We will now address some of the implications of verse twelve of Daniel eleven, and thereafter, bring the three lines of “250” years into the history of verses eleven through fifteen, that was fulfilled at the battle of Panium in 200 BC. The line of “250” years that began in 457 BC ends in 207 BC in the middle of the period that begins with the battle of Raphia and ends with the battle of Panium. The “250” years in the line of Nero ends with the three-step history of Constantine, represented by the years 313, 321 and 330. The “250” years of the United States ends on July 4, 2026.

Käsittelemme nyt eräitä Danielin kirjan yhdentoista luvun kahdennentoista jakeen vaikutuksia ja tuomme sen jälkeen kolme ”250” vuoden linjaa jakeiden yhdestätoista viidenteentoista historiaan, joka täyttyi Paniumin taistelussa vuonna 200 eKr. Se ”250” vuoden linja, joka alkoi vuonna 457 eKr., päättyy vuonna 207 eKr. sen ajanjakson keskivaiheilla, joka alkaa Raphian taistelusta ja päättyy Paniumin taisteluun. Neron linjan ”250” vuotta päättyy Konstantinuksen kolmivaiheiseen historiaan, jota edustavat vuodet 313, 321 ja 330. Yhdysvaltojen ”250” vuotta päättyy 4. heinäkuuta 2026.

Nero’s line represents the history of the image of the beast testing time, first in the United States, and then in the world. The line of 457 BC places Trump at a midpoint militarily between two battles. The period that extends from 1776 also marks a midpoint for Trump’s final presidency. In order to place these lines in their proper place we will first address verse twelve, and the demise of Russia and Putin. Then the three lines of “250” years, then the line of the Hasmonean Dynasty. With those lines in place, we will place Peter in alignment with Panium. When those lines are in place we should be able to recognize how the message of July 18, 2020 is to be corrected and proclaimed, and that it is the message of the book of Joel.

Neron linja edustaa pedon kuvan koetusajan historiaa, ensin Yhdysvalloissa ja sitten maailmassa. Vuoden 457 eKr. linja asettaa Trumpin sotilaallisesti kahden taistelun väliseen keskikohtaan. Myös vuodesta 1776 ulottuva ajanjakso merkitsee keskikohtaa Trumpin viimeiselle presidenttikaudelle. Jotta voisimme asettaa nämä linjat oikealle paikalleen, käsittelemme ensin jaetta kaksitoista sekä Venäjän ja Putinin tuhoa. Sitten kolmea “250” vuoden linjaa, ja sen jälkeen Hasmonealaisen dynastian linjaa. Kun nämä linjat ovat paikoillaan, asetamme Pietarin linjaan Paneumin kanssa. Kun nämä linjat ovat paikoillaan, meidän tulisi voida tunnistaa, kuinka 18. heinäkuuta 2020 annetun sanoman tulee tulla korjatuksi ja julistetuksi, ja että se on Joelin kirjan sanoma.

King Uzziah of Judah & Ptolemy King of Egypt

Juudan kuningas Ussia ja Egyptin kuningas Ptolemaios

The history that fulfilled verse eleven at the battle of Raphia aligns with the history of king Uzziah. When Isaiah is purified and empowered to proclaim the message of the latter rain, his calling came in the year that Uzziah died.

Historia, joka täytti yhdestoista jakeen Raphian taistelussa, on yhdenmukainen kuningas Ussian historian kanssa. Kun Jesaja puhdistetaan ja hänet valtuutetaan julistamaan myöhäissateen sanomaa, hänen kutsunsa tuli sinä vuonna, jona Ussia kuoli.

In the year that king Uzziah died I saw also the Lord sitting upon a throne, high and lifted up, and his train filled the temple. Isaiah 6:1.

Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin myös Herran istuvan valtaistuimella, korkealla ja ylhäiseksi korotettuna, ja hänen viittansa liepeet täyttivät temppelin. Jesaja 6:1.

Uzziah’s death was preceded by the rebellion he manifested that paralleled and aligned with the rebellion of Ptolemy just after the victory at the battle of Raphia. Uzziah and Ptolemy are symbols of a southern king whose heart has been lifted up, who rebel by seeking to combining their state authority with church authority. When Uzziah attempted to combine church and state, the leprosy on his forehead typified the mark of the beast.

Ussian kuolemaa edelsi se kapina, jonka hän toi ilmi ja joka vastasi sekä oli yhteneväinen Ptolemaioksen kapinan kanssa heti Raphian taistelussa saavutetun voiton jälkeen. Ussia ja Ptolemaios ovat vertauskuvia etelän kuninkaasta, jonka sydän on ylpistynyt ja joka kapinoi pyrkimällä yhdistämään valtiollisen valtansa kirkolliseen valtaan. Kun Ussia yritti yhdistää kirkon ja valtion, hänen otsassaan oleva spitaali oli pedon merkin esikuva.

And the third angel followed them, saying with a loud voice, If any man worship the beast and his image, and receive his mark in his forehead, or in his hand, The same shall drink of the wine of the wrath of God, which is poured out without mixture into the cup of his indignation; and he shall be tormented with fire and brimstone in the presence of the holy angels, and in the presence of the Lamb: And the smoke of their torment ascendeth up for ever and ever: and they have no rest day nor night, who worship the beast and his image, and whosoever receiveth the mark of his name. Revelation 14:9–11.

Ja kolmas enkeli seurasi heitä ja sanoi suurella äänellä: Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, hänkin joutuu juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan; ja häntä vaivataan tulella ja tulikivellä pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu nousee aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, ja ken hyvänsä ottaa hänen nimensä merkin. Ilmestys 14:9–11.

Uzziah then represents a progressive death from the time of his rebellious attempt to combine church and state. He then represents a lame-duck co-regency with his son for eleven years. Uzziah lived for eleven years after his rebellion. The beginning of his rebellion symbolizes the Sunday law, where church and state are combined and the mark of the beast is enforced. Eleven years later he died, representing the end of his reign as king of the southern kingdom of Judah, which was the glorious land, which is the United States.

Ussia edustaa siis asteittaista kuolemaa siitä ajasta lähtien, jolloin hän kapinallisesti yritti yhdistää kirkon ja valtion. Tämän jälkeen hän edustaa yhdentoista vuoden ajan ontuvan ankan yhteishallintoa poikansa kanssa. Ussia eli yksitoista vuotta kapinansa jälkeen. Hänen kapinansa alku symboloi sunnuntailakia, jossa kirkko ja valtio yhdistetään ja pedon merkki pannaan täytäntöön. Yksitoista vuotta myöhemmin hän kuoli, mikä edustaa hänen hallituskautensa päättymistä eteläisen Juudan valtakunnan kuninkaana, joka oli ihana maa, joka on Yhdysvallat.

In prophetic relation to Ptolemy, Uzziah represents Judah, the glorious land and apostate Protestantism, whereas; Ptolemy represents Egypt, which is the dragon power, whose religion is spiritualism. When the two kings are considered as parallel lines, Uzziah ceases to be an illustration of the glorious land and together they become a symbol of two nations. Egypt and Judah are symbols of the religions of spiritualism and apostate Protestantism. They are a symbol of the state and the church. The statecraft and the churchcraft they represent when they are aligned as one symbol contain two nations, as was the Medes and Persians, as was France’s Egypt and Sodom, as is the United States Republican and Protestant horns, as were the northern and southern kingdoms of Israel and Judah, as well as pagan Rome and papal Rome. As a symbol of two kingdoms, they are prophetically tied together by the temple in Jerusalem where both Uzziah and Ptolemy sought to sacrifice at the temple in Jerusalem. Two nations who both rebel at the same sanctuary.

Profeetallisessa suhteessa Ptolemaiokseen Ussia edustaa Juudaa, ihanaa maata ja luopioprotestantismia, kun taas Ptolemaios edustaa Egyptiä, joka on lohikäärmevalta ja jonka uskonto on spiritualismi. Kun näitä kahta kuningasta tarkastellaan rinnakkaisina linjoina, Ussia lakkaa olemasta ihanan maan vertauskuva, ja yhdessä niistä tulee kahden kansakunnan symboli. Egypti ja Juuda ovat spiritualismin ja luopioprotestantismin uskontojen symboleja. Ne ovat valtion ja kirkon symboleja. Se valtioviisaus ja kirkollinen juonittelu, joita ne edustavat silloin, kun ne on yhdistetty yhdeksi symboliksi, sisältävät kaksi kansakuntaa, niin kuin meedialaiset ja persialaiset, niin kuin Ranskan Egypti ja Sodoma, niin kuin Yhdysvaltojen tasavaltalainen ja protestanttinen sarvi, niin kuin Israelin ja Juudan pohjoinen ja eteläinen valtakunta sekä pakanallinen Rooma ja paavillinen Rooma. Kahden valtakunnan symbolina ne ovat profeetallisesti sidotut yhteen Jerusalemin temppelin kautta, jossa sekä Ussia että Ptolemaios pyrkivät uhraamaan Jerusalemin temppelissä. Kaksi kansakuntaa, jotka molemmat kapinoivat samaa pyhäkköä vastaan.

It is important to notice that the rebellion of both kings was in relation to the temple at Jerusalem, which is a symbol of the temple where Daniel saw Christ in chapter ten. Both these king’s histories align at the Ukrainian War, and in so doing they begin their testimony in 2014. They both were lifted up with military victories represented by the battle of Raphia in verse eleven. Raphia marks the borderland of the sixth kingdom of Bible prophecy and the threefold union of the Sunday law. It is also the border of the transition of the church militant unto the church triumphant.

On tärkeää huomata, että kummankin kuninkaan kapina liittyi Jerusalemin temppeliin, joka on sen temppelin vertauskuva, jossa Daniel näki Kristuksen kymmenennessä luvussa. Molempien näiden kuninkaiden historia yhtyy Ukrainan sodassa, ja siten ne alkavat todistuksensa vuonna 2014. Molemmat korotettiin sotilaallisten voittojen kautta, joita edustaa yhdentoista jakeen Raphian taistelu. Raphia merkitsee raamatullisen profetian kuudennen valtakunnan rajaseutua ja sunnuntailain kolminkertaista liittoa. Se on myös raja seurakunnan taistelevasta tilasta sen voittoisaan tilaan siirtymiselle.

After 2014, the richest king announced his intention to run for the presidency in 2015. In 2020 the richest king, representing the Republican horn received its deadly wound that would later be healed. In 2022 the Ukrainian War escalated. Trump then returned in fulfillment of verse thirteen, in the election of 2024. In July of 2023, a voice in the wilderness was sounded. December 31, 2023 the Protestant horn was resurrected, as was the Republican horn in the election of 2024, when Trump returned and then in 2025 the foundation test ended with the arrival of the temple test.

Vuoden 2014 jälkeen rikkain kuningas ilmoitti aikomuksensa asettua ehdolle presidentiksi vuonna 2015. Vuonna 2020 rikkain kuningas, joka edusti republikaanista sarvea, sai kuolettavan haavansa, joka myöhemmin paranisi. Vuonna 2022 Ukrainan sota kärjistyi. Sitten Trump palasi jakeen kolmetoista täyttymyksenä vuoden 2024 vaaleissa. Heinäkuussa 2023 ääni erämaassa kajahti. Joulukuun 31. päivänä 2023 protestanttinen sarvi herätettiin jälleen eloon, samoin kuin republikaaninen sarvi vuoden 2024 vaaleissa, kun Trump palasi, ja sitten vuonna 2025 perustuksen koetus päättyi temppelin koetuksen saapumiseen.

1989

1989

The truths which were unsealed in 1989 was twofold. The prophetic parallels of the reform movements and the last six verses of Daniel eleven were unsealed at the same time. There are certain prophetic rules that were employed to establish the initial message of verse forty. Some of those very truths are now the key to the hidden history of the very same verse where those prophetic gems were discovered. I’ll give you an example.

Vuonna 1989 avatut totuudet olivat kaksinaiset. Uudistusliikkeiden profeetalliset rinnakkaisuudet ja Danielin kirjan yhdennentoista luvun kuusi viimeistä jaetta avattiin samaan aikaan. On olemassa tiettyjä profeetallisia sääntöjä, joita käytettiin neljännenkymmenennen jakeen alkuperäisen sanoman vahvistamiseen. Jotkin juuri noista totuuksista ovat nyt avain saman jakeen kätkettyyn historiaan, jossa nuo profeetalliset jalokivet löydettiin. Annan teille esimerkin.

In 1989, there was no unified understanding in Adventism as to what the last six verses of Daniel represented. That lack of unification was twofold. There was no consensus of the meaning of the verses. Those who professed to have understanding of the verses presented human ideas mixed the theology of apostate Protestantism and Catholicism, the birthright heritage they received from their forefathers of the rebellion of 1863, when they fulfilled the role of the disobedient prophet at Jeroboam’s foundational rebellion. Those individual ideas of what the verses were private interpretations, at best. Their ideas of the verses were either contradictory to basic prophetic application, and often contrary to the very premise they themselves identified of the verses.

Vuonna 1989 adventismissa ei ollut yhtenäistä käsitystä siitä, mitä Danielin viimeiset kuusi jaetta edustivat. Tämä yhtenäisyyden puute oli kaksinainen. Jakeiden merkityksestä ei vallinnut yksimielisyyttä. Ne, jotka tunnustautuivat ymmärtävänsä nämä jakeet, esittivät inhimillisiä ajatuksia, joihin oli sekoittunut luopioprotestantismin ja katolilaisuuden teologiaa, sitä esikoisoikeudellista perintöä, jonka he olivat saaneet esi-isiltään vuoden 1863 kapinasta, jolloin he täyttivät tottelemattoman profeetan osan Jerobeamin perustavassa kapinassa. Nuo yksilölliset käsitykset siitä, mitä jakeet tarkoittivat, olivat parhaimmillaankin yksityisiä tulkintoja. Heidän käsityksensä näistä jakeista olivat joko ristiriidassa profeetallisen sovellutuksen perusperiaatteiden kanssa tai usein vastoin juuri sitä lähtökohtaa, jonka he itse olivat jakeista määritelleet.

What we saw in the verses was a consistent understanding of all six verses. It was the consistency of the message we saw that encouraged me to present my understanding, even when I knew all of Adventism rejected what I understood. What we understood of those verses was published first in 1996, and the understanding there set forth has only grown stronger as time has marched out over thirty years!

Se, mitä näimme näissä jakeissa, oli kaikkien kuuden jakeen johdonmukainen ymmärrys. Juuri se sanoman johdonmukaisuus, jonka näimme, rohkaisi minua esittämään oman käsitykseni, vaikka tiesin koko adventismin hylkäävän sen, minkä olin ymmärtänyt. Se, mitä noista jakeista ymmärsimme, julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1996, ja siinä esitetty ymmärrys on vain vahvistunut entisestään ajan kulkiessa eteenpäin kolmenkymmenen vuoden ajan!

If you consider the very first reference in the magazine The Time of the End, you find Testimonies, volume 9, page 11. Five years before 9/11, the magazine starts with 9/11. One of those understandings that encouraged me was in understanding that at “the time of the end” in verse forty, the kings of the north and south were spiritual, not literal powers. At that time, I already knew that Sister White said that the books of Daniel and Revelation are the same book, and that the same line of prophecy that is in Daniel, is taken up by John in the Revelation. I had found that in Revelation eleven, which was fulfilled in the history surrounding the time of the end in 1798; Sister White’s commentary upon the chapter clearly teaches that France was spiritual Egypt, and she was just as clear that in Revelation seventeen, the whore upon the beast was spiritual Babylon.

Jos tarkastelet aivan ensimmäistä viittausta aikakauslehdessä The Time of the End, löydät kohdan Testimonies, osa 9, sivu 11. Viisi vuotta ennen 9/11:tä aikakauslehti alkaa viittauksella 9/11:een. Yksi niistä oivalluksista, joka rohkaisi minua, oli sen ymmärtäminen, että jakeen neljäkymmentä ilmaisussa ”lopun aikana” pohjoisen ja etelän kuninkaat olivat hengellisiä, eivät kirjaimellisia valtoja. Siihen aikaan tiesin jo, että sisar White sanoo Danielin ja Ilmestyskirjan olevan sama kirja ja että sama profetian linja, joka on Danielissa, jatkuu Johanneksen kautta Ilmestyskirjassa. Olin havainnut, että Ilmestyskirjan luvussa yksitoista, joka täyttyi lopun aikaa ympäröivässä historiassa vuonna 1798, sisar Whiten kommentaari kyseisestä luvusta opettaa selvästi, että Ranska oli hengellinen Egypti, ja yhtä selvästi hän osoitti, että Ilmestyskirjan luvussa seitsemäntoista pedon päällä istuva portto oli hengellinen Babylon.

Sister White’s identification of those two powers is in The Great Controversy, and those comments tie together John and Daniel’s testimony. The definition of the king of the south in Daniel chapter eleven is the power that controls Egypt, and the king of the north is the power who controls Babylon. When the Bible and Spirit of Prophecy worked in tandem to establish a truth by bringing Daniel and Revelation together to prove the point, was something I could never surrender to any misguided theologian, or misguided self-appointed leader of a self-supporting ministry.

Sisar White tunnistaa nuo kaksi valtaa teoksessa Suuri taistelu, ja nuo lausumat liittävät yhteen Johanneksen ja Danielin todistuksen. Etelän kuninkaan määritelmä Danielin kirjan yhdestoista luvussa on valta, joka hallitsee Egyptiä, ja pohjoisen kuningas on valta, joka hallitsee Babylonia. Se, että Raamattu ja profetian Henki toimivat rinnakkain vahvistaakseen totuuden saattamalla Danielin ja Ilmestyskirjan yhteen asian todistamiseksi, oli jotakin, mitä en koskaan voinut luovuttaa yhdellekään harhaan johdetulle teologille tai harhaan johdetulle, itse itsensä asettaneelle omavaraisen työn johtajalle.

To understand Ptolemy and Uzziah as symbols of the battle of Raphia and the fallout that occurs after their hearts are lifted up, is to be governed by the fact that Ptolemy represents the dragon power who defeats the proxy power of Rome, only to lose to the proxy power who had defeated Ptolemy in verse ten and in 1989. The historical distinctions are purposeful and important.

Ptolemaioksen ja Ussian ymmärtäminen Rafaahin taistelun symboleina sekä niiden seurausten symboleina, jotka ilmenevät sen jälkeen kun heidän sydämensä ylpistyvät, merkitsee sitä, että tulkintaa hallitsee se tosiasia, että Ptolemaios edustaa lohikäärmeen valtaa, joka kukistaa Rooman sijaisvallan, mutta joutuu sitten häviölle sille sijaisvallalle, joka oli kukistanut Ptolemaioksen jakeessa kymmenen ja vuonna 1989. Historialliset erot ovat tarkoituksellisia ja tärkeitä.

Uzziah receives the mark of the beast when he attempts to bring church and state together, Uzziah is the glorious land, and the glorious land was a major argument in the beginning of the message in 1989. Is the glorious land the United States, or is it the Seventh-day Adventist church? Those who then held to the erroneous idea that the glorious land is the Adventist church, along with any who still do—would argue that the glorious holy mountain of verse forty-five was clearly God’s church, so that meant to them, that a mountain and a land were the same symbol. Standard human reasoning, I suppose.

Ussia saa pedon merkin, kun hän yrittää saattaa kirkon ja valtion yhteen; Ussia on ihana maa, ja ihana maa oli merkittävä peruste sanoman alkuvaiheessa vuonna 1989. Onko ihana maa Yhdysvallat vai onko se seitsemännen päivän adventistikirkko? Ne, jotka tuolloin pitivät kiinni virheellisestä käsityksestä, että ihana maa on adventistikirkko, samoin kuin kaikki, jotka yhä niin tekevät, väittäisivät, että neljännenkymmenennenviidennen jakeen ihana pyhä vuori oli selvästi Jumalan kirkko, ja se merkitsi heille, että vuori ja maa olivat sama vertauskuva. Tavanomaista inhimillistä päättelyä, otaksun.

Uzziah is the glorious land, and Ptolemy is Egypt. Uzziah, as the glorious land has the two horns of Protestantism and Republicanism. The political manifestation of Ptolemy is communism and its varied forms, and the religious manifestation of Ptolemy is spiritualism and its varied forms. A characteristic of the dragon power is that it is a confederacy, but the false prophet, who is the glorious land is a single nation with two horns.

Ussia on ihana maa, ja Ptolemaios on Egypti. Ussialla, ihanana maana, on protestantismin ja republikaanisuuden kaksi sarvea. Ptolemaioksen poliittinen ilmentymä on kommunismi ja sen erilaiset muodot, ja Ptolemaioksen uskonnollinen ilmentymä on spiritualismi ja sen erilaiset muodot. Lohikäärmevallan tunnusomainen piirre on, että se on liittouma, mutta väärä profeetta, joka on ihana maa, on yksi ainoa kansakunta, jolla on kaksi sarvea.

Daniel eleven verse forty established that the United States was the proxy power of the papacy when the Soviet Union was swept away in 1989. This truth aligns with the role of the two-horned earth beast of Revelation thirteen, for the two books are the same.

Danielin kirjan yhdestoista luku, jae neljäkymmentä, osoitti, että Yhdysvallat oli paaviuden sijaistoimija, kun Neuvostoliitto pyyhkäistiin pois vuonna 1989. Tämä totuus on sopusoinnussa Ilmestyskirjan kolmattatoista lukua koskevan kaksisarvisen maapetojen roolin kanssa, sillä nämä kaksi kirjaa ovat sama asia.

And I beheld another beast coming up out of the earth; and he had two horns like a lamb, and he spake as a dragon. And he exerciseth all the power of the first beast before him, and causeth the earth and them which dwell therein to worship the first beast, whose deadly wound was healed. Revelation 13:11, 12.

Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta; ja sillä oli kaksi sarvea niin kuin karitsalla, ja se puhui niin kuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ilmestys 13:11, 12.

Revelation thirteen identifies the United States as the proxy power of the Papacy, for the earth beast “exerciseth al the power of the” beast out of the sea that came “before him.” In verse two the dragon of pagan Rome had given the Papacy its power, seat and great authority. The word translated as “power” means power, but in verse twelve it is a different word that is translated as “power,” meaning “delegated authority.”

Ilmestyskirjan kolmastoista luku osoittaa Yhdysvallat paavinvallan sijaisvallaksi, sillä maasta nouseva peto ”käyttää kaiken sen” merestä nousseen pedon vallan, joka tuli ”hänen edellään”. Jakeessa kaksi pakanallisen Rooman lohikäärme oli antanut paavinvallalle sen voiman, valtaistuimen ja suuren vallan. Sanalla, joka on käännetty ”voimaksi”, tarkoitetaan voimaa, mutta jakeessa kaksitoista on toinen sana, joka on käännetty ”vallaksi” ja tarkoittaa ”delegoitua valtuutta”.

The United States is the proxy power of the papacy, who has been typified by pagan Rome, who gave its military and economic support to the papacy as set forth in verse two. In doing so pagan Rome typified the United States who would also give its “chariots, ships and horsemen” to do the dirty-work of the papal power.

Yhdysvallat on paaviuden sijaistoimijavalta, jota on esikuvallistanut pakanallinen Rooma, joka antoi paaviudelle sotilaallisen ja taloudellisen tukensa, kuten toisessa jakeessa esitetään. Näin tehdessään pakanallinen Rooma esikuvallisti Yhdysvaltoja, joka niin ikään antaisi ”vaununsa, laivansa ja ratsumiehensä” tekemään paavillisen vallan likaisen työn.

When the three battles of verse ten, eleven and fifteen were fulfilled in history, Antiochus Magnus was at each battle. This fact identifies that the power represented in the three battles is a proxy power of the beast, for it is always Antiochus, and Antiochus in 1989 was the proxy power of the United States.

Kun jakeiden kymmenen, yksitoista ja viisitoista kolme taistelua täyttyivät historiassa, Antiochus Magnus oli läsnä jokaisessa taistelussa. Tämä tosiasia osoittaa, että näissä kolmessa taistelussa edustettu valta on pedon sijaisvalta, sillä se on aina Antiochus, ja Antiochus vuonna 1989 oli Yhdysvaltojen sijaisvalta.

The three battles that lead to the Sunday law of verse sixteen bear the signature of Alpha and Omega, and also the structure of truth. It is the United States in the first battle and the third battle, identifying an alpha and omega in the first and last battle. The three battles that lead to the Sunday law of verse sixteen also bear the signature of truth. The proxy power of Nazi Ukraine is the battle in the middle that represents the rebellion of the middle waymark in the framework of the Hebrew word truth. The three battles represent 1989 unto the Sunday law, which means they represent the “hidden history” of verse forty.

Kolme taistelua, jotka johtavat jakeen kuusitoista sunnuntailaiksi, kantavat Alfan ja Omegan tunnusmerkin sekä myös totuuden rakenteen. Ensimmäisessä taistelussa ja kolmannessa taistelussa on Yhdysvallat, mikä osoittaa alfan ja omegan ensimmäisessä ja viimeisessä taistelussa. Ne kolme taistelua, jotka johtavat jakeen kuusitoista sunnuntailakiin, kantavat myös totuuden tunnusmerkkiä. Natsi-Ukrainan sijaistoimijavalta on keskellä oleva taistelu, joka edustaa keskimmäisen tienviitan kapinaa heprealaisen sanan ”totuus” viitekehyksessä. Nämä kolme taistelua edustavat aikaa vuodesta 1989 sunnuntailakiin saakka, mikä merkitsee, että ne edustavat jakeen neljäkymmentä ”kätkettyä historiaa”.

Verse eleven of Revelation eleven identifies 2023, as the point where both horns are resurrected. Daniel eleven, verse eleven identifies the very same period of history. The internal line of prophecy and the external line of prophecy align in 2023. The internal line is the “thing” Daniel understood and the external line is the “vision” he understood.

Ilmestyskirjan yhdennentoista luvun yhdestoista jae osoittaa vuoden 2023 ajankohdaksi, jolloin molemmat sarvet herätetään henkiin. Danielin kirjan yhdennentoista luvun yhdestoista jae osoittaa aivan saman historian ajanjakson. Sisäinen profetian linja ja ulkoinen profetian linja kohtaavat vuonna 2023. Sisäinen linja on se ”asia”, jonka Daniel ymmärsi, ja ulkoinen linja on se ”näky”, jonka hän ymmärsi.

The temple test that Daniel illustrates began at the twenty-second day, and twenty-two years after 9/11, which is the point that Isaiah entered the temple brings you to 2023. Isaiah identifies the death of Uzziah after living with leprosy for eleven years at 9/11. The work of erecting the temple consists of first laying the foundation, and thereafter erecting the temple and placing the cap stone which then leads to the third litmus test, represented by the feast of trumpets in the line of Leviticus twenty-three. The internal work of the everlasting gospel is accomplished during the history of the external line. In verse eleven Putin has been typified by Ptolemy, and king Uzziah provides a second witness to the illustration of the king of the south who is lifted up through military success, who thereafter attempts to insert themselves into the realm of religion.

Danielin havainnollistama temppelitesti alkoi kahdentenakymmenentenä toisena päivänä, ja kaksikymmentäkaksi vuotta 9/11:n jälkeen — mikä on se ajankohta, jolloin Jesaja astui temppeliin — vie vuoteen 2023. Jesaja osoittaa Ussian kuoleman sen jälkeen, kun tämä oli elänyt spitaalisena yksitoista vuotta, 9/11:een. Temppelin pystyttämistyö koostuu ensiksi perustuksen laskemisesta ja sen jälkeen temppelin rakentamisesta sekä lakikiven asettamisesta, mikä sitten johtaa kolmanteen koetinkiveen, jota edustaa pasuunain juhla 3. Mooseksen kirjan kahdennenkymmenennen kolmannen luvun linjassa. Iankaikkisen evankeliumin sisäinen työ saatetaan päätökseen ulkoisen linjan historian aikana. Jakeessa yksitoista Putin on esikuvallisesti kuvattu Ptolemaioksen kautta, ja kuningas Ussia tarjoaa toisen todistajan etelän kuninkaan havainnollistukselle: hänet korotetaan sotilaallisen menestyksen kautta, minkä jälkeen hän pyrkii tunkeutumaan uskonnon piiriin.

And the king of the south shall be moved with choler, and shall come forth and fight with him, even with the king of the north: and he shall set forth a great multitude; but the multitude shall be given into his hand. And when he hath taken away the multitude, his heart shall be lifted up; and he shall cast down many ten thousands: but he shall not be strengthened by it. Daniel 11:11, 12.

Ja etelän kuningas joutuu kiivastuksen valtaan, lähtee liikkeelle ja sotii häntä vastaan, nimittäin pohjoisen kuningasta vastaan; ja tämä asettaa kentälle suuren sotajoukon, mutta se sotajoukko annetaan hänen käteensä. Ja kun hän on kukistanut sotajoukon, hänen sydämensä ylpistyy; ja hän kaataa kymmeniä tuhansia, mutta ei vahvistu siitä. Daniel 11:11, 12.

Uriah Smith addresses Ptolemy Philopator’s history and his attempt to offer sacrifices in Jerusalem’s temple.

Uriah Smith käsittelee Ptolemaios Filopatorin historiaa ja hänen yritystään toimittaa uhreja Jerusalemin temppelissä.

“Ptolemy lacked the prudence to make a good use of his victory. Had he followed up his success, he would probably have become master of the whole kingdom of Antiochus; but content with making only a few menaces and a few threats, he made peace that he might be able to give himself up to the uninterrupted and uncontrolled indulgence of his brutish passions. Thus, having conquered his enemies, he was overcome by his vices, and, forgetful of the great name which he might have established, he spent his time in feasting and lewdness.

“Ptolemaiokselta puuttui harkitsevaisuus käyttää voittoaan hyvin hyväkseen. Jos hän olisi jatkanut menestyksensä hyödyntämistä, hänestä olisi todennäköisesti tullut koko Antiokuksen valtakunnan valtias; mutta tyytyen esittämään vain muutamia uhkauksia ja pelotteluja hän teki rauhan voidakseen antautua eläimellisten himojensa keskeytymättömään ja hillitsemättömään tyydyttämiseen. Näin hän, voitettuaan vihollisensa, joutui paheidensa voittamaksi, ja unohtaen sen suuren nimen, jonka hän olisi voinut itselleen perustaa, hän kulutti aikansa mässäilyyn ja irstaisuuteen.

“His heart was lifted up by his success, but he was far from being strengthened by it; for the inglorious use he made of it caused his own subjects to rebel against him. But the lifting up of his heart was more especially manifested in his transactions with the Jews. Coming to Jerusalem, he there offered sacrifices, and was very desirous of entering into the most holy place of the temple, contrary to the law and religion of that place; but being, though with great difficulty, restrained, he left the place burning with anger against the whole nation of the Jews, and immediately commenced against them a terrible and relentless persecution. In Alexandria, where the Jews had resided since the days of Alexander, and enjoyed the privileges of the most favored citizens, forty thousand according to Eusebius, sixty thousand according to Jerome, were slain in this persecution. The rebellion of the Egyptians, and the massacre of the Jews, certainly were not calculated to strengthen him in his kingdom, but were sufficient rather almost totally to ruin it.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 254.

”Hänen sydämensä ylpistyi hänen menestyksestään, mutta hän oli kaukana siitä, että se olisi vahvistanut häntä; sillä se häpeällinen tapa, jolla hän sitä käytti, sai hänen omat alamaisensa nousemaan kapinaan häntä vastaan. Mutta hänen sydämensä ylpistyminen ilmeni erityisesti hänen toimissaan juutalaisia kohtaan. Tultuaan Jerusalemiin hän siellä uhrasi uhreja ja halusi hyvin hartaasti päästä temppelin kaikkeinpyhimpään, vastoin sen paikan lakia ja uskontoa; mutta kun häntä, joskin sangen suurella vaivalla, estettiin, hän lähti sieltä sydän vihasta palavana koko juutalaista kansaa vastaan ja ryhtyi välittömästi heitä vastaan hirvittävään ja hellittämättömään vainoon. Aleksandriassa, missä juutalaiset olivat asuneet Aleksanterin päivistä lähtien ja nauttineet suosituimpien kansalaisten etuoikeuksia, tässä vainossa surmattiin Eusebiuksen mukaan neljäkymmentä tuhatta, Hieronymuksen mukaan kuusikymmentä tuhatta. Egyptiläisten kapina ja juutalaisten joukkomurha eivät varmastikaan olleet omiaan vahvistamaan häntä hänen valtakunnassaan, vaan pikemminkin riittivät miltei kokonaan saattamaan sen perikatoon.” Uriah Smith, Daniel ja Ilmestys, 254.

Ptolemy Philopator’s military victory at Raphia in 217 BC, did not strengthen Ptolemy, but it caused “his heart to be lifted up.” Victory in the Ukrainian War will not strengthen Putin, but it will “lift up his heart,” as did military success cause king Uzziah to lift up his heart.

Ptolemaios Filopatorin sotilaallinen voitto Rafiassa vuonna 217 eKr. ei vahvistanut Ptolemaiosta, vaan sai ”hänen sydämensä ylpistymään”. Voitto Ukrainan sodassa ei vahvista Putinia, mutta se ”ylpistyttää hänen sydämensä”, samoin kuin sotilaallinen menestys sai kuningas Ussian ylpistymään sydämessään.

And Uzziah prepared for them throughout all the host shields, and spears, and helmets, and habergeons, and bows, and slings to cast stones. And he made in Jerusalem engines, invented by cunning men, to be on the towers and upon the bulwarks, to shoot arrows and great stones withal. And his name spread far abroad; for he was marvellously helped, till he was strong. But when he was strong, his heart was lifted up to his destruction: for he transgressed against the Lord his God, and went into the temple of the Lord to burn incense upon the altar of incense. 2 Chronicles 26:14–16.

Ja Ussia varusti heitä, koko sotajoukon, kilvin ja keihäin, kypärin ja haarniskoin, jousin ja linkokivin. Ja hän teetti Jerusalemissa taitavien miesten keksimiä koneita, jotka olivat määrätyt torneihin ja varustuksille ampumaan nuolia ja suuria kiviä. Ja hänen nimensä levisi kauas; sillä häntä autettiin ihmeellisesti, kunnes hän vahvistui. Mutta kun hän oli vahvistunut, hänen sydämensä ylpistyi hänen turmiokseen; sillä hän teki rikoksen Herraa, Jumalaansa, vastaan ja meni Herran temppeliin polttamaan suitsuketta suitsutusalttarilla. 2. Aikakirja 26:14–16.

Two southern kings whose hearts were lifted up from military victories, attempted to enter the same temple and offer and offering, which only a priest was allowed to do. In both cases, the priests resisted the proud kings attempts to do so. One king then initiated a retaliation upon the Jews, and the other was struck in the forehead with leprosy.

Kaksi eteläistä kuningasta, joiden sydän oli ylpeytynyt sotilaallisten voittojen johdosta, yrittivät mennä samaan temppeliin ja uhrata uhrin, minkä vain papin sallittiin tehdä. Molemmissa tapauksissa papit vastustivat ylpeiden kuninkaiden yrityksiä tehdä niin. Tämän jälkeen toinen kuningas ryhtyi kostotoimiin juutalaisia vastaan, ja toista lyötiin otsaan spitaalilla.

And Azariah the priest went in after him, and with him fourscore priests of the Lord, that were valiant men: And they withstood Uzziah the king, and said unto him, It appertaineth not unto thee, Uzziah, to burn incense unto the Lord, but to the priests the sons of Aaron, that are consecrated to burn incense: go out of the sanctuary; for thou hast trespassed; neither shall it be for thine honour from the Lord God. Then Uzziah was wroth, and had a censer in his hand to burn incense: and while he was wroth with the priests, the leprosy even rose up in his forehead before the priests in the house of the Lord, from beside the incense altar. And Azariah the chief priest, and all the priests, looked upon him, and, behold, he was leprous in his forehead, and they thrust him out from thence; yea, himself hasted also to go out, because the Lord had smitten him. And Uzziah the king was a leper unto the day of his death, and dwelt in a several house, being a leper; for he was cut off from the house of the Lord: and Jotham his son was over the king’s house, judging the people of the land. Now the rest of the acts of Uzziah, first and last, did Isaiah the prophet, the son of Amoz, write. 2 Chronicles 26:17–22.

Ja pappi Asarja meni hänen perässään, ja hänen kanssaan kahdeksankymmentä Herran pappia, urhoollista miestä. Ja he asettuivat kuningas Ussiaa vastaan ja sanoivat hänelle: Ei ole sinun asiasi, Ussia, polttaa suitsuketta Herralle, vaan pappien, Aaronin poikien, jotka on pyhitetty suitsuttamaan. Poistu pyhäköstä, sillä sinä olet rikkonut; eikä siitä ole sinulle kunniaa Herran Jumalan edessä. Silloin Ussia vihastui, ja hänellä oli kädessään suitsutusastia suitsuttaakseen; ja kun hän vihastui papeille, pitali nousi hänen otsaansa pappien nähden Herran temppelissä suitsutusalttarin vieressä. Ja ylimmäinen pappi Asarja sekä kaikki papit katsoivat häneen, ja katso, hän oli pitalinen otsastaan; ja he ajoivat hänet kiireesti pois sieltä, ja hän itsekin riensi lähtemään, koska Herra oli lyönyt häntä. Ja kuningas Ussia oli pitalinen kuolinpäiväänsä asti ja asui erillisessä talossa, koska hän oli pitalinen; sillä hänet oli erotettu Herran temppelistä. Ja hänen poikansa Jootam oli kuninkaan hovin päällikkönä ja tuomitsi maan kansaa. Ussian muut teot, ensimmäiset ja viimeiset, kirjoitti profeetta Jesaja, Aamoksen poika. 2. Aikakirja 26:17–22.

In 2014, the globalists of Europe and the Obama regime initiated a color revolution upon the nation of the Ukraine. In 2022 Russia began an invasion that will ultimately lead to a victory for Putin and Russia; represented by Ptolemy and Uzziah, the kings of the south. Verse twelve says that after the victory of Putin, “his heart shall be lifted up; and he shall cast down many ten thousands: but he shall not be strengthened by it.” History then records a progressive demise of his kingdom.

Vuonna 2014 Euroopan globalistit ja Obaman hallinto käynnistivät väri­vallankumouksen Ukrainan kansakuntaa vastaan. Vuonna 2022 Venäjä aloitti hyökkäyksen, joka tulee lopulta johtamaan Putinin ja Venäjän voittoon; heidän esikuvinaan ovat etelän kuninkaat Ptolemaios ja Ussia. Jae kaksitoista sanoo, että Putinin voiton jälkeen ”hänen sydämensä ylpistyy, ja hän kukistaa kymmeniä tuhansia; mutta se ei vahvista häntä.” Historia kirjaa sitten hänen valtakuntansa asteittaisen häviön.

The progressive demise led to his death, and by the time Antiochus the Great retaliates for his loss at Raphia, Antiochus was no longer engaged with Ptolemy Philopator, Antiochus was then addressing a young child who was then Egypt’s ruler. A child is a symbol of the last generation, so at one level the child king that Antiochus defeats at Panium is the final generation of the kingdom of the south. At the practical level the child king represents weakness in relation to Antiochus’s strength.

Asteittainen rappio johti hänen kuolemaansa, ja siihen mennessä kun Antiokhos Suuri kostaa tappionsa Rafiassa, Antiokhos ei enää käynyt kamppailua Ptolemaios Filopatoria vastaan, vaan hän kohtasi silloin nuoren lapsen, joka oli tuolloin Egyptin hallitsija. Lapsi on viimeisen sukupolven symboli, joten yhdellä tasolla se lapsikuningas, jonka Antiokhos voittaa Paniumissa, on etelän valtakunnan viimeinen sukupolvi. Käytännön tasolla lapsikuningas edustaa heikkoutta suhteessa Antiokhoksen voimaan.

“The peace concluded between Ptolemy Philopater and Antiochus lasted fourteen years. Meanwhile Ptolemy died from intemperance and debauchery, and was succeeded by his son, Ptolemy Epiphanes, a child then four or five years old. Antiochus, during the same time, having suppressed rebellion in his kingdom, and reduced and settled the eastern parts in their obedience, was at leisure for any enterprise when young Epiphanes came to the throne of Egypt; and thinking this too good an opportunity for enlarging his dominion to be let slip, he raised an immense army “greater than the former” (for he had collected many forces and acquired great riches in his eastern expedition), and set out against Egypt, expecting to have an easy victory over the infant king. How he succeeded we shall presently see; for here new complications enter into the affairs of these kingdoms, and new actors are introduced upon the stage of history.” Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 255.

”Ptolemaios Philopatorin ja Antiokhoksen välillä solmittu rauha kesti neljätoista vuotta. Sillä välin Ptolemaios kuoli hillittömyyden ja irstailun seurauksena, ja hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa, Ptolemaios Epifanēs, joka oli tuolloin neljän tai viiden vuoden ikäinen lapsi. Antiokhos taas oli samana aikana kukistettuaan kapinan valtakunnassaan sekä alistettuaan ja vakiinnutettuaan itäiset alueet kuuliaisuuteen vapaa ryhtymään mihin tahansa hankkeeseen, kun nuori Epifanēs nousi Egyptin valtaistuimelle; ja pitäen tätä liian hyvänä tilaisuutena valtansa laajentamiseen hukattavaksi hän kokosi valtavan sotajoukon, ”suuremman kuin entinen” (sillä hän oli koonnut paljon joukkoja ja hankkinut suuria rikkauksia itäisellä sotaretkellään), ja lähti Egyptiä vastaan odottaen helppoa voittoa lapsikuninkaasta. Kuinka hän menestyi, sen saamme pian nähdä; sillä tässä näiden valtakuntien asioihin tulee uusia mutkia, ja historian näyttämölle astuu uusia toimijoita.” Uriah Smith, Daniel ja Ilmestyskirja, 255.

The King of the South

Etelän kuningas

To outline the final steps of Russia, is to outline the final steps of the prophetic king of the south. A prophetic characteristic of the spiritual king of the south that arrived in prophetic history at the time of the end in 1798—is how it comes to its end. It is also a prophetic characteristic of the king of the north, and the false prophet. Each of the three powers that lead the world to Armageddon have endings that are specifically identified in God’s Word. Whatever happens to Putin and Russia will have been typified with past lines of the king of the south.

Venäjän viimeisten askelten hahmottaminen merkitsee etelän profeetallisen kuninkaan viimeisten askelten hahmottamista. Eräs hengellisen etelän kuninkaan profeetallinen tunnusmerkki, joka ilmestyi profeetalliseen historiaan lopun aikana vuonna 1798, on se, kuinka se päättyy. Se on myös pohjoisen kuninkaan ja väärän profeetan profeetallinen tunnusmerkki. Kunkin niiden kolmen vallan loppu, jotka johtavat maailman Harmagedoniin, on Jumalan Sanassa nimenomaisesti ilmaistu. Mitä tahansa Putinille ja Venäjälle tapahtuukin, sillä on ollut esikuvansa etelän kuninkaan menneissä kehityslinjoissa.

The examples of the spiritual king of the south’s demise were typified by the demise of the first spiritual king of the south, who was atheistic France during the period of the Revolution. The demise of the southern kingdom includes the demise of the southern king. Napoleon’s demise corresponds to the demise of France, and aligns with the demise of the next kingdom of the south, who was Russia. Russia as the modern king of the south began in revolution, just as France, as the king of the south, began with revolution.

Eteläisen hengellisen kuninkaan tuhon esikuvina olivat ensimmäisen hengellisen etelän kuninkaan, vallankumouksen ajan ateistisen Ranskan, tuhoa kuvaavat esimerkit. Eteläisen valtakunnan tuhoon sisältyy etelän kuninkaan tuho. Napoleonin tuho vastaa Ranskan tuhoa ja on yhdenmukainen seuraavan etelän valtakunnan, Venäjän, tuhon kanssa. Venäjä nykyajan etelän kuninkaana alkoi vallankumouksessa, samoin kuin Ranska etelän kuninkaana alkoi vallankumouksella.

Revolution is a characteristic of the dragon, who is the symbol of the southern kings. The dragon, the primary symbol of the king of the south is Satan, and as he attempts a revolution at the end of the millennium, fire comes down out of heaven and devours him. His rebellion in heaven at the beginning was the alpha of his rebellion at the conclusion of the millennium.

Vallankumous on lohikäärmeen tunnusomainen piirre; lohikäärme on etelän kuninkaiden vertauskuva. Lohikäärme, etelän kuninkaan ensisijainen symboli, on Saatana, ja kun hän yrittää vallankumousta vuosituhannen lopussa, tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa hänet. Hänen kapinansa taivaassa alussa oli hänen vuosituhannen päättyessä tapahtuvan kapinansa alfa.

In 1798, France prophetically took the throne as the spiritual king of the south during the French Revolution. That revolution swept through the nations of Europe and ultimately arrived at the Russian Revolution that was quickly followed by the Bolshevik Revolution in the same year.

Vuonna 1798 Ranska nousi profeetallisesti hengellisen etelän kuninkaan valtaistuimelle Ranskan vallankumouksen aikana. Tuo vallankumous pyyhkäisi läpi Euroopan kansakuntien ja johti lopulta Venäjän vallankumoukseen, jota samana vuonna seurasi nopeasti bolševikkivallankumous.

The Russian Revolution of 1917 consisted of two main steps: the February Revolution (which overthrew the Tsarist monarchy, ended autocracy, and established a provisional government amid a period of dual power with the Soviets) and the October Revolution (also called the Bolshevik Revolution, where the Bolsheviks under Lenin seized power in a coup, leading to the establishment of Soviet rule and the path to socialism/communism).

Vuoden 1917 Venäjän vallankumous koostui kahdesta päävaiheesta: helmikuun vallankumouksesta (joka syrjäytti tsaarillisen monarkian, päätti itsevaltiuden ja perusti väliaikaisen hallituksen neuvostojen kanssa vallinneen kaksoisvallan kauden keskellä) ja lokakuun vallankumouksesta (jota kutsutaan myös bolševikkivallankumoukseksi ja jossa bolševikit Leninin johdolla kaappasivat vallan vallankaappauksella, mikä johti neuvostovallan perustamiseen ja tielle kohti sosialismia/kommunismia).

In historical analyses and revolutionary theory (particularly from Marxist perspectives like those of Trotsky, Luxemburg, and others drawing parallels), the French Revolution (1789–1799) is often seen as typifying or providing a schema for the course of the Russian events. The two steps of the French Revolution that typified these Russian phases are:

Historiallisissa analyyseissä ja vallankumousteoriassa (erityisesti marxilaisista näkökulmista, kuten Trotskin, Luxemburgin ja muiden rinnastuksia tekevien ajattelijoiden näkemyksissä) Ranskan vallankumouksen (1789–1799) nähdään usein ilmentävän tai tarjoavan kaavan Venäjän tapahtumien kululle. Ranskan vallankumouksen kaksi vaihetta, jotka olivat näiden venäläisten vaiheiden esikuvina, ovat:

  • The initial moderate/constitutional phase (roughly 1789–1792), which aligns with the February Revolution. This French phase began with the storming of the Bastille, the convening of the Estates-General/National Assembly, the abolition of feudal privileges, the Declaration of the Rights of Man, and the establishment of a constitutional monarchy under the Girondins and moderate reformers. It overthrew absolute monarchy but retained elements of bourgeois/liberal governance and dual/contested power structures (e.g., between the Assembly and the lingering monarchy). Similarly, February 1917 ended Tsarism, but led to a bourgeois provisional government and dual power with the Soviets.

    Alkuvaiheen maltillinen/perustuslaillinen vaihe (suunnilleen 1789–1792), joka vastaa helmikuun vallankumousta. Tämä Ranskan vaihe alkoi Bastiljin valtauksella, säätyjen yleiskokouksen/kansalliskokouksen koollekutsumisella, feodaalisten etuoikeuksien lakkauttamisella, Ihmisen ja kansalaisen oikeuksien julistuksella sekä perustuslaillisen monarkian perustamisella girondistien ja maltillisten uudistajien johdolla. Se kukisti absoluuttisen monarkian, mutta säilytti porvarillisen/liberaalin hallinnon piirteitä sekä kaksinaisen/kiistanalaisen vallan rakenteita (esim. kansalliskokouksen ja edelleen säilyvän monarkian välillä). Samoin helmikuu 1917 teki lopun tsarismista, mutta johti porvarilliseen väliaikaiseen hallitukseen ja kaksinaiseen valtaan neuvostojen kanssa.

  • The radical/Jacobin phase (roughly 1792–1794, including the establishment of the First Republic, the execution of Louis XVI, and the Reign of Terror under Robespierre and the Jacobins/Committee of Public Safety) aligns with the October (Bolshevik) Revolution. The Jacobins seized power from the more moderate Girondins through radical action, declared a republic, suppressed counter-revolution, and pushed the revolution toward deeper social transformation and defense against internal/external threats. This mirrors how the Bolsheviks overthrew the provisional government, consolidated proletarian/dictatorship-of-the-proletariat rule, and advanced revolutionary socialism.

    Radikaali/jakobiininen vaihe (suunnilleen 1792–1794, mukaan lukien Ensimmäisen tasavallan perustaminen, Ludvig XVI:n teloitus sekä terrorin aika Robespierren ja jakobiinien/Yleisen turvallisuuden komitean alaisuudessa) vastaa lokakuun (bolševikkivallankumousta) vallankumousta. Jakobiinit ottivat vallan maltillisemmista girondisteista radikaalin toiminnan kautta, julistivat tasavallan, tukahduttivat vastavallankumouksen ja veivät vallankumousta kohti syvempää yhteiskunnallista muutosta sekä puolustusta sisäisiä ja ulkoisia uhkia vastaan. Tämä heijastaa sitä, kuinka bolševikit kukistivat väliaikaisen hallituksen, vakiinnuttivat proletaarisen/proletariaatin diktatuurin hallinnan ja edistivät vallankumouksellista sosialismia.

These parallels emphasize how revolutions often follow a pattern: an initial broad uprising against the old regime (led by moderates/bourgeois forces), followed by a more extreme seizure of power by radicals to ‘save’ and deepen the revolution amid crisis. The Bolsheviks themselves consciously drew on the French example, viewing their October uprising as akin to the Jacobin coup—necessary to prevent counter-revolution and fulfill the revolution’s potential.

Nämä rinnastukset korostavat sitä, kuinka vallankumoukset usein noudattavat tiettyä kaavaa: ensin tapahtuu laaja kansannousu vanhaa hallintojärjestelmää vastaan (maltillisten/porvarillisten voimien johtamana), ja sitä seuraa radikaalien suorittama vallanotto, jonka tarkoituksena on kriisin keskellä ”pelastaa” vallankumous ja viedä se syvemmälle. Bolshevikit itse ammensivat tietoisesti Ranskan esimerkistä pitäen lokakuun kapinaansa jakobiinisen vallankaappauksen kaltaisena — välttämättömänä vastavallankumouksen estämiseksi ja vallankumouksen mahdollisuuksien toteuttamiseksi.

This typology appears in works like Trotsky’s History of the Russian Revolution (which explicitly compares the dual power phase in Russia to similar dynamics in France) and Rosa Luxemburg’s writings on the Russian events, where she notes the Russian Revolution’s first period (March–October) follows the schema of the French (and English) revolutions, with the Bolshevik takeover paralleling the Jacobin ascent.

Tämä typologia esiintyy teoksissa kuten Trotskyn Venäjän vallankumouksen historia (joka nimenomaisesti vertaa Venäjän kaksoisvallan vaihetta samankaltaisiin dynamiikkoihin Ranskassa) sekä Rosa Luxemburgin kirjoituksissa Venäjän tapahtumista, joissa hän toteaa Venäjän vallankumouksen ensimmäisen kauden (maaliskuu–lokakuu) seuraavan Ranskan (ja Englannin) vallankumousten kaavaa, samalla kun bolševikkien vallanotto vastaa jakobiinien nousua.

Jesus always illustrates the end with the beginning, and the demise of Napoleon as the first spiritual king of the south followed the waymarks at the beginning of the revolution, and in so doing represented the demise of the Soviet Union.

Jeesus havainnollistaa aina lopun alun avulla, ja Napoleonin, ensimmäisen hengellisen etelän kuninkaan, tuho seurasi vallankumouksen alussa asetettuja tienviittoja ja edusti siten Neuvostoliiton tuhoa.

Napoleon’s progressive (step-by-step) demise aligns closely with the Soviet Union’s gradual decline and 1991 collapse, in the same typological framework where the French Revolution’s two phases prefigured the Russian Revolution’s February and October 1917 stages. The parallel extends into the post-radical consolidation phase (Bonapartism) and its inevitable unraveling. This draws from both general historical patterns and Marxist analyses (especially Trotsky’s in The Revolution Betrayed and related works), which treat Napoleon as the archetype of Bonapartism: a strongman regime that arises after a revolution’s radical peak, balances between classes, preserves key structural gains of the revolution (while suppressing its democratic thrust), builds a personal/military-bureaucratic empire, overextends, and then suffers a phased collapse leading to partial restoration of the old order.

Napoleonin asteittainen (vaihe vaiheelta tapahtuva) tuho vastaa läheisesti Neuvostoliiton vähittäistä rappeutumista ja vuoden 1991 romahdusta samassa typologisessa viitekehyksessä, jossa Ranskan vallankumouksen kaksi vaihetta ennakoivat Venäjän vallankumouksen helmikuun ja lokakuun 1917 vaiheita. Rinnastus ulottuu myös radikaalin vaiheen jälkeiseen konsolidaatiovaiheeseen (bonapartismiin) ja sen väistämättömään purkautumiseen. Tämä perustuu sekä yleisiin historiallisten kehityskulkujen malleihin että marxilaisiin analyyseihin (erityisesti Trotskin teokseen The Revolution Betrayed ja siihen liittyviin kirjoituksiin), joissa Napoleonia pidetään bonapartismin arkkityyppinä: voimamieshallintona, joka nousee vallankumouksen radikaalin huippuvaiheen jälkeen, tasapainoilee yhteiskuntaluokkien välillä, säilyttää vallankumouksen keskeiset rakenteelliset saavutukset (samalla kun se tukahduttaa sen demokraattisen pyrkimyksen), rakentaa henkilökohtaisen/sotilaallis-byrokraattisen imperiumin, ylittää voimavaransa ja kärsii sitten vaiheittaisesta romahduksesta, joka johtaa vanhan järjestyksen osittaiseen palautumiseen.

Napoleon’s Bonapartist Rise Parallels the Stalinist Consolidation

Napoleonin bonapartistinen nousu rinnastuu stalinistiseen vallan vakiinnuttamiseen

After the Jacobin radical phase and Thermidorian reaction (1794), the unstable Directory (1795–1799), Napoleon’s 18 Brumaire coup (1799) establishes the Consulate, then the Empire (1804). He codifies and exports bourgeois revolutionary gains (Napoleonic Code, end of feudal privileges, strong centralized state) but subordinates them to authoritarian rule, military glory, and a new elite.

Jakobiinien radikaalivaiheen ja thermidorilaisen reaktion (1794) jälkeen epävakaa Direktorio (1795–1799); Napoleonin 18. brumairekuun vallankaappaus (1799) perustaa konsulaatin ja sitten keisarikunnan (1804). Hän kodifioi ja vie muualle porvarillisen vallankumouksen saavutuksia (Napoleonin siviililaki, feodaalisten etuoikeuksien lakkauttaminen, vahva keskitetty valtio), mutta alistaa ne autoritaariselle hallinnalle, sotilaalliselle loistolle ja uudelle eliitille.

After the Bolshevik/October radical phase and early Soviet experiments, bureaucratic degeneration sets in (especially from the mid-1920s). Stalin’s consolidation defeats the Left Opposition, enforces “socialism in one country,” and creates a police/military-bureaucratic dictatorship. The planned economy and nationalized property (core gains of October) are preserved but turned into tools of a privileged caste, with internationalism abandoned.

Bolševikkien/lokakuun radikaalin vaiheen ja varhaisten neuvostokokeilujen jälkeen byrokraattinen rappeutuminen alkaa (erityisesti 1920-luvun puolivälistä alkaen). Stalinin vallan vakiinnuttaminen kukistaa vasemmisto-opposition, pakottaa läpi ”sosialismin yhdessä maassa” ja luo poliisi-/sotilasbyrokraattisen diktatuurin. Suunnitelmatalous ja kansallistettu omaisuus (lokakuun keskeiset saavutukset) säilytetään, mutta ne muutetaan etuoikeutetun kastin välineiksi, samalla kun internationalismi hylätään.

In both cases, the revolutionary energy is “frozen” and redirected into state power and expansion under a single figure or apparatus (Trotsky explicitly called the Stalin regime a form of “Soviet Bonapartism,” closer to Napoleon’s Empire than the Consulate).

Molemmissa tapauksissa vallankumouksellinen energia ”jäädytetään” ja ohjataan uudelleen valtiolliseen valtaan ja laajentumiseen yhden hahmon tai koneiston alaisuudessa (Trotski nimitti Stalinin hallintoa nimenomaisesti ”neuvostobonapartismin” muodoksi, joka oli lähempänä Napoleonin keisarikuntaa kuin konsulaattia).

The Step-by-Step Collapse

Vaiheittainen romahdus

This is the core alignment—the decline is not one sudden event but a successive series of erosions driven by overextension, internal contradictions, military quagmires, loss of peripheral control, failed reforms, and final dissolution/restoration.

Tämä on keskeinen vastaavuus — rappeutuminen ei ole yksi äkillinen tapahtuma, vaan peräkkäinen sarja kulumisprosesseja, joita ajavat liiallinen laajentuminen, sisäiset ristiriidat, sotilaalliset suot, reunamaiden hallinnan menettäminen, epäonnistuneet uudistukset sekä lopullinen hajoaminen/palauttaminen.

Napoleonic side (1812 to 1815)

Napoleonin puoli (1812–1815)

  • 1812: Disastrous invasion of Russia—Grande Armée (600,000 men) decimated by logistics, winter, and resistance. Catastrophic turning point; massive loss of prestige and manpower.

    1812: Tuhoisa Venäjän-sotaretki — Grande Armée (600 000 miestä) murskaantui huollon, talven ja vastarinnan seurauksena. Katastrofaalinen käännekohta; valtava arvovallan ja miehistön menetys.

  • 1813: Coalition forms against him; defeat at Leipzig (“Battle of the Nations”)—loss of German allies and territories; empire begins shrinking.

    1813: Häntä vastaan muodostuu liittouma; tappio Leipzigissa (“Kansojen taistelu”) — saksalaisten liittolaisten ja alueiden menetys; valtakunta alkaa supistua.

  • 1814: Allies invade France proper; Paris falls; Napoleon abdicates and is exiled to Elba.

    1814: Liittoutuneet tunkeutuvat varsinaiseen Ranskaan; Pariisi kukistuu; Napoleon luopuu kruunusta ja hänet karkotetaan Elban saarelle.

  • 1815: Brief return (Hundred Days), final defeat at Waterloo; permanent exile to St. Helena; Bourbon monarchy restored (reactionary rollback of revolutionary gains, though not total—some legal/administrative changes survived).

    1815: Lyhyt paluu (Sata päivää), lopullinen tappio Waterloossa; pysyvä maanpako Saint Helenalle; Bourbon-monarkia palautettiin (taantumuksellinen vallankumouksen saavutusten peruuttaminen, vaikkakaan ei täydellinen — jotkin oikeudelliset ja hallinnolliset muutokset säilyivät).

Soviet side (1970s to 1991)

Neuvostoliiton puoli (1970-luvulta vuoteen 1991)

  • Late 1970s–1980s: Economic stagnation (“zastoi” under Brezhnev), chronic shortages, technological lag, and crippling arms race with the US/NATO—systemic overextension begins to hollow out the economy.

    1970-luvun loppu–1980-luku: taloudellinen pysähtyneisyys (Brežnevin ajan ”zastoi”), krooniset puutteet, teknologinen jälkeenjääneisyys sekä lamauttava asevarustelukilpa Yhdysvaltojen/NATOn kanssa — järjestelmällinen ylikuormittuminen alkaa kovertaa taloutta sisältäpäin.

  • 1979–1989: Afghanistan war—Soviet “Vietnam”; quagmire drains resources, morale, and international standing (note the ironic parallel: Napoleon destroyed in Russia; USSR bled in a rugged, resistant theater).

    1979–1989: Afganistanin sota — Neuvostoliiton ”Vietnam”; suo, joka kuluttaa voimavarat, moraalin ja kansainvälisen arvovallan (huomaa ironinen rinnastus: Napoleon tuhoutui Venäjällä; Neuvostoliitto vuoti kuiviin karussa, sitkeästi vastustavassa sotanäyttämössä).

  • 1985–1989: Gorbachev’s perestroika/glasnost reforms (attempted “saving” of the system, like some late Napoleonic adjustments) instead expose and accelerate contradictions; Eastern Bloc satellites revolt and break free (Berlin Wall falls November 9, 1989, regimes collapse across 1989–1990)—loss of the “outer empire,” exactly like Napoleon’s loss of allied states.

    1985–1989: Gorbatšovin perestroika-/glasnost-uudistukset (yritys ”pelastaa” järjestelmä, kuten jotkin myöhäiset napoleonilaiset sopeutukset) sen sijaan paljastavat ja kiihdyttävät ristiriitoja; itäblokin satelliittivaltiot nousevat kapinaan ja vapautuvat (Berliinin muuri murtuu 9. marraskuuta 1989, hallinnot romahtavat kautta vuosien 1989–1990) — ”ulkoisen imperiumin” menetys, täsmälleen kuten Napoleonin liittolaisvaltioiden menetys.

  • 1990–1991: Internal nationalist crises, republics declare sovereignty; August 1991 hardliner coup fails spectacularly; Gorbachev resigns December 25, 1991; USSR dissolves into 15 states. Capitalist restoration follows (Yeltsin-era shock therapy, oligarchs, privatization)—analogous to the Bourbon restoration: prerevolutionary class elements (or their equivalents) return, rolling back full revolutionary property relations while keeping some administrative forms.

    1990–1991: Sisäiset nationalistiset kriisit, tasavallat julistavat suvereniteettinsa; elokuun 1991 kovien linjamiesten vallankaappaus epäonnistuu näyttävästi; Gorbatšov eroaa 25. joulukuuta 1991; Neuvostoliitto hajoaa 15 valtioksi. Tätä seuraa kapitalistinen restauraatio (Jeltsinin ajan sokkiterapia, oligarkit, yksityistäminen) – analoginen Bourbon-restauraation kanssa: vallankumousta edeltävän luokan ainekset (tai niiden vastineet) palaavat ja purkavat täydet vallankumoukselliset omistussuhteet säilyttäen samalla joitakin hallinnollisia muotoja.

In both, the “empire” (French Continental System vs. Soviet Eastern Bloc/COMECON influence) fragments outward-in, internal decay accelerates, a final crisis exposes the hollowness, and the old social forces reassert (monarchy/capitalism). Bonapartism proves unsustainable—a “pyramid balanced on its point,” as Trotsky put it—because it rests on suppressing the revolution’s democratic base while defending (but distorting) its economic base amid hostile external pressures. The Soviet collapse was not “sudden” in the long view but the culmination of progressive internal rot, just as Napoleon’s empire did not vanish overnight but eroded through successive defeats until restoration.

Molemmissa ”imperiumi” (Ranskan mannermainen järjestelmä vs. Neuvostoliiton itäblokki/SEV-vaikutuspiiri) pirstoutuu ulkoa sisäänpäin, sisäinen rappeutuminen kiihtyy, viimeinen kriisi paljastaa ontouden, ja vanhat yhteiskunnalliset voimat palauttavat asemansa (monarkia/kapitalismi). Bonapartismi osoittautuu kestämättömäksi — ”kärjellään tasapainotetuksi pyramidiksi”, kuten Trotski asian ilmaisi — koska se perustuu vallankumouksen demokraattisen perustan tukahduttamiseen samalla kun se puolustaa (mutta vääristää) sen taloudellista perustaa vihamielisten ulkoisten paineiden keskellä. Neuvostoliiton romahdus ei pitkää aikaväliä vasten tarkasteltuna ollut ”äkillinen”, vaan etenevän sisäisen mädännäisyyden huipentuma, aivan kuten Napoleonin imperiumikaan ei hävinnyt yhdessä yössä, vaan kului loppuun peräkkäisten tappioiden myötä aina restauraatioon saakka.

The beginning and ending of France and the Soviet Union align with the testimony of king Uzziah and Ptolemy. Ptolemy IV Philopator wins a decisive victory at the Battle of Raphia (217 BC) against the king of the north (Antiochus III), but “he shall not be strengthened by it”—he makes peace instead of pressing the advantage, returns to luxury and self-exaltation, then (per the record preserved in 3 Maccabees 1–2) Ptolemy visits Jerusalem after his triumph. His heart lifted up, he attempts to enter the Holy of Holies and offer sacrifice himself—an act of usurpation and defiance against the true God. He is divinely struck (paralysis), humiliated, and turns to persecution of God’s people. His reign thereafter is one of progressive decline: moral corruption, internal revolts, and loss of strength until his death. This is the exact mirror of King Uzziah (2 Chronicles 26:16–21) whose heart was lifted up after military success., who then entered the temple to burn incense (usurping the priests) and was struck with leprosy in the forehead, which was a public, visible judgment. From then on Uzziah lived in isolation, cut off from the house of the Lord, until death—a slow, lingering demise rather than instant destruction.

Ranskan ja Neuvostoliiton alku ja loppu ovat yhdenmukaiset kuningas Ussian ja Ptolemaioksen todistuksen kanssa. Ptolemaios IV Filopator saavuttaa ratkaisevan voiton Raphian taistelussa (217 eKr.) pohjoisen kuninkaasta (Antiochos III), mutta ”hän ei vahvistu sen kautta” — hän tekee rauhan sen sijaan, että käyttäisi etuaan hyväkseen, palaa ylellisyyteen ja itsensä korottamiseen, ja sitten (3. Makkabealaiskirjan 1–2 säilyttämän kertomuksen mukaan) Ptolemaios vierailee Jerusalemissa voittonsa jälkeen. Hänen sydämensä ylpeydestä paisuneena hän yrittää astua kaikkeinpyhimpään ja uhrata itse — anastuksen ja uhman tekona tosi Jumalaa vastaan. Hänet lyödään jumalallisella iskulla (halvauksella), hänet nöyryytetään, ja hän kääntyy vainoamaan Jumalan kansaa. Hänen hallituskautensa on sen jälkeen asteittaisen rappion aikaa: moraalista turmelusta, sisäisiä kapinoita ja voiman menettämistä kuolemaan saakka. Tämä on tarkka peilikuva kuningas Ussiasta (2. Aikakirja 26:16–21), jonka sydän ylpistyi sotilaallisen menestyksen jälkeen, ja joka sitten meni temppeliin polttamaan suitsuketta (anastaen pappien tehtävän) ja joutui otsastaan spitaalin lyömäksi, mikä oli julkinen, näkyvä tuomio. Siitä lähtien Ussia eli eristyksessä, erotettuna Herran huoneesta, kuolemaansa saakka — hidas, pitkällinen kuihtuminen pikemminkin kuin välitön tuho.

Both are southern kings whose pride manifests in a temple intrusion at Jerusalem, followed by a progressive, erosive ending instead of immediate collapse. This is the typological template for every later “king of the south.”

Molemmat ovat eteläisiä kuninkaita, joiden ylpeys ilmenee temppeliin tunkeutumisena Jerusalemissa; tätä seuraa välittömän romahduksen sijasta asteittainen, kuluttava loppu. Tämä on typologinen malli jokaiselle myöhemmälle ”etelän kuninkaalle”.

1798: France Becomes the Spiritual King of the South

1798: Ranskasta tulee etelän hengellinen kuningas

At “the time of the end” (1798), atheistic France (the power that had just manifested the spiritual characteristics of Egypt—open denial of God, as in Revelation 11:8) pushes at the king of the north (the Papacy) by taking the Pope captive. Napoleon is the military embodiment of that push. France wears the crown of the south in 1798, because it exalts the same atheistic spirit that ancient Egypt embodied.

”Lopun aikana” (1798) ateistinen Ranska (valta, joka oli juuri ilmaissut Egyptin hengelliset ominaispiirteet — Jumalan avoimen kieltämisen, kuten Ilmestyskirjassa 11:8) käy pohjoisen kuninkaan (paaviuden) kimppuun ottamalla paavin vangiksi. Napoleon on tuon hyökkäyksen sotilaallinen ruumiillistuma. Ranska kantaa etelän kruunua vuonna 1798, koska se korottaa samaa ateistista henkeä, jota muinainen Egypti ruumiillisti.

But just as Ptolemy could not “make the most of his victory,” the French Revolution’s radical phase could not sustain or fully export its gains. The crown of the south passes onward as the philosophy of atheism matures and finds a new governmental voice.

Mutta aivan kuten Ptolemaios ei voinut ”ottaa voitostaan kaikkea irti”, ei myöskään Ranskan vallankumouksen radikaali vaihe kyennyt säilyttämään saavutuksiaan tai viemään niitä täysimääräisesti ulkomaille. Etelän kruunu siirtyy eteenpäin, kun ateismin filosofia kypsyy ja löytää uuden hallinnollisen äänen.

Progressive Leadership Symbols: Napoleon to Lenin to Stalin

Edistyksellisen johtajuuden symbolit: Napoleonista Leniniin ja Staliniin

These three are not random; they are progressive endings—each representing a further stage in the king of the south’s trajectory toward its own slow dissolution. Napoleon—the first great symbol after 1798. Victorious in Egypt (the literal south), he overreaches (Russian campaign of 1812 was a disaster beginning a series of losses to his peripheral empire step by step (1813–1814), suffers final defeat (Waterloo 1815), and is exiled twice. Napoleon represents a progressive, phased demise—exactly like unto the Ptolemy and Uzziah.

Nämä kolme eivät ole satunnaisia; ne ovat asteittaisia loppuja — kukin edustaa uutta vaihetta etelän kuninkaan kulussa kohti omaa hidasta hajoamistaan. Napoleon — ensimmäinen suuri vertauskuva vuoden 1798 jälkeen. Voitokas Egyptissä (kirjaimellisessa etelässä) hän ylittää rajansa (Venäjän sotaretki vuonna 1812 oli onnettomuus), mikä käynnistää hänen reuna-alueilla sijainneen valtakuntansa tappioiden sarjan askel askeleelta (1813–1814); hän kärsii lopullisen tappion (Waterloo 1815), ja hänet karkotetaan maanpakoon kahdesti. Napoleon edustaa asteittaista, vaiheittaista tuhoa — aivan kuten Ptolemaios ja Ussia.

Lenin seized the crown in the 1917 October Revolution. The Bolshevik “push” continues the war against the old order (including religious power). But the radical phase cannot stabilize; Lenin’s own health fails early, and the system begins to bureaucratize.

Lenin otti kruunun vuoden 1917 lokakuun vallankumouksessa. Bolshevikkien ”sysäys” jatkaa sotaa vanhaa järjestystä (mukaan lukien uskonnollista valtaa) vastaan. Mutta radikaali vaihe ei voi vakiintua; Leninin oma terveys pettää varhain, ja järjestelmä alkaa byrokratisoitua.

Stalin, the consolidator (Soviet Bonapartism) “freezes” the revolution into a military-bureaucratic empire, preserves the core gains (nationalized economy the anti-feudal parallel to Napoleon’s Code), but turns the power inward (purges) and outward (expansion). Yet the heart is lifted up in atheism; the system cannot truly “make the most of its victory.” Overextension (Afghanistan parallel to Napoleon’s Russia), stagnation, failed reforms (perestroika was the last desperate attempt), loss of satellites (1989–90 = loss of “allies”), and final dissolution (1991).

Stalin, konsolidoija (neuvostobonapartismi), ”jäädyttää” vallankumouksen sotilaallis-byrokraattiseksi imperiumiksi, säilyttää keskeiset saavutukset (kansallistettu talous, antifeodaalinen rinnakkaisilmiö Napoleonin lakikokoelmalle), mutta kääntää vallan sisäänpäin (puhdistukset) ja ulospäin (laajentuminen). Kuitenkin sydän ylpistyy ateismissa; järjestelmä ei voi todella ”ottaa voitostaan kaikkea irti”. Ylilaajentuminen (Afganistan rinnakkaisilmiönä Napoleonin Venäjälle), pysähtyneisyys, epäonnistuneet uudistukset (perestroika oli viimeinen epätoivoinen yritys), satelliittivaltioiden menetys (1989–90 = ”liittolaisten” menetys) ja lopullinen hajoaminen (1991).

The Soviet Union’s collapse was not sudden—it was progressive, exactly as Napoleon’s empire eroded step by step and as Ptolemy’s and Uzziah’s reigns withered after their temple-pride moment. The “spiritual” king of the south (atheism in governmental form) received its own lingering judgment: hollowed out from within, unable to sustain the lie, swept away in the counter-movement of the king of the north (the Papacy’s resurgence in the vacuum).

Neuvostoliiton romahtaminen ei ollut äkillinen — se oli asteittaista, juuri niin kuin Napoleonin valtakunta mureni askel askeleelta ja niin kuin Ptolemaioksen ja Ussian hallituskaudet kuihtuivat heidän temppeliylpeytensä hetken jälkeen. Etelän ”hengellinen” kuningas (ateismi hallitusmuotona) sai oman viipyvän tuomionsa: sisältäpäin ontoksi koverrettuna, kykenemättömänä ylläpitämään valhetta, se pyyhkäistiin pois pohjoisen kuninkaan vastaliikkeessä (paaviuden elpyminen tyhjiössä).

The French Revolution (two steps) typifies the Russian Revolution (February and October/Bolshevik). Napoleonic Bonapartism and progressive demise typify Stalinist consolidation and Soviet progressive demise. All of it is the modern outworking of Daniel 11’s king of the south line, from Ptolemy’s Raphia failure and temple arrogance, through Uzziah’s identical sin and slow end, to France in 1798 and its atheistic heir (Lenin–Stalin era) that could not strengthen itself by its victories.

Ranskan vallankumous (kaksi vaihetta) on esikuva Venäjän vallankumouksesta (helmikuu ja lokakuu/bolševikkivallankumous). Napoleoninen bonapartismi ja asteittainen rappio ovat esikuvia stalinistisesta vallan vakiinnuttamisesta ja Neuvostoliiton asteittaisesta perikadosta. Koko tämä kehityskulku on Daniel 11:n etelän kuninkaan linjan nykyaikainen ilmentymä: Ptolemaioksen epäonnistumisesta Rafiassa ja temppeliä kohtaan osoitetusta ylimielisyydestä Ussian samanlaiseen syntiin ja hitaaseen loppuun sekä edelleen Ranskaan vuonna 1798 ja sen ateistiseen perilliseen (Lenin–Stalinin aikakausi), joka ei voinut vahvistaa itseään voitoillaan.

Lenin, the radical founder or seizer of power (parallel to the Jacobin/Bolshevik ascent; the “push” phase post-1917, is akin to Napoleon’s early Consulate after Brumaire). Stalin was the Bonapartist consolidator (Soviet empire builder, purges, WWII victory, Cold War peak; heart lifted up in atheism, but unable to fully “strengthen” the victory long-term—overextension begins).

Lenin, vallankumouksellinen perustaja tai vallan anastaja (rinnakkainen jakobiinien/bolševikkien nousun kanssa; vuoden 1917 jälkeinen ”työntövaihe” on sukua Napoleonin varhaiselle konsulaatille Brumairen jälkeen). Stalin oli bonapartistinen vakiinnuttaja (Neuvostoliiton imperiumin rakentaja, puhdistukset, toisen maailmansodan voitto, kylmän sodan huippu; sydän ylpistyi ateismissa, mutta hän ei kyennyt pitkällä aikavälillä täysin ”vahvistamaan” voittoa — liiallinen laajeneminen alkaa).

Khrushchev was the post-peak “thaw” leader (1953–1964): denounces Stalin (Secret Speech 1956), exposes some corruption, attempts limited reforms, but fails to resolve systemic contradictions. This parallels a “Thermidorian” or early-decline phase—loosening terror while the core atheist structure remains, yet prestige erodes (e.g., Cuban Missile Crisis humiliation 1962 mirrors minor Napoleonic setbacks before the big ones).

Hruštšov oli huippukauden jälkeisen ”suojasään” johtaja (1953–1964): hän tuomitsee Stalinin (salainen puhe 1956), paljastaa jonkin verran korruptiota, yrittää rajallisia uudistuksia, mutta ei onnistu ratkaisemaan järjestelmän sisäisiä ristiriitoja. Tämä rinnastuu ”thermidorilaiseen” tai varhaisen rappion vaiheeseen — terroria löysennetään samalla kun ateistinen perusrakenne säilyy, mutta arvovalta murenee (esim. Kuuban ohjuskriisin nöyryytys vuonna 1962 heijastaa vähäisempiä napoleonilaisia takaiskuja ennen suuria).

Gorbachev was the desperate reformer (1985–1991) with perestroika (restructuring) and glasnost (openness) as last-ditch efforts to “save” the system, but they accelerate collapse—loss of the Eastern Bloc (1989 Berlin Wall), internal revolts. This is the clearest “progressive ending” marker: like unto Napoleon’s late attempts at adjustment before the 1814 invasion, or Ptolemy/Uzziah’s lingering decline after temple-pride. Gorbachev’s 1989 concordat/meeting with Pope John Paul II (king of the north) symbolizes the spiritual defeat—the southern king’s atheism yielding to papal resurgence.

Gorbatšov oli epätoivoinen uudistaja (1985–1991), ja perestroika (uudelleenjärjestely) sekä glasnost (avoimuus) olivat viimehetkisiä yrityksiä järjestelmän ”pelastamiseksi”, mutta ne jouduttivat romahdusta — itäblokin menetyksen (1989, Berliinin muuri), sisäiset kapinat. Tämä on selvin ”asteittaisen päättymisen” tunnusmerkki: Napoleonin myöhäisten sopeuttamisyritysten tavoin ennen vuoden 1814 hyökkäystä tai Ptolemaioksen/Ussian pitkällisen rappion tavoin temppeliylpeyden jälkeen. Gorbatšovin vuoden 1989 konkordaatti/tapaaminen paavi Johannes Paavali II:n kanssa (pohjoisen kuningas) symboloi hengellistä tappiota — etelän kuninkaan ateismi väistyy paavillisen nousun tieltä.

Yeltsin was the final dissolution figure (1991 onward) who led to the August 1991 coup resistance, becomes president of Russia, oversees USSR breakup (December 1991), shock therapy privatization, capitalist restoration. He embodies the chaotic end and partial “restoration” of prerevolutionary elements (oligarchic capitalism, like Bourbon’s return post-Napoleon). The southern king’s palace is swept away, fulfilling Daniel 11:40’s whirlwind conquest by the north (Papacy via US alliance).

Jeltsin oli lopullisen hajoamisen hahmo (vuodesta 1991 eteenpäin), joka johti vastarintaa elokuun 1991 vallankaappausta vastaan, tuli Venäjän presidentiksi, valvoi Neuvostoliiton hajoamista (joulukuu 1991), shokkiterapiaprivatisointia ja kapitalistista restauraatiota. Hän ruumiillistaa kaoottisen lopun ja vallankumousta edeltäneiden ainesten osittaisen ”restauraation” (oligarkkisen kapitalismin, kuten Bourbonien paluun Napoleonin jälkeen). Etelän kuninkaan palatsi pyyhkäistään pois, mikä täyttää Daniel 11:40:n pohjoisen toimesta tapahtuvan pyörremyrskynomaisen valloituksen (paavius Yhdysvaltojen kanssa tehdyn liiton välityksellä).

The typology emphasizes lingering, step-by-step judgment rather than instant fall, just as Ptolemy IV’s Raphia victory led to pride, temple intrusion, divine striking, and slow decay; Uzziah’s leprosy isolation until death; Napoleon’s phased losses (Russia, Leipzig, Paris, Elba, Waterloo). The Soviet line identifies the peak strength under Stalin, the progressive hollowing during Khrushchev’s thaw that exposes the cracks in the system. Then the Brezhnev-era stagnation and then Gorbachev’s reforms become accelerants; Yeltsin’s era completes the sweep (USSR dissolved, atheism’s governmental form ends). The “heart lifted up” manifests across the line (atheistic defiance), but none “makes the most of victory.”

Typologia korostaa viipyilevää, askel askeleelta etenevää tuomiota pikaisen lankeemuksen sijaan, samoin kuin Ptolemaios IV:n Raphian voitto johti ylpeyteen, tunkeutumiseen temppeliin, jumalalliseen lyömiseen ja hitaaseen rappeutumiseen; Ussian spitaalisuuteen ja eristykseen kuolemaan asti; Napoleonin vaiheittaisiin tappioihin (Venäjä, Leipzig, Pariisi, Elba, Waterloo). Neuvostolinja osoittaa huippuvoiman Stalinin aikana, asteittaisen ontoksi koverrettumisen Hruštšovin suojasään aikana, joka paljastaa järjestelmän halkeamat. Sitten Brežnevin aikakauden pysähtyneisyys ja sen jälkeen Gorbatšovin uudistukset muuttuvat kiihdyttäjiksi; Jeltsinin aikakausi saattaa pyyhkäisyn päätökseen (Neuvostoliitto hajotetaan, ateismin hallinnollinen muoto päättyy). ”Sydän ylpistyi” ilmenee kautta koko linjan (ateistinen uhma), mutta kukaan ei ”tee voitostaan kaikkea, mitä siitä olisi voinut tehdä”.

The end of the southern kings are progressive, Satan’s demise began at the cross, and he is ultimately sent into exile for 1,000 years and then he dies.

Etelän kuninkaiden loppu etenee vaiheittain; saatanan perikato alkoi ristillä, ja lopulta hänet karkotetaan maanpakoon tuhanneksi vuodeksi, minkä jälkeen hän kuolee.

And I saw an angel come down from heaven, having the key of the bottomless pit and a great chain in his hand. And he laid hold on the dragon, that old serpent, which is the Devil, and Satan, and bound him a thousand years, And cast him into the bottomless pit, and shut him up, and set a seal upon him, that he should deceive the nations no more, till the thousand years should be fulfilled: and after that he must be loosed a little season.

Ja minä näin enkelin tulevan alas taivaasta; hänellä oli kädessään syvyyden avain ja suuret kahleet. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on Perkele ja Saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi, ja heitti hänet syvyyteen ja sulki hänet sinne ja pani sinetin hänen päälleen, ettei hän enää eksyttäisi kansoja, ennen kuin ne tuhat vuotta ovat kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.

And I saw thrones, and they sat upon them, and judgment was given unto them: and I saw the souls of them that were beheaded for the witness of Jesus, and for the word of God, and which had not worshipped the beast, neither his image, neither had received his mark upon their foreheads, or in their hands; and they lived and reigned with Christ a thousand years. But the rest of the dead lived not again until the thousand years were finished.

Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa tai käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuoden ajan. Mutta muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat päättyneet.

This is the first resurrection. Blessed and holy is he that hath part in the first resurrection: on such the second death hath no power, but they shall be priests of God and of Christ, and shall reign with him a thousand years.

Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa: sellaisiin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan tuhannen vuotta.

And when the thousand years are expired, Satan shall be loosed out of his prison, And shall go out to deceive the nations which are in the four quarters of the earth, Gog and Magog, to gather them together to battle: the number of whom is as the sand of the sea. And they went up on the breadth of the earth, and compassed the camp of the saints about, and the beloved city: and fire came down from God out of heaven, and devoured them. And the devil that deceived them was cast into the lake of fire and brimstone, where the beast and the false prophet are, and shall be tormented day and night for ever and ever. Revelation 20:1–10.

Ja kun ne tuhat vuotta ovat kuluneet, saatana päästetään irti vankilastaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan; ja niiden luku on niin kuin meren hiekka. Ja he nousivat yli maan avaruuden ja saartoivat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankesi alas taivaasta Jumalan tyköä ja kulutti heidät. Ja perkele, joka oli heidät villinnyt, heitettiin tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti. Ilmestys 20:1–10.

We will continue our considerations of the southern king in Daniel eleven, verses eleven through fifteen in the next article.

Jatkamme tarkasteluamme etelän kuninkaasta Danielin kirjan yhdennentoista luvun jakeista yksitoista–viisitoista seuraavassa artikkelissa.

The Time of the End magazine was published in 1996 and it represents the prophecy from the book of Daniel that was unsealed in 1989. Recently the magazine was read by ChatGPT and asked to evaluate the role of Ukraine in the history of verse forty represented in the magazine. The following is the breakdown of the magazine that has been in the public record for thirty years. The first passage from the writings of Ellen White in the magazine is Testimonies, volume 9, 11.

Aikakauden lopun aikakauslehti julkaistiin vuonna 1996, ja se edustaa Danielin kirjan profetiaa, joka avattiin vuonna 1989. Äskettäin ChatGPT luki aikakauslehden, ja sitä pyydettiin arvioimaan Ukrainan roolia neljännenkymmenennen jakeen historiassa, sellaisena kuin se on esitetty aikakauslehdessä. Seuraavassa on erittely aikakauslehdestä, joka on ollut julkisessa tiedossa kolmenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen katkelma Ellen Whiten kirjoituksista aikakauslehdessä on Testimonies, osa 9, 11.

Overview: Ukraine in the Prophetic Framework

Yleiskatsaus: Ukraina profeetallisessa viitekehyksessä

Within the magazine’s prophetic outline of Daniel 11:40–45, Ukraine is discussed in connection with the collapse of the Soviet Union and the struggle between the Papacy (king of the north) and atheistic communism (king of the south). Ukraine is presented as a key religious and geopolitical battleground during the closing stages of the proxy wars, particularly in relation to the Ukrainian Catholic Church and its legalization after decades of suppression under Soviet rule.

Lehden profeetallisessa Daniel 11:40–45:n jäsennyksessä Ukrainaa käsitellään Neuvostoliiton romahduksen sekä paaviuden (pohjoisen kuninkaan) ja ateistisen kommunismin (etelän kuninkaan) välisen kamppailun yhteydessä. Ukraina esitetään keskeisenä uskonnollisena ja geopoliittisena taistelutantereena sijaissotien päättövaiheissa, erityisesti suhteessa Ukrainan katoliseen kirkkoon ja sen laillistamiseen vuosikymmeniä kestäneen tukahduttamisen jälkeen neuvostovallan alaisuudessa.

The magazine presents Ukraine as part of the broader prophetic fulfillment of Daniel 11:40, describing the sweeping away of the king of the south through a Vatican–United States alliance. Ukraine is shown as evidence of the weakening of Soviet atheism and the resurgence of Catholic influence in Eastern Europe.

Lehti esittää Ukrainan osana Danielin 11:40:n laajempaa profeetallista täyttymystä ja kuvaa etelän kuninkaan pois pyyhkäisemistä Vatikaanin ja Yhdysvaltojen liiton kautta. Ukraina esitetään todisteena neuvostoateismin heikkenemisestä ja katolisen vaikutusvallan uudelleen voimistumisesta Itä-Euroopassa.

Ukraine in the War Between the King of the North and South

Ukraina pohjoisen ja etelän kuninkaan välisessä sodassa

The magazine teaches that the king of the south is atheism, embodied first by France (1798) and later by Soviet Russia. The king of the north is the papacy and Daniel 11:40 describes a spiritual war beginning in 1798 and culminating in the collapse of the Soviet Union in 1989. Ukraine appears within this context as part of the Soviet bloc that is swept away in fulfillment of Daniel 11:40. The publication presents the collapse of the Soviet Union as the first step in the healing of the Papacy’s deadly wound (Revelation 13).

Lehti opettaa, että etelän kuningas on ateismi, joka ilmeni ensin Ranskassa (1798) ja myöhemmin Neuvosto-Venäjässä. Pohjoisen kuningas on paavius, ja Daniel 11:40 kuvaa hengellistä sotaa, joka alkoi vuonna 1798 ja huipentui Neuvostoliiton romahtamiseen vuonna 1989. Ukraina esiintyy tässä yhteydessä osana neuvostoblokkia, joka pyyhkäistään pois Daniel 11:40:n täyttymyksenä. Julkaisu esittää Neuvostoliiton romahtamisen ensimmäisenä askeleena paaviuden kuolinhaavan paranemisessa (Ilmestys 13).

Suppression of the Ukrainian Catholic Church (Quoted Sources)

Ukrainan katolisen kirkon tukahduttaminen (siteeratut lähteet)

The magazine includes secular documentation of Catholic persecution under Soviet rule.

Lehti sisältää maallista dokumentaatiota katolilaisten vainosta Neuvostovallan aikana.

From Time Magazine, December 4, 1989:

Time-lehdestä, 4. joulukuuta 1989:

“After World War II, fierce but generally less bloody persecution spread into the Ukraine and the new Soviet bloc, affecting millions of Roman Catholics and Protestants as well as Orthodox.”

Toisen maailmansodan jälkeen ankara mutta yleensä vähemmän verinen vaino levisi Ukrainaan ja uuteen neuvostoblokkiin ja kosketti miljoonia roomalaiskatolilaisia ja protestantteja sekä ortodokseja.

Ukraine is identified as a major area where Catholicism was suppressed under communism.

Ukraina tunnistetaan merkittäväksi alueeksi, jolla katolilaisuutta tukahdutettiin kommunismin aikana.

Legalization of the Ukrainian Catholic Church

Ukrainan katolisen kirkon laillistaminen

A major focus of the Ukraine discussion is the legalization of the long-banned Ukrainian Catholic Church.

Yksi Ukrainan keskustelun keskeisistä painopisteistä on pitkään kiellettynä olleen Ukrainan katolisen kirkon laillistaminen.

From Life Magazine, December 1989:

Life-lehdestä, joulukuu 1989:

“Three new Catholic bishops have recently been named in Czechoslovakia. And this month Gorbachev meets Pope John Paul II during a visit to Italy—the first face-to-face encounter between leaders of the Kremlin and the Vatican. The sessions may lead to legalization of the long-banned Ukrainian Catholic Church in the U.S.S.R.”

”Kolme uutta katolista piispaa on hiljattain nimitetty Tšekkoslovakiaan. Ja tässä kuussa Gorbatšov tapaa paavi Johannes Paavali II:n Italian-vierailunsa aikana — ensimmäisessä kasvokkain tapahtuvassa kohtaamisessa Kremlin ja Vatikaanin johtajien välillä. Neuvottelut saattavat johtaa kauan kiellettynä olleen Ukrainan katolisen kirkon laillistamiseen Neuvostoliitossa.”

From U.S. News & World Report, December 11, 1989:

U.S. News & World Reportista, 11. joulukuuta 1989:

“The revival of religious freedom is expected to include lifting of an official ban on the five-million-member Ukraine Catholic Church, which has survived underground since 1946 when Stalin ordered it absorbed into the Russian Orthodox Church. Winning legalization for the Ukrainian Church has been a primary aim of the pope’s.”

Uskonnonvapauden elpymisen odotetaan käsittävän myös virallisen kiellon kumoamisen viisimiljoonaiselta Ukrainan katoliselta kirkolta, joka on säilynyt maan alla vuodesta 1946 lähtien, jolloin Stalin määräsi sen liitettäväksi Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Ukrainan kirkon laillisen aseman turvaaminen on ollut paavin ensisijainen tavoite.

The magazine presents this as evidence of the weakening of atheistic control, the restoration of Catholic power. It is identified as a direct outcome of Vatican diplomatic pressure and a milestone in Daniel 11:40’s fulfillment is set forth as the Ukraine as a visible example of the Papacy regaining influence in former communist territory.

Aikakauslehti esittää tämän todisteena ateistisen vallan heikkenemisestä ja katolisen vallan palautumisesta. Se tunnistetaan Vatikaanin diplomaattisen painostuksen suoraksi seuraukseksi, ja Danielin 11:40:n täyttymyksen virstanpylvääksi esitetään Ukraina näkyvänä esimerkkinä siitä, kuinka paavinvalta on saamassa takaisin vaikutusvaltaansa entisellä kommunistisella alueella.

Ukraine as Evidence of the Papacy’s Advance

Ukraina paavinvallan etenemisen todisteena

The collapse of communism not merely as political change but as a spiritual defeat of atheism, a geopolitical advance of the Papacy and the beginning of the Papacy’s return to world dominance. The Ukraine becomes a case study in the dismantling of Soviet religious suppression and a strategic victory of Rome in Eastern Europe. It represents the visible shift from enforced atheism to restored Catholic authority and the legalization of the Ukrainian Catholic Church is treated as prophetic confirmation that the king of the north was sweeping away the king of the south “like a whirlwind.”

Kommunismin romahtaminen ei ainoastaan poliittisena muutoksena, vaan ateismin hengellisenä tappiona, paaviuden geopoliittisena edistysaskeleena ja paaviuden maailmanherruuden palautumisen alkuna. Ukrainasta tulee tapaustutkimus neuvostollisen uskonnollisen tukahduttamisen purkamisesta ja Rooman strategisesta voitosta Itä-Euroopassa. Se edustaa näkyvää siirtymää pakotetusta ateismista palautettuun katoliseen auktoriteettiin, ja Ukrainan katolisen kirkon laillistamista pidetään profeetallisena vahvistuksena siitä, että pohjoisen kuningas pyyhkäisi pois etelän kuninkaan ”kuin tuulispää”.

Ukraine and the Broader Prophetic Sequence

Ukraina ja laajempi profeetallinen tapahtumaketju

  • 1798 – Papacy receives deadly wound.

    1798 – Paaviuskunta saa kuolinhaavan.

  • 1917 – Atheism relocates to Russia (Bolshevik Revolution).

    1917 – Ateismi siirtyy Venäjälle (bolševikkivallankumous).

  • 1989 – Soviet Union collapses.

    1989 – Neuvostoliitto romahtaa.

  • Ukraine – Catholic Church legalized.

    Ukraina – katolinen kirkko laillistettu.

  • Papacy regains geopolitical influence.

    Paaviuskunta saa jälleen geopoliittista vaikutusvaltaa.

  • United States eventually comes under Papal influence (Daniel 11:41).

    Yhdysvallat joutuu lopulta paavinvallan vaikutuspiiriin (Daniel 11:41).

  • Entire world follows (Daniel 11:42–43).

    Koko maailma seuraa (Daniel 11:42–43).

Ukraine fits into stages 3–4 as part of the transition between Soviet atheism and restored Papal influence.

Ukraina sijoittuu vaiheisiin 3–4 osana siirtymää neuvostoliittolaisen ateismin ja palautetun paavillisen vaikutusvallan välillä.

Sources Referenced in Ukraine Discussion

Lähteet, joihin Ukrainan käsittelyssä viitataan

  • Jeff Pippenger (primary theological framework)

    Jeff Pippenger (ensisijainen teologinen viitekehys)

Spirit of Prophecy

Profetian Henki

  • The Great Controversy

    Suuri taistelu

  • Selected Messages

    Valittuja sanomia

  • Testimonies for the Church

    Todistuksia seurakunnalle

Secular Press

Maallinen lehdistö

  • Time Magazine

    《时代》杂志

  • Life Magazine

    लाइफ़ मैगज़ीन

  • U.S. News & World Report

    U.S. News & World Report

Ukraine is mentioned in connection with:

Ukraina mainitaan yhteydessä:

  • Post-World War II Catholic persecution

    Toisen maailmansodan jälkeinen katolinen vaino

  • Underground survival of the Ukrainian Catholic Church

    Ukrainan katolisen kirkon selviytyminen maan alla

  • Gorbachev–Vatican diplomacy

    Gorbatšov–Vatikaani-diplomatia

  • Legal restoration of Catholic hierarchy

    Katolisen hierarkian oikeudellinen palauttaminen

Summary of Ukraine’s Role in the Newsletter

Yhteenveto Ukrainan roolista uutiskirjeessä

The Ukraine was a stronghold of suppressed Catholicism under Soviet atheism. The legalization of the Ukrainian Catholic Church signaled the weakening of the king of the south. The Vatican’s influence in the Ukraine demonstrated the Papacy’s resurgence and the Ukraine’s religious shift served as tangible evidence that Daniel 11:40 was being fulfilled. The events surrounding Ukraine formed part of the first step in the healing of the Papacy’s deadly wound. The Ukraine is therefore presented not as an isolated political event, but as a prophetic marker within the final movements of Daniel 11.

Ukraina oli tukahdutetun katolilaisuuden linnake neuvostoliittolaisen ateismin alaisuudessa. Ukrainan katolisen kirkon laillistaminen oli merkki etelän kuninkaan heikkenemisestä. Vatikaanin vaikutus Ukrainassa osoitti paavinvallan elpymistä, ja Ukrainan uskonnollinen muutos toimi konkreettisena todisteena siitä, että Daniel 11:40 oli täyttymässä. Ukrainaa ympäröivät tapahtumat muodostivat osan ensimmäisestä vaiheesta paavinvallan kuolettavan haavan paranemisessa. Ukraina esitetään sen vuoksi ei erillisenä poliittisena tapahtumana, vaan profeetallisena merkkinä Daniel 11:n viimeisten liikkeiden keskellä.