In chapters seventeen and eighteen of Revelation an angel brings the vision of the judgment of the papacy to John. In the breakdown of her ultimate judgment the kingdoms of Bible prophecy are represented.
Ilmestyskirjan luvuissa seitsemäntoista ja kahdeksantoista enkeli tuo Johannekselle näyn paavinvallan tuomiosta. Hänen lopullisen tuomionsa kuvauksessa ovat edustettuina Raamatun profetian valtakunnat.
And here is the mind which hath wisdom. The seven heads are seven mountains, on which the woman sitteth. And there are seven kings: five are fallen, and one is, and the other is not yet come; and when he cometh, he must continue a short space. And the beast that was, and is not, even he is the eighth, and is of the seven, and goeth into perdition. Revelation 17:9–11.
Ja tässä on mieli, jolla on viisaus. Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu. Ja ne ovat seitsemän kuningasta: viisi on kukistunut, yksi on, ja toinen ei ole vielä tullut; ja kun hän tulee, hänen on pysyttävä vähän aikaa. Ja peto, joka oli eikä ole, on itse kahdeksas, ja on niistä seitsemästä, ja menee kadotukseen. Ilmestys 17:9–11.
John had been spiritually conveyed to 1798, where he is instructed that the seven heads on the beast that carried the papal woman were seven kings. A king is a kingdom, and a kingdom is also a head in Bible prophecy. In 1798, five kingdoms had fallen and one was then ruling. A seventh kingdom was yet future, and it was represented by ten kings. Then John was informed that the eighth kingdom was the papal beast, that was of the seven. The papacy was the fifth kingdom, and it had received a deadly wound, so that when its deadly wound is healed, it then becomes the eighth head that is of the seven.
Johannes oli hengellisesti siirretty vuoteen 1798, jolloin hänelle ilmoitetaan, että pedolla, joka kantoi paavillista naista, oli seitsemän päätä, jotka olivat seitsemän kuningasta. Kuningas on valtakunta, ja valtakunta on myös pää Raamatun profetiassa. Vuonna 1798 viisi valtakuntaa oli kukistunut, ja yksi hallitsi silloin. Seitsemäs valtakunta oli vielä tulevaisuudessa, ja sitä edusti kymmenen kuningasta. Sitten Johannekselle ilmoitettiin, että kahdeksas valtakunta oli paavillinen peto, joka oli yksi niistä seitsemästä. Paavius oli viides valtakunta, ja se oli saanut kuolinhaavan, niin että kun sen kuolinhaava paranee, siitä tulee silloin kahdeksas pää, joka on yksi niistä seitsemästä.
In Daniel two the first four kingdoms are Babylon, Medo-Persia, Greece and Rome. Those four literal kingdoms also represent four spiritual kingdoms, and together they identify the eight kings, or heads of Revelation seventeen, for Jesus always illustrates the end of a thing with the beginning of a thing. Daniel chapter two, is the first mention of the kingdoms of Bible prophecy, and Revelation seventeen is the last, so they must agree, for God never changes.
Danielin toisessa luvussa neljä ensimmäistä valtakuntaa ovat Babylon, Meedo-Persia, Kreikka ja Rooma. Nämä neljä kirjaimellista valtakuntaa edustavat myös neljää hengellistä valtakuntaa, ja yhdessä ne yksilöivät Ilmestyskirjan seitsemännessätoista luvussa mainitut kahdeksan kuningasta eli päätä, sillä Jeesus havainnollistaa aina asian lopun asian alulla. Danielin toinen luku on ensimmäinen maininta Raamatun profetian valtakunnista, ja Ilmestyskirjan seitsemästoista luku on viimeinen, joten niiden on oltava sopusoinnussa keskenään, sillä Jumala ei koskaan muutu.
The fifth kingdom that had fallen in 1798, was spiritual Babylon, the papacy. The sixth kingdom that was in power in 1798, was the two-horned kingdom that had been typified by the two-horned kingdom of the Medes and Persians. The seventh kingdom, which consists of ten kings, who in 1798 had not yet come, is the one-world government, that had been typified by Greece, the one-world government of Alexander the Great. The eighth head, who was of the seven was the fifth kingdom that had a deadly wound, yet lived again when the deadly wound was healed.
Viides valtakunta, joka oli kukistunut vuonna 1798, oli hengellinen Babylon, paavius. Kuudes valtakunta, joka oli vallassa vuonna 1798, oli kaksisarvinen valtakunta, jota oli ennakolta kuvannut meedialaisten ja persialaisten kaksisarvinen valtakunta. Seitsemäs valtakunta, joka koostuu kymmenestä kuninkaasta ja joka ei vuonna 1798 ollut vielä tullut, on yhden maailman hallitus, jota oli ennakolta kuvannut Kreikka, Aleksanteri Suuren yhden maailman hallitus. Kahdeksas pää, joka oli yksi niistä seitsemästä, oli viides valtakunta, joka sai kuolinhaavan, mutta eli jälleen, kun kuolinhaava parani.
The judgment of the great whore occurs in the “hour” of the Sunday law crisis, that is a period of time beginning with the Sunday law in the United States and continuing through history until human probation closes. In that “hour,” which in Daniel is identified as “the days of these kings”, God will set up His kingdom. In that “hour” the latter rain is being poured out.
Suuren porton tuomio tapahtuu sunnuntailakikriisin ”hetkellä”, toisin sanoen ajanjaksolla, joka alkaa Yhdysvalloissa annetusta sunnuntailaista ja jatkuu historian kuluessa siihen saakka, kunnes ihmisen koetusaika päättyy. Tuona ”hetkenä”, joka Danielissa on määritelty ilmauksella ”näiden kuninkaiden päivinä”, Jumala pystyttää valtakuntansa. Tuona ”hetkenä” myöhäissade vuodatetaan.
“The latter rain is coming on those that are pure—all then will receive it as formerly.
Myöhäissade tulee niiden päälle, jotka ovat puhtaat — silloin kaikki saavat sen niin kuin ennenkin.
“When the four angels let go, Christ will set up His kingdom. None receive the latter rain but those who are doing all they can.” Spalding and Magan, 3.
”Kun ne neljä enkeliä päästävät irti, Kristus perustaa valtakuntansa. Kukaan ei saa myöhäissadetta paitsi ne, jotka tekevät kaiken, minkä voivat.” Spalding and Magan, 3.
The outpouring of the latter rain is progressive, for it corresponds to the judgment, and judgment is progressive. The Millerites understood they were living at the feet of the image of Daniel chapter two. They believed that Rome was the final earthly kingdom, and they were right, but limited in their understanding.
Myöhäissateen vuodatuksen tapahtuminen on edistyvää, sillä se vastaa tuomiota, ja tuomio on edistyvä. Milleriitit ymmärsivät elävänsä Danielin toisen luvun kuvapatsaan jalkojen aikana. He uskoivat, että Rooma oli viimeinen maallinen valtakunta, ja he olivat oikeassa, mutta heidän ymmärryksensä oli rajoittunut.
The “days of these kings,” does occur in the history of the kingdom of Rome, but it is not the history of pagan or papal Rome, it is the history of modern Rome. The Millerites applied pagan and papal Rome as one kingdom, and in so doing they used a passage from the book of Ezekiel concerning the final king of Judah (Zedekiah), to uphold their understanding.
Ilmaus ”näiden kuninkaiden päivinä” toteutuu Rooman valtakunnan historiassa, mutta kyse ei ole pakanallisen eikä paavillisen Rooman historiasta, vaan modernin Rooman historiasta. Milleriitit sovelsivat pakanallisen ja paavillisen Rooman yhdeksi valtakunnaksi, ja näin tehdessään he käyttivät Hesekielin kirjasta kohtaa, joka koskee Juudan viimeistä kuningasta (Sidkiaa), tukeakseen ymmärrystään.
And thou, profane wicked prince of Israel, whose day is come, when iniquity shall have an end, Thus saith the Lord God; Remove the diadem, and take off the crown: this shall not be the same: exalt him that is low, and abase him that is high. I will overturn, overturn, overturn, it: and it shall be no more, until he come whose right it is; and I will give it him. Ezekiel 21:25–27.
Ja sinä, Israelin jumalaton, paha ruhtinas, jonka päivä on tullut, jolloin vääryys saavuttaa loppunsa, näin sanoo Herra Jumala: Pane pois päähine ja ota kruunu pois; tämä ei pysy entisellään: korota alhainen ja alenna korkea. Minä kukistan, kukistan, kukistan sen; eikä sitä enää ole, kunnes tulee hän, jolle oikeus kuuluu; ja minä annan sen hänelle. Hesekiel 21:25–27.
From Zedekiah there would be three kingdoms that would be “overturned,” that would lead to Christ, whose “right it is,” to rule. Babylon, Medo-Persia and Greece would all be overthrown until the kingdom of Rome, and during the history of that fourth kingdom, Christ would come and set up a kingdom. He did that very thing.
Sidkiasta lähtien olisi kolme valtakuntaa, jotka “kukistettaisiin” ja jotka johtaisivat Kristukseen, jonka “oikeus se on” hallita. Babylon, Meedo-Persia ja Kreikka kukistettaisiin kaikki aina Rooman valtakuntaan saakka, ja tuon neljännen valtakunnan historian aikana Kristus tulisi ja perustaisi valtakunnan. Juuri niin hän teki.
“Foremost among those who were rapidly leading the nation to ruin was Zedekiah their king. Forsaking utterly the counsels of the Lord as given through the prophets, forgetting the debt of gratitude he owed Nebuchadnezzar, violating his solemn oath of allegiance taken in the name of the Lord God of Israel, Judah’s king rebelled against the prophets, against his benefactor, and against his God. In the vanity of his own wisdom he turned for help to the ancient enemy of Israel’s prosperity, “sending his ambassadors into Egypt, that they might give him horses and much people.’
Niiden joukossa, jotka nopeasti johtivat kansaa perikatoon, etumaisena oli heidän kuninkaansa Sidkia. Hyläten täydellisesti Herran neuvot, jotka oli annettu profeettojen kautta, unohtaen kiitollisuudenvelan, jonka hän oli velkaa Nebukadnessarille, rikkoen juhlallisen uskollisuudenvalansa, jonka hän oli vannonut Herran, Israelin Jumalan, nimessä, Juudan kuningas kapinoi profeettoja vastaan, hyväntekijäänsä vastaan ja Jumalaansa vastaan. Oman viisautensa turhuudessa hän kääntyi avun saamiseksi Israelin menestyksen muinaisen vihollisen puoleen, ”lähettäen lähettiläänsä Egyptiin, että nämä antaisivat hänelle hevosia ja paljon väkeä.”
“‘Shall he prosper?’ the Lord inquired concerning the one who had thus basely betrayed every sacred trust; ‘shall he escape that doeth such things? or shall he break the covenant, and be delivered? As I live, saith the Lord God, surely in the place where the king dwelleth that made him king, whose oath he despised, and whose covenant he brake, even with him in the midst of Babylon he shall die. Neither shall Pharaoh with his mighty army and great company make for him in the war: … seeing he despised the oath by breaking the covenant, when, lo, he had given his hand, and hath done all these things, he shall not escape.’ Ezekiel 17:15–18.
“‘Menestyykö hän?’ Herra tiedusteli siitä, joka oli näin alhaisesti pettänyt jokaisen pyhän luottamustehtävän; ‘pääseekö pakoon se, joka tekee tällaisia? tai saako hän rikkoa liiton ja pelastua? Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra Jumala, totisesti siinä paikassa, jossa asuu se kuningas, joka teki hänet kuninkaaksi, jonka valan hän halveksi ja jonka liiton hän rikkoi, hänen luonaan, keskellä Babyloniaa, hän kuolee. Eikä farao väkevällä sotajoukollaan ja suurella väellään auta häntä sodassa: … koska hän halveksi valaa rikkomalla liiton, vaikka, katso, hän oli antanut kätensä ja tehnyt kaikki nämä teot, hän ei pääse pakoon.’ Hesekiel 17:15–18.”
“To the ‘profane wicked prince’ had come the day of final reckoning. ‘Remove the diadem,’ the Lord decreed, ‘and take off the crown.’ Not until Christ Himself should set up His kingdom was Judah again to be permitted to have a king. ‘I will overturn, overturn, overturn, it,’ was the divine edict concerning the throne of the house of David; ‘and it shall be no more, until He come whose right it is; and I will give it Him.’ Ezekiel 21:25–27.” Prophets and Kings, 450, 451.
”Jumalattomalle, pahalle ruhtinaalle” oli tullut lopullisen tilinteon päivä. ”Pane pois päähine”, Herra määräsi, ”ja ota kruunu päästäsi.” Vasta sitten, kun Kristus itse pystyttäisi valtakuntansa, Juudalle sallittaisiin jälleen kuningas. ”Minä kukistan, kukistan, kukistan sen”, kuului jumalallinen säädös Daavidin huoneen valtaistuimesta; ”eikä sitä enää ole, kunnes tulee Hän, jolle se oikeuden mukaan kuuluu; ja minä annan sen Hänelle.” Hesekiel 21:25–27. Profeetat ja kuninkaat, 450, 451.
Miller was correct, but his understanding was limited, for the kingdom Christ set up when he walked among men, was not the final earthly kingdom. There was yet to be four kings after the kingdom of pagan Rome. Yet Christ did establish the kingdom of “grace” at the cross, but that kingdom was not set up in the days of the ten kings of Revelation seventeen, nor was it set up during the time of the latter rain. The kingdom which Christ establishes in the last days, is his kingdom of “glory.” Sister White speaks directly of both of these kingdoms.
Miller oli oikeassa, mutta hänen ymmärryksensä oli rajallinen, sillä se valtakunta, jonka Kristus perusti vaeltaessaan ihmisten keskuudessa, ei ollut lopullinen maallinen valtakunta. Pakanallisen Rooman valtakunnan jälkeen oli vielä tuleva neljä kuningasta. Kristus kyllä perusti ristin luona ”armon” valtakunnan, mutta sitä valtakuntaa ei perustettu Ilmestyskirjan seitsemännentoista luvun kymmenen kuninkaan päivinä, eikä sitä perustettu myöskään myöhäissateen aikana. Se valtakunta, jonka Kristus perustaa viimeisinä päivinä, on hänen ”kirkkauden” valtakuntansa. Sisar White puhuu suoraan kummastakin näistä valtakunnista.
The Millerites understood that Christ established a kingdom during the history of the fourth kingdom, and they were correct, but limited in their understanding. In the history of the fourth kingdom, Christ set up the kingdom of “grace,” and in the history of the eighth kingdom, He set up His kingdom of “glory.” In the history when He set up the kingdom of “grace,” the Holy Spirit was poured out at Pentecost. Pentecost typifies the outpouring of the latter rain, in the history where He sets up his kingdom of “glory.”
Milleriläiset ymmärsivät, että Kristus perusti valtakunnan neljännen valtakunnan historian aikana, ja he olivat oikeassa, mutta heidän ymmärryksensä oli rajallinen. Neljännen valtakunnan historian aikana Kristus perusti ”armon” valtakunnan, ja kahdeksannen valtakunnan historian aikana Hän perusti ”kirkkauden” valtakuntansa. Sen historian aikana, jolloin Hän perusti ”armon” valtakunnan, Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina. Helluntai on esikuva myöhemmän sateen vuodatuksesta siinä historiassa, jossa Hän perustaa ”kirkkauden” valtakuntansa.
The message of Pentecost was the message of Christ’s literal resurrection. The message of the latter rain, at least partially, is the message of the symbolic resurrection represented by the prophetic riddle that the eighth being of the seven, which is fulfilled in the beast, and also the two horns of the earth beast. The fourth and the eighth kingdoms are where Christ establishes His kingdom.
Helluntain sanoma oli sanoma Kristuksen kirjaimellisesta ylösnousemuksesta. Jälkisateen sanoma on ainakin osittain sanoma vertauskuvallisesta ylösnousemuksesta, jota edustaa profeetallinen arvoitus kahdeksannesta, joka on yksi niistä seitsemästä ja joka täyttyy pedossa, sekä myös maasta nousevan pedon kahdesta sarvesta. Neljäs ja kahdeksas valtakunta ovat ne, joissa Kristus perustaa valtakuntansa.
“The announcement which had been made by the disciples in the name of the Lord was in every particular correct, and the events to which it pointed were even then taking place. ‘The time is fulfilled, the kingdom of God is at hand,’ had been their message. At the expiration of ‘the time’—the sixty-nine weeks of Daniel 9, which were to extend to the Messiah, ‘the Anointed One’—Christ had received the anointing of the Spirit after His baptism by John in Jordan. And the ‘kingdom of God’ which they had declared to be at hand was established by the death of Christ. This kingdom was not, as they had been taught to believe, an earthly empire. Nor was it that future, immortal kingdom which shall be set up when ‘the kingdom and dominion, and the greatness of the kingdom under the whole heaven, shall be given to the people of the saints of the Most High;’ that everlasting kingdom, in which ‘all dominions shall serve and obey Him.’ Daniel 7:27. As used in the Bible, the expression ‘kingdom of God’ is employed to designate both the kingdom of grace and the kingdom of glory. The kingdom of grace is brought to view by Paul in the Epistle to the Hebrews. After pointing to Christ, the compassionate intercessor who is ‘touched with the feeling of our infirmities,’ the apostle says: ‘Let us therefore come boldly unto the throne of grace, that we may obtain mercy, and find grace.’ Hebrews 4:15, 16. The throne of grace represents the kingdom of grace; for the existence of a throne implies the existence of a kingdom. In many of His parables Christ uses the expression ‘the kingdom of heaven’ to designate the work of divine grace upon the hearts of men.
Julistus, jonka opetuslapset olivat Herran nimessä esittäneet, oli kaikissa yksityiskohdissaan oikea, ja ne tapahtumat, joihin se viittasi, olivat jo silloin toteutumassa. ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle”, oli heidän sanomansa. ”Ajan” — Danielin 9. luvun kuudenkymmenenyhdeksän viikon, joiden tuli ulottua Messiaaseen, ”Voideltuun” — päättyessä Kristus oli saanut Hengen voitelun Johanneksen kastettua Hänet Jordanissa. Ja se ”Jumalan valtakunta”, jonka he olivat julistaneet olevan lähellä, perustettiin Kristuksen kuoleman kautta. Tämä valtakunta ei ollut, niin kuin heille oli opetettu uskomaan, maallinen valtakunta. Eikä se ollut myöskään tuo tuleva, kuolematon valtakunta, joka pystytetään silloin, kun ”valtakunta, valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle”; tuo iankaikkinen valtakunta, jossa ”kaikki vallat palvelevat ja tottelevat häntä”. Daniel 7:27. Raamatussa ilmausta ”Jumalan valtakunta” käytetään tarkoittamaan sekä armon valtakuntaa että kirkkauden valtakuntaa. Armon valtakunta tuodaan esiin Paavalin kirjeessä hebrealaisille. Viitattuaan Kristukseen, myötätuntoiseen esirukoilijaan, jota ”meidän heikkoutemme koskettavat”, apostoli sanoo: ”Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon.” Heprealaiskirje 4:15, 16. Armon istuin edustaa armon valtakuntaa, sillä valtaistuimen olemassaolo edellyttää valtakunnan olemassaoloa. Monissa vertauksissaan Kristus käyttää ilmausta ”taivasten valtakunta” tarkoittamaan Jumalan armon työtä ihmisten sydämissä.
“So the throne of glory represents the kingdom of glory; and this kingdom is referred to in the Saviour’s words: ‘When the Son of man shall come in His glory, and all the holy angels with Him, then shall He sit upon the throne of His glory: and before Him shall be gathered all nations.’ Matthew 25:31, 32. This kingdom is yet future. It is not to be set up until the second advent of Christ.
”Niinpä kirkkauden valtaistuin edustaa kirkkauden valtakuntaa; ja tähän valtakuntaan viitataan Vapahtajan sanoissa: ’Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki pyhät enkelit Hänen kanssaan, silloin Hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle; ja Hänen eteensä kootaan kaikki kansat.’ Matteus 25:31, 32. Tämä valtakunta on vielä tuleva. Sitä ei pystytetä ennen Kristuksen toista tulemusta.
“The kingdom of grace was instituted immediately after the fall of man, when a plan was devised for the redemption of the guilty race. It then existed in the purpose and by the promise of God; and through faith, men could become its subjects. Yet it was not actually established until the death of Christ. Even after entering upon His earthly mission, the Saviour, wearied with the stubbornness and ingratitude of men, might have drawn back from the sacrifice of Calvary. In Gethsemane the cup of woe trembled in His hand. He might even then have wiped the blood-sweat from His brow and have left the guilty race to perish in their iniquity. Had He done this, there could have been no redemption for fallen men. But when the Saviour yielded up His life, and with His expiring breath cried out, ‘It is finished,’ then the fulfillment of the plan of redemption was assured. The promise of salvation made to the sinful pair in Eden was ratified. The kingdom of grace, which had before existed by the promise of God, was then established.
”Armon valtakunta asetettiin voimaan heti ihmisen lankeemuksen jälkeen, kun suunnitelma syyllisen ihmissuvun lunastamiseksi laadittiin. Se oli silloin olemassa Jumalan tarkoituksessa ja Hänen lupauksensa varassa; ja uskon kautta ihmiset saattoivat tulla sen alamaisiksi. Silti sitä ei todellisuudessa perustettu ennen Kristuksen kuolemaa. Vielä maallisen tehtävänsä alettuaan Vapahtaja, väsyneenä ihmisten itsepäisyyteen ja kiittämättömyyteen, olisi voinut vetäytyä takaisin Golgatan uhrista. Getsemanessa kärsimyksen malja vapisi Hänen kädessään. Hän olisi voinut jo silloin pyyhkiä verihien otsaltaan ja jättää syyllisen ihmissuvun menehtymään vääryyteensä. Jos Hän olisi tehnyt näin, langenneille ihmisille ei olisi voinut olla lunastusta. Mutta kun Vapahtaja antoi henkensä ja viimeisellä henkäyksellään huusi: ’Se on täytetty’, silloin lunastussuunnitelman toteutuminen varmistui. Pelastuksen lupaus, joka oli annettu syntiselle parille Eedenissä, vahvistettiin. Armon valtakunta, joka oli sitä ennen ollut olemassa Jumalan lupauksen varassa, perustettiin silloin.”
“Thus the death of Christ—the very event which the disciples had looked upon as the final destruction of their hope—was that which made it forever sure. While it had brought them a cruel disappointment, it was the climax of proof that their belief had been correct. The event that had filled them with mourning and despair was that which opened the door of hope to every child of Adam, and in which centered the future life and eternal happiness of all God’s faithful ones in all the ages.
“Näin Kristuksen kuolema — juuri se tapahtuma, jota opetuslapset olivat pitäneet toivonsa lopullisena tuhona — oli se, mikä teki sen iäksi varmaksi. Vaikka se oli tuottanut heille katkeran pettymyksen, se oli todistuksen huipentuma siitä, että heidän uskonsa oli ollut oikea. Se tapahtuma, joka oli täyttänyt heidät murheella ja epätoivolla, oli juuri se, joka avasi toivon oven jokaiselle Aadamin lapselle ja johon keskittyivät kaikkien Jumalan uskollisten tuleva elämä ja iankaikkinen autuus kautta kaikkien aikakausien.”
“Purposes of infinite mercy were reaching their fulfillment, even through the disappointment of the disciples. While their hearts had been won by the divine grace and power of His teaching, who ‘spake as never man spake,’ yet intermingled with the pure gold of their love for Jesus, was the base alloy of worldly pride and selfish ambitions. Even in the Passover chamber, at that solemn hour when their Master was already entering the shadow of Gethsemane, there was ‘a strife among them, which of them should be accounted the greatest.’ Luke 22:24. Their vision was filled with the throne, the crown, and the glory, while just before them lay the shame and agony of the garden, the judgment hall, the cross of Calvary. It was their pride of heart, their thirst for worldly glory, that had led them to cling so tenaciously to the false teaching of their time, and to pass unheeded the Saviour’s words showing the true nature of His kingdom, and pointing forward to His agony and death. And these errors resulted in the trial—sharp but needful—which was permitted for their correction. Though the disciples had mistaken the meaning of their message, and had failed to realize their expectations, yet they had preached the warning given them of God, and the Lord would reward their faith and honor their obedience. To them was to be entrusted the work of heralding to all nations the glorious gospel of their risen Lord. It was to prepare them for this work that the experience which seemed to them so bitter had been permitted.” The Great Controversy, 347, 348.
”Äärettömän armon tarkoitusperät olivat saavuttamassa täyttymyksensä, jopa opetuslasten pettymyksen kautta. Vaikka heidän sydämensä oli voitettu hänen opetuksensa jumalallisella armolla ja voimalla, hänen, joka ’puhui niin kuin ei kukaan ihminen koskaan puhunut’, kuitenkin heidän Jeesusta kohtaan tuntemansa rakkauden puhtaaseen kultaan sekoittui maailmallisen ylpeyden ja itsekkäiden kunnianhimojen halpaa seosta. Vieläpä pääsiäisaterialla, tuona juhlallisena hetkenä, jolloin heidän Mestarinsa jo astui Getsemanen varjon alle, heidän keskuudessaan syntyi ’kiista siitä, kuka heistä oli katsottava suurimmaksi’. Luuk. 22:24. Heidän näkönsä täyttivät valtaistuin, kruunu ja kirkkaus, samalla kun aivan heidän edessään olivat puutarhan häpeä ja tuska, tuomiosali, Golgatan risti. Juuri heidän sydämensä ylpeys, heidän janonsa maailmalliseen kunniaan, oli saanut heidät pitämään niin itsepintaisesti kiinni aikansa väärästä opetuksesta ja sivuuttamaan Vapahtajan sanat, jotka osoittivat hänen valtakuntansa todellisen luonteen ja viittasivat ennalta hänen tuskaansa ja kuolemaansa. Ja nämä erehdykset johtivat koetukseen — ankaraan mutta välttämättömään — joka sallittiin heidän oikaisemisekseen. Vaikka opetuslapset olivat käsittäneet sanomansa merkityksen väärin eivätkä olleet nähneet odotustensa toteutuvan, he olivat kuitenkin julistaneet sen varoituksen, jonka Jumala oli heille antanut, ja Herra oli palkitseva heidän uskonsa ja kunnioittava heidän kuuliaisuuttaan. Heille oli uskottava tehtävä julistaa kaikille kansoille heidän ylösnousseen Herransa kunniakasta evankeliumia. Juuri valmistaakseen heitä tätä työtä varten sallittiin tuo kokemus, joka heistä tuntui niin katkeralta.” Suuri taistelu, 347, 348.
In the book of Revelation, the “mind that has wisdom” counts “the number of a man”, and recognizes that “the man” is also the eighth kingdom, that is of the seven. The “man of sin” is the head of the eighth kingdom that rules over the kings and merchants of the earth, who the seven churches join with to avoid the reproach of persecution, and who is seated upon many waters.
Ilmestyskirjassa ”mieli, jossa on viisaus”, laskee ”ihmisen luvun” ja tunnistaa, että ”se ihminen” on myös kahdeksas valtakunta, joka on niistä seitsemästä. ”Synnin ihminen” on sen kahdeksannen valtakunnan pää, joka hallitsee maan kuninkaita ja kauppiaita, joihin ne seitsemän seurakuntaa liittyvät välttääkseen vainon häväistyksen, ja joka istuu paljojen vetten päällä.
And he saith unto me, The waters which thou sawest, where the whore sitteth, are peoples, and multitudes, and nations, and tongues. Revelation 17:15.
Ja hän sanoo minulle: Ne vedet, jotka sinä näit, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansakuntia ja kieliä. Ilmestys 17:15.
The “man of sin” rules over the political, monetary, religious, and civil world, and all men, except those who have obtained the victory over the beast, and his image, his mark and the number of his name.
“Synnin ihminen” hallitsee poliittista, rahataloudellista, uskonnollista ja yhteiskunnallista maailmaa sekä kaikkia ihmisiä, paitsi niitä, jotka ovat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta, sen merkistä ja sen nimen luvusta.
And I saw as it were a sea of glass mingled with fire: and them that had gotten the victory over the beast, and over his image, and over his mark, and over the number of his name, stand on the sea of glass, having the harps of God. And they sing the song of Moses the servant of God, and the song of the Lamb, saying, Great and marvellous are thy works, Lord God Almighty; just and true are thy ways, thou King of saints. Revelation 15:2, 3.
Ja minä näin ikään kuin lasisen meren, tulella sekoitetun; ja ne, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen merkistä ja sen nimen luvusta, seisoivat sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet. Ja he veisaavat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä sanoen: Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä pyhien Kuningas. Ilmestys 15:2, 3.
The “wise” who understand the “increase of knowledge,” when the Revelation of Jesus Christ is unsealed, are those who have “understanding” and “count the number of the beast: for it is the number of a man; and his number is Six hundred threescore and six.” That “understanding” represents part of the three-step testing process that always occurs when Jesus unseals a prophecy. This is why it is noted that they have “gotten the victory over” “the number of his name.”
Ne ”viisaat”, jotka ymmärtävät ”tiedon lisääntymisen”, kun Jeesuksen Kristuksen ilmestys avataan sineteistään, ovat niitä, joilla on ”ymmärrystä” ja jotka ”laskevat pedon luvun; sillä se on ihmisen luku; ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.” Tuo ”ymmärrys” edustaa osaa siitä kolmivaiheisesta koetusprosessista, joka tapahtuu aina, kun Jeesus avaa sineteistään profetian. Tämän vuoksi huomautetaan, että he ovat ”saaneet voiton” ”hänen nimensä luvusta.”
To obtain victory is to pass a test, and those who are “wise” and “understand” get the victory associated with the number 666, and the verse also identifies that there are eight kingdoms, and that the eighth is of the seven. That “secret” is represented in Daniel chapter two, for Daniel’s prayer was to understand “the secret.” The revelation that there are eight kingdoms, and the eighth kingdom is of the seven, and the number of that kingdom is 666, is the secret Daniel is represented as obtaining by his prayer, and Daniel represents the “wise” of God’s last days.
Saada voitto merkitsee kokeen läpäisemistä, ja ne, jotka ovat ”viisaita” ja ”ymmärrystä saavia”, saavat sen voiton, joka liittyy lukuun 666; ja jae osoittaa myös, että on kahdeksan valtakuntaa ja että kahdeksas on niistä seitsemästä. Tuo ”salaisuus” on esitetty Danielin kirjan toisessa luvussa, sillä Danielin rukous oli ymmärtää ”salaisuus”. Ilmoitus siitä, että on kahdeksan valtakuntaa, että kahdeksas valtakunta on niistä seitsemästä ja että tuon valtakunnan luku on 666, on se salaisuus, jonka Daniel esitetään rukouksensa kautta saavan, ja Daniel edustaa Jumalan viimeisten päivien ”viisaita”.
Daniel represents the “wise” of the last days who have the secret of Daniel two unsealed unto them, and that secret is the revelation that the last and first reference to the kingdoms of Bible prophecy is that there are eight kingdoms in the image. That revelation upholds the Millerite understanding of Daniel chapter two, but shines ten times brighter, once it is recognized. Its brilliance, being ten times brighter, represents a test which the “wise” get victory over, for the eighth kingdom that is of the seven, is also the sixth kingdom which is a threefold union of the dragon, the beast and false prophet. As such, the dragon, the beast and the false prophet are all the sixth kingdom, and together represent 666.
Daniel edustaa viimeisten päivien ”ymmärtäväisiä”, joille Danielin toisen luvun salaisuus on avattu; ja tuo salaisuus on se ilmoitus, että Raamatun profetian valtakuntia koskeva viimeinen ja ensimmäinen viittaus on, että kuvapatsaassa on kahdeksan valtakuntaa. Tuo ilmoitus vahvistaa milleriläisen käsityksen Danielin toisesta luvusta, mutta loistaa kymmenen kertaa kirkkaammin, kun se kerran tunnistetaan. Sen kirkkaus, joka on kymmenen kertaa suurempi, edustaa koetusta, josta ”ymmärtäväiset” saavat voiton, sillä kahdeksas valtakunta, joka on niistä seitsemästä, on myös kuudes valtakunta, joka on lohikäärmeen, pedon ja väärän profeetan kolminkertainen liitto. Näin ollen lohikäärme, peto ja väärä profeetta ovat kaikki kuudes valtakunta, ja yhdessä ne edustavat lukua 666.
Nebuchadnezzar was tested by the revelation of Daniel chapter two, and he failed the test. In Daniel two, Daniel represents the “wise” who pass the test of the secret of the image. Nebuchadnezzar in chapter three represents the wicked that fail the very same test. Nebuchadnezzar, as the first king of the first kingdom, represents the last king of the last kingdom. He therefore represents the “man of sin,” the man of prophecy that the seven churches take hold of. Man was created on the sixth day, and the number six is therefore the number of mankind. The number of Nebuchadnezzar is six. Nebuchadnezzar failed the test of the number 666, and represented the wicked of the last days. As a symbol of the man of sin, his number is six.
Nebukadnessar koeteltiin Danielin toisen luvun ilmoituksella, eikä hän kestänyt koetusta. Danielin toisessa luvussa Daniel edustaa ”viisaita”, jotka läpäisevät kuvapatsaan salaisuuden koetuksen. Kolmannessa luvussa Nebukadnessar edustaa jumalattomia, jotka epäonnistuvat aivan samassa koetuksessa. Nebukadnessar, ensimmäisen valtakunnan ensimmäisenä kuninkaana, edustaa viimeisen valtakunnan viimeistä kuningasta. Sen tähden hän edustaa ”synnin ihmistä”, sitä profetian ihmistä, johon seitsemän seurakunnan sanoma kohdistuu. Ihminen luotiin kuudentena päivänä, ja luku kuusi on sen tähden ihmiskunnan luku. Nebukadnessarin luku on kuusi. Nebukadnessar epäonnistui luvun 666 koetuksessa ja edusti viimeisten päivien jumalattomia. Synnin ihmisen vertauskuvana hänen lukunsa on kuusi.
Nebuchadnezzar the king made an image of gold, whose height was threescore cubits, and the breadth thereof six cubits: he set it up in the plain of Dura, in the province of Babylon. Daniel 3:1.
Kuningas Nebukadnessar teki kultaisen kuvapatsaan, jonka korkeus oli kuusikymmentä kyynärää ja leveys kuusi kyynärää; hän pystytti sen Duuran lakeudelle, Babylonian maakuntaan. Daniel 3:1.
The golden image was sixty cubits, by six cubits and it was made by Nebuchadnezzar, whose number is six. The image was erected in rebellion to the light of the image of chapter two, and the threefold description of the image, when you understand the number of Nebuchadnezzar is six, equates to six, six, six.
Kultainen kuvapatsas oli kuusikymmentä kyynärää korkea ja kuusi kyynärää leveä, ja sen teki Nebukadnessar, jonka luku on kuusi. Kuvapatsas pystytettiin kapinassa toisen luvun kuvapatsaan valoa vastaan, ja kuvapatsaan kolminkertainen kuvaus, kun ymmärrät, että Nebukadnessarin luku on kuusi, vastaa lukua kuusi, kuusi, kuusi.
We will continue this study in the next article.
Jatkamme tätä tutkimusta seuraavassa artikkelissa.
“The thought of establishing the empire and a dynasty that should endure forever, appealed very strongly to the mighty ruler before whose arms the nations of earth had been unable to stand. With an enthusiasm born of boundless ambition and selfish pride, he entered into counsel with his wise men as to how to bring this about. Forgetting the remarkable providences connected with the dream of the great image; forgetting also that the God of Israel through His servant Daniel had made plain the significance of the image, and that in connection with this interpretation the great men of the realm had been saved an ignominious death; forgetting all except their desire to establish their own power and supremacy, the king and his counselors of state determined that by every means possible they would endeavor to exalt Babylon as supreme, and worthy of universal allegiance.
Ajatus sellaisen valtakunnan ja dynastian perustamisesta, jonka tuli kestää iankaikkisesti, vetosi hyvin voimakkaasti siihen mahtavaan hallitsijaan, jonka sotajoukkoja vastaan maan kansakunnat eivät olleet kyenneet pysymään pystyssä. Rajattomasta kunnianhimosta ja itsekkäästä ylpeydestä syntyneellä innolla hän ryhtyi neuvottelemaan viisaidensa kanssa siitä, miten tämä saataisiin toteutetuksi. Unohtaen ne huomattavat kaitselmuksen johdatukset, jotka liittyivät uneen suuresta kuvapatsaasta; unohtaen myös, että Israelin Jumala oli palvelijansa Danielin kautta tehnyt kuvapatsaan merkityksen selväksi ja että tämän selityksen yhteydessä valtakunnan suuret miehet olivat säästyneet häpeällisestä kuolemasta; unohtaen kaiken muun paitsi halunsa vahvistaa oma valtansa ja ylivaltansa, kuningas ja hänen valtioneuvoksensa päättivät, että he kaikin mahdollisin keinoin pyrkisivät korottamaan Babylonin ylimmäksi ja yleismaailmallisen uskollisuuden arvoiseksi.
“The symbolic representation by which God had revealed to king and people His purpose for the nations of earth, was now to be made to serve for the glorification of human power. Daniel’s interpretation was to be rejected and forgotten; truth was to be misinterpreted and misapplied. The symbol designed of Heaven to unfold to the minds of men important events of the future, was to be used to hinder the spread of the knowledge that God desired the world to receive. Thus through the devisings of ambitious men, Satan was seeking to thwart the divine purpose for the human race. The enemy of mankind knew that truth unmixed with error is a power mighty to save; but that when used to exalt self and to further the projects of men, it becomes a power for evil.
”Vertauskuvallinen esitys, jonka kautta Jumala oli ilmoittanut kuninkaalle ja kansalle tarkoituksensa maan kansakuntien suhteen, oli nyt pantava palvelemaan inhimillisen vallan kirkastamista. Danielin selitys oli määrä hylätä ja unohtaa; totuutta oli määrä tulkita väärin ja soveltaa väärin. Vertauskuvaa, jonka taivas oli antanut avatakseen ihmisten mielelle tulevaisuuden tärkeitä tapahtumia, oli määrä käyttää estämään sen tiedon leviämistä, jonka Jumala tahtoi maailman vastaanottavan. Näin kunnianhimoisten ihmisten juonittelujen kautta Saatana pyrki tekemään tyhjäksi jumalallisen tarkoituksen ihmissuvun hyväksi. Ihmiskunnan vihollinen tiesi, että totuus, johon ei ole sekoittunut erehdystä, on mahtava voima pelastamaan; mutta että silloin, kun sitä käytetään oman itsen korottamiseen ja ihmisten hankkeiden edistämiseen, siitä tulee pahan välikappale.”
“From his rich store of treasure, Nebuchadnezzar caused to be made a great golden image, similar in its general features to that which had been seen in vision, save in the one particular of the material of which it was composed. Accustomed as they were to magnificent representations of their heathen deities, the Chaldeans had never before produced anything so imposing and majestic as this resplendent statue, threescore cubits in height and six cubits in breadth. And it is not surprising that in a land where idol worship was of universal prevalence, the beautiful and priceless image in the plain of Dura, representing the glory of Babylon and its magnificence and power, should be consecrated as an object of worship. This was accordingly provided for, and a decree went forth that on the day of the dedication all should show their supreme loyalty to the Babylonian power by bowing before the image.” Prophets and Kings, 504, 505.
”Rikkaasta aarrekammiostaan Nebukadnessar teetti suuren kultaisen kuvapatsaan, joka yleispiirteiltään oli samanlainen kuin se, joka oli nähty näyssä, lukuun ottamatta sitä yhtä seikkaa, että se oli valmistettu eri aineesta. Vaikka kaldealaiset olivat tottuneet loisteliaisiin pakanajumaliensa esityksiin, he eivät olleet koskaan aikaisemmin valmistaneet mitään niin vaikuttavaa ja majesteettista kuin tämä hohtava patsas, jonka korkeus oli kuusikymmentä kyynärää ja leveys kuusi kyynärää. Eikä ole yllättävää, että maassa, jossa epäjumalanpalvelus oli yleismaailmallisesti vallalla, Duran tasangolla oleva kaunis ja korvaamattoman kallisarvoinen kuvapatsas, joka edusti Babylonin kunniaa sekä sen loistokkuutta ja voimaa, vihittiin palvonnan kohteeksi. Tästä huolehdittiin asianmukaisesti, ja annettiin käsky, että vihkimispäivänä kaikkien tuli osoittaa korkein uskollisuutensa Babylonian vallalle kumartumalla kuvapatsaan eteen.” Prophets and Kings, 504, 505.