The Hidden History of Verse Forty - Number Twenty-Eight

Inspiraation mukaan, kun on kyse inspiraatiosta, ”jokaisella tosiasialla on merkityksensä” ja ”jokaisella periaatteella on merkityksensä”.

Tosiasia on, että hepreankielinen ilmaus ”ereb boqer” esiintyy Raamatussa kahdeksan kertaa. Se käännetään aina ”illaksi ja aamuksi”, lukuun ottamatta Danielin kirjaa 8:14, jossa se on käännetty ”päiviksi”. Innoituksen mukaan neljästoista jae on ”adventtiuskon perustus ja keskeinen pylväs”.

Tosiasia siis on, että jakeen ”päivät” on kahdeksas kerta, jolloin tuota heprealaista ilmausta käytetään. Ja Jumalan profeetallisen johdatuksen raamatullinen ilmiö King James -version kääntäjiä kohtaan liitti tarkoituksellisesti kahdeksannen, joka kuuluu seitsemään, raamatullisen arvoituksen siihen jakeeseen, joka edustaa yhtä kahdesta näystä kahdeksannessa luvussa. Yksi sana, joka kahdeksannessa luvussa on käännetty sanalla ”näky”, on heprean sana ”chazon”, ja toinen on ”mareh”. ”Mareh” merkitsee ilmestymistä, ja ”mareh”-näky on näky Kristuksen ilmestymisestä Jumalan profeetallisessa Sanassa. Danielin 8:14:n ”mareh”-näky osoittaa, että Kristuksen oli määrä ilmestyä ja äkisti tulla temppeliinsä 22. lokakuuta 1844. Kaikki nämä totuudet ovat tosiasioita, ja ne liittyvät siihen jakeeseen, joka on keskuspylväs, eikä keskuspylväs ole oppi tai profetia, joka täyttyi 22. lokakuuta 1844, vaan tosiasia on, että jae on Kristus, keskuspylväs.

Meitä koetellaan nyt siinä, astummeko temppeliin ja tunnustammeko sen jälkeen syntimme sekä saammeko osaksemme Hänen vanhurskauttamisensa siunauksen. Tätä viimeistä kutsua astua temppeliin ympäröivät esteet estämässä henkilökohtaista sisäänkäyntiämme, mutta jos nyt epäröimme, meidät ”jätetään yksin yön äänettömään kauhuun”. Mutta tämä ei ole ainoa asiani.

Tähän kaikkein tärkeimpään jakeeseen kohdistettiin tarkoituksellista painotusta sisällyttämällä siihen sanan ”päivät” erottelu, joka kantaa mukanaan profeetallisen arvoituksen, että kahdeksas on siitä seitsemästä, mikä on yksi pyöristä niiden sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen ajassa. Sinetöimisen ajanjaksolla sekä protestanttinen sarvi että tasavaltalainen sarvi raamatullisen profetian kuudennesta valtakunnasta tulevat kumpikin täyttämään arvoituksen, että kahdeksas on siitä seitsemästä. Niistä kahdeksasta presidentistä, jotka ovat olleet lopun ajan alkamisesta vuonna 1989 lähtien, Trumpista tuli kuudennen valtakunnan kuudes kuningas, ja voitettuaan toisen kautensa hänestä tuli se kahdeksas, joka on siitä seitsemästä. Yhdysvaltojen toiminnassa, kun se toistaa Milanon ediktin vuonna 313, niiden sadan neljänkymmenenneljän tuhannen laodikealaisesta liikkeestä tulee niiden sadan neljänkymmenenneljän tuhannen filadelfialainen liike. Sinetöimisen aika päättyy sunnuntailaissa, jossa paaviuden kuolettava haava paranee, ja siten hän täyttää Ilmestyskirjan seitsemännentoista luvun arvoituksen kahdeksantena, joka on siitä seitsemästä. Yksi tosiasia, joka on esitetty yhdessä heprealaisessa ilmauksessa yhtenä englanninkielisenä sanana, tuo tuomion avautumisen yksilöivän jakeen siihen jakeeseen, joka yksilöi tuomion päättymisen niiden sadan neljänkymmenenneljän tuhannen sinetöimisen ajassa.

Jokaisella tosiasialla on paikkansa, ja Uudessa testamentissa on vain yksi ilmaus, jossa esiintyy numeerinen rakenne, jossa yksi ”luku” kerrotaan toisella ”luvulla”, ja Vanhassa testamentissa vain kaksi. Tämän ”numeerisen rakenteen” alfa on 1. Mooseksen kirjassa.

Omegan ”numeerinen rakenne” on Matteuksessa.

Nämä kohdat edustavat ensimmäistä ja viimeistä kertaa Raamatussa, jolloin jonkin luvun osoitetaan tulevan kerrotuksi toisella luvulla. Lukuja on monia, mutta 1. Mooseksen kirjan alfa ja Matteuksen omega omaavat identtisen numeerisen rakenteen, ja niissä käytetään samoja kahta lukua, ”seitsemää” ja ”seitsemääkymmentä”.

Alfan ja omegan välissä; keskikohta, ja ainoa muu kohta, jossa tämä numeerinen rakenne esiintyy, on 3. Mooseksen kirja 25. Siinä nuo kaksi lukua eivät ole ”seitsemän” ja ”seitsemänkymmentä”, vaan ”seitsemän kertaa seitsemän vuotta”.

Keskimmäinen numeerinen rakenne käyttää jälleen lukua ”seitsemän”, mutta ei lukua ”seitsemänkymmentä”. Kohta, jossa se sijaitsee, sisältää siunauksen kuuliaisuudesta sekä myös kirouksen tottelemattomuudesta. Orjien vapauttamisen ja maan palauttamisen siunaukset asetetaan vastakkain seitsenkertaisuuden kirouksen kanssa, joka mainitaan neljä kertaa 3. Mooseksen kirjan kahdennessakymmenennessäkuudennessa luvussa. Siunaukseen sisältyi Herran huolenpito niiden vuosien aikana, jolloin maa lepäsi, sekä kaksinkertainen siunaus riemuvuonna, ja kahden luvun liittovaroituksessa 3. Mooseksen kirjan kahdennenkymmenennenkuudennen luvun kirous on tämän vastine.

Keskimmäinen numeerinen rakenne esiintyy 3. Mooseksen kirjassa 25:8:ssa (”seitsemän kertaa seitsemän vuotta”). Se liittyy välittömästi 3. Mooseksen kirjan 26. luvun nelinkertaiseen ”seitsemän kertaa” -tuomioon. Näin ollen keskimmäinen numeerinen rakenne edustaa sekä siunausta että kirousta muodostaen kaksinkertaisen todistuksen 3. Mooseksen kirjassa. Sekä riemuvuoden siunauksen että kirouksen numeerinen rakenne on sijoitettu Lamekin tuomion ja Jeesuksen koetusajan rajan määrittelyn väliin. Kaikki kolme yhdessä osoittavat koetusajan rajaa, joka päättyessään tuo esiin yhden siunatun luokan ja yhden kirotun luokan. Alfa ja omega, jotka edustavat ensimmäisen ja kolmannen enkelin sanomia, osoittavat neljäsataayhdeksänkymmentä koetusajan vertauskuvana. Kun tämä yhdistetään riemuvuoden kiroukseen tai siunaukseen, nämä tosiasiat tulevat merkittäviksi lähestyessämme Hesekielin kirjan ensimmäisen luvun ensimmäisen jakeen tutkimista, joka sijoittaa Hesekielin seitsemännentoista riemuvuosikierron kolmanteenkymmenenteen vuoteen.

Tuo riemuvuosi päättyi 22. lokakuuta 573 eKr. ja oli esikuva paitsi 22. lokakuuta 1844 myös pian tulevasta sunnuntailaista. Elämme nyt vuotta 2026, joka on seitsemännenkymmenennen riemuvuosisyklin neljäskymmenesseitsemäs vuosi. Tätä riemuvuosisykliä on esikuvannut ”seitsemästoista” riemuvuosisykli, jossa Hesekiel seisoi kolmantenakymmenentenä vuonna. Hän seisoi temppelissä edustaen niitä sataa neljääkymmentäneljää tuhatta, jotka uskon kautta ovat astuneet kaikkeinpyhimpään tuomion lopussa, samoin kuin uskolliset tekivät 22. lokakuuta 1844 jälkeen. Jos jättää huomiotta sen ”tosiasian”, missä Hesekiel on profeetallisessa historiassa luvussa yksi ja jakeessa yksi, menettää ”suuntansa”.

Nähtyään Herran kirkkauden, joka annettiin Kebarjoen äärellä, Hesekiel nöyrtyy tomuun niin kuin Daniel, Jesaja ja Johannes. Sitten kaikki nämä neljä esimerkkiä tarjoavat aineksia niiden voiteluun, joiden tulee viedä sanoma seurakunnalle, joka ei näe eikä kuule.

Hesekielin kirjassa on kuusi päivämäärää, jotka koskevat Jerusalemia. Olemme aiemmin käsitelleet ensimmäistä ja viimeistä päivämäärää, jotka löytyvät luvusta yksi, jakeista yksi ja kaksi, sekä sitten luvusta neljäkymmentä, jakeesta yksi. Olen käsitellyt toista päivämäärää, joka löytyy luvusta kahdeksan, jakeesta yksi, mutta ainoastaan sen vertauskuvallisessa esityksessä enkä sijoittaen sitä yhteyteensä Jerusalemin piirityksen ja hävityksen kanssa, ja koko kirja kiertyy tuon akselin ympärille. Jerusalem hävitettiin vuoden 586/585 eKr. lopussa. Ja Hesekielin 33:21:ssä pakolainen saapuu tuoden uutisen Jerusalemin kukistumisesta.

Kahdentenatoista vuonna kaupunki lyötiin, ja silloin Hesekiel on vapaa puhumaan omasta aloitteestaan. Hesekielin kahdeksannen luvun näky oli kuudentena vuonna, siis suunnilleen kuusi vuotta ennen kuin kaupunki lyötiin.

Seuraavana vuonna, joka oli seitsemäs vuosi, vanhimmat hakeutuivat Hesekielin luo tiedustelemaan Herralta.

Sitten yhdeksäntenä vuonna alkoi puolentoista vuoden piiritys.

Kukin näistä päivämääristä edustaa viimeisten päivien tiettyjä tienviittoja, sillä Paavali sanoo muinaisen Israelin olevan esikuva niille, jotka elävät maailman lopulla.

Kaikki kuusi Jerusalemia koskevaa päivämäärää sijoittuvat ensimmäisen luvun ensimmäisen jakeen ensimmäisen päivämäärän ja neljännestäkymmenennestä luvusta, ensimmäisestä jakeesta löytyvän viimeisen päivämäärän väliin. Nuo kaksi päivämäärää osoittavat ensimmäisen luvun viidennen vuoden, joka oli 592 eKr., ja neljännenkymmenennen luvun kahdennenkymmenennenviidennen vuoden, joka oli 573 eKr. Rivi rivin päälle -tasolla Hesekielillä on Egyptiä varten oma linjansa, johon sisältyy viittaus Tyyrokseen, ja Jerusalemia varten oma linjansa. Egyptin linjassa on seitsemän suoraa tienviittaa (kun Tyyros otetaan mukaan), ja Jerusalemilla on kuusi. Näiden kahden linjan ohella ovat Josian linja ja seitsemästoista riemuvuosijakso. Kuitenkin se linja, joka esitetään ilman suoraa päivämäärää, löytyy neljännestä luvusta, ja neljännen luvun linjassa on useita niistä pyöristä, jotka Hesekiel näki katsoessaan kaikkeinpyhimpään. Se on myös täynnä useita vertauskuvallisia totuuksia.

Luku neljäsataakolmekymmentä edustaa iankaikkista liittoa, ja neljännessä luvussa Herra käyttää Hesekieliä elävänä vertauksena, vertauksena, johon sisältyy luku neljäsataakolmekymmentä.

Hesekielin havainnollistama Jerusalemin piiritys on ”merkki”, samoin kuin Cestiuksen vuonna 66 Jerusalemia vastaan toteuttama piiritys. Selittäessään sitä, kuinka Jeesus osoitti Jerusalemin hävityksen, sisar White ilmoittaa meille, että Jerusalemin hävityksen ”suora” täyttymys tapahtuu viimeisinä päivinä. Nebukadnessarin ja Cestiuksen edustamiin kahteen todistajaan kohdistuvan hävityksen merkki osoittaa, että piirityksen merkki on lähestyvän sunnuntailain merkki.

Tarkastelemassamme kohdassa näemme myös omega-raamatullisen viittauksen William Millerin profeetallisen tulkinnan ensisijaiseen sääntöön ensimmäisen ja toisen enkelin sanomien perustavassa liikkeessä. Päivä vuodesta -periaatteen alfa oli myös omega-symboli, sillä päivä vuodesta -periaatteen alfa esitettiin Neljännessä Mooseksen kirjassa kymmenentenä ja viimeisenä koetuksena, jossa Israel epäonnistui ja toi sen vuoksi päällensä kuoleman erämaassa neljänkymmenen erämaavaelluksen vuoden ajaksi.

Profeetalliset seuraukset siitä, että päivä-vuosi-periaate osoitetaan kymmenvaiheisen koettelemusprosessin viimeisessä kapinassa, joka alkaa Punaisenmeren ylityksestä, ja että sama periaate jälleen julistetaan silloin, kun Jerusalem on joutuva piiritetyksi ja hävitetyksi, on ymmärrettävä ja sovellettava siihen kohtaan, jota tarkastelemme, samoin kuin sen merkitys, että ”piiritys” on ”merkki”.

Historiallinen linja, joka kootaan yhteen käytettäessä Jerusalemin ”piiritystä” merkkinä, on tunnistettava, sillä siitä tulee niin sanoaksemme ”akseli”, ja vertauskuvallisesti piirityksen merkkiin liittyy monia pinnoja. Piirityksen merkki on kenties tärkein kohta Hesekielissä, ja merkki sallii Juudan sukukunnan Leijonan tuoda täydellisyyden siitä, mikä ensi näkemältä vaikutti Hesekielistä sekasorrolta. Piirityksen ”merkkiä”, vuoden päivää kohti -periaatetta ja niitä profeetallisia linjoja, jotka piiritys kokoaa yhteen, on tarkasteltava siinä asiayhteydessä, että neljäsataakolmekymmentä edustaa iankaikkista liittoa.

Herra teki liiton Abrahamin kanssa kolmivaiheisessa prosessissa, ja näistä kolmesta vaiheesta ensimmäiseen sisältyi profetia, että Abrahamin jälkeläiset olisivat vankeina Egyptissä neljäsataa vuotta. Toisessa vaiheessa Abrahamille annettiin ympärileikkauksen säädös, ja kolmas vaihe oli Iisakin uhraaminen Morian vuorella. Neljäsataa vuotta osoitettiin alfassa niistä kolmesta vaiheesta, jotka Herra otti herättäessään esiin valitun kansan ja tehdessään liiton sen kanssa. Tämä valittu liittokansa erotettiin Jumalasta Stefanoksen kivittämisen yhteydessä vuonna 34, ja sen jälkeen Paavali, pakanoille valittu apostoli, määritteli nuo neljäsataa vuotta neljäksisadaksi kolmekymmeneksi vuodeksi.

Liittoa edustava luku on neljäsataakolmekymmentä, mutta Abramin ja Saulin kaksi todistajaa, joiden nimet molempien kohdalla muutettiin vastaavasti Abrahamiksi ja Paavaliksi, osoittavat kaksi erillistä ajanjaksoa, jotka yhdessä muodostavat koko luvun neljäsataakolmekymmentä. Kun Jumala muuttaa sielun nimen, se on vertauskuva liittosuhteesta tuon sielun ja Jumalan välillä. Nuo neljäsataakolmekymmentä vuotta ovat sen vuoksi summa, joka syntyy kahden erillisen luvun yhteenlaskusta, kuten Abrahamin neljänsadan ja Paavalin siihen lisäämän kolmenkymmenen tapauksessa. Hesekiel makasi vasemmalla kyljellään kolmesataayhdeksänkymmentä päivää ja sitten oikealla kyljellään neljäkymmentä päivää, osoittaen kahta lukua, joiden yhteissumma on neljäsataakolmekymmentä.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa yksitoista se kuoleman liitto, joka sai alkunsa välittömästi vedenpaisumuksen jälkeen Nimrodin kapinan kautta, osoittaa kahden liiton välisen eron. Baabelin tornin rakenneosat todistavat saatanallisesta ”pelasta itsesi” -liittokansasta, jonka tuli joutua tuomittavaksi ja hajotettavaksi. Samassa luvussa heprealaisten sukuluettelo tulee esiin Eberin syntymän myötä, mikä merkitsee valitun kansan alkua edustamaan elämän liittoa vastakohtana Nimrodin kuoleman liitolle.

1. Mooseksen kirjan kymmenennessä luvussa mainitaan ensimmäisen kerran Eber ja Peleg.

Peleg merkitsee jakaantumista tai jakamista, ja Pelegin päivinä kahden liittokansan luokan erottuminen tulee merkityksi Baabelin tornin historian ja Nimrodin kapinan kautta. Eber eli neljäsataa kuusikymmentäneljä vuotta, mutta sen jälkeen kun Peleg (jakaantuminen) oli syntynyt, hän eli neljäsataa kolmekymmentä vuotta. Jokaisella tosiasialla on merkityksensä, ja neljäsataa kolmekymmentä on se luku, jonka Paavali liittää Abrahamin liittoa koskevaan profetiaan. Vaikka luku neljäsataa kolmekymmentä yhdistyy Eberin elämään Pelegin syntymän jälkeen, hänen elämänsä ensimmäiset kolmekymmentäneljä vuotta ilmaistaan sanoilla ”neljä ja kolmekymmentä vuotta”, mikä on tietenkin kolmekymmentäneljä vuotta, mutta noiden kolmenkymmenenneljän vuoden yksinkertaisessa ilmaisussa se luetaan ”neljä” ja ”kolmekymmentä” (430). Sen jälkeen tuli neljäsataa kolmekymmentä, ja sitten Pelegin elämän ensimmäinen ilmaus on ”kolmekymmentä”.

Eber on nimen ”heprealainen” juuri, ja siinä esiintyy ensimmäisen kerran heprealaiset, joiden oli määrä olla liiton valittu kansa. Eber merkitsee ”ylitse kulkemista” tai ”ylittämistä”, ja siten se on esikuva liittokansasta, joka siirtyy maan päältä uuteen maahan, niin kuin Abrahamin lapset tekivät kulkiessaan Punaisenmeren yli Luvattuun maahan. Neljänkymmenen vuoden erämaavaellus viivytti tuota ylitse kulkemista, mutta neljänkymmenen vuoden lopussa he kulkivat Jordanin yli Luvattuun maahan, mikä on esikuva Jumalan kansan lopullisesta ylitse kulkemisesta. Peleg edustaa sitä historian vaihetta, jolloin ihmiskunnan jakautuminen kahdeksi liittokansaksi tapahtui ensimmäisen kerran Nimrodin tornin luona. Nimrodin kuolemanliiton vertauskuva on sekavuus, ja heprealaisen elämänliiton vertauskuva on Eberin elämän neljäsataakolmekymmentä vuotta ennen Pelegin edustamaa jakautumista. Nimi Peleg merkitsee myös symbolista numeerista totuutta, sillä Eberin neljäsataakolmekymmentä vuotta jakautuu kahdeksi luvuksi, ja Peleg edustaa neljänsadan erottamista luvusta kolmekymmentä.

Neljäsataakolmekymmentä käsittää kaksi osaa: Abrahamin liiton neljäsataa vuotta sekä Paavalin osoittamat ylimääräiset kolmekymmentä vuotta. Sen tiedon lisääntyminen, joka synnyttää Jumalan kansan lopullisen herätyksen, esitetään Danielin kirjan kahdennessatoista luvussa, jossa ikuisen liiton kaksiosainen symboli nimenomaisesti yksilöidään, ja se asetetaan esiin jakeissa 9 ja 11.

Viimeinen sinettien avaaminen, joka tuottaa kolmivaiheisen koetusprosessin, sellaisena kuin se jakeessa kymmenen ilmaistaan sanoilla ”puhdistetaan, valkaistaan ja koetellaan”, liittyy tuhanteen kahteensataan yhdeksäänkymmeneen vuoteen. Jakeen varhaisen suunnan näyttäjien käsityksen mukaan pakanuuden vastarinnan poistaminen vuonna 508 aloitti kolmikymmenvuotisen prosessin, joka johti paaviuden pystyttämiseen raamatullisen profetian viidentenä valtakuntana vuonna 538; se hallitsi sitten raamatullisen profetian viidentenä valtakuntana, kunnes tuhat kaksisataakuusikymmentä vuotta päättyivät vuonna 1798. Nuo kolmekymmentä vuotta vuodesta 508 vuoteen 538 Paavali esittää myös 2. Tessalonikalaiskirjeessä ”ensin tapahtuvana luopumuksena”.

2. Tessalonikalaiskirjeessä aiheena on pakanallisen Rooman ja paavillisen Rooman välinen suhde, profetian neljäs ja viides valtakunta vastaavasti. Juuri tässä Tessalonikalaiskirjeen luvussa William Miller havaitsi, että Danielin kirjan ”jokapäiväinen” tarkoitti pakanallista Roomaa, ja Miller oivalsi edelleen, että Danielissa ”jokapäiväinen” esitetään aina yhteydessä hävityksen kauhistukseen tai hävityksen rikkomukseen. Danielin kirjan hävityksen kauhistus ja hävityksen rikkomus vastaavat sitä, mitä Johannes Ilmestyskirjassa nimittää pedon kuvaksi ja pedon merkiksi, vastaavasti.

William Miller perusti useimmat, ellei kaikki, profeetalliset sovelluksensa siihen tunnistamiseensa, että on olemassa kaksi hävittävää valtaa, joita kuvataan ”jokapäiväisenä” (pakanallinen Rooma) sekä toisena hävittävänä valtana, joka ilmaistaan kahdella tavalla: hävityksen rikkomuksena (kirkon ja valtion yhdistelmä), Ilmestyskirjassa pedon kuvana (paavillinen profeetallinen rakenne), sekä hävityksen kauhistuksena (auringonpalvonta), Ilmestyskirjassa pedon merkkinä. Ymmärrys, jonka Miller sai Paavalin esityksestä 2. Tessalonikalaiskirjeessä, oli Millerille ensisijainen perustava ymmärrys; Miller taas on adventismin perustusten symboli. Paavali väittää, että ne, jotka eivät rakasta totuutta, josta puhutaan 2. Tessalonikalaiskirjeen toisessa luvussa, ovat niitä, jotka ottavat vastaan väkevän eksytyksen.

Danielin kolmessa jakeessa (Daniel 12:9–11) lopunajan vertauskuvallinen ymmärrys ei voi sisältää ajan soveltamista, sillä 22. lokakuuta 1844 lähtien profeetallisen ajan soveltaminen ei enää ole pätevä. Jakeet 9/11 edustavat kahta erillistä ajanjaksoa: kolmeakymmentä vuotta ja tuhatta kahtasataa kuuttakymmentä vuotta. Luvut neljäkymmentä ja tuhat kaksisataa kuusikymmentä ovat molemmat profeetallisen erämaan vertauskuvia, ja ne ovat profeetallisesti keskenään vaihdettavissa. Sen vuoksi tuhat kaksisataa kuusikymmentä voidaan ymmärtää neljänä­kymmenenä, ja neljäkymmentä on neljänsadan kymmenys. Näin jakeet 9/11 symboloivat iankaikkisen liiton lukua, sellaisena kuin sitä edustaa neljäsataa (Aabraham) yhteydessä kolmeenkymmeneen (Paavali). ”Erämaa”, jota edustaa ”tuhat kaksisataa kuusikymmentä”, vastaa ”neljänkymmenen” ”erämaata”, ja neljä on neljänsadan kymmenys. Kolmekymmentä on kolmekymmentä. Neljäsataa kolmekymmentä muodostuu, kun lukuun neljäsataa lisätään luku kolmekymmentä, mikä Hesekielin neljännessä luvussa esitetään siten, että lukuun kolmesataa yhdeksänkymmentä lisätään luku neljäkymmentä.

Luvun kahdentoista 9/11-jakeet edustavat luvun kolmen profeetallisen ajanjakson keskikohtaa, ja ne ovat vertauskuva iankaikkisesta liitosta, joka avataan sineteistään viimeisinä päivinä. Neljänsadan kolmenkymmenen merkityksen sinetöinnin avaaminen viimeisinä päivinä tapahtuu Hesekielin neljännessä luvussa.

Juudan heimon Leijona avaa nyt lopullisen varoitussanoman sinetistä niille, jotka ovat uskossa astuneet Kaikkeinpyhimpään Hesekielin, Johanneksen, Danielin ja Jesajan kanssa. Tämä totuus avautuu yhteydessä niiden ylentämiseen, joita ei kuvata ainoastaan Israelin karkotettuina, vaan myös sadan neljänkymmenenneljän tuhannen tunnuslippuna. Tämä totuus on asetettu siihen liiton asiayhteyteen, jota edustavat Abrahamin neljäsataa vuotta yhdessä sen liiton kanssa, jota Paavalin kolmekymmentä vuotta edustavat. Tämä totuus esitetään Daniel 12:n 9/11-jakeissa, jotka kuvaavat kolmen vertauskuvallisen ajanjakson keskikohtaa, ja jotka milleriläiset ymmärsivät oikein. Daniel 12:ssa sinetistä avattava keskimmäinen 9/11-totuus esitetään Hesekielin kolmensadan yhdeksänkymmenen päivän ja neljänkymmenen päivän kautta. Nämä päivät avautuvat Hesekielille seitsemännentoista riemuvuosisyklin kolmantenakymmenentenä vuotena, ja Hesekiel pappina edustaa niiden sadan neljänkymmenenneljän tuhannen pappeutta, jotka ovat kolmen koetuksen keskimmäisessä koetuksessa.

Hesekiel on merkitty temppelikoetuksessa ”neljäntenä kuukautena” olevan ”viidennen päivän” kohdalle; tämä Milleriläisessä historiassa merkitsi niiden seitsemän kuukauden aivan keskikohtaa (”puoliväliä”), jotka alkoivat ensimmäisestä pettymyksestä 19. huhtikuuta 1844 ja päättyivät saman vuoden 22. lokakuuta.

21. heinäkuuta 1844 oli seitsemän pyhän kuukauden puoliväli, ja tuona päivänä Samuel Snow oli Bostonin Tabernakkelissa esittämässä sanomaansa keskiyön huudosta. Siellä hän ensimmäistä kertaa julkisessa esityksessä “julisti aivan Raamatun sanoin: ‘Katso, ylkä tulee!’” Me seisomme nyt vertauskuvallisesti Hesekielin kanssa Bostonin Tabernakkelissa, juuri vähän ennen kuin keskiyön huudon sanansaattajien korottaminen lähtee liikkeelle kuin hyökyaalto. Lipun korottamisen profeetallinen prosessi esitetään islamin profeetallisessa linjassa Ilmestyskirjan 9. luvussa. Hesekielin 4. luku tarjoaa toisen todistajan ja tämän kolmensadan yhdeksänkymmenenyhden vuoden ja viidentoista päivän profetian päätöksen, ja hän tekee sen 4. luvussa.

Jatkamme näitä asioita seuraavassa artikkelissa.