The internal omega capstone test that follows the external alpha foundation test of 2024, requires a definition of the “storehouse,” and of the “meat” that is kept in the storehouse. The test is prophetic, and has an internal and external line of truth. Are the jewels James White’s remnant, or are they the truths if God’s Word? They are both.

Vuoden 2024 ulkoista alfaperustuksen koetta seuraava sisäinen omegahuippukiven koe edellyttää ”varastohuoneen” sekä sen ”ruoan” määrittelyä, jota varastohuoneessa säilytetään. Koe on profeetallinen, ja sillä on sisäinen ja ulkoinen totuuden linja. Ovatko jalokivet James Whiten jäännös, vai ovatko ne Jumalan sanan totuudet? Ne ovat molemmat.

At 9/11, God’s people were called to eat the little book and return to Jeremiah’s old paths, where the foundations were then laid. At 9/11, it was seen that when John, in Revelation chapter eleven was told to measure, he was told to measure two things. He was told to measure both the temple, and the worshippers therein. He was told to leave off the courtyard of the 1,260 years of the Gentiles trampling down the sanctuary and host. The sanctuary and the host are the temple and the worshippers therein.

9/11:ssä Jumalan kansa kutsuttiin syömään pieni kirja ja palaamaan Jeremian muinaisille poluille, missä perustukset silloin laskettiin. 9/11:ssä nähtiin, että kun Johannesta Ilmestyskirjan yhdennessätoista luvussa käskettiin mittaamaan, häntä käskettiin mittaamaan kahta asiaa. Häntä käskettiin mittaamaan sekä temppeli että siinä rukoilevat. Häntä käskettiin jättämään pois esipiha niiden 1 260 vuoden ajalta, jolloin pakanat tallasivat pyhäkköä ja joukkoa. Pyhäkkö ja joukko ovat temppeli ja siinä rukoilevat.

In 2023, the same angel that had descended at 9/11 descended again, unsealing the message of the Midnight Cry, and then in 2024 the external foundational test of whether the symbol of Rome still establishes the vision as it had for the Millerites.

Vuonna 2023 sama enkeli, joka oli laskeutunut syyskuun 11. päivänä, laskeutui jälleen, avaten Keskiyön huudon sanoman sinetit, ja sitten vuonna 2024 tuli ulkoinen perustavaa laatua oleva koetus siitä, vahvistaako Rooman symboli yhä näyn samalla tavoin kuin se vahvisti sen milleriläisille.

The “open windows” of heaven identify the arrival of the internal omega test of the temple and the call to “return.” The test requires identifying two symbols. When the third angel arrived in 1844, and then again at 9/11, John is told to measure the temple and the worshippers therein, thus identifying a prophetic work of measuring the temple and worshippers in 2023. Malachi raises the question of what is the “storehouse,” and what is the “meat?” These same questions in Miller’s dream would be, what is “the casket,” and what is “the jewels.”

Taivaan ”avoimet ikkunat” osoittavat temppelin sisäisen omegakokeen saapumisen ja kehotuksen ”palata”. Koe edellyttää kahden vertauskuvan tunnistamista. Kun kolmas enkeli saapui vuonna 1844 ja sitten jälleen 11. syyskuuta 2001, Johannesta käsketään mittaamaan temppeli ja siinä rukoilevat; näin osoitetaan profeetallinen työ temppelin ja rukoilevien mittaamiseksi vuonna 2023. Malakia esittää kysymyksen siitä, mikä on ”varastohuone” ja mikä on ”ruoka”. Nämä samat kysymykset Millerin unessa olisivat: mikä on ”arkku” ja mitkä ovat ”jalokivet”.

Miller’s dream identifies the open windows of heaven as the point where the church triumphant in Revelation nineteen is raised up in white linen to ride upon the white horses of the army of the Lord of hosts. The open windows are where Malachi’s blessing or curse is poured out. Miller’s open window is where the rubbish is removed and the jewels are gathered into the casket.

Millerin uni osoittaa taivaan avatut ikkunat kohdaksi, jossa Ilmestyskirjan yhdeksännentoista luvun voittava seurakunta nostetaan valkeaan pellavaan ratsastaakseen valkoisilla hevosilla Herran Sebaotin sotajoukon mukana. Avatuista ikkunoista vuodatetaan Malakian siunaus tai kirous. Millerin avoin ikkuna on se paikka, jossa roskat poistetaan ja jalokivet kootaan lipaaseen.

The first reference to the windows of heaven is in the story of Noah, and when those windows were opened, there was rain for forty days and forty nights. When the windows are opened eight souls are on the ark. The baptism at the Red Sea introduced forty years of wandering until the Jordan was crossed. When Christ was later baptized at that very spot, He was driven into the wilderness for forty days. When He was resurrected, as typified by His baptism He taught the disciples for forty days before He ascended to heaven.

Ensimmäinen viittaus taivaan ikkunoihin on Nooan kertomuksessa, ja kun nuo ikkunat avattiin, satoi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Kun ikkunat avataan, kahdeksan sielua on arkissa. Kaste Punaisellamerellä aloitti neljäkymmentä vuotta kestäneen vaelluksen, kunnes Jordan ylitettiin. Kun Kristus myöhemmin kastettiin juuri siinä paikassa, Hänet ajettiin erämaahan neljäksikymmeneksi päiväksi. Kun Hän nousi kuolleista, kuten Hänen kasteensa esikuvallisesti osoitti, Hän opetti opetuslapsia neljäkymmentä päivää ennen kuin astui ylös taivaaseen.

When the church changes from the church militant unto the church triumphant, thirty-year-old king David will reign for forty years. The church triumphant is represented with a prophet, a priest and a king. The prophet who was thirty years old when he began his ministry of twenty-two years was Ezekiel, and he began that ministry, when the heavens were opened.

Kun seurakunta muuttuu taistelevasta seurakunnasta riemuitsevaksi seurakunnaksi, kolmikymmenvuotias kuningas Daavid hallitsee neljäkymmentä vuotta. Riemuitsevaa seurakuntaa edustavat profeetta, pappi ja kuningas. Profeetta, joka oli kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan kaksikymmentäkaksi vuotta kestäneen palvelutyönsä, oli Hesekiel, ja hän aloitti tuon palvelutyön, kun taivaat aukenivat.

Now it came to pass in the thirtieth year, in the fourth month, in the fifth day of the month, as I was among the captives by the river of Chebar, that the heavens were opened, and I saw visions of God. Ezekiel 1:1.

Ja tapahtui kolmantenakymmenentenä vuonna, neljäntenä kuukautena, kuukauden viidentenä päivänä, kun olin pakkosiirtolaisten joukossa Kebar-joen varrella, että taivaat aukenivat, ja minä näin Jumalan näkyjä. Hesekiel 1:1.

At thirty years old Joseph began to reign as priest and he was confronted with the east wind of Islam bringing an escalating crisis that allowed Egypt, the dragon that lieth in the sea, to implement a one-world government. In that crisis Joseph gathered the meat into the storehouses.

Kolmikymmenvuotiaana Joosef alkoi hallita pappina, ja hän joutui kohtaamaan islamin itätuulen, joka toi mukanaan kärjistyvän kriisin ja antoi Egyptin, meren keskellä makaavan lohikäärmeen, panna toimeen yhden maailman hallituksen. Tuossa kriisissä Joosef kokosi ruoan varastohuoneisiin.

In July of 2023, a voice was heard in the wilderness, then the Lion of the tribe of Judah began to unseal the message of the Midnight Cry. In 2024, the foundational external alpha test separated two classes, and the process of unsealing continued. Now in 2026, the temple internal omega test that will once again separate two classes has arrived.

Heinäkuussa 2023 kuului ääni erämaassa, ja sitten Juudan sukukunnan Leijona alkoi avata Keskiyön huudon sanoman sinettejä. Vuonna 2024 perustava ulkoinen alfa-koetus erotti kaksi luokkaa toisistaan, ja sinettien avaamisen prosessi jatkui. Nyt vuonna 2026 on saapunut temppelin sisäinen oomega-koetus, joka tulee jälleen erottamaan kaksi luokkaa toisistaan.

The sacred week that Christ, as the Messenger of the Covenant, confirmed the covenant with many is the courtyard, and the holy place. October 22, 1844 until Michael stands up (as He did at the end of that sacred week when Stephen was stoned) is the Most Holy Place. The spring feasts were fulfilled in the sacred week, and are the alpha of the feasts, and the fall feasts of the trumpets on the first day, the day of Atonement on the tenth day, and then the feast of tabernacles from the fifteenth to twenty-second day are the omega of the feasts.

Pyhä viikko, jonka aikana Kristus liiton Sanansaattajana vahvisti liiton monien kanssa, on esipiha ja pyhä paikka. 22. lokakuuta 1844 siihen asti, kunnes Miikael nousee (niin kuin Hän teki tuon pyhän viikon lopussa, kun Stefanos kivitettiin), on kaikkeinpyhin. Kevätjuhlat täyttyivät pyhän viikon aikana ja ovat juhlien alfa, ja syysjuhlat — pasuunain juhla ensimmäisenä päivänä, sovituspäivä kymmenentenä päivänä ja sitten lehtimajajuhla viidennestätoista kahdenteenkymmenenteentoiseen päivään — ovat juhlien oomega.

“In like manner the types which relate to the second advent must be fulfilled at the time pointed out in the symbolic service. Under the Mosaic system the cleansing of the sanctuary, or the great Day of Atonement, occurred on the tenth day of the seventh Jewish month (Leviticus 16:29–34), when the high priest, having made an atonement for all Israel, and thus removed their sins from the sanctuary, came forth and blessed the people. So it was believed that Christ, our great High Priest, would appear to purify the earth by the destruction of sin and sinners, and to bless His waiting people with immortality. The tenth day of the seventh month, the great Day of Atonement, the time of the cleansing of the sanctuary, which in the year 1844 fell upon the twenty-second of October, was regarded as the time of the Lord’s coming. This was in harmony with the proofs already presented that the 2300 days would terminate in the autumn, and the conclusion seemed irresistible.

Samoin ne esikuvat, jotka liittyvät toiseen tulemukseen, oli täytyvä toteutua symbolipalveluksessa osoitettuna aikana. Mooseksen järjestelmässä pyhäkön puhdistus eli suuri sovituspäivä osui juutalaisen vuoden seitsemännen kuukauden kymmenenteen päivään (3. Moos. 16:29–34), jolloin ylimmäinen pappi, toimitettuaan sovituksen koko Israelin puolesta ja siten poistettuaan heidän syntinsä pyhäköstä, astui esiin ja siunasi kansan. Niin uskottiin, että Kristus, meidän suuri Ylimmäinen Pappimme, ilmestyisi puhdistamaan maan synnin ja syntisten hävityksen kautta sekä siunaamaan odottavan kansansa kuolemattomuudella. Seitsemännen kuukauden kymmenettä päivää, suurta sovituspäivää, pyhäkön puhdistamisen aikaa, joka vuonna 1844 osui lokakuun kahdenteenkymmenenteentoiseen päivään, pidettiin Herran tulemisen ajankohtana. Tämä oli sopusoinnussa jo esitettyjen todistusten kanssa siitä, että 2300 päivää päättyisivät syksyllä, ja johtopäätös näytti vastustamattomalta.

“In the parable of Matthew 25 the time of waiting and slumber is followed by the coming of the bridegroom. This was in accordance with the arguments just presented, both from prophecy and from the types. They carried strong conviction of their truthfulness; and the ‘midnight cry’ was heralded by thousands of believers.

Matteuksen 25. luvun vertauksessa odotuksen ja nukkumisen aikaa seuraa yljän tulo. Tämä oli sopusoinnussa juuri esitettyjen todistelujen kanssa, sekä profetioista että esikuvista johdettujen. Ne synnyttivät voimakkaan vakaumuksen niiden totuudellisuudesta, ja ”keskiyön huutoa” julisti tuhannet uskovat.

“Like a tidal wave the movement swept over the land. From city to city, from village to village, and into remote country places it went, until the waiting people of God were fully aroused. Fanaticism disappeared before this proclamation like early frost before the rising sun. Believers saw their doubt and perplexity removed, and hope and courage animated their hearts. The work was free from those extremes which are ever manifested when there is human excitement without the controlling influence of the word and Spirit of God. It was similar in character to those seasons of humiliation and returning unto the Lord which among ancient Israel followed messages of reproof from His servants. It bore the characteristics that mark the work of God in every age. There was little ecstatic joy, but rather deep searching of heart, confession of sin, and forsaking of the world. A preparation to meet the Lord was the burden of agonizing spirits. There was persevering prayer and unreserved consecration to God.” The Great Controversy, 400.

”Kuin hyökyaalto liike pyyhkäisi yli maan. Kaupungista kaupunkiin, kylästä kylään ja syrjäisiin maaseutupaikkoihin saakka se eteni, kunnes Jumalan odottava kansa oli täysin herätetty. Kiihkoilu väistyi tämän julistuksen tieltä niin kuin varhainen halla nousevan auringon edessä. Uskovat näkivät epäilyksensä ja ymmennyksensä poistuvan, ja toivo ja rohkeus elävöittivät heidän sydäntään. Työ oli vapaa niistä äärimmäisyyksistä, joita ilmenee aina silloin, kun inhimillistä kiihotusta on ilman Jumalan sanan ja Hengen ohjaavaa vaikutusta. Luonteeltaan se muistutti niitä nöyrtymisen ja Herran tykö palaamisen aikoja, jotka muinaisessa Israelissa seurasivat Hänen palvelijoidensa nuhdesanomia. Siinä ilmenivät ne tuntomerkit, jotka kaikissa aikakausissa osoittavat Jumalan työn. Hurmioitunutta iloa oli vähän, mutta sen sijaan syvää sydämen tutkistelua, synnin tunnustamista ja maailmasta luopumista. Tuskantäyteisten sielujen painava huoli oli valmistautuminen kohtaamaan Herra. Siellä oli kestävää rukousta ja varauksetonta antautumista Jumalalle.” Suuri taistelu, 400.

The spring feasts were fulfilled in the sacred week, and the early or alpha rain was then poured out at Pentecost, thus typifying the outpouring of the latter rain in the fall feasts. Those spring feasts are set forth in Leviticus 23, verses one through twenty-two. The fall feasts are in verses 23 to 44. 2300 years brings you to 1844. Twenty-two verses for the spring feasts and twenty-two verses for the fall feasts. Two sets of twenty-two in chapter twenty-three.

Kevään juhlat täyttyivät pyhän viikon aikana, ja varhainen eli alfa-sade vuodatettiin silloin helluntaina, kuvaten siten myöhäissateen vuodatusta syksyn juhlissa. Nuo kevään juhlat esitetään 3. Mooseksen kirjan 23. luvussa, jakeissa yhdestä kahteenkymmeneenkahteen. Syksyn juhlat ovat jakeissa 23–44. 2300 vuotta vie sinut vuoteen 1844. Kaksikymmentäkaksi jaetta kevään juhlia varten ja kaksikymmentäkaksi jaetta syksyn juhlia varten. Kaksi kahdenkymmenenkahden kokonaisuutta kahdennessakymmenennessäkolmannessa luvussa.

The feast of trumpets was a warning that judgment would occur in ten days, and the feast of tabernacles was a celebration of joy for sins that were forgiven on the Day of Atonement. The Sabbath and eighth day after the feast represent the earth’s thousand-year Sabbath rest.

Pasuunansoiton juhla oli varoitus siitä, että tuomio tapahtuisi kymmenen päivän kuluttua, ja lehtimajanjuhla oli ilon juhla niiden syntien tähden, jotka oli annettu anteeksi sovituspäivänä. Sapatti ja juhlaa seuraava kahdeksas päivä edustavat maan tuhatvuotista sapatinlepoa.

But, beloved, be not ignorant of this one thing, that one day is with the Lord as a thousand years, and a thousand years as one day. 2 Peter 3:8.

Mutta, rakkaani, älkää olko tietämättömiä tästä yhdestä asiasta: Herran edessä yksi päivä on niin kuin tuhat vuotta, ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä. 2 Piet. 3:8.

The first angel announced the opening of the judgment, and at that prophetic level, 1798, which was Daniel’s “time of the end,” is the fulfillment of the feast of trumpets, but on August 11, 1840, the unsealed message of the first angel of 1798, was empowered with the fulfillment of the prophecy of the second woe. Islam is part of the warning of the feast of trumpets, that announces the approaching day of judgment.

Ensimmäinen enkeli julisti tuomion alkamisen, ja tuolla profeetallisella tasolla vuosi 1798, joka oli Danielin ”lopun aika”, on pasuunansoiton juhlan täyttymys; mutta 11. elokuuta 1840 ensimmäisen enkelin vuonna 1798 sinetöimätön sanoma voimaannutettiin toisen voi-huudon profetian täyttymyksellä. Islam on osa pasuunansoiton juhlan varoitusta, joka ilmoittaa lähestyvästä tuomiopäivästä.

For those who are willing to see, the fall feasts of trumpets and tabernacles represent alpha and omega feasts, with judgment in the middle. It is not an accident that these feasts are identified in Leviticus twenty-three. Twenty-three is the symbol of the atonement. It is not an accident that the first feast is on the first day of the seventh month and that the last feast ends on the twenty-second day. The feast of trumpets is the first letter of the Hebrew alphabet, the day of Atonement is middle letter and the feast of tabernacles is the twenty-second letter of the Hebrew alphabet.

Niille, jotka ovat halukkaita näkemään, syksyn pasuunan- ja lehtimajanjuhlat edustavat alfan ja omegan juhlia, ja niiden välissä on tuomio. Ei ole sattumaa, että nämä juhlat yksilöidään 3. Mooseksen kirjassa luvussa kaksikymmentäkolme. Kaksikymmentäkolme on sovituksen vertauskuva. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen juhla on seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä ja että viimeinen juhla päättyy kahdentenakymmenentenä toisena päivänä. Pasuunajuhla on heprealaisen aakkoston ensimmäinen kirjain, sovituspäivä on keskimmäinen kirjain, ja lehtimajajuhla on heprealaisen aakkoston kahdeskymmenes toinen kirjain.

Chapter twenty-three, verses 23 through 44 of Leviticus is twenty-two verses set within the “framework of truth.” The tenth day in the middle identifies a test, for ten is a symbol of a test, and the day of Atonement is where the rebellion of the lost is registered and resolved, and that rebellion is represented by the thirteenth letter of the Hebrew alphabet. The middle letter of the Hebrew word truth is the thirteenth, and it aligns with the tenth day of the seventh month, and as a waymark it possesses the prophetic attributes of the Hebrew alphabet and specific day. Ten plus thirteen is twenty-three. Seventy is the sum of 10 times 7, and the tenth day of the seventh month also equates to seventy, which is a symbol of the end of probation.

3. Mooseksen kirjan kahdeskymmeneskolmas luku, jakeet 23–44, käsittää kaksikymmentäkaksi jaetta, jotka on asetettu ”totuuden kehyksen” sisään. Keskellä oleva kymmenes päivä osoittaa koetuksen, sillä kymmenen on koetuksen vertauskuva, ja sovituspäivä on se kohta, jossa kadotettujen kapina kirjataan ja ratkaistaan, ja tätä kapinaa edustaa heprealaisen aakkoston kolmastoista kirjain. Heprean sanan ”totuus” keskimmäinen kirjain on kolmastoista, ja se vastaa seitsemännen kuukauden kymmenettä päivää, ja tienviittana sillä on heprealaisen aakkoston ja kyseisen päivän profeetalliset ominaisuudet. Kymmenen plus kolmetoista on kaksikymmentäkolme. Seitsemänkymmentä on luvun 10 kertaa 7 summa, ja myös seitsemännen kuukauden kymmenes päivä vastaa seitsemääkymmentä, mikä on koeajan päättymisen vertauskuva.

Then came Peter to him, and said, Lord, how oft shall my brother sin against me, and I forgive him? till seven times? Jesus saith unto him, I say not unto thee, Until seven times: but, Until seventy times seven. Matthew 18:21, 22.

Silloin Pietari tuli hänen luokseen ja sanoi: Herra, kuinka monta kertaa veljeni saa rikkoa minua vastaan, ja minä annan hänelle anteeksi? Jopa seitsemän kertaa? Jeesus sanoi hänelle: Minä sanon sinulle: en seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Matteus 18:21, 22.

Four hundred and ninety years were cut off for ancient Israel. Those years were cut off from the twenty-three hundred years and were represented as seventy weeks, so Jesus identified that the limit of probationary time is four hundred and ninety, that is represented by “seventy” weeks in Daniel nine.

Muinaiselle Israelille oli määrätty neljäsataayhdeksänkymmentä vuotta. Nämä vuodet oli erotettu kahdestatuhannestakolmestasadasta vuodesta, ja ne esitettiin seitsemänkymmenenä viikkona; siten Jeesus osoitti, että koetusajan raja on neljäsataayhdeksänkymmentä vuotta, jota Danielin yhdeksännessä luvussa kuvataan ”seitsemänäkenäkymmenenä” viikkona.

Seventy weeks are determined upon thy people and upon thy holy city, to finish the transgression, and to make an end of sins, and to make reconciliation for iniquity, and to bring in everlasting righteousness, and to seal up the vision and prophecy, and to anoint the most Holy. Daniel 9:24.

Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja sinun pyhälle kaupungillesi rikkomuksen lopettamiseksi, syntien päättämiseksi, pahan teon sovittamiseksi, iankaikkisen vanhurskauden tuomiseksi, näyn ja profetian vahvistamiseksi sekä kaikkein pyhimmän voitelemiseksi. Daniel 9:24.

The Hebrew word translated as “cut off” is only used in this verse in the Old Testament, and it means “determined or decreed.” It is different than the word typically employed that is translated as “cut off,” which is based on Abram cutting the offerings in the first step of the covenant in Genesis fifteen. It was “determined” and “decreed” that Israel would have four hundred and ninety years of probationary time, and then they would be cut off as God’s covenant people. Two different “cut offs;” one that represents the period as a probationary period that was “cut off” of a larger number by the number seventy, and when Joel’s “new wine” is “cut off” from their mouths, probation closes. Seventy represents the close of probation.

Heprean sana, joka on käännetty sanalla ”katkaistu”, esiintyy Vanhassa testamentissa vain tässä jakeessa, ja se merkitsee ”määrättyä” tai ”säädettyä”. Se eroaa siitä sanasta, jota tavallisesti käytetään ja joka käännetään sanalla ”katkaistu”; tuo sana perustuu siihen, että Abram halkaisi uhrit liiton ensimmäisessä vaiheessa 1. Mooseksen kirjan luvussa viisitoista. Oli ”määrätty” ja ”säädetty”, että Israelilla olisi neljäsataa yhdeksänkymmentä vuotta koetusaikaa, ja sitten heidät katkaistaisiin pois Jumalan liittokansana. Kaksi erilaista ”katkaisemista”: toinen, joka ilmaisee ajanjakson koetusaikana, joka oli ”katkaistu” suuremmasta luvusta luvun seitsemänkymmentä avulla, ja kun Joelin ”uusi viini” ”katkaistaan” heidän suustaan, koetusaika päättyy. Seitsemänkymmentä edustaa koetusajan päättymistä.

The fall feasts possess the three steps of the Hebrew word “truth.” The fall feasts begin in Leviticus 23:23, the middle waymark of the Day of Atonement is the tenth day and the thirteenth letter, equating to 23, and the feast of Tabernacles ends on the twenty-second day, and then a high Sabbath that follows the feast, and the passage ends at 23:44.

Syysjuhlat sisältävät hepreankielisen sanan ”totuus” kolme askelta. Syysjuhlat alkavat 3. Mooseksen kirjassa 23:23, sovituspäivän keskimmäinen tienviitta on kymmenes päivä ja kolmastoista kirjain, mikä vastaa lukua 23, ja lehtimajajuhla päättyy kahdentenakymmenentenä toisena päivänä, ja sitten seuraa juhlan jälkeinen korkea sapatti, ja jakso päättyy kohtaan 23:44.

Leviticus means the Levitical priesthood. The spring feasts are represented in chapter 23:1–22, then the fall feasts are represented in 23:23–44. The spring feasts are represented by twenty-two verses, and the Hebrew alphabet is twenty-two letters. The fall feasts are also set forth in twenty-two verses. The feast of trumpets announces the approach of judgment at the Day of Atonement. Then the feast of Tabernacles lasts for seven days, that ends on the twenty-second day of the seventh month. The first of the seven days was a ceremonial Sabbath, as was the eighth day, which was the day after the seven-day feast. The first and eighth day make the eighth day a symbol of the eighth that is of the seven.

Leviticus merkitsee leeviläistä pappeutta. Kevään juhlat esitetään luvussa 23:1–22, sitten syksyn juhlat esitetään kohdassa 23:23–44. Kevään juhlia kuvaa kaksikymmentäkaksi jaetta, ja heprean aakkostossa on kaksikymmentäkaksi kirjainta. Myös syksyn juhlat esitetään kahdessakymmenessäkahdessa jakeessa. Pasuunansoiton juhla ilmoittaa sovituspäivän tuomion lähestymisestä. Sitten lehtimajajuhla kestää seitsemän päivää ja päättyy seitsemännen kuun kahdentenakymmenentenä toisena päivänä. Seitsemästä päivästä ensimmäinen oli juhlasapatti, samoin kuin kahdeksas päivä, joka oli seitsemänpäiväisen juhlan jälkeinen päivä. Ensimmäinen ja kahdeksas päivä tekevät kahdeksannesta päivästä vertauskuvan siitä kahdeksannesta, joka on seitsemästä.

Speak unto the children of Israel, saying, The fifteenth day of this seventh month shall be the feast of tabernacles for seven days unto the Lord. On the first day shall be an holy convocation: ye shall do no servile work therein. Seven days ye shall offer an offering made by fire unto the Lord: on the eighth day shall be an holy convocation unto you; and ye shall offer an offering made by fire unto the Lord: it is a solemn assembly; and ye shall do no servile work therein. … Also in the fifteenth day of the seventh month, when ye have gathered in the fruit of the land, ye shall keep a feast unto the Lord seven days: on the first day shall be a sabbath, and on the eighth day shall be a sabbath. Leviticus 23:34–36, 39.

Puhu Israelin lapsille ja sano: Tämän seitsemännen kuun viidentenätoista päivänä on lehtimajajuhla Herralle; se kestää seitsemän päivää. Ensimmäisenä päivänä olkoon pyhä kokous; älkää tehkö silloin mitään palvelustyötä. Seitsemän päivää tuokaa Herralle tulen kautta valmistettu uhri; kahdeksantena päivänä olkoon teillä pyhä kokous, ja tuokaa Herralle tulen kautta valmistettu uhri: se on juhlakokous, älkääkä tehkö silloin mitään palvelustyötä. … Myös seitsemännen kuun viidentenätoista päivänä, kun olette korjanneet maan sadon, viettäkää Herran juhlaa seitsemän päivää; ensimmäisenä päivänä olkoon sapatti, ja kahdeksantena päivänä olkoon sapatti. 3. Mooseksen kirja 23:34–36, 39.

The eighth-day ceremonial Sabbath, represents the Sabbath of the millennium, which follows the feast of Tabernacles. Ancient Israel’s wandering in the wilderness for forty years is commemorated by living in booths during the days of the feast of Tabernacles, and it represents not only the outpouring of the latter rain, but the time of Jacob’s trouble, when angels have led God’s faithful into the hills and mountains for protection.

Kahdeksannen päivän juhlallinen sapatti edustaa vuosituhannen sapattia, joka seuraa lehtimajajuhlaa. Muinaisen Israelin neljänkymmenen vuoden vaellusta erämaassa muistellaan asumalla majoissa lehtimajajuhlan päivinä, ja se edustaa paitsi myöhäissateen vuodattamista myös Jaakobin ahdistuksen aikaa, jolloin enkelit ovat johdattaneet Jumalan uskolliset kukkuloille ja vuorille suojelusta varten.

“In the time of trouble, we all fled from the cities and villages, but were pursued by the wicked, who entered the houses of the saints with the sword. They raised the sword to kill us, but it broke, and fell as powerless as a straw. Then we all cried day and night for deliverance, and the cry came up before God. The sun came up, and the moon stood still. The streams ceased to flow. Dark heavy clouds came up, and clashed against each other. But there was one clear place of settled glory, from whence came the voice of God like many waters, which shook the heavens, and the earth. The sky opened and shut, and was in commotion. The mountains shook like a reed in the wind, and cast out ragged rocks all around. The sea boiled like a pot, and cast out stones upon the land. And as God spake the day and hour of Jesus’ coming, and delivered the everlasting covenant to his people, he spake one sentence, and then paused, while the words were rolling through the earth. The Israel of God stood with their eyes fixed upwards, listening to the words as they came from the mouth of Jehovah, and rolled through the earth like peals of loudest thunder. It was awfully solemn. At the end of every sentence, the saints shouted, Glory! Hallelujah! Their countenances were lighted up with the glory of God; and they shone with the glory as Moses’ face did when he came down from Sinai. The wicked could not look on them for the glory. And when the never-ending blessing was pronounced on those who had honored God, in keeping his Sabbath holy, there was a mighty shout of victory over the Beast, and over his Image.

”Ahdingon aikana me kaikki pakenimme kaupungeista ja kylistä, mutta jumalattomat ajoivat meitä takaa; he tunkeutuivat pyhien taloihin miekka kädessä. He kohottivat miekan tappaakseen meidät, mutta se katkesi ja putosi voimattomana kuin oljenkorsi. Silloin me kaikki huusimme päivin ja öin vapautusta, ja huuto nousi Jumalan eteen. Aurinko nousi, ja kuu pysähtyi. Virrat lakkasivat juoksemasta. Tummia, raskaita pilviä nousi, ja ne törmäsivät toisiinsa. Mutta oli yksi kirkas, vakaana pysyvän kirkkauden paikka, josta kuului Jumalan ääni niin kuin paljojen vetten pauhina, ja se järisytti taivaita ja maata. Taivas avautui ja sulkeutui ja oli liikkeessä. Vuoret vapisivat kuin ruoko tuulessa ja sinkosivat repaleisia kallionlohkareita kaikkialle. Meri kiehui kuin pata ja sinkosi kiviä maalle. Ja kun Jumala ilmoitti Jeesuksen tulemisen päivän ja hetken ja vahvisti kansalleen iankaikkisen liiton, hän lausui yhden lauseen ja sitten vaikeni, samalla kun sanat vierivät halki maan. Jumalan Israel seisoi katse ylöspäin kiinnitettynä, kuunnellen sanoja, kun ne lähtivät Jehovan suusta ja vyöryivät halki maan kuin voimakkaimpien ukkosenjyrähdysten pauhu. Se oli pelottavan juhlallista. Jokaisen lauseen lopussa pyhät huusivat: Kunnia! Halleluja! Heidän kasvonsa säteilivät Jumalan kirkkautta, ja he loistivat siitä kirkkaudesta, niin kuin Mooseksen kasvot loistivat, kun hän tuli alas Siinailta. Jumalattomat eivät voineet katsella heitä kirkkauden tähden. Ja kun loppumaton siunaus lausuttiin niiden ylle, jotka olivat kunnioittaneet Jumalaa pitämällä hänen sapattinsa pyhänä, kajahti mahtava voitonhuuto Pedosta ja sen Kuvasta.”

“Then commenced the jubilee, when the land should rest.” Review and Herald, July 21, 1851.

”Silloin alkoi riemuvuosi, jolloin maan tuli levätä.” Review and Herald, 21. heinäkuuta 1851.

Jesus returns and the earth rests for one thousand years, as typified by the seventh-year Sabbath of the land and the jubilee. In verse three, of Leviticus twenty-three the seventh-day Sabbath for man is identified as the introduction of the chapter that ends with the eighth, that is of the seven, and represents the seventh-year-Sabbath for the land resting.

Jeesus palaa, ja maa lepää tuhat vuotta, kuten maan seitsemännen vuoden sapatti ja riemuvuosi esikuvallisesti osoittavat. 3. Mooseksen kirjan kahdeskymmeneskolmannen luvun jakeessa kolme ihmiselle säädetty seitsemännen päivän sapatti esitetään sen luvun johdantona, joka päättyy kahdeksanteen, se on seitsemästä, ja edustaa maan levon seitsemännen vuoden sapattia.

And the Lord spake unto Moses, saying, Speak unto the children of Israel, and say unto them, Concerning the feasts of the Lord, which ye shall proclaim to be holy convocations, even these are my feasts. Six days shall work be done: but the seventh day is the sabbath of rest, an holy convocation; ye shall do no work therein: it is the sabbath of the Lord in all your dwellings. Leviticus 23:1–3.

Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: Puhu israelilaisille ja sano heille: Herran juhla-ajoista, jotka teidän tulee julistaa pyhiksi kokouksiksi — nämä ovat minun juhla-aikani. Kuutena päivänä tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä on levon sapatti, pyhä kokous; älkää tehkö silloin mitään työtä. Se on Herran sapatti kaikissa asuinsijoissanne. 3. Moos. 23:1–3.

The alpha of chapter twenty-three is the seventh-day Sabbath, and the omega of the chapter is the thousand years of the earth being empty, which has been typified by the seventh-year Sabbath for the land and the jubilee. The alpha of the chapter is the spring feasts that begins with the seventh-day Sabbath and ends in verse twenty-two; whereas, the omega of the chapter ends on the twenty-second day of the seventh month, followed by the eighth day ceremonial Sabbath that represents the seventh-year Sabbath of the land.

Kahdennenkymmenennenkolmannen luvun alfa on seitsemännen päivän sapatti, ja luvun omega on se tuhat vuotta, jolloin maa on autiona; tätä ovat esikuvanneet maan seitsemännen vuoden sapatti ja riemuvuosi. Luvun alfa ovat kevätjuhlat, jotka alkavat seitsemännen päivän sapatista ja päättyvät jakeessa kaksikymmentäkaksi; sitä vastoin luvun omega päättyy seitsemännen kuukauden kahdentenakymmenentenä toisena päivänä, minkä jälkeen seuraa kahdeksannen päivän juhlallinen sapatti, joka edustaa maan seitsemännen vuoden sapattia.

Verses one to twenty-two represent Christ’s work as the Heavenly High Priest in the holy place; verses twenty-three to forty-four represent His work in the Most Holy Place. Leviticus is a symbol of the priests, and it represents Christ High Priestly ministry. The alpha Sabbath of the seventh-day reaches back to creation, and the omega seventh-year Sabbath reaches to the Earth made new. Leviticus twenty-three historically spans from creation to re-creation.

Jakeet yksi–kaksikymmentäkaksi kuvaavat Kristuksen työtä taivaallisena Ylimmäisenä Pappina pyhässä; jakeet kaksikymmentäkolme–neljäkymmentäneljä kuvaavat Hänen työtään kaikkeinpyhimmässä. Leviticus on pappien vertauskuva, ja se esittää Kristuksen ylimmäispapillista palvelutehtävää. Seitsemännen päivän alfa-sapatti ulottuu takaisin luomiseen, ja seitsemännen vuoden omega-sapatti ulottuu uuteen maahan. Leviticus kaksikymmentäkolme käsittää historiallisesti ajanjakson luomisesta uudelleenluomiseen.

The joy or shame of the prophetic message is a symbol of those who have the message of the Midnight Cry or a counterfeit. Until this truth is factored into the narrative, the issue that produces the shame is missed. Those who possess the genuine oil, will not miss this point. The joy is represented by those whose sins have been removed, and they are presented by those who are celebrating the feast of tabernacles.

Profeetallisen sanoman ilo tai häpeä on vertauskuva niistä, joilla on keskiyön huudon sanoma tai sen väärennös. Ennen kuin tämä totuus otetaan huomioon kertomuksessa, häpeän synnyttävä kysymys jää huomaamatta. Ne, joilla on aito öljy, eivät jää tästä kohdasta osattomiksi. Iloa edustavat ne, joiden synnit on poistettu, ja heitä kuvaavat ne, jotka viettävät lehtimajanjuhlaa.

And the Word was made flesh, and dwelt among us, (and we beheld his glory, the glory as of the only begotten of the Father,) full of grace and truth. John 1:14.

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, (ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta kuin Isän ainoalla Pojalla on,) täynnä armoa ja totuutta. Joh. 1:14.

The Greek word translated as “dwelt” means “to tabernacle.” Jesus became flesh and tabernacled with us. He took our human nature, our tabernacle, our tent, our booth, our flesh. Peter said it this way:

Kreikankielinen sana, joka on käännetty sanalla ”asui”, merkitsee ”majoittua tabernaakkeliin”. Jeesus tuli lihaksi ja asui tabernaakkelissa meidän keskellämme. Hän otti meidän ihmisluontomme, meidän tabernaakkelimme, meidän telttamme, meidän majamme, meidän lihamme. Pietari ilmaisi asian näin:

Yea, I think it meet, as long as I am in this tabernacle, to stir you up by putting you in remembrance; Knowing that shortly I must put off this my tabernacle, even as our Lord Jesus Christ hath shewed me. 2 Peter 1:13, 14.

Niin pidän oikeana, niin kauan kuin olen tässä majassa, herättää teitä muistuttamalla teitä; tietäen, että minun pian on jätettävä tämä majani, niin kuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus on minulle osoittanut. 2 Piet. 1:13, 14.

Paul said it this way:

Paavali ilmaisi asian näin:

For we know that if our earthly house of this tabernacle were dissolved, we have a building of God, an house not made with hands, eternal in the heavens. For in this we groan, earnestly desiring to be clothed upon with our house which is from heaven: If so be that being clothed we shall not be found naked. For we that are in this tabernacle do groan, being burdened: not for that we would be unclothed, but clothed upon, that mortality might be swallowed up of life. 2 Corinthians 5:1–4.

Sillä me tiedämme, että jos tämä meidän maallinen majamme hajotetaan maahan, meillä on rakennus Jumalalta, käsin tekemätön huone, iankaikkinen taivaissa. Sillä tässä me huokaamme ja ikävöimme päästä pukeutumaan siihen asumukseen, joka on taivaasta; kunhan vain meidät myös puettuina eikä alastomina tavattaisiin. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina; emme siksi, että tahtoisimme riisuutua, vaan että pukeutuisimme päälle, jotta kuolevainen tulisi niellyksi elämältä. 2 Korinttolaiskirje 5:1–4.

The feast of tabernacles is symbolic of the sealing of the one hundred and forty-four thousand, which is accomplished when the windows of heaven are opened. When the sins of the one hundred and forty-four thousand are removed, the Holy Spirit will be poured out without measure upon the church triumphant. Judgment is finished for the one hundred and forty-four thousand and they that are sealed go forth to proclaim the loud cry of the third angel under the power of the Holy Spirit as represented with the feast of Tabernacle’s.

Lehtimajajuhla on vertauskuva sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisestä, joka tapahtuu, kun taivaan akkunat avataan. Kun sadan neljänkymmenenneljän tuhannen synnit poistetaan, Pyhä Henki vuodatetaan ilman mittaa voittavan seurakunnan päälle. Tuomio on päättynyt sadan neljänkymmenenneljän tuhannen osalta, ja ne, jotka on sinetöity, lähtevät julistamaan kolmannen enkelin voimallista huutoa Pyhän Hengen voimassa, niin kuin sitä edustaa lehtimajajuhla.

Our body is a temple, and a tent, which is a tabernacle. Those who gathered to Jerusalem to celebrate the feast of tabernacles, were celebrating that their sins had been blotted out. Moses was used to raise the tabernacle in the wilderness, and the feast of tabernacles at the end was celebrated by living in booths in the wilderness, for Jesus always illustrates the end with the beginning.

Meidän ruumiimme on temppeli ja teltta, joka on maja. Ne, jotka kokoontuivat Jerusalemiin viettämään lehtimajanjuhlaa, juhlivat sitä, että heidän syntinsä oli pyyhitty pois. Moosesta käytettiin pystyttämään maja erämaahan, ja lopussa vietettävää lehtimajanjuhlaa vietettiin asumalla majoissa erämaassa, sillä Jeesus havainnollistaa aina lopun alulla.

Wherefore, holy brethren, partakers of the heavenly calling, consider the Apostle and High Priest of our profession, Christ Jesus; Who was faithful to him that appointed him, as also Moses was faithful in all his house. For this man was counted worthy of more glory than Moses, inasmuch as he who hath builded the house hath more honour than the house. For every house is builded by some man; but he that built all things is God. And Moses verily was faithful in all his house, as a servant, for a testimony of those things which were to be spoken after; But Christ as a son over his own house; whose house are we, if we hold fast the confidence and the rejoicing of the hope firm unto the end. Hebrews 3:1–6.

Sentähden, pyhät veljet, te taivaallisesta kutsusta osalliset, kiinnittäkää mielenne uskontunnustuksemme Apostoliin ja Ylimmäiseen Pappiin, Kristukseen Jeesukseen, joka oli uskollinen hänelle, joka hänet asetti, niin kuin myös Mooses oli uskollinen koko hänen huoneessansa. Sillä tämä on katsottu Mooseksen arvoa suuremman kirkkauden arvoiseksi, koska huoneen rakentajalla on suurempi kunnia kuin huoneella. Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala. Ja Mooses tosin oli uskollinen koko hänen huoneessansa palvelijana, todistukseksi siitä, mikä vastedes oli puhuttava; mutta Kristus on uskollinen Poikana hänen huoneensa haltijana, ja hänen huoneensa olemme me, jos pidämme loppuun asti vahvana uskalluksen ja toivon kerskauksen. Heprealaiskirje 3:1–6.

Moses was the faithful servant that God used to erect the tabernacle temple, but Christ as the High Priest and Apostle hath more honor than the servant Moses. Every house, from Moses’ tabernacle temple, to Solomon’s temple, to Herod’s forty-six-year remodeled temple, the human temple with its 46 chromosomes and the Millerite temple of 1798 unto 1844 were all built by God. In the prophetic line of the various manifestations of temples, that would begin in the Garden of Eden, then after sin, at the gate of the Garden, then after the flood at altars unto Moses; the three primary waymarks are Moses, Christ and the one hundred and forty-four thousand.

Mooses oli se uskollinen palvelija, jota Jumala käytti pystyttämään tabernaakkelitemppelin, mutta Kristuksella ylimmäisenä pappina ja apostolina on suurempi kunnia kuin palvelija Mooseksella. Jokainen huone, Mooseksen tabernaakkelitemppelistä Salomonin temppeliin, Herodeksen neljäkymmentäkuusi vuotta uudistettuun temppeliin, ihmistemppeliin 46 kromosomeineen sekä milleriittatemppeliin vuosista 1798 vuoteen 1844, oli Jumalan rakentama. Temppelien eri ilmenemismuotojen profeetallisessa linjassa, joka alkaa Eedenin puutarhassa, sitten synnin jälkeen puutarhan portilla, sitten vedenpaisumuksen jälkeen alttareissa aina Moosekseen saakka, kolme ensisijaista tienviittaa ovat Mooses, Kristus ja sataneljäkymmentäneljätuhatta.

Moses and Christ represent the alpha and omega of ancient Israel, and together they represent the combination of humanity and Divinity, which is also represented by the one hundred and forty-four thousand. At the arrival of the third angel, in Revelation chapter eleven, John is told to measure the temple, and at the arrival of that same angel at 9/11, John is told to measure the temple again. In both cases he is told to leave off the courtyard of 1,260 days. In 2023, the same angel arrived, and God’s people are now called to measure the temple. The 1,260 days, or three days and a half ended in 2023, and from that point until just before the Sunday law the temple is to be raised. 2024 marked the laying of the foundations, and it saw the rebellion manifested as a group which “despised the day of small things,” protesting Miller’s identification of the symbol that establishes the vision.

Mooses ja Kristus edustavat muinaisen Israelin alfaa ja omegaa, ja yhdessä he edustavat ihmisyyden ja jumaluuden yhdistelmää, jota myös sataneljäkymmentäneljätuhatta edustavat. Kolmannen enkelin saapuessa Ilmestyskirjan luvussa yksitoista Johannesta käsketään mittaamaan temppeli, ja saman enkelin saapuessa 9/11 Johannesta käsketään jälleen mittaamaan temppeli. Molemmissa tapauksissa häntä käsketään jättämään pois 1 260 päivän esipiha. Vuonna 2023 sama enkeli saapui, ja Jumalan kansaa kutsutaan nyt mittaamaan temppeli. Ne 1 260 päivää eli kolme ja puoli päivää päättyivät vuonna 2023, ja siitä kohdasta sunnuntailakia välittömästi edeltävään aikaan asti temppeli on pystytettävä. Vuotta 2024 leimasi perustusten laskeminen, ja silloin kapina ilmeni ryhmänä, joka “halveksi pienten alkujen päivää” vastustaen Millerin tunnistamaa vertauskuvaa, joka vahvistaa näyn.

Moreover the word of the Lord came unto me, saying, The hands of Zerubbabel have laid the foundation of this house; his hands shall also finish it; and thou shalt know that the Lord of hosts hath sent me unto you. For who hath despised the day of small things? for they shall rejoice, and shall see the plummet in the hand of Zerubbabel with those seven; they are the eyes of the Lord, which run to and fro through the whole earth. Zechariah 4:8–10.

Ja vielä tuli minulle Herran sana, joka sanoi: Serubbabelin kädet ovat panneet tämän huoneen perustuksen, ja hänen kätensä myös saattavat sen päätökseen; ja sinä tulet tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Sillä kuka on halveksinut pienten alkujen päivää? Sillä he iloitsevat ja näkevät luotilangan Serubbabelin kädessä, nuo seitsemän; ne ovat Herran silmät, jotka kulkevat edestakaisin kautta koko maan. Sakaria 4:8–10.

To reject Miller’s identification that it is Rome that establishes the vision, is to reject the foundations, and it is “to despise the day of small things.” The Millerite movement was the alpha movement of the first and second angels’ and the movement of the one hundred and forty-four thousand is the omega movement of the third angel. It is twenty-two times more powerful than the alpha. In this prophetic sense the foundations of the Millerite movement is “the day of small things.” To despise any foundational truth represented upon Habakkuk’s two tables, is to die, for the vision that is established in verse fourteen of Daniel eleven is the same vision Solomon identified.

Hylätä Millerin tunnistus siitä, että näky vahvistetaan Rooman toimesta, merkitsee perustusten hylkäämistä, ja se on ”pienten alkujen päivän halveksimista”. Milleriläinen liike oli ensimmäisen ja toisen enkelin alfaliike, ja sadan neljänkymmenenneljän tuhannen liike on kolmannen enkelin omegaliike. Se on kaksikymmentäkaksi kertaa voimakkaampi kuin alfa. Tässä profeetallisessa merkityksessä Milleriläisen liikkeen perustukset ovat ”pienten alkujen päivä”. Halveksia mitään Habakukin kahdella taululla esitettyä perustavaa totuutta merkitsee kuolemaa, sillä se näky, joka vahvistetaan Danielin yhdentoista luvun jakeessa neljätoista, on sama näky, jonka Salomo tunnisti.

Where there is no vision, the people perish: but he that keepeth the law, happy is he. Proverbs 29:18.

Missä näkyä ei ole, siinä kansa villiintyy; mutta autuas on se, joka lain pitää. Sananlaskut 29:18.

The capstone vision is marvelous, for it identifies that the foundational cornerstone is also the capstone, but with twenty-two times more power. The alpha foundational test of 2024 was the external intellectual sealing message and the omega temple test of 2026 is the internal spiritual sealing message. One identifies the image and mark of the beast and the other the image and mark of God. That omega internal test is represented by the two symbols of Miller’s dream that must be defined in the context of the events of the latter days. What is the storehouse? and what is the meat?

Päätöskiven näky on ihmeellinen, sillä se osoittaa, että perustava kulmakivi on myös päätöskivi, mutta kaksikymmentäkaksi kertaa suuremmalla voimalla. Vuoden 2024 alfa-perustustesti oli ulkoinen älyllinen sinetöimissanoma, ja vuoden 2026 oomega-temppelitesti on sisäinen hengellinen sinetöimissanoma. Toinen tunnistaa pedon kuvan ja merkin ja toinen Jumalan kuvan ja merkin. Tätä oomegan sisäistä koetta edustavat Millerin unen kaksi vertauskuvaa, jotka on määriteltävä viimeisten päivien tapahtumien yhteydessä. Mikä on aittahuone? ja mikä on ruoka?

We will continue these things in the next article.

Jatkamme näiden asioiden käsittelyä seuraavassa artikkelissa.

A Jewish marriage in Jesus’ time unfolded in three major phases, often spread over months or a year. The first step was the legal marriage, called the betrothal, at which point the marriage is legally established, but the bride and groom remain separated, while the groom returned to his father’s house to prepare a place for his bride. This is why Mary, Joseph’s wife was called his wife, even before they lived together. Unfaithfulness in this period of time was considered adultery.

Juutalainen avioliitto Jeesuksen aikana eteni kolmessa päävaiheessa, jotka usein jakautuivat kuukausien tai vuoden ajalle. Ensimmäinen vaihe oli laillinen avioliitto, jota kutsuttiin kihlaukseksi; siinä vaiheessa avioliitto oli lainvoimaisesti solmittu, mutta morsian ja sulhanen pysyivät erillään, samalla kun sulhanen palasi isänsä taloon valmistamaan paikkaa morsiamelleen. Tästä syystä Mariaa, Joosefin vaimoa, kutsuttiin hänen vaimokseen jo ennen kuin he olivat asuneet yhdessä. Uskottomuutta tämän ajanjakson aikana pidettiin aviorikoksena.

The waiting period was uncertain and could be days, weeks or months. The uncertainty is an essential element of the parable. The father might wait for up to a year, to confirm the brides celibacy. The groom did not announce the exact day or hour of his return, for it was his father’s decision to decide when, so the bride knew the wedding was coming—but not when. This uncertainty was intentional, and until the father commanded the groom to go and get his bride everything involved tarried.

Odotusaika oli epävarma ja saattoi kestää päiviä, viikkoja tai kuukausia. Tämä epävarmuus on vertauksen olennainen osa. Isä saattoi odottaa jopa vuoden vahvistaakseen morsiamen neitsyyden. Sulhanen ei ilmoittanut paluunsa tarkkaa päivää eikä hetkeä, sillä oli hänen isänsä päätettävissä, milloin se tapahtuisi, joten morsian tiesi häiden olevan tulossa — mutta ei sitä, milloin. Tämä epävarmuus oli tarkoituksellista, ja kunnes isä käski sulhasen mennä hakemaan morsiantaan, kaikki siihen liittyvä viipyi.

When the father said, “go and get your bride,” the groom would come at night, with friends, shouting and blowing a trumpet. It would always occur at night to avoid travelling long distances in the heat of the day, which can be oppressive in land of Israel. Torches and oil were required, for there were no street lights, and the procession could last hours. The actual ritual expression in the ancient Hebrew marriages that was proclaimed during the processions was, “Behold the bridegroom cometh!”

Kun isä sanoi: ”mene hakemaan morsiamestasi”, sulhanen tuli yöllä ystävineen, huutaen ja pasuunaa soittaen. Näin tapahtui aina yöllä, jotta vältettäisiin pitkien matkojen kulkeminen päivän helteessä, joka voi olla painostava Israelin maassa. Soihtuja ja öljyä tarvittiin, sillä katuvaloja ei ollut, ja kulkue saattoi kestää tuntikausia. Muinaisten heprealaisten avioliittojen varsinainen rituaalinen ilmaus, joka julistettiin kulkueiden aikana, oli: ”Katso, ylkä tulee!”

The virgins (bridesmaids) in the parable were not random women, they were the bride’s attendants, waiting with her, expected to join the procession, and responsible to be ready at any hour and to carry their own oil to light the path to the groom’s house. The torches burned fast, so it was a necessity to bring extra oil, in case of a long journey. There was no communal sharing of the oil.

Vertauksen neitsyet (morsiusneidot) eivät olleet satunnaisia naisia, vaan morsiamen saattajia, jotka odottivat hänen kanssaan, joiden odotettiin liittyvän kulkueeseen ja joiden velvollisuutena oli olla valmiina minä hetkenä hyvänsä sekä kantaa oma öljynsä valaistakseen tien sulhasen taloon. Soihdut paloivat nopeasti, joten oli välttämätöntä tuoda mukanaan ylimääräistä öljyä pitkän matkan varalta. Öljyä ei jaettu yhteisesti.

The delay is normal in the ancient procession and marriage and was not a problem culturally. Delays were expected, and falling asleep was normal. The distinction is not in the sleeping, but in the preparation, not the wakefulness. The foolish virgins didn’t plan for a delay as the wise ones did. Everyone would sleep for the period from the legal betrothal to the consummation may take a year.

Viivästys on muinaisessa kulkueessa ja avioliitossa normaali eikä ollut kulttuurisesti ongelma. Viivästyksiä odotettiin, ja nukahtaminen oli tavallista. Erottava tekijä ei ole nukkuminen, vaan valmistautuminen, ei valveillaolo. Tyhmät neitsyet eivät varautuneet viivästykseen niin kuin viisaat tekivät. Kaikki nukkuisivat, sillä laillisen kihlauksen ja avioliiton täyttymyksen välinen aika saattoi kestää vuoden.

Once the procession reached the groom’s house, the marriage feast began and the door was shut permanently and late arrivals were not admitted. This was not cruelty—it was custom, for anyone knocking later after the door was shut meant they were not part of the procession.

Kun saattue oli saapunut sulhasen taloon, hääateria alkoi ja ovi suljettiin pysyvästi, eikä myöhässä saapuneita päästetty sisään. Tämä ei ollut julmuutta, vaan tapa, sillä jokainen, joka koputti myöhemmin oven sulkemisen jälkeen, osoitti sillä, ettei hän ollut kuulunut saattueeseen.

Jesus wasn’t inventing imagery, and He provided no explanation of this parable as He often did. He did not need to provide an explanation, for all these cultural details were fully understood by His audience. Jesus was identifying a literal Eastern marriage, not abstraction.

Jeesus ei keksinyt tätä kuvakieltä, eikä Hän antanut tälle vertaukselle selitystä, kuten Hän usein teki. Hänen ei tarvinnut antaa selitystä, sillä kaikki nämä kulttuuriset yksityiskohdat olivat Hänen kuulijoidensa täysin ymmärrettävissä. Jeesus viittasi kirjaimellisiin itämaisiin häihin, ei abstraktioon.

The details are upheld fully from the Hebrew testimony, as well as the historians of the Roman and Greek periods.

Yksityiskohdat vahvistuvat täydellisesti sekä heprealaisen todistuksen että Rooman ja Kreikan kausien historioitsijoiden perusteella.

The Mishnah (2nd century AD, but preserving pre-70 AD Temple-era customs)

Mišna (2. vuosisata jKr., mutta säilyttäen vuotta 70 jKr. edeltäneen temppeliajan tavat)

The Talmud (later compilation, but quoting earlier practice)

Talmud (myöhempi kokoelmateos, mutta lainaa varhaisempaa käytäntöä)

Josephus (1st century Jewish historian)

Josefus (1. vuosisadan juutalainen historioitsija)

Rabbinic wedding liturgy and legal discussions

Rabbiininen hääliturgia ja oikeudelliset keskustelut

Greco-Roman observers of Judea

Judean kreikkalais-roomalaiset tarkkailijat

Josephus does not give a neat “wedding manual,” but the legal and cultural details he assumes align exactly with the Mishnah/Talmud descriptions. The Mishnah is the key source.

Josefus ei esitä selkeää ”hääopasta”, mutta ne oikeudelliset ja kulttuuriset yksityiskohdat, jotka hän olettaa tunnetuiksi, vastaavat täsmälleen Mishnan/Talmudin kuvauksia. Mishna on keskeinen lähde.

The parable landed so hard on a 1st-century Jewish listener, for nothing in Matthew 25 needed explaining. The midnight arrival was normal, the lamps and oil were obvious necessities, and a delay between the legal marriage betrothal and the midnight procession was expected, and the shut door was standard operating procedure! The virgins who were excluded, were ashamed, and to the Jewish audience of Jesus’ period, the foolish virgin’s shame was absolutely deserved. Fully knowing the ritual, Jesus’ audience would have no sympathy for the foolish virgins, for everyone knew the preparation was an absolute responsibility for any virgin that was asked to be in the procession. These truths were so obvious to the Jewish audience that Jesus never needed to provide any explanation of the parable.

Vertaus osui niin voimallisesti 1. vuosisadan juutalaiseen kuulijaan, sillä mikään Matteuksen 25. luvussa ei kaivannut selitystä. Saapuminen keskiyöllä oli tavanomaista, lamput ja öljy olivat ilmeisiä välttämättömyyksiä, viivästys laillisen avioliittokihlauksen ja keskiyöllisen kulkueen välillä oli odotettavissa, ja suljettu ovi oli vakiintunut menettelytapa! Ulkopuolelle jääneet neitsyet häpesivät, ja Jeesuksen ajan juutalaiselle yleisölle tyhmien neitsyiden häpeä oli täysin ansaittua. Koska Jeesuksen kuulijakunta tunsi täysin hyvin rituaalin, heillä ei olisi ollut mitään myötätuntoa tyhmiä neitsyitä kohtaan, sillä kaikki tiesivät, että valmistautuminen oli ehdoton velvollisuus jokaiselle neitsyelle, jota pyydettiin mukaan kulkueeseen. Nämä totuudet olivat juutalaiselle yleisölle niin ilmeisiä, ettei Jeesuksen koskaan tarvinnut esittää vertauksesta mitään selitystä.