Future for America and July 18, 2020 - Number Three

Uudistusliikkeiden linjat ovat avain Ilmestyskirjan kymmenennen luvun ”seitsemän ukkosenjylinän” ymmärtämiseen. ”Seitsemän ukkosenjylinää” kuvaavat historiaa ensimmäisen enkelin sanoman voimaannuttamisesta 11. elokuuta 1840 aina suureen pettymykseen 22. lokakuuta 1844 saakka. Kymmenes luku esittää luvun sisällä kolme sisäistä todistajaa tämän ymmärryksen tueksi.

Ensimmäisen enkelin sanomaa vietiin maailmaan vuodesta 1840 alkaen. Uriah Smith ilmaisee tienraivaajien käsityksen sopusoinnussa sisar Whiten kanssa. Smith tunnistaa ensimmäisen enkelin saapuneen vuonna 1798 ja osoittaa, että juuri ensimmäinen enkeli laskeutui vuonna 1840. Smith ja tienraivaajat eivät yksinkertaisesti olleet huomanneet eroa sanoman saapumisen ja sen voimaannuttamisen välillä. Smith toteaa selvästi, että kun Ilmestyskirjan kymmenennen luvun enkeli asetti toisen jalkansa meren päälle ja toisen maan päälle, se osoitti maailmaan vietävän sanoman.

Sen tähden kymmenennen luvun ensimmäinen jae osoittaa 11. elokuuta 1840, sillä tuolloin Ottomaanien yliherruuden ennustettu loppu toteutui Ilmestyskirjan yhdeksännen luvun ennustuksen mukaisesti. Sisär White toteaa:

Kymmenennen luvun ensimmäinen jae viittaa vuoteen 1840, ja kymmenennessä jakeessa näemme Johanneksen karvaasti pettyneenä 22. lokakuuta 1844. Johannes edusti niitä, jotka veivät pienen kirjan sanoman maailmaan vain kokeakseen katkeran pettymyksen 22. lokakuuta 1844. Jakeet yhdestä kymmeneen kuvaavat vuosien 1840–1844 historiaa. Tämä on yksi kymmenennen luvun sisäinen todistus.

Toinen todistaja on Johannes, joka syö pienen kirjan, ja se on makea hänen suussaan, kuvaten hänen vastaanottaneen 11. elokuuta 1840 annetun sanoman; sitten se muuttui karvaaksi hänen vatsassaan 22. lokakuuta 1844 tapahtuneessa suuressa pettymyksessä.

Kymmenes jae esittää yhdessä ainoassa jakeessa koko vuosien 1840–1844 historian. Tämä on luvun sisällä toinen sisäinen todistaja siitä, että ”seitsemän ukkosenjyrinää” edustaa tuota historiaa. Sisarestaan White on jo osoittanut, että ”seitsemän ukkosenjyrinää” edustaa niiden tapahtumien kuvauksen, jotka tapahtuivat ensimmäisen ja toisen enkelin sanoman aikana. Toisen enkelin sanoma päättyi suureen pettymykseen, joten ”seitsemän ukkosenjyrinää” edustaa aivan samaa historiaa. Kolme sisäistä todistajaa tukee sitä totuutta, että 11. elokuuta 1840 alkava ja 22. lokakuuta 1844 tapahtuvaan suureen pettymykseen ulottuva historia on se profeetallinen historia, jota Ilmestyskirjan kymmenennessä luvussa korostetaan.

Sitten viimeisessä jakeessa annetaan, sopusoinnussa ”seitsemään ukkosenjylinään” liittyvän totuuden kanssa, käsky sanoman esittämiseksi sekä siitä, että juuri tuo historia on toistettava.

Seitsemän ukkosenjylinää osoittavat, että adventismin alku, joka käynnistyi silloin, kun “lopun aikana” avattu sanoma sai voimansa, havainnollistaisi adventismin loppua, jolloin vuonna 1989 avattu sanoma saisi voimansa, ei Ilmestyskirjan kymmenennen luvun enkelin kautta, vaan Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun alas laskeutuvan enkelin kautta. Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun enkeli laskeutui 11. syyskuuta 2001, ja me lähestymme nyt vuosien 1840–1844 historiallisen toiston päätöstä.

Nämä kymmenennen luvun havainnot ovat olleet julkisesti saatavilla jo vuosien ajan. Se, mitä ei koskaan tunnistettu ennen viime aikoja, on se, että tuon pyhän historian sisällä on upotettuna toinen pyhä historia. Tämän historian tunnistavat ainoastaan ne, jotka hyväksyvät Alfa ja Omega -periaatteen, joka yhdistää asian lopun sen alkuun. Pyhän historian sisään upotettu historia alkaa pettymyksellä ja päättyy suureen pettymykseen. Vuosien 1843–1844 historia on erityinen historiallinen linja, joka kuuluu vuosien 1840–1844 historiaan mutta on siitä erillinen. Sekä sisar White että Kristus käsittelevät tätä historiallista linjaa.

”Profeetat ja vanhurskaat miehet ovat halunneet nähdä niitä asioita”, ”jotka nähtiin vuosina 1843 ja 1844”. Jeesus viittasi tähän pyhään historiaan kahdessa evankeliumissa, mutta kumpikin viittaus esiintyi eri asiayhteydessä.

Jeesus viittaa Matteuksessa puhuessaan Jumalan sanan vaikutuksesta ja kutsuessaan ihmisiä ”kuulemaan” siihen, että ne laodikealaiset, jotka hylkäävät sen sanoman, jonka profeetat halusivat nähdä, esitettiin Jesajan kuudennessa luvussa. Future for America on toistuvasti esittänyt Jesajan kuudennen luvun 11. syyskuuta 2001 koskevassa yhteydessä, sillä islamin hyökkäyksen myötä tuona päivänä Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun väkevä enkeli astui alas ja valaisi maan kirkkaudellaan. Profeetat ovat kaikki keskenään yhtä mieltä, ja Jesajan kuudennen luvun jakeessa kolme löydämme suoran viittauksen juuri tuohon enkeliin.

Maa valaistuu hänen kirkkaudestaan, kun Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun enkeli astuu alas, ja Jesaja antaa toisen tärkeän avaimen ilmoittaessaan meille, että hänen näkönsä pyhäköstä tapahtui sinä vuonna, jona kuningas Ussia kuoli. Kuningas Ussia oli yrittänyt tehdä papin työtä temppelissä. Kahdeksankymmentä pappia ja ylimmäinen pappi vastustivat häntä siinä, kunnes Herra löi hänet spitaalilla hänen otsaansa. Hän sai pedon merkin yrittäessään yhdistää valtiollisen valtansa kirkolliseen valtaan. Hän ei kuollut heti; hänet poistettiin valtaistuimelta ja korvattiin toisella, ja ajan kuluessa hän lopulta kuoli 11. syyskuuta 2001. Adventtikirkko kuolee vähitellen, niin kuin juutalainen kirkko kuoli Kristuksen aikana. Mutta 11. syyskuuta 2001 adventismi, joka oli jo hylännyt Danielin yhdentoista luvun kuuden viimeisen jakeen sanoman, tuli päätökseensä Yhdysvaltain protestanttisena sarvena, ja silloin niitä, joita Jesaja edusti, kutsuttiin viemään sanoma, jota Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun ensimmäinen ääni edustaa.

On tärkeää ymmärtää, että protestanttinen sarvi poistettiin seitsemännen päivän adventistikirkosta 11. syyskuuta 2001, sillä Ilmestyskirjan sanoman sinettien avaamiseen viimeisinä päivinä liittyy kolme ensisijaista osatekijää. Yksi niistä on republikaanisuuden sarven ja protestantismin sarven rinnakkainen historia. Toinen tunnistettava osatekijä on seitsemän seurakunnan merkitys, ja tietenkin kolmas on ”seitsemän ukkosta”. Nämä kaikki kolme profeetallista osatekijää muodostavat sen sanoman, jonka sinetit avataan, ja on välttämätöntä ymmärtää, että aivan kuten juutalainen seurakunta sivuutettiin Kristuksen aikana, adventismi sivuutetaan ”viimeisinä päivinä”.

Jesaja tarjoutuu viemään sanoman Jumalan uskottomalle valitulle kansalle omana aikanaan, ja Jeesus käyttää samoja sanoja puhuakseen samasta tilanteesta omana aikanaan. Liiton valittu kansa sivuutetaan, ja he kieltäytyvät ”kuulemasta” ja tulemasta parannetuiksi.

Se työ, jonka Jesaja ottaa tehtäväkseen, on sama työ, jonka Johannes ja Hesekiel ottivat tehtäväkseen syödessään pienen kirjakäärön. He vievät nuhdesanoman liittokansalle, valitulle kansalle, joka on joutumassa Herran suusta ulos syljettäväksi. Toinen kerta, jolloin Jeesus viittaa siihen historiaan, jota profeetat ja vanhurskaat miehet halusivat nähdä, on Luukkaan kirjaama.

Jälleen niiden siunauksen yhteys, joilla on etuoikeus nähdä se, mitä vanhurskaat ovat halunneet nähdä, koskee liittokansaa, valittua kansaa, joka sivuutetaan ja joka ei ole halukas ”kuulemaan”. Sisällyttäessään [sulkeisiin] nuhteen adventismia vastaan sisar White viittaa Kristuksen Kapernaumille lausumaan tuomioon, joka on suuren valon hylkäämisen vertauskuva, ja painotti näin adventismia.

Ne ”voimalliset teot”, jotka oli tehty adventismissa, olivat niitä tekoja, joita vanhurskaat miehet ja profeetat halusivat nähdä ja kuulla. Nämä voimalliset teot tulivat kuvatuiksi vuosien 1843 ja 1844 historiassa, jolloin Keskiyön huudon sanoma julistettiin. Adventismi on hylännyt historiansa ja erityisesti vuosien 1843 ja 1844 historian. Historian, joka alkaa ja päättyy pettymykseen, ja myös historian, jonka oli tarkoitus johdattaa heidät uudeksi tehdylle maalle.

Se, minkä Juudan sukukunnan Leijona nyt avaa sineteistään, on vuosien 1843 ja 1844 historia. ”Seitsemän ukkosenjylinää” edustaa ajanjaksoa 1840–1844, mutta tuo ajanjakso sisältää hyvin erityisen historian, josta on ollut esikuva liittohistorian alusta lähtien. Kukin uskonpuhdistusliike on rinnakkainen muiden kanssa ja omistaa samat tunnusmerkit. Jos ne poikkeaisivat toisistaan, Saatana loisi jokaiselle uskonpuhdistusliikkeelle erilaisen hyökkäyssuunnitelman, mutta niin hän ei koskaan tee.

Tämän katkelman olennainen ydin sen kokonaisviestin kannalta, jota tuomme esiin, on se, että kun adventismi lakkasi ylläpitämästä protestantismin viittaa ja se riisuttiin siltä kokonaan 11. syyskuuta 2001, se yhä väittää olevansa se jäännösliike, joka julistaa kolmannen enkelin suurta huutoa. Kuitenkin se on väärennös. Ellet tunnista, mikä liike nyt kantaa protestantismin sarvea, on käytännöllisesti katsoen mahdotonta ymmärtää rinnakkaisuutta Yhdysvaltojen kahden sarven välillä.

Vuoden 1843 ja 1844 historia on esitettynä jokaisessa uudistusliikkeessä, ja nyt käytämme muinaisen Israelin alkua Jumalan valittuna kansana sekä Israelin loppua Jumalan valittuna kansana havainnollistaaksemme samaa nyky-Israelin kohdalla, keskittyen vuosiin 1843 ja 1844 sellaisina kuin ne ilmenevät kunkin uudistusliikkeen linjoissa.

Mooses profetoi, että Herra herättäisi profeetan hänen kaltaisekseen, ja tuo profeetta oli Jeesus. Luukas vahvistaa Apostolien teoissa, että Jeesus täytti Mooseksen profetian.

Jeesus on se profeetta, jota meidän tulee kuunnella.

Kristuksen uudistuslinja alkaa lopun aikana, niin kuin kaikki uudistuslinjat alkavat. Kristuksen päivinä ”lopun aika” oli Hänen syntymänsä. Raamattu osoittaa, että Hänen syntymänsä yhteydessä tapahtui tiedon lisääntyminen, sopusoinnussa Danielin kirjan ”lopun ajan” määritelmän kanssa. Olivatpa kyseessä paimenet, idän tietäjät, vihastunut Herodes tai temppelissä olleet Hanna ja Simeon, Hänen syntyessään tapahtui tiedon lisääntyminen. Siinä vaiheessa juutalaisen seurakunnan johto sivuutettiin. Ero tapahtui asteittain, mutta alkoi siitä, että he hylkäsivät sanoman, joka oli avattu lopun aikana.

Adventismin johto sivuutettiin vuonna 1989, kun Danielin kirjan yhdennentoista luvun neljäskymmenes jae täyttyi. ”Lopun aika” Mooseksen historiassa, joka oli Jeesuksen esikuva, oli hänen syntymänsä, jolloin hänen perheensä ja sen jälkeen faraon tytär saivat lisää tietoa lapsesta, Mooseksesta. Hänen nimensä merkitsee tietenkin ”vedestä pelastettu”, ja Jeesus merkitsee ”Jehova pelastaa”.

”Lopun ajan” jälkeen kaikki uudistuslinjat osoittavat kohdan, jossa siinä nimenomaisessa historiassa lisääntynyt tieto muotoillaan sanomaksi, joka voidaan korottaa todistukseksi sille sukupolvelle, joka saatetaan vastuuseen siitä valosta, joka avattiin lopun aikana.

Johannes Kastaja teki Kristuksen sanoman julkiseksi, ja Mooseksen sanoma tuli virallisesti julki hänen neljäntenäkymmenentenä vuotenaan, kun hän yritti omassa voimassaan vapauttaa Israelin Egyptistä. Egyptistä vapauttamisen sanoma oli nyt julkisesti esillä.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Mooseksen sanoma sai voimansa palavassa pensaassa, ja siihen liittyi kaksi Jumalan jumaluuden tunnusmerkkiä, joita edustivat sauva, joka muuttui käärmeeksi, sekä pitalinen käsi, jonka Mooses veti povestaan. Jeesuksen sanoma sai voimansa hänen kasteessaan, johon liittyi kaksi jumaluuden tunnusmerkkiä: Isän ääni ja Pyhä Henki. Seuraava tienviitta kummassakin historiassa edustaa ensimmäistä pettymystä, viipymisen aikaa, toisen enkelin saapumista eli vuotta 1843.

Pettymys Mooseksen linjassa tuli havainnollistetuksi hänen vaimossaan, kun enkeli laskeutui surmaamaan Mooseksen siitä syystä, ettei tämä ollut ympärileikannut poikaansa. Peläten Sippora itse toimitti toimituksen heidän pojalleen. Mooses oli unohtanut ympärileikata poikansa! Juuri sen liiton merkin, joka oli annettu Abrahamille, Mooses oli unohtanut. Isä Abraham oli esittänyt ennustuksen heprealaisten vankeudesta Egyptissä ja vapautuksesta Egyptistä, ja tuo profetia oli määrä täyttyä nimenomaisesti Mooseksen kautta, mutta Mooses unohti ympärileikata poikansa. Siinä vaiheessa Mooses lähetti Sipporan takaisin asumaan isänsä luo siihen saakka, kunnes vapautus olisi tapahtunut. Hän viipyi Midianissa, kunnes Mooses johdatti Israelin lapset Punaisenmeren veden läpi, minkä apostoli Paavali ilmoittaa meille esikuvallistavan kastetta, juuri sitä toimitusta, joka korvasi ympärileikkauksen. Älkää jättäkö huomaamatta tuota kohtaa. Sen tienviitan saapuminen, joka Mooseksen historiassa edustaa toista enkeliä, sen tienviitan, joka tuottaa ensimmäisen pettymyksen tuossa historiassa, oli Abrahamin liittosuhteen Jumalaan ensisijaisen säännön hylkäämistä.

Ensimmäinen pettymys Kristuksen linjassa oli Lasaruksen kuolema, jonka Martta ja Maria olivat varmoja siitä, ettei olisi tapahtunut, jos Jeesus ei olisi viivytellyt, kunnes Lasarus oli jo ollut kuolleena neljä päivää. Se pettymys, että Jeesus salli läheisen ystävänsä Lasaruksen kuolla ja maatua haudassa, oli valtava, ei ainoastaan kahdelle sisarelle vaan myös opetuslapsille. Kuitenkin Lasaruksen ylösnousemuksesta tuli sinetti koko Kristuksen palvelutyölle.

Jumalan sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöiminen havainnollistuu vuosien 1843 ja 1844 historiassa, sillä meille ilmoitetaan, että Lasarus oli se, joka johdatti Kristuksen Jerusalemiin riemullisessa sisääntulossa. Riemullisen sisääntulon historia on se historia, jota sisar White käyttää havainnollistaakseen vuosien 1843 ja 1844 keskiyön huutoa. Kyse oli väärinkäsityksestä sen suhteen, että Kristuksella oli Jumalan luovan voiman kautta valta herättää kuolleet. Maria ja Elisabet tunnustivat tietävänsä, että Jeesuksella oli valta herättää Lasarus viimeisen pasuunan soidessa, mutta eivät voineet nähdä, että Hänellä todella oli valta herättää juuri silloin ja siinä. He kielsivät juuri sen totuuden, jota Hän tuli osoittamaan kasteessaan ja kuolemassaan, Hänen henkilökohtaisen kolmen ja puolen vuoden palvelutyönsä alun ja lopun. He eivät voineet nähdä ennen kuin kivi oli poistettu haudalta, aivan kuten Hänen kätensä myöhemmin poistettaisiin eräästä virheestä joissakin vuoden 1843 kartan luvuissa.

Kun Mooses oli lähettänyt Sipporan pois tulevasta kamppailusta faraon kanssa, hänen vanhempi veljensä Aaron tuli häntä vastaan, ja nämä kaksi sanansaattajaa lähtivät Egyptiin edustaen toisen enkelin sanomaa. Ennen kuin mitään vitsauksia tuotiin Egyptin päälle, Mooses varoitti faraota, että jos tämä ei päästäisi Israelia, Jumalan esikoista, lähtemään palvelemaan Jumalaa, niin Jumala surmaisi Egyptin esikoisen.

Keskiyön huuto oli ennustus, joka tulevaisuudessa täyttyisi.

Keskiyön huudon sanoma faraolle osoitti esikoisten kuoleman vastaukseksi faraon kapinaan. Kun sanoma oli kirjattu muistiin, vitsaukset, jotka edustivat Keskiyön huudon voimaa vuoden 1844 kesällä, tulivat Egyptin ylle. Keskiyön huudon sanoma pyyhkäisi yli maan kuin hyökyaalto vuoden 1844 kesällä. Vitsaukset pyyhkäisivät yli Egyptin, ja kun luvattu esikoisten kuolema saapui, huuto kuului keskiyöllä kautta koko Egyptin.

Kristuksen voittoisa ratsastus Jerusalemiin johti Golgatan ristille, ja Kristuksen opetuslapset sekä hänen muut seuraajansa kokivat suuren pettymyksen.

Opetuslasten ja milleriläisten suuri pettymys kuvataan myös siinä, että heprealaiset olivat saarrettuina faraon sotajoukon ja Punaisenmeren väliin.

On tärkeää nähdä, että kun Kristus saapui Jerusalemiin, hetken innoitus synnytti ylistyksen purkauksen, jonka fariseukset pyrkivät vaientamaan. Ylistyskuoron ytimessä oli viittaus siihen, että Jeesus oli Daavidin Poika, juuri se vertauskuva, jota Kristus käytti merkitäkseen sanallisten vuorovaikutustensa päättymisen saivartelevien juutalaisten kanssa. Juutalaisia ärsytti kaikkein eniten se, että kutsuessaan Jeesusta Daavidin Pojaksi he viittasivat samalla epäsuorasti kuningas Daavidin voitonriemuiseen saapumiseen Jerusalemiin.

Daavidin työn historiassa, jossa hän toi arkin Jerusalemiin, sanoman voimaannuttaminen tuli edustetuksi Daavidin voimaannuttamisessa.

Sen jälkeen Daavid päätti tuoda arkin Jerusalemiin. Arkin tuomisessa Daavidin kaupunkiin oli määrä tulla pettymys, kuten jokaisessa uudistuslinjassa. Ussa, jonka nimi merkitsee voimaa, vaikka hän hyvin tiesi, ettei hänellä ollut valtuutta koskea arkkiin, teki niin kuitenkin. Juuri se asia, joka alun perin vei arkin vankeuteen, oli tottelemattomuus Herran ilmoitettua tahtoa kohtaan sekä julkea olettamus Jumalan arkkiin liittyvästä voimasta. Kuitenkin Ussa, yksi Daavidin voimakkaista miehistä, oli tottelematon, aivan kuten Mooses oli tottelematon ympärileikkauksen käskyn suhteen. Ussa lyötiin kuoliaaksi, ja arkki viipyi Jerusalemin ulkopuolella, kunnes Daavid ymmärsi, että niitä, jotka vartioivat paikkaa, jossa arkki oli pysynyt Ussan kuoleman jälkeen, siunattiin. Sitten Daavid lähti jälleen tuomaan arkkia Jerusalemiin. Daavidin tanssiessa Jerusalemiin hänen vaimonsa näki hänen alastomuutensa ja pettyi suuresti.

Kolme reformaatioliikkeiden linjaa, jotka kaikki koskevat vuosia 1843 ja 1844, sitä ajanjaksoa, jonka vanhurskaat miehet ja profeetat halusivat nähdä ja kuulla. Toisen enkelin saapumisen tunnusmerkit, jotka siten osoittavat viivytyksen ajan ja pettymyksen, ovat kaikki helposti havaittavissa. Syvemmät totuudet osoittavat, ettei pettymys ollut pelkästään Mooseksen, Ussan tai Martan ja Marian väärinkäsitys, vaan pettymys, joka liittyi sen perustavanlaatuisen periaatteen hylkäämiseen, joka liittyi juuri siihen historiaan, jossa pettymys toteutui. Moosekselle se oli ympärileikkauksen merkki, Ussalle se oli röyhkeä omavaltaisuus suhteessa Jumalan käskyihin, jotka koskivat arkkia, Martalle ja Marialle se oli uskon puute Kristuksen luovaan voimaan herättää kuolleista.

Mooseksen kohdalla hänen palvelutyönsä aivan keskeinen teema oli liittosuhteen vahvistaminen valitun kansan kanssa, ja Mooses unohti tuon liiton merkin. Ussan kohdalla kysymys oli juuri Jumalan lain pyhyyden periaatteesta, joka oli ruumiillistettuna arkissa. Martan ja Marian kohdalla kysymys oli juuri Kristuksen palvelutyön ytimestä, joka alkoi Hänen kasteestaan ja päättyi Hänen kuolemaansa, hautaamiseensa ja ylösnousemukseensa, sellaisena kuin se oli esikuvattuna Hänen palvelutyönsä alussa. Vuoden 1843 ensimmäinen pettymys aiheutui eräästä erehdyksestä joissakin taulun lukuarvoissa; tämä oli Habakukin profetian täyttymys. Erehdys koski Millerin liikkeen ensisijaista periaatetta — päivä vuodesta -periaatetta.

”Seitsemän ukkosta” edustavat adventtiliikettä vuosina 1840–1844, mutta tuon liikkeen sisällä on vuosien 1843–1844 historia, joka alkaa ja päättyy pettymykseen ja asettaa siten Alfan ja Omegan sinetin tuon historian ylle. Ja juuri tämä historia on se historia, johon Jeesus ja Ellen White viittaavat pyhänä historiana, jonka näkemistä vanhurskaat ovat aina hartaasti kaivanneet.

Nuo neljä linjaa; Mooses, Daavid, Kristus ja milleriitit opettavat, että kun vertaus kymmenestä neitsyestä toistuu maailman lopussa, tulee voimaannuttaminen, ei toisen, vaan kolmannen enkelin sanomalle, jota seuraa pettymys ja joka aloittaa viivytyksen ajan.

Kun ensimmäinen enkeli laskeutui 11. elokuuta 1840, se vahvisti milleriläisten ensisijaisen profeetallisen säännön, ja heidän ensimmäinen pettymyksensä liittyisi nimenomaisesti tuohon sääntöön. Kun tuo pettymys ja viipymisen aika päättyivät Keskiyön huudossa, tuo sanoma liittyisi niin ikään päivä vuoden puolesta -periaatteeseen, samoin kuin myös se tunnistaminen, että Kristus tulisi 22. lokakuuta 1844. Kaikki neljä vuosien 1840–1844 tienviittaa liittyivät päivä vuoden puolesta -periaatteeseen.

Juutalaiset asetettiin Jumalan lain tallettajiksi, ja se kysymys, joka on kuvattuna Mooseksen linjassa, on Jumalan laki ja säädökset. Daavidin historiassa kyse oli jälleen Jumalan laista. Kristuksen historiassa kyse oli Jumalan laista, sillä ilman verenvuodatusta ei ole anteeksiantoa sille synnille, joka on Jumalan lain kautta tullut syntiselle ilmi. Mutta adventismi asetettiin paitsi Jumalan lain myös profeetallisen sanan tallettajaksi.

Sen tähden milleriittisen historian linjan teemana ovat Jumalan profeetalliset säännöt. Adventismin lopussa kyse on jälleen profeetallisen tulkinnan säännöistä, mutta vuodesta 1844 lähtien profeetallista aikaa ei enää ole sovellettava. Lopun säännöt perustuvat siihen, että Alfa ja Omega havainnollistavat lopun alusta lähtien.

Kun ottomaanien valta-asema lakkasi toisen voi-huudon täyttymyksenä, edustaen islamin profeetallista toimintaa, Ilmestyskirjan 9:15:n kolmensadanyhdeksänkymmenenyhden vuoden ja viidentoista päivän profetia täyttyi, ja ”päivä vuoden puolesta” -periaate, joka on Millerin työn varsinainen ydin, vahvistettiin.

Kun islam iski 11. syyskuuta 2001, Ilmestyskirjan 8:13:n täyttymyksenä tapahtui kolmannen voihuudon saapuminen, ja se periaate, joka oli Future for America -työn varsinainen ydin, vahvistettiin; tämä periaate on yksinkertaisesti ilmaistuna historian toistuminen. Voihuudon pasuunaa koskeva profetia, joka edusti islamia, vahvistettiin, kun sekä Ilmestyskirjan kymmenennen luvun enkeli vuonna 1840 että Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun enkeli vuonna 2001 täyttyi. Historia oli toistunut. Seuraavaksi olisi odotettavissa pettymys.

Pettymys johtaisi viivytyksen aikaan. Pettymys lannistaisi ja hajottaisi ne, jotka olivat osallisia työssä. Pettymys toteutuisi siten, että väheksyttäisiin profetian ensisijaista lakia, itse asiassa sitä profetian perussääntöä, joka vahvistettiin adventismin alussa. Syyskuun 11. päivän 2001 voimaannuttaminen liittyi islamiin, ja heinäkuun 18. päivän 2020 pettymys koski islamia. Meille on ilmoitettu, että se, mikä mahdollisti Samuel Snow’n ja muiden sen jälkeen tunnistaa päivän 22. lokakuuta 1844, oli se, että Herra poisti kätensä erhetyksestä joissakin vuoden 1843 kartan laskelmissa. Silloin Snow ja milleriläiset näkivät, että sama todistusaineisto, joka oli johdattanut heidät ennustamaan vuotta 1843 kaksituhattakolmensadan vuoden profetian täyttymykselle, ymmärrettiin silloin juuri samaksi todistusaineistoksi, jonka perusteella he saattoivat määrittää päivän 22. lokakuuta 1844.

Meidän tulisi odottaa, että se todistusaineisto, joka johti ennustukseen islamin hyökkäyksestä Yhdysvaltoja vastaan 18. heinäkuuta 2020, vahvistaisi, että pian tulevan sunnuntailain yhteydessä islam on se tuomio, joka kohtaa Yhdysvaltoja, eikä aikaan liittyvä tekijä enää ole yhteydessä tapahtumaan.

Neljä ensisijaista tienviittaa vuosien 1840 ja 1844 välisessä historiassa. Jokainen tienviitta liittyy Millerin ensisijaisen säännön soveltamiseen — periaatteeseen päivä vuodesta.

Vuoden 2001 historiassa on neljä ensisijaista tienviittaa aina sunnuntailakiin asti. Syyskuun 11. päivä 2001 oli islam. Heinäkuun 18. päivän 2020 epäonnistunut ennustus koski islamia. Jokainen tienviitta liittyy Future for America -järjestön ensisijaisen säännön sovellukseen — historian toistumiseen. ”Seitsemän ukkosta” edustavat tulevia tapahtumia, jotka tullaan paljastamaan omassa järjestyksessään. Ensimmäinen näistä neljästä tienviitasta oli syyskuun 11. päivä 2001, joka osoitti islamin suorittaman hyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaan kolmannen voi-huudon täyttymyksenä. Viimeisen tienviitan, joka edustaa sunnuntailakia meidän historiassamme, täytyy koskea islamia, sillä Alfa ja Omega havainnollistaa aina lopun alusta, ja Alfa ja Omega on Hän, joka sinetöi ”seitsemän ukkosta” juuri tätä historiaa varten. Islam hyökkää Yhdysvaltoja vastaan sunnuntailain aikana.

Tämä on yksi niistä kolmesta ensisijaisesta osatekijästä, jotka kuuluvat seitsemän ukkosenjylinän sinettien avaamiseen ja joita nyt avataan. Kun Mooses oli omassa historianlinjassaan julistanut sanoman, joka esikuvasi keskiyön huutoa, viimeiset vaiheet etenivät nopeasti. Kymmenen yliluonnollista, tuhoisaa vitsausta, kunnes esikoisia koskeva profetia täyttyi ja synnytti huudon Egyptissä keskiyöllä. Kun Kristus astui Jerusalemiin, nopeat askeleet kohti ristiä olivat alkaneet. Kun sanoma oli julistettu, paluuta ei enää ollut. Exeterin leirikokouksesta 12. elokuuta 1844 alle kaksi kuukautta myöhemmin ennustus täyttyi.