The four generations of Joel represent a progressive destruction of God’s vineyard from 1863 unto the Sunday law. The number four also symbolizes four attributes of Christ’s character. The cherubim in the sanctuary have four facial manifestations, and those manifestations align with the fourfold division of ancient Israel as they encamped around the sanctuary. They also represent the four gospels.

Joelin neljä sukupolvea edustavat Jumalan viinitarhan asteittaista hävitystä vuodesta 1863 sunnuntailakiin saakka. Luku neljä symboloi myös Kristuksen luonteen neljää ominaisuutta. Pyhäkön kerubeilla on neljä kasvojen ilmenemismuotoa, ja nämä ilmenemismuodot vastaavat muinaisen Israelin nelijakoista järjestystä heidän leiriytyessään pyhäkön ympärille. Ne edustavat myös neljää evankeliumia.

As for the likeness of their faces, they four had the face of a man, and the face of a lion, on the right side: and they four had the face of an ox on the left side; they four also had the face of an eagle. Ezekiel 1:10.

Ja mitä tuli heidän kasvojensa muotoon, heillä neljällä oli ihmisen kasvot ja leijonan kasvot oikealla puolella; ja heillä neljällä oli härän kasvot vasemmalla puolella; heillä neljällä oli myös kotkan kasvot. Hesekiel 1:10.

And the first beast was like a lion, and the second beast like a calf, and the third beast had a face as a man, and the fourth beast was like a flying eagle. Revelation 4:7.

Ja ensimmäinen olento oli leijonan kaltainen, ja toinen olento vasikan kaltainen, ja kolmannella olennolla oli kasvot niin kuin ihmisellä, ja neljäs olento oli lentävän kotkan kaltainen. Ilmestys 4:7.

The Bible (Numbers 2) describes the 12 tribes (excluding Levi, who camped immediately around the tabernacle) organized into four camps of three tribes each, positioned on the four cardinal directions around the sanctuary, each under a standard, meaning, banner or ensign. The arrangement created a symbolic parallel, where the earthly camp mirrors the heavenly throne guarded by the cherubim.

Raamattu (4. Moos. 2) kuvaa 12 heimoa (lukuun ottamatta Leviä, joka leiriytyi välittömästi ilmestysmajan ympärille) järjestettyinä neljäksi leiriksi, joissa kussakin oli kolme heimoa ja jotka sijaitsivat pyhäkön ympärillä neljässä pääilmansuunnassa, kukin oman lippunsa alla, mikä merkitsee viiriä tai tunnusmerkkiä. Tämä järjestys muodosti vertauskuvallisen rinnakkaisuuden, jossa maallinen leiri heijastaa kerubien vartioimaa taivaallista valtaistuinta.

Judah faced east, toward the rising sun at the entrance of the sanctuary. Judah’s standard was a lion, for it represents the Lion of the tribe of Judah. The two tribes with Judah were Issachar and Zebulun. In the vision of John, the first beast was as a lion, just as Ezekiel’s cherubim had a face of a lion. Rueben, the symbol of man was on the south with Simeon and Gad. On the west was Ephraim, with Benjamin and Manasseh represented by the ox. On the north was Dan, with Asher and Naphtali, represented by the eagle. The tribe’s association with the four faces of the heavenly sanctuary are represented in the four gospels.

Juuda oli itään päin, nousevaa aurinkoa kohti pyhäkön sisäänkäynnin luona. Juudan lippumerkki oli leijona, sillä se edustaa Juudan sukukunnan Leijonaa. Ne kaksi sukukuntaa, jotka olivat Juudan kanssa, olivat Isaskar ja Sebulon. Johanneksen näyssä ensimmäinen olento oli leijonan kaltainen, samoin kuin Hesekielin kerubeilla oli leijonan kasvot. Ruuben, ihmisen vertauskuva, oli etelässä Simeonin ja Gadin kanssa. Lännessä oli Efraim, ja Benjaminia ja Manassea edusti härkä. Pohjoisessa oli Dan, Asserin ja Naftalin kanssa, ja sitä edusti kotka. Sukukunnan yhteys taivaallisen pyhäkön neljään kasvoon tulee esiin neljässä evankeliumissa.

Matthew is the Lion of the tribe of Judah, Mark is the sacrificial ox, Luke the man and John the high-flying eagle. Christ as the Lion of the tribe of Judah defines Himself as the one who seals and unseals His prophetic Word. The book of Matthew has more direct references to fulfillments of Messianic prophecies (12) as the other three gospels combined. It is not even close.

Matteus on Juudan heimon Leijona, Markus uhrattu härkä, Luukas ihminen ja Johannes korkealla liitävä kotka. Kristus, Juudan heimon Leijonana, määrittelee itsensä Häneksi, joka sinetöi ja avaa profeetallisen Sanansa sinetit. Matteuksen evankeliumissa on enemmän suoria viittauksia messiaanisten profetioiden täyttymyksiin (12) kuin kolmessa muussa evankeliumissa yhteensä. Ero ei ole edes vähäinen.

The book of Matthew represents God’s prophetic Word. Luke, who was a doctor presents his gospel from the perspective of Christ as the Son of Man, for Luke is the face of the man. Mark presents his gospel of Christ from the perspective of the sacrificial offering which Christ represented, for Mark is the ox. John is the high-flying eagle, who presented the deep things of God in his presentation of the gospel of Christ.

Matteuksen kirja edustaa Jumalan profeetallista Sanaa. Luukas, joka oli lääkäri, esittää evankeliuminsa Kristuksesta Ihmisen Poikana, sillä Luukas on ihmisen kasvot. Markus esittää evankeliuminsa Kristuksesta siitä näkökulmasta, että Kristus edusti uhrilahjaa, sillä Markus on härkä. Johannes on korkealla lentävä kotka, joka esitti Jumalan syvät asiat Kristuksen evankeliumin esityksessään.

It is important to understand the book of Matthew as it is represented within the prophetic Word. The book of Matthew is the Lion of the tribe of Judah, the master of His prophetic Word, the Wonderful Numberer of secrets, the Wonderful Linguist, the one who seals and unseals His Word. Jesus is the Alpha and Omega, and He is the Word. The first book of the New Testament and the last book of the New Testament are prophetic books. Most know this fact about the book of Revelation, but they might not have recognized that Matthew is the alpha of the New Testament, so it must align with the omega of the New Testament. It must represent the end, which is the book of Revelation.

On tärkeää ymmärtää Matteuksen kirja sellaisena kuin se on esitetty profeetallisessa Sanassa. Matteuksen kirja on Juudan heimon Leijona, Hänen profeetallisen Sanansa valtias, salaisuuksien ihmeellinen lukija, ihmeellinen kielitieteilijä, se, joka sinetöi ja avaa sinetin Sanastaan. Jeesus on Alfa ja Omega, ja Hän on Sana. Uuden testamentin ensimmäinen kirja ja Uuden testamentin viimeinen kirja ovat profeetallisia kirjoja. Useimmat tuntevat tämän tosiasian Ilmestyskirjasta, mutta he eivät ehkä ole tunnistaneet, että Matteus on Uuden testamentin alfa, joten sen täytyy olla yhdenmukainen Uuden testamentin omegan kanssa. Sen täytyy edustaa loppua, joka on Ilmestyskirja.

Therefore, when we find in Matthew the parallel line of Genesis’ line of covenant history set forth in chapters eleven through twenty-two, it is nothing less than a truth which the Lion of the tribe of Matthew is unsealing. The twelve chapters of covenant history that are represented in Genesis, Matthew and Revelation are now being unsealed and what we are identifying is that chapter twenty-three of Matthew represents the separation of the wise and foolish in the parable of the vineyard. Eight woes upon the former covenant people, that find their prophetic counterpart in the eight souls representing the one hundred and forty-four thousand who get on the ark of safety. 23 is a representation of the work that began in the Heavenly sanctuary when the 2300 days reached its conclusion on October 22, 1844, and will do so again at the soon-coming Sunday law. Chapter 23 is marking this truth.

Sentähden, kun löydämme Matteuksesta Genesiksen liittohistorian rinnakkaisen linjan esitettynä luvuissa yhdestätoista kahteenkymmenenteen toiseen, se ei ole mitään vähempää kuin totuus, jonka Matteuksen heimon Leijona on avaamassa sineteistään. Ne kaksitoista liittohistorian lukua, jotka ovat edustettuina 1. Mooseksen kirjassa, Matteuksessa ja Ilmestyskirjassa, avataan nyt sineteistään, ja se, minkä me tunnistamme, on se, että Matteuksen kahdeskymmeneskolmas luku edustaa viisaiden ja tyhmien erottamista viinitarhan vertauksessa. Kahdeksan voihuuttoa entisen liiton kansan ylle, jotka löytävät profeetallisen vastineensa niissä kahdeksassa sielussa, jotka edustavat niitä sataa neljääkymmentäneljää tuhatta, jotka astuvat turvan arkkiin. Luku 23 on kuvaus siitä työstä, joka alkoi taivaallisessa pyhäkössä, kun 2300 päivää saavutti päätöksensä 22. lokakuuta 1844, ja tulee tapahtumaan jälleen pian tulevan sunnuntailain aikana. Luku 23 merkitsee tätä totuutta.

Chapter twenty-four takes place as Christ has just ended His dialogue with apostate Israel and left the Jew’s temple for the final time. The number 24 is a symbol of the transition of ancient to modern Israel, the very point in prophetic history where Christ stood, when He presented His message in Matthew twenty-four. The prophetic message of Matthew 24 is a Divine illustration of line upon line methodology, that specifically addresses the history of the Millerites, and therefore the history of the one hundred and forty-four thousand. 24 is represented by the church of Revelation twelve, which stands upon the moon that reflects the light of the sun of righteousness. On her head are twelve stars that represent 24, for she represents the history leading up to the birth of Christ when ancient Israel’s 12 tribes would become modern Israel’s twelve disciples. In chapter twenty-four the Millerite history from 1798 unto the great disappointment are represented. Then comes Matthew 25.

Luku kaksikymmentäneljä sijoittuu siihen hetkeen, kun Kristus oli juuri päättänyt vuoropuhelunsa luopio-Israelin kanssa ja lähtenyt juutalaisten temppelistä viimeisen kerran. Luku 24 on muinaisen Israelin siirtymisen nykyiseen Israeliin vertauskuva, juuri se profeetallisen historian kohta, jossa Kristus seisoi esittäessään sanomansa Matteuksen evankeliumin luvussa kaksikymmentäneljä. Matteus 24:n profeetallinen sanoma on jumalallinen havainnollistus rivin päälle riviä -metodologiasta, joka kohdistuu erityisesti milleriittojen historiaan ja siten sadan neljänkymmenenneljän tuhannen historiaan. Lukua 24 edustaa Ilmestyskirjan kahdennentoista luvun seurakunta, joka seisoo kuun päällä, kuu heijastaa vanhurskauden auringon valoa. Hänen päässään on kaksitoista tähteä, jotka edustavat lukua 24, sillä hän kuvaa sitä historiaa, joka johti Kristuksen syntymään, jolloin muinaisen Israelin 12 sukukunnasta tuli nykyisen Israelin kaksitoista opetuslasta. Luvussa kaksikymmentäneljä esitetään milleriittojen historia vuodesta 1798 suureen pettymykseen asti. Sitten tulee Matteus 25.

The number 25 is a symbol of the Levites, whether good or bad, but just as significantly it represents the separation of the wise and wicked Levites. Matthew 25 identifies upon three witnesses, or three parables, the separation process that is represented by the number twenty-five. Of course, the parable of the ten virgins represents the history of the Millerites, and also the history of the one hundred and forty-four thousand. That history is the history of the first angel, the parable of the talents is the second angel and the parable of sheep and goats is the judgment of the third angel.

Luku 25 on leeviläisten vertauskuva, olivatpa he hyviä tai pahoja, mutta yhtä merkittävästi se edustaa viisaiden ja jumalattomien leeviläisten erottamista toisistaan. Matteus 25 osoittaa kolmen todistajan eli kolmen vertauksen perusteella erotusprosessin, jota luku kaksikymmentäviisi edustaa. Kymmenen neitsyen vertaus kuvaa tietenkin milleriittojen historiaa sekä myös sadan neljänkymmenenneljän tuhannen historiaa. Tuo historia on ensimmäisen enkelin historia, talenttien vertaus on toisen enkelin historia, ja vertaus lampaista ja vuohista on kolmannen enkelin tuomio.

Chapters twenty-six through twenty-eight identify the history of Passover to the post crucifixion gospel commission.

Luvut kaksikymmentäkuusi–kaksikymmentäkahdeksan kuvaavat pääsiäisen historian aina ristiinnaulitsemisen jälkeiseen evankeliumin julistustehtävään saakka.

And it came to pass, when Jesus had finished all these sayings, he said unto his disciples, Ye know that after two days is the feast of the passover, and the Son of man is betrayed to be crucified. Matthew 26:1, 2.

Ja tapahtui, kun Jeesus oli lopettanut kaikki nämä puheet, että hän sanoi opetuslapsilleen: Te tiedätte, että kahden päivän kuluttua on pääsiäinen, ja Ihmisen Poika annetaan kavallettavaksi ristiinnaulittavaksi. Matteus 26:1, 2.

A summary of the various waymarks in chapter 26 is the plot to kill Jesus in verses three through five. Then Jesus is anointed at Bethany in verses six through thirteen. In verses fourteen through sixteen Judas betrays Christ for thirty pieces of silver. Then came Passover with His disciples, in verses seventeen through twenty-five. Verses twenty-six through twenty-nine, Jesus institutes the Lord’s supper, and in verse thirty, Jesus foretells Peter’s denial. In verses thirty-six through forty-six Jesus is in Gethsemane. Verse forty-seven through fifty-six Jesus is arrested, then in verses fifty-seven through sixty-eight, Jesus is before Caiaphas and the Sanhedrin. From verse sixty-nine onward Peter’s denial of Christ is set forth. The chapter contains ten specific waymarks that are to be repeated during the latter days.

Yhteenveto luvun 26 eri tienviitoista on Jeesuksen surmaamista koskeva juoni jakeissa kolme–viisi. Sitten Jeesus voidellaan Betaniassa jakeissa kuusi–kolmetoista. Jakeissa neljätoista–kuusitoista Juudas kavalsi Kristuksen kolmellakymmenellä hopearahalla. Sitten seurasi pääsiäinen Hänen opetuslastensa kanssa jakeissa seitsemäntoista–kaksikymmentäviisi. Jakeissa kaksikymmentäkuusi–kaksikymmentäyhdeksän Jeesus asettaa Herran ehtoollisen, ja jakeessa kolmekymmentä Jeesus ennustaa Pietarin kieltämisen. Jakeissa kolmekymmentäkuusi–neljäkymmentäkuusi Jeesus on Getsemanessa. Jakeissa neljäkymmentäseitsemän–viisikymmentäkuusi Jeesus vangitaan, sitten jakeissa viisikymmentäseitsemän–kuusikymmentäkahdeksan Jeesus on Kaifaan ja Suuren neuvoston edessä. Jakeesta kuusikymmentäyhdeksän eteenpäin esitetään Pietarin Kristuksen kieltäminen. Luku sisältää kymmenen erityistä tienviittaa, jotka on määrä toistaa viimeisinä päivinä.

Chapter twenty-seven has ten distinct waymarks as well. Jesus is delivered to Pilate, then Judas hangs himself, then Jesus is taken before Pilate, then Barabbas is chosen, Pilate delivers Jesus to be crucified, then Jesus is mocked, then the crucifixion, then the death of Jesus, then Jesus is buried and then the guard at the tomb testifies.

Myös kahdessakymmenennessäseitsemännessä luvussa on kymmenen erillistä tienviittaa. Jeesus luovutetaan Pilatukselle, sitten Juudas hirttäytyy, sitten Jeesus viedään Pilatuksen eteen, sitten Barabbas valitaan, Pilatus luovuttaa Jeesuksen ristiinnaulittavaksi, sitten Jeesusta pilkataan, sitten seuraa ristiinnaulitseminen, sitten Jeesuksen kuolema, sitten Jeesus haudataan, ja sitten haudan vartio todistaa.

Chapter twenty-eight has but three waymarks, the first being the resurrection, followed by the lie of the Sanhedrin and then the great commission. Three chapters with twenty-three distinct waymarks of the cross that will be repeated in the history of the one hundred and forty-four thousand.

Kahdeskymmenennessäkahdeksannessa luvussa on vain kolme tienviittaa: ensimmäisenä ylösnousemus, sitä seuraa Suuren neuvoston valhe ja sitten suuri lähetyskäsky. Kolme lukua, joissa on kaksikymmentäkolme ristin erillistä tienviittaa, jotka tulevat toistumaan sadan neljänkymmenenneljän tuhannen historiassa.

Matthew 26 – Ten Waymarks

Matteus 26 – Kymmenen tienviittaa

  • Plot by chief priests and elders to kill Jesus (vv. 3–5)

    Ylipappien ja vanhinten juoni tappaa Jeesus (j. 3–5)

  • Anointing at Bethany by the woman with alabaster box (vv. 6–13)

    Voiteleminen Betaniassa alabasterirasian tuoneen naisen toimesta (j. 6–13)

  • Judas agrees to betray Jesus for 30 pieces of silver (vv. 14–16)

    Juudas suostuu kavaltamaan Jeesuksen 30 hopearahasta (j. 14–16)

  • Preparation and eating of the Passover with the disciples (vv. 17–25)

    Pääsiäisen valmistaminen ja syöminen opetuslasten kanssa (j. 17–25)

  • Institution of the Lord’s Supper (vv. 26–29)

    Herran ehtoollisen asettaminen (jakeet 26–29)

  • Prediction of Peter’s denial (vv. 30–35)

    Pietarin kieltämisen ennustus (jakeet 30–35)

  • Agony in Gethsemane (vv. 36–46)

    Tuskailu Getsemanessa (j. 36–46)

  • Betrayal and arrest of Jesus (vv. 47–56)

    Jeesuksen kavaltaminen ja pidättäminen (j. 47–56)

  • Jesus tried before Caiaphas and the Sanhedrin (vv. 57–68)

    Jeesus Kaifaan ja Suuren neuvoston edessä (j. 57–68)

  • Peter’s threefold denial (vv. 69–75)

    Pietarin kolminkertainen kieltäminen (jakeet 69–75)

Matthew 27 – Ten Waymarks

Matteus 27 – Kymmenen tienviittaa

  • Jesus delivered to Pilate (vv. 1–2)

    Jeesus luovutetaan Pilatukselle (j. 1–2)

  • Judas’s remorse and suicide (vv. 3–10)

    Juudaksen katumus ja itsemurha (j. 3–10)

  • Jesus before Pilate – the formal Roman trial (vv. 11–14)

    Jeesus Pilatuksen edessä – virallinen roomalainen oikeudenkäynti (j. 11–14)

  • Choice of Barabbas over Jesus (vv. 15–26)

    Barabbaan valitseminen Jeesuksen sijasta (j. 15–26)

  • Pilate delivers Jesus to be crucified (included in the release of Barabbas)

    Pilatus luovuttaa Jeesuksen ristiinnaulittavaksi (sisältyy Barabbaan vapauttamiseen)

  • Mocking and scourging by the soldiers (vv. 27–31)

    Sotilaiden pilkka ja ruoskinta (j. 27–31)

  • The crucifixion (vv. 32–44)

    Ristiinnaulitseminen (j. 32–44)

  • The death of Jesus (vv. 45–50)

    Jeesuksen kuolema (jakeet 45–50)

  • Supernatural signs and burial by Joseph of Arimathea (vv. 51–61)

    Yliluonnolliset merkit ja hautaaminen Joosef Arimatialaisen toimesta (jakeet 51–61)

  • Posting of the guard at the tomb (vv. 62–66)

    Vartion asettaminen haudalle (j. 62–66)

Matthew 28 – Three Waymarks

Matteus 28 – Kolme tienviittaa

  • The resurrection and empty tomb (vv. 1–10)

    Ylösnousemus ja tyhjä hauta (j. 1–10)

  • The lie of the chief priests and elders to the soldiers (vv. 11–15)

    Ylipappien ja vanhinten sotilaille esittämä valhe (jakeet 11–15)

  • The Great Commission (vv. 16–20)

    महान आज्ञा (पद 16–20)

Just as Christ’s experience from the anointing at Bethany to the Great Commission marked the close of His earthly ministry and the beginning of the gospel to all nations, so these same waymarks are repeated in the experience of God’s remnant as they approach the close of probation and their final triumph.

Aivan kuten Kristuksen kokemus, joka ulottui Betaniassa tapahtuneesta voitelusta suureen lähetyskäskyyn, merkitsi Hänen maallisen palvelutyönsä päättymistä ja evankeliumin alkamista kaikille kansoille, samoin nämä samat tienviitat toistuvat Jumalan jäännöksen kokemuksessa heidän lähestyessään armonajan päättymistä ja lopullista voittoaan.

Chapters twenty-six through twenty-eight represent the Passover history structured upon 23 distinct waymarks that are repeated during the history leading to and following after the Sunday law.

Luvut kaksikymmentäkuusi–kaksikymmentäkahdeksan esittävät pääsiäisen historian 23 erillisen tienviitan varaan jäsenneltynä; nämä toistuvat historiassa, joka johtaa sunnuntailakiin ja seuraa sitä.

“The coming of Christ as our high priest to the most holy place, for the cleansing of the sanctuary, brought to view in Daniel 8:14; the coming of the Son of man to the Ancient of Days, as presented in Daniel 7:13; and the coming of the Lord to His temple, foretold by Malachi, are descriptions of the same event; and this is also represented by the coming of the bridegroom to the marriage, described by Christ in the parable of the ten virgins, of Matthew 25.” The Great Controversy, 427.

”Kristuksen tuleminen meidän ylimmäksi papiksemme kaikkeinpyhimpään pyhäkön puhdistamista varten, kuten on esitetty Danielin kirjassa 8:14; Ihmisen Pojan tuleminen Vanhaikäisen tykö, kuten on kuvattu Danielin kirjassa 7:13; sekä Herran tuleminen temppeliinsä, josta Malakia on ennustanut, ovat kuvauksia samasta tapahtumasta; ja tätä kuvaa myös yljän tuleminen häihin, josta Kristus puhui vertauksessa kymmenestä neitsyestä Matteuksen evankeliumin 25. luvussa.” Suuri taistelu, 427.

The end of the 2300 days on October 22, 1844 is repeated at the Sunday law. The 23 waymarks located in the last three chapters of Matthew identify the precious blood that is employed to combine Divinity with humanity.

2300 päivän päättyminen 22. lokakuuta 1844 toistuu sunnuntailaissa. Matteuksen viimeisissä kolmessa luvussa sijaitsevat 23 tienviittaa yksilöivät sen kalliin veren, jota käytetään yhdistämään jumaluus ihmisyyteen.

“The intercession of Christ in man’s behalf in the sanctuary above is as essential to the plan of salvation as was His death upon the cross. By His death He began that work which after His resurrection He ascended to complete in heaven. We must by faith enter within the veil, ‘whither the forerunner is for us entered.’ Hebrews 6:20. There the light from the cross of Calvary is reflected. There we may gain a clearer insight into the mysteries of redemption. The salvation of man is accomplished at an infinite expense to heaven; the sacrifice made is equal to the broadest demands of the broken law of God. Jesus has opened the way to the Father’s throne, and through His mediation the sincere desire of all who come to Him in faith may be presented before God.” The Great Controversy, 489.

”Kristuksen esirukous ihmisen puolesta ylhäällä olevassa pyhäkössä on pelastussuunnitelmalle yhtä olennainen kuin oli Hänen kuolemansa ristillä. Kuolemansa kautta Hän aloitti sen työn, jonka saattaakseen päätökseen Hän ylösnousemuksensa jälkeen astui ylös taivaaseen. Meidän on uskossa mentävä esiripun sisäpuolelle, ’minne edelläkulkija meidän puolestamme on mennyt’. Heprealaiskirje 6:20. Siellä Golgatan ristin valo heijastuu. Siellä voimme saada selvemmän käsityksen lunastuksen salaisuuksista. Ihmisen pelastus toteutetaan taivaalle äärettömän kalliilla hinnalla; annettu uhri vastaa rikotun Jumalan lain laajimpiinkin vaatimuksiin. Jeesus on avannut tien Isän valtaistuimen luo, ja Hänen välityksellään kaikkien niiden vilpitön halu, jotka uskossa tulevat Hänen luokseen, voidaan esittää Jumalan eteen.” Suuri taistelu, 489.

Chapter 23 of Matthew emphasizes the condemnation upon the counterfeit priesthood. Chapters twenty-six through twenty-eight are the omega to chapter twenty-three. The counterfeit Levites, the old men’s escalating rebellion over four generations produced the waymarks in the last three chapters.

Matteuksen 23. luku korostaa väärennetyn pappeuden ylle tulevaa tuomiota. Luvut 26–28 ovat 23. luvun omega. Väärennettyjen leeviläisten, vanhojen miesten neljän sukupolven ajan kiihtynyt kapina tuotti viimeisten kolmen luvun tienviitat.

Chapter twenty-four identifies the line upon line methodology as the methodology of Christ, as He employs the destruction of Jerusalem to describe the things that are, the things that have been and the things that will be.

Luku kaksikymmentäneljä määrittelee rivin rivin päälle -menetelmän Kristuksen menetelmäksi, kun Hän käyttää Jerusalemin hävitystä kuvatakseen sitä, mikä on, mikä on ollut ja mikä on oleva.

The fall of Jerusalem in 70 AD, took place on the same day of the year that Jerusalem was first destroyed by Nebuchadnezzar. The destruction of Jerusalem by Nebuchadnezzar was past history, and Christ’s history, when Titus took Jerusalem, typified the end of the world. Matthew 24 is lifting up the line upon line methodology, thus identifying “methodology” as an element of the prophetic testimony.

Jerusalemin kukistuminen vuonna 70 jKr. tapahtui samana vuodenpäivänä, jona Nebukadnessar ensimmäisen kerran hävitti Jerusalemin. Jerusalemin hävitys Nebukadnessarin toimesta oli mennyttä historiaa, ja Kristuksen historia, kun Titus valtasi Jerusalemin, esikuvasi maailman loppua. Matteus 24 tuo esiin peräkkäisten rivien metodologian ja osoittaa siten ”metodologian” olevan profeetallisen todistuksen osatekijä.

It is in chapter 24 that Christ identifies the necessity of understanding the “abomination of desolation” spoken of by Daniel the prophet, the very foundational understanding of William Miller, and the symbol that establishes the vision in Daniel. It also represents the rebellion of Adventism, as they rejected the Millerite understanding of “the daily” in the book of Daniel, and thus partook of the strong delusion of 2 Thessalonians chapter two. The chapter directly connects with Luke 21, thus identifying August 11, 1840 through October 22, 1844, which typifies 9/11 unto the Sunday law. It also connects with the “times of the Gentiles” in Luke 21:24, which is a primary key in unlocking the “seven times” of Moses, while also aligning with the measuring of the temple in Revelation eleven.

Juuri luvussa 24 Kristus osoittaa välttämättömäksi ymmärtää profeetta Danielin puhuman ”hävityksen kauhistuksen”, juuri sen perustavanlaatuisen ymmärryksen, joka oli William Millerillä, sekä sen vertauskuvan, joka vahvistaa Danielin näyn. Se edustaa myös adventismin kapinaa, sillä he hylkäsivät milleriläisen ymmärryksen Danielin kirjan ”jokapäiväisestä”, ja siten he tulivat osallisiksi 2. Tessalonikalaiskirjeen toisen luvun väkevästä eksytyksestä. Luku liittyy suoraan Luukkaan evankeliumin 21. lukuun ja osoittaa siten ajanjakson 11. elokuuta 1840–22. lokakuuta 1844, joka on esikuva 9/11:stä sunnuntailaiksi asti. Se liittyy myös Luuk. 21:24:n ”pakanoiden aikoihin”, joka on ensisijainen avain Mooseksen ”seitsemän ajan” avaamiseen, samalla kun se on yhtäpitävä Ilmestyskirjan yhdennentoista luvun temppelin mittaamisen kanssa.

Beginning with chapter twenty-three, followed by 24 and 25, and then concluding with chapters 26 through 27, three chapters which possess twenty-three waymarks that are the omega to the alpha of chapter twenty-three. Chapter twenty-six added to twenty-seven and twenty-eight equals “81,” which is a symbol of the priesthood. Upon three witnesses (Genesis, Matthew and Revelation) chapters 11 through 22 are one line. Chapters 23 through 28 are a line of truth which begins with 23 and ends with 23.

Alkaen luvusta kaksikymmentäkolme, jota seuraavat luvut 24 ja 25 ja joka sitten päättyy lukuihin 26–27, kolmeen lukuun, joissa on kaksikymmentäkolme tienviittaa ja jotka ovat luvun kaksikymmentäkolme alfan omega. Luku kaksikymmentäkuusi lisättynä lukuihin kaksikymmentäseitsemän ja kaksikymmentäkahdeksan on yhtä kuin ”81”, mikä on pappeuden symboli. Kolmen todistajan varassa (1. Mooseksen kirja, Matteus ja Ilmestyskirja) luvut 11–22 ovat yksi linja. Luvut 23–28 ovat totuuden linja, joka alkaa luvusta 23 ja päättyy lukuun 23.

Chapters one through ten are the first of three prophetic lines in the book of Matthew. Ten chapters, followed by twelve chapters, followed by six chapters. Inspiration informs us that all the books of the Bible meet and end in the Revelation, and therefore all the books of the Bible meet and end in Matthew. Matthew, as the face of the lion of the tribe of Judah identifies twelve distinct Messianic prophecies, and those twelve passages produce the waymarks of the history of the Millerites and the one hundred and forty-four thousand. As the book of Revelation begins with the revelation of Jesus Christ, Matthew chapter one presents a revelation of Jesus Christ which connects with the life and testimony of Moses, with the history of Antichrist while identifying the three elements of the church triumphant as represented by the prophet, the priest and the king.

Luvut yhdestä kymmeneen muodostavat ensimmäisen Matteuksen kirjan kolmesta profeetallisesta linjasta. Kymmenen lukua, joita seuraa kaksitoista lukua, ja niitä puolestaan kuusi lukua. Inspiraatio ilmoittaa meille, että kaikki Raamatun kirjat kohtaavat ja päättyvät Ilmestyskirjaan, ja sen tähden kaikki Raamatun kirjat kohtaavat ja päättyvät Matteukseen. Matteus, Juudan heimon leijonan kasvoina, yksilöi kaksitoista erillistä messiaanista profetiaa, ja nuo kaksitoista kohtaa tuottavat milleriittojen ja sadan neljänkymmenenneljän tuhannen historian tienviitat. Samoin kuin Ilmestyskirja alkaa Jeesuksen Kristuksen ilmestyksellä, Matteuksen ensimmäinen luku esittää Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen, joka liittyy Mooseksen elämään ja todistukseen, antikristuksen historiaan sekä yksilöi voittavan seurakunnan kolme osatekijää, sellaisina kuin profeetta, pappi ja kuningas niitä edustavat.

Matthew begins with the revelation of Jesus Christ in the context of God’s covenant with a chosen people. From Abraham to David was 14 generations, from David to captivity in Babylon was fourteen generations, and from Babylon to Christ is another fourteen generations. The genealogy of Christ in Matthew aligns with Moses, for Moses is the alpha of Christ the omega. Moses life of one hundred and twenty years, aligns with the one hundred and twenty years of probationary time in the history of Noah. Noah’s covenant is therefore connected with the covenant of a chosen people. The one hundred and twenty years of Moses represents three periods of forty years that concluded with Moses slaying the Egyptian at the end of forty years, and the first born, Pharaoh and his army being slain at the end of the second forty-year period. The second forty-year period ended at a rebellion at Kadesh and the third forty-year period ended at the second rebellion of Kadesh. All of the three prophetic lines of the alpha end at Kadesh and the three prophetic lines of Matthew’s genealogy end at David, captivity in Babylon and the Messenger of the covenant.

Matteus aloittaa Jeesuksen Kristuksen ilmoituksella Jumalan liiton yhteydessä valitun kansan kanssa. Abrahamista Daavidiin oli neljätoista sukupolvea, Daavidista Babylonin vankeuteen neljätoista sukupolvea, ja Babylonista Kristukseen vielä toiset neljätoista sukupolvea. Kristuksen sukuluettelo Matteuksessa on yhdenmukainen Mooseksen kanssa, sillä Mooses on Kristuksen, omegan, alfa. Mooseksen sadankahdenkymmenen vuoden elämä on yhdenmukainen niiden sadankahdenkymmenen koetusvuoden kanssa, jotka esiintyvät Nooan historiassa. Nooan liitto on sen tähden yhteydessä valitun kansan liittoon. Mooseksen sadankahdenkymmenen vuoden jakso edustaa kolmea neljänkymmenen vuoden ajanjaksoa, jotka päättyivät siihen, että Mooses surmasi egyptiläisen ensimmäisen neljänkymmenen vuoden lopussa, ja esikoinen, farao ja hänen sotajoukkonsa surmattiin toisen neljänkymmenvuotisen ajanjakson lopussa. Toinen neljänkymmenen vuoden ajanjakso päättyi kapinaan Kaadeksessa, ja kolmas neljänkymmenen vuoden ajanjakso päättyi Kaadeksen toiseen kapinaan. Kaikki alfan kolme profeetallista linjaa päättyvät Kaadekseen, ja Matteuksen sukuluettelon kolme profeetallista linjaa päättyvät Daavidiin, Babylonin vankeuteen ja liiton Sanansaattajaan.

When the alpha of Moses is aligned with the omega of Christ there are six witnesses of Kadesh, which is 1863 and the Sunday law. Matthew’s genealogy places king David at Kadesh, which is where apostate Adventism is taken to Babylon, as Christ confirms the covenant with the one hundred and forty-four thousand. By placing David at the Sunday law a second witness of David is established with David being one of three human representatives that began to serve when they were thirty years old. Christ, David, Joseph and Ezekiel all began their work at thirty years of age. Together the four thirty-year-old’s that began to serve represent the combination of Divinity with humanity, when the church militant is transformed into the church triumphant. That church is made up of a prophet, a priest and a king. The transformation is marked at the Sunday law, which is also Kadesh, so David in the genealogy of Matthew aligns with the thirty year old David.

Kun Mooseksen alfa asetetaan linjaan Kristuksen omegan kanssa, on kuusi Kadeshin todistajaa, mikä on 1863 ja sunnuntailaki. Matteuksen sukuluettelo sijoittaa kuningas Daavidin Kadeshiin, missä luopioksi tullut adventismi viedään Babyloniin, samalla kun Kristus vahvistaa liiton sadan neljänkymmenenneljän tuhannen kanssa. Sijoittamalla Daavidin sunnuntailain kohdalle vahvistetaan toinen todistus Daavidista, sillä Daavid on yksi niistä kolmesta inhimillisestä edustajasta, jotka alkoivat palvella kolmenkymmenen vuoden ikäisinä. Kristus, Daavid, Joosef ja Hesekiel alkoivat kaikki työnsä kolmenkymmenen vuoden iässä. Yhdessä nämä neljä kolmikymmenvuotiasta, jotka alkoivat palvella, edustavat jumaluuden yhdistymistä ihmisyyteen, kun taisteleva seurakunta muutetaan voittavaksi seurakunnaksi. Tuo seurakunta koostuu profeetasta, papista ja kuninkaasta. Tämä muutos merkitään sunnuntailain kohdalla, joka on myös Kadesh, joten Daavid Matteuksen sukuluettelossa asettuu linjaan kolmikymmenvuotiaan Daavidin kanssa.

The thirty years of preparation aligns with the four hundred and thirty years of Abraham’s covenant, and also the age of a priest and the 1290 years of Daniel 12:11. In the next article we will consider each of those twelve Messianic prophecies within the book of Matthew. We are first identifying three prophetic lines within Matthew; chapters one through ten, followed by chapters eleven through twenty-two, and then twenty-three through twenty-eight.

Kolmekymmentä valmistautumisen vuotta on yhdenmukainen Abrahamin liiton neljänsadan kolmenkymmenen vuoden kanssa sekä papin iän ja Danielin 12:11:n 1290 vuoden kanssa. Seuraavassa artikkelissa tarkastelemme kutakin noista kahdestatoista messiaanisesta profetiasta Matteuksen kirjassa. Tunnistamme ensin Matteuksessa kolme profeetallista linjaa: luvut yhdestä kymmeneen, sitten luvut yhdestätoista kahteenkymmeneenkahteen ja sen jälkeen luvut kahdestakymmenestäkolmesta kahteenkymmeneenkahdeksaan.

“For a time after the disappointment in 1844, I did hold, in common with the advent body, that the door of mercy was then forever closed to the world. This position was taken before my first vision was given me. It was the light given me of God that corrected our error, and enabled us to see the true position.

”Jonkin aikaa vuoden 1844 pettymyksen jälkeen minä pidin adventtikansan kanssa yhteisesti kiinni siitä käsityksestä, että armon ovi oli silloin iäksi suljettu maailmalta. Tämä kanta omaksuttiin ennen kuin minulle annettiin ensimmäinen näky. Jumalalta saatu valo oikaisi erehdyksemme ja auttoi meitä näkemään oikean kannan.

“I am still a believer in the shut-door theory, but not in the sense in which we at first employed the term or in which it is employed by my opponents.

”Minä uskon yhä suljetun oven oppiin, mutta en siinä merkityksessä, jossa me aluksi käytimme tätä ilmaisua tai jossa vastustajani sitä käyttävät.

“There was a shut door in Noah’s day. There was at that time a withdrawal of the Spirit of God from the sinful race that perished in the waters of the Flood. God Himself gave the shut-door message to Noah: ‘My spirit shall not always strive with man, for that he also is flesh: yet his days shall be an hundred and twenty years’ (Genesis 6:3).

Nooan päivinä oli suljettu ovi. Tuolloin Jumalan Henki vetäytyi pois siitä syntisestä ihmissuvusta, joka hukkui vedenpaisumuksen vesiin. Jumala itse antoi Nooalle sanoman suljetusta ovesta: ”Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisten keskuudessa iankaikkisesti, koska hekin ovat lihaa; heidän aikansa olkoon sata kaksikymmentä vuotta” (1. Moos. 6:3).

“There was a shut door in the days of Abraham. Mercy ceased to plead with the inhabitants of Sodom, and all but Lot, with his wife and two daughters, were consumed by the fire sent down from heaven.

Abrahamin päivinä oli suljettu ovi. Armo lakkasi vetoamasta Sodoman asukkaisiin, ja kaikki paitsi Loot, hänen vaimonsa ja kaksi tytärtään, tuhoutuivat taivaasta lähetetyssä tulessa.

“There was a shut door in Christ’s day. The Son of God declared to the unbelieving Jews of that generation, ‘Your house is left unto you desolate’ (Matthew 23:38).

Kristuksen päivinä oli suljettu ovi. Jumalan Poika julisti tuon sukupolven epäuskoisille juutalaisille: ”Teidän huoneenne jää teille autioksi” (Matteus 23:38).

“Looking down the stream of time to the last days, the same infinite power proclaimed through John: ‘These things saith he that is holy, he that is true, he that hath the key of David, he that openeth, and no man shutteth; and shutteth, and no man openeth’ (Revelation 3:7).

Katsoessaan ajan virtaa pitkin viimeisiin päiviin sama ääretön voima julisti Johanneksen kautta: ”Näin sanoo hän, joka on pyhä, joka on totinen, jolla on Daavidin avain, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja sulkee, eikä kukaan avaa” (Ilmestys 3:7).

“I was shown in vision, and I still believe, that there was a shut door in 1844. All who saw the light of the first and second angels’ messages and rejected that light, were left in darkness. And those who accepted it and received the Holy Spirit which attended the proclamation of the message from heaven, and who afterward renounced their faith and pronounced their experience a delusion, thereby rejected the Spirit of God, and it no longer pleaded with them.

Minulle näytettiin näyssä, ja uskon yhä, että vuonna 1844 oli suljettu ovi. Kaikki, jotka näkivät ensimmäisen ja toisen enkelin sanomien valon ja hylkäsivät tuon valon, jätettiin pimeyteen. Ja ne, jotka ottivat sen vastaan ja saivat Pyhän Hengen, joka saattoi taivaasta annetun sanoman julistusta, ja jotka myöhemmin luopuivat uskostaan ja julistivat kokemuksensa harhaluuloksi, hylkäsivät siten Jumalan Hengen, eikä se enää vedonnut heihin.

“Those who did not see the light, had not the guilt of its rejection. It was only the class who had despised the light from heaven that the Spirit of God could not reach. And this class included, as I have stated, both those who refused to accept the message when it was presented to them, and also those who, having received it, afterward renounced their faith. These might have a form of godliness, and profess to be followers of Christ; but having no living connection with God, they would be taken captive by the delusions of Satan. These two classes are brought to view in the vision—those who declared the light which they had followed a delusion, and the wicked of the world who, having rejected the light, had been rejected of God. No reference is made to those who had not seen the light, and therefore were not guilty of its rejection.” Selected Messages, book 1, 62, 63.

”Niillä, jotka eivät olleet nähneet valoa, ei ollut syyllisyyttä sen hylkäämisestä. Ainoastaan sitä ihmisryhmää, joka oli halveksinut taivaasta tullutta valoa, Jumalan Henki ei voinut saavuttaa. Ja tähän ryhmään kuuluivat, kuten olen todennut, sekä ne, jotka kieltäytyivät vastaanottamasta sanomaa, kun se heille esitettiin, että myös ne, jotka sen vastaanotettuaan myöhemmin luopuivat uskostaan. Näillä saattoi olla jumalisuuden ulkokuori, ja he saattoivat tunnustautua Kristuksen seuraajiksi; mutta koska heillä ei ollut elävää yhteyttä Jumalaan, he joutuisivat saatanan eksytysten saaliiksi. Nämä kaksi ryhmää esitetään näyssä — ne, jotka julistivat valon, jota olivat seuranneet, harhaksi, sekä maailman jumalattomat, jotka valon hylättyään olivat Jumalan hylkäämiä. Mitään viittausta ei tehdä niihin, jotka eivät olleet nähneet valoa eivätkä sen tähden olleet syyllisiä sen hylkäämiseen.” Selected Messages, kirja 1, 62, 63.

“It is those who by faith follow Jesus in the great work of the atonement who receive the benefits of His mediation in their behalf, while those who reject the light which brings to view this work of ministration are not benefited thereby. The Jews who rejected the light given at Christ’s first advent, and refused to believe on Him as the Saviour of the world, could not receive pardon through Him. When Jesus at His ascension entered by His own blood into the heavenly sanctuary to shed upon His disciples the blessings of His mediation, the Jews were left in total darkness to continue their useless sacrifices and offerings. The ministration of types and shadows had ceased. That door by which men had formerly found access to God was no longer open. The Jews had refused to seek Him in the only way whereby He could then be found, through the ministration in the sanctuary in heaven. Therefore they found no communion with God. To them the door was shut. They had no knowledge of Christ as the true sacrifice and the only mediator before God; hence they could not receive the benefits of His mediation.

Ne, jotka uskossa seuraavat Jeesusta sovitustyön suuressa tehtävässä, saavat osakseen Hänen välitystoimensa hyödyt heidän puolestaan, kun taas ne, jotka hylkäävät tämän palvelustyön näkyviin tuovan valon, eivät hyödy siitä. Juutalaiset, jotka hylkäsivät Kristuksen ensimmäisessä tulemuksessa annetun valon ja kieltäytyivät uskomasta Häneen maailman Vapahtajana, eivät voineet saada anteeksiantoa Hänen kauttaan. Kun Jeesus ylösnousemisensa jälkeen taivaaseen astuessaan meni oman verensä kautta taivaalliseen pyhäkköön vuodattaakseen opetuslastensa ylle välitystoimensa siunaukset, juutalaiset jäivät täydelliseen pimeyteen jatkamaan hyödyttömiä uhrejaan ja uhritoimituksiaan. Esikuvien ja varjojen palvelus oli lakannut. Se ovi, jonka kautta ihmiset olivat ennen löytäneet pääsyn Jumalan luo, ei ollut enää avoinna. Juutalaiset olivat kieltäytyneet etsimästä Häntä sillä ainoalla tavalla, jolla Hänet silloin voitiin löytää, nimittäin taivaallisessa pyhäkössä tapahtuvan palveluksen kautta. Sen tähden he eivät löytäneet yhteyttä Jumalaan. Heille ovi oli suljettu. Heillä ei ollut tietoa Kristuksesta todellisena uhrina ja ainoana välittäjänä Jumalan edessä; sen vuoksi he eivät voineet saada Hänen välitystoimensa hyötyjä.

“The condition of the unbelieving Jews illustrates the condition of the careless and unbelieving among professed Christians, who are willingly ignorant of the work of our merciful High Priest. In the typical service, when the high priest entered the most holy place, all Israel were required to gather about the sanctuary and in the most solemn manner humble their souls before God, that they might receive the pardon of their sins and not be cut off from the congregation. How much more essential in this antitypical Day of Atonement that we understand the work of our High Priest and know what duties are required of us.

Epäuskoisten juutalaisten tila havainnollistaa niiden huolettomien ja epäuskoisten tilaa, jotka tunnustautuvat kristityiksi mutta ovat tahallisen tietämättömiä armollisen Ylimmäisen Pappimme työstä. Esikuvallisessa palveluksessa, kun ylimmäinen pappi meni kaikkeinpyhimpään, koko Israelin tuli kokoontua pyhäkön ympärille ja mitä juhlallisimmalla tavalla nöyryyttää sielunsa Jumalan edessä, jotta he saisivat syntinsä anteeksi eikä heitä hävitettäisi kansan yhteydestä. Kuinka paljon välttämättömämpää onkaan tämän vastakuvallisen sovituspäivän aikana, että ymmärrämme Ylimmäisen Pappimme työn ja tiedämme, mitä velvollisuuksia meiltä vaaditaan.

“Men cannot with impunity reject the warning which God in mercy sends them. A message was sent from heaven to the world in Noah’s day, and their salvation depended upon the manner in which they treated that message. Because they rejected the warning, the Spirit of God was withdrawn from the sinful race, and they perished in the waters of the Flood. In the time of Abraham, mercy ceased to plead with the guilty inhabitants of Sodom, and all but Lot with his wife and two daughters were consumed by the fire sent down from heaven. So in the days of Christ. The Son of God declared to the unbelieving Jews of that generation: ‘Your house is left unto you desolate.’ Matthew 23:38. Looking down to the last days, the same Infinite Power declares, concerning those who ‘received not the love of the truth, that they might be saved’: ‘For this cause God shall send them strong delusion, that they should believe a lie: that they all might be damned who believed not the truth, but had pleasure in unrighteousness.’ 2 Thessalonians 2:10–12. As they reject the teachings of His word, God withdraws His Spirit and leaves them to the deceptions which they love.” The Great Controversy, 430, 431.

“Ihmiset eivät voi rankaisematta hylätä sitä varoitusta, jonka Jumala armossaan heille lähettää. Taivaasta lähetettiin sanoma maailmalle Nooan päivinä, ja heidän pelastuksensa riippui siitä tavasta, jolla he suhtautuivat tuohon sanomaan. Koska he hylkäsivät varoituksen, Jumalan Henki vedettiin pois syntiseltä sukukunnalta, ja he hukkuivat vedenpaisumuksen vesiin. Abrahamin aikana armo lakkasi vetoamasta Sodoman syyllisiin asukkaisiin, ja kaikki paitsi Loot vaimoineen ja kahden tyttärensä kanssa tuhoutuivat taivaasta sataneessa tulessa. Niin oli myös Kristuksen päivinä. Jumalan Poika julisti tuon sukupolven epäuskoisille juutalaisille: ‘Katso, teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.’ Matteus 23:38. Katsoessaan viimeisiin päiviin sama Ääretön Voima julistaa niistä, jotka ‘eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen pelastuaksensa’: ‘Sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.’ 2 Tessalonikalaisille 2:10–12. Kun he hylkäävät Hänen sanansa opetukset, Jumala vetää pois Henkensä ja jättää heidät niiden petosten valtaan, joita he rakastavat.” Suuri taistelu, 430, 431.