In the passage we are still addressing, which comments on Christ as the angel in Revelation ten that descends, Christ as the mighty angel illustrates “the part which He is acting in the closing scenes of the great controversy with Satan.” The “position” Christ took when He placed his right foot on the sea and left foot on dry land “denotes His supreme power and authority over the whole earth.” When Christ cried “with a loud voice,” He “cried” “as when a lion roareth.”
Tarkastelemassamme kohdassa, joka käsittelee Kristusta Ilmestyskirjan kymmenennessä luvussa alas laskeutuvana enkelinä, Kristus väkevänä enkelinä havainnollistaa ”sitä osaa, jota Hän esittää suuren kiistan päättävissä vaiheissa Saatanan kanssa”. Se ”asema”, jonka Kristus otti pannessaan oikean jalkansa meren päälle ja vasemman jalkansa maan päälle, ”osoittaa Hänen ylimmän voimansa ja valtansa yli koko maan”. Kun Kristus huusi ”suurella äänellä”, Hän ”huusi” ”niin kuin leijona karjuu”.
Christ will manifest His omnipotence in “the closing scenes of the great controversy” and when Christ manifests His omnipotence, He does so as the Lion of the tribe of Judah.
Kristus on ilmaiseva kaikkivaltiutensa ”suuren taistelun päättävissä tapahtumissa”, ja ilmaistessaan kaikkivaltiutensa Kristus tekee sen Juudan sukukunnan Leijonana.
“The Saviour is presented before John under the symbols of ‘the Lion of the tribe of Judah’ and of ‘a Lamb as it had been slain.’ Revelation 5:5, 6. These symbols represent the union of omnipotent power and self-sacrificing love. The Lion of Judah, so terrible to the rejectors of His grace, will be the Lamb of God to the obedient and faithful.” Acts of the Apostles, 589.
Vapahtaja esitetään Johannekselle symbolein ”Juudan sukukunnan leijona” ja ”Karitsa, ikään kuin teurastettu”. Ilmestys 5:5, 6. Nämä symbolit kuvaavat kaikkivaltiaan voiman ja itsensä uhraavan rakkauden yhtymistä. Juudan leijona, joka on niin pelottava niille, jotka hylkäävät Hänen armonsa, on oleva Jumalan Karitsa kuuliaisille ja uskollisille. Apostolien teot, s. 589.
Christ’s manifestation as the Lion of the tribe of Judah emphasizes his work in both sealing and unsealing biblical prophecy, according to His divine timing. Just before human probation closes, when “the time is at hand” there will be an unsealing of a special Bible truth identifying “things which must shortly come to pass.”
Kristuksen ilmestyminen Juudan sukukunnan Leijonana korostaa hänen työtään raamatullisen profetian sekä sinetöimisessä että avaamisessa hänen jumalallisen aikataulunsa mukaisesti. Juuri ennen kuin ihmisen koetusaika päättyy, jolloin ”aika on lähellä”, tapahtuu erään erityisen Raamatun totuuden avaaminen, joka osoittaa ne ”asiat, joiden pian täytyy tapahtua”.
The Revelation of Jesus Christ, which God gave unto him, to show unto his servants things which must shortly come to pass; and he sent and signified it by his angel unto his servant John: Who bare record of the word of God, and of the testimony of Jesus Christ, and of all things that he saw. Blessed is he that readeth, and they that hear the words of this prophecy, and keep those things which are written therein: for the time is at hand. Revelation 1:1–3.
Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian on tapahtuva; ja hän lähetti enkelinsä ja antoi sen tiedoksi palvelijallensa Johannekselle merkkien kautta. Hän todisti Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen sekä kaiken sen, minkä hän näki. Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen on kirjoitettu; sillä aika on lähellä. Ilmestys 1:1–3.
When the “time” that is “at hand” actually arrives into history there is a blessing pronounced upon those who read, hear “and keep those things which are written therein.” The special message is a time-sensitive message that is only recognizable when “the time is at hand.” Then—at that time, and not before—persons will be able to read, hear “and keep those things which are written” in the book of Revelation. When the “time is at hand” the blessing pronounced upon those who “readeth”, “hear” “and keep those things which are written therein” parallels the opening up of the book of Daniel at the “time of the end.”
Kun se ”aika”, joka on ”lähellä”, todella saapuu historiaan, julistetaan siunaus niille, jotka lukevat, kuulevat ”ja pitävät sen, mikä siihen on kirjoitettu”. Tämä erityinen sanoma on aikaan sidottu sanoma, joka on tunnistettavissa ainoastaan silloin, kun ”aika on lähellä”. Silloin—sinä aikana eikä sitä ennen—ihmiset kykenevät lukemaan, kuulemaan ”ja pitämään sen, mikä on kirjoitettu” Ilmestyskirjaan. Kun ”aika on lähellä”, niille julistettu siunaus, jotka ”lukee”, ”kuulevat” ”ja pitävät sen, mikä siihen on kirjoitettu”, vastaa Danielin kirjan avautumista ”lopun aikana”.
But thou, O Daniel, shut up the words, and seal the book, even to the time of the end: many shall run to and fro, and knowledge shall be increased. Daniel 12:4.
Mutta sinä, Daniel, sulje nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti; monet kulkevat edestakaisin, ja tieto lisääntyy. Daniel 12:4.
The “many” that are running “to and fro,” (which represents the study of God’s Word) are doing so at the “time of the end” when “the words” that had been “shut up” in “the book” of Daniel are unsealed. But there is another class of virgins running to and fro just after the Sunday law in the United States.
Ne ”monet”, jotka kulkevat ”sinne tänne” (mikä kuvaa Jumalan Sanan tutkimista), tekevät niin ”lopun aikana”, jolloin ne ”sanat”, jotka oli ”suljettu” Danielin ”kirjaan”, avataan. Mutta on olemassa toinenkin neitsyiden luokka, joka kulkee sinne tänne juuri Yhdysvalloissa annetun sunnuntailain jälkeen.
Behold, the days come, saith the Lord God, that I will send a famine in the land, not a famine of bread, nor a thirst for water, but of hearing the words of the Lord: And they shall wander from sea to sea, and from the north even to the east, they shall run to and fro to seek the word of the Lord, and shall not find it. In that day shall the fair virgins and young men faint for thirst. They that swear by the sin of Samaria, and say, Thy god, O Dan, liveth; and, The manner of Beersheba liveth; even they shall fall, and never rise up again. Amos 8:11–14.
Katso, päivät tulevat, sanoo Herra Jumala, jolloin minä lähetän maahan nälän, en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Ja he harhailevat merestä mereen ja pohjoisesta itään; he juoksevat edestakaisin etsimään Herran sanaa, mutta eivät sitä löydä. Sinä päivänä kauniit neitsyet ja nuorukaiset nääntyvät janoon. Ne, jotka vannovat Samarian synnin kautta ja sanovat: ”Sinun jumalasi, oi Dan, elää”, ja: ”Beerseban tapa elää”, ne kaatuvat eivätkä enää koskaan nouse. Aamos 8:11–14.
The sin of Samaria was the sin represented by Ahab and Jezebel, Ahab representing the United States and Jezebel the Catholic church. Jezebel, Ahab and the false prophets at the confrontation with Elijah at Mount Carmel typify the Sunday law. At the confrontation there were two sets of unholy prophets, the prophets of Baal and the priests of the grove. Baal was one of the gods worshipped; the other that was worshipped in the groves was Ashtaroth. Baal was a male god and Ashtaroth was a female god. Together the male deity represents the state and the female the church.
Samarian synti oli se synti, jota Ahab ja Iisebel edustivat, Ahab edustaen Yhdysvaltoja ja Iisebel katolista kirkkoa. Iisebel, Ahab ja väärät profeetat Elian kohtaamisessa Karmelinvuorella ovat sunnuntailain esikuvia. Tuossa kohtaamisessa oli kaksi joukkoa epäpyhiä profeettoja, Baalin profeetat ja metsikköjen papit. Baal oli yksi palvotuista jumalista; toinen, jota palvottiin metsiköissä, oli Astarte. Baal oli miespuolinen jumala ja Astarte naispuolinen jumalatar. Yhdessä miespuolinen jumaluus edustaa valtiota ja naispuolinen kirkkoa.
The god that was set up in Dan was set up by Samaria’s first king Jeroboam, who erected a golden calf in both Bethel and Dan. Bethel means house of God and Dan means judgment, and together they represent the combination of church and state, which takes place in the United States in advance of the enforcement of Sunday-keeping. Those two golden calves were represented by Aaron’s golden calf.
Jumala, joka pystytettiin Daaniin, pystytettiin Samarian ensimmäisen kuninkaan Jerobeamin toimesta; hän pystytti kultaisen vasikan sekä Beteliin että Daaniin. Betel merkitsee Jumalan huonetta ja Daan merkitsee tuomiota, ja yhdessä ne edustavat kirkon ja valtion yhdistelmää, joka toteutuu Yhdysvalloissa ennen sunnuntain vieton pakollista toimeenpanoa. Noita kahta kultaista vasikkaa edusti Aaronin kultainen vasikka.
A calf is a beast and a golden statue is an image, so the golden calf of Aaron and also the two golden calves of Jeroboam represent the combination of church and state that takes place just prior to the enforcement of the Sunday law in the United States. With Jeroboam, the two cities provide a second witness to the symbolism of the combination of church and state, which is defined as the image of the beast in the book of Revelation.
Vasikka on peto ja kultainen patsas on kuva, joten Aaronin kultainen vasikka sekä myös Jerobeamin kaksi kultaista vasikkaa edustavat kirkon ja valtion liittoa, joka tapahtuu aivan ennen sunnuntailain täytäntöönpanoa Yhdysvalloissa. Jerobeamin yhteydessä nämä kaksi kaupunkia antavat toisen todistuksen kirkon ja valtion liiton symboliikasta, joka Ilmestyskirjassa määritellään pedon kuvaksi.
The manner of Beersheba represents the covenant of Abraham. The first mention of the name “Beersheba” is in Genesis twenty-one, which is a passage that the apostle Paul employs to oppose those who were suggesting in his day that you must retain the ceremonial laws and circumcision in order to be saved. Paul uses the passage where the first mention of Beersheba is located. He employs that history to address two different and opposite covenants in the same story. Paul uses the son of the bondwoman (Ishmael) to represent a covenant that is based upon human power and contrasts Ishmael with Isaac who he employs to represent a covenant that is based upon God’s power. This passage of the Bible is the first time that Beersheba is mentioned, and later in history Paul employs that history to describe a situation in his personal history that had been illustrated in biblical history. Paul believed and taught that biblical history repeats.
Beerseban tapa edustaa Abrahamin liittoa. Nimen ”Beerseba” ensimmäinen maininta on Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, luvussa kaksikymmentäyksi; tätä kohtaa apostoli Paavali käyttää vastustaakseen niitä, jotka hänen aikanaan esittivät, että pelastuakseen täytyy pitää seremonialliset lait ja ympärileikkaus. Paavali käyttää sitä kohtaa, jossa Beerseba mainitaan ensimmäisen kerran. Hän käyttää tuota historiallista kertomusta käsitelläkseen samassa kertomuksessa kahta erilaista ja vastakkaista liittoa. Paavali käyttää orjattaren poikaa (Ismaelia) edustamaan liittoa, joka perustuu inhimilliseen voimaan, ja asettaa Ismaelin vastakohdaksi Iisakin, jota hän käyttää edustamaan liittoa, joka perustuu Jumalan voimaan. Tämä raamatunkohta on ensimmäinen kerta, kun Beerseba mainitaan, ja myöhemmin historiassa Paavali käyttää tuota kertomusta kuvatakseen tilannetta omassa henkilökohtaisessa historiassaan, joka oli havainnollistettu raamatullisessa historiassa. Paavali uskoi ja opetti, että raamatullinen historia toistuu.
Even though Paul uses this passage from Genesis twenty-one to illustrate two opposite covenants, in the passage there are two covenants that God makes with Abraham, but they are not the two covenants that Paul derives from the story. In the passage God again promised to fulfill His promise of making Abraham the father of many nations through Isaac and He also promised that He would make Ishmael the father of a great nation. One passage of Scripture, four covenants referenced, and it’s the first time Beersheba is mentioned in Scriptures.
Vaikka Paavali käyttää tätä kohtaa Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, luvusta kaksikymmentäyksi, havainnollistaakseen kahta vastakkaista liittoa, kyseisessä kohdassa on kaksi liittoa, jotka Jumala tekee Aabrahamin kanssa, mutta ne eivät ole ne kaksi liittoa, jotka Paavali johtaa kertomuksesta. Tässä kohdassa Jumala lupasi jälleen täyttävänsä lupauksensa tehdä Aabrahamista monien kansojen isän Iisakin kautta, ja Hän lupasi myös tekevänsä Ismaelista suuren kansan isän. Yksi Raamatun kohta, neljä viitattua liittoa, ja se on ensimmäinen kerta, kun Beerseba mainitaan Raamatussa.
Wherefore she said unto Abraham, Cast out this bondwoman and her son: for the son of this bondwoman shall not be heir with my son, even with Isaac. And the thing was very grievous in Abraham’s sight because of his son. And God said unto Abraham, Let it not be grievous in thy sight because of the lad, and because of thy bondwoman; in all that Sarah hath said unto thee, hearken unto her voice; for in Isaac shall thy seed be called. And also of the son of the bondwoman will I make a nation, because he is thy seed. And Abraham rose up early in the morning, and took bread, and a bottle of water, and gave it unto Hagar, putting it on her shoulder, and the child, and sent her away: and she departed, and wandered in the wilderness of Beersheba. Genesis 21:10–14.
Sentähden hän sanoi Aabrahamille: Aja pois tämä orjatar poikinensa, sillä tämän orjattaren poika ei ole perivä minun poikani kanssa, Iisakin kanssa. Ja tämä asia oli Aabrahamin silmissä sangen raskas hänen poikansa tähden. Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: Älköön tämä olko raskas sinun silmissäsi pojan tähden eikä orjattaresi tähden; kaikessa, mitä Saara sinulle sanoo, kuule hänen ääntänsä, sillä Iisakista sinulle nimeltä kutsutaan siemen. Mutta myös orjattaren pojasta minä teen kansan, sillä hänkin on sinun siemenesi. Niin Aabraham nousi varhain aamulla ja otti leipää ja vesileilin ja antoi ne Haagarille, pannen ne hänen olallensa, sekä lapsen, ja lähetti hänet pois. Ja hän lähti ja harhaili Beerseban erämaassa. 1. Mooseksen kirja 21:10–14.
Beersheba represents the covenant of Abraham. In the very same chapter Abraham also made a covenant with Abimelech.
Beerseba edustaa Abrahamin liittoa. Samassa luvussa Abraham teki myös liiton Abimelekin kanssa.
And it came to pass at that time, that Abimelech and Phichol the chief captain of his host spake unto Abraham, saying, God is with thee in all that thou doest: Now therefore swear unto me here by God that thou wilt not deal falsely with me, nor with my son, nor with my son’s son: but according to the kindness that I have done unto thee, thou shalt do unto me, and to the land wherein thou hast sojourned. And Abraham said, I will swear.
Ja siihen aikaan tapahtui, että Abimelek ja Pikol, hänen sotajoukkonsa päällikkö, puhuivat Aabrahamille sanoen: ”Jumala on sinun kanssasi kaikessa, mitä teet. Vanno siis nyt minulle tässä Jumalan kautta, ettet menettele petollisesti minua, etkä minun poikaani etkä pojanpoikaani kohtaan, vaan että sen hyvyyden mukaan, jota minä olen sinulle osoittanut, sinä osoitat sitä minulle ja sille maalle, jossa olet muukalaisena asunut.” Ja Aabraham sanoi: ”Minä vannon.”
And Abraham reproved Abimelech because of a well of water, which Abimelech’s servants had violently taken away. And Abimelech said, I wot not who hath done this thing: neither didst thou tell me, neither yet heard I of it, but to day.
Ja Abraham nuhteli Abimelekia vesikaivon tähden, jonka Abimelekin palvelijat olivat väkivalloin ottaneet pois. Ja Abimelek sanoi: En tiedä, kuka tämän on tehnyt; etkä sinäkään ilmoittanut siitä minulle, enkä minä ole siitä kuullut ennen kuin tänään.
And Abraham took sheep and oxen, and gave them unto Abimelech; and both of them made a covenant. And Abraham set seven ewe lambs of the flock by themselves. And Abimelech said unto Abraham, What mean these seven ewe lambs which thou hast set by themselves?
Ja Abraham otti lampaita ja nautakarjaa ja antoi ne Abimelekille; ja he tekivät keskenään liiton. Ja Abraham asetti seitsemän uuhta laumasta erilleen. Ja Abimelek sanoi Abrahamille: Mitä tarkoittavat nämä seitsemän uuhta, jotka olet asettanut erilleen?
And he said, For these seven ewe lambs shalt thou take of my hand, that they may be a witness unto me, that I have digged this well. Wherefore he called that place Beersheba; because there they sware both of them. Thus they made a covenant at Beersheba: then Abimelech rose up, and Phichol the chief captain of his host, and they returned into the land of the Philistines. And Abraham planted a grove in Beersheba, and called there on the name of the Lord, the everlasting God.
Ja hän sanoi: Ota nämä seitsemän naaraskaritsaa minun kädestäni todistukseksi minulle siitä, että minä olen kaivanut tämän kaivon. Sentähden hän antoi sille paikalle nimen Beerseba, koska siellä he molemmat vannoivat valan. Niin he tekivät liiton Beersebassa; sitten Abimelek nousi, samoin Pikol, hänen sotajoukkonsa päällikkö, ja he palasivat filistealaisten maahan. Ja Abraham istutti tammiston Beersebaan ja huusi siellä avuksi Herran, iankaikkisen Jumalan, nimeä.
And Abraham sojourned in the Philistines’ land many days. Genesis 21:22–34.
Ja Abraham oleskeli muukalaisena filistealaisten maassa kauan aikaa. 1. Moos. 21:22–34.
Beersheba is the symbol of God’s covenant with Abraham. There are several covenant histories marked in the Bible that connect Beersheba with Abraham’s covenant. “Beer” means well and “sheba” means “seven.” Sheba is the same Hebrew word that is translated as “seven times” that William Miller correctly understood to represent the prophecy of twenty-five hundred and twenty years in Leviticus twenty-six. It was the very first “time prophecy” he discovered, and it was the first foundational truth to be set aside in 1863. In the passage where the word “sheba” is translated as “seven times” in four different verses, the punishment of God that is represented by the “seven times” is called “the quarrel of my covenant.”
Beerseba on Jumalan Abrahamin kanssa tekemän liiton vertauskuva. Raamatussa on useita liittohistoriallisia kertomuksia, jotka yhdistävät Beerseban Abrahamin liittoon. ”Beer” merkitsee kaivoa ja ”sheba” merkitsee ”seitsemää”. Sheba on sama hepreankielinen sana, joka on käännetty ilmauksella ”seitsemän kertaa” ja jonka William Miller ymmärsi oikein edustavan kolmannen Mooseksen kirjan kahdennenkymmenennen kuudennen luvun ennustusta kahdestatuhannestaviidestäsadastakahdestakymmenestä vuodesta. Se oli aivan ensimmäinen ”aikaennustus”, jonka hän havaitsi, ja se oli ensimmäinen perustavanlaatuinen totuus, joka pantiin syrjään vuonna 1863. Siinä kohdassa, jossa sana ”sheba” on käännetty ilmauksella ”seitsemän kertaa” neljässä eri jakeessa, Jumalan rangaistusta, jota ”seitsemän kertaa” edustaa, kutsutaan nimellä ”minun liittoni riita-asia”.
Then will I also walk contrary unto you, and will punish you yet seven times for your sins. And I will bring a sword upon you, that shall avenge the quarrel of my covenant: and when ye are gathered together within your cities, I will send the pestilence among you; and ye shall be delivered into the hand of the enemy. Leviticus 26:24, 25.
Silloin minäkin kuljen teitä vastaan ja rankaisen teitä vielä seitsenkertaisesti syntienne tähden. Ja minä tuon miekan teitä vastaan kostamaan liittoni rikkomisen; ja kun kokoonnutte kaupunkeihinne, minä lähetän teidän keskuuteenne ruton, ja teidät annetaan vihollisen käsiin. 3. Moos. 26:24, 25.
The word translated as “seven times” and represents the “quarrel” of God’s covenant in Leviticus twenty-six, which is “sheba” in the word Beersheba, is also translated twice in the book of Daniel once as “the oath” that is written in the law of Moses and once as “the curse.” Both the “oath” and the “curse” are translated from the word “sheba” for it not only means ‘seven’ but it includes the concept of a covenant or “oath” that if broken produces a “curse.”
Sana, joka on käännetty ilmauksella ”seitsemän kertaa” ja joka edustaa Jumalan liiton ”riitaa” 3. Mooseksen kirjan kahdennessakymmenennessä kuudennessa luvussa, ja joka on ”sheba” sanassa Beerseba, on Danielin kirjassa myös käännetty kahdesti: kerran ”valaksi”, joka on kirjoitettu Mooseksen lakiin, ja kerran ”kiroukseksi”. Sekä ”vala” että ”kirous” on käännetty sanasta ”sheba”, sillä se ei merkitse ainoastaan ’seitsemää’, vaan sisältää myös liiton eli ”valan” käsitteen, jonka rikkominen tuottaa ”kirouksen”.
Yea, all Israel have transgressed thy law, even by departing, that they might not obey thy voice; therefore the curse is poured upon us, and the oath that is written in the law of Moses the servant of God, because we have sinned against him. Daniel 9:11.
Niin, koko Israel on rikkonut sinun lakiasi poikkeamalla siitä pois eikä ole totellut sinun ääntäsi; sen tähden kirous on vuodatettu meidän päällemme, samoin vala, joka on kirjoitettu Mooseksen, Jumalan palvelijan, lakiin, koska me olemme tehneet syntiä häntä vastaan. Daniel 9:11.
The word “sheba” or seven that represented seven lambs offered at a well at Beersheba represents the covenant. And God’s covenant or His oath states that the obedient live and the disobedient die.
Sana ”sheba” eli seitsemän, joka viittasi niihin seitsemään karitsaan, jotka uhrattiin kaivolla Beersebassa, merkitsee liittoa. Ja Jumalan liitto eli Hänen valansa sanoo, että kuuliaiset elävät ja tottelemattomat kuolevat.
Beersheba symbolizes the covenant that is represented by the faith of Abraham. So, when the “fair virgins” of Amos eight, who are also the “foolish virgins” of Matthew twenty-five, who are also the “wicked” of Daniel twelve are swearing “by the sin of Samaria” they are swearing allegiance to the mark of Jezebel (the papacy) who has committed fornication with Ahab (the United Nations) and who rules over the image of the beast (the United States).
Beerseba symboloi sitä liittoa, jota Abrahamin usko edustaa. Niinpä, kun Aamoksen kahdeksannen luvun ”ihanat neitsyet”, jotka ovat myös Matteuksen kahdenkymmenennenviidennen luvun ”tyhmät neitsyet” ja Danielin kahdennentoista luvun ”jumalattomat”, vannovat ”Samarian synnin kautta”, he vannovat uskollisuutta Iisebelin merkille (paavikunta), joka on harjoittanut haureutta Ahabin (Yhdistyneet Kansakunnat) kanssa ja joka hallitsee pedon kuvan (Yhdysvallat) ylitse.
When those very same “fair virgins” say “Thy god, O Dan, liveth,” they are bowing down to the golden image of a calf as identified by two witnesses (Aaron and Jeroboam). The golden calf represents the image of the beast, which is the combination of church and state.
Kun nuo aivan samat ”kauniit neitsyet” sanovat: ”Sinun jumalasi, oi Dan, elää”, he kumartavat vasikan kultaista kuvaa, sellaisena kuin kaksi todistajaa (Aaron ja Jerobeam) sen osoittavat. Kultainen vasikka edustaa pedon kuvaa, joka on kirkon ja valtion yhdistelmä.
When those same virgins claim the “manner” of Beersheba “liveth,” the word “manner” means “way.” This is the very same word that is used to identify the “ways” of the “old paths” in Jeremiah 6:16. Those virgins are saying that even though they have bowed to the image of the beast and accepted the mark of his authority that they are still children of Abraham. They are frantically running to and fro in God’s Word looking for the message represented by the “east” and the “north” and from “sea to sea,” and still claiming to be Seventh-day Adventists, but it is too late.
Kun nuo samat neitsyet väittävät, että Beerseban “tapa” “elää”, sana “tapa” merkitsee “tietä”. Tämä on aivan sama sana, jota käytetään osoittamaan “vanhojen polkujen” “teitä” Jeremian kirjassa 6:16. Nuo neitsyet sanovat, että vaikka he ovat kumartaneet pedon kuvaa ja ottaneet vastaan sen vallan merkin, he ovat silti Aabrahamin lapsia. He juoksevat kuumeisesti edestakaisin Jumalan sanassa etsien sitä sanomaa, jota “itä” ja “pohjoinen” sekä “merestä mereen” edustavat, ja väittävät yhä olevansa seitsemännen päivän adventisteja, mutta on liian myöhäistä.
But tidings out of the east and out of the north shall trouble him: therefore he shall go forth with great fury to destroy, and utterly to make away many. And he shall plant the tabernacles of his palace between the seas in the glorious holy mountain; yet he shall come to his end, and none shall help him. Daniel 11:44, 45.
Mutta sanomia idästä ja pohjoisesta tulee häntä pelästyttämään; sen tähden hän lähtee matkaan suuressa kiivaudessa hävittääkseen ja perin pohjin tuhotakseen monia. Ja hän pystyttää palatsinsa telttamajat merten väliin, ihanaan pyhään vuoreen; mutta hän tulee loppuunsa, eikä kukaan häntä auta. Daniel 11:44, 45.
Those virgins are looking for the message of these previous two verses. The final warning message that was unsealed at the time of the end in 1989, when, as described in Daniel eleven, verse forty, the “countries” representing the former Soviet Union were swept away by the papacy and the United States, identifies the final rise and fall of the papacy. In these two verses a message represented by the east and the north enrages the king of the north (the pope) and the final persecution begins, and it ends in verse forty-five when the papacy plants the “tabernacles” which comes from the Hebrew word meaning “tent,” (tent is a symbol of a church), but it’s “the tabernacle” of his “palace,” which represents a state. Where he places the tent that represents the combination of church and state, or as John calls it in the Revelation, the image of the beast, is “between the seas,” in the plural. The fair virgins are looking for the final warning message represented in verses forty-four and forty-five of Daniel eleven, and in the very next verse Michael stands up and probation closes. And at that time Amos 8:14 says that the fair virgins “shall fall, and never rise up again.”
Nuo neitsyet etsivät näiden kahden edellisen jakeen sanomaa. Viimeinen varoitussanoma, joka avattiin sineteistään lopun aikana vuonna 1989, jolloin, kuten Danielin kirjan luvussa yksitoista, jakeessa neljäkymmentä kuvataan, entistä Neuvostoliittoa edustaneet ”maat” pyyhkäistiin pois paavinvallan ja Yhdysvaltojen toimesta, osoittaa paavinvallan lopullisen nousun ja lankeemuksen. Näissä kahdessa jakeessa sanoma, jota itä ja pohjoinen edustavat, raivostuttaa pohjoisen kuninkaan (paavin), ja viimeinen vaino alkaa, ja se päättyy jakeessa neljäkymmentäviisi, kun paavivalta pystyttää ”majansa”, mikä tulee heprean sanasta, joka merkitsee ”telttaa” (teltta on seurakunnan vertauskuva), mutta kyseessä on hänen ”palatsinsa maja”, mikä edustaa valtiota. Paikka, johon hän asettaa sen teltan, joka edustaa kirkon ja valtion yhdistymistä, tai niin kuin Johannes sitä Ilmestyskirjassa nimittää, pedon kuvaa, on ”merien välissä”, monikossa. Kauniit neitsyet etsivät viimeistä varoitussanomaa, jota Danielin kirjan luvun yksitoista jakeet neljäkymmentäneljä ja neljäkymmentäviisi edustavat, ja aivan seuraavassa jakeessa Miikael nousee, ja koetusaika päättyy. Ja siihen aikaan Aamos 8:14 sanoo, että kauniit neitsyet ”kaatuvat eivätkä enää koskaan nouse.”
When the fair virgins claim to be Seventh-day Adventists at the very time they are bowing to the image of the beast they are represented by John as Jews who say they are Jews but are not. They are claiming to be the children of Abraham, but they do lie.
Kun nuo kauniit neitsyet väittävät olevansa seitsemännen päivän adventisteja juuri samaan aikaan, kun he kumartavat pedon kuvaa, Johannes kuvaa heitä juutalaisiksi, jotka sanovat olevansa juutalaisia, mutta eivät ole. He väittävät olevansa Aabrahamin lapsia, mutta he valehtelevat.
Behold, I will make them of the synagogue of Satan, which say they are Jews, and are not, but do lie; behold, I will make them to come and worship before thy feet, and to know that I have loved thee. Revelation 3:9.
Katso, minä annan sinun jalkojesi juureen tuleviksi ja kumartamaan niitä, jotka ovat saatanan synagogasta, jotka sanovat olevansa juutalaisia eivätkä ole, vaan valehtelevat; katso, minä annan heidän tietää, että minä olen sinua rakastanut. Ilmestys 3:9.
They have accepted the mark of the papacy and thus have accepted his character. They profess to be Jews, or they profess to be Sabbath-keeping Adventists, but they then have the character of the pope, who among other things sits “in the temple of God.” They profess to be Adventists, or they profess to be in the Adventist temple, but they are no more Adventists than the pope is Christian.
He ovat ottaneet vastaan paavinvallan merkin ja siten ottaneet vastaan sen luonteen. He väittävät olevansa juutalaisia, tai he väittävät olevansa sapattia pitäviä adventisteja, mutta heillä on silloin paavin luonne, hänen, joka muun muassa istuu ”Jumalan temppelissä”. He väittävät olevansa adventisteja, tai he väittävät olevansa adventtitemppelissä, mutta he eivät ole sen enempää adventisteja kuin paavi on kristitty.
Those running “to and fro” seeking “the word of the Lord” are not “the wise” identified in the book of Daniel—but they are identified as “virgins.” It is obvious that those who are wandering, starving and dying of thirst in the verses do not “understand” the “words of the Lord” for they are seeking that very thing in the verses. The Word of the Lord that is revealed just before probation closes is the Revelation of Jesus Christ, and the foolish, wicked or “fair virgins” are those who did not understand the increase of knowledge from the book of Daniel. They did not have the necessary oil to follow on to the wedding as Matthew teaches.
Ne, jotka juoksevat ”sinne tänne” etsien ”Herran sanaa”, eivät ole Danielin kirjassa tarkoitetut ”ymmärtäväiset” — mutta heidät tunnistetaan ”neitsyiksi”. On ilmeistä, että ne, jotka jakeissa harhailevat, näkevät nälkää ja kuolevat janoon, eivät ”ymmärrä” ”Herran sanoja”, sillä juuri sitä he jakeissa etsivät. Herran sana, joka paljastetaan juuri ennen kuin armonaika päättyy, on Jeesuksen Kristuksen ilmestys, ja tyhmät, jumalattomat eli ”kauniit neitsyet” ovat niitä, jotka eivät ymmärtäneet Danielin kirjan tiedon lisääntymistä. Heillä ei ollut sitä välttämätöntä öljyä, jonka avulla olisi voinut seurata häihin, niin kuin Matteus opettaa.
That “famine” is the close of probation. Amos’ “virgins” who are seeking for bread (the Word of God) and water (the Holy Spirit) in the verses, are Daniel’s “wicked” that do not “understand”. They are Matthew’s foolish virgins who are seeking for the Holy Spirit, which together on three witnesses identifies those who realize their opportunity to prepare for the marriage is past and they have no garment to go to the wedding, for they refused to “hear” the special message that is now being unsealed. From the time when the special message is unsealed, until the close of probation is the time of the last call for salvation. To come to that time unprepared is to prepare to hear the words, “Too late!”
Tuo ”nälänhätä” on armonajan päättyminen. Aamoksen ”neitsyet”, jotka näissä jakeissa etsivät leipää (Jumalan sanaa) ja vettä (Pyhää Henkeä), ovat Danielin ”jumalattomat”, jotka eivät ”ymmärrä”. He ovat Matteuksen tyhmät neitsyet, jotka etsivät Pyhää Henkeä; nämä yhdessä kolmen todistajan nojalla osoittavat ne, jotka tajuavat, että heidän tilaisuutensa valmistautua häihin on mennyt ohi eikä heillä ole pukua mennäkseen hääjuhlaan, sillä he kieltäytyivät ”kuulemasta” erityistä sanomaa, joka nyt avataan sineteistään. Siitä ajasta, jolloin erityinen sanoma avataan sineteistään, armonajan päättymiseen asti kestää viimeisen pelastuskutsun aika. Saapua tuohon aikaan valmistautumattomana merkitsee valmistautua kuulemaan sanat: ”Liian myöhäistä!”
“There is a world lying in wickedness, in deception and delusion, in the very shadow of death,—asleep, asleep. Who are feeling travail of soul to awaken them? What voice can reach them? My mind was carried to the future, when the signal will be given. ‘Behold, the Bridegroom cometh; go ye out to meet him.’ But some will have delayed to obtain the oil for replenishing their lamps, and too late they will find that character, which is represented by the oil, is not transferable.” Review and Herald, February 11, 1896.
”On maailma, joka on pahuudessa, petoksessa ja harhassa, itse kuoleman varjossa,—unessa, unessa. Ketkä tuntevat sielussaan tuskaa herättääkseen heidät? Mikä ääni voi tavoittaa heidät? Mieleni vietiin tulevaisuuteen, aikaan jolloin merkki annetaan. ’Katso, Ylkä tulee; menkää häntä vastaan.’ Mutta jotkut ovat viivytelleet hankkiakseen öljyä lamppujensa täyttämiseksi, ja liian myöhään he havaitsevat, ettei luonne, jota öljy kuvaa, ole siirrettävissä.” Review and Herald, 11. helmikuuta 1896.
The prophetic line represented by the parable of the ten virgins uses oil to represent character, but “the golden oil” and “holy oil” also represents the messages of “God’s Spirit.”
Kymmenen neitsyen vertauksen esittämässä profeetallisessa linjassa öljy kuvaa luonnetta, mutta ”kultainen öljy” ja ”pyhä öljy” edustavat myös ”Jumalan Hengen” sanomia.
“The anointed ones standing by the Lord of the whole earth, have the position once given to Satan as covering cherub. By the holy beings surrounding his throne, the Lord keeps up a constant communication with the inhabitants of the earth. The golden oil represents the grace with which God keeps the lamps of believers supplied, that they shall not flicker and go out. Were it not that this holy oil is poured from heaven in the messages of God’s Spirit, the agencies of evil would have entire control over men.
”Voidellut, jotka seisovat koko maan Herran edessä, ovat siinä asemassa, joka kerran annettiin Saatanalle suojaavana kerubina. Hänen valtaistuintaan ympäröivien pyhien olentojen kautta Herra ylläpitää jatkuvaa yhteyttä maan asukkaisiin. Kultainen öljy kuvaa sitä armoa, jolla Jumala pitää uskovien lamput varustettuina, etteivät ne lepata ja sammu. Ellei tätä pyhää öljyä vuodatettaisi taivaasta Jumalan Hengen sanomissa, pahan voimat hallitsisivat ihmisiä kokonaan.
“God is dishonored when we do not receive the communications which he sends us. Thus we refuse the golden oil which he would pour into our souls to be communicated to those in darkness. When the call shall come, ‘Behold, the bridegroom cometh; go ye out to meet him,’ those who have not received the holy oil, who have not cherished the grace of Christ in their hearts, will find, like the foolish virgins, that they are not ready to meet their Lord. They have not, in themselves, the power to obtain the oil, and their lives are wrecked. But if God’s Holy Spirit is asked for, if we plead, as did Moses, ‘Show me thy glory,’ the love of God will be shed abroad in our hearts. Through the golden pipes, the golden oil will be communicated to us. ‘Not by might, nor by power, but by my Spirit, saith the Lord of Hosts.’ By receiving the bright beams of the Sun of Righteousness, God’s children shine as lights in the world.” Review and Herald, July 20, 1897.
”Jumalaa häväistään, kun emme ota vastaan niitä viestejä, jotka hän meille lähettää. Siten torjumme sen kultaisen öljyn, jonka hän tahtoisi vuodattaa sieluihimme välitettäväksi niille, jotka ovat pimeydessä. Kun kuuluu kutsu: ’Katso, ylkä tulee; menkää häntä vastaan’, ne, jotka eivät ole vastaanottaneet pyhää öljyä, jotka eivät ole vaalineet Kristuksen armoa sydämessään, havaitsevat tyhmien neitsyiden tavoin, etteivät he ole valmiit kohtaamaan Herraansa. Heillä ei itsessään ole voimaa hankkia öljyä, ja heidän elämänsä joutuu haaksirikkoon. Mutta jos Jumalan Pyhää Henkeä pyydetään, jos anomme niin kuin Mooses: ’Anna minun nähdä kirkkautesi’, Jumalan rakkaus vuodatetaan sydämiimme. Kultaisten putkien kautta kultainen öljy välitetään meille. ’Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.’ Vastaanottamalla Vanhurskauden Auringon kirkkaat säteet Jumalan lapset loistavat valoina maailmassa.” Review and Herald, July 20, 1897.
Those running “to and fro” in Amos add to the testimony identifying the class of Seventh-day Adventist’s that reject their responsibility to “understand” the special message from the book of Revelation that is unsealed when “the time is at hand.”
Ne, jotka Aamoksessa juoksevat ”sinne tänne”, lisäävät todistusaineistoa, joka yksilöi sen seitsemännen päivän adventistien ryhmän, joka torjuu vastuunsa ”ymmärtää” Ilmestyskirjan erityinen sanoma, joka on avattu, kun ”aika on lähellä”.
“We are now living in a most perilous time, and not one of us should be tardy in seeking a preparation for the coming of Christ. Let none follow the example of the foolish virgins, and think that it will be safe to wait until the crisis comes before gaining a preparation of character to stand in that time. It will be too late to seek for the righteousness of Christ when the guests are called in and examined. Now is the time to put on the righteousness of Christ,—the wedding garment that will fit you to enter into the marriage supper of the Lamb. In the parable, the foolish virgins are represented as begging for oil, and failing to receive it at their request. This is symbolic of those who have not prepared themselves by developing a character to stand in a time of crisis. It is as if they should go to their neighbors and say, Give me your character, or I shall be lost. Those that were wise could not impart their oil to the flickering lamps of the foolish virgins. Character is not transferable. It is not to be bought or sold; it is to be acquired. The Lord has given to every individual an opportunity to obtain a righteous character through the hours of probation; but he has not provided a way by which one human agent may impart to another the character which he has developed by going through hard experiences, by learning lessons from the great Teacher, so that he can manifest patience under trial, and exercise faith so that he can remove mountains of impossibility. It is impossible to impart the fragrance of love,—to give to another gentleness, tact, and perseverance. It is impossible for one human heart to pour into another the love of God and humanity.
”Elämme nyt mitä vaarallisinta aikaa, eikä yksikään meistä saisi viivytellä etsiessään valmistusta Kristuksen tulemusta varten. Älköön kukaan seuratko tyhmien neitsyiden esimerkkiä ja ajatelko, että on turvallista odottaa kriisin puhkeamiseen asti ennen kuin hankkii luonteen valmistuksen voidakseen kestää tuona aikana. Liian myöhäistä on etsiä Kristuksen vanhurskautta silloin, kun vieraat kutsutaan sisään ja heitä tarkastellaan. Nyt on aika pukeutua Kristuksen vanhurskauteen — hääpukuun, joka tekee teidät sopiviksi astumaan Karitsan hääaterialle. Vertauksessa tyhmät neitsyet kuvataan anomassa öljyä, mutta he eivät saa sitä pyynnöstään huolimatta. Tämä on vertauskuva niistä, jotka eivät ole valmistaneet itseään kehittämällä sellaista luonnetta, joka kestää kriisin aikana. On kuin he menisivät naapureidensa luo ja sanoisivat: Antakaa minulle teidän luonteenne, tai minä joudun kadotukseen. Viisaat eivät voineet antaa öljyään tyhmien neitsyiden sammumaisillaan oleviin lamppuihin. Luonne ei ole siirrettävissä. Sitä ei voi ostaa eikä myydä; se on hankittava. Herra on antanut jokaiselle yksilölle tilaisuuden saada vanhurskas luonne koetuksen ajan kuluessa; mutta hän ei ole säätänyt tietä, jolla yksi inhimillinen toimija voisi välittää toiselle sen luonteen, jonka hän on kehittänyt käymällä läpi ankaria kokemuksia, oppimalla läksyjä suurelta Opettajalta, niin että hän voi osoittaa kärsivällisyyttä koetuksessa ja harjoittaa uskoa siten, että hän voi siirtää mahdottomuuden vuoria. On mahdotonta välittää rakkauden tuoksua — antaa toiselle lempeyttä, tahdikkuutta ja kestävyyttä. On mahdotonta, että yksi ihmissydän vuodattaisi toiseen Jumalan ja ihmiskunnan rakkautta.”
“But the day is coming, and it is close upon us, when every phase of character will be revealed by special temptation. Those who remain true to principle, who exercise faith to the end, will be those who have proved true under test and trial during the previous hours of their probation, and have formed characters after the likeness of Christ. It will be those who have cultivated close acquaintance with Christ, who, through his wisdom and grace, are partakers of the divine nature. But no human being can give to another, heart-devotion and noble qualities of mind, and supply his deficiencies with moral power. We can each do much for each other by giving to men a Christlike example, thus influencing them to go to Christ for the righteousness without which they cannot stand in the judgment. Men should prayerfully consider the important matter of character-building, and frame their characters after the divine model.” The Youth’s Instructor, January 16, 1896.
”Mutta päivä on tulossa, ja se on aivan lähellämme, jolloin jokainen luonteenlaadun vaihe paljastuu erityisen kiusauksen kautta. Ne, jotka pysyvät uskollisina periaatteelle ja harjoittavat uskoa loppuun asti, ovat niitä, jotka ovat koetuksen ja ahdistuksen aikana koetusajansa aikaisempina hetkinä osoittautuneet uskollisiksi ja ovat muovanneet luonteensa Kristuksen kaltaisuuden mukaan. Juuri ne, jotka ovat viljelleet läheistä tuttavuutta Kristuksen kanssa, ovat hänen viisautensa ja armonsa kautta osallisia jumalallisesta luonnosta. Mutta yksikään ihminen ei voi antaa toiselle sydämen antaumusta ja jaloja mielen ominaisuuksia eikä korvata hänen puutteitaan moraalisella voimalla. Me voimme kukin tehdä paljon toinen toisemme hyväksi antamalla ihmisille kristuksenkaltaisen esimerkin ja siten vaikuttamalla heihin niin, että he menevät Kristuksen luo saadakseen vanhurskauden, jota ilman he eivät voi kestää tuomiolla. Ihmisten tulisi rukouksessa harkita tätä tärkeää luonteenrakennuksen asiaa ja muodostaa luonteensa jumalallisen esikuvan mukaan.” The Youth’s Instructor, 16. tammikuuta 1896.