopullista valtaannousua sen voittaessa kolme estettä ja tullessa lopulta loppuunsa ilman ainoatakaan auttajaa. Jae kymmenen käsittelee sitten vuoden 1989 historiaa.

But his sons shall be stirred up, and shall assemble a multitude of great forces: and one shall certainly come, and overflow, and pass through: then shall he return, and be stirred up, even to his fortress. Daniel 11:10.

Mutta hänen poikansa varustautuvat sotaan ja kokoavat suuren joukon mahtavia sotavoimia; ja yksi heistä tulee varmasti, tulvii yli ja kulkee läpi; sitten hän palaa ja varustautuu sotaan aina linnoitukseensa asti. Daniel 11:10.

The historical fulfillment of verse ten typifies 1989, when the papacy, in secret alliance with Ronald Reagan, “overflowed” and “passed through” the Soviet Union, leaving only its fortress (Russia), as the Soviet Union (USSR) dissolved in the wake of Perestroika.

Kymmenennen jakeen historiallinen täyttymys on esikuva vuodesta 1989, jolloin paavinvalta salaisessa liitossa Ronald Reaganin kanssa ”vyöryi yli” ja ”kulki läpi” Neuvostoliiton, jättäen jäljelle vain sen linnakkeen (Venäjän), kun Neuvostoliitto (USSR) hajosi perestroikan jälkimainingeissa.

And at the time of the end shall the king of the south push at him: and the king of the north shall come against him like a whirlwind, with chariots, and with horsemen, and with many ships; and he shall enter into the countries, and shall overflow and pass over. Daniel 11:40.

Ja lopun aikana etelän kuningas käy häntä vastaan; ja pohjoisen kuningas hyökkää hänen kimppuunsa kuin pyörremyrsky, vaunuin, ratsumiehin ja monin laivoin; ja hän tunkeutuu maihin, tulvii yli ja pyyhkäisee eteenpäin. Daniel 11:40.

The history of verse ten represents a retaliation against the conquering of the king of the north by the king of the south in 246 BC, and typifies a retaliation against the conquering of the king of the north by the king of the south in 1798. Verse forty began with the time of the end in 1798 when the king of the south (atheistic France) delivered the deadly wound to the king of the north (the papal power), and was fulfilled with the collapse of the Soviet Union at the time of the end in 1989. The time of the end in 1798 is represented in verse forty by the phrase, “And at the time of the end shall the king of the south push at him.” The “colon” (:) that separates the last part of the verse, marks the next “time of the end” in 1989. “And the king of the north shall come against him like a whirlwind, with chariots, and with horsemen, and with many ships; and he shall enter into the countries, and shall overflow and pass over.”

Kymmenennen jakeen historia kuvaa kostotoimea vastauksena siihen, että etelän kuningas vuonna 246 eKr. voitti pohjoisen kuninkaan, ja se on esikuva kostotoimesta vastauksena siihen, että etelän kuningas vuonna 1798 voitti pohjoisen kuninkaan. Neljäskymmenes jae alkoi lopun ajalla vuonna 1798, jolloin etelän kuningas (ateistinen Ranska) antoi kuolinhaavan pohjoisen kuninkaalle (paavilliselle vallalle), ja se täyttyi Neuvostoliiton romahtamisessa lopun ajalla vuonna 1989. Lopun aikaa vuonna 1798 kuvataan neljännessäkymmenennessä jakeessa ilmauksella: ”Ja lopun ajalla etelän kuningas puskee häntä vastaan.” Kaksoispiste (:) , joka erottaa jakeen viimeisen osan, merkitsee seuraavaa ”lopun aikaa” vuonna 1989. ”Ja pohjoisen kuningas hyökkää hänen kimppuunsa kuin pyörremyrsky, vaunuin ja ratsumiehin ja monin laivoin; ja hän tunkeutuu maihin, tulvii niiden yli ja kulkee niiden poikki.”

We will continue this study in the next article.

Jatkamme tätä tutkistelua seuraavassa artikkelissa.

“Every nation that has come upon the stage of action has been permitted to occupy its place on the earth, that it might be seen whether it would fulfill the purpose of ‘the Watcher and the Holy One.’ Prophecy has traced the rise and fall of the world’s great empires—Babylon, Medo-Persia, Greece, and Rome. With each of these, as with nations of less power, history repeated itself. Each had its period of test, each failed, its glory faded, its power departed, and its place was occupied by another. . . .

”Jokaisen kansakunnan, joka on astunut toiminnan näyttämölle, on sallittu ottaa paikkansa maan päällä, jotta nähtäisiin, täyttäisikö se ”Valvojan ja Pyhän” tarkoituksen. Profetia on seurannut maailman suurten valtakuntien nousua ja kukistumista — Babylonin, Meedo-Persian, Kreikan ja Rooman. Kunkin näistä kohdalla, samoin kuin vähäisempien kansakuntien kohdalla, historia toisti itseään. Jokaisella oli koetuksensa aika, kukin epäonnistui, sen loisto himmeni, sen valta katosi, ja sen paikan otti toinen....”

“From the rise and fall of nations as made plain in the pages of Holy Writ, they need to learn how worthless is mere outward and worldly glory. Babylon, with all its power and its magnificence, the like of which our world has never since beheld,—power and magnificence which to the people of that day seemed so stable and enduring,–how completely has it passed away! As ‘the flower of the grass’ it has perished. So perishes all that has not God for its foundation. Only that which is bound up with His purpose and expresses His character can endure. His principles are the only steadfast things our world knows.” Education, 177, 184.

Heidän tulee oppia kansakuntien noususta ja kukistumisesta, sellaisena kuin se tehdään selväksi Pyhän Kirjoituksen sivuilla, kuinka arvotonta on pelkkä ulkonainen ja maailmallinen loisto. Babylon kaikkine valtineen ja mahtavuuksineen, joiden kaltaista meidän maailmamme ei sittemmin ole nähnyt — valta ja mahtavuus, jotka tuon ajan ihmisistä näyttivät niin vakailta ja kestäviltä — kuinka täydellisesti se onkaan kadonnut! Niin kuin ”ruohon kukka” se on hävinnyt. Näin häviää kaikki, minkä perustuksena ei ole Jumala. Vain se, mikä liittyy Hänen tarkoitukseensa ja ilmaisee Hänen luonnettaan, voi kestää. Hänen periaatteensa ovat ainoat lujat asiat, jotka meidän maailmamme tuntee.” Education, 177, 184.