The Revelation of Jesus Christ - Number One

Yhdysvallat on nimenomaisesti tunnistettavissa Raamatussa. Raamatussa on useita kohtia, jotka nimenomaisesti osoittavat Yhdysvallat maailman lopun aikana. Ilmestyskirjan 13. luvussa Yhdysvallat on toinen peto, eli kaksisarvinen peto, joka nousee maasta ja kieltää koko maailmaa ostamasta tai myymästä—ellei sillä ole pedon merkkiä.

Tässä kohdassa on seitsemän ensisijaista profeetallista tuntomerkkiä, jotka liittyvät kaksisarviseen maapetoon. Hän käyttää hänen edellään olleen pedon valtaa; hän saa koko maailman kumartamaan hänen edellään ollutta petoa; hän tekee suuria ihmeitä, jotka kaikki ihmiset näkevät; hän eksyttää koko maailman ja käskee maailman tekemään kuvan hänen edellään olleesta pedosta; hän antaa pedon kuvalle hengen, niin että se puhuu; hän pakottaa koko maailman kuolemanrangaistuksen uhalla kumartamaan pedon kuvaa; ja hän pakottaa koko maailman ottamaan merkin joko otsaan tai käteen sekä kieltää ostamisen ja myymisen niiltä, joilla ei ole pedon merkkiä, nimeä tai lukua.

Jakeessa yksitoista kuvattu petoksen työ, jonka toteuttaa peto, joka nousee ”maasta”, on niin harhaanjohtava ja voimallinen, että se ”eksyttää maan päällä asuvaiset”. Koko maailma tulee Yhdysvaltojen pettämäksi. Toisin sanoen, Jumalan seurakuntaa lukuun ottamatta koko maailma on eksytettävä vastaanottamaan antikristuksen merkki. Tätä maailmanlaajuista eksytystä edeltävät profeetalliset tapahtumat ovat jo käynnissä.

Raamatussa on kertomuksia, jotka useimmat ihmiset tuntevat, vaikkakin vain pintapuolisesti. Useimmat ovat kuulleet Mooseksen ja faraon, Danielin ja Nebukadnessarin tai Jeesuksen ja Pilatuksen välisistä kohtaamisista. Ihmiset tuntevat nämä Raamatun kertomukset vaihtelevin ymmärryksen astein, mutta eivät välttämättä tunnista, että Raamatun profetia osoittaa suoraan ja hyvin täsmällisesti kuninkaita ja valtakuntia. Näin oli epäilemättä Mooseksen, Danielin ja Kristuksen kohdalla. Egypti, Babylon ja Rooma olivat kaikki nimenomaisesti yksilöityinä Raamatun profetiassa jo ennen sitä historiaa, jossa ne täyttivät ennustukset, jotka koskivat niiden omia valtakuntia. Jumala ei koskaan muutu.

Se tosiasia, että Jumala ei koskaan muutu, antaa meille mahdollisuuden soveltaa yksinkertaista logiikkaa tarkastellessamme Ilmestyskirjan kolmannentoista luvun kaksisarvista maapetoa. Koska tiedämme, että Jumala esitti ennustuksia, jotka suoranaisesti yksilöivät Egyptin, Babylonin ja Rooman valtakunnat niiden kunkin ollessa vuorovaikutuksessa Jumalan seurakunnan kanssa ja vainotessa sitä, voimme vahvistaa tiettyjä tosiasioita Ilmestyskirjan kolmannentoista luvun maapedosta. Maapeto tullaan, samoin kuin Egypti, Babylon ja Rooma, yksilöimään suoraan Raamatun profetiassa ennen sitä historian vaihetta, jossa tätä kansakuntaa koskeva ennustus täyttyy. Sanon, että voimme vahvistaa tämän tosiasian erään hyvin yksinkertaisen mutta tärkeän raamatullisen säännön perusteella. Tämä sääntö osoittaa, että totuus vahvistetaan kahden todistuksen nojalla.

Raamatun profetia ennusti muinaisen Egyptin häviön, kun Jumala kävi käsiksi Egyptin kapinalliseen faraoon. Raamatun profetia ennusti muinaisen Babylonin nousun ja tuhon samalla, kun se käsitteli Babylonin kapinallisia kuninkaita. Raamatun profetia ennusti pakanallisen Rooman valtakunnan nousun ja kukistumisen sekä tunnisti Rooman turmeltuneet edustajat ja kävi käsiksi heihin. Jumalan koskaan muuttumattoman luonteen johdonmukaisuus osoittaa, että kaikkein merkittävin Raamatun profetiassa mainittu valtakunta—Ilmestyskirjan kolmannentoista luvun maapeto—tullaan aivan varmasti tunnistamaan Raamatun profetiassa.

Kun Ilmestyskirjan kolmantenatoista luvussa kuvatun maasta nousevan pedon ennustus täyttyy, Jumalan seurakunta joutuu vastakkain maasta nousevan pedon poliittisen ja uskonnollisen johdon kanssa, niin kuin Mooses, Daniel ja Kristus sitä profeetallisesti havainnollistavat. Yhdysvaltojen profeetallinen rooli maailman lopussa on raamatunprofetian keskeinen aihe. Kun tarkastelemme sitä raamatullista aineistoa, joka osoittaa Yhdysvaltojen roolin Raamatun profetiassa, käytämme sääntöjä, jotka löytyvät itse Raamatusta, sillä Jumalan sana ei tarvitse mitään inhimillistä määritelmää. Muinaiselle Israelille annettiin seremoniallisia sääntöjä, terveyssääntöjä, kymmenen moraalista sääntöä, maanviljelyä koskevia sääntöjä ja niin edelleen. Jumala on järjestyksen Jumala.

Raamatullinen todistus ei tarjoa mitään näyttöä, joka viittaisi siihen, että ihminen tulisi siunatuksi yksinkertaisesti jättämällä huomiotta Jumalan antamat säännöt. Kuka voi odottaa tulevansa siunatuksi, jos hän jättää huomiotta ne profeetallisen tulkinnan säännöt, jotka Raamattu on profeetallista tutkimusta varten vahvistanut ja asettanut?

Kun sovellamme raamatullisia sääntöjä, annamme Raamatun itsensä osoittaa ja vahvistaa, ovatko nämä säännöt aitoja vai vääriä. Kuten kaikkien Jumalan erilaisten sääntöjen kohdalla, niille on aina olemassa saatanallinen väärennös. Sen vuoksi on välttämätöntä, että silloin kun jotakin sääntöä käytetään totuuden vahvistamiseen, sekä tunnistettu totuus että käytetty sääntö koetellaan.

Toinen tarkoitus tämän tutkimuksen Yhdysvaltojen profeetallisen roolin tunnistamisen lisäksi on tunnistaa se Ilmestyskirjan salainen sanoma, jonka Jeesus kätki tähän nimenomaiseen sukupolveen asti.

Jumalan ilmoitettujen profeetallisten salaisuuksien tarkoituksena on tehdä niiden vastaanottajille mahdolliseksi pitää Hänen lakinsa. Ihmiset voivat pitää Hänen lakinsa ainoastaan, jos se on kirjoitettu heidän sydämeensä. Ilmestyskirjassa avattava salaisuus on osa sitä prosessia, jossa Pyhä Henki kirjoittaa Jumalan lain meidän sisimpäämme ja sydämeemme. Se salaisuus, joka avataan Jumalan kansalle, vahvistaa uuden liiton, kun ja jos se otetaan uskossa vastaan.

Ilmestyskirja 1:1–3 Viimeinen varoitussanoma:

Ilmestyskirjan ensimmäisen luvun kolme ensimmäistä jaetta osoittavat, että ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys” on ihmiskunnalle annettu viimeinen sanoma. Se on selvästi sanoma, sillä ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys” annettiin Hänelle taivaalliselta Isältä, jotta Hän näyttäisi palvelijoilleen, mitä ”pian on tapahtuva”.

Meitä kehotetaan ottamaan huomioon, että ”Pyhä Henki on niin muovannut asiat sekä profetian antamisessa” että myös ”kuvatuissa tapahtumissa”.

Ilmestyskirjan ensimmäisen luvun kolmessa ensimmäisessä jakeessa kuvatut ”tapahtumat” sekä myös ”profetian antaminen” havainnollistavat nimenomaisesti vaihe vaiheelta etenevää prosessia, jolla Jumala viestii ihmisille, ja osoittavat myös, että näin välitettyä sanomaa kutsutaan ”Jeesuksen Kristuksen ilmestykseksi”.

Jeesus Kristus teki sitten kaksi asiaa sillä sanomalla, jonka hän sai Jumalalta. Hän lähetti sanoman enkelinsä välityksellä, ja hän myös ilmaisi sanomansa vertauskuvallisesti tuon enkelin kautta. Hänen enkelinsä vei sitten sanoman profeetta Johannekselle, joka kirjoitti sen muistiin ja lähetti sen seurakunnille sinua ja minua varten. Ensimmäiset kolme jaetta olivat ”Pyhän Hengen” ”muovaamat” siten, että ne korostavat sekä ”sanomaa” että sitä ”välittymisen prosessia”, joka liittyi sanoman toimittamiseen.

Ne kolme jaetta, joita tarkastelemme, esittävät ihmiskunnalle annettavan viimeisen sanoman; eivät kuitenkaan ainoastaan viimeistä sanomaa, vaan ennen kaikkea nämä kolme jaetta edustavat viimeistä ”varoitussanomaa” planeetalle Maa. Sanoman ”varoittava” luonne käy ilmi siinä, että eräs ihmisryhmä määritellään ”autuaaksi”, koska se on lukenut, kuullut ja pitänyt ”sen, mikä siihen on kirjoitettu”. On olemassa ihmisryhmä, joka ei lue eikä kuule varoitusta, joka on esitetty nimellä ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys”. Heidän on mahdotonta olla autuaita. On ilmeistä, että jos on olemassa ryhmä, joka on autuas siitä, että se lukee, kuulee ja pitää sen, mikä on kirjoitettu, niin on myös ryhmä, joka ei ole autuas. Lukeeko, kuuleeko ja pitääkö ihminen Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen sanoman? Jos niin on, hän on autuas; jos ei, hän on kirottu.

Ilmaus ”aika on lähellä” jakeessa kolme osoittaa, että historiassa on määrätty ajankohta, jolloin viimeinen varoitussanoma saapuu. ”Aika” — (määrätty aika) — ”on lähellä.” Määrätty aika on saapumaisillaan, sillä se on lähellä, ja Jumalan kansa (Johanneksen edustamana) ymmärtää sanoman ennen kuin tuo ”aika” koittaa. Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan ensimmäisen vuosisadan lopulla, ja kuitenkin nämä jakeet osoittavat, että kauan vuoden 100 jälkeen historiassa tulee hetki, jolloin lopullinen varoitussanoma julistetaan. Kun tuo ”aika” ”on” ”lähellä”, sanoma, joka osoittaa ne ”asiat, joiden pitää pian tapahtuman”, paljastetaan Jumalan palvelijoille.

Tässä artikkelisarjassa Raamattua ja Ellen Whiten kirjoituksia käytetään auktoriteettina niiden raamatunkohtien selityksen tukemiseksi, joihin viittaamme.

Viittaamme myös William Millerin kokoamiin profeetallisen tulkinnan sääntöihin sekä kokoelmassa nimeltä Prophetic Keys esitettyihin sääntöihin. Käytämme myös profeetallista tutkielmaa nimeltä Habakkuk’s Tables.

Emme pyri määrittelemään jokaista käyttämäämme sääntöä. Tiiviyden vuoksi viittaamme yksinkertaisesti Prophetic Keys -koosteeseen niiden osalta, jotka haluavat lukea säännön yksityiskohtaisemman todistelun. Habakkuk’s Tables -sarjan yhteydessä tarkoituksemme on osoittaa tiettyjä esityksiä, joissa aihetta, jota käsittelemme lyhyesti, tarkastellaan syvällisemmin.

Työskennellessämme Ilmestyskirjan tutkimuksen parissa rohkaisemme julkiseen palautteeseen, mutta vastaamme ainoastaan sellaiseen aineistoon, joka edistää käynnissä olevaa tutkimusta. Keskustelumme piiriin kuuluvat nykyinen esityssarja, ne profeetalliset säännöt, joita sovellamme, sekä Habakukin tauluista löytyvä tieto.

Kreikan sana, joka on käännetty sanalla ”ilmaisi”, merkitsee ”osoittaa”. Hän lähetti sanoman ”enkelinsä” välityksellä, ja hän ilmaisi sen ”enkelinsä” välityksellä. ”Hänen” enkelinsä on Gabriel.

Enkeli Gabriel lähetetään sanoman kanssa, ja enkeli Gabriel myös edustaa sanomaa. Kun ihmiskunta historiassa saapuu siihen hetkeen, jolloin viimeisen varoitussanoman julistamisen aika ”on lähellä”, tätä viimeistä sanomaa edustaa enkeli. Ilmestyskirjassa ”sanomat” esitetään usein enkeleinä, ja kreikan sana, joka Ilmestyskirjassa on käännetty sanaksi ”enkeli”, merkitsee sanansaattajaa.

Jokainen Jumalan totuuden ilmoitus, joka on tullut ilmi historian kuluessa, on varmasti Jeesuksen Kristuksen ilmoitus, mutta Jeesuksen Kristuksen ilmestys Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa on viimeinen varoitus ihmiskunnalle, ja se tapahtuu tiettynä hetkenä, jota kuvataan ”aikana”. Ilmestyskirjassa on toinenkin kohta, jossa Johannes viittaa siihen, että ”aika on lähellä”. Tuo toinen kohta tarjoaa toisen todistajan koettelemaan niitä alkuperäisiä väitteitä, jotka olen esittänyt jakeista yhdestä kolmeen.

Ilmestyskirjan lopussa kohtaamme saman aiheen kuin Ilmestyskirjan alussa. Tiedonvälityksen prosessiin ja sanomaan viitataan jälleen, kun ”Herra Jumala” ”lähetti enkelinsä näyttämään palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää.” Ja heti kun palvelijoille näytetään sanoma, joka osoittaa ne ”asiat, jotka pian tapahtuman pitää”, Kristus ilmoittaa tulevansa pian. Tämä on se sanoma, joka edeltää Kristuksen toista tulemusta, ja sen tähden se on viimeinen varoitussanoma — aivan sama sanoma, joka ensimmäisen luvun ensimmäisessä jakeessa esitetään nimellä ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys”. Siunaus, joka luvataan Ilmestyskirjan kolmessa ensimmäisessä jakeessa, toistetaan lausumalla: ”autuas se, joka ottaa tämän kirjan profetian sanoista vaarin.”

Näissä jakeissa havaitsemme ensimmäisessä luvussa esitetyn viestintäprosessin laajennuksen, sillä näemme, että sen jälkeen kun Gabriel on välittänyt sanoman Johannekselle, Johannes on sanomasta niin valtavasti järkyttynyt, että pyrkii palvomaan Gabrielia; tällöin Gabriel käyttää Johanneksen väärinkäsitystä osoittaakseen, että taivaalliset enkelit, maalliset profeetat ja kaikki ne, jotka pitävät sanoman sanat, ovat ”kanssapalvelijoita”, joiden tulee palvoa Luoja-Jumalaa, ei Jumalan luomakuntaa.

Nämä jakeet kuvaavat samoja tapahtumia ja samaa sanomaa, joita tarkastelemme ensimmäisessä luvussa. Ne toistavat ne uskolliset ja totiset sanat, jotka osoittavat Jumalan palvelijoille, mitä pian on tapahduttava. Sanoma asetetaan jälleen siihen asiayhteyteen, jossa viestintä tapahtuu Jumalan ja Hänen palvelijoidensa välillä. Kahdennessakymmenennessä toisessa luvussa löydämme lisää todisteita siitä, että sanoma on viimeinen varoitussanoma, sillä ”aika”, joka ”on lähellä”, osoitetaan sijoittuvan välittömästi ennen ihmiselle annetun koetusajan päättymistä; sillä julistus, että ”joka tekee vääryyttä, tehköön yhä vääryyttä; ja joka on saastainen, saastukoon yhä; ja joka on vanhurskas, tehköön yhä vanhurskautta; ja joka on pyhä, pyhittyköön yhä”, merkitsee koetusajan päättymistä ja samalla seitsemän viimeisen vitsauksen alkamista, jotka puolestaan päättyvät Kristuksen toiseen tulemiseen.

Ilmestyskirjan alussa ja Ilmestyskirjan lopussa esitetään sama kertomus. Yhdistämällä nämä kaksi kohtaa voimme ymmärtää, että ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys” on viimeinen varoitussanoma ihmiskunnalle ennen Kristuksen toista tulemusta. Tämä sanoma esitetään vertauskuvallisesti enkelinä, joka saapuu juuri ennen armonajan päättymistä. Sanoma jakaa ihmiskunnan kahteen ryhmään sen perusteella, lukevatko, kuulevatko ja pitävätkö he sen sanoman, joka avataan, kun ”aika on lähellä” — juuri ennen kuin armonaika päättyy.

Yli sata vuotta sitten, vuonna 1906, meille ilmoitettiin, että pian ”astumme niiden tapahtumien täyttymykseen, joiden Kristus osoitti Johannekselle tapahtuvan.” Sanoma oli vielä sinetöity vuonna 1906. On tärkeää ymmärtää, että Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen sanoma avataan Jumalan kansalle juuri ennen kuin tapahtumat toteutuvat. Meille kerrotaan, että Ilmestyskirja ”on juuri sitä, mitä sen nimi merkitsee,—ilmoitus tärkeimmistä tapahtumista, jotka tulevat tapahtumaan tämän maan historian viimeisinä päivinä.”

Ne avataan, jotta Jumalan kansa voisi antaa varoituksen, niin että ne, jotka kuulevat varoituksen, voisivat ”saada tilaisuuden valmistautua tapahtumiin, jotka hyvin pian ovat toteutuvat”. On syytä panna merkille (sillä Johannes edustaa Jumalan kansaa siinä historian vaiheessa, jolloin sanoma on julistettava), että Johannes osoittaa ne kaksi asiaa, joiden vuoksi häntä vainottiin. Juuri ”uskollisen luottamuksensa tähden Jumalan sanaan ja Kristuksen todistuksen tähden” hänet ”karkotettiin Patmoksen saarelle”. Hänet karkotettiin, koska hän hyväksyi sekä Raamatun että profetian hengen, joka on ”Jeesuksen todistus”.

Johannes edustaa maailman lopun ajan kansaa, joka ymmärtää Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen sanoman ja jota vainotaan sekä Raamatun että profetian hengen puolustamisesta.

Ensimmäisen luvun kolmessa ensimmäisessä jakeessa korostetaan Jumalan Isän ja hänen palvelijoidensa välistä viestintäprosessia. Kahdeskymmenes toinen luku lisää tähän viestintäprosessin kuvaukseen. Nämä kaksi katkelmaa edustavat Ilmestyskirjan alkua ja loppua, ja yhdessä ne yksityiskohtaisesti osoittavat Johanneksen roolin profeetallisessa kuvauksessa. Hän ei ole ainoastaan se, joka kirjoitti Ilmestyskirjan sanat, vaan hän edustaa myös niitä maailman lopun aikana eläviä, jotka välittävät viimeisen varoitussanoman.

Johannes ”näki” ja ”kuuli” ne ”asiat”, jotka muodostavat sanoman, ja häntä käskettiin kirjoittamaan ja lähettämään sanoma seurakunnille.

Se, minkä hän ”kuuli” ja ”näki”, hänen käskettiin kirjoittaa muistiin ja lähettää Vähä-Aasian seitsemälle seurakunnalle, mutta kun oli kyse yksittäisistä seurakunnista, Jeesus saneli sanomat suoraan Johannekselle, sillä jokainen sanoma kullekin seitsemästä seurakunnasta alkaa ilmauksella: ”Ja … seurakunnan enkelille kirjoita.” Jeesus saneli seurakunnille osoitetut yksittäiset sanomat.

Jeesus saneli Johannekselle, ja myös Jeesus käski Johanneksen kirjoittaa, mitä hän näki ja kuuli, ja kerran Jeesus käski Johannesta olemaan kirjoittamatta sitä, mitä hän oli kuullut.

Johannesta käskettiin sinetöimään se, mitä ne seitsemän ukkosenjylinää lausuivat, ja näin tehdessään hän sinetöi seitsemän ukkosenjylinän sanoman, aivan kuten Danielia käskettiin sinetöimään kirjansa lopun aikaan asti.

Se, mitä tunnistamme, on se, että sekä Ilmestyskirjan lopussa että sen alussa yksilöidään sanoma. Myös tämän sanoman välittämisen prosessi yksilöidään. Se osa, joka Johanneksella on sanoman välittämisessä, otetaan nimenomaisesti esille. Toisinaan hän yksinkertaisesti kirjoitti sen, mitä näki ja kuuli. Toisinaan hänelle saneltiin, ja kerran häntä käskettiin olemaan kirjoittamatta sitä, mitä oli kuullut. Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen sanoma annetaan Isältä Jeesukselle, Jeesukselta Gabrielille ja sitten profeetta Johannekselle, jolle annettiin vastuu kirjoittaa sanoma ja lähettää se seurakunnille.

On mahdollista lukea tämä jae tunnistamatta sitä profeetallista periaatetta, joka sisältyy Johannekselle annettuun käskyyn kirjoittaa. Nähtyjen ja kuultujen ”asioiden” kirjoittaminen muistiin merkitsee senhetkisen historian tallentamista, sillä Johanneksen aikana nuo ”asiat” olivat. Senhetkisen historian tallentaminen ja siten samalla tulevaisuudessa tapahtuvien asioiden kirjoittaminen muistiin on Ilmestyskirjan ensisijainen profeetallinen sääntö. Johannesta käytetään juuri tämän periaatteen ja sen merkityksen korostamiseen ja havainnollistamiseen, sillä hänelle sanottiin olennaisesti, että kirjoita ”mitkä ovat, ja” siten kirjoittaessasi olet kirjoittava myös ”mitkä tämän jälkeen tulevat”, koska historia toistaa itseään. Tämä profeetallinen menetelmä on Jeesuksen tunnusmerkki, sillä tunnusmerkki on nimi, ja Hänen nimensä Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa on Alfa ja Omega. Hän yhdistää lopun alkuun.

Olemme vasta aloittamassa ”Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen” tutkimista, ja tarkastelemme parhaillaan ensimmäisen luvun kolmea ensimmäistä jaetta. Viimeinen varoitussanoma, jonka otsikkona on ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys”, välitetään taivaalliselta Isältä Jeesukselle, Jeesukselta Gabrielille, Gabrielilta Johannekselle, joka tallentaa sen kirjaan lähetettäväksi seurakunnille. Koska sanoma on niin suoraan nimetty ”Jeesuksen Kristuksen ilmestykseksi”, on tärkeää huomata, että kaikista niistä aineksista, jotka innoitetun Sanan kautta on kirjoitettu ihmisille Kristuksen ilmoittamiseksi, juuri se tuntomerkki siitä, kuka Jeesus on ja mitä hän on, havainnollistuu Johanneksen toiminnassa hänen tallentaessaan sanoman. Kirjoittaessaan niitä asioita, jotka silloin olivat, hän kirjoitti samalla myös niitä asioita, jotka vielä olivat tulevat.

Toistuvan historian totuus ilmenee siinä, että Johannes kirjoittaa varoituksen omaa aikaansa varten, joka on samalla varoitus tulevaa aikaa varten. Kun Johannes kristillisen seurakunnan alkuvaiheessa kirjoitti seitsemälle seurakunnalle, hän samalla laati varoituksen kristilliselle seurakunnalle maailman lopussa. Tämä Kristuksen luonteen ominaisuus tulee esiin siinä, että Kristusta kutsutaan Alphaksi ja Omegaksi eli aluksi ja lopuksi eli ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Itse asiassa Raamattu osoittaa tämän Kristuksen luonteen ominaisuuden todistavan, että hän on ainoa Jumala.

Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa näemme Jeesuksen ilmoittavan itsensä Alfaksi ja Omegaksi.

Näissä jakeissa on paljon totuutta, mutta tässä tahdon vain osoittaa, että kun Johannes kuuli Kristuksen pasuunan kaltaisen äänen ja kääntyi nähdäkseen, kuka hänelle puhui, hän näki Jeesuksen Kristuksen taivaallisena Ylipappina taivaallisen pyhäkön pyhässä paikassa. Jeesus ilmaisi sitten olevansa Alfa ja Omega sekä ensimmäinen ja viimeinen. Sanomassa ja sen välittämisessä kolmessa ensimmäisessä jakeessa havaitsimme totuuden linjan, joka vastasi Ilmestyskirjan lopussa olevaa totuuden linjaa. Alfana ja Omeganä Jeesus havainnollistaa lopun alulla, viimeisen ensimmäisellä. Ilmestyskirjan lopussa, niin kuin alussakin, Hän jälleen ilmaisee olevansa Alfa ja Omega.

Ilmestyskirja kuvaa huolellisesti, että kun Johannes kirjaa sanoman, sanoma perustuu periaatteeseen, jonka mukaan alku havainnollistaa loppua. Tämä sanoma on ensimmäinen totuus, joka avataan Ilmestyskirjassa, ja aivan sama totuus on viimeinen, josta kirjassa puhutaan. Ja Ilmestyskirjan alussa ja lopussa olevassa todistuksessa Jeesus ilmoittaa olevansa Alfa ja Omega, alku ja loppu sekä ensimmäinen ja viimeinen.

Ilmestyskirjan kolme ensimmäistä jaetta osoittavat ihmiskunnalle annetun viimeisen varoitussanoman. Se on varoitus, joka edeltää seitsemää viimeistä vitsausta ja Kristuksen toista tulemista. Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen sanoma ”lähetettiin ja annettiin merkkien kautta” ”hänen enkelinsä välityksellä”.

Sama varoitussanoma tunnistetaan sitten Ilmestyskirjan viimeisessä kohdassa, ja se esitetään myös Ilmestyskirjan neljännentoista luvun kolmantena enkelinä.

अन्तिम चेतावनी का सन्देश वही सन्देश है जिसका प्रतिनिधित्व तीसरे स्वर्गदूत के रूप में किया गया है। यह अन्तिम चेतावनी है, क्योंकि यह सीधे मानवजाति के लिए अन्तिम परीक्षा की पहचान कराता है। एक और स्वर्गदूत है जो उसके पीछे आता है और तीसरे स्वर्गदूत के साथ जुड़ जाता है, और वह स्वर्गदूत भी अन्तिम चेतावनी का सन्देश है।

Sanoma, joka on Jeesuksen Kristuksen ilmestys, esitetään ensimmäisessä, neljästoista, kahdeksannessatoista ja kahdennessakymmenennessä toisessa luvussa. Tätä sanomaa merkitsee enkeli, joka Ilmestyskirjan ensimmäisessä ja viimeisessä viittauksessa tunnistetaan enkeli Gabrieliksi, ja sitten neljännessätoista ja kahdeksannessatoista luvussa sanoma esitetään vertauskuvallisesti enkelinä, joka lentää taivaalla tai laskeutuu alas taivaasta.

Luvussa kahdeksantoista taivaasta alas tulevaa enkeliä ennakoidaan jo aiemmin luvussa kymmenen, kun enkeli laskeutuu alas ja asettaa toisen jalkansa maan päälle ja toisen meren päälle. Tällä enkelillä on kirja, joka Johanneksen käsketään syödä ja joka tekee hänen suunsa makeaksi mutta vatsansa karvaaksi. Kirja, jonka Johannes syö, on sanoma, ja pienen kirjan edustama sanoma on vertauskuva Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun enkelin sanomasta; siten sekin on kuvaus lopullisesta varoitussanomasta.

Meille kerrotaan, että Jumalan sanoma lähetettiin ja ilmaistiin enkelin välityksellä, ja kun tarkastelemme huolellisesti Ilmestyskirjassa kuvattavaa viimeistä varoitussanomaa, havaitsemme, että seitsemän kertaa enkeli ilmaisee tämän viimeisen varoitussanoman. Ensimmäisessä ja viimeisessä tapauksessa kyseessä oli enkeli Gabriel. Sitten Ilmestyskirjan luvussa kymmenen näemme enkelin tulevan alas, pieni kirja kädessään. Ilmestyskirjan luvussa neljätoista esiintyy vielä kolme enkeliä, jotka kaikki edustavat viimeistä varoitussanomaa. Sitten Ilmestyskirjan luvussa kahdeksantoista on vielä toinen enkeli edustamassa aivan samaa viimeistä varoitussanomaa. Seitsemän viimeistä varoitussanomaa esitetään enkelien kautta. Ensimmäinen ja viimeinen ovat enkeli Gabriel, ja ensimmäisen ja viimeisen välissä olevat viisi enkeliä ovat vertauskuvallisia enkeleitä.

Tietenkin kullakin seitsemästä seurakunnasta on myös enkelinsä, mutta ne välittävät sanoman seurakunnille, kun taas viimeinen varoitussanoma, josta olemme puhuneet, on sanoma, jonka kuulijakuntaan kuuluu koko maailma.

Kutakin niistä seitsemästä profeetallisesta linjasta, jotka edustavat viimeistä varoitussanomaa, tulisi tarkoin arvioida ja sovittaa toisiinsa, mutta tässä vaiheessa haluan yksinkertaisesti määritellä Alfan ja Oomegan perusperiaatteen. Ensimmäinen kerta, jolloin jokin aihe mainitaan Jumalan sanassa, on tärkein viitekohta. Ensimmäinen kerta, jolloin ”siemen” mainitaan Raamatussa, on 1. Mooseksen kirjan 1:11:ssä, missä meille kerrotaan, että siemen tuottaisi ”lajinsa mukaan”. Siemenen ensimmäinen maininta korostaa, että sillä on tarvittava DNA lisääntyäkseen itsensä kaltaisena. Jeesus määritteli Jumalan Sanan siemeneksi.

Siemen, joka on Jumalan sana, sisältää kaiken sen DNA:n, joka on tarpeen täydellisen kasvin tuottamiseksi. Jonkin aiheen ensimmäinen maininta Jumalan sanassa sisältää kaikki ne osatekijät, jotka siihen aiheeseen kuuluvat. Tämä tosiasia tunnetaan nimellä ”ensimmäisen maininnan sääntö”. Mitä tarkemmin tätä sääntöä tutkitaan, sitä varmemmaksi se osoittautuu.

Ennen kuin jatkamme Alfaa ja Omegaa koskevaa selitystämme sekä Jumalan Sanan määritelmää siemenenä, on syytä tarkastella juuri lainaamastamme Matteuksen kohdasta eräitä olennaisia näkökohtia Ilmestyskirjan tarkasteluamme varten. Kaikki profeetat puhuvat maailman lopusta.

Tämä katkelma esittää kolme todistajaa (Paavali, Pietari ja Ellen White), jotka todistavat siitä tosiasiasta, että kaikki profeetat puhuvat maailman lopusta, juuri siitä ajasta, jolloin Ilmestyskirjan salaisuus avataan. Sen tähden Matteuksen evankeliumin kolmattatoista luvussa, kun Jeesus sanoi: ”autuaat ovat teidän silmänne, sillä ne näkevät, ja teidän korvanne, sillä ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat miehet ovat halunneet nähdä sitä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla sitä, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet”, Hän ilmaisi saman autuuden, josta mainitaan Ilmestyskirjan ensimmäisen luvun kolmessa ensimmäisessä jakeessa.

Jeesus esitti vertauksen kylväjästä, ja sitten opetuslapset johdatetaan käymään keskusteluun hänen kanssaan tästä vertauksesta. Mutta ennen kuin heidät johdetaan vuorovaikutukseen Jeesuksen kanssa, hän lausui heille ja vielä tärkeämmin meille: ”Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.”

Jeesus esittää vertauksen ja päättää sen varoitukseen niitä varten, joilla on korvat kuulla. Sitten opetuslapset johdatetaan keskusteluun, jossa Jeesus käsittelee ainakin kolmea merkittävää ajatusta. Hän tekee eron kahden kuulijaluokan välillä ja viittaa näin tehdessään Jesajan kirjan kohtaan esittääkseen toisen todistuksen kahdesta kuulijaluokasta (sillä muistakaa, että kaikki tämä on asetettu niiden asiayhteyteen, jotka tahtovat kuulla). Kolmas ajatus, jonka hän tuo esiin kahden kuulijaluokan ja Jesajan kirjan toisen todistuksen lisäksi, on se tosiasia, että Jumalan Sana on siemen. Se tosiasia, että Jumalan Sana on siemen, kuuluu sen tähden siihen, mitä niiden, jotka kuulevat Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa, tulee kuulla. Ensimmäisissä kolmessa jakeessa on kaksi kuulijaa, samoin kuin Matteuksen luvussa kolmetoista on kaksi kuulijaluokkaa. Matteuksen luku kolmetoista tuo yksinkertaisesti lisäymmärrystä niistä erilaisista tavoista, joilla ne, jotka kieltäytyvät kuulemasta, valitsevat olla kuulematta. Ja Jesajan todistus lisää vielä enemmän siihen sanomaan, joka meidän tulee kuulla.

Tämä Jesajan kohta on tietysti aivan hämmästyttävä siinä profeetallisten aiheiden syvyydessä, joita se käsittelee. Monia näistä aiheista on toistuvasti käsitelty Habakkukin tauluissa, joten tiivistämme yksinkertaisesti ne kohdan seikat, jotka tukevat tarkasteluamme siitä, että Jeesus viittasi sanaansa siemenenä.

On vahvistettu, että Jesaja tässä kohdassa edustaa profeettaa ja siten Jumalan kansaa lopun aikana. Vielä tärkeämpää meidän näkökulmastamme on, että Jesaja edustaa kansaa, joka eli synnissä samalla, kun se toimi Jumalan seurakunnan piirissä. Ennen kuin Jesaja sai ilmestyksen Jumalan kirkkaudesta, hän ei tunnistanut omaa syntisyyttään. Hän oli laodikealainen, hän oli sokea.

Näky ”esittää Jumalan kansan tilan viimeisinä päivinä”. Jumalan kansa viimeisinä päivinä on laodikealaisia.

Kun Jesaja oli kääntynyt pois laodikealaisesta tilastaan, hän tarjoutui viemään viimeisen varoitussanoman maailmalle. Kuudennen luvun kolmas jae yhdistää Jesajan profeetallisen historian Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun profeetalliseen historiaan, jolloin enkeli laskeutuu alas ja valaisee maan kirkkaudellaan.

Jesaja edustaa Jumalan kansaa sinä aikana, jolloin Ilmestyskirjan kahdeksannentoista luvun enkeli laskeutuu alas, sillä kun hänet vietiin taivaalliseen pyhäkköön, hän kuuli serafien julistavan: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kirkkauttaan.” Jesaja, samoin kuin Johannes Ilmestyskirjassa, edustaa Jumalan kansaa, joka julistaa viimeisen varoitussanoman. Johannes kutsui Jumalan kansaa ”jäännökseksi”, ja Jesaja viittasi siihen nimityksellä ”kymmenesosa” eli kymmenys. Heprean juurisana merkitsee ”maksaa kymmenykset”.

Profeetallinen kysymys ”kuinka kauan?”, jonka Jesaja esitti, esitetään toistuvasti Jumalan sanassa (ja lyhyyden vuoksi vastaus kysymykseen ”kuinka kauan?” on, että se merkitsee kansallisen sunnuntailain voimaantuloa Yhdysvalloissa). Ellen Whiten mukaan tuona aikana ”national apostasy will be followed by national ruin”, ja Jesajan mukaan se on silloin, kun ”kaupungit ovat hävitetyt, asukkaita vailla, ja talot ihmisistä tyhjät, ja maa on perin pohjin autio, ja Herra on vienyt ihmiset kauas pois, ja suuri hylkääminen on keskellä maata”. ”Suuri hylkääminen keskellä maata” on Danielin 11:41:n mukaan ne ”monet”, jotka kukistetaan sunnuntailain aikana. Nämä ovat Jesajan kuudennen luvun ja Matteuksen kolmattatoista luvun henkilöt, joilla on silmät, mutta eivät näe, ja korvat, mutta eivät kuule, sekä myös ne Ilmestyskirjan kolmannessa luvussa mainitut, jotka kieltäytyvät Laodikean seurakunnalle annetusta neuvosta.

Jesajalla oli näky Jeesuksesta Kristuksesta Hänen pyhäkössään, samoin kuin Johanneksella Ilmestyskirjassa. Jesaja edustaa ”kymmenesosaa” eli kymmenystä, joka ”palajaa” ja ”on syötävä” puuna. Heprean sana, joka on käännetty sanalla ”syötävä”, merkitsee tulen kuluttamaksi tulemista. Kuitenkin ”kymmenesosalla” on heissä ”ydin”, jota tuli ei kuluta. Ilmeisesti yhdeksällä kymmenesosalla ei ollut tuota ydintä? Tuli, joka kuvataan terebinttipuun ja tammen syöväksi ja kuluttavaksi, on liiton Enkeliin tuli, joka Malakian kirjassa tulee äkisti temppeliinsä.

Jesajan kymmenes osa (joka on kymmenys) on myös Malakian ”vanhurskaudessa annettu uhri”. Malakian uhri on Jumalan kansa, jota edustavat ”Leevin pojat”, jotka puhdistetaan tulella tuottamaan ”vanhurskaudessa annettu uhri”, ja ne, jotka Jesajan todistuksessa ”syödään” tulella, ovat se kymmenes osa eli kymmenys.

Paavali julistaa tässä, että jokaisen ihmisen teot tulevat paljastetuiksi ”tulessa”. Malakiassa tuli polttaa pois kuonan. Jesajassa ”kymmenesosan” puhdistuminen tapahtuu ”kun” ne pudottavat lehtensä. Lehdet ovat kätketyn synnin, teeskentelyn ja omavaltaisen uhkarohkeuden vertauskuva, kuten Aadamin ja Eevan todistus osoittaa.

Jesajan ”kymmenyksellä” on itsessään olemus, jota ei voida polttaa pois, ja tuo olemus on ”pyhä siemen”. Heissä on Kristus, kirkkauden toivo. Jesaja on itse ”pyhä siemen” ja myös se ”kymmenes”, jonka hän yksilöi. Sekä ”pyhä siemen” että ”kymmenes” palaavat laodikealaisesta tilasta filadelfialaiseen tilaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta Hänen pyhäkössään.

Näky Jumalan kirkkaudesta, joka saa Jesajan huutamaan, että hän on menehtynyt, että hän on saastainen ihminen ja syntinen, joka tarvitsee anteeksiantoa, tapahtuu taivaallisessa pyhäkössä silloin, kun puut pudottavat lehtensä. Sana ”pudottaa” merkitsee ”heittää ulos” tai ”hakata puu maahan”. Tässä kuvataan Laodikean ulosheittämistä. ”Kymmenesosa” eli jäännös käy läpi Malakian liiton Sanansaattajan aikaansaaman puhdistavan ”tulen”, niin että heidän inhimilliset tekonsa hengellisesti palavat pois ja jäljelle jää vain ”ydin”, jota ei voida polttaa pois ja joka on ”Pyhä Siemen”. Ne, jotka kieltäytyvät kuulemasta, heitetään pois kuin kuolleet kuivat lehdet, tai syljetään ulos Herran suusta.

Jeesus on Pyhä Siemen, ja siemenessä on kaikki tarvittava perimä tuottamaan koko kasvin. Jumalan Sana on siemen, ja sen tähden jonkin asian ensimmäinen maininta Jumalan Sanassa sisältää kaiken sen tiedon, joka on tarpeen saattamaan tuo aihe täydelliseen kypsyyteen uskovassa, jos se ymmärretään oikein.

Jesajan kuudes luku osoittaa kansan, joka ei “kuule” aikana, jolloin SINUN TÄYTYY kuulla, jotta sinua siunattaisiin Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen sanomalla. Se kansa, johon Jeesus viittasi, oli Jumalan valittu kansa; he olivat Hänen vaimonsa, he olivat Hänen liittokansansa, he olivat muinainen Israel.

Muinainen Israel eli ensimmäinen Israel on esikuva nykyajan Israelista eli viimeisestä Israelista. Jumalan kansa maailman lopussa on seitsemännen päivän adventistit, Hänen valittu kansansa, Hänen vaimonsa, Hänen liittokansansa — nykyajan Israel. Jesajan historian todistus yhdessä Kristuksen historian kanssa antaa kaksi todistajaa, jotka vahvistavat, että maailman lopussa seitsemännen päivän adventismi tulee olemaan kadotetussa ja pelastumattomassa ”tilassa”, jota Laodikealle osoitettu sanoma edustaa.

He eivät todellisuudessa ole pelastumattomissa, vaan pelastumattomia ainoastaan laodikealaisessa tilassaan, niin kuin Jesaja oli ennen kokemustaan ja niin kuin olivat juutalaiset Kristuksen historian aikana.

Yksi niistä asioista, jotka laodikealaisen on ”kuultava”, on vertaus kylväjästä. Hänen on ”kuultava” siinä vertauksessa, että Jumalan Sana on ”siemen”, pyhä siemen. Kun tämä on ”kuultu”, silloin lasketaan perustus, joka alkaa avata Ilmestyskirjan salattua sanomaa, sillä tuo sanoma kätkeytyy syvälliseen ymmärrykseen siitä, että Jeesus on Alfa ja Omega, Ensimmäinen ja Viimeinen, Alku ja Loppu. Ymmärtää lopun suhde alkuun sisältää sen ymmärtämisen, että Jeesus on Sana, ja Hän on Siemen.

Ymmärtääkseen suhteen lopun ja alun välillä on ymmärrettävä ”ensimmäisen maininnan sääntö”. Ensimmäisen maininnan sääntö osoittaa, että aiheen alku on sitä koskevista viittauksista tärkein, sillä se sisältää koko kertomuksen, koska Jumalan Sanana se on siemen. Viimeinen viittaus on tärkeydessä toinen siinä mielessä, että juuri siellä kertomuksen kaikki osatekijät sidotaan yhteen niin, ettei mitään jää avoimeksi. Mutta aiheen keskivaiheen viittaukset antavat kertomukselle voiman ja selkeyden, ja siinä mielessä keskikohta on yhtä olennainen kuin alku tai loppu.

Tästä aiheesta olisi paljon muutakin käsiteltävää, mutta palatessamme Matteuksen evankeliumin kolmanteentoista lukuun voimme panna merkille, että Jeesus erotti toisistaan kaksi ihmisryhmää: ne, jotka kuulevat, ja ne, jotka eivät kuule. Hän osoittaa, että on useampi kuin yksi tapa olla kuulematta, mutta lausuu sitten siunauksen niiden ylle, jotka kuulevat.

Profeetallisesti tämä ”siunaus” on siis täsmälleen sama siunaus kuin Ilmestyskirjan 1:3:ssa:

Jeesuksen viittaus Matteuksen evankeliumin kolmennessatoista luvussa Jesajan kuudenteen lukuun yhdessä Ellen Whiten kirjoitusten kanssa vahvistaa, että maailman lopussa nähdään ja kuullaan asioita, jotka olivat niin valtavia, että monet vanhurskaat miehet ja profeetat halusivat elää siinä ajanjaksossa, jolloin viimeinen varoitussanoma oli määrä avata sineteistään ja jolloin ihmiset silloin ”näkisivät” ja ”kuulisivat” ne.

Johannesta käskettiin luvussa kymmenen sinetöimään se, mitä ”Seitsemän ukkosenjylinää” puhui, ja luvussa kaksikymmentäkaksi annetaan julistus: ”Älä sinetöi tämän kirjan profetian sanoja, sillä aika on lähellä.” Seuraava jae osoittaa ihmisen koetusajan päättymisen. Välittömästi ennen koetusajan päättymistä annetaan julistus avata ”Seitsemän ukkosenjylinää”, joka on ainoa Ilmestyskirjan kohta, joka siihen aikaan on sinetöity. ”Seitsemästä ukkosenjylinästä” meille ilmoitetaan, että ne edustavat adventismin alkua ja loppua.

Seitsemän ukkosenjylinää edustavat adventismin alkuvaiheen tapahtumia ensimmäisen ja toisen enkelin sanoman historiassa, vuodesta 1798 aina 22. lokakuuta 1844 saakka, ja samassa edellä mainitussa artikkelissa meille ilmoitetaan, että seitsemän ukkosenjylinää ”liittyvät tuleviin tapahtumiin, jotka paljastetaan järjestyksessään”. Adventismin alkuhistoria havainnollistaa adventismin loppua, sillä Jeesus Kristus, Alfa ja Omega, asettaa allekirjoituksensa koko adventismin historian ylle, sillä se on yhtä pyhä historia kuin muinaisen Israelin historia oli.

Jeesuksen mukaan Matteuksen evankeliumin kolmannessatoista luvussa nämä tapahtumat ovat sitä, mitä profeetat halusivat nähdä ja minkä tuntemisesta opetuslapset olivat autuaita. Nämä opetuslapset edustavat Jumalan kansaa maailman lopussa, joka on autuas siitä, mitä se näkee ja kuulee. Se, mitä he näkevät ja kuulevat, on Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen sanoma, jota edustaa myös seitsemän ukkosenjylinän sanoma; tämä puolestaan edustaa sekä milleriläistä historiaa että sadan neljänkymmenenneljän tuhannen historiaa.

Ellen White yksilöi sen historian, jonka Kristus yksilöi historiaksi, jota vanhurskaat miehet halusivat nähdä, Milleriläisten historiaksi vuodesta 1840 vuoteen 1844, ja sanoo sitten, että ”Jumalan määräämänä annetaan pian sanoma, joka paisuu suureksi huudoksi.” ”Suuri huuto” symboloi kolmannen enkelin viimeistä varoitusta, ja kun tuo sanoma annetaan, se toistaa adventismin alun historian. Viimeinen varoitussanoma on ne ”sanomat”, joiden tulee ”mennä kaikkiin seurakuntiin”, ja kaikkien ”vuosina 1840–1844 annettujen sanomien tulee nyt tulla voimallisesti esitetyiksi.”

Alfa ja Omega havainnollistaa lopun alun avulla. Ellen White toteaa, että ”sanomien tulee mennä kaikkiin seurakuntiin”, ja Jeesus sanoi Johannekselle: ”Minä olen Alfa ja Omega, ensimmäinen ja viimeinen; ja mitä näet, kirjoita kirjaan ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, jotka ovat Aasiassa: Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan.”

Vuosien 1840–1844 sanomat ovat osa sitä, mikä on lähetettävä seurakunnille.