We are considering the prophetic application of William Miller’s dream in the last days, which is where all prophecies find their perfect fulfillment. Miller’s dream identifies the discovery, establishment, rejection, burying and restoration of the foundational truths of Adventism that were assembled through the ministry of Miller. Those foundational truths represented the truths that were unsealed in 1798. Those truths are represented by the vision of the Ulai River. Miller’s dream, as recorded in the book Early Writings, was his second dream, and the dream had been typified by Nebuchadnezzar’s second dream, just as Miller himself had been typified by Nebuchadnezzar.
Tarkastelemme William Millerin unen profeetallista sovellutusta viimeisinä päivinä, jolloin kaikki profetiat löytävät täydellisen täyttymyksensä. Millerin uni yksilöi adventismin perustavien totuuksien löytämisen, vahvistamisen, hylkäämisen, hautaamisen ja ennalleen palauttamisen, totuuksien, jotka koottiin Millerin palvelutyön kautta. Nuo perustavat totuudet edustivat niitä totuuksia, jotka avattiin sineteistään vuonna 1798. Noita totuuksia kuvaa näky Ulaijoesta. Millerin uni, sellaisena kuin se on tallennettu teokseen Early Writings, oli hänen toinen unensa, ja tuon unen oli esikuvallistanut Nebukadnessarin toinen uni, aivan kuten Miller itse oli ollut Nebukadnessarin esikuvaama.
Previous articles have demonstrated how the conclusion of Nebuchadnezzar’s life of “seven times” living with the heart of a beast, ended symbolically in 1798. His kingdom was then restored, and for the first time, Nebuchadnezzar represented a fully converted man. In terms of the “time of the end,” in 1798, he represented the “wise.” We have also identified that as the first king of Babylon, Nebuchadnezzar’s judgment of “seven times,” typified the judgment of Belshazzar’s twenty-five hundred and twenty (mene, mene, tekel, upharsin), who was the last king of Babylon.
Edelliset artikkelit ovat osoittaneet, kuinka Nebukadnessarin elämän päätös, hänen ”seitsemän ajan” mittainen elämisensä pedon sydämen vallassa, päättyi vertauskuvallisesti vuonna 1798. Tällöin hänen valtakuntansa palautettiin, ja ensimmäistä kertaa Nebukadnessar edusti täysin kääntynyttä miestä. ”Loppuajan” näkökulmasta hän edusti vuonna 1798 ”viisaita”. Olemme myös todenneet, että Babylonin ensimmäisenä kuninkaana Nebukadnessarin ”seitsemän ajan” tuomio esikuvasi Belsassarin kahdentuhannen viidensadan kahdenkymmenen tuomiota (mene, mene, tekel, upharsin), hänen, joka oli Babylonin viimeinen kuningas.
“To the last ruler of Babylon, as in type to its first, had come the sentence of the divine Watcher: ‘O king, … to thee it is spoken; The kingdom is departed from thee.’ Daniel 4:31.” Prophets and Kings, 533.
”Babylonin viimeiselle hallitsijalle, esikuvallisesti samoin kuin sen ensimmäiselle, oli tullut jumalallisen Valvojan tuomio: ’Oi kuningas, … sinulle on puhuttu; valtakunta on otettu sinulta pois.’ Dan. 4:31.” Profeetat ja kuninkaat, 533.
Sister White identified Belshazzar in his hour of judgment as the “foolish king.” In the conclusion of Nebuchadnezzar’s hour of judgment, he represents the “wise king,” for he was benefitted by the judgment of “seven times,” and Belshazzar, though he knew the history, refused to be benefitted.
Sisar White nimitti Belsassaria hänen tuomionsa hetkellä ”tyhmäksi kuninkaaksi”. Nebukadnessarin tuomion hetken päätöksessä hän edustaa ”viisasta kuningasta”, sillä hän hyötyi ”seitsemän ajan” tuomiosta, mutta Belsassar, vaikka hän tunsi historian, kieltäytyi hyötymästä siitä.
“But Belshazzar’s love of amusement and self-glorification effaced the lessons he should never have forgotten; and he committed sins similar to those that brought signal judgments on Nebuchadnezzar. He wasted the opportunities graciously granted him, neglecting to use the opportunities within his reach for becoming acquainted with truth. ‘What must I do to be saved?’ was a question that the great but foolish king passed by indifferently.” Bible Echo, April 25, 1898.
“Mutta Belsassarin huvitustenrakkaus ja itsensäkorottaminen pyyhkivät pois ne opetukset, joita hänen ei olisi koskaan pitänyt unohtaa; ja hän teki samanlaisia syntejä kuin ne, jotka toivat Nebukadnessarin päälle huomattavat tuomiot. Hän tuhlasi ne tilaisuudet, jotka hänelle armollisesti annettiin, laiminlyöden käyttää ulottuvillaan olevia mahdollisuuksia tullakseen tuntemaan totuuden. ‘Mitä minun tulee tehdä, että pelastuisin?’ oli kysymys, jonka suuri mutta mieletön kuningas sivuutti välinpitämättömästi.” Bible Echo, 25. huhtikuuta 1898.
Nebuchadnezzar is a symbol of “the wise” in 1798, who understand the increase of knowledge at the time of the end.
Nebukadnessar on vuonna 1798 ”viisaiden” vertauskuva, niiden, jotka ymmärtävät tiedon lisääntymisen lopun aikana.
“The proud boast had scarcely left his lips, when a voice from Heaven told him that God’s appointed time of judgment had come. In a moment his reason was taken away, and he became as a beast. For seven years he was thus degraded. At the end of this time his reason was restored to him, and then looking up in humility to the great God of Heaven, he recognized the divine hand in this chastisement, and was again restored to his throne.
Tuskin tuo ylpeä kerskaus oli ehtinyt poistua hänen huuliltaan, kun ääni taivaasta ilmoitti hänelle, että Jumalan määräämä tuomion aika oli tullut. Yhtäkkiä hänen ymmärryksensä otettiin pois, ja hänestä tuli kuin peto. Seitsemän vuoden ajan hän oli näin alennettuna. Tämän ajan päättyessä hänen järkensä palautui hänelle, ja sitten hän nöyryydessä kohottaen katseensa taivaan suureen Jumalaan tunnusti jumalallisen käden tässä kurituksessa, ja hänet asetettiin jälleen valtaistuimelleen.
“In a public proclamation, King Nebuchadnezzar acknowledged his guilt, and the great mercy of God in his restoration. This was the last act of his life as recorded in Sacred History.” Review and Herald, February 1, 1881.
“Julkisessa julistuksessa kuningas Nebukadnessar tunnusti syyllisyytensä sekä Jumalan suuren laupeuden hänen ennalleenasettamisessaan. Tämä oli hänen elämänsä viimeinen teko, josta Pyhä historia kertoo.” Review and Herald, 1. helmikuuta 1881.
At the end of Nebuchadnezzar’s “seven times,” he made a public proclamation, which included a public confession. Miller, as Nebuchadnezzar, symbolizes the “wise” in 1798, who understand the increase of knowledge at the time of the end. They both had two dreams, and both of their respective second dreams symbolically identify the “seven times.” The “seven times” has been shown in previous articles to mark a transition point.
Nebukadnessarin ”seitsemän ajan” päättyessä hän antoi julkisen julistuksen, johon sisältyi julkinen tunnustus. Miller Nebukadnessarina symboloi vuonna 1798 niitä ”viisaita”, jotka ymmärtävät tiedon lisääntymisen lopun aikana. Heillä molemmilla oli kaksi unta, ja kummankin toinen uni yksilöi symbolisesti ”seitsemän aikaa”. Aikaisemmissa artikkeleissa on osoitettu, että ”seitsemän aikaa” merkitsee siirtymäkohtaa.
In 1798, Nebuchadnezzar marks a transition from his proud condition, to the condition of the wise. It included his public confession. 1798, was also the transition point between the fifth and sixth kingdoms of Bible prophecy. It also marked the arrival of the first angel, thus marking a new dispensation, for the warning of the coming judgment could not take place until the fifth kingdom of Bible prophecy had received its deadly wound.
Vuonna 1798 Nebukadnessar merkitsee siirtymää ylpeästä tilastaan viisaiden tilaan. Siihen sisältyi hänen julkinen tunnustuksensa. Vuosi 1798 oli myös Raamatun profetian viidennen ja kuudennen valtakunnan välinen siirtymäkohta. Se merkitsi myös ensimmäisen enkelin saapumista ja siten uuden talouskauden alkua, sillä varoitus tulevasta tuomiosta ei voinut toteutua ennen kuin Raamatun profetian viides valtakunta oli saanut kuolinhaavansa.
“The message itself sheds light as to the time when this movement is to take place. It is declared to be a part of the ‘everlasting gospel;’ and it announces the opening of the judgment. The message of salvation has been preached in all ages; but this message is a part of the gospel which could be proclaimed only in the last days, for only then would it be true that the hour of judgment had come. The prophecies present a succession of events leading down to the opening of the judgment. This is especially true of the book of Daniel. But that part of his prophecy which related to the last days, Daniel was bidden to close up and seal ‘to the time of the end.’ Not till we reach this time could a message concerning the judgment be proclaimed, based on the fulfillment of these prophecies. But at the time of the end, says the prophet, ‘many shall run to and fro, and knowledge shall be increased.’ Daniel 12:4.
”Itse sanoma valaisee sitä aikaa, jolloin tämän liikkeen on määrä tapahtua. Sen julistetaan olevan osa ”iankaikkista evankeliumia”, ja se ilmoittaa tuomion alkaneen. Pelastuksen sanomaa on saarnattu kaikkina aikoina; mutta tämä sanoma on sellainen evankeliumin osa, jota voitiin julistaa vain viimeisinä päivinä, sillä vasta silloin oli totta, että tuomion hetki oli tullut. Profetiat esittävät tapahtumien sarjan, joka johtaa tuomion alkamiseen. Tämä pitää paikkansa erityisesti Danielin kirjasta. Mutta sen osan profetiaansa, joka koski viimeisiä päiviä, Daniel käskettiin sulkea ja sinetöidä ”lopun aikaan” asti. Vasta kun saavuttaisimme tämän ajan, voitaisiin näiden profetioiden täyttymykseen perustuvaa tuomiota koskevaa sanomaa julistaa. Mutta lopun aikana, sanoo profeetta, ”monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.” Daniel 12:4.
“The apostle Paul warned the church not to look for the coming of Christ in his day. ‘That day shall not come,’ he says, ‘except there come a falling away first, and that man of sin be revealed.’ 2 Thessalonians 2:3. Not till after the great apostasy, and the long period of the reign of the ‘man of sin,’ can we look for the advent of our Lord. The ‘man of sin,’ which is also styled ‘the mystery of iniquity,’ ‘the son of perdition,’ and ‘that wicked,’ represents the papacy, which, as foretold in prophecy, was to maintain its supremacy for 1260 years. This period ended in 1798. The coming of Christ could not take place before that time. Paul covers with his caution the whole of the Christian dispensation down to the year 1798. It is this side of that time that the message of Christ’s second coming is to be proclaimed.
Apostoli Paavali varoitti seurakuntaa odottamasta Kristuksen tulemusta omana aikanaan. ”Se päivä ei tule”, hän sanoo, ”ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy.” 2. Tessalonikalaiskirje 2:3. Vasta suuren luopumuksen jälkeen ja ”laittomuuden ihmisen” hallituskauden pitkän ajanjakson kuluttua voimme odottaa Herramme tulemusta. ”Laittomuuden ihminen”, jota kutsutaan myös ”laittomuuden salaisuudeksi”, ”kadotuksen lapseksi” ja ”tuoksi laittomaksi”, tarkoittaa paaviutta, jonka ennustuksen mukaan tuli säilyttää valtaylivaltansa 1260 vuoden ajan. Tämä ajanjakso päättyi vuonna 1798. Kristuksen tulemus ei voinut tapahtua ennen sitä aikaa. Paavali ulottaa varoituksensa koko kristillisen aikakauden yli aina vuoteen 1798 saakka. Juuri tämän ajankohdan jälkeen on julistettava sanomaa Kristuksen toisesta tulemisesta.
“No such message has ever been given in past ages. Paul, as we have seen, did not preach it; he pointed his brethren into the then far-distant future for the coming of the Lord. The Reformers did not proclaim it. Martin Luther placed the judgment about three hundred years in the future from his day. But since 1798 the book of Daniel has been unsealed, knowledge of the prophecies has increased, and many have proclaimed the solemn message of the judgment near.” The Great Controversy, 356.
”Sellaista sanomaa ei ole milloinkaan annettu menneinä aikakausina. Paavali, kuten olemme nähneet, ei saarnannut sitä; hän osoitti veljensä Herran tulemisen suhteen silloin vielä kaukaiseen tulevaisuuteen. Uskonpuhdistajat eivät julistaneet sitä. Martti Luther sijoitti tuomion noin kolmensadan vuoden päähän omasta ajastaan. Mutta vuodesta 1798 lähtien Danielin kirja on avattu, profetioiden tuntemus on lisääntynyt, ja monet ovat julistaneet juhlallisen sanoman tuomion läheisyydestä.” Suuri taistelu, 356.
In 1798, a new dispensation of the work of salvation arrived, and that new dispensation gave a warning of another dispensation that would begin in 1844. At that change of dispensation, a door would be closed, and a door opened.
Vuonna 1798 saapui pelastustyön uusi taloudenhoitokausi, ja tuo uusi taloudenhoitokausi antoi varoituksen toisesta taloudenhoitokaudesta, joka alkaisi vuonna 1844. Tuossa taloudenhoitokauden vaihtuessa yksi ovi suljettaisiin ja yksi ovi avattaisiin.
And to the angel of the church in Philadelphia write; These things saith he that is holy, he that is true, he that hath the key of David, he that openeth, and no man shutteth; and shutteth, and no man openeth; I know thy works: behold, I have set before thee an open door, and no man can shut it: for thou hast a little strength, and hast kept my word, and hast not denied my name. Revelation 3:7, 8.
Ja Filadelfiassa olevan seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo hän, joka on pyhä, joka on totinen, jolla on Daavidin avain, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi; katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä sinulla on vähän voimaa, ja sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole kieltänyt minun nimeäni. Ilmestys 3:7, 8.
The opening of a door marks a new dispensation. There was a dispensational change of kingdoms and of message in 1798, at the end of the first indignation, that was accomplished from 723 BC through to 1798. There was also a dispensational change in 1844, at the end of the last indignation, that was accomplished from 677 BC through to 1844. In 1798, the dispensation of the first angel’s message, which warned of the approaching judgment, had arrived. Both Nebuchadnezzar and Miller are represented as the “wise,” at the “time of the end,” when “the door” was opened to the internal dispensation of the first angel’s message and to the external dispensation change from the sea beast unto the earth beast. The dispensation of the message of the first angel was fulfilled when the door into the Most Holy Place was opened on October 22, 1844, and the dispensation of the third angel, and the investigative judgment arrived.
Oven avautuminen merkitsee uutta taloudenhoitokautta. Vuonna 1798, ensimmäisen vihastuksen päättyessä, tapahtui valtakuntien ja sanoman taloudenhoidollinen muutos, joka toteutui vuodesta 723 eKr. vuoteen 1798 saakka. Myös vuonna 1844, viimeisen vihastuksen päättyessä, tapahtui taloudenhoidollinen muutos, joka toteutui vuodesta 677 eKr. vuoteen 1844 saakka. Vuonna 1798 oli tullut ensimmäisen enkelin sanoman taloudenhoitokausi, sanoman, joka varoitti lähestyvästä tuomiosta. Sekä Nebukadnessar että Miller esitetään ”viisaina” ”lopun aikana”, jolloin ”ovi” avattiin ensimmäisen enkelin sanoman sisäiselle taloudenhoitokaudelle sekä ulkoiselle taloudenhoidolliselle muutokselle meripedosta maapetoon. Ensimmäisen enkelin sanoman taloudenhoitokausi täyttyi, kun ovi kaikkeinpyhimpään avattiin 22. lokakuuta 1844, ja kolmannen enkelin taloudenhoitokausi sekä tutkiva tuomio alkoivat.
Miller’s second dream begins when a door was opened in 1798, and it ends when a door was opened in the transitional period of the “two witnesses” who are brought back to life in order to proclaim the message of the Midnight Cry. Prophetically both Nebuchadnezzar and Miller represented the transition from the kingdom of the sea beast unto the kingdom of the earth beast in 1798. They both represent the announcement of the approach and the arrival of the investigative judgment in 1844. 1798, and 1844, represent the conclusion of the first and last “indignations” of God against His people that was accomplished over the period of “seven times,” as set forth in Leviticus twenty-six. The forty-six years from 1798, unto 1844, represent the erection of the spiritual temple which the messenger of the covenant suddenly came to on October 22, 1844, as Christ transitioned from the Holy Place unto the Most Holy Place.
Millerin toinen uni alkaa, kun ovi avattiin vuonna 1798, ja päättyy, kun ovi avattiin niiden ”kahden todistajan” siirtymäkaudella, jotka herätetään jälleen eloon julistamaan Keskiyön huudon sanomaa. Profetaalisesti sekä Nebukadnessar että Miller edustivat siirtymää meripedon valtakunnasta maapedon valtakuntaan vuonna 1798. He molemmat edustavat tutkivan tuomion lähestymisen ja sen saapumisen julistamista vuonna 1844. Vuodet 1798 ja 1844 edustavat ensimmäisen ja viimeisen Jumalan omaa kansaansa vastaan kohdistuneen ”vihan” päättymistä, joka toteutui ”seitsemän ajan” kuluessa, niin kuin on esitetty 3. Mooseksen kirjassa 26. Ne neljäkymmentäkuusi vuotta vuodesta 1798 vuoteen 1844 edustavat hengellisen temppelin pystyttämistä, johon liiton sanansaattaja tuli äkisti 22. lokakuuta 1844, kun Kristus siirtyi Pyhästä kaikkeinpyhimpään.
1798, and 1844, identify transitions (more than one), that are marked by the “seven times.” The transition of Millerite Philadelphian Adventism unto Millerite Laodicean Adventism in 1856, was also marked by an increase of knowledge of the “seven times,” that was thereafter rejected in 1863. In 1798, there had been an increase of knowledge from the book of Daniel, which included the same “seven times,” of Leviticus twenty-six, that was to be rejected at the end of Millerite Philadelphian Adventism.
Vuodet 1798 ja 1844 osoittavat siirtymiä (useampia kuin yhden), jotka ”seitsemän aikaa” merkitsevät. Milleriläisen filadelfialaisen adventismin siirtymää milleriläiseen laodikealaiseen adventismiin vuonna 1856 merkitsi myös ”seitsemää aikaa” koskevan tiedon lisääntyminen, joka sittemmin hylättiin vuonna 1863. Vuonna 1798 oli tapahtunut Danielin kirjasta tulevan tiedon lisääntyminen, johon sisältyivät samat 3. Mooseksen kirjan 26. luvun ”seitsemän aikaa”, jotka oli määrä hylätä milleriläisen filadelfialaisen adventismin päättyessä.
The transition of the movement of the first angel from Philadelphia unto Laodicea was represented by the seven years from 1856 to 1863. The Laodicean message arrived in 1856, and for seven years, the new light of the “seven times” that had been unsealed produced a three-step testing process that was failed by Adventism in 1863. Seven years were given for the light of the “seven times,” to either be received or rejected. The transition of the movement of Millerite Philadelphian Adventism unto Millerite Laodicean Adventism, typifies the reversal of the sequence at the end, the transition of the Laodicean movement of the third angel unto the Philadelphian movement of the third angel.
Ensimmäisen enkelin liikkeen siirtymistä Filadelfiasta Laodikeaan kuvasi seitsemän vuoden jakso vuodesta 1856 vuoteen 1863. Laodikean sanoma saapui vuonna 1856, ja seitsemän vuoden ajan avattu uusi valo ”seitsemästä ajasta” tuotti kolmivaiheisen koetusprosessin, jossa adventismi epäonnistui vuonna 1863. Seitsemän vuotta annettiin ”seitsemän ajan” valolle joko vastaanotettavaksi tai hylättäväksi. Milleriläisen filadelfialaisen adventismin siirtyminen Milleriläiseen laodikealaiseen adventismiin on esikuva lopun ajan järjestyksen kääntymisestä, Laodikealaisen kolmannen enkelin liikkeen siirtymisestä Filadelfialaiseen kolmannen enkelin liikkeeseen.
The sixty-five-year prophecy of Isaiah, marks the beginning of the first and the last indignation of God against the northern and then the southern kingdoms of Israel.
Jesajan kuudenkymmenenviiden vuoden profetia merkitsee Jumalan ensimmäisen ja viimeisen vihastuksen alkua ensin Israelin pohjoista ja sitten eteläistä valtakuntaa vastaan.
For the head of Syria is Damascus, and the head of Damascus is Rezin; and within threescore and five years shall Ephraim be broken, that it be not a people. Isaiah 7:8.
Sillä Aramin pää on Damaskos, ja Damaskoksen pää on Resin; ja kuudenkymmenen viiden vuoden kuluessa Efraim murskautuu niin, ettei se enää ole kansa. Jesaja 7:8.
Isaiah’s prophecy of sixty-five years was given in 742 BC, and within sixty-five years the northern kingdom would be gone. Nineteen years after 742 BC, in 723 BC, the northern kingdom was carried into slavery by Assyria. At the conclusion of the sixty-five years the southern kingdom’s indignation began in 677 BC, when Manasseh was taken captive by the Babylonians. The sixty-five years therefore represent a nineteen-year period to the first captivity of the northern kingdom, then another forty-six years until the captivity of Manasseh.
Jesajan kuuttakymmentäviittä vuotta koskeva profetia annettiin vuonna 742 eKr., ja kuudenkymmenenviiden vuoden kuluessa pohjoinen valtakunta olisi poissa. Yhdeksäntoista vuotta vuoden 742 eKr. jälkeen, vuonna 723 eKr., Assyria vei pohjoisen valtakunnan orjuuteen. Kuudenkymmenenviiden vuoden päättyessä eteläisen valtakunnan suuttumus alkoi vuonna 677 eKr., jolloin Manasse vietiin babylonialaisten vangiksi. Kuudenkymmenenviisi vuotta merkitsevät sen vuoksi yhdeksäntoista vuoden ajanjaksoa pohjoisen valtakunnan ensimmäiseen pakkosiirtolaisuuteen ja sitten vielä neljääkymmentäkuutta vuotta Manassen vangitsemiseen asti.
Those prophecies reached their respective fulfillments in 1798, 1844 and 1863. In 1798, an internal transition of the message of salvation occurred with the arrival of the first angel, and an external transition of the kingdoms of Bible prophecy also occurred. In 1844, an internal transition of the message of salvation occurred as the door was closed to the Holy Place and the investigative judgment began with the arrival of the third angel. In 1863, an external change occurred as both horns of the earth beast divided into two classes.
Nuo ennustukset saavuttivat omat täyttymyksensä vuosina 1798, 1844 ja 1863. Vuonna 1798 tapahtui pelastussanoman sisäinen siirtymä ensimmäisen enkelin saapuessa, ja samalla tapahtui myös Raamatun profetian valtakuntia koskeva ulkoinen siirtymä. Vuonna 1844 tapahtui pelastussanoman sisäinen siirtymä, kun ovi suljettiin Pyhään ja tutkiva tuomio alkoi kolmannen enkelin saapuessa. Vuonna 1863 tapahtui ulkoinen muutos, kun maan pedon molemmat sarvet jakautuivat kahteen luokkaan.
The Republican horn divided into the two political parties that would dominate the history of the earth beast from then onward. The Protestant horn divided into two apostate manifestations, one party claiming to be Protestant that claimed to keep the seventh-day Sabbath, and another class that claimed to be Protestant, but upheld the day of the sun as their chosen day of worship.
Tasavaltalainen sarvi jakautui kahdeksi poliittiseksi puolueeksi, jotka siitä lähtien hallitsisivat maan pedon historiaa. Protestanttinen sarvi jakautui kahdeksi luopuneeksi ilmenemismuodoksi: toinen ryhmä, joka tunnustautui protestanttiseksi, väitti pitävänsä seitsemännen päivän sapatin, ja toinen luokka, joka niin ikään tunnustautui protestanttiseksi, mutta piti auringon päivää valitsemanaan palvontapäivänä.
In that history, the Protestant horn that had come out of the Dark Ages, was tested from August 11, 1840 until October 22, 1844, and failed the testing process and transitioned from the Sunday-keeping Protestant people to the Sunday-keeping apostate Protestant people.
Tuossa historiassa pimeästä keskiajasta esiin tullut protestanttinen sarvi koeteltiin 11. elokuuta 1840–22. lokakuuta 1844, ja se epäonnistui koetuksessa sekä siirtyi sunnuntaita pitävästä protestanttisesta kansasta sunnuntaita pitäväksi luopuneeksi protestanttiseksi kansaksi.
In the history of the true Protestant horn that was established and identified in 1844, a testing process occurred from 1856 through to 1863. Then the true Sabbath-keeping Protestant horn transitioned both from Philadelphia unto Laodicea, and also from the true Sabbath-keeping Protestant people unto the Sabbath-keeping apostate Protestant horn. The “seven times,” is associated with 1798, 1844, 1856 and 1863. The “seven times,” is a symbol associated with a transition point and this truth is established upon several witnesses.
Vuonna 1844 perustetun ja tunnistetun todellisen protestanttisen sarven historiassa tapahtui koetusprosessi vuosina 1856–1863. Tämän jälkeen todellinen sapattia pitävä protestanttinen sarvi siirtyi sekä Filadelfiasta Laodikeaan että todellisesta sapattia pitävästä protestanttisesta kansasta sapattia pitävään luopuneeseen protestanttiseen sarveen. ”Seitsemän aikaa” liittyy vuosiin 1798, 1844, 1856 ja 1863. ”Seitsemän aikaa” on siirtymäkohtaan liittyvä vertauskuva, ja tämä totuus vahvistetaan useiden todistajien varassa.
In 1798, there was an increase of knowledge on the “seven times,” because the very first time-prophecy Miller discovered was that very truth. By 1863, that truth had been rejected, thus identifying the conclusion of the ending period of the sixty-five years of the prophecy set forth in Isaiah chapter seven.
Vuonna 1798 tieto ”seitsemästä ajasta” lisääntyi, sillä juuri tuo totuus oli aivan ensimmäinen aikaprofetia, jonka Miller löysi. Vuoteen 1863 mennessä tuo totuus oli hylätty, mikä näin osoittaa Jesajan seitsemännessä luvussa esitetyn profetian kuudenkymmenenviiden vuoden päättymisjakson päätöksen.
The complete twenty-five hundred and twenty year prophecy has a sixty-five year span at both the beginning and the ending in a reverse-image, mirror-like fashion. In the beginning of the ending sixty-five years (1798) typified by the beginning of the beginning sixty-five years in 742 BC when the prophecy was given, there was an increase of knowledge upon the “seven times,” which the “wise” Millerites understood and proclaimed. At the ending of the ending sixty-five years in 1863, there was another increase of knowledge on the same truth which was ultimately rejected by the recently crowned “priests” of the true Protestant horn.
Koko kahdentuhannen viidensadan kahdenkymmenen vuoden profetiassa on sekä alussa että lopussa kuudenkymmenenviiden vuoden jakso käänteisen kuvan, peilimäisen rakenteen mukaisesti. Lopun alussa oleva kuudenkymmenenviiden vuoden jakso (1798), jota esikuvasi alun alussa oleva kuudenkymmenenviiden vuoden jakso vuonna 742 eKr., jolloin profetia annettiin, toi lisääntynyttä tietoa ”seitsemästä ajasta”, minkä ”viisaat” milleriläiset ymmärsivät ja julistivat. Lopun lopussa, kuudenkymmenenviiden vuoden jakson päättyessä vuonna 1863, tuli samaa totuutta koskeva toinen tiedon lisääntyminen, jonka todellisen protestanttisen sarven vastikään kruunatut ”papit” lopulta hylkäsivät.
My people are destroyed for lack of knowledge: because thou hast rejected knowledge, I will also reject thee, that thou shalt be no priest to me: seeing thou hast forgotten the law of thy God, I will also forget thy children. Hosea 4:6.
Minun kansani tuhoutuu tiedon puutteen tähden. Koska sinä olet hyljännyt tiedon, hylkään minäkin sinut, niin ettet enää saa toimia pappinani. Koska olet unohtanut Jumalasi lain, unohdan minäkin sinun lapsesi. Hoos. 4:6.
The increase of knowledge when the book of Daniel is unsealed is associated with the “seven times,” so it not only is a symbol of a transition point, but also of the unsealing of the prophetic message.
Tiedon lisääntyminen Danielin kirjan avaamisen yhteydessä liittyy ”seitsemään aikaan”, joten se ei ole ainoastaan siirtymäkohdan vertauskuva, vaan myös profeetallisen sanoman avaamisen vertauskuva.
Another transition began on July 18, 2020, with the first disappointment, which began the “tarrying time” and marked the beginning of Revelation chapter eleven’s three-and-a-half-days of the two witnesses laying dead in the street of the great city of Sodom and Egypt.
Toinen siirtymävaihe alkoi 18. heinäkuuta 2020 ensimmäisen pettymyksen myötä; tämä pani alulle ”viipymisen ajan” ja merkitsi Ilmestyskirjan yhdennentoista luvun kolmen ja puolen päivän alkamista, jolloin nuo kaksi todistajaa makaavat kuolleina suuren kaupungin, Sodoman ja Egyptin, kadulla.
July 18, 2020, marks the beginning of three-and-a-half symbolic days (a “seven times”), that had been illustrated by the history of 1856 through to 1863. Both periods are symbols of the “seven times.” Both periods mark a change of dispensation (a transition). Both periods represent an increase of knowledge associated with the “seven times.”
18. heinäkuuta 2020 merkitsee kolmen ja puolen vertauskuvallisen päivän (”seitsemän ajan”) alkua, jota oli havainnollistettu vuosien 1856–1863 historiassa. Molemmat ajanjaksot ovat ”seitsemän ajan” vertauskuvia. Molemmat ajanjaksot merkitsevät armotalouskauden muutosta (siirtymää). Molemmat ajanjaksot edustavat ”seitsemään aikaan” liittyvää tiedon lisääntymistä.
It was in the period of transition from the kingdom of Babylon unto the kingdom of Medo-Persia that Daniel prayed the Leviticus twenty-six prayer, thus identifying the Leviticus twenty-six prayer as a waymark of the transition of the last days. In Miller’s dream, at the end of seven expressions of the word “scattering,” Miller both weeps and prays. The weeping marks the point when the Lion of the tribe of Judah (the dirt brush man), unseals a message that has been sealed.
Juuri Babylonian valtakunnasta Meedo-Persian valtakuntaan tapahtuneen siirtymäkauden aikana Daniel rukoili 3. Mooseksen kirjan 26. luvun rukouksen, tunnistaen näin 3. Mooseksen kirjan 26. luvun rukouksen viimeisten päivien siirtymän tienviitaksi. Millerin unessa sanan ”scattering” seitsemän esiintymän lopussa Miller sekä itkee että rukoilee. Itkeminen merkitsee sitä kohtaa, jossa Juudan sukukunnan Leijona (likaharjamies) avaa sinetit sanomalta, joka on ollut sinetöity.
Miller’s prayer marks the Leviticus twenty-six prayer of Daniel, that is associated with “seven times,” and occurs when the door and windows were opened in Miller’s dream. But the prayer of Daniel, in chapter nine, also aligns with the prayer of Daniel in chapter two. It also aligns with Nebuchadnezzar’s prayer of confession at the conclusion of his “seven times.”
Millerin rukous merkitsee Danielin rukousta 3. Mooseksen kirjan kahdennessakymmenennessäkuudennessa luvussa, joka liittyy ”seitsemään aikaan” ja tapahtuu silloin, kun ovi ja ikkunat avattiin Millerin unessa. Mutta Danielin rukous yhdeksännessä luvussa on myös yhdenmukainen Danielin rukouksen kanssa toisessa luvussa. Se on myös yhdenmukainen Nebukadnessarin tunnustusrukouksen kanssa hänen ”seitsemän aikansa” päättyessä.
Miller’s prayer was therefore represented by the Leviticus twenty-six prayer, which was a public prayer of confession and a prayer of request for the unsealing of the last prophetic secret, because all prophecy illustrates the last days. Therefore the secret of Daniel chapter two represents the last secret to be unsealed. Miller’s prayer, in his dream, was a prayer of anxiety and righteous indignation concerning the abominations that had happened to the jewels in his room. His anxiety was illustrated by those who sigh and cry in Ezekiel chapter nine, during the sealing time of the one-hundred and forty-four thousand.
Millerin rukousta kuvattiin sen tähden 3. Mooseksen kirjan kahdennenkymmenennenkuudennen luvun rukouksella, joka oli julkinen synnintunnustusrukous ja pyyntörukous viimeisen profeetallisen salaisuuden avaamiseksi, sillä kaikki profetia havainnollistaa viimeisiä päiviä. Sen tähden Danielin toisen luvun salaisuus edustaa viimeistä avattavaa salaisuutta. Millerin rukous hänen unessaan oli ahdistuksen ja vanhurskaan närkästyksen rukous niiden kauhistusten tähden, jotka olivat kohdanneet hänen huoneessaan olevia jalokiviä. Hänen ahdistustaan havainnollistivat ne, jotka huokaavat ja valittavat Hesekielin yhdeksännessä luvussa sadanneljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen aikana.
Miller watched as the truths were progressively buried by counterfeit doctrines, and which ultimately reached a point where the casket (the Bible itself) was destroyed. The destruction of Miller’s casket took place in the third generation of Adventism when there was a purposeful movement to set aside the King James Bible for the modern corrupted Catholic-based versions of the Bible.
Miller seurasi, kuinka totuudet vähitellen haudattiin väärennettyjen oppien alle ja kuinka kehitys lopulta saavutti pisteen, jossa arkku (Raamattu itse) tuhottiin. Millerin arkun tuho tapahtui adventismin kolmannessa sukupolvessa, jolloin ryhdyttiin tarkoitukselliseen liikkeeseen syrjäyttää King James -Raamattu modernien, turmeltuneiden, katolisuuteen pohjautuvien raamatunversioiden tieltä.
Miller wept, then prayed, and immediately a door opened, and the people all left. Then the dirt brush man (the Lion of the tribe of Judah) entered, opened the windows and began to clean. Then Miller expressed his concern for the scattered jewels, and the dirt brush man promised that he would take care of the jewels. In the bustle of the dirt brush man’s cleaning project, Miller closed his eyes for a moment, and when he opened his eyes, the rubbish was gone. The jewels were scattered around the room, and the dirt brush man then placed the larger casket on the table, gathered the jewels and cast them into the casket and said, “come and see.”
Miller itki, sitten rukoili, ja heti avautui ovi, ja kaikki ihmiset lähtivät pois. Sitten likaharjamies (Juudan sukukunnan Leijona) astui sisään, avasi ikkunat ja alkoi siivota. Tämän jälkeen Miller ilmaisi huolensa hajallaan olevista jalokivistä, ja likaharjamies lupasi, että hän pitäisi huolen jalokivistä. Likaharjamiehen siivoushankkeen touhussa Miller sulki silmänsä hetkeksi, ja kun hän avasi silmänsä, roskat olivat poissa. Jalokivet olivat hajallaan ympäri huonetta, ja sitten likaharjamies asetti suuremman arkun pöydälle, kokosi jalokivet ja heitti ne arkkuun ja sanoi: ”Tule ja katso.”
The expression, “come and see,” is a symbol that a truth has just been unsealed. The truth that is unsealed for Miller is the final truth, for the next thing to happen is the awakening of Miller at the “shout,” representing the loud cry. Miller was the last to receive the message of the Midnight Cry in the history of the Millerites, and just before the shout that awakens him in the dream, he closed his eyes for a moment. The only passage in the Bible that references “a moment” and “eyes” is identifying the first resurrection.
Ilmaus ”tule ja katso” on vertauskuva siitä, että jokin totuus on juuri avattu sineteistään. Se totuus, joka avataan sineteistään Millerille, on viimeinen totuus, sillä seuraava tapahtuma on Millerin herääminen ”huudon” aikana, mikä edustaa suurta huutoa. Miller oli viimeinen, joka vastaanotti Keskiyön huudon sanoman milleriittien historiassa, ja juuri ennen huutoa, joka herättää hänet unessa, hän sulki silmänsä hetkeksi. Ainoa Raamatun kohta, jossa viitataan ”hetkeen” ja ”silmiin”, osoittaa ensimmäisen ylösnousemuksen.
Behold, I show you a mystery; We shall not all sleep, but we shall all be changed, In a moment, in the twinkling of an eye, at the last trump: for the trumpet shall sound, and the dead shall be raised incorruptible, and we shall be changed. For this corruptible must put on incorruption, and this mortal must put on immortality. 1 Corinthians 15:51–53.
Katso, minä ilmoitan teille salaisuuden: emme kaikki nuku pois, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen täytyy pukeutua katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen täytyy pukeutua kuolemattomuuteen. 1. Korinttolaiskirje 15:51–53.
In the history of the transition of the Laodicean movement of the third angel unto the Philadelphian movement of the third angel, as represented in Revelation chapter eleven, Miller represents the very last of the wise virgins to receive the message of the Midnight Cry. The first to receive it were the most spiritual.
Laodikealaisen kolmannen enkelin liikkeen siirtymisen historiassa filadelfialaiseen kolmannen enkelin liikkeeseen, niin kuin se on esitettynä Ilmestyskirjan yhdestoista luvussa, Miller edustaa aivan viimeistä niistä viisaista neitsyistä, jotka ottivat vastaan keskiyön huudon sanoman. Ensimmäisinä ottivat sen vastaan hengellisimmät.
“This was the midnight cry, which was to give power to the second angel’s message. Angels were sent from heaven to arouse the discouraged saints and prepare them for the great work before them. The most talented men were not the first to receive this message. Angels were sent to the humble, devoted ones, and constrained them to raise the cry, ‘Behold, the Bridegroom cometh; go ye out to meet Him!’ Those entrusted with the cry made haste, and in the power of the Holy Spirit sounded the message, and aroused their discouraged brethren. This work did not stand in the wisdom and learning of men, but in the power of God, and His saints who heard the cry could not resist it. The most spiritual received this message first, and those who had formerly led in the work were the last to receive and help swell the cry, ‘Behold, the Bridegroom cometh; go ye out to meet Him!’” Early Writings, 238.
”Tämä oli keskiyön huuto, jonka tuli antaa voimaa toisen enkelin sanomalle. Enkeleitä lähetettiin taivaasta herättämään masentuneet pyhät ja valmistamaan heitä heidän edessään olevaan suureen työhön. Lahjakkaimmat miehet eivät olleet ensimmäisiä, jotka ottivat tämän sanoman vastaan. Enkeleitä lähetettiin nöyrien, antautuneiden luo, ja heitä velvoitettiin kohottamaan huuto: ’Katso, Ylkä tulee; menkää häntä vastaan!’ Ne, joille huuto oli uskottu, riensivät, ja Pyhän Hengen voimassa he julistivat sanoman ja herättivät masentuneet veljensä. Tämä työ ei perustunut ihmisten viisauteen eikä oppineisuuteen, vaan Jumalan voimaan, eivätkä Hänen pyhänsä, jotka kuulivat huudon, voineet vastustaa sitä. Hengellisimmät ottivat tämän sanoman vastaan ensimmäisinä, ja ne, jotka olivat aikaisemmin johtaneet työssä, olivat viimeisiä ottamaan sen vastaan ja auttamaan paisuttamaan huutoa: ’Katso, Ylkä tulee; menkää häntä vastaan!’” Early Writings, 238.
At the end of the three and a half symbolic days of Revelation chapter eleven, the first of two messages, represented in Ezekiel chapter thirty-seven, is proclaimed. The first message brings the dead and scattered bones together, but they are still dead. The message was presented by the voice that cried “in the wilderness”, thus identifying that Ezekiel’s message begins before the three-and-a-half symbolic days concluded. Those three-and-a-half days represent a “wilderness”, and it is from the “wilderness” that the message is proclaimed. The “wilderness” is also a symbol of the “seven times,” which marks a transition and an unsealing that introduces a testing process.
Ilmestyskirjan yhdentoista luvun kolmen ja puolen symbolisen päivän päättyessä julistetaan ensimmäinen kahdesta sanomasta, joita edustetaan Hesekielin kolmannessakymmenennessäseitsemännessä luvussa. Ensimmäinen sanoma kokoaa kuolleet ja hajallaan olevat luut yhteen, mutta ne ovat yhä kuolleet. Sanoman esitti ääni, joka huusi ”erämaassa”, osoittaen siten, että Hesekielin sanoma alkaa ennen kuin kolme ja puoli symbolista päivää olivat päättyneet. Nuo kolme ja puoli päivää edustavat ”erämaata”, ja juuri ”erämaasta” sanoma julistetaan. ”Erämaa” on myös ”seitsemän ajan” vertauskuva, joka merkitsee siirtymävaihetta ja sinettien avautumista, mikä käynnistää koettelemusprosessin.
There is a progressive development of the message, and a progressive reception as illustrated with the Midnight Cry of the Millerite history. The most spiritual were the first to receive the message of the voice crying in the wilderness, and the historians of Adventism point to a letter written by William Miller just days before October 22, 1844, where Miller testifies that he finally understood and accepted Samuel Snow’s message of the Midnight Cry.
Sanoman kehityksessä on asteittainen edistyminen, ja samoin myös sen vastaanottamisessa, kuten havainnollistuu milleriläisen historian Keskiyön huudossa. Hengellisimmät olivat ensimmäisiä, jotka ottivat vastaan erämaassa huutavan äänen sanoman, ja adventismin historiankirjoittajat viittaavat kirjeeseen, jonka William Miller kirjoitti vain muutamia päiviä ennen 22. lokakuuta 1844 ja jossa Miller todistaa, että hän viimein ymmärsi ja hyväksyi Samuel Snown Keskiyön huudon sanoman.
“Dear Brother Himes: I see a glory in the seventh month which I never saw before. Although the Lord had shown me the typical bearing of the seventh month, one year and a half ago, yet I did not realize the force of the types. Now, blessed be the name of the Lord, I see a beauty, a harmony, and an agreement in the Scriptures, for which I have long prayed, but did not see until today. Thank the Lord, O my soul. Let Brother Snow, Brother Storrs, and others, be blessed for their instrumentality in opening my eyes. I am almost home. Glory! Glory! Glory! Glory!” William Miller, Signs of the Times, October 16, 1844.
”Rakas veli Himes: Näen seitsemännessä kuussa kirkkauden, jota en ole koskaan ennen nähnyt. Vaikka Herra puolitoista vuotta sitten oli näyttänyt minulle seitsemännen kuukauden esikuvallisen merkityksen, en kuitenkaan käsittänyt esikuvien voimaa. Nyt, siunattu olkoon Herran nimi, näen Raamatussa kauneuden, sopusoinnun ja yhtäpitävyyden, jota olen kauan rukoillen etsinyt mutta jota en nähnyt ennen tätä päivää. Kiitä Herraa, oi minun sieluni. Olkoot veli Snow, veli Storrs ja muut siunatut siitä välikappaleisuudesta, jonka kautta he ovat avanneet silmäni. Olen melkein kotona. Kunnia! Kunnia! Kunnia! Kunnia!” William Miller, Signs of the Times, 16. lokakuuta 1844.
In the repetition of the history of the Midnight Cry, as represented in Miller’s dream, Miller closed his eyes for a moment. Thus “in a moment, in the twinkling of an eye, at the last trump: for the trumpet shall sound, and the dead shall be raised.” In Miller’s dream he represents the last to receive the message of the Midnight Cry, as he did in his own history. He represents those that finally accept the message just before the dirt brush man gathers up the scattered jewels and casts them into the larger casket. In Revelation chapter eleven, the last to accept the second message of Ezekiel, which is the message of the four winds of Islam, that is also the sealing message, do so just before the last of seven trumpets sound, which is the “third Woe” trumpet. “In a moment, in the twinkling of an eye, at the last trump: for the trumpet shall sound, and the dead shall be raised incorruptible, and we shall be changed.” (1 Corinthians 15:52)
Millerin unen historian toistumisessa, sellaisena kuin se on esitettynä Millerin unessa, Miller sulki silmänsä hetkeksi. Näin tapahtuu ”yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat”. Miller unessaan edustaa niitä viimeisiä, jotka vastaanottavat Keskiyön huudon sanoman, niin kuin hän teki omassa historiassaan. Hän edustaa niitä, jotka lopulta hyväksyvät sanoman juuri ennen kuin likaharjamies kokoaa hajalleen sirotellut jalokivet ja heittää ne suurempaan rasiaan. Ilmestyskirjan luvussa yksitoista ne, jotka viimeisinä hyväksyvät Hesekielin toisen sanoman, joka on islamin neljän tuulen sanoma ja joka on myös sinetöimisen sanoma, tekevät niin juuri ennen kuin viimeinen seitsemästä pasuunasta soi, mikä on ”kolmannen Voi-huudon” pasuuna. ”Yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.” (1. Korinttolaiskirje 15:52)
The passage is identifying the first resurrection that occurs at the second coming, but there is also a resurrection of the dead dry bones (the two witnesses) that occurs in the hour of the great earthquake of Revelation chapter eleven. In the “hour” of that earthquake, the last trumpet of the seven trumpets sounds, and the dead witnesses that were in the street are brought back to life, not as Laodiceans, but as Philadelphians, for at the trumpet of the third Woe, the two witnesses have been sealed and are changed to incorruptible, for they will never again sin. Miller represents the last to receive the message which brings the two witnesses to life, which is the message of the four winds of Islam, and is the sealing message.
Kappale yksilöi ensimmäisen ylösnousemuksen, joka tapahtuu toisen tulemisen yhteydessä, mutta on myös kuolleiden kuivien luiden ylösnousemus (ne kaksi todistajaa), joka tapahtuu Ilmestyskirjan yhdestoista luvun suuren maanjäristyksen hetkellä. Tuon maanjäristyksen ”hetkellä” soi seitsemästä pasuunasta viimeinen pasuuna, ja kuolleet todistajat, jotka olivat kadulla, herätetään jälleen eloon, ei laodikealaisina, vaan filadelfialaisina, sillä kolmannen Voi-huudon pasuunan soidessa ne kaksi todistajaa on sinetöity ja heidät muutetaan katoamattomiksi, sillä he eivät enää koskaan tee syntiä. Miller edustaa viimeistä, joka vastaanottaa sanoman, joka herättää ne kaksi todistajaa eloon; tämä on islamin neljän tuulen sanoma, ja se on sinetöimissanoma.
The sound of that trumpet raises the last of the dead dry bones that had been scattered in the street of Sodom and Egypt. Miller watched as the truths were progressively buried by counterfeit doctrines. Eventually Miller wept, marking the time when the unsealing was to begin, for the unsealing is a progressive work. That unsealing began in the ending period of the three-and-a-half days.
Tuon pasuunan ääni herättää viimeiset kuolleet kuivat luut, jotka olivat olleet hajallaan Sodoman ja Egyptin kadulla. Miller katseli, kuinka väärennetyt opit hautasivat totuudet vähitellen. Lopulta Miller itki, osoittaen ajan, jolloin avaamisen oli määrä alkaa, sillä avaaminen on vähittäinen työ. Tuo avaaminen alkoi kolmen ja puolen päivän päättymisjaksolla.
After Miller wept, the One who had the power to unseal the sealed book entered into the narrative. In Miller’s dream that was the Dirt Brush Man. Miller then prayed, and immediately a door opened, marking the point where the Laodicean movement of the third angel was going to transition unto the Philadelphia movement of the third angel. His prayer was the Leviticus twenty-six prayer, it was the prayer for understanding of the final prophetic secret and a public confession of the rebellion that brought the three-and-a-half days upon the two witnesses, it was the prayer of those who are sealed in Ezekiel chapter nine.
Sen jälkeen kun Miller oli itkenyt, se, jolla oli valta avata sinetöity kirja, astui kertomukseen. Millerin unessa tämä oli Likaharjamies. Sitten Miller rukoili, ja välittömästi ovi avautui, merkiten sitä kohtaa, jossa kolmannen enkelin laodikealainen liike oli siirtymässä kolmannen enkelin filadelfialaiseen liikkeeseen. Hänen rukouksensa oli Kolmannen Mooseksen kirjan kahdennenkymmenennennen luvun rukous; se oli rukous viimeisen profeetallisen salaisuuden ymmärtämiseksi ja julkinen tunnustus siitä kapinasta, joka toi kolme ja puoli päivää kahden todistajan päälle; se oli niiden rukous, jotka on sinetöity Hesekielin kirjan yhdeksännessä luvussa.
Following the prayer, Christ (the dirt brush man) entered and began to clean up the room. At the end of the dirt brush man’s cleaning project, Miller closed his eyes for a moment, identifying the end of the period that the dead dry bones were to be resurrected. The dirt brush man then gathered the scattered jewels in Miller’s room, and placed them in a new, larger casket, upon a table in the center of Miller’s room, as the two witnesses are lifted up as the ensign. As the ensign, they then call unto God’s other flock that is still in Babylon to “come and see” the message that the Lion of the tribe of Judah has just cast into the new, larger casket.
Rukouksen jälkeen Kristus (likaharjamies) tuli sisään ja alkoi puhdistaa huonetta. Likaharjamiehen puhdistustyön päättyessä Miller sulki silmänsä hetkeksi, mikä osoitti sen ajanjakson päättymistä, jolloin kuolleet, kuivat luut oli määrä herättää eloon. Likaharjamies kokosi sitten Millerin huoneessa hajallaan olevat jalokivet ja pani ne uuteen, suurempaan arkkuun pöydälle Millerin huoneen keskelle, samalla kun kaksi todistajaa korotetaan lipuksi. Lippuna he sitten kutsuvat Jumalan muuta laumaa, joka yhä on Babylonissa, “tulemaan katsomaan” sanomaa, jonka Juudan sukukunnan Leijona on juuri laskenut tuohon uuteen, suurempaan arkkuun.
We will begin to consider the vision of the Ulai River as the symbol of the truths from the book of Daniel that was unsealed in 1798 in the next article. We have placed a few points of reference in place in advance of that consideration. The first is that the message of the Millerites was perfect (at its stage of growth), but incomplete. It was placed in the framework of two, not three desolating powers. The second is that when Miller’s dream identifies the ultimate restoration of the foundational truths, the foundational truths then are “ten times brighter” than their original glory. A third point is that the movement of the first angel (the Millerite movement), is repeated in the movement of the third angel, but with a few important caveats. The Millerites as a symbol were Philadelphians, they were a converted Nebuchadnezzar, but who ultimately and unfortunately, “rebuilt Jericho” in 1863.
Seuraavassa artikkelissa ryhdymme tarkastelemaan Ulai-joen näkyä niiden Danielin kirjan totuuksien vertauskuvana, jotka avattiin sineteistä vuonna 1798. Olemme tämän tarkastelun pohjaksi jo ennalta asettaneet muutamia kiintopisteitä. Ensimmäinen on se, että milleriläisten sanoma oli täydellinen (omassa kasvuvaiheessaan), mutta epätäydellinen. Se sijoitettiin kahden, ei kolmen, hävittävän vallan viitekehykseen. Toinen on se, että kun Millerin uni osoittaa perustavaa olevien totuuksien lopullisen ennalleenasettamisen, ovat nämä perustavat totuudet silloin ”kymmenen kertaa kirkkaammat” kuin niiden alkuperäinen loisto. Kolmas seikka on, että ensimmäisen enkelin liike (milleriläinen liike) toistuu kolmannen enkelin liikkeessä, mutta muutamin tärkein varauksin. Milleriläiset olivat vertauskuvana filadelfialaisia; he olivat kääntynyt Nebukadnessar, mutta lopulta ja valitettavasti he ”rakensivat Jerikon uudelleen” vuonna 1863.
The movement of the third angel began as Laodiceans, in need of conversion, but they would ultimately participate in the final destruction of Jericho (the Jericho of the last days).
Kolmannen enkelin liike alkoi laodikealaisina, kääntymyksen tarpeessa olevina, mutta he tulisivat lopulta osallistumaan Jerikon lopulliseen hävitykseen (viimeisten päivien Jerikon).
“The Saviour had not come to set aside what patriarchs and prophets had spoken; for He Himself had spoken through these representative men. All the truths of God’s word came from Him. But these priceless gems had been placed in false settings. Their precious light had been made to minister to error. God desired them to be removed from their settings of error and replaced in the framework of truth. This work only a divine hand could accomplish. By its connection with error, the truth had been serving the cause of the enemy of God and man. Christ had come to place it where it would glorify God, and work the salvation of humanity.” The Desire of Ages, 287.
”Vapahtaja ei ollut tullut syrjäyttämään sitä, mitä patriarkat ja profeetat olivat puhuneet; sillä Hän itse oli puhunut näiden edustajien kautta. Kaikki Jumalan sanan totuudet olivat lähtöisin Hänestä. Mutta nämä korvaamattomat jalokivet oli asetettu vääriin kehyksiin. Niiden kallisarvoinen valo oli pantu palvelemaan eksytystä. Jumala tahtoi, että ne irrotettaisiin eksytyksen kehyksistään ja asetettaisiin totuuden puitteisiin. Tämän työn saattoi suorittaa ainoastaan jumalallinen käsi. Yhteydessään eksytykseen totuus oli palvellut Jumalan ja ihmisen vihollisen asiaa. Kristus oli tullut asettaakseen sen siihen, missä se kirkastaisi Jumalaa ja vaikuttaisi ihmiskunnan pelastuksen.” Alfa ja omega, 287.