We are working through Isaiah chapter twenty-seven, for it establishes the context for the following chapters of Isaiah. Those following chapters identify the latter rain as the correct biblical methodology. The methodology, when recognized and employed, reveals the prophetic message that if accepted produces a corresponding experience.
Käymme läpi Jesajan luvun kaksikymmentäseitsemän, sillä se muodostaa asiayhteyden Jesajan seuraaville luvuille. Nämä seuraavat luvut osoittavat, että myöhäissade on oikea raamatullinen menetelmä. Tämä menetelmä, kun se tunnistetaan ja otetaan käyttöön, paljastaa profeetallisen sanoman, joka hyväksyttynä synnyttää sitä vastaavan kokemuksen.
On September 11, 2001 the song that is to be sung unto the former covenant people of God, who are the Seventh-day Adventist people, is that they are being passed by as God’s people, for they have not brought forth the fruits that were intended by God for His vineyard to produce. The song was to be premised on the covenant relationship, represented by the vineyard which God had planted and also by their rejection of the stone of stumbling in 1863. They had become Laodicea in 1856, and for seven years, or “seven times”, or twenty-five hundred and twenty days, God sought entrance, but they closed the door against Him in 1863.
Syyskuun 11. päivänä 2001 se laulu, joka on laulettava Jumalan entiselle liittokansalle, joka on seitsemännen päivän adventistikansa, kuuluu, että heidät sivuutetaan Jumalan kansana, sillä he eivät ole tuottaneet niitä hedelmiä, jotka Jumala tarkoitti viinitarhansa tuottavan. Laulun tuli perustua liittosuhteeseen, jota kuvasi viinitarha, jonka Jumala oli istuttanut, sekä myös heidän kompastuskiven hylkäämiseensä vuonna 1863. Heistä oli tullut Laodikea vuonna 1856, ja seitsemän vuoden ajan eli ”seitsemän aikaa” eli kaksituhattaviisisataakaksikymmentä päivää Jumala etsi pääsyä sisälle, mutta vuonna 1863 he sulkivat oven Häneltä.
Since September 11, 2001 they are being bound into bundles in advance of being spewed fully out of His mouth at the Sunday law. The message to be sung to Adventism since September 11, 2001 is the Laodicean message, which is the message of the vineyard that contains the stumbling stone that crushes any who refuse to “see” and “taste” the precious stone. The promise to the Laodiceans in Isaiah’s passage is that any Adventist who chooses to accept this final warning, still has time to “take hold of” Christ’s “strength, that” they “may make peace with” Christ, for Christ is still willing “to make peace with” them. But at the cry at midnight, just before the soon-coming Sunday law, that opportunity is forever over.
Syyskuun 11. päivästä 2001 lähtien heitä on sidottu kimpuiksi ennen kuin heidät sunnuntailain aikana kokonaan syljetään ulos Hänen suustaan. Sanoma, joka on laulettava adventismille syyskuun 11. päivästä 2001 lähtien, on Laodikean sanoma, joka on viinitarhan sanoma ja joka sisältää kompastuskiven, joka murskaa jokaisen, joka kieltäytyy ”näkemästä” ja ”maistamasta” kallisarvoista kiveä. Lupaus laodikealaisille Jesajan kohdassa on, että jokaisella adventistilla, joka päättää ottaa vastaan tämän viimeisen varoituksen, on vielä aikaa ”tarttua kiinni” Kristuksen ”voimaan, jotta” he ”voisivat tehdä rauhan” Kristuksen kanssa, sillä Kristus on yhä halukas ”tekemään rauhan” heidän kanssaan. Mutta keskiyön huudon hetkellä, aivan pian tulevan sunnuntailain edellä, tuo tilaisuus on iäksi ohi.
In the time period that began on September 11, 2001 God promised to make those who “in time past were not a people”, “a root out of a dry ground”, to “take root” “blossom and bud, and fill the face of the world with fruit.” What causes the root of Jesse to blossom and bud is the latter rain, for the root that is to blossom and bud is destined prophetically to be the ensign that is lifted up, and the ensign is the root of Jesse.
Syyskuun 11. päivänä 2001 alkaneena ajanjaksona Jumala lupasi saattaa ne, jotka ”ennen eivät olleet kansa”, ”juureksi kuivasta maasta”, ”juurtumaan”, ”kukoistamaan ja versomaan sekä täyttämään maanpiirin hedelmällä.” Se, mikä saa Iisain juuren kukoistamaan ja versomaan, on myöhäissade, sillä juuri, jonka on määrä kukoistaa ja versoa, on profeetallisesti määrätty olemaan se lippu, joka korotetaan, ja lippu on Iisain juuri.
And in that day there shall be a root of Jesse, which shall stand for an ensign of the people; to it shall the Gentiles seek: and his rest shall be glorious. Isaiah 11:10.
Ja sinä päivänä on Iisain juurivesa, joka seisoo kansojen lippuna; sen tykö pakanat kääntyvät, ja hänen leposijansa on oleva kunniaisa. Jesaja 11:10.
The latter rain caused the root of Jesse to blossom and bud beginning on September 11, 2001 and at the soon-coming Sunday law the root will fill the whole earth with fruit. The Sunday law in Isaiah chapter twenty-seven is the progressive history that is also represented in chapters one through three in the book of Daniel. The latter rain began to sprinkle when the nations were angered on September 11, 2001 with the release and then immediate restraint of Islam of the third Woe.
Myöhäissade sai Iisain juuren kukkimaan ja versomaan alkaen 11. syyskuuta 2001, ja pian tulevan sunnuntailain aikana juuri täyttää koko maan hedelmällä. Sunnuntailaki Jesajan luvussa kaksikymmentäseitsemän on etenevä historia, joka esitetään myös Danielin kirjan luvuissa yhdestä kolmeen. Myöhäissade alkoi vihmoa, kun kansakunnat vihastuivat 11. syyskuuta 2001 kolmannen voi-huudon islamin vapauttamisen ja sitten välittömän hillitsemisen myötä.
“‘The commencement of that time of trouble,’ here mentioned does not refer to the time when the plagues shall begin to be poured out, but to a short period just before they are poured out, while Christ is in the sanctuary. At that time, while the work of salvation is closing, trouble will be coming on the earth, and the nations will be angry, yet held in check so as not to prevent the work of the third angel. At that time the ‘latter rain,’ or refreshing from the presence of the Lord, will come, to give power to the loud voice of the third angel, and prepare the saints to stand in the period when the seven last plagues shall be poured out.” Early Writings, 85.
”Tuon tässä mainitun ahdistuksen ajan alkaminen” ei viittaa aikaan, jolloin vitsaukset alkavat tulla vuodatetuiksi, vaan lyhyeen ajanjaksoon juuri ennen niiden vuodattamista, aikana jolloin Kristus on pyhäkössä. Tuona aikana, samalla kun pelastustyö on päättymässä, ahdistus tulee maan päälle, ja kansat vihastuvat, mutta niitä pidetään kurissa, niin etteivät ne estä kolmannen enkelin työtä. Tuona aikana tulee ”myöhäissade” eli virvoitus Herran kasvojen edestä antamaan voimaa kolmannen enkelin suurelle äänelle ja valmistamaan pyhät kestämään sinä aikana, jolloin seitsemän viimeistä vitsausta vuodatetaan.” Early Writings, 85.
In the passage Sister White is clarifying that there is a short period when salvation is still open. The “time of trouble” she is addressing is distinct from the great time of trouble, that begins when probation fully closes. In Adventism it is rightly referred to as “the little time of trouble” in relation to the great time of trouble that begins when Michael stands up. The “little time of trouble” represents the period when national ruin begins at the soon-coming Sunday law, and continues until probation closes.
Tässä kohdassa sisar White selventää, että on olemassa lyhyt ajanjakso, jolloin pelastus on yhä avoinna. Se ”ahdistuksen aika”, jota hän käsittelee, eroaa suuresta ahdistuksen ajasta, joka alkaa, kun koetusaika lopullisesti päättyy. Adventismissa siitä käytetään aiheellisesti nimitystä ”pieni ahdistuksen aika” suhteessa suureen ahdistuksen aikaan, joka alkaa, kun Miikael nousee. ”Pieni ahdistuksen aika” tarkoittaa sitä ajanjaksoa, jolloin kansallinen turmio alkaa pian tulevan sunnuntailain myötä ja jatkuu siihen asti, kunnes koetusaika päättyy.
In the history from September 11, 2001 through to the Sunday law the final cleansing and judgment of Adventism is illustrated as occurring during the “sprinkling” of the latter rain. That period when the latter rain, which is also the “refreshing,” begins as a “sprinkling”, but progresses unto the full outpouring at the Sunday law. In that period, which begins when Islam of the third Woe makes the nations angry, the latter rain begins to fall, and some recognize the latter rain and receive it, and some do not recognize the latter rain. Some recognize that something is happening, but they don’t understand what it is, and brace themselves against it.
Historiassa 11. syyskuuta 2001 alkavasta ajasta aina sunnuntailakiin saakka adventismin lopullinen puhdistus ja tuomio kuvataan tapahtuvaksi myöhäissateen ”vihmontana”. Tänä aikana myöhäissade, joka on myös ”virvoitus”, alkaa ”vihmontana”, mutta etenee täyteen vuodattamiseen sunnuntailain kohdalla. Tänä aikana, joka alkaa silloin, kun kolmannen Voi-huudon islam saa kansat vihastumaan, myöhäissade alkaa langeta, ja jotkut tunnistavat myöhäissateen ja vastaanottavat sen, mutta jotkut eivät tunnista myöhäissadetta. Jotkut tunnistavat, että jotakin on tapahtumassa, mutta he eivät ymmärrä, mitä se on, ja varustautuvat sitä vastaan.
“Many have in a great measure failed to receive the former rain. They have not obtained all the benefits that God has thus provided for them. They expect that the lack will be supplied by the latter rain. When the richest abundance of grace shall be bestowed, they intend to open their hearts to receive it. They are making a terrible mistake. The work that God has begun in the human heart in giving His light and knowledge must be continually going forward. Every individual must realize his own necessity. The heart must be emptied of every defilement and cleansed for the indwelling of the Spirit. It was by the confession and forsaking of sin, by earnest prayer and consecration of themselves to God, that the early disciples prepared for the outpouring of the Holy Spirit on the Day of Pentecost. The same work, only in greater degree, must be done now. Then the human agent had only to ask for the blessing, and wait for the Lord to perfect the work concerning him. It is God who began the work, and He will finish His work, making man complete in Jesus Christ. But there must be no neglect of the grace represented by the former rain. Only those who are living up to the light they have will receive greater light. Unless we are daily advancing in the exemplification of the active Christian virtues, we shall not recognize the manifestations of the Holy Spirit in the latter rain. It may be falling on hearts all around us, but we shall not discern or receive it.” Testimonies to Ministers, 506, 507.
”Monet ovat suurelta osin laiminlyöneet entisen sateen vastaanottamisen. He eivät ole saaneet kaikkia niitä siunauksia, jotka Jumala on näin heille varannut. He odottavat, että puute korvataan myöhäissateella. Kun armon rikkain runsaus vuodatetaan, he aikovat avata sydämensä sen vastaanottamiseksi. He tekevät hirvittävän erehdyksen. Työn, jonka Jumala on alkanut ihmissydämessä antaessaan valonsa ja tietonsa, on jatkuvasti edistyttävä. Jokaisen yksilön on tiedostettava oma tarpeensa. Sydän on tyhjennettävä kaikesta saastaisuudesta ja puhdistettava Hengen asumista varten. Synnin tunnustamisen ja hylkäämisen, hartaiden rukousten ja itsensä Jumalalle vihkimisen kautta varhaiset opetuslapset valmistautuivat Pyhän Hengen vuodatukseen helluntaipäivänä. Sama työ, vain suuremmassa määrässä, on tehtävä nyt. Silloin ihmisen osana oli ainoastaan pyytää siunausta ja odottaa, että Herra saattaisi häntä koskevan työn päätökseen. Jumala on se, joka aloitti työn, ja Hän on myös päättävä työnsä, tehden ihmisen täydelliseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta entisen sateen kuvaaman armon suhteen ei saa olla laiminlyöntiä. Vain ne, jotka vaeltavat saamansa valon mukaan, saavat suurempaa valoa. Ellemme me päivä päivältä edisty aktiivisten kristillisten hyveiden ilmentämisessä, emme tule tunnistamaan Pyhän Hengen ilmenemisiä myöhäissateessa. Se saattaa langeta sydämille kaikkialla ympärillämme, mutta me emme sitä havaitse emmekä ota sitä vastaan.” Testimonies to Ministers, 506, 507.
The latter rain is now falling and there are those who recognize it and therefore receive it, and there are those who do not recognize it, and therefore do not receive it. The latter rain must be recognized to be received. The latter rain is not just an experience only, it is an experience that is produced by a message, but the message can only be received when the correct methodology is employed to establish the message. Without recognizing the methodology which establishes the message of the latter rain, it is virtually impossible to understand the prophetic lessons that are represented in the rise and fall of kingdoms set forth in the books of Daniel and Revelation.
Myöhäissade lankeaa nyt, ja on niitä, jotka tunnistavat sen ja sen tähden ottavat sen vastaan, ja on niitä, jotka eivät tunnista sitä ja sen tähden eivät ota sitä vastaan. Myöhäissade täytyy tunnistaa, jotta se voidaan ottaa vastaan. Myöhäissade ei ole pelkästään kokemus sinänsä, vaan se on kokemus, jonka sanoma saa aikaan; mutta sanoma voidaan ottaa vastaan ainoastaan silloin, kun sanoman vahvistamiseksi käytetään oikeaa metodologiaa. Ilman sen metodologian tunnistamista, joka vahvistaa myöhäissateen sanoman, on käytännöllisesti katsoen mahdotonta ymmärtää niitä profeetallisia opetuksia, joita edustavat Danielin ja Ilmestyskirjan kirjoissa esitetty valtakuntien nousu ja kukistuminen.
The ensign that is lifted up to the world is identified by Isaiah as the “root of Jesse”, and in chapter twenty-seven those who “come of Jacob” “take root.” Those that are the “root of Jesse” are also identified there as “Israel,” and they are those who first blossom and bud, and thereafter fill the world with fruit. The laws of nature do not contradict the laws of prophecy, for it is the same Law-Giver that produced both nature and prophecy. Before a plant bears fruit, it must first come out of dormancy as evidenced by the buds, and thereafter the blossoms. Spiritual Israel, who is the “root of Jesse” receives a progressive outpouring of rain. It begins with a “sprinkling” and escalates to a full outpouring when the world is filled with the fruit presented by the ensign.
Maailmalle korotettu lippumerkki määritellään Jesajan kirjassa ”Iisain juureksi”, ja luvussa kaksikymmentäseitsemän ne, jotka ”ovat Jaakobista”, ”juurtuvat”. Ne, jotka ovat ”Iisain juuri”, samaistetaan siellä myös ”Israeliin”, ja he ovat niitä, jotka ensin kukkivat ja puhkeavat silmuun ja sitten täyttävät maailman hedelmällä. Luonnon lait eivät ole ristiriidassa profetian lakien kanssa, sillä sama Lainantaja on saanut aikaan sekä luonnon että profetian. Ennen kuin kasvi kantaa hedelmää, sen täytyy ensin herätä lepotilastaan, mikä ilmenee silmuina ja sen jälkeen kukkina. Hengellinen Israel, joka on ”Iisain juuri”, vastaanottaa sateen asteittain voimistuvan vuodatuksen. Se alkaa ”vihmomisella” ja voimistuu täydeksi vuodatukseksi silloin, kun maailma täyttyy lippumerkin esittämästä hedelmästä.
In Isaiah chapter twenty-seven, the starting point of the sprinkling of the rain is represented as taking place when the buds “shooteth forth.” When they first “shooteth forth,” the rain is identified as being poured out “in measure.” “In measure, when it shooteth forth.” On September 11, 2001 the sprinkling of the latter rain began to be poured out “in measure,” for at that time the wheat and tares, or the wise and the foolish were still mixed together.
Jesajan kirjan kahdennessakymmenennessäseitsemännessä luvussa sateen vihmomisen lähtökohdan kuvataan tapahtuvan silloin, kun nuput ”puhkeavat esiin”. Kun ne ensi kerran ”puhkeavat esiin”, sade osoitetaan vuodatettavan ”mitan mukaan”. ”Mitan mukaan, kun se puhkeaa esiin.” Syyskuun 11. päivänä 2001 myöhäissateen vihmominen alkoi tulla vuodatetuksi ”mitan mukaan”, sillä tuolloin vehnä ja lusteet eli viisaat ja tyhmät olivat yhä sekoittuneina yhdessä.
“The great outpouring of the Spirit of God, which lightens the whole earth with his glory, will not come until we have an enlightened people, that know by experience what it means to be laborers together with God. When we have entire, whole-hearted consecration to the service of Christ, God will recognize the fact by an outpouring of his Spirit without measure; but this will not be while the largest portion of the church are not laborers together with God. God cannot pour out his Spirit when selfishness and self-indulgence are so manifest; when a spirit prevails that, if put into words, would express that answer of Cain,—‘Am I my brother’s keeper?’ If the truth for this time, if the signs that are thickening on every hand, that testify that the end of all things is at hand, are not-sufficient to arouse the sleeping energy of those who profess to know the truth, then darkness proportionate to the light which has been shining will overtake these souls. There is not the semblance of an excuse for their indifference that they will be able to present to God in the great day of final reckoning. There will be no reason to offer as to why they did not live and walk and work in the light of the sacred truth of the word of God, and thus reveal to a sin-darkened world, through their conduct, their sympathy, and their zeal, that the power and reality of the gospel could not be controverted.” Review and Herald, July 21, 1896.
”Jumalan Hengen suuri vuodatus, joka valaisee koko maan hänen kirkkaudellaan, ei tule ennen kuin meillä on valaistunut kansa, joka kokemuksesta tietää, mitä merkitsee olla Jumalan työtovereita. Kun olemme kokonaan, jakamattomasta sydämestä vihkiytyneet Kristuksen palvelukseen, Jumala tunnustaa tämän tosiasian vuodattamalla Henkensä yli kaiken mitan; mutta näin ei tapahdu niin kauan kuin suurin osa seurakunnasta ei ole Jumalan työtovereita. Jumala ei voi vuodattaa Henkeään, kun itsekkyys ja oman halun mukaan eläminen ovat niin ilmeisiä; kun vallitsee henki, joka, jos se puettaisiin sanoiksi, ilmaisisi Kainin vastauksen: ’Olenko minä veljeni vartija?’ Jos tämän ajan totuus, jos joka puolella tihenevät merkit, jotka todistavat kaiken lopun olevan lähellä, eivät riitä herättämään niiden uinuvaa voimaa, jotka tunnustavat tuntevansa totuuden, silloin pimeys, joka on verrannollinen loistaneeseen valoon, yllättää nämä sielut. Heidän välinpitämättömyydelleen ei ole edes näennäistä puolustusta, jonka he voisivat esittää Jumalalle lopullisen tilinteon suurena päivänä. Heillä ei ole esitettävänä mitään syytä siihen, miksi he eivät eläneet, vaeltaneet ja työskennelleet Jumalan sanan pyhän totuuden valossa ja siten käyttäytymisellään, myötätunnollaan ja innollaan ilmaisseet synnin pimentämälle maailmalle, ettei evankeliumin voimaa ja todellisuutta voitu kiistää.” Review and Herald, 21. heinäkuuta 1896.
Isaiah twenty-seven identifies the history of the beginning of the outpouring of the latter rain, when the root buds out of a dry ground, and then all the way through until the earth is filled with fruit. The chapter identifies that “in measure, when it shooteth forth, thou wilt debate with it.” When the latter rain is being measured as a “sprinkling”, Sister White states that the latter rain, “may be falling on hearts all around us, but we shall not discern or receive it.”
Jesajan luvussa kaksikymmentäseitsemän esitetään sen ajanvaiheen historia, jolloin myöhäissateen vuodatus alkaa, kun juuri versoo kuivasta maasta, ja siitä eteenpäin aina siihen saakka, kunnes maa on täynnä hedelmää. Luvussa osoitetaan, että ”määrällä, kun se versoo esiin, sinä käyt väittelyyn sen kanssa”. Kun myöhäissadetta mitataan ”vihmomisena”, sisar White toteaa, että myöhäissade ”saattaa langeta sydämille kaikkialla ympärillämme, mutta me emme sitä havaitse emmekä vastaanota”.
In so doing she identifies a church that is mixed with those that recognize and others who do not recognize the falling of the rain. In the previous passage she identifies that when God pours the latter rain out without measure it marks when there is no longer a mixture of wise and foolish virgins by stating, “When we have entire, whole-hearted consecration to the service of Christ, God will recognize the fact by an outpouring of his Spirit without measure; but this will not be while the largest portion of the church are not laborers together with God.”
Näin tehdessään hän osoittaa seurakunnan, jossa on sekoittuneina niitä, jotka tunnistavat sateen lankeamisen, ja niitä, jotka eivät sitä tunnista. Edellisessä katkelmassa hän osoittaa, että silloin kun Jumala vuodattaa myöhäissateen ilman määrää, se merkitsee hetkeä, jolloin viisaitten ja tyhmien neitsyiden sekoitusta ei enää ole, sanoessaan: ”Kun meillä on täydellinen, kokosydäminen vihkiytyminen Kristuksen palvelukseen, Jumala tunnustaa tämän tosiasian Henkensä vuodatuksella ilman määrää; mutta näin ei tapahdu niin kauan kuin seurakunnan suurin osa ei ole Jumalan työtovereita.”
The larger portion of the church, or the majority of the church, are represented in Matthew twenty-five as foolish virgins, for biblically “many” are called but “few” are chosen. The wise and the foolish are providentially separated at the crisis at midnight, that precedes the soon-coming Sunday law. The separation creates a people who can then receive the full outpouring of the Spirit in the latter rain and become the “nation that is born in a day”. Then the root of Jesse will be lifted up as an ensign and fill the world with fruit.
Suurempi osa seurakuntaa, eli seurakunnan enemmistö, esitetään Matteuksen kahdennessakymmenennessäviidennessä luvussa tyhminä neitsyinä, sillä raamatullisesti ”monet” ovat kutsutut, mutta ”harvat” valitut. Viisaat ja tyhmät erotetaan kaitselmuksellisesti toisistaan keskiyön kriisissä, joka edeltää pian tulevaa sunnuntailakia. Tämä erottaminen synnyttää kansan, joka voi sitten vastaanottaa Hengen täyden vuodatuksen myöhäissateessa ja tulla ”kansaksi, joka syntyy yhdessä päivässä”. Silloin Iisain juuri kohotetaan lipuksi ja se täyttää maailman hedelmällä.
Isaiah twenty-seven identifies that when the latter rain began to be poured out “in measure”, on September 11, 2001, “thou will debate with it.” “In measure, when it shooteth forth, thou wilt debate with it.” The event of September 11, 2001 became an immediate debate in the world and the church. To this very day–over twenty years later–there are still arguments against assigning those events to an act of Islam, as opposed to some form of a globalist conspiracy. The debate associated with the arrival of the sprinkling of the latter rain began on September 11, 2001, but the debates that are carried on in the world, are not the “debate” that is identified in God’s prophetic Word. The debate is about predictions such as the one that follows.
Jesaja kaksikymmentäseitsemän osoittaa, että kun myöhäissade alkoi vuotaa ”mitaten”, 11. syyskuuta 2001, ”sinä riitelet sen kanssa”. ”Mitaten, kun se puhkeaa esiin, sinä riitelet sen kanssa.” Syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumasta tuli välittömästi kiistanaihe maailmassa ja seurakunnassa. Vielä tänäkin päivänä – yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin – esitetään yhä väitteitä sitä vastaan, että nuo tapahtumat katsottaisiin islamin teoksi, eikä jonkinlaisen globalistisen salaliiton muodoksi. Myöhäissateen vihmonnan saapumiseen liittyvä kiista alkoi 11. syyskuuta 2001, mutta ne väittelyt, joita maailmassa käydään, eivät ole se ”kiista”, joka on yksilöity Jumalan profeetallisessa Sanassa. Kiista koskee ennustuksia, kuten seuraavaa.
“On one occasion, when in New York City, I was in the night season called upon to behold buildings rising story after story toward heaven. These buildings were warranted to be fireproof, and they were erected to glorify their owners and builders. Higher and still higher these buildings rose, and in them the most costly material was used. Those to whom these buildings belonged were not asking themselves: ‘How can we best glorify God?’ The Lord was not in their thoughts.
”Eräässä tilaisuudessa, ollessani New Yorkin kaupungissa, minut kutsuttiin yön hetkellä näkemään rakennuksia, jotka kohosivat kerros kerrokselta kohti taivasta. Näiden rakennusten vakuutettiin olevan tulenkestäviä, ja ne pystytettiin omistajiensa ja rakentajiensa kirkastamiseksi. Yhä korkeammalle nämä rakennukset nousivat, ja niissä käytettiin kaikkein kalleimpia materiaaleja. Ne, joille nämä rakennukset kuuluivat, eivät kysyneet itseltään: ’Kuinka voisimme parhaiten kirkastaa Jumalaa?’ Herra ei ollut heidän ajatuksissaan.
“I thought: ‘Oh, that those who are thus investing their means could see their course as God sees it! They are piling up magnificent buildings, but how foolish in the sight of the Ruler of the universe is their planning and devising. They are not studying with all the powers of heart and mind how they may glorify God. They have lost sight of this, the first duty of man.’
”Ajattelin: ’Oi, jospa ne, jotka näin sijoittavat varojaan, voisivat nähdä menettelynsä niin kuin Jumala sen näkee! He kasaavat upeita rakennuksia, mutta kuinka tyhmää maailmankaikkeuden Hallitsijan silmissä on heidän suunnittelunsa ja hankkeensa. He eivät tutki kaikilla sydämen ja mielen voimilla, kuinka he voisivat kirkastaa Jumalaa. He ovat kadottaneet tämän näkyvistään, ihmisen ensimmäisen velvollisuuden.’”
“As these lofty buildings went up, the owners rejoiced with ambitious pride that they had money to use in gratifying self and provoking the envy of their neighbors. Much of the money that they thus invested had been obtained through exaction, through grinding down the poor. They forgot that in heaven an account of every business transaction is kept; every unjust deal, every fraudulent act, is there recorded. The time is coming when in their fraud and insolence men will reach a point that the Lord will not permit them to pass, and they will learn that there is a limit to the forbearance of Jehovah.
”Kun näitä korkeita rakennuksia kohosi, niiden omistajat iloitsivat kunnianhimoisessa ylpeydessään siitä, että heillä oli rahaa käytettäväksi oman itsensä tyydyttämiseen ja naapuriensa kateuden herättämiseen. Suuri osa rahasta, jonka he näin sijoittivat, oli hankittu kiskonnalla, köyhiä sortamalla. He unohtivat, että taivaassa pidetään kirjaa jokaisesta liikeasiasta; jokainen epäoikeudenmukainen kauppa, jokainen petollinen teko on sinne merkitty. Aika on tuleva, jolloin ihmiset petoksessaan ja röyhkeydessään saavuttavat rajan, jonka yli Herra ei salli heidän mennä, ja he tulevat oppimaan, että Jehovan kärsivällisyydellä on rajansa.
“The scene that next passed before me was an alarm of fire. Men looked at the lofty and supposedly fire-proof buildings and said: “They are perfectly safe.” But these buildings were consumed as if made of pitch. The fire engines could do nothing to stay the destruction. The firemen were unable to operate the engines.” Testimonies, volume 9, 12, 13.
”Seuraava näky, joka kulki silmieni editse, oli palohälytys. Ihmiset katselivat korkeita ja muka paloturvallisia rakennuksia ja sanoivat: ”Ne ovat täysin turvassa.” Mutta nämä rakennukset paloivat poroksi ikään kuin ne olisivat olleet tervasta tehdyt. Paloruiskut eivät voineet tehdä mitään tuhon pysäyttämiseksi. Palomiehet eivät kyenneet käyttämään ruiskuja.” Testimonies, osa 9, 12, 13.
The Adventist church immediately after September 11, 2001 sought to hide passages such as this from the world. How could this not be about New York City, and the enormously high buildings which the fire engines could not stop the ensuing fires? How could a passage such as this from the writings that the Adventist church professes to be written by a prophetess not be proclaimed from the rooftops after such a fulfillment as that?
Adventistikirkko pyrki välittömästi syyskuun 11. päivän 2001 jälkeen kätkemään maailmalta tällaiset kohdat. Kuinka tämä ei voisi koskea New Yorkin kaupunkia ja suunnattoman korkeita rakennuksia, joissa palokunnan autot eivät kyenneet pysäyttämään seuranneita tulipaloja? Kuinka tällaisen kohdan, joka on peräisin niistä kirjoituksista, joiden adventistikirkko tunnustaa olevan profeetan kirjoittamia, ei olisi pitänyt tulla julistetuksi katoilta senkaltaisen täyttymyksen jälkeen?
The arrival of the sprinkling of the latter rain, that marks the arrival of the prophetic “debate,” also identifies the final rebellion of Adventism, for it is there that they fully reject the clear and simple words of the one they identify as the prophetess to the remnant.
Myöhäissateen vihmonnan saapuminen, joka merkitsee profeetallisen ”väittelyn” alkamista, osoittaa myös adventismin lopullisen kapinan, sillä juuri siinä he täydellisesti hylkäävät sen henkilön selvät ja yksinkertaiset sanat, jonka he tunnustavat jäännöksen profeetattareksi.
“Satan is . . . constantly pressing in the spurious—to lead away from the truth. The very last deception of Satan will be to make of none effect the testimony of the Spirit of God. ‘Where there is no vision, the people perish’ (Proverbs 29:18). Satan will work ingeniously, in different ways and through different agencies, to unsettle the confidence of God’s remnant people in the true testimony.
”Saatana on … lakkaamatta tuomassa esiin väärennettyä johdattaakseen pois totuudesta. Saatanan aivan viimeinen petos on tekevä tyhjäksi Jumalan Hengen todistuksen. ’Missä näkyä ei ole, siellä kansa hukkuu’ (Sananlaskut 29:18). Saatana tulee toimimaan kekseliäästi, eri tavoin ja erilaisten välikappaleiden kautta, horjuttaakseen Jumalan jäännöskansan luottamusta aitoon todistukseen.
“There will be a hatred kindled against the Testimonies which is satanic. The workings of Satan will be to unsettle the faith of the churches in them, for this reason: Satan cannot have so clear a track to bring in his deceptions and bind up souls in his delusions if the warnings and reproofs and counsels of the Spirit of God are heeded.” Selected Messages, book 1, 48.
”Todistuksia vastaan sytytetään viha, joka on saatanallinen. Saatanan toiminnan tarkoituksena on horjuttaa seurakuntien uskoa niihin, tästä syystä: Saatanalla ei voi olla niin esteetöntä tietä tuoda esiin petoksiaan ja sitoa sieluja harhoihinsa, jos Jumalan Hengen varoituksia ja nuhteita ja neuvoja otetaan varteen.” Selected Messages, kirja 1, 48.
The prophetic binding of both the wheat and the tares began on September 11, 2001, with the rebellion against the Spirit of Prophecy, which marked the conclusion of a progressive rebellion that began against the Bible in 1863.
Sekä vehnän että lusteiden profeetallinen sitominen alkoi 11. syyskuuta 2001 kapinalla Profetian Henkeä vastaan, mikä merkitsi sen asteittaisen kapinan päättymistä, joka oli alkanut Raamattua vastaan vuonna 1863.
“We as a people profess to have truth in advance of every other people upon the earth. Then our life and character should be in harmony with such a faith. The day is just upon us when the righteous shall be bound like precious grain in bundles for the heavenly garner, while the wicked are, like the tares, gathered for the fires of the last great day. But the wheat and tares ‘grow together until the harvest.’” Testimonies, volume 5, 100.
”Me kansana tunnustamme, että meillä on totuus ennen kaikkia muita maan päällä olevia kansoja. Silloin meidän elämämme ja luonteemme tulee olla sopusoinnussa sellaisen uskon kanssa. Päivä on aivan edessämme, jolloin vanhurskaat sidotaan kuin kallisarvoinen vilja lyhteiksi taivaallista aittaa varten, kun taas jumalattomat, rikkaviljan tavoin, kootaan viimeisen suuren päivän tuliin. Mutta vehnä ja rikkavilja ’kasvavat yhdessä elonkorjuuseen asti.’” Testimonies, osa 5, 100.
How could Adventism ignore the following passage that states directly that when these buildings came down Revelation eighteen, verse one through three would be fulfilled?
Kuinka adventismi saattoi sivuuttaa seuraavan kohdan, jossa suoraan todetaan, että kun nämä rakennukset sortuivat, Ilmestyskirjan kahdeksastoista luku, jakeet yksi–kolme, täyttyisivät?
“Now comes the word that I have declared that New York is to be swept away by a tidal wave? This I have never said. I have said, as I looked at the great buildings going up there, story after story, ‘What terrible scenes will take place when the Lord shall arise to shake terribly the earth! Then the words of Revelation 18:1–3 will be fulfilled.’ The whole of the eighteenth chapter of Revelation is a warning of what is coming on the earth. But I have no light in particular in regard to what is coming on New York, only that I know that one day the great buildings there will be thrown down by the turning and overturning of God’s power. From the light given me, I know that destruction is in the world. One word from the Lord, one touch of his mighty power, and these massive structures will fall. Scenes will take place the fearfulness of which we cannot imagine.” Review and Herald, July 5, 1906.
”Nytkö tulee se sana, jonka minä olen lausunut, että New York on pyyhkäistävä pois hyökyaallolla? Tätä en ole koskaan sanonut. Olen sanonut, kun katselin siellä kohoavia suuria rakennuksia, kerros kerrokselta: ’Millaisia kauheita näkyjä tapahtuukaan, kun Herra nousee järisyttämään pelottavasti maata! Silloin Ilmestyskirjan 18:1–3 sanat täyttyvät.’ Koko Ilmestyskirjan kahdeksastoista luku on varoitus siitä, mikä on tuleva maan päälle. Mutta minulle ei ole annettu erityistä valoa siitä, mitä New Yorkiin on tulossa, paitsi että tiedän, että jonakin päivänä siellä olevat suuret rakennukset kukistetaan Jumalan voiman kääntymisen ja mullistamisen kautta. Minulle annetun valon perusteella tiedän, että maailmassa on hävitys. Yksi sana Herralta, yksi kosketus hänen mahtavasta voimastaan, ja nämä valtavat rakennelmat sortuvat. Tulee tapahtumaan näkyjä, joiden kauheutta emme voi kuvitella.” Review and Herald, 5. heinäkuuta 1906.
The issue we are addressing here is not whether these passages were fulfilled on September 11, 2001, for they absolutely were, but the issue we are seeking to address is the “debate” that would begin at that time. The debate was over correct or incorrect methodology. The Adventist church began its rejection of the fourteen rules of prophetic interpretation of William Miller in 1863, and they have progressed to the point now where you cannot purchase a book of biblical study written by Adventist theologians that isn’t repeatedly endorsed by the theologians of apostate Protestantism and Roman Catholicism. From 1863 to 2001, and still today, the methodology that was originally represented by William Miller’s rules of prophetic interpretation were set aside for the methodology of Roman Catholicism and apostate Protestantism. The prophetic “debate” that began when Revelation eighteen, verses one through three were fulfilled was over true or false methodology.
Kysymys, jota tässä käsittelemme, ei ole se, täyttyivätkö nämä raamatunkohdat 11. syyskuuta 2001, sillä ne täyttyivät ehdottomasti, vaan kysymys, jota pyrimme käsittelemään, on tuolloin alkanut ”väittely”. Väittely koski oikeaa tai väärää metodologiaa. Adventtikirkko alkoi hylätä William Millerin neljäätoista profeetallisen tulkinnan sääntöä vuonna 1863, ja on edennyt nyt siihen pisteeseen, että et voi ostaa adventistiteologien kirjoittamaa raamatuntutkimuskirjaa, jota luopioprotestantismin ja roomalaiskatolisuuden teologit eivät toistuvasti hyväksyisi. Vuodesta 1863 vuoteen 2001, ja yhä tänäkin päivänä, metodologia, jota alun perin edustivat William Millerin profeetallisen tulkinnan säännöt, pantiin syrjään roomalaiskatolisuuden ja luopioprotestantismin metodologian tieltä. Se profeetallinen ”väittely”, joka alkoi, kun Ilmestyskirjan kahdeksantoista luvun jakeet yhdestä kolmeen täyttyivät, koski oikeaa tai väärää metodologiaa.
We will continue our consideration of the “debate” of chapter twenty-seven of Isaiah in the next article.
Jatkamme Jesajan kahdennenkymmenennenseitsemännen luvun ”keskustelun” tarkastelua seuraavassa artikkelissa.
“We should know for ourselves what constitutes Christianity, what is truth, what is the faith that we have received, what are the Bible rules—the rules given us from the highest authority.” The 1888 Materials, 403.
”Meidän tulisi itse tietää, mikä muodostaa kristinuskon, mikä on totuus, mikä on se usko, jonka olemme vastaanottaneet, mitkä ovat Raamatun säännöt — ne säännöt, jotka on annettu meille korkeimmalta auktoriteetilta.” The 1888 Materials, 403.